Browsing by master's degree program "Hammaslääketieteen koulutusohjelma"

Tämän syventävän tutkielman tarkoituksena on paneutua tarkemmin kirurgisiin avauksiin dentoalveolaarikirurgiassa. Dentoalveolaarinen kirurgia tarkoittaa kirurgiaa, joka kohdistuu hampaisiin ja niitä ympäröivään pehmytkudokseen ja luuhun. Tavoitteena on tuoda esille kirurgisia limakalvon avausmalleja ja menetelmiä, joita on mahdollista hyödyntää esimerkiksi hammaslääketieteen opiskelijoiden peruskoulutuksessa ja erikoistumisvaiheessa lisämateriaalin muodossa. Viiltojen suunnittelu on tärkeää ja harkittua jokaisen limakalvoavauksen yhteydessä. Jokaisessa leikkauksessa noudatetaan kirurgisia perussääntöjä. Riittävän näkyvyyden saavuttaminen on yksi perusedellytyksistä, lisäksi valon merkitys ja erittyvien nesteiden asianmukaisesta poistosta on huolehdittava. Kirurgiaa harjoittavan hammaslääkärin avustajan merkitys on myös suuri. Hyvä ja potilasturvallinen kirurginen toimenpide on vaikeasti toteutettavissa onnistuneesti ilman pätevää apua. Kirurgisten toimenpiteiden onnistumisen edellytyksenä on anatomian asianmukainen tuntemus. Kudoksien käsittelyssä on otettava huomioon paranemiseen vaikuttavat tekijät: Limakalvoja siirtäessä ja käsitellessä tulee käyttää hellävaraisesti kirurgisia atuloita, koska liiallinen vetäminen ja runsas epäfysiologisten kemikaalien käyttö vahingoittavat kudoksia herkästi ja heikentävät operoidun alueen paranemisen ennustetta. Dentoalveolaarisessa kirurgiassa avauksien ja viiltojen nimet perustuvat pääasiassa niiden muotoihin. Perinteisiä läppä- ja viiltotyyppejä ovat trapetsiläppä, kulmaläppä, kirjekuoriläppä, Y-viilto, X-viilto, pedikkeliläppä ja Ochsenbein-Luebkeinin läppä. Frenuloplastioissa käytetään niille tyypillisiä viiltoja. Dentoalveolaarisen avauksen jälkeen haava on suljettava. Tyypillisin tapa sulkea kirurginen haava on yhdistää haavareunat vastakkain ompelemalla. Haavan sulkemisen lisäksi paikallinen hemostaasi täytyy saada aikaiseksi verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Kirurgiaa tekevän hammaslääkärin on tiedostettava kirurgisten edellytysten, anatomian, suunnittelun, indikaatioiden, hyötyjen ja haittojen lisäksi myös mahdolliset komplikaatiot.

Limakalvopemfigoidi on harvinainen immuunivälitteinen rakkulatauti, joka esiintyy enimmäkseen suun limakalvoilla, mutta myös silmissä, iholla sekä genitaalien limakalvoilla. Sen diagnosointi on haasteellista ja diagnostiset viiveet ovat yleisiä. Diagnosoinnin haasteet johtuvat sairauden heterogeenisyydestä sekä erotusdiagnostisista haasteista, joita vaikeuttavat lukuisat diagnosointimenetelmät, kuten kliininen, histologinen, suora ja epäsuora immunofluoresenssi, immunoblottaus ja geneettinen testaus. Haasteena on myös sairauden alhainen sensitiivisyys testaukselle. Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella halusimme selvittää käytössä olevia diagnosointikeinoja sekä niiden sensitiivisintä yhdistelmää limakalvopemfigoidin ja sen alaryhmien selvittämiseksi. Aineistohaku tehtiin tietokannoista Web of Science, SCOPUS ja OVID Medline PRISMA protokollan mukaan. Tutkimus on rekisteröity PROSPERO:ssa. Aineistohaussa saadut julkaisut luettiin ja taulukoitiin itsenäisesti kahden kirjoittajan toimesta. 54 julkaisua hyväksyttiin systemaattiseen katsaukseen. Potilaita oli yhteensä 2136. Diagnostiset keinot vaihtelivat julkaisujen kesken. Julkaisuissa käsiteltiin tuloksia kliinisestä, histologisesta, immunologisesta ja geneettisestä testauksesta sekä immunofluoresenssista. Yleisimmät suorassa immunofluorauksessa löydetyt autovasta-aineet olivat IgG, C3 ja IgA. Yleisimmät antigeenit, joita havaittiin immunoblottauksella ja ELISA-menetelmällä olivat BP180, laminiini 332, -integriini ja BP230. Epäsuora immunofluoresenssi salt-split-skin tekniikalla todettiin sensitiivisemmäksi kuin epäsuora immunofluorensenssi, mutta useat tutkimuset totesivat immunoblottauksen olleen sensitiivisin metodi limakalvopemfigoidin diagnosoimiseksi. Lisäksi tuloksista havaittiin, että oraalisessa limakalvopemfigoidissa löydettiin vasta-aineita α6-integriiniä vastaan, kun taas okulaarisessa β4-integriiniä vastaan. Suoraa immunofluoresenssia käytettiin suurimassa osassa julkaisuista limakalvopemfigoidin diagnosoinnissa, mutta sensitiivisin metodi oli immunoblottaus, jota seurasivat epäsuora immunofluoresenssi salt-split-skin tekniikalla, ELISA ja epäsuora immunofluoresenssi. Sairauden kliininen kuva, histologinen näyte, Nikolskyn koe sekä genetiikka voivat antaa viitteitä oikeasta diagnoosista. Koska diagnostiset tutkimukset ja mitattavat arvot vaihtelivat julkaisujen välillä, tulosten tarkka analysointi oli vaikeaa. Näyttää kuitenkin siltä, että immunoblottaus ja epäsuora immunofluoresenssitutkimus salt-split-skin tekniikalla voisivat olla suoran immunofluoresenssitutkimuksen kanssa paras yhdistelmä limakalvopemfigoidin tunnistamisessa.

Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on yksi yleisimmistä kuolemaan johtavista sairauksista kehitysmaissa. M. tuberculosis-bakteerin tiedetään kykenevän väistämään potilaan immuunipuolustusta ja hyödyntämään makrofagien sekä muiden puolustussolujen ominaisuuksia. M. tuberculosis kykenee lisääntymään makrofagien sisällä. Eksosomit ovat solunulkoisia rakkuloita, joita kaikki solut erittävät. Eksosomeilla tiedetään olevan myös immunomodulatorisia vaikutuksia. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää in vivo-malli eksosomien immunomodulatoristen ominaisuuksien mallintamiseen seeprakaloissa, hyödyntämällä seeprakalojen omaa Mycobacterium marinum-patogeeniä. Tutkimuksessa käytettiin ihmisen monosyyttilinjan soluja (THP-1), lämpötapettuja M. marinum-bakteereja ja seeprakalojen poikasia. THP-1 -soluja käsiteltiin lämpötapetuilla M. marinum bakteereilla viidellä eri bakteerikonsentraatiolla. Lisäksi tutkimuksessa oli yksi bakteereilla käsittelemätön THP-1 -soluviljelmä. Kaikista THP-1 -soluviljelmistä eristettiin ultrasentrifugaatiolla kyseisten solujen tuottamia eksosomeja. Eristettyä eksosomeja mikroinjektoitiin kuorittujen seeprakalan poikasten ruskuaispussin blood circulation valley -suoneen, jotta nähtäisiin aiheuttavatko ne muutoksia kalojen tulehduksenvälittäjäaineiden geenien ilmentymisessä eli geeniekspressiossa. Noin puolen vuorokauden jälkeen kalaryhmästä poistettiin kuolleet yksilöt ja elossa olevat kerättiin talteen RNA-eristystä varten. Eristetty RNA käännettiin DNA:ksi ja reaaliaikaisella polymeraasiketjureaktiolla, qPCR:llä, mitattiin kohdegeenien ekspressioita. Tutkimuksessa havaittiin valittujen tulehdusvälittäjäaineiden geenien ilmentymisen lisääntymistä seeprakaloissa. Geenin ilmentymstaso oli sitä suurempi, mitä suuremmalle bakteerimäärälle THP-1 -solut oli altistettu ennen eksosomien eristystä. Kaikkein korkeimmat tulehdusvälittäjäaineiden geeniekspressiotasot nähtiin altistamattomien solujen eksosomeilla injektoitujen kalojen ryhmissä. Kontrolliksi valitussa geenissä ei havaittu vastaavaa geeniekspression kasvua. Näiden tutkimustulosten perusteella lämpötapetulla M. marinumilla käsiteltyjen THP-1 -solujen eksosomeilla näyttäisi olevan kyky aiheuttaa samankaltaisia muutoksia tulehdusvälittäjäaineiden geeniekspressiossa kuin seeprakalojen suoralla M. marinum infektiolla. Tulosten vahvistamiseen tarvitaan vielä lisätutkimuksia.

Tutkielmassa rakennetaan kirjallisuuskatsauksen keinoin tuleville hammaslääkäreille tietopohja hammaslääkärin työn ergonomiasta ja työhön liittyvistä tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Tutkielmassa pohditaan myös mahdollisia kehitysehdotuksia nykyiseen hammaslääkärien ergonomiakoulutukseen. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisin terveysuhka hammaslääkärin ammatissa. Ne aiheuttavat suuren osan sairauspoissaoloista ja ennenaikaisista eläköitymisistä, jolloin niiden taloudelliset vaikutukset yhteiskuntaan ovat huomattavia. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien oireet alkavat usein jo nuorella iällä ja monet työstä aiheutuvat tekijät pahentavat oireita. Näitä riskitekijöitä hammaslääkärin työssä on staattinen lihaskuormitus, epäedulliset työasennot, toistuvat liikkeet ja runsas istuminen. Ergonomian avulla pyritään harmonisoimaan kaikki työhön liittyvät tekijät, joiden kanssa ihminen on vuorovaikutuksessa, kuten työpiste, työvälineet ja työtehtävät, mahdollisimman sopivaksi ihmisen kannalta. Tämän tulisi johtaa siihen, että työstä koituva haitta ihmiselle olisi mahdollisimman vähäinen ja työn tehokkuus lisääntyisi. Tutkittuja ergonomisia ehkäisykeinoja hammaslääkärin työssä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseksi ja oireiden vähentämiseksi ovat ergonomisesti kehitetyt työpisteet ja -välineet, asennon vaihtelu, huomion kiinnittäminen työasentoon, työasennon korjaaminen ergonomisesti optimaaliseksi, taukojen pitäminen, kuntoilu ja venyttely, ergonomia koulutus sekä ergonomiset interventio-ohjelmat, jotka sisältävät useita näistä keinoista. Tutkimuksissa usein korostetaan vaikuttavana tekijänä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyssä hammaslääkärin tietotasoa ergonomiasta. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisyn kannalta onkin syytä harkita yhtenä toimenpiteenä ergonomian opetuksen lisäämistä hammaslääketieteen koulutusohjelmissa ja hammaslääkärien täydennyskoulutuksissa. Ergonomiaopetuksen aloittaminen aikaisemmassa vaiheessa opintoja, sen jakaminen useampaan opintojaksoon sekä opetuksen järjestäminen yhdessä laitevalmistajien kanssa ovat mahdollisia keinoja tehostaa opiskelijoiden ergonomian oppimista.

Karies är den vanligaste kroniska sjukdomen hos barn och unga. Den är en multifaktoriell sjukdom som sprids med mikrober. Då mikrober ansamlas bildas biofilm som ger skydd till bakterierna. Biofilm samlas speciellt vid ställen där ett lokalt skydd kan ges, till exempel i djupa fissurer på tändernas ocklusalytor. Fissurförseglingar kan placeras i fissurer och gropar på permanenta molarer. Då bildas släta ytor som gör dem lättare att rengöra. Förseglingen bildar även ett mekaniskt hinder så att mikroberna inte får tillgång till näring. Då avstannar utvecklingen av biofilm och utvecklingen av karieslesioner blir mer långsam eller avstannar. Fissurförseglingar är indikerade för patienter med en historia eller en risk för karies, oftast hos barn och unga vuxna. Förseglingarna kan placeras i gropar och fissurer som är intakta (ICDAS 0) som preventiva förseglingar, men även på tänder med aktiva lesioner (speciellt vid ICDAS 1 och 2) som terapeutiska förseglingar. Vanligaste materialen för förseglingar är resin-baserade kompositer och glasjonomer cement. Resin förseglingar verkar ha bättre retention, men glasjonomerer är inte lika känsliga för fukt och de kan frigöra fluor. Det finns även studier som tyder på att resin-baserade förseglingar har bättre effektivitet än glasjonomer förseglingar. Kostnadseffektiviteten av förseglingar kan förbättras genom att ha dem utförda av tandskötare eller munhygienister och på barn under skolåldern. Kostnadseffektiviteten förbättras även ifall befolkningen har högre kariesrisk och ifall förseglingen appliceras till barn i hög kariesrisk.

Tiedekunta: Lääketieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Hammaslääketieteen koulutusohjelma Tekijä: Milo Väisänen Työn nimi: Geeniekspression säätely pulpan inflammaatiossa Työn laji: Kirjallisuuskatsaus Kuukausi ja vuosi: 04/2024 Sivumäärä: 31 Säilytyspaikka: Helda Avainsanat: Inflammation, Genetics, Epigenetics Hampaan pulpakudoksen inflammaatio eli pulpiitti voi aiheutua karieksen tai muun ulkoisen ärsykkeen seurauksena. Pulpiitti voi piileä pitkään kivuttomana, ja siksi se on usein hankala diagnosoida. Bakteerien provosoima inflammaatioreaktio koostuu soluvälitteisestä ja humoraalisesta immuniteetista, joihin kuuluu useita neuraalisia ja vaskulaarisia muutoksia. Inflammaatio pyrkii eliminoimaan pulpaan päässeet patogeenit. Jos taudinaiheuttajaa ei kyetä poistamaan, pulpakudos voi ajan myötä nekrotisoitua. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on syventyä pulpan inflammatorisiin mekanismeihin solutasolla. Tutkimus koostuu pulpakudosta yleisesti taustoittavasta osuudesta sekä tarkemmin geenien ilmentymisen säätelystä pulpan inflammaatiossa. Jälkimmäiseen kuuluvat muun muassa transkriptiotekijät, mikro-RNA:t, epigeneettiset muokkaukset ja mitokondriaalinen DNA. Kirjallisuuskatsauksen artikkelit on haettu PubMed- tietokannasta. Artikkelien haussa käytettiin valittuja suodattimia kuten hakusanoja, ilmestymisvuotta ja artikkelien saatavuutta. Lisäksi työssä hyödynnetään muuta alan kirjallisuutta ja artikkeleita. Pulpassa tapahtuu suojaavia muutoksia kuten tertiaarisen dentiinin muodostumista jo ennen kuin bakteerit fyysisesti vuorovaikuttavat pulpan solujen kanssa. Bakteerien pintaproteiinien sitoutuminen pulpan solujen - ensimmäisenä odontoblastien – reseptoreihin käynnistää solunsisäisiä signaalireittejä. Nämä viestiketjut säätelevät transkriptiotekijöiden kautta geenien ilmentymistä, ja sitä kautta proteiinisynteesiä ja edelleen inflammaatiota. Geenien ilmentymiseen vaikuttaa keskeisesti solujen tuottamien pro- ja anti-inflammatoristen tekijöiden lisäksi mikro-RNA:t sekä epigeneettiset muutokset. Epigeneettisiä muutoksia kuten metylaatiota tapahtuu geenien säätelyalueilla, histoneissa ja lähetti-RNA:n tasolla.

Kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin hammaseroosion esiintyvyyttä ja riskitekijöitä sekä suunterveyden neuvonnan vaikuttavuutta ja eroosion ehkäisyyn kehitettyjen omahoitotuotteiden tehokkuutta. Aineistona oli vuosien 2000-2020 välillä julkaistut artikkelit aiheesta. Eroosion esiintyvyys oli suurta kaikkialla maailmassa ja kaikissa ikäryhmissä. Esiintyvyydessä oli paljon vaihtelua tutkimusten välillä. Diagnosointiin käytettiin useita eri indeksejä, mikä vaikeutti vertailua. Suurin osa vaurioista oli lieviä ulottuen vain kiilteen alueelle. Yläinkisiiveissä ja alaposkihampaissa nähtiin suurimmat eroosiovauriot. Hammaseroosion esiintyvyyttä lisääviä riskitekijöitä olivat happamien ruokien ja juomien, etenkin virvoitusjuomien nauttiminen. Eroosiota lisäsi Lapsilla ja nuorilla äidin matala koulutustaso ja aikuisilla miessukupuoli. Kaikissa ryhmissä oli nähtävissä eroosion lisääntyminen ikääntymisen myötä. Tutkimusta suunterveyden neuvonnan vaikuttavuudesta on tehty vähän, eroosioon keskittynyttä tutkimusta ei ollenkaan. Perinteinen autoritäärinen neuvonta ei ollut tehokas tapa vaikuttaa potilaan terveystottumuksiin. Väestöllä on vähintään perustiedot eroosioon johtavista syistä. Hammaseroosion ehkäisyyn kehitetyt omahoitotuotteet ovat tutkimuksissa osoittaneet, että niillä voidaan vähentää eroosiovaurioita. Tuloksia on kuitenkin vain in-vitro- ja in-situ-tutkimuksista.

Tutkimukset tarkoitus. Ultraäänitutkimus on non-invasiivinen, edullinen ja kivuton tutkimusmenetelmä, jota voidaan käyttää eri sairauksien diagnosoimiseen. Sen etuna verrattuna röntgentutkimuksiin on ettei siinä käytetä potilaalle vahingollista ionisoivaa säteilyä. Vaikka lääketieteen puolella ultraäänitutkimukset ovat arkipäivää, käytetään niitä hammaslääketieteessä hyvin vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miten ultraäänitutkimuksia voidaan hyödyntää hammaslääkärin kliinisessä työssä ja mitä mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita tällä hetkellä tutkitaan. Materiaalit ja menetelmät. Lähteenä ovat PubMed-tietokannasta hakusanoilla "ultrasound", "ultrasonography" ja "dentistry" etsityt englanninkieliset tutkimukset, jotka on julkaistu vuonna 2005 tai sen jälkeen. Lisäksi lähteenä on käytetty alan oppikirjoja soveltuvilta osin. Tulokset. Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää useiden pään ja kaulan alueen sairauksien diagnosoinnin apuna. Tällä hetkellä yleisin hammaslääketieteellinen käyttökohde on sylkirauhassairauksien diagnostiikka. Muita tutkimuskohteita ovat mm. imusolmukkeet, pehmytkudosten tulehdukset, verisuonianomaliat, leukanivelsairaudet ja vierasesineet. Mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita voi löytyä lisää kariologian, parodontologian, purentafysiologian ja suukirurgian erikoisaloilta, mutta näistä vaaditaan vielä lisää tutkimustietoa. Johtopäätökset. Ultraäänitutkimus on hammaslääketieteen alalla verrattain vähän hyödynnetty tutkimusmenetelmä, jota olisi mahdollista käyttää nykyistä monipuolisemmin. Sillä on monia etuja verrattuna röntgentutkimukseen: reaaliaikaisuus, parempi erottelukyky pehmytkudoksissa ja se, että siinä ei käytetä vahingollista ionisoivaa säteilyä. Ultraäänen käytön yleistymisen haasteina hammaslääketieteessä ovat ultraäänilaitteiden vähäisyys hammaslääkärin vastaanotoilla, sekä vähäinen koulutus niiden käyttämiseen.

Tutkimuksen tavoitteet: Hammaslääkärin vastaanotolla syntyy bioaerosoleja useissa suun alueen toimenpiteissä. Bioaerosolit voivat levitä kauas hoitohuoneessa ja pysyä ilmassa pitkiä aikoja kantaen mukanaan mahdollisia taudinaiheuttajia. Tutkimuksessa selvitämme eri toimenpiteissä syntyvien aerosolien pitoisuuksia sekä aerosolien mukana kulkeutuvan malliviruksen määrää hoitohuoneen pinnoilla. Lisäksi pyrimme selvittämään turvallisen potilasvaihdon pituutta aerosoleja tuottavien toimenpiteiden jälkeen. Tutkimusmenetelmät: Hoitotoimenpiteet toteutimme käyttämällä Fantom-nukkea hoitohuoneessa. Fantom-nuken suuhun vietiin mallivirusta tippaletkulla ihmisen syljeneritysnopeudella 1,5 ml/min. Malliviruksena käytimme Phi6-bakteriofagia, joka muistuttaa kooltaan ja pintarakenteeltaan SARS-CoV-2 virusta, mutta on ihmiselle ja eläimelle vaaraton. Hoitotoimenpiteitä toteutettiin yhteensä 25 kappaletta kuuden simulaatiopäivän sisällä. Toimenpiteet toteutimme käyttämällä turbiiniporaa, punaista kulmakappaletta, kolmitoimiruiskua, ultraäänilaitetta ja nebulisaattoria. Osa hoitotoimenpiteistä suoritettiin tehoimun kanssa ja osa ilman tehoimua. Kaikissa hoitotoimenpiteissä simulaatiohuoneessa oli toimenpidettä suorittava hammaslääkäri, häntä avustava hoitaja sekä kaksi henkilöä, jotka vastasivat keräinten toiminnasta. Tulosten keräämiseen käytössämme oli Andersen-keräimiä, OPS ja CPC -laitteet, BioSamplerit ja avoimia solumaljoja. Tulokset ja johtopäätökset: Turbiinipora tuotti suurimman aerosolipitoisuuden hoitohuoneeseen. Turbiiniporan tuottama aerosolipitoisuus oli moninkertainen punaisen kulmakappaleen tuottamaan aerosolipitoisuuteen. Punaista kulmakappaletta tulisikin suosia mahdollisuuksien mukaan. Kolmitoimiruisku tuotti odotettua suuremman aerosolipitoisuuden. Kolmitoimiruiskun kanssa tulisikin käyttää aina tehoimua. Tehoimu vähensi syntyvien aerosolien määrää huomattavasti. Ilman tehoimua tehtyjen aerosoleja tuottavien toimenpiteiden jälkeen turvallisen potilasvaihdon pituus kyseisessä mittausympäristössä on 15-30 min toimenpiteestä riippuen.

Tämän työn tarkoituksena oli tuottaa kattava kansainvälinen kirjallisuuskatsaus hampaattomien potilaiden ortognaattisesta ja preproteettisesta kirurgiasta. Pyrimme keräämään tietoa hoidon suunnittelusta, hoidon toteutuksesta, sekä hoidon lopputuloksista eri menetelmin toteutettuina. Selvitimme myös 3D-teknologian avustuksella toteutetun kirurgisen suunnittelun mahdollisuuksia hampaattomien leukojen osteotomialeikkauksissa. Lisäksi suoritimme kyselytutkimuksen Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden suu- ja leukakirurgian potilasmateriaalista hampaattomien potilaiden skeletaalisten virheiden kirurgisesta korjaamisesta. Tavoitteena oli kartoittaa, kuinka paljon Suomessa on toteutettu täysin hampaattomien leukojen ortognaattista kirurgiaa, millä indikaatioilla ja tekniikoilla. Tutkimusaineiston hakuun käytettiin lääketieteen ja hammaslääketieteen tietokantoja, mm. Pubmed, joiden avulla hankittiin tietoa hampaattomille potilaille suoritettavista leukojen alueen ortognaattis-kirurgisista toimenpiteistä proteettisen hoidon yhteydessä. Hoidon suunnittelussa kriittisessä osassa on tarkka kefalometrinen analyysi purennan aseman ja luustollisen suhteen määrittämiseksi, sekä huolellinen leukamallien tai 3D-mallintamisen avulla toteutettu leikkaussuunnittelu. Nykyään eniten käytetty menetelmä on valmistaa hampaattomalle potilaalle implanttikantoiset proteesit jo ennen ortognaattista leikkaustoimenpidettä, jolloin potilasta voidaan käsitellä leikkauksen aikana kuten hampaallista potilasta. Tämä menetelmä on parantanut leikkaustuloksen ennustettavuutta ja tarkkuutta. Kyselytutkimuksessa selvisi, että Suomessa suoritetaan yhä ainakin jossakin määrin ortognaattista kirurgiaa hampaattomille potilaille. Alhaiseksi jääneen vastausprosentin vuoksi alueellisten erojen ja tarkempien toimenpidemäärien raportoiminen ei ollut mahdollista. Leikkaustekniikoiden kehittymisen myötä pystytään saamaan funktionaalisesti sekä esteettisesti ennakoitava ja potilasta miellyttävä lopputulos, hoidon riskit huomioiden. 3D-teknologian kehittyminen tarjoaa hyvin tarkan ja ennustettavan menetelmän leikkauksien toteuttamiselle.