Browsing by Title

Tavoitteet. Pikkukeskosten äitien synnytyksen jälkeisen masennuksen yhteydestä pikkukeskosten kielenkehitykseen on toistaiseksi vasta vähän tutkimustietoa, ja saadut tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, onko pikkukeskosten äitien lapsen kuuden kuukauden korjatussa iässä seulotulla synnytyksen jälkeisellä masennuksella vaikutusta pikkukeskosten kielenkehitykseen korjatussa kahden vuoden iässä. Lisäksi tavoitteena on tarkastella, eroaako mahdollinen vaikutus erittäin ja hyvin ennenaikaisena syntyneiden pikkukeskosten ryhmissä ja kuinka paljon synnytyksen jälkeinen masennus selittää lapsen kielenkehitystä, kun taustamuuttujat (gestaatioikä, sukupuoli, neurologiset diagnoosit, kognitiivinen kehitys ja äidin peruskoulutus) on huomioitu. Menetelmät. Tähän pro gradu -työhön otettiin mukaan 123 PIPARI-tutkimuksen kuuden vuoden aineistonkeruun aikana syntyessään alle 1500 g painanutta ja/tai ennen raskausviikkoa 32 syntynyttä pikkukeskosta, jotka olivat suomenkielisistä perheistä ja joilta oli saatavilla tarvittavien arviointimenetelmien tulokset. Äitien synnytyksen jälkeinen masennus seulottiin Edinburgh Postnatal Depression Scale -kyselylomakkeella. Lasten kielenkehityksen arviointimenetelminä käytettiin Varhaisen kommunikaation ja kielen kehityksen arviointimenetelmää sekä Bayley Scales of Infant Development II -menetelmän Mental Developmental Index -osatestin pohjalta laskettua Expressive Language Score -arvoa. Aineistoa analysoitiin tilastotieteellisin menetelmin. Tulokset ja johtopäätökset. Synnytyksen jälkeinen masennus ei vaikuttanut pikkukeskosten kielenkehitykseen, eikä vaikutus eronnut tilastollisesti merkitsevästi erittäin ja hyvin ennenaikaisena syntyneiden pikkukeskosten ryhmissä. Synnytyksen jälkeinen masennus ei selittänyt lasten kielenkehitystä myöskään silloin, kun taustamuuttujat oli huomioitu. On mahdollista, että pikkukeskosen kielenkehitys on synnytyksen jälkeistä masennusta enemmän yhteydessä siihen, millainen vuorovaikutustapa äidillä on. Synnytyksen jälkeistä masennusta sairastava äiti saattaa masennuksestaan huolimatta kyetä toimimaan pikkukeskosen kielenkehitystä tukevalla tavalla ja kompensoida riskitekijöitä omalla toiminnallaan. Pikkukeskosten kielenkehityksen seulonta ja tarvittaessa suoritettavat tukitoimet ovat tärkeitä. Puheterapeutin on myös tärkeää ohjata mahdollista synnytyksen jälkeistä masennusta sairastava äiti tarvittavan avun piiriin. Lisäksi puheterapeutti voi tukea pikkukeskosten ja heidän äitiensä välisen vuorovaikutussuhteen muodostumista riippumatta siitä, sairastaako äiti synnytyksen jälkeistä masennusta.

Objectives. ADHD (attention deficit/hyperactivity disorder) is a neurodevelopmental disorder characterised by inattention, hyperactivity and impulsivity. In majority of the cases, these symptoms persist into adulthood, but research from adult ADHD is lacking despite the many negative impacts it has on everyday life. Nowadays ADHD symptoms are seen to arise from structural and functional changes in multiple brain networks. Structural connectivity between brain regions also forms a basis for their functional co-operation. Studying structural connectivity is therefore essential for understanding the neural basis of adult ADHD. The aim of this thesis was to study the complex structural connectivity changes in adults with ADHD. Connectivity was studied exploratively by using a whole-brain approach and in addition in two networks often related to ADHD, dorsal attention network (DAN) and default mode network (DMN). Methods. Structural brain connectivity was measured with diffusion weighted magnetic resonance imaging and connectivity strength was compared between adults with ADHD (n = 39) and healthy controls (n = 18). Whole-brain connectivity was studied with Network-based statistics to find networks that differed in structural connectivity between groups. In addition, structural connectivity within and between DAN and DMN was compared between groups. We also studied how connectivity strength in the networks was related to ADHD symptoms and to performance in a continuous performance test. Results and conclusions. Adults with ADHD had almost statistically significant decreased structural connectivity in two large-scale networks connecting multiple lateral and medial cerebral brain regions and cerebellum. In addition, the ADHD group had decreased structural connectivity in the left-sided DAN. Decreased connectivity was associated with more ADHD symptoms and worse performance in the continuous performance test. Most of the connections distinguishing ADHD participants from healthy controls in the whole-brain analysis were between different brain networks, not within these networks. These networks included the frontoparietal, DMN, visual and somatomotor networks. Results suggest that whole-brain approaches can be used to study structural connectivity changes related to the symptoms and weaker task performance in adult ADHD.

Objectives. Literature is sparse regarding the prevalence of observable concussion signs and their association with recovery of young athletes. For a long time loss of consciousness was thought to be an indicator of a more severe injury, but lately the association between amnesia and recovery is considered to be stronger. The aim of this study was to investigate the prevalence of observable concussion signs (loss of consciousness, amnesia, disorientation, balance problems, vacant stare, facial injury) and their association with cognitive performance (verbal memory, visual memory, reaction time, visuomotor speed) and subjective symptoms seven days after injury in junior ice hockey players. Methods. The sample (n = 58) for this thesis was collected as a part of the Pää Pelissä -study and consisted of junior ice hockey players that suffered a concussion during game season 2015–2016 or 2016–2017. Subjects were Finnish males between ages 14 to 20 years (M = 16.88, SD = 1.61). Players participated in a baseline assessment before the season and a post concussion assessment seven days after injury. Medical personnel from the teams of each subject reported concussion signs based on SCAT3’s sideline assessment. ImPACT test battery was used to assess cognitive performance and subjective symptoms. Hierarchical regression analysis was used to analyse the association with observable concussion signs and cognitive performance and the association between observable signs and subjective symptoms was analysed using a logistic regression analysis. Results and conclusions. Disorientation was reported in 70 %, balance problems in 49 %, blank/vacant stare in 40 %, amnesia in 26 %, loss of consciousness in 21 % and facial injury in 17 % of the players. At least one sign was observed with 93 % of the concussions, most often one (28 %) or two (28 %) signs were observed. Loss of consciousness predicted worse verbal memory performance on post concussion assessment and explained 16 % of the performance. Amnesia showed similar association and explained 12 % of verbal memory performance but the model didn’t quite reach statistical significance (p = .07). There was no association with concussion sings and subjective symptoms on post concussion assessment. Based on the results special attention should be focused on the recovery follow up of the concussions with loss of consciousness or amnesia.

Pieniä munuaiskasvaimia löydetään jatkuvasti yhä enemmän väestön vanhenemisen ja vatsan alueen kuvantamisen yleistymisen vaikutuksista. Vaikka suurin osa näistä kasvaimista on luonteeltaan pahanlaatuisia, on epäselvää, onko leikkaushoidosta kaikille potilaille hyötyä. Varsinkin, jos potilaan elinajanodote on muiden sairauksien takia selvästi alentunut ja leikkaukseen liittyy suurentunut riski haittavaikutuksiin, on pientä kasvainta mahdollista seurata kuvantamalla säännöllisesti sen kasvutaipumuksen selvittämiseksi. Mikäli kasvain osoittaa selvää kasvua, voidaan siitä ottaa näyte laadun tarkentamiseksi tai edetä suoraan leikkaushoitoon. Tätä menetelmää kutsutaan aktiiviseurannaksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yhtäältä munuaissyövän aktiiviseurannan turvallisuutta ja toisaalta myös potilaan suorituskykyä ja kuntoa kuvaavia tekijöitä, joilla on elinajanodotetta kuvaavaa ennustearvoa. Tutkimusta varten kerättiin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) potilastietojärjestelmistä poliklinikkakäyntien diagnoosikoodien perusteella vuosina 2006–2016 munuaiskasvaindiagnoosin saaneita aktiiviseurattuja potilaita. Vertailuaineistona oli samalta ajanjaksolta suoraan leikkaushoitoon eli tavanomaisempaan hoitopolkuun menneitä. Aktiiviseurantapotilaista kerättiin asiakirjojen perusteella tietoja muun muassa potilaan iästä, diagnoosin ajankohdasta, kasvaimen suurimmasta halkaisijasta, mahdollisesta syövän uusiutumisesta ja kuolinpäivästä. Monisairastavuuden kuvaamiseksi määritettiin asiakirjojen perusteella Charlson comorbidity index -pisteytys (CCI) ja toimintakykyä kuvattiin Eastern cooperative oncology group -luokituksella (ECOG). Verrokkeina käytetyistä leikkauspotilasta saatiin vastaavat tiedot HYKS:n omasta tutkimusrekisteristä. Potilaiden sijoittumista aktiiviseurantaan, munuaissyöpä- ja kokonaiskuolleisuutta sekä syövän uusiutumista analysoitiin monimuuttujaregressiomalleilla, sekä koko aineistossa että pienten, enintään 5 cm kasvainten kohdalla. Pienten kasvainten aineistossa etsittiin verrokkiryhmäksi ne leikkauspotilaat, jotka olivat CCI-pisteiden ja ECOG-luokan perusteella lähimpiä naapureita aktiiviseuratuille. Aktiiviseuratuilla potilailla ei ollut tilastollisesti merkittävästi enemmän syöpäkuolleisuutta tai syövän uusiutumisia kuin leikkauspotilailla. Arvion luotettavuutta heikentää aktiiviseurattujen keskimäärin lyhyempi seuranta-aika. Kuolleisuus muista syistä riippui merkittävästi CCI-pisteistä ja ECOG-luokasta ja osoittautui, että nämä järjestelmälliset mittarit olivat yhteneviä kliinisen hoitoneuvottelun lopputuloksen kanssa aktiiviseurantaan sijoittumisessa.

Tausta: Tavoitteenamme oli selvittää preoperatiivisen vatsan TT-tutkimuksen herkkyyttä ja tarkkuutta komplisoituneen ja komplisoitumattoman appendisiitin erotusdiagnostiikassa. TT:n herkkyys komplisoituneen appendisiitin tunnistamisessa on todettu useissa aiemmissa tutkimuksissa varsin heikoksi. Lisäksi halusimme selvittää Adult Appendicitis Score (AAS) -protokollan noudattamista Meilahden ja Jorvin sairaaloissa. AAS-pisteytys jakaa potilaat kolmeen ryhmään appendisiitin todennäköisyyden perusteella ja kuvantamistutkimukset tulisi AAS-protokollan mukaan kohdentaa vain keskisuuren riskin potilaisiin, jotka hyötyvät niistä eniten. Menetelmät: Aineistoksi kerättiin kaikki Meilahden ja Jorvin sairaalassa appendisiittiepäilynä leikatut yli 16-vuotiaat potilaat kolmen kuukauden ajanjaksolta 1.3.-31.5.2021. Potilaita kertyi yhteensä 373 ja heitä seurattiin mahdollisten komplikaatioiden ja readmissioiden varalta 30.8.2021 asti. Tulokset: Preoperatiivisen vatsan TT-kuvantamisen sensitiivisyys komplisoituneen appendisiitin tunnistamisessa oli 52,3 % ja spesifisyys 97,9 %. AAS-pisteytyksen perusteella suuren riskin ryhmään luokitelluista potilaista (n = 114) kuvannettiin protokollan vastaisesti 76 (66,7 %) ja näistä potilaista kaikilla umpilisäke oli leikkauksessa joko tulehtunut tai malignisoitunut. Pohdinta: Preoperatiivisen TT-kuvantamisen herkkyys komplisoituneen ja komplisoitumattoman appendisiitin erotusdiagnostiikassa on varsin heikko, mikä voi aiheuttaa ongelmia hoidettaessa TT:n perusteella komplisoitumattomiksi todettuja appendisiitteja konservatiivisin hoitokeinoin. Suuren AAS-riskin potilaiden tarpeetonta kuvantamista vähentämällä voitaisiin pienentää potilaiden saamaa säderasitusta ja lyhentää viivettä leikkaukseen pääsyssä.

Akuutti umpilisäketulehdus on yksi yleisimmistä lasten päivystysleikkauksien aiheista. Viime vuosina kuvantamismenetelmiä on käytetty aiempaa enemmän akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikan apukeinoina. Tutkimme Uudessa lastensairaalassa vuosina 2013 - 2020 akuutin umpilisäketulehduksen diagnoosilla hoidettua potilasmateriaalia. Tutkimme myös kuinka hyvin kuvantamistutkimukset ja yleisimmät laboratoriotutkimukset tukivat diagnostiikkaa heidän kohdallaan. Tutkimus oli retrospektiivinen rekisteritutkimus ja potilaiden tiedot kerättiin potilastietojärjestelmistä. Vuosikohtaiset vaihtelut ja kuvantamistutkimuksien tarkkuudet laskettiin yleisillä matemaattisilla kaavoilla Excelin avulla. Laboratoriotutkimusten kliinistä merkittävyyttä laskettiin Mann-Whitleyn U-testillä ja KHi2 -neliökenttätestillä. Avoin leikkaustekniikka väheni ja ultraäänikuvantaminen lisääntyi vuosien aikana. Patologiselta näytteeltään normaalien umpilisäkkeiden prosenttiosuus laski. Kun yli 95% potilasta kuvattiin ultraäänellä ennen diagnosointia laski normaalien umpilisäkkeiden leikkausprosentti 11,2%:sta 8,3%:n. Normaaleja umpilisäkkeitä leikattiin useammin tytöiltä ja pidempään oireilleilta potilailta. Ultraäänitutkimuksen herkkyys akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikassa oli hyvä kuten myös magneettikuvantamisen ja tietokonetomografian. Laboratorioarvojen valossa ei voida poissulkea akuuttia umpilisäketulehdusta. Ultraäänitutkimuksen todettiin olevan herkkä akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikassa. Ultraäänikuvantamisen lisääntynyt määrä on vähentänyt patologiselta näytteeltään normaalien umpilisäkkeiden leikkauksia.

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää alainkisiivin poiston merkitys kiinnityskudoksille sekä vertailla sentraalisen ja lateraalisen alainkisiivin poiston seurauksia ortodonttisissa hoidoissa. Kirjallisuuden mukaan hampaan poiston ja oikomishoidon kiinnityskudoksiin kohdistuvat mahdolliset haittavaikutukset ovat ientulehdus, ientaskujen syveneminen, ienpapillan menettäminen, ienvetäymät, ienlaskokset ja alveoliluun menetys. Alainkisiivin poiston vaikutuksista kiinnityskudoksille ei juurikaan löydy aiempaa tutkimustetoa. Oikomishoidon potilaiden PTG-tutkimuksista mitattiin poistetun alainkisiivin naapurihampaiden pituusakselien välistä kulmaa sekä kiille-sementtirajan ja alveoliluun välistä etäisyyttä ennen hampaan poistoa ja kolmessa eri hoitovaiheessa poiston jälkeen. Sentraalisen alainkisiivin poistosta seurasi keskimäärin enemmän hampaiden kallistumista juurten divergoinnin suuntaan sekä kiille-sementtirajan ja alveoliluun välisen etäisyyden suurenemista kuin lateraalisen alainkisiivin poistosta. Tulosten perusteella sentraalisen alainkisiivin poisto saattaa altistaa alveoliluun menetykselle sekä divergoivien juurten myötä ienpapillan menettämiselle enemmän kuin lateraalisen alainkisiivin poisto. Aihetta tulisi jatkossa tutkia laajemmalla aineistolla tulosten vahvistamiseksi. Tällä tiedolla voitaisiin vahvistaa parodontologista näkökulmaa hoitovaihtoehtojen ja poistettavan hampaan valintaan.

Alaraajojen valtimokovettumatauti (ASO) on merkittävä alaraaja-amputaation syy. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä amputaatiomäärät ovat vuoden 2003 jälkeen vähentyneet noin puolella ja samaan aikaan verisuonikirurgisten toimenpiteiden määrää on kasvanut. Tässä tutkimuksessa vertaillaan aikajaksoja 1998-2002 ja 2003-2007 tavoitteena mitata alaraaja-amputaatioiden yleisyyttä ASO-tautia sairastavilla potilailla ja amputoitujen kuolleisuutta huomioiden muuttunut verisuonikirurginen aktiivisuus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää: 1) Ovatko ASO-potilaiden amputaatiot vähentyneet? 2) Kuinka suurelle osalle amputoiduista on tehty edeltävä verisuonitoimenpide? 3) Onko amputoitujen potilaiden tapahtumaprofiililla eroa aktiivisen verisuonikirurgian aikakaudella verrattuna aiempaan? Tutkimusaineisto koostuu turkulaisista ASO-tautia sairastavista potilaista, joille on vuosina 1998-2007 tehty ensimmäistä kertaa nilkan yläpuolinen amputaatio. Vuosien 1998-2002 ikä- ja sukupuolivakioitu amputaatioiden ilmaantuvuus 24,1/100 000 henkilövuotta laski yli 50 % ollen vuosina 2003-2007 10,7/100 000 henkilövuotta. Uusinta-amputaatiot vähenivät 53 %. Amputoitujen potilaiden verisuonitoimenpiteiden yleisyydessä tai korkeassa 80 %:n kokonaiskuolleisuudessa sen sijaan ei tapahtunut muutosta. Tutkimuksessa kuvattaan amputoitujen potilaiden uusinta-amputaatiot, protetisaatiot ja kuolemat sisältävä tapahtumaprofiili trajektorikaavion avulla.

Alaviisaudenhampaiden poistojen harvinaisiin komplikaatioihin kuuluu alaleuanhermon vaurioituminen. Ennen poistoa panoraamakuvasta määritetään hampaan ja hermokanavan välinen etäisyys: rakenteiden kuvautuessa erilleen ei hermovaurion vaaraa katsota olevan. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka usein alaviisaudenhammas ja hermokanava kuvautuvat panoraamakuvassa päällekkäin, erilleen tai sivuavat toisiaan. Tutkimusaineiston panoraamakuvat on otettu Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöllä Helsingissä osana normaalia hammashoitoa 20-vuotiaista (20,3±0,6 vuotta) Helsingin yliopiston opiskelijoista (N=137, naisia 71 %). Mukaan otetuissa kuvissa näkyi molemmat alaviisaudenhampaat. Panoraamakuvista mitattiin alaviisaudenhampaan etäisyys hermokanavasta millimetreinä. Tilastollisena menetelmänä käytettiin Khin-neliötestiä ja merkitsevänä erona P<0,05. Tulosten mukaan vain viidennes (19 %) alaviisaudenhampaista kuvautui erilleen hermokanavasta. Sivuavia oli 21 % ja päällekkäin kuvautuvia 60 %. Naisilla hermokanavan kanssa päällekkäin kuvautuvia hampaita oli huomattavasti enemmän kuin miehillä (65 % ja 46 %, P=0,003). Johtopäätöksenä oli, että ennen poistoa lähes kaikkien kohdalla (4/5) on pohdittava hermovaurion mahdollisuutta ja otettava potilas mukaan hoitopäätöksen tekoon. Tutkimuksen tulos on tärkeä, sillä alaviisaudenhampaita poistetaan paljon ja panoraamakuvaus on yleisin tutkimus ennen poistoja.

ABSTRACT Purpose; The investigators hypothesized that the role of alcohol in facial fracture etiology and patients’ daily life may be underestimated. Methods; A prospective cross-sectional study was conducted. Alcohol consumption habits were evaluated according to brief intervention and the data was collected with a constructed questionnaire and interview. After review of the patient records, a case-related data collection was performed with the primary predictor variables being mechanism of injury; fracture type; associated injury (any). Outcome variables were alcohol involved in injury (yes/no) and heavy alcohol use (yes/no). The explanatory variables were gender and age. Descriptive and bivariate statistics were computed, and the P value was set at .05. Results; A total of 166 patients were included in the study. 55% of patients reported being under the influence of alcohol during the injury. Alcohol was involved most often in males (P = .0006) and younger age groups (P < .0001); however, it was present in 22% of the cases among the elderly as well. 17% of patients reported heavy alcohol use habits. The majority of the interpersonal violence events had taken place under the influence of alcohol (84%, P < .0001). Patients who were under the influence of alcohol during injury were more often heavy users (P < .0001). There was no correlation between alcohol involvement during injury and associated injuries or type of fracture. Conclusions; The role of alcohol among facial fracture etiology is considerably high. A brief intervention of alcohol should be included routinely in patient care to identify and, if necessary, address the patient's alcohol use in heavy drinkers and to obtain more evidence about the role of alcohol in facial fracture etiology.