Browsing by Title

Veren hyytyminen, eli hemostaasi, on elimistön puolustusmekanismi, joka laukeaa verisuonivaurion syntyessä ja pyrkii pysäyttämään verenvuodon muodostamalla vauriokohtaan tulpan. Normaali hemostaasi perustuu verisolujen, plasman hyytymistekijöiden sekä verisuonten seinämärakenteiden yhteisvaikutuksiin. Äkilliset hyytymisjärjestelmän toimintahäiriöt, kuten verenvuoto ja verisuonitukos, ovat useimmiten hengenvaarallisia tiloja, jotka vaativat lääkäriltä pikaista reagointia. Asianmukaisen hoidon valinta perustuu nopeaan ja tarkkaan diagnostiikkaan, jonka tueksi on kehitetty laaja valikoima laboratoriomenetelmiä. Päivystysolosuhteissa tarvitaan kohdennettuja tutkimuksia, joiden avulla kliinikko pystyy nopeasti muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan hyytymisjärjestelmän toiminnasta ja häiriön syystä. Hyytymistutkimusten tuloksia tulkittaessa on otettava huomioon potilaan kliininen tila ja peruslaboratoriotutkimuksista saatu tieto. Laajassa käytössä olevat hyytymisjärjestelmän seulontakokeet, kuten tromboplastiiniaika (TT) ja aktivoitu partiaalinen tromboplastiiniaika (APTT), mahdollistavat hyvän saatavuutensa vuoksi yleisimpien hyytymishäiriöiden nopean diagnostiikan ja hoitovasteen seurannan. On kuitenkin havaittu, että vakavien hyytymishäiriöiden diagnostiikassa hyytymisjärjestelmän seulontakokeiden yhdistäminen muiden hyytymistutkimusten kanssa on tehokkaampaa. Tästä esimerkki on tutkimuspaketti, johon kuuluvat hemostaasin seulontakokeiden lisäksi trombiiniaika, fibrinogeeni ja sen hajoamistuote D-dimeeri, hyytymistekijä VIII (FVIII) sekä elimistön luonnollinen antikoagulantti antitrombiini (AT3). Tämän tutkimuspaketin osatutkimukset kuvastavat sekä hyytymistä edistäviä että jarruttavia tekijöitä antaen kokonaisvaltaisemman kuvan potilaan hyytymisjärjestelmän toiminnasta. Tutkimuspakettien käyttö on suotavaa esimerkiksi krooniseen maksasairauteen liittyvän hyytymishäiriön selvittelyssä, jolloin voidaan saada tietoa myös maksan vajaatoiminta-asteesta. Lisäksi hyytymistutkimuspakettia on käytetty menestyksekkäästi sepsikseen liittyvän hyytymishäiriön diagnostiikassa, ennusteen määrityksessä ja seurannassa.

Suomessa antikoagulaatiolääkitystä käyttää arviolta 2,5 % väestöstä ja sen yleisin indikaatio on eteisvärinä. Yhä useampi vanhenee omat hampaat suus-saan, minkä vuoksi parodontologiset toimenpiteet ovat antikoagulaatiolääkitystä käyttävillä potilailla yleisiä. Uusien peroraalisten antikoagulanttien (DOAC) aika-na tehtävän parodontologisen hoidon vaikutus jälkivuotoriskiin tunnetaan rajalli-sesti, eikä yksiselitteisiä hoitokäytänteitä hammastoimenpiteiden aikaiseen DOAC käyttöön ole, mikä antoi hyvät lähtökohdat lähteä tutkimaan aihetta tar-kemmin. Syventävä tutkielma toteutettiin osana kliinistä tutkimusta, jossa tavoitteena on selvittää antikoagulanttien, erityisesti DOAC:n, vaikutusta parodontologisen hoi-don jälkeiseen itse raportoidun verenvuodon esiintyvyyteen, kestoon ja koet-tuun haitta-asteeseen. HUS suusairauksien opetus- ja hoitoyksikön parodonto-logiset potilaat jaettiin kahteen ryhmään, jossa toisessa oli DOAC lääkitystä käyttäviä potilaita ja toisessa ryhmässä terveitä verrokkeja. Opetusklinikalla teh-tävää kyselytutkimusta täydennettiin syventävää tutkielmaa varten kirjallisuus-katsauksella, johon tietoa haettiin muun muassa PubMed- ja Terveysportti Tie-tokannoista. Tulokset antavat alustavasti viitteitä siitä, että postoperatiiviselle verenvuodolle altistaa potilaan huono parodontologinen tilanne, kuten suuri verenvuotopro-sentti (BOP) sekä runsas syventyneiden, yli 4 mm ientaskujen lukumäärä. Tä-hän asti saadun potilasaineiston perusteella ei voida kuitenkaan vetää luotetta-via johtopäätöksiä antikoagulaatiohoidon vaikutuksesta parodontologisen hoidon jälkeisen verenvuodon esiintyvyyteen, kestoon tai koettuun haitta-asteeseen. Toisaalta myöskään välitöntä tarvetta lääkityksen tauottamiselle hoitoa edeltä-västi ei tähän mennessä ole ilmennyt. Tutkimusaineiston keruuta on tarkoitus jatkaa isomman otannan saamiseksi, jonka jälkeen tuloksia analysoidaan uudel-leen. Tulokset on tarkoitus myöhemmin raportoida tieteellisissä vertaisarvioi-dussa lehdessä.

Nivelreuma on heterogeeninen sairaus, jossa yksittäisen potilaan hoitovasteen ennustaminen on vaikeaa. Lääkkeillä on paljon haittavaikutuksia ja uudemmat lääkkeet ovat hyvin kalliita. Siksi olisi tärkeää löytää merkkiaine, jota voitaisiin hyödyntää lääkkeen valinnassa. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään STAT3-signaalireitin merkitystä nivelreuman patogeneesissä vertailemalla potilaiden ja kontrollien veren valkosolujen STAT3-aktiivisuuksia ja etsimällä yhteyksiä sairauden aktiivisuuden ja STAT3- aktiivisuuden välillä. Tutkimuksen potilailla oli joko krooninen tai tuore, hoitamaton nivelreuma. Tuoretta reumaa sairastavilla potilailla havaittiin terveitä kontrolleja korkeampi STAT3-signaalireitin aktiivisuus CD4+lymfosyyteissä ja CD14+monosyyteissä. Suurempi STAT3-aktiivisuus oli yhteydessä kohonneisiin tulehdusarvoihin ja vaikeampiin oireisiin monosyyteissä ja T-soluissa, kun taas B-soluissa STAT3- aktiivisuus oli pienempää suurilla tulehdusarvoilla. Voidaan siis ajatella, että STAT3-signaalireitillä olisi nivelreuman patogeneesissä merkitystä tai että se aktivoituu niveltulehduksen seurauksena. Kroonisilla reumapotilailla arvot olivat tuoreita reumapotilaita matalampia, eivätkä eronneet merkittävästi kontrolleista.

Antibiotic-resistant bacteria present a severe threat to global health. The future treatment of common bacterial infections relies on the identification of novel antibiotics and targets in the present. One area of antimicrobial research is the study of bacteriophage (Petrovic Fabijan et al.) mechanisms and the identification of phage-derived antimicrobials. Sequenced phage genomes are largely (>70%) annotated as “hypothetical proteins of unknown function” (HPUFs) and investigation into HPUFs with a toxic effect on host bacteria (toxHPUFs) aims to reveal new antibacterial targets and antimicrobials. Next-generation sequencing and plating-based toxicity screening of Staphylococcus phage Stab21 HPUFs identified nine HPUFs that incurred toxicity to Escherichia coli. In this study, the tightly controlled tetracycline-inducible plasmid pRAB11N was used as a shuttle vector and verified the toxicity of five out of nine HPUFs to E. coli and revealed that no HPUFs caused toxicity to the Stab21 natural target and clinically relevant Staphylococcus aureus. These results suggest that screening for toxHPUFs should be carried out in closely related bacterial species or the phages’ natural host. The five toxHPUFs of E. coli were further characterised by protein function and structural predictions. Only one toxHPUF, g024, returned a reliable model with homology to Bacillus phage SPO1 homing endonuclease I-HmuI, yet the role of this DNase in bacterial host toxicity is still unknown. To determine the bacterial targets of the toxHPUFs, spontaneous toxin-insensitive mutants of the five toxHPUFs were investigated. For three toxHPUFs, the toxin insensitivity was ascribed to the elimination of the toxin-encoding gene. However, toxin-insensitive g172 and g187 sequences revealed mutations in the tetR gene of pRAB11N that led to the inability of tetracycline binding and thus no induction of gene expression and did not aid in identifying the bacterial targets of these toxHPUFs. This study highlights the experimental complexities of phage-derived antimicrobial research. It also maintains the value of this research strategy, with the verification of HPUFs with a toxic effect on E. coli and accompanied future studies of bacterial target determination having the potential to uncover novel antimicrobial mechanisms that can be exploited for therapeutic application.

Syventävän opinnon kirjallisuusosassa perehdyin ISSVA:n (the International Society for the Study of Vascular Anomalies) verisuonianomalioiden luokittelujärjestelmään ja käytin aineistona myös Pubmed-tietokantaa ja muuta alan kirjallisuutta. Vuonna 2014 päivitetyn ISSVA:n luokittelujärjestelmän mukaan verisuonianomaliat jaetaan kahteen pääryhmään: verisuoniepämuodostumiin (eli vaskulaarisiin malformaatioihin) ja proliferatiivisiin vaskulaarisiin muutoksiin, eli verisuoniperäisiin kasvaimiin (vascular tumor). Verisuoniepämuodostumiin kuuluvat kapillaariset, laskimoperäiset epämuodostumat, valtimo-laskimolähtöiset, imutie-epämuodostumat sekä eri muotojen yhdistelmät. Termiä hemangiooma käytetään yhä usein verisuoniperäisistä kasvaimista tai verisuoniepämuodostumista, eikä WHO (the World Health Organization) myöskään luokittelussaan erottele verisuoniepämuodostumia ja verisuoniperäisiä kasvaimia käytettäessä hemangiooma-termiä. Tutkielmaosassa poimin HUSLAB:n tietokannasta Qpati-ohjelman avulla suuontelon ja leukaluun alueella diagnosoidut hemangioomat ja verisuoniepämuodostumat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta aikavälillä 1.1.2002-16.5.2019. Tietokannasta löytyi 269 diagnoosia, joista 54 % oli hemangioomia ja 46 % oli verisuoniepämuodostumia. Muutoksista 52 % (140 kpl) oli naisilla, joilla esiintyvyys oli suurinta 50-60 vuoden iässä; miehillä 60-70 vuotiaana. Yleisimmin, 91,8 % (247 kpl), muutoksia esiintyi suun limakalvoilla ja vain 8,2 % (22kpl) diagnosoitiin leukaluista. Infantiili hemangioomia löytyi 12 tytöltä ja 4 pojalta. Myös kirjallisuudessa infantiili hemangiooman on todettu olevan yleisempää tytöillä. En löytänyt tietokannasta vastaavia suuontelon tai leukaluun alueelta tehtyjä analyysejä verisuonianomalioiden esiintyvyydestä, joten en pystynyt vertailemaan omia tutkimustuloksia muiden löydöksiin.

This report aims to describe the video assessment of the hypotonic and active motor phenomena in childhood narcolepsy with cataplexy performed for two articles specified in the additional information as well as to briefly present the other results of those articles. The video recordings for subjects with narcolepsy with cataplexy and their control groups were assessed for negative and positive cataplectic motor phenomena in two settings: 1st drug-naïve narcolepsy patients compared to healthy controls and evaluated at disease onset and after a follow-up and 2nd post-H1N1 Pandemrix® vaccinated narcolepsy patients compared to sporadic cases. In the first setting the cataplexy severity reflected by hypotonic and active motor phenomena decreased over time and the clinical picture evolved into resembling the classical cataplexy phenotype without spontaneous hypotonia. In the second setting the two groups were similar but subjects with sporadic narcolepsy onset were found to have more active movements of the facial muscles.

Hammaslääketieteen yliopistollinen opetus on haasteen edessä: miten kehittää opetusta ja tukea oppimista vaikuttavilla tavoilla digitalisoituvassa maailmassa, jossa media ubikisoituu eli kaikkiallistuu yhä enemmän? Videopohjainen oppiminen (Video Based Learning, VBL) tarjoaa lupaavia pedagogisia mahdollisuuksia erityisesti ottaen huomioon uudet, mediaa natiivisti kuluttavat sukupolvet. Merkittävä osa viime vuosina Suomessa valmistuneista hammaslääkäreistä kokee kiinteän protetiikan osaamisensa vajavaiseksi. Tämä opinnäytetyö pyrkii vastaamaan tähän puutokseen kehittämällä ja monipuolistamalla kiinteän implantologian opetusmateriaaleja ja pedagogisia lähestymistapoja VBL:n keinoin. Tämä opinnäytetyö koostuu opetusvideoproduktiosta, digitaalisesta oppimisalustasta ja kirjallisuuskatsauksesta. Produktiota varten kuvattiin yli 7 tuntia videomateriaalia maalis–marraskuussa 2022. Materiaali leikattiin 18 opetusvideoksi, joiden yhteiskesto on kaksi tuntia. Videosarja dokumentoi todelliselle potilaalle toteutetun implanttihoidon ensimmäisestä tutkimuskäynnistä implantointiin ja valmiin implantin kontrollikäyntiin asti. Sarja seuraa hammaslääkäreiden kliinisen työn lisäksi röntgenhoitajan työtä KKTT-kuvan otossa sekä hammasteknikkojen työskentelyä hammasteknisissä laboratorioissa. Sarja esittelee myös kaksi keskenään vaihtoehtoista implanttihoidon välivaiheen toteutustapaa: perinteisen jäljentämisen ja digitaalisen jäljentämisen menetelmät. Opetusvideoilla esiintyvät henkilöt ovat antaneet kirjallisen suostumuksensa materiaalin julkaisuun opetuskäyttöön. Digitaalinen oppimisalusta toteutettiin verkkosivuna. Se toimii käyttöliittymänä videoiden katselulle ja esittää videot kronologisessa järjestyksessä polkuna, joka haarautuu käyttäjän valitseman jäljentämismenetelmän mukaan. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin, millä keinoin VBL:n vaikuttavuutta oppimistuloksiin voidaan edistää. Katsaukseen koottiin lukuisia suosituksia VBL-tuotantojen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Lisäksi tarkasteltiin, mitä muita hyötyjä ja toisaalta haasteita ja heikkouksia VBL:llä pedagogisena lähestymistapana on verrattuna muihin opetusmenetelmiin. VBL tarjoaa paitsi runsasta toteuttamatonta potentiaalia opetuksen laadun ja kvantitatiivisten oppimistulosten kehittämiseen, myös mahdollisuuden laajempaan opetuksen ja oppimisen laadulliseen paradigmamuutokseen transmissiivisesta pedagogisesta filosofiasta konstruktivistiseen filosofiaan. VBL ei kuitenkaan itsessään takaa oppimistuloksia, vaan ollakseen vaikuttavia VBL-tuotannot on toteutettava riittävän laadukkaasti ja integroitava saumattomasti muuhun opetukseen. Ne ovat myös aina osa laajempaa pedagogista ekosysteemiä ja opetuksen ja oppimisen kulttuuria.

Aim. People who cannot communicate by speech the way they want to, need augmentative and alternative communication systems, AAC. Aided communicators are often characterized as passive in interactions involving aided communication. However, conversations are always co-constructed, and all conversational partners impact on them with their own actions. The aim of this study was to identify and describe how conversations are co-constructed in these situations. Moreover, the aim was to describe which communication moves, pragmatic functions, and modes of communication were utilized across three different dyads. Method. The thesis used mixed methods research, where the phenomena were examined mainly with qualitative methods. In addition, quantitative methods were used for comparison between pairs. The participants of the study were 8-year-old Sara and her three conversation partners: a mother, a teacher, and a peer. Sara communicated with a communication book, and using gaze, gestures, and single words. The data was part of an international research project Becoming an aided communicator (BAC): Aided language skills in children aged 5–15 years – a multi-site and cross-cultural investigation. The data consisted of videoed and transcribed material from video event description tasks. Six video event descriptions from each Sara-conversation partner-dyad, 18 in total, were chosen for analyses. The data analysis followed the analysis method used by Pennington and McConachie (2001). The data were analyzed to identify how conversations are structured using structure of move, pragmatic functions, and mode of communication. Results and conclusions. The study showed that communicative moves and pragmatic functions were distributed similarly between different dyads. Sara’s communication partners differed in how they used the modes of communication with Sara. The teacher used the communication aids more than the peer or the mother. The study highlights Sara’s active role in all interactions. She contributed to the progress of the conversations with her own actions and initiatives. The study reinforces observations from previous studies concluding that aided conversations are often constructed by question-and-answer sequences. However, in part, it challenges previous studies indicating that the aided communicator would always have a passive role and the speaking partner would dominate interaction situations.

Tavoitteet: Aikaisemmissa tutkimuksissa korkea avoimuus on ollut yhteydessä korkeampaan määrään paranormaaleja uskomuksia, sovinnollisuus ja tunnollisuus eivät pääsääntöisesti ole olleet yhteydessä paranormaaleihin uskomuksiin. Neuroottisuuden sekä ulospäinsuuntautuneisuuden yhteydet paranormaaleihin uskomuksiin ovat olleet ristiriitaiset. Aiempi tutkimusnäyttö on kuitenkin perustunut poikittaistutkimuksiin, painottuen opiskelijaotoksiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten persoonallisuuden viisi suurta piirrettä ovat yhteydessä paranormaalien uskomusten kehityskulkuun 15 vuoden seurannassa verrattain laajassa väestöpohjaisessa aineistossa. Menetelmät: Tutkimuksen aineisto (N = 948–1362) on kerätty väestöpohjaisesta LASERI-seurantatutkimuksesta, jossa on tutkittu kuutta eri ikäkohorttia, jotka syntyivät 1962–1977 välillä. Paranormaaleja uskomuksia mitattiin Temperament and Character Inventory -kyselyn henkisyyden alaskaalalla (The spiritual acceptance vs. rational materialism) vuosina 1997, 2001 ja 2012, jolloin tutkittavat olivat 20–50-vuotiatia. Persoonallisuuspiirteitä mitattiin NEO Five-Factor Inventory -kyselyllä vuosina 2007 ja 2012. Persoonallisuuspiirteiden yhteyttä paranormaalien uskomusten kehityskulkuun tutkittiin pitkittäisesti monitasomallilla ja poikittaisesti regressioanalyysillä. Analyyseissä kontrolloitiin ikä, sukupuoli sekä sosioekonomisia tekijöitä. Tulokset ja johtopäätökset: Korkea avoimuus, korkea neuroottisuus ja korkea ekstraversio olivat yhteydessä korkeampaan paranormaalien uskomusten kehityskulkuun 15 vuoden seurannassa. Tunnollisuus ja sovinnollisuus eivät olleet yhteydessä paranormaalien uskomusten kehityskulkuun. Vastaavat persoonallisuuspiirteiden ja paranormaalien uskomusten yhteydet havaittiin myös poikittaistutkimuksessa. Tutkimustulokset antoivat ainutlaatuista uutta tutkimustietoa siitä, miten persoonallisuuden piirteet ovat yhteydessä paranormaalien uskomusten kehityskulkuun pitkässä seurannassa. Tutkimustulos tarjoaa yhden mahdollisen selityksen sille, miksi paranormaaleja uskomuksia esiintyy väestössä kouluttautumisesta ja tiedon lisäämisestä huolimatta, sillä paranormaalit uskomukset vaikuttavat olevan osittain sidoksissa persoonallisuuden rakenteisiin.

Viisaudenhampaat aiheuttavat monenlaisia ongelmia ja siksi niiden poisto koskettaa lähes jokaista suomalaista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää viisaudenhampaiden poistoihin johtavien diagnoosien yleisyyttä, poistotapaa, potilaan ikää poistohetkellä ja sukupuolten välisiä eroja. Tutkimuksen aineistona oli Helsingin kaupungin terveyskeskuksen potilastietojärjestelmästä Efficasta aikaväliltä 1.1.2013 - 8.12.2014 viisaudenhampaiden poistoihin liittyvät tiedot: hampaan numero Dd.18, 28, 38, 48, ICD-10 tautiluokituksen mukainen poistodiagnoosi, EBA-alkuinen toimenpidekoodi, potilaan ikä poistohetkellä ja sukupuoli. Tutkimusaineisto koostui 8436 poistetusta viisaudenhampaasta (51 % miesten hampaita, ikähajonta 10-99 vuotta). Aineisto analysoitiin Excelissä. Ryhmien välisten erojen tilastollista merkitsevyyttä testattiin Khi toiseen -testillä. Yleisimmät poistodiagnoosit jakautuivat seuraaviin luokkiin: K05 Hampaiden kiinnityskudosten sairaudet (23 %), K04 Hammasytimen ja hampaan juuren kärkeä ympäröivien kudosten sairaudet (20 %) sekä K02 Hammaskaries (18 %). Leikkaamalla poistettiin vain 27 % kaikista viisaudenhampaista, joista 81 % oli alaleuan hampaita ja joiden yleisimpänä poistodiagnoosina oli pitkäaikainen perikoroniitti (16 %). Yleisin poistoikä oli 20-29 vuotta (34 %). Miehiltä poistettiin viisaudenhampaita keskimäärin 38 vuoden ikäisenä ja naisilta 35,3-vuotiaina. Johtopäätöksenä todetaan, että viisaudenhampaita poistetaan terveyskeskuksessa yleisten biofilmisairauksien takia ja suurin osa tehdään tavanomaisina poistoina.