Browsing by Title

Kartiokeilatietokonetomografiakuvaus (KKTT-kuvaus) on erityisesti hammaslääketieteelliseen käyttöön kehitetty kuvausmenetelmä. KKTT-kuvauksella saadaan kuvauskohteesta kolmiulotteinen kuva, jolla saadaan tietoa esimerkiksi preoperatiivisesti alaviisaudenhampaan ja mandibulaarikanavan kolmiulotteisesta sijoittumisesta toisiinsa nähden. Eri KKTT-laitteiden kuvanlaadussa on havaittu selkeitä eroja, joskin eri teknisten parametrien käytölläkin on vaikutusta kuvanlaatuun. Tutkielmassa arvioitiin teknisten parametrien vaikutusta kliiniseen kuvanlaatuun. Kuvaukset suoritettiin kallofantomilla käyttäen Instrumentarium 3000 3D® KKTT-laitetta muuttamalla jännitettä, virtaa, kuvakenttäkokoa sekä käyttäen hilaa tai alumiinilevyjä. Myös säteilyannos vaihteli. Leikesarjoja kuvattiin 58. Leikesarjoista arvioitiin anatomisten rakenteiden kliinistä kuvanlaatua neliportaisella asteikolla. Tutkimuksessa todettiin, että foramen linguale ja mandibulaarikanava kuvautuivat molemmilla kuvauskentillä ja samoilla säteilyannoksilla selkeämmin kuin pienemmät anatomiset rakenteet, kuten juurikanavat tai parodontaalirako. Käyttämällä korkeampaa jännitettä (90 kV) saavutetaan yhtä hyvä kuvanlaatu pienemmällä säteilyaltistuksella kuin käyttämällä alhaisempaa jännitettä (85 kV). Johtopäätös oli, että esimerkiksi preoperatiivisessa implanttisuunnittelussa kanavarakenteiden sijaintia voidaan tutkia kuvaamalla matalimmalla kuvausannoksella ja kummallakin kuvakentällä kliinisen kuvanlaadun merkittävästi heikentymättä, mutta pienemmät anatomiset rakenteet tulee kuvata hiukan suuremmalla kuvausannoksella riittävän kuvanlaadun saavuttamiseksi.

Aims of the study: In the last couple of decades a central problem in the Finnish society has been an aging of the population. The aging of population is a big challenge for a Finnish welfare society, which creates pressure for the economy as well as for the health care and public services. Therefore, the search for solutions that will be able to meet the growing demand of elderly services has started. A central subject in these solutions has been a larger integration of technology. Technology has enormous potential to help to meet the care needs of the elderly and in its own part ease the labor shortage of the elderly services. Previous research about the technologies in the Finnish elderly care and the factors affecting the use of the technology has mainly focused on surveys and interviews. However, research concerning the factors and phenomena affecting technology has remained very limited. The aim of this study is to analyze an extensive Finnish cross-sectional data and examine what factors affect the use of technology in the Finnish elderly care. In addition, the aim of this study is to also examine how technology and the phenomena related to technology affect the adequacy of staff of the elderly services. Methods: A cross-sectional data from Finnish elderly care units was used in this study (N=2950). The data was collected as a part of the larger Vanpal-project that is carried out by Finnish Institute for Health and Welfare (THL). Concerning the use of technology, a sum variable was formed. The sum variable expressed how many technologies or how many applications of technology there were at the care unit. Associations between the use of technology and the factors examined were analyzed with the independent samples t-tests and with analyses of variance. Associations between technology-related phenomena and adequacy of staff were also analyzed with t-tests and with analyses of variance. In addition, for a couple of variables the use of technology was analyzed by examining variables’ frequency distributions. Results and conclusions: In this study it was observed that several factors have an association with the use of technology. The use of technology was higher on average if the unit had undergone structural changes in recent years. The use of technology was lower if a person in charge of the equipment was assigned in the unit. The use of technology was also affected by the form of service the unit provided, while technology was used the most in domiciliary care. The more clients of the unit were allowed to participate in the planning of their own care, the more technology was used in the unit. The units where the adequacy of staff was perceived to be better, technology was used less. Utilization of remote connections was not used that much, but ERP-systems were in use, and they were perceived useful. The staff’s competence in technology-related matters as well as clients’ competence and attitudes towards technology were associated with the adequacy of staff in the units. This study added information concerning use of technology in Finnish elderly care, and how the technology-related phenomena affect the operations of the elderly care units. In the future if the use of technology in the elderly care is researched more, this study can be of use when planning the research or while delimiting the phenomena and factors affecting the use of technology.

Objectives: Stability over time is a core assumption concerning the definition of temperament or the constellation of biologically based tendencies to behave and experience the world. The stability can be considered either homotypic, when the phenotype of the trait remains the same at different ages, or heterotypic, when the phenotype of the trait changes as the child grows. Several studies have demonstrated both homo- and heterotypic stability of child temperament at least from infancy to middle childhood. However, there are only few studies that have monitored the development of temperament until adolescence. In addition, most studies have relied exclusively on maternal reports although fathers make important contributions to their children’s lives and can be considered comparable informants of their children’s behavior. This study addressed the stability of child temperament on the level of both higher order temperament dimensions and individual temperament traits from infancy to middle childhood and further to early adolescence. Additionally, the study examined whether there are any differences between maternal and paternal ratings of child temperament stability. Methods: The sample of this study was obtained from the 0.5-, 8- and 12-year cohorts of the Glaku- research project which initiated in 1998. The final sample consisted of those mothers (n = 128) and fathers (n = 48) who had rated their child’s temperament at all the three timepoints. Parental ratings of child temperament were derived using the age appropriate questionnaires within the theoretical framework of Rothbart: the Infant Behavior Questionnaire (IBQ) in infancy, the Children’s Behavior Questionnaire (CBQ) in middle childhood and the Early Adolescence Temperament Questionnaire-Revised (EATQ-R) in early adolescence. Results and conclusions: On the level of temperament dimensions homotypic stability was found from infancy to middle childhood and from middle childhood to early adolescence. No direct association was found between temperament in infancy and temperament in early adolescence. Heterotypic continuity was found for negative emotionality and effortful control from middle childhood to early adolescence. Negative emotionality in middle childhood was associated with lower levels of positive emotionality and effortful control in early adolescence. Effortful control in middle childhood was associated with higher level of positive emotionality and lower level of negative emotionality in early adolescence. On the level of individual temperament traits homotypic stability was found from infancy to middle childhood and from middle childhood to early adolescence according to maternal ratings. According to paternal ratings homotypic stability was found only for one trait from infancy to middle childhood. From middle childhood to early adolescence, however, father rated homotypic associations were comparable to those found for maternal ratings. The results of this study support prior research and theoretical expectation of the stability of child temperament and the comparability of mother and father ratings. The results, however, suggest that maternal and paternal ratings about the stability of child temperament may be more alike regarding to older children, which should be further examined in future research.

Abstract Background Knowledge of the adverse effects of drugs with anticholinergic properties (DAPs) has increased in recent decades. However, research on the temporal trends of the clinical use of DAPs is still sparse. Objectives The aim of this study was to investigate the temporal trends of DAP use over two decades in the older community-dwelling population and to explore the medication classes contributing to the use of DAPs. Methods The study involved random samples of ≥ 75-year-old community-dwelling Helsinki citizens in 1999, 2009, and 2019 from the Helsinki Ageing Study. A postal questionnaire inquired about their health, functioning, and medications. The medications were categorized as DAPs according to Duran’s list. In addition, we grouped DAPs into various medication groups. Results The prevalence and burden of DAPs on Duran's list showed a decreasing trend over the years. In 1999 the prevalence was 20% and the burden 0.35, in 2009 they were 22% and 0.35, respectively, and in 2019 they were 16% and 0.23, respectively. There were no differences in how the 75- and 80-year-olds used DAPs compared with those aged 85 years and older. The proportion of typical antipsychotics, benzodiazepines, hypnotics, urinary antispasmodics, and asthma/chronic obstructive pulmonary disease medications decreased, whereas the proportion of atypical antipsychotics, antidepressants, strong opioids, and antihistamines increased. In particular the use of mirtazapine increased—to 3.9% in 2019. In 2019 the three most prevalent groups of DAPs were antidepressants (7.4%), opioids (2.7%), and antihistamines (2.4%). Conclusions The decrease in the use of DAPs on Duran's list is a welcome change. Although the use of old, strong DAPs has decreased, new DAPs have simultaneously emerged. Physicians need continuous education in prescribing DAPs and more recent information on the use and effects of DAPs is needed in order to decrease their exposure among the rapidly growing older population.

Ison sarvennoisen kiputila on yksi yleisimmistä alaraajojen tendinopatiapohjaisista kiputiloista. Ison sarvennoisen kiputilan taustalla ajatellaan nykyisin olevan pääasiassa keskimmäisen ja pienen pakaralihasten jänteiden tendinopatia, eli jänteen rappeumatila joka kliinisesesti näyttäytyy kipuna ja jänteen toiminnan vajauksena. Ison sarvennoisen kiputilan hoitona on perinteisesti käytetty kortikosteroidi-injektioita, painon pudotusta, kuormituksen vähentämistä sekä fysioterapiaa. Erityisessä riskiryhmässä ovat keski-ikäiset naiset, mutta vaivaa tavataan myös miehillä. Tietyt urheilulajit (mm. hyppylajit) nostavat kiputilan riskiä. Ison sarvennoisen kiputila on myös pitkäaikainen vaiva, kuten tendinopatiat yleensäkin, ja paraneminen kestää useita kuukausia, osalla pidempäänkin. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin, millaista tutkimusnäyttöä terapeuttisesta harjoittelusta on ison sarvennoisen kiputilan hoidossa. Kirjallisuuskatsaus suoritettiin systemaattisesti PRISMA-ohjeistuksen mukaisesti artikkeleita PUBMED- ja Scopus-tietokannoista etsien ja määrittäen tarkkaan sisäänotto- ja poisjättökriteerit. Tätä katsausta varten etsittiin erityisesti satunnaistetussa koeasetelmassa suoritettuja tutkimuksia, joissa päätemuuttujana käytettiin joko numeerista kipuasteikkoa (NRS, numerical rating scale), visuaalista analogista kipuasteikkoa (VAS, visual analogue scale) tai pakarilihastendinopatioiden seurantaan kehitettyä VISA-G (Victorian Institute of Sport Assessment – Gluteal) toimintakykymittaria. Sisäänotto- ja poisjättökriteerit täyttäviä tutkimuksia katsaukseen valikoitui yhteensä viisi kappaletta. Kaikissa tähän katsaukseen päätyneissä artikkeleissa havaittiin terapeuttista harjoittelua suorittaneessa ryhmässä suotuisa tilastollisesti merkitsevä muutos tarkastelluissa päätemuuttujissa, kun verrattiin alkutilannetta ja pisintä seuranta- ajankohtaa. Lisäksi kaikki päätemuuttujanaan NRS-muuttujaa käyttäneet tutkimukset raportoivat suuremman muutoksen kuin yleisesti hyväksytty kyseisen muuttujan pienin kliinisesti merkittävä muutos 2 (MCID, minimal clinically important difference). Sen sijaan yhdessäkään VISA-G-muuttujan raportoineessa tutkimuksessa ei saavutettu kyseisen muuttujan pienintä kliinistä muutosta (20 pistettä) ylittävää muutosta. Kuitenkin muutokset olivat harjoittelun tehon kannalta suotuisia ja tilastollisesti merkitseviä. Katsauksen perusteella harjoittelu ison sarvennoisen kiputilan hoitona vaikuttaakin tehokkaalta hoitomuodolta.

Background: We only know a little about healthy women’s preferences for breast cancer treatment. In this study we examined demographic and other factors that may influence these treatment preferences. Our interest was specially focused on who preferred the lightest cancer treatment. Methods: A survey including questions on lifestyle, quality of life and health was sent to 10 000 randomly selected 49 - year- old women in Finland. The survey covered womens’ treatment preferences for breast cancer. Associations between the treatment preferences and demographic factors were analyzed with cross tabulations and logistic regression. Results: 53% women participated in the survey. These women had different treatment preferences. However the most common wish was any treatment that would definitely remove the tumor. Women that were married or in a relationship, and women who attended the working life, were less likely to prefer the lightest and the most saving treatment. Women who wished for the lightest treatment didn’t worry about breast cancer nor did they have relatives that had been through breast cancer treatment. Conclusions: Anxiety over cancer and fear of losing your family may be the reasons why married women and those with more worries about breast cancer did not prefer the lightest treatment. Although there were different views in how to treat breast cancer, majority of women would prefer any treatment to assure a successful result.

Suomessa noin 6 % kaikista myrkytysten uhreista ehtii saada hoitoa ennen kuolemaa, mutta tutkimustiedon määrä hoitoon päätyneiden potilaiden myrkytyskuolemista on tällä hetkellä vähäistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä aineet aiheuttivat myrkytyskuolemia henkilöillä, jotka pääsivät hoitoon ennen kuoleman toteamista. Tutkimuksessa tarkasteltiin eri ikäisten ja eri sukupuolta olevien henkilöiden välisiä eroja myrkytyksen tärkeimmissä aiheuttajissa ja kuolemanluokissa. Aineisto koostui 197 henkilöstä, jotka kuolivat Suomessa vuosina 2016–2020 myrkytykseen ja ehtivät saada myrkytystilaan hoitoa ennen kuolemaa. Miehillä oli enemmän tapaturmien aiheuttamia myrkytyskuolemia kuin naisilla, kun taas naiset kuolivat todennäköisemmin itsemurhan seurauksena kuin miehet. Kuolemia tapahtui eniten 50–70-vuotiaiden ikäryhmässä. Kuolemista tapaturmia oli 54,3 %, itsemurhia 33,0 % ja kuolemanluokalta epäselviä tapauksia 11,2 %. Eniten myrkytyskuolemia aiheuttivat alkoholi (22,3 %), parasetamoli (17,3 %), opioidit (17,3 %), diabeteslääkkeet (8,1 %) sekä sydän- ja verenkiertoelimistöön vaikuttavat lääkkeet (8,1 %). Lisäksi runsaasti kuolemia (5,1 %) aiheuttivat psykostimulantit ja psykoosilääkkeet. Kaikista myrkytyskuolemista 34 % oli sekamyrkytyksiä. Hoitoon ehtineiden myrkytysten uhrien toksikologinen profiili on muuttunut viime vuosikymmenen aikana ja se on erilainen verrattuna myrkytyskuolemien kokonaiskuvaan. Itsemurhien uhrit päätyvät todennäköisemmin hoidon piiriin ennen kuolemaa kuin tapaturmaisesti kuolleet myrkytysten uhrit, joten myös itsemurhiin käytettyjen aineiden osuudet korostuivat aineistossa. Eroja löydöksissä voivat selittää esimerkiksi aineiden erilaiset kuolemaan johtavat fysiologiset mekanismit, vaste hoidolle sekä kuoleman äkillisyys.

Pitkäaikaissairaudet kuormittavat suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää enenevästi väestön ikääntyessä. Elintapahoito on tärkeä osa mm. aikuistyypin diabeteksen hoitoa, ja toisaalta terveet elintavat tukevat hoitoa kaikissa sairauksissa. Valtaosa suomalaisista lääkäreistä ja hoitajista kokee potilaan motivoimisen ja elintapamuutoksessa tukemisen osaksi tehtäviään, mutta lähes puolet kokee taitonsa elintapaneuvonnassa riittämättömiksi. Terveysvalmennus, elintapamuutosta tukeva valmentava työote, on näyttöön perustuva elintapainterventio. Tämä kirjallisuuskatsaus tarkastelee tutkimusnäyttöä arvioimalla terveysvalmennusta ja sen vaikuttavuutta. Muutosvalmius ja motivaatio ovat elintapamuutoksen keskeisiä osia. Valmennus nostaa potilaan toimijaksi: sen keskiössä on potilaan voimaannuttaminen ja aktiivisen toimijuuden lisääminen perinteisen auktoritatiivisen terveysneuvonnan sijaan, potilaan autonomiaa korostaen. Tavoitteena on potilaan motivoiminen hänen itse asettamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Terveysvalmennus tukee hoitoon sitoutumista ja myönteisiä elintapamuutoksia pitkäaikaissairailla sekä parantaa potilaiden elämänlaatua. Heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat potilaat hyötyvät terveysvalmennuksesta keskimäärin enemmän kuin muut, joten valmennus voi myös lisätä terveydenhuollon tasa-arvoisuutta. Terveysvalmennuksen menetelmien opettaminen lääkärille tarjoaa hyödyllisiä taitoja potilaan tukemiseen. Samalla se voi parantaa potilas-lääkärisuhdetta ja tuoda uutta näkökulmaa lääkärikoulutukseen. Terveysvalmennus tarjoaa lupaavan lähestymistavan tukea potilaiden elintapahoitoa osana suomalaista terveydenhuoltoa. Elintapamuutosten vaikutukset sairauden, kustannusten tai kuolleisuuden muutoksina havaitaan pitkän aikavälin seurannassa, ja terveysvalmennuksen kustannusvaikuttavuudesta on toistaiseksi vasta alustavaa näyttöä. Tarvitaan siis lisää tietoa ja pitkäaikaistutkimuksia siitä, miten ja kuinka paljon terveysvalmennusta tulisi tarjota ja mitkä sen pitkäaikaisvaikutukset ovat.

TEstitestilääkis

Background: Alcohol dependence is a chronic severe substance use disorder that has devastating personal and public health consequences. The efficacy of the current pharmacotherapy options for the treatment of alcohol dependence are modest at best, therefore better alternatives are greatly needed. Lysergic acid diethylamide (LSD) has shown promise in treatment of alcohol dependence in several clinical trials. A sigle high dose of LSD has been suggested to have a treatment effect that last for at least six months, indicating a remarkably better efficacy than the currently available methods. LSD itself has been reported to have a low addiction potential. In mouse models, acute LSD has been demonstrated to reduce ethanol consumption. Yet, the mechanism of action behind these effects has remained largely unknown. LSD is an agonist of serotonin’s 5-HT2A and 5-HT2C receptors which have been shown to modulate the dopaminergic activity of the reward circuitry, a crucial brain area in the initiation of addiction. Intracranial self-stimulation (ICSS) is a procedure for a quantitative assessment of reward behavior in animal models. In ICSS, laboratory rodents self-administer electric stimulation to the dopaminergic pathways of the reward circuitry inducing a reinforcing effect similar to drug reward. Aim: The aim of the current body of work was to use ICSS to assess the acute effects of LSD on reward behavior in C57BL/6JRj mice. This was done to improve the understanding of the mechanism of action of LSD and to evaluate whether the ethanol-consumption-reducing effect of LSD in mice is mediated through the reward mechanism. Methods: Bipolar electrodes targeting the medial forebrain bundle were implanted in the brains of C57BL/6JRj mice in a stereotaxic surgery. The animals were trained to acquire the self-stimulation in the discrete-trial current-intensity procedure. First, the possible dose-dependent acute effects were tested with three different doses of LSD. Next, the acute effect of LSD on amphetamine-induced changes in ISCC were tested. Lastly, a small preliminary test on the effects of LSD on lipopolysaccharide (LPS) -induced changes on ICSS were conducted. Results and conclusions: Acute LSD did not affect reward behavior in ICSS on any of the tested doses. Accordingly, LSD did not affect the facilitation of ICSS induced by acute amphetamine. The results of the LPS experiment were likely to be skewed by the development of tolerance to LPS, therefore the evaluation of the possible effect of LSD was not possible. These findings suggest that the previously reported LSD-induced reduction in ethanol consumption in mice, is not mediated through alteration of the reward mechanism. At the same time, these findings provide further evidence supporting the suggestion that LSD itself does not induce facilitation of the reward circuitry needed for the development of addiction.