Browsing by Title

B-ryhmän Streptokokki eli GBS on suoliston normaaliflooraan kuuluva bakteeri, joka on tärkeimpiä vastasyntyneen invasiivisten infektioiden kuten sepsiksen, bakteremian, pneumonian ja meningiitin aiheuttajia. Äideistä 10-30% on oireettomia GBS-kantajia. GBS-kantajan vastasyntynyt altistuu synnytyksen yhteydessä tartunnalle. Vastasyntyneen GBS-tartuntaa voidaan tehokkaasti ehkäistä GBS-kantajaäidille annettavalla synnytyksenaikaisella antibioottiprofylaksilla. Antibioottiprofylaksi kohdennettiin HUS-alueella kantajaäideille 2006-2014 riskitekijäpohjaisen seulonnan perusteella. 2010 riskitekijäpohjaisia seulontakäytäntöjä yhtenäistettiin ja tarkennettiin. 2015 alkaen HUS-alueella siirryttiin kohdentamaan antibioottiprofylaksi kaikille synnyttäjille tehtävän PCR-pohjaisen GBS-pikatestin perusteella synnytyksen yhteydessä. Lisäksi antibioottiprofylaksi voidaan kohdentaa raskausviikoilla 35-37 tapahtuvan GBS-viljelyseulonnan perusteella. Aineisto sisälsi yhteensä 75 vastasyntynyttä ja heidän äitiään. 50 vastasyntynyttä sairasti veriviljelyvahvistetun GBS-sepsiksen, yksi vastasyntynyt kuoli ja 9 vastasyntynyttä vammautui. Lisäksi 13 lapsella epäiltiin kliinisesti infektiota tai sepsistä. Tässä tutkielmassa vertailtiin, miten GBS-sepsiksen ehkäisystrategian muutos 2010 alkaen vaikutti Kätilöopiston, Jorvin ja Naistenklinikan sairaaloissa ajanjaksoilla 2006-2009 ja 2010-2014 GBS-infektiolle altistuneiden vastasyntyneiden kuntoa kuvaaviin Apgar-pisteisiin, napaveren pH-arvoon, virvoittelun tarpeeseen syntymän yhteydessä. Lisäksi tarkasteltiin ehkäisystrategian muutoksen vaikutusta äiti-lapsiparin tulehdusarvoihin tarkastelujaksoilla 2006-2009 ja 2010-2014. Tarkastelussa havaittiin äidin positiivisen veriviljelynäytteen yhteydessä otetun leukosyyttiarvon ja lapsen korkeimman mitatun CRP-arvon tilastollisesti merkitsevä alentuminen jälkimmäisellä 2010-2014 tarkasteluajanjaksolla verrattuna tarkastelujaksoon 2006-2009. Muutosta mahdollisesti selittää 2010 käyttöönotetun systemaattisen riskitekijäpohjaisen seulonnan ansiosta kattavammin kohdistunut antibioottiprofylaksi verrattuna edeltävään 2006-2009 tarkastelujaksoon. Virvoittelun tarpeessa, Apgar-pisteissä ja napaveren pH-arvossa ei voitu havaita tilastollisesti merkittävää eroa tarkastelujaksojen välillä.

EEG-tutkimus antaa tärkeää tietoa vastasyntyneen aivotoiminnasta, joka voi olla häiriintynyt esimerkiksi hapenpuutteen, asfyksian, keskushermoston infektion tai rakenteellisten poikkeavuuksien takia. Myös äidin raskauden aikainen lääkkeiden käyttö sekä metaboliset oireyhtymät voivat häiritä lapsen aivotoimintaa. Poikkeava aivotoiminta voi ilmetä EEG-tutkimuksessa esimerkiksi poikkeavana taustatoimintana tai epileptiformisina ilmiöinä. Erityisesti epileptiformiset ilmiöt on tärkeä todeta ajoissa, sillä kohtaukset voivat hoitamattomina johtaa vakaviin aivovaurioita. Lisäksi EEG:stä voidaan tunnistaa tiettyjä piirteitä eri kehitysvaiheissa, minkä avulla voidaan seurata lapsen neurologista kehitystä. Tässä tutkielmassa pyritään muodostamaan laaja yleiskuva EEG-tutkimuksen käytöstä Helsingin Lastensairaalassa vuosien 2011-2020 aikana. Tavoitteena on selvittää EEG-tutkimuksen yleisimpiä indikaatioita, löydöksiä ja etiologioita kattavaa tutkimusaineistoa hyödyntäen. Tutkimuksessa kerättyä aineistoa on tarkoitus hyödyntää myös tulevissa tutkimuksissa. Tutkimus on tyypiltään retrospektiivinen ja käsittää 641 potilaan potilasaineiston. Aineistoon valittiin ne vastasyntyneet, joiden ikä tutkimushetkellä oli alle 46 raskausviikkoa. Tutkimus tehtiin BABA-tutkimuskeskuksessa Meilahdessa ja tutkimusaineistona käytettiin Lastensairaalan KNF-osaston toimesta vuosina 2011–2020 tehtyjä EEG-tutkimuksia. Yleisimmät EEG-tutkimuksen indikaatiot tässä aineistossa olivat kohtausepäily ja asfyksia. 62 prosentille vastasyntyneistä oli tehty edeltävästi aEEG-tutkimus, jonka käyttö vaikutti jonkin verran lisääntyneen vuosien 2011-2020 aikana. Tutkimuksista 85 prosenttia lausuttiin poikkeaviksi. Poikkeavista EEG-tutkimuksista 94 prosentilla todettiin yleishäiriö ja 38 prosentilla paikallishäiriö. Yleishäiriöt olivat vaikeusasteeltaan useimmiten keskivahvoja. Purkauksia esiintyi 11 prosentissa kaikista tutkimuksista, joista samanaikaisesti kohtausoireita oli 43 prosentilla. Lopullisista etiologioista yleisin oli asfyksia.

Finess-tutkimus on astman, keuhkoahtaumataudin ja hengitystieoireiden esiintyvyyttä ja ilmenemistä selvittävä pohjoismainen tutkimus. Ensimmäisessä 1996 vuonna tehdyssä osatutkimuksessa selvitettiin hengitysteitä ahtauttavien sairauksien ja hengitysoireiden esiintyvyyttä sekä oireita. Vuoden 2016 tutkimuksen tavoitteena oli puolestaan selvittää onko uusia hengityselinsairauksia ilmennyt kuluneen 20 vuoden aikana. 2016 vuoden seurantatutkimukseen kerättiin 8000 hengen kohortti valikoiden iän ja sukupuolen mukaan vastaamaan silloista väestöä. Postikysely lähetettiin 5435 henkilölle, jotka olivat alkuperäisestä väestöotoksesta tavoitettavissa. Vuoden 2016 tutkimuksen tarkoituksena oli lisäksi selvittää Finess-kyselytutkimukseen vastaamattomien taustoja käytettävissä olevan tilastomateriaalin avulla, tutkia vastanneiden keskeisiin tupakointiin ja hengitystiesairauksiin liittyviä asioita sekä selvittää 20 vuoden aikana kuolleiden henkilöiden kuolemansyyt. Toteutettu tutkimus on kolmiosainen ja sen ensimmäisessä osiossa tutkitaan käytettävissä olevien tilastotietojen avulla vuoden 2016 Finess kyselytutkimuksen vastanneita ja ei-vastanneita henkilöitä. Tarkoituksena oli selvittää, onko muuttujilla selkeää vaikutusta vastausosuuteen. Lisäksi tarkastellaan tekijöitä ja syitä jotka johtivat koehenkilön vastaamattomuuteen. Toisessa osassa tarkastellaan koehenkilöiden sairastavuutta muutamien keskeisten kysymysten avulla sekä heidän tupakointitottumuksiaan. Tarkastelussa on huomioitu koehenkilöiden vastauskieli ja vastaustapa. Lopuksi käsitellään tutkimuksen aikana kuolleiden henkilöiden kuolemansyitä ja väestön yleisiä kuolemansyitä. Kuolemansyiden luokittelu perustuu kansainväliseen ICD-10 tautiluokitukseen ja kuolinsyyt on jaettu peruskuolemansyiksi, tilaston peruskuolemansyiksi 54-luokkaisena aikasarjana, välittömiin kuolinsyihin ja 1.-4. myötävaikuttaviin kuolemansyihin. Tuloksissa vertaillaan vastausosuuteen vaikuttavia tekijöitä ja tarkastellaan eri tekijöiden vaikutusta vastaamiseen. Tuloksia vertaillaan kokonaisvastausosuuden, sukupuolen, ikäryhmän, kieliryhmän, kotipaikkakunnan ja kotimaisen kielen mukaan. Tuloksissa esille nousi, että verrattaessa vuoden 1996 tutkimukseen lääkärin toteaman astman sairastavuus oli kasvanut 4,5%. Tämän lisäksi havaittiin, että suurimmat erot vastanneiden ja ei-vastanneiden kesken muodostaneet muuttujat olivat kotipaikkakunta, kotimainen kieli, ikäryhmä ja kieliryhmä. Kyselytutkimukset ovat laajasti käytössä lääketieteellisissä epidemiologisissa tutkimuksissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli edesauttaa kyselytutkimusten suorittamista, helpottaa vastaajan roolia ja kartoittaa vastausaktiivisuuteen liittyviä tekijöitä.

Objective: The COVID-19 disease causes long-term symptoms to a proportion of patients, of which fatigue and subjective cognitive impairments have appeared to be common. So far, there is little knowledge about the manifestation and stability of fatigue and subjective cognitive impairments during a longer follow-up period. The association between fatigue and subjective cognitive impairments after the COVID-19 disease has not been studied before at all. The purpose of this study was to investigate the occurrence of fatigue and subjective cognitive impairments two years after the acute phase of the COVID-19 disease and whether there has been a temporal change in the symptoms between three, six and 24 months. In addition, the relationship between fatigue and subjective cognitive impairments was studied two years after the acute phase of the COVID-19 disease. Methods: This study is part of the Recovid-20 project. The sample (n=154) consisted of three groups of patients (intensive care unit n=58, regular hospital ward n=35, isolated at home n=27), who were examined three, six and 24 moths after the acute phase and healthy controls (n=34), who were examined at two time points. The MFI-20- and ABNAS-questionnaires were used as measures. Group differences were assessed with one-way ANOVA and changes in symptoms over time with repeated measures ANOVA. The associations between fatigue and subjective cognitive impairments were studied with linear regression analysis. Results and conclusion: This study showed that COVID-19 patients appeared long-term fatigue and subjective cognitive impairments still two years after the acute phase of the COVID-19 disease regardless of the severity of the acute disease. However, a quarter reported clinically significant subjective cognitive impairments at the two-year follow-up. No temporal change was observed between fatigue symptoms measured at six and 24 months and subjective cognitive impairments measured at three, six and 24 months. Fatigue and subjective cognitive impairments were also strongly associated – the more the patients reported fatigue the more they also reported subjective cognitive impairments.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Meilahden sairaalan vatsaelinkirurgisella osastolla hoidettujen potilaiden taustasairauksien vaikutusta hoitotapaan, hoitojakson pituuteen ja kuntoon hoitojakson päätyttyä. Näin tavoiteltiin parempaa ymmärrystä hoidettujen potilaiden demografiasta, sekä siitä miten potilaan ominaisuudet vaikuttavat hoitojaksoon. Tavoitteena oli saada tietoa, jota voidaan hyödyntää resurssien aiempaa tehokkaammassa ohjauksessa ja hoidon vaikuttavuuden arvioinnissa. Tutkimusaineistona käytettiin osastolla V1P hoidettujen potilaiden sairaskertomustekstejä vuoden 2014 alkupuolelta (N=1611). Teksteistä kerättiin tiedot potilaiden demografiasta: sukupuoli, ikä, taustasairaudet; hoitotavoista: hoitomuodosta; tehohoidon tarpeesta; kuvantamistutkimusten teosta; sekä päätetapahtumasta joka tässä tutkimuksessa on potilaan paluu kotiin), siirtyminen sairaalahoitoon muualle tai kuolema osastohoidon aikana. Taustasairauksien huomioimiseen tutkimuksessa käytettiin Charlsonin komorbiditeetti-indeksiä (CCI). Potilaista suurin osa palasi kotiin, hoito jatkui toisessa sairaalassa 28%:lla, osastolla kuolleita aineistossa oli 1%, tehohoidon tarve oli 1,2%:lla. Keskimääräinen hoitoaika oli 3 vuorokautta. Hoitojakson pidentymisen kannalta merkitsevin tekijä oli ikä (p<0,001). Sairaalahoidon jatkumista toisessa sairaalassa ennustivat ikä (p<0,001) sekä CCI-pisteet (p<0,001). Laparotomia oli itsenäinen riskitekijä kuoleman (p=0,024) ja sairaalahoidon jatkumisen (p<0,001) kannalta.

Objectives: Temperament traits have been associated with externalizing symptoms both cross-sectionally and longitudinally at different stages of childhood. However, the amount of longitudinal studies to date is limited. It is also unclear whether temperament traits assessed as early as in infancy predict externalizing symptoms longitudinally. Also, research is needed about how change and stability in temperament traits are associated with externalizing symptoms. The aim of this thesis is to study whether early temperament traits, assessed between the ages of 4.76–12.39 months, and their stability and change between the ages of 4.76–12.39 months and 7–11 years predict externalizing symptoms between the ages of 7–11 years. Methods: The samples of this study were from the Prediction and Prevention of Preeclampsia and intrauterine growth restriction (PREDO) project. The main subsample (N=919) included children whose mothers had filled the Infant Behavior Questionnaire Revised (IBQ-R) when the child was 4.76–12.39 months old, the Temperament in Middle Childhood Questionnaire (TMCQ) when the child was 7–11 years old and both the Child Behavior Checklist (CBCL) and Strengths and Difficulties Questionnaire (SDQ) when the child was 7–11 years old. A second subsample (N=581) included children who also had paternal reports of the IBQ-R collected between the ages of 5.19–11.89 months. The associations between temperament traits, their stability and change and externalizing symptoms were investigated with linear regression analysis. Maternal education, age, relationship status, depressive symptoms and child sex and age were controlled for in the analyses. Results and conclusions: Higher levels of externalizing symptoms were predicted by higher levels of infant negative emotionality and lower levels of infant orienting/regulatory capacity. The associations were explained by small to moderate rank-order stability between infancy and middle childhood. However, the associations were small and not completely independent of covariates, informants or the questionnaires used to measure externalizing symptoms. At school age, a change toward higher levels of negative emotionality, higher levels of extraversion or lower levels of effortful control from infancy was associated with higher externalizing symptoms independent of covariates. As a new finding, infant and school age levels of extraversion were found to have moderating effects on each other’s associations with externalizing symptoms. The results are in line with previous literature suggesting that the predictive utility of temperament traits in infancy on externalizing problems in school age is limited. The development of temperament traits over time appears to be more relevant to externalizing symptoms in school age than their levels in infancy. More longitudinal research of the association between temperament trait stability, change and externalizing symptoms is needed, preferably including multiple informants and assessments.

Objectives. There is some evidence about the association between children’s temperamental traits assessed in the beginning of the toddlerhood and later psychiatric disorders but only few studies have the association between infant’s temperamental traits and later psychiatric disorders. Most of the studies have studied the associations between difficult temperamental profile and much less research has been done on the association between infant’s main and lower order temperamental traits and later psychiatric symptoms or disorders. One of the most crucial limitation in previous studies has been the use of the same informant (usually mother) when assessing both infant’s temperament and later psychiatric symptoms. The objective of this study was to investigate the associations between infant’s temperamental traits and later childhood (7-11 years old) psychiatric disorders while controlling for the maternal education, mental disorder and attachment representations. Methods. The data in this study consisted of the children who participated in the Prediction and prevention of preeclampsia and intrauterine growth restriction (PREDO) longitudinal study and whose data about childhood psychiatric disorders and at least one of the main temperament traits in infancy (N=2600). Infant’s temperamental traits were assessed by mothers using the Revised Infant Behavior Questionnaire (IBQ-R) when the child was six months old on average. The data about childhood psychiatric disorder until the year 2016 was gained from the social welfare and healthcare register (Hilmo). Maternal attachment representations towards her infant were evaluated using the Maternal Postpartum Attachment Scale (MPAS) -questionnaire. The associations between infant’s temperamental traits and later childhood psychiatric disorders were examined with Cox Regression analysis. Results and conclusions. Some of the results of this study were in accordance with the previous research and some results were controversial. In contrary with the previous research, there was an association between infant’s higher self-regulation and having any childhood psychiatric disorder, hyperactivity disorder and behavioral disorder. The higher scores of a lower order trait of the self-regulation, the duration of orienting, was associated with any childhood psychiatric disorder or more specifically hyperactivity disorder. High scores of the duration of orienting might imply problems with shifting attention intentionally between objects. In contrary with the previous research, higher negative emotionality did not have an impact on later behavioral or hyperactivity disorders but did have association with later emotional disorder. Higher extraversion was associated with later emotional disorder but not with the behavioral disorder in contrary with the previous research. On the other hand, in accordance with previous research higher extraversion was associated with the higher risk for hyperactivity disorder. In accordance with hypothesis, maternal education, psychiatric disorder and attachment representations did have weakening influence on the association between infant’s temperamental traits and later psychiatric disorders. The results support the notion that the temperamental traits early in life have an impact on psychological development and psychopathology. The results also show the importance of considering the early social and emotional interaction environment when studying early biological temperamental predispositions and its associations with later psychopathology. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Infant temperament, Childhood psychiatric disorder

Selvitin tutkimuksessani VEGF-C:n ja RET:n vaikutusta hiiren enterisen hermoston ja imusuoniston kehitykseen. Yhden ja kahden VEGF-C-alleelin puutos johti neuronien määrän vähenemiseen jejunumissa ja koolonissa. RET-alleelien puutos vähensi myös neuronien määrää ja kahden puutos esti neuronien kehittymisen. VEGF-C ja etenkin RET-muuntogeenisiä alkioita oli myös hiiripoikueissa vähemmän kuin Mendelistisen jakauman perusteella voisi olettaa. Tämä viittaa lisääntyneeseen kuolleisuuteen in utero. Myös ihon karvatuppia oli RET-homogeenisissä vähemmän kuin villityyppisissä. Lisäksi selvitin mitkä vasta-aineet soveltuvat käytettäväksi suolten erityyppisissä vastaainevärjäyksissä

Aivojen tyvitumakkeilla on tärkeä merkitys kipuinformaation säätelyssä. Useat eri mekanismit ovat säätelyn takana. Yhä enemmän on saatu näyttöä dopaminergisen tiedonvälityksen merkityksestä kipuinformaation käsittelyssä.Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja vertailla ventraaliseen striatumin accumbens tumakkeen ja dorsaalisen striatumin dopamiini D2 reseptorien vaikutusta neuropaattisen sensoris-diskriminatiivisen- ja affektiivis-motivationaalisen kivun säätelyssä. Dopamiini D2 reseptorien stimulointiin käytettiin quinpirolea, kontrolliaineena fysiologista keittosuolaliuosta. Neuropatia saatiin koe-eläimille aikaan SNI-mallia käyttäen. Sensoris-diskriminatiivista kipua tutkittiin ärsyttämällä koe-eläimen raajaa monofilamentilla, affektiivis-motivationaalisen komponentin tutkimisessa käytettiin hyväksi käyttäytymiseen ja ehdollistumiseen perustuvaa tutkimusmenetelmää. Lisäksi tutkittiin accumbens tumakkeen D2 reseptorien stimulaation vaikutusta RVM:n pronosiseptiivisten ON-solujen toimintaan elektrofysiologisilla rekisteröimismenetelmillä.Accumbens tumakkeen D2 reseptorien stimulaatiolla ei havaittu olevan vaikutusta neuropaattisen sensoris-diskriminatiivisen- eikä affektiivis-motivationaalisen kivun säätelyssä kontrolliaineena käytettyyn fysiologiseen keittosuolaliuokseen verrattuna. Näiden tulosten kanssa linjassa oli myös se, että myöskään RVM:n pronosiseptiivisten solujen toimintaan accumbens tumakkeen D2 reseptorien stimulaatiolla ei ollut vaikutusta. Sen sijaan dorsaalisen striatumin D2 reseptorien stimulaation havaittiin lieventävän affektiivis-motivationaalista kipua, jo aiemmin tiedettiin dorsaalisen striatumin D2 reseptorien stimulaation vaikuttavan lieventästi neuropaattiseen sensoris-diskriminatiiviseen kipuun. Tulos vahvistaa dorsaalisen striatumin D2 reseptorien merkitystä neuropaattisen kivun säätelyssä. Lisäksi accumbens tumaketta käsittelevät tulokset ovat linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan neuropatia aiheuttaa muutoksia VTA:n ja accumbens tumakkeen välisessä dopaminergisessa tiedonvälityksessä ja kivun säätelyssä verrattuna tilanteeseen ilman neuropatiaa.

Tausta: Verbaalisia kuulohallusinaatioita, eli selkeästä puheesta koostuvia harha-aistimuksia, esiintyy sekä psykoottista häiriötä sairastavilla että terveillä ihmisillä. Tutkielmassa selvitetään, mitä eroja ja samankaltaisuuksia verbaalisissa kuulohallusinaatioissa sekä niihin liittyvissä tekijöissä on psykoottista häiriötä sairastavien ja terveiden välillä. Menetelmät: Tutkimusmenetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuushaku tehtiin Ovid Medline- ja Pubmed-tietokannoista. Katsauksen aineistoon sisällytettiin yhteensä 28 alkuperäisartikkelia, jotka valikoitiin mukaanotto- ja poissulkukriteerien mukaisesti. Tulokset: Verbaaliset kuulohallusinaatiot olivat sisällöltään negatiivisempia ja aiheuttivat enemmän kuormitusta psykoosipotilailla kuin terveillä. Psykoosipotilaat uskoivat terveitä useammin kuulohallusinaatioiden olevan pahantahtoisia. Terveillä kuulohallusinaatiot esiintyivät harvemmin, kestivät vähemmän kerrallaan, alkoivat nuorempana, olivat paremmin kontrolloitavissa ja häiritsivät vähemmän arkea. Samankaltaisia kuulohallusinaatioiden kliinisiä piirteitä olivat eri äänten lukumäärä, äänen paikantaminen ja äänenvoimakkuus. Lapsuuden psyykkiset traumat olivat verbaalisia kuulohallusinaatioita kokevilla yleisempiä kuin muulla väestöllä. Terveistä ääniä kuulevista suurin osa ei hakeutunut hoitoon kuulohallusinaatioiden takia, mutta heillä oli muuta tervettä väestöä suurempi tarve hakeutua hoitoon muiden mielenterveyden ongelmien takia. Pohdinta: Terveiden ja psykoosipotilaiden verbaalisten kuulohallusinaatioiden piirteissä löytyi sekä eroja että samankaltaisuuksia. Psyykkiset traumat saattavat toimia riskitekijänä kuulohallusinaatioiden alkamiselle. Verbaaliset kuulohallusinaatiot liittyvät muutoksiin aivoissa, mutta ei tiedetä, onko niiden syntymekanismi samanlainen psykoottista häiriötä sairastavien ja terveiden välillä. Psykoosipotilaiden ja terveiden verbaalisten kuulohallusinaatioiden eroihin vaikuttavista tekijöistä ja syntymekanismeista tarvitaan jatkotutkimusta.