Browsing by Title

Idiopaattinen keuhkofibroosi (IPF) on krooninen, etenevä keuhkosairaus, jolle ominaista on keuhkokudoksen arpeutuminen, keuhkojen toiminnan heikkeneminen ja potilaan elämänlaadun merkittävä lasku. Yleisimmät oireet ovat yskä sekä hengenahdistus. Jatkuvasti kehittyvistä lääkehoidoista huolimatta IPF-potilaiden ennuste on edelleen huono. Potilaiden keskimääräinen elinaika diagnoosin jälkeen on 2–5 vuotta. Ainoa potilaiden ennustetta parantava hoitomuoto on keuhkonsiirto, johon vain pieni osa potilaista soveltuu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia varhain diagnoosin jälkeen kuolleiden ja verrattain pitkään eläneiden suomalaisten IPF-potilaiden välisiä eroja perustiedoissa, tupakoinnissa, keuhkofunktioissa ja oirekyselyissä. Tutkimuksen aineisto koostuu 69 suomalaisesta IPF-potilaasta, jotka jaettiin elossaolon mukaan kahteen ryhmään. Kategoristen muuttujien analyysiin valittiin Fisherin tarkka testi. Jatkuvien muuttujien analysointiin käytettiin pääasiassa Mann Whitney U -testiä, mutta keuhkofunktioiden kohdalla muuttujat olivat riittävän normaalijakautuneita riippumattomien otosten T-testin käyttämiseksi. Tilastollisesti merkitseväksi arvoksi valittiin p-arvo < 0,05. Varhain diagnoosin jälkeen kuolleet potilaat olivat useammin miehiä, iäkkäämpiä ja tupakoivat enemmän. Heidän keuhkofunktionsa diagnoosihetkellä oli huonompi nopean vitaalikapasiteetin, uloshengityksen sekuntikapasiteetin ja diffuusiokapasiteetin suhteen ja erot pitkään eläneisiin potilaisiin olivat tilastollisesti merkittäviä. MMRC-kyselyllä mitattu hengenahdistus oli varhain kuolleilla vaikeampaa ja heidän oiretaakkansa oli ESAS-kyselyn perusteella suurempi.

Keuhkosyöpä on maailmanlaajuisesti yksi tappavimmista taudeista. Suomessa keuhkosyöpään kuolee vuosittain yli 2200 ihmistä. Keuhkosyövän ennuste on huono, sillä syöpä todetaan usein levinneessä vaiheessa, jolloin keuhkosyövän ainut kuratiivinen hoito eli leikkaus, ei ole mahdollinen. Levinneeseen keuhkosyöpään jarruttavana ja oirehoitona voidaan kokeilla sädehoitoa, solunsalpaajia ja immuno-onkologisia hoitoja. Keuhkosyöpä on heterogeeninen syöpä eli syöpäkudoksen solut ilmentävät erilaisia geenimutaatioita, jotka toimivat täsmälääkkeiden kohteina. Tässä tutkielmassa perehdytään keuhkosyöpäorganoideihin ja niiden kasvattamiseen. Organoidi on itsejärjestyvä solurypäs, joka kasvaa kolmiulotteisesti geelimäisessä kasvatusmatriksissa. Organoideja voidaan kasvattaa jakautumiskykyisistä soluista eli kanta-, kudoskanta- ja syöpäsoluista. Syöpäkudoksesta kasvatettu organoidi ilmentää alkuperäisen syöpäkudoksen rakennetta ja heterogeenisyyttä paremmin kuin klassinen kaksiulotteinen viljely. Näin organoidi soveltuu keuhkosyövän mallintamiseen ja muun muassa yksilölliseen lääketestaukseen klassista keuhkosyöpäsoluviljemää paremmin. Tutkimuksessa kasvatettiin Helsingin yliopiston ja mahdollisesti koko Suomen ensimmäisiä keuhkosyöpäorganoideja. Alkuperäinen tutkimus on edelleen menossa. Kudosnäytteet saatiin HUSissa keuhkosyövän hoidossa olevilta suostumuksen antaneilta potilailta. Näytteet kerättiin hoitoon liittyvistä leikkauksista ja biopsioista. Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan ensimmäisten 164 kudosnäytteen kasvua. Näytteiksi rajatiin patologisanatomisella diagnoosilla varmistettuihin kiinteisiin keuhkosyövän kudosnäytteisiin (n = 93). Hyväksytyistä näytteistä 82 oli kirurgisia resektionäytteitä ja 11 biopsianäytettä. Kudosnäytteet käsiteltiin laboratoriossa ja asetettiin geelimäiseen matriksiin kasvamaan. Kasvatus oli onnistunut, jos organoidi muodostui ja osoitti kasvupotentiaalia. Kokonaiskasvatusprosentiksi saatiin 60,2 %, biopsianäytteissä 9,1 % ja kirurgisissa resektionäytteissä 67,1 %. Kasvatuksen onnistuminen ei ole vielä riittävällä tasolla kliiniseen käyttöön, mutta osoittaa potentiaalia jatkotutkimusta varten.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Töölön sairaalassa Helsingissä vuosina 1995-2015 suoritettuja kielekerekonstruktioleikkauksia munuaissiirtopotilailla. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kyseisen potilaskohortin leikkausten tuloksia ja vaikuttavuutta. Mielenkiinto kyseiseen potilaskohorttiin on kasvava johtuen elinsiirtopotilaiden kohoavasta elinajanodotteesta. Elinajanodote elinsiirtopotilailla on parantunut Suomessa sitten ensimmäisen operaation 1960-luvulla. Tähän trendiin ovat myötävaikuttaneet hyljintälääkityksen monipuolistuminen ja mahdollisuus yksilöllistämiseen, kirurgisten tekniikoiden kehittyminen sekä tarkempi potilasvalinta. Elinajanodotteen kasvaessa myöskin tarve myöhemmin suoritettaville kirurgisille operaatioille, esimerkiksi kielekerekonstruktioille, kasvaa. Kielekerekonstruktiot ovat merkittävässä osassa eri aloilla kudospuutosten rekonstruktiossa tai toiminnan palauttamisessa. Yleisimpiä syitä kielekerekonstruktioille ovat rintarekonstruktiot, avomurtumat ja ihosyövät. Kielekerekonstruktioleikkausta suunniteltaessa on otettava huomioon mahdolliset riskit ja komplikaatiot. Elinsiirtopotilailla tähän tulee kiinnittää erityistä huomioita heidän immunosuppressiivisen lääkityksen ja monisairastavuuden takia. Elinsiirtopotilaille riskit komplikaatioille, kuten tromboosille, infektiolle ja pidentyneelle haavan paranemiselle, ovat korkeammat kuin normaalilla väestöllä. Tutkimus tehtiin retrospektiivisenä potilasasiakirjatutkimuksena. Tunnistetuista potilaista kerättiin tiedot munuaissiirrosta ja kielekerekonstruktioleikkauksesta. Potilaista kerättyä aineistoa verrattiin kirjallisuudessa raportoituihin vastaavanlaisiin tutkimuksiin niin elinsiirtopotilailla kuin terveillä. Pre-operatiivisesti komplikaatioriski ja post-operatiivisesti toipuminen ja komplikaatiot arvioitiin hyödyntäen Charlson Comorbidity indeksiä, ASA-luokitusta ja Clavien-Dindolla-luokitusta. Aineistoksi muodostui 10 potilaan ryhmä, jolle suoritettiin yhteensä 11 kielekerekonstruktiota ja kaksi ihonsiirtoa. Potilaista 70% oli miehiä. Kielekerekonstruktioleikkaus suoritettiin keskimäärin 63,9 vuoden iässä ja munuaissiirteen saannista kielekerekonstruktioon oli kulunut keskimäärin 16,5 vuotta. Komplikaatioita esiintyi yhdeksässä leikkauksessa (69,2 %). Yleisimmät komplikaatiot olivat pidentynyt haavan paraneminen ja hematooman muodostuminen. Operoiduista kielekkeistä 10 tuli vitaaleiksi ja yksi menetettiin välittömästi leikkauksen jälkeen. Onnistumisprosentti kielekerekonstruktioleikkauksissa oli 90,9 %. Huolimatta immunosuppressiivisesta lääkityksestä ja monisairastavuudesta, kielekerekonstruktioleikkausta voidaan pitää varteen otettavana hoitotoimenpiteenä hoidettaessa elinsiirtopotilaiden kudospuutoksia, esimerkiksi radikaalimman tuumorinpoiston seurauksena. Korkeampi komplikaatioiden esiintyminen ja hieman alhaisempi onnistumisprosentti verrattuna terveeseen väestöön vaatii onnistuneeseen lopputulokseen pääsemiseksi huolellisen pre-operatiivisen suunnittelun ja potilasvalinnan.

Aims. There is an increasing number of multilingual children in the workloads of Finnish speech language pathologists. Yet there is little research on the typical and untypical language development of multilingual children. PAULA small group intervention has been developed to support the language development of multilingual children in a daycare setting. The aim of this study is to investigate whether the small group language intervention affects the Finnish language development of multilingual children and how background factors, such as the exposure to the Finnish language, affect the development of the study and control groups. Method. Subjects included 60 typically developing multilingual children, 34 in the study group and 26 in the control group. Subjects were 4 years old at the beginning of the study and the assessment was repeated 3 times within a year. Finnish language was measured with a vocabulary score calculated from Fonologiatesti (Kunnari, Savinainen-Makkonen & Saaristo-Helin 2012) and with a form filled out by the daycare staff. The data was analyzed with IBM SPSS Statistics 26. The difference between the study and control groups was analyzed with repeated measures ANOVA, Friedman test, and Mann–Whitney U test. The effect of background factors on the vocabulary scores was analyzed with linear regression, and the effect of background factors on the assessment by the daycare staff was analyzed with Spearman’s correlation coefficient and Kruskal–Wallis test. In addition, the background factors affecting the vocabulary score at the start of the study were analyzed with linear regression. Results and conclusion. The vocabulary scores of the intervention group improved more during the intervention compared to the control group, but the effect wasn’t observed in the follow-up measurement. PAULA small group intervention can support the lexical development of multilingual children, but more research is needed to confirm the findings. Being in the study group was positively associated with the change in vocabulary scores while the months spent in a Finnish language daycare were negatively associated. The months spent in daycare and the exposure to Finnish were positively associated with the vocabulary score at the beginning of the study. The children who at the beginning of the study had spent longer in daycare and had more exposure to Finnish are likely to have bigger vocabularies at the start and therefore improve less during the intervention. The children who had the least exposure to Finnish improved the most during the intervention. There was no statistically significant difference between the groups in the daycare assessments. In the study group exposure to Finnish was positively associated with the change in the daycare assessments. In the control group, no background factors had a significant connection to the daycare assessments.

Muistisairauksien määrä niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti kasvaa kiihtyvällä tahdilla, sillä eliniänodote kasvaa eikä parantavaa hoitoa vielä ole kehitetty. Ennaltaehkäisyn lisäksi on tärkeää kehittää kuntoutuskeinoja, jotka ylläpitävät kognitiivisia kykyjä ja mahdollistavat hyvän elämän-laadun muistisairailla henkilöillä. Kognitiivinen stimulaatioterapia (CST) on tutkimustietoon perus-tuva, mahdollisesti vaikuttava ja kustannustehokas hoitomuoto muistisairauksiin. Tässä tutkimuk-sessa tutkitaan minkälaisia muutoksia osallistuminen CST-ryhmään aiheuttaa suomalaisten muisti-sairaiden henkilöiden kielellisiin taitoihin ja elämänlaatuun. Tämä tutkimus tehtiin käyttämällä yhden ryhmän ennen-jälkeen -tutkimusasetelmaa. Tutkimuk-seen osallistui yhteensä 12 muistisairasta henkilöä, joista yhdeksän tulokset otettiin mukaan ana-lyysiin. Osallistujien kognitiivisia ja kielellisiä kykyjä sekä elämänlaatua arviointiin ennen ja jälkeen kuntoutukseen osallistumisen. Kuntoutusta järjestettiin kolmessa eri paikassa noudattaen Aguirren ym. (2011) luoman CST-manuaalin ohjeita. Tutkimuksessa käytettiin seuraavia testejä kognitiivis-ten, kielellisten ja elämänlaadun muutosten arvioimiseen: Bostonin diagnostinen afasiatesti (BDAT), Bostonin nimentätesti, CERAD-testi, Token-testi sekä Quality of Life – Alzheimer’s Di-sease -testi. Tulosten analyysi tehtiin IBM SSPS Statistics 24 -ohjelmaa käyttäen ja nonparametris-ta Wilcoxonin testiä käytetiin vertailemaan ryhmien keskiarvoisia tuloksia ennen ja jälkeen kuntou-tuksen. Erot ryhmän keskiarvoisissa tuloksissa ennen ja jälkeen kuntoutuksen olivat pieniä. Tilastollisesti merkitseviä eroja ei löydetty yhdessäkään arvioiduista ominaisuuksista. Yksittäisten tutkittavien kohdalla nähtiin kuitenkin positiivisia muutoksia osassa testeistä. Puheen ymmärtämistä ja puheil-maisua arvioineissa osatesteissä nähtiin heikko positiivinen muutos ryhmien keskiarvoissa, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä tämän kuntoutusmuodon soveltuvuudesta suomalaisten muistisairaiden henkilöiden kuntoutuk-seen. Suurimmalla osalla tutkittavista näiden osatestien tulos parani. Saadut tulokset olivat osittain positiivisia ainakin yksittäisten tutkittavien kohdalla, joten laajempi tutkimus tästä aiheesta olisi tarpeellista.

Aphasia is a linguistic-cognitive disorder that impedes the understanding and production of speech and is often accompanied by disorders in non-linguistic cognitive functioning, such as working memory (WM). WM has a key role in supporting on-going linguistic processing. Earlier research shows that the impairments caused by aphasia can be alleviated with speech therapy but it is still unclear which amount of therapy is most effective, at which stage of the illness and with which intensity. Some research suggests that greater amount of therapy within a shorter time span yields greater outcome. However, research findings on the matter are difficult to synthesize as the definition of ‘intensity’ varies across studies. Language Enrichment Therapy (LET) is a systemic and developmental therapy programme for aphasia rehabilitation. LET aims to restore linguistic-cognitive functioning. LET also enables rehabilitation of working memory with “brain-jogging”. As there is hardly any prior research on the LET system, the aim of this thesis is to investigate its effectiveness as an intensive aphasia therapy programme and the role of working memory in rehabilitation and, further, to identify possible background factors predicting rehabilitation outcome. The data for this thesis was collected for a research project between 1987 and 2010. The data consists of 24 persons with aphasia (PWA) who suffered a first-time stroke and whose time post-onset at baseline was 2 to 8 months. Linguistic functioning was assessed six times within the research frame with Tsvetkova’s Speech Dynamics Test, Western Aphasia Battery and the Token test. The data was analysed statistically using Friedman’s test to analyse the change in understanding and producing speech, linear regression to analyse possible factors predicting outcome and linear correlation to analyse the connection between working memory and rehabilitation outcome. The findings show that intensive rehabilitation with the LET system improves the understanding and production of speech with PWA. LET is the most effective in ameliorating speech understanding for those PWA with greater impairment and lesser time post-onset. No factors predicting the outcome of speech production were found which might be due to the developmental nature of the LET system in which rehabilitation of understanding always precedes that of production. WM had no predictive value for rehabilitation outcome. These findings must be interpreted with caution but can still be used for clinical decision making.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kierukan käytön aikaisen raskauden yleisyyttä ja kliinistä kuvaa pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen) 12 kuukauden ajan aikavälillä 3/2016 – 2/2017. Tutkimusaineisto kerättiin HYKS alueelta Kätilöopiston sairaalaan gynekologisesta päivystyksestä sekä Kätilöopiston, Naistenklinikan ja Jorvin gynekologisilta poliklinikoilta. Keräys toteutettiin klinikoiden henkilökuntien toimesta. Potilastapaukset käytiin jälkikäteen yksitellen potilastietojärjestelmästä läpi ja potilaista kerättiin tietojenkeruulomakkeen (liite 1) mukaiset tiedot niiltä osin kuin tietoa oli saatavilla. Potilastapauksia kertyi 30 kappaletta. Näistä 20 oli hormonikierukan käyttäjillä ja 10 kuparikierukan käyttäjillä. Kierukan käytön aikaisten raskauksien laskennallinen määrä arvioitua sataa käyttövuotta kohden (Pearlin indeksi) oli hormonikierukalle 0,04 ja kuparikierukalle 0,2. Raskauksista 56,7% oli kohdunsisäisiä; 26,7% kohdunulkoisia ja 16,7%:ssa tapauksista todettiin keskenmeno. Laskennallinen kohdunulkoisten raskauksien määrä sataa käyttövuotta kohti oli hormonikierukalle 0,01 ja kuparikierukalle 0,06. Kierukkaperforaatio todettiin viidellä (16,7%) potilaalla. Potilaiden keski-ikä oli 30,6 vuotta ja kuparikierukan käyttäjät olivat keskimäärin hieman hormonikierukan käyttäjiä vanhempia. Aiemmin synnyttämättömiä naisia oli aineistossa 11 kappaletta (26,7%). Kierukkaa oli keskimäärin käytetty alle kahden vuoden ajan kierukkaraskauden toteamiseen mennessä. Jatkoehkäisymenetelmistä enemmistö potilaista päätyi kierukkaehkäisyyn (33,3%) ja toiseksi suosituin ehkäisymenetelmä oli progestiinipillerit (26,7%). Kierukkaehkäisy on tehokas ehkäisymenetelmä ja sen käytön aikainen raskaus on harvinainen tapahtuma. Kohdunulkoisen raskauden riski kierukan käytön aikana on pieni. Kierukkaehkäisyn hyvän ehkäisytehon vuoksi sitä voidaan suositella jatkoehkäisymenetelmäksi myös kierukan käytön aikaisen raskauden jälkeen.

Kiinteiden kojeiden kehitys alkoi Yhdysvalloissa 1900-luvun alkupuolella. Hampaaseen kiinnitettävän braketin, braketin uran läpi kulkevan kaarilangan, renkaiden ja niihin kiinnitettävien tuubien, sekä apuosien avulla, voidaan hampaita liikuttaa monessa eri suunnassa. Kiinteät kojeet ovat siksi monipuolisia ja laajalti käytettyjä erilaisten purentavirheiden hoidossa. Niiden käyttö vaatii kuitenkin hammaslääkäriltä paljon osaamista ja ymmärrystä oikean hoitotuloksen saavuttamiseksi. Suurin osa nykyisin käytettävistä braketeista on modernin ortodontian oppi-isänä tunnetun Edward H. Anglen kehittämään edgewise-braketin erilaisia muunnelmia. Syventävän tutkielman tavoitteena oli kirjallisuuskatsauksen sekä kliinisen potilastapauksen avulla perehtyä kiinteiden kojeiden käyttöön hampaiston oikomishoidossa. Kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin erityisesti kiinteiden kojeiden komponentteihin ja niiden käyttöön hammaslääkärin toimesta. Lisäksi käsiteltiin kiinteiden kojeiden historiaa ja kehityskaarta. Tutkimusaineistona käytettiin ortodontian oppikirjallisuutta ja aiheista laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen haussa käytettiin Medline -tietokannan Pubmed -käyttöliittymää. Tutkielman toinen osuus käsitteli 10-vuotiaan pojan oikomishoidon kulkua HUS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikössä, sisältäen kliinisen teoriaosuuden sekä hänelle tekemäni kliiniset toimenpiteet hoitojakson aikana. Potilaan purennan ongelmana oli alkuvaiheessa traumaattinen syväpurenta, horisontaalinen ylipurenta ja hampaiden ahtaus. Ongelma päädyttiin hoitamaan kiintein kojein. Hoidon suunnittelua ja toteutusta hankaloitti potilaan pysyvän toisen premolaarin puuttuminen alaleuassa. Ongelman ratkaisemiseksi maitohampaaseen d.75 tehtiin hemisektio ennen kiinteää kojeistusta. (178 sanaa)

Suun punajäkälä (OLP) on krooninen tulehduksellinen sairaus, jota esiintyy suun limakalvolla. OLP:tä sairastaa noin 0,5–4,0 % väestöstä. Sairauden etiologia on tuntematon, mutta taustalla vaikuttavat autoimmuunisairauden mekanismit. Kirjallisuudessa on raportoitu OLP:n mahdollisesta yhteydestä kilpirauhassairauksiin, osin sairauksien yhtenevän autoimmuunitaustan takia. OLP kuuluu suusyöpävaaraa lisääviin tiloihin. Malignisoitumisriski on noin 1 %. Näiden syventävien opintojen tarkoituksena oli selvittää olemassa olevasta tutkimustiedosta OLP:n sekä kilpirauhassairauksien yhteys toisiinsa sekä assosioituuko kilpirauhassairaus tietyntyyppiseen OLP:hen tai onko leesioiden sijainnissa tai oireilussa eroa sen perusteella, onko potilaalla kilpirauhassairaus vai ei. Tutkimus tehtiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena Pubmed ja Scopus tietokannoista, sisällyttäen OLP:tä ja kilpirauhassairauksia käsittelevät tutkimukset. Artikkelit suodatettiin otsikon ja sisällön perusteella ja täydennettiin hakutulosten lähdeluetteloista. Kaksikymmentäneljä tutkimusartikkelia täytti sisäänoton kriteerit. OLP-potilaita oli tutkimuksissa keskimäärin 254. Keski-ikä oli potilaille keskimäärin 54,4 vuotta. Tutkituista 74,0 % oli naisia. Verrokkeja oli keskimäärin 982. Verrokkiryhmät vastasivat ikä- ja sukupuolijakaumaltaan tutkimusryhmiä. Kilpirauhassairaiden potilaiden prosentuaalinen osuus OLP-potilaista oli 19,3 % ja verrokeista 10,0 %. Yleisin kilpirauhassairaus OLP-potilailla oli hypotyroidismi, 77,3 %. Lichenleesioiden sijainti ja tyyppi ei eronnut ryhmien välillä. OLP-potilailla oli tutkimuksissa merkitsevästi matalammat kilpirauhashormonien pitoisuudet seerumissa kuin verrokeilla. Sen sijaan thyroglobuliinin ja anti-thyroid mikrosomaalisen vasta-aineiden pitoisuudet seerumissa olivat OLP-potilailla merkitsevästi korkeampia kuin terveillä verrokeilla. Neljällä tutkimuksella oli vastakkainen tutkimusasetelma; niissä arvioitiin kilpirauhaspotilaiden OLP-sairastavuutta. Tutkimustulokset olivat näissä kuitenkin keskenään ristiriitaisia. Kirjallisuuskatsauksen perusteella OLP:n ja kilpirauhassairauksien välillä vaikuttaa vallitsevan tilastollinen yhteys. Huomioitava on, että kuitenkin myös vastakkaisia tuloksia raportoitiin. Sairauksien välisen korrelaation taustalla voivat vaikuttaa kilpirauhasvasta-aineet. Hammaslääkärin on oltava tietoinen sairauksien välisestä korrelaatiosta ja subkliinisen kilpirauhassairauden mahdollisuudesta OLP-potilailla. Pahanlaatuistumisriskin takia OLP:n aikainen diagnosointi ja seuranta on tärkeää.

Tausta: Antibioottiresistenssi on yksi suurimmista globaaleista terveydenhuollon ongelmista. Antibioottien tehon hiipuessa uusia bakteerimutaatioita vastaan, on bakteeri-infektioiden hoidosta jatkuvasti kehittynyt haastavampaa ja välillä jopa mahdotonta. Laajenevasta ongelmasta huolimatta ei uusia antibiootteja ole juurikaan onnistuttu kehittämään viimeisen vuosikymmenen aikana. Syynä tähän on nähty taloudellinen kannattamattomuus ja joustamaton lainsäädäntö yhdistettynä siihen, että tiede ei ole kyennyt löytämään uutta antibioottiluokkaa vuoden 1987 jälkeen kun lipopeptidit tulivat markkinoille. Menetelmät: Tutkielman menetelmänä on käytetty kirjallisuuskatsausta, josta aiheen laajuuden vuoksi valikoitui kertova kirjallisuuskatsaus. Systemaattisessa katsauksessa olisi ollut riskinä ohittaa epähuomiossa jopa kokonaisia uusia lääkeluokkia. Katsauksen kirjallisuushaussa hyödynnettiin PubMed- ja Ovid Medline-tietokantoja. Tulokset: Useita uusia mahdollisia vaikutuskohteita antibiooteille on jo löydetty ja tutkimusta tehdään runsaasti niin lääketieteen kuin mikrobiologiankin alalla. Lupaavimpia löydöksiä kirjallisuudessa on raportoitu bakteriofagien, antimikrobisten peptidien ja kasviperäisten antimikrobisten valmisteiden käytöstä sekä bakteerien virulenssitekijöitä estävistä yhdisteistä. Useat näistä ovat olleet jo käytössä eläimillä, mutta ihmisille kliiniseen tutkimukseen asti on edennyt vain yksittäisiä. Johtopäätökset: Mahdollisia vastauksia antibioottiresistenssiin on tutkimuksissa löydetty, mutta kliinistä hyötyä näistä ei ole vielä pystytty saamaan johtuen lääkekehityksen byrokratiasta. Suurin potentiaali lähitulevaisuudessa tulee olemaan adjuvanttihoidoilla, jossa uusia mikrobilääkkeitä yhdistetään perinteisten antibioottien kanssa resistenssin ehkäisemiseksi. Vaaditaankin vielä runsaasti jatkotutkimusta ja globaalia yhteistyötä niin tutkimuksen kuin byrokratian osalta, jotta uusia mikrobilääkkeitä päästään hyödyntämään myös ihmisillä.