Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

  • Quality of regional hospital data on obstetric anal sphincter injuries 
    Laine, Katarina (2015)
    Objective of this article was to analyze whether the reporting of the 3rd and 4th degree obstetric anal sphincter injuries differ between the patient data recording systems. The study was retrospective. The setting included all six delivery units in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa (HUS) comprising one third of all deliveries in Finland. Population was all deliveries in HUS in 2012 (n=18099). The incidence of the sphincter injury was extracted from three electronic medical record (EMR) systems (Obstetrix, Opera and Oberon), using the national versions of International Classification of Diseases 10th revision (ICD10) and the Nordic Classification of Surgical Procedures (NOMESCO). All observed cases were studied carefully from the patient records and the reliability of different systems was analyzed and compared to the data reported to national registers (MBR Medical Birth Register and HDR Hospital Discharge Register). Main outcome measure was sphincter injury rate in delivery units. We found that the actual rate of sphincter injury in all the EMRs combined in HUS was higher (1.8%) than the rate delivered from any single reporting system (from 1.5% to 1.7%) and varied even more among single delivery units. The coverage in the MBR (88%) was much higher than in the HDR (3%). In conclusion the simultaneous use of several patient data recording systems is confusing and prone for systematic errors. One common database – preferably an EMR with a structured format - would clarify the registering and enable reliable quality reports creating a sustainable base for quality improvements.
  • Quantification of Estrogen Receptor-Alpha Expression in Human Breast Carcinomas With a Miniaturized, Low-Cost Digital Microscope : A Comparison with a High-End Whole Slide- Scanner 
    Holmström, Oscar; Linder, Nina; Lundin, Mikael; Moilanen, Hannu; Suutala, Antti; Turkki, Riku; Joensuu, Heikki; Isola, Jorma; Diwan, Vinod; Lundin, Johan (2015)
    Introduction: A significant barrier to medical diagnostics in low-resource environments is the lack of medical care and equipment. Here we present a low-cost, cloud-connected digital microscope for applications at the point-of-care. We evaluate the performance of the device in the digital assessment of estrogen receptor-alpha (ER) expression in breast cancer samples. Studies suggest computer-assisted analysis of tumor samples digitized with whole slide-scanners may be comparable to manual scoring, here we study whether similar results can be obtained with the device presented. Materials and methods: A total of 170 samples of human breast carcinoma, immunostained for ER expression, were digitized with a high-end slide-scanner and the point-of-care microscope. Corresponding regions from the samples were extracted, and ER status was determined visually and digitally. Samples were classified as ER negative (<1% ER positivity) or positive, and further into weakly (1-10% positivity) and strongly positive. Interobserver agreement (Cohen's kappa) was measured and correlation coefficients (Pearson's product-momentum) were calculated for comparison of the methods. Results: Correlation and interobserver agreement (r = 0.98, p < 0.001, kappa = 0.84, CI95% = 0.75-0.94) were strong in the results from both devices. Concordance of the point-of-care microscope and the manual scoring was good (r = 0.94, p < 0.001, kappa = 0.71, CI95% = 0.61-0.80), and comparable to the concordance between the slide scanner and manual scoring (r = 0.93, p < 0.001, kappa = 0.69, CI95% = 0.60-0.78). Fourteen (8%) discrepant cases between manual and device-based scoring were present with the slide scanner, and 16 (9%) with the point-of-care microscope, all representing samples of low ER expression. Conclusions: Tumor ER status can be accurately quantified with a low-cost imaging device and digital image-analysis, with results comparable to conventional computer-assisted or manual scoring. This technology could potentially be expanded for other histopathological applications at the point-of-care.
  • Rab23:n vaikutus pitkien luiden kehitykseen 
    Mäkinen, Lauri (2016)
    Rab23:n vaikutukset intramembranoottiseen luutumiseen ovat olleet tunnetut 2000-luvun alusta, mutta geenin täsmälliset vaikutukset endokondraalisten luiden kehitykselle ovat yhä osittain epäselvät. Tämän tutkielman tavoitteena on havainnoida ja dokumentoida Rab23^opb2-genotyypin vaikutukset pitkien luiden fenotyyppiin käyttäen aineistona 15,5-18,5 sikiövuorokautisten hiirten olka- ja reisiluita ja menetelminä histokemiallisia värjäyksiä sekä in situ hybridisaatiota. Tutkimuksessa havaittiin Rab23^opb2-mutaation vaikuttavan hiirten olkaluiden kokonaispituuteen (p<0,05) sekä mineralisoituneen korteksin (p<0,05) ja distaalisen proliferoivan vyöhykkeen pituuksiin. Lisäksi kondrosyyttien maturaatiossa havaittiin epäjärjestäytyneisyyttä reservin kondrosyyttien muuntuessa proliferoiviksi. Löydökset sopivat yhteen aiemman tutkimuksen kanssa, jonka perusteella Rab23:n tiedetään osallistuvan hedgehog-signaloinnin säätelyyn. Sen sijaan havainto kondrosyyttien maturaation epäjärjestäytyneisyydestä voi olla riippumaton hedgehog-signaloinnista. Aihe edellyttää jatkotutkimuksia.
  • Radiojodihoitojen vähentäminen matalan riskin papillaarisessa kilpirauhaskarsinoomassa 
    Salo, Miika (2022)
    Behandling med radiojod (131I) efter total tyroidektomi har varit gängse praxis även vid låg risk papillärt karcinom. Slutgiltig evidens om att radiojodbehandling skulle minska dödligheten eller återfall hos patienterna finns dock inte. Behandlingen har bieffekter och kostar samhället resurser. Åtminstone i en studie, med 1298 patienter, har patienter som inte behandlats med radiojod klarat sig bättre under uppföljningstiden än de som blivit behandlade. I andra studier har man märkt att sköldkörtelcancerpatienter har en större risk att insjukna i andra maligna sjukdomar än resten av befolkningen. Det finns ett behov för kvalitativa studier gällande radiojodbehandling i denna patientgrupp. Till vår studie har vi rekryterat 61 personer som insjuknat i låg risk papillärt karcinom från runtom i Finland. Patienterna är noggrant utvalda på basen av diagnostiska kriterier samt medicinska kriterier. Vi har erbjudit dem möjligheten att delta i forskningen, främst i gruppen som inte får radiojodbehandling. Alternativt har de kunnat delta i uppföljningsgruppen som behandlas enligt normala finländska rekommendationer. Målet med studien är att undersöka om man tryggt kan minska antalet radiojodbehandlingar för framtida patienter som uppfyller inklusionskriterierna i denna studie. Det primära utfallsmåttet i studien är ”frisk utan radiojodbehandling”, vilket betyder att patienten vid uppföljningstidens slut anses vara botad och inte har fått en uppskjuten radiojodbehandling. I denna avhandling har patienterna observerats i tre års tid efter tyreoidektomi. Resultatet tyder på att man kan minska radiojodbehandlingar för denna typ av låg risk papillärt karcinom. Målet för klinisk betydelse i studien är att <50 % av målgruppens patienter skall ha fått uppskjuten radiojodbehandling samt att högst 10 % av patienterna har återfall. I detta skede har cirka 5 % fått behandling och inga bekräftade återfall finns bland målgruppen.
  • Radiologisk bildtagning av gravida vid trauma 
    Takolander, Sofia (2016)
    Syftet med avhandlingen är att analysera hur radiologisk bildtagning används vid trauma under graviditet samt hur joniserande strålning påverkar fostret. Litteraturöversikten baserar sig på vetenskapliga artiklar, vilka samlats in via Medline. 6-8 % av gravida kvinnor drabbas av betydande komplikationer till följd av trauma, t.ex. vid motorfordonsolyckor eller misshandel. Med betydande komplikation avses inre blödning, livmoderruptur, avlossning av placenta, bäckenfrakturer och direkt fosterskada, vilka samtliga har en hög fosterdödlighet och bör upptäckas i tid. Ultraljud är förstahandsundersökning vid trauma och används för att detektera intraperitonieal vätska eller blödning. Det är svårt att detektera intra-abdominala skador med ultraljud och datortomografi (DT) har därmed en etablerad position som bildtagningsmetod även vid graviditet. Vid DT-undersökning av buk och bäcken är fostrets beräknade strålningsdos 25 mGy. Strålningsdoser under 50-100 mGy har i studier inte visat samband med fosterskador. Moderns hälsa är av största vikt för fostrets överlevnad och adekvat bilddiagnostik är således nödvändig.
  • Radiologisk bildtagning vid penetrerande bukskador 
    Gotthardt, Daniela (2018)
    Vård av patienter med penetrerande bukskador har tidigare bestått huvudsakligen av explorativ bukkirurgi. De senaste åren har man börjat med en mer konservativ vårdlinje då onödiga operationer leder till undvikbara risker för patienter med skador som kunde vårdas konservativt. Den här avhandlingen undersöker hur olika typer av radiologisk bildtagning kan hjälpa till vid val av vilka patienter som bör opereras och vilka som klarar sig bättre med enbart uppföljning. Avhandlingen är en litteraturöversikt där den vetenskapliga litteraturen berörande ämnet synas. Materialet är samlat från Medline via sökmotorn PubMed. De radiologiska undersökningar som konstateras ha störst betydelse vid diagnostisering och vård är snabb ultraljudsundersökning av buken, samt datortomografisk bildtagning. Av den senare nämnda jämförs även olika tekniker, där olika program för kontrastmedel använts. Deras specificitet och sensitivitet vid olika typer av bukskador, knivhugg och skottskador, samt olika placering av skadan i buken jämförs. Slutsatsen är att både ultraljud och datortomografi är nyttiga vid val av vårdlinje, men att det inte finns en specifik radiologisk undersökning som kunde användas vid alla penetrerande bukskador. Dessutom bör den radiologiska undersökningens kliniska värde alltid övervägas och jämföras med den kliniska undersökningen som är essentiell vid den här typen av patienter.
  • Raiskauksissa syntyneiden fyysisten vammojen luokittelun menetelmät ja uusi HELRIS-järjestelmä 
    Ahokas, Ville (2022)
    Seksuaalirikoksissa käytetyllä fyysisellä väkivallalla ja sen aiheuttamilla vammoilla on uhrin terveyden lisäksi vaikutusta oikeudellisten seuraamusten todennäköisyyteen. Käytetyn väkivallan vakavuus ohjaa myös rikosnimikkeen valintaa perusmuotoisen ja törkeän raiskauksen välillä. Vammojen huolellisella tutkimisella, dokumentoinnilla sekä vakavuuden arvioinnilla voi siis olla merkitystä tapauksen etenemiseen oikeusasteissa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin erilaisia seksuaalirikoksissa syntyneiden vammojen luokitteluun kehitettyjä menetelmiä ja verrattiin niistä kahta (Clinical Injury Extent Scale ja Penn Injury Classification Scale) Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella kehitettyyn Helsinki Rape Injury Scaleen (HELRIS). Vertailuun käytettiin aineistona vuosina 2002, 2004, 2012, 2014 ja 2017 Helsingin yliopiston oikeuslääkäriasemalla tutkittujen seksuaalirikosten uhrien oikeuslääkärin kliinisen tutkimuksen lausuntoja. Vertailuun otettiin yhteensä 425 tapausta. Vertailussa kävi ilmi, että HELRIS-järjestelmän liukuva pisteytys tuo selkeämmin ilmi hajonnan uhrien vammojen vakavuudessa kuin vertailtavien järjestelmien kolmiportaiset asteikot. Lisäksi erityisesti pään alueen ja ano-genitaalialueen vammoissa havaittiin suuntauksia, jotka peittyvät käyttäessä vain kolmiportaista asteikkoa, kuten pään alueen vammojen painottuminen asteikon molempiin ääripäihin. Kaikista aineistossa havaituista vammoista 59 % sijoittui raajojen alueelle. Erityisen ongelmalliseksi huomattiin HELRISiin vertailtavien järjestelmien tapa käsitellä kuristamista. Vaatimus objektiivisesti havaittavista kuristamisen merkeistä jättää kirjallisuuden perusteella suuren osan kuristamisista havaitsematta. Tutkitussa aineistossa kuristamista raportoi 9 % uhreista. Johtopäätöksenä HELRISin yksityiskohtaisemmat luokittelu- ja pisteytysmenetelmät luovat paremmat lähtökohdat tapausten vakavuuden luokitteluun sekä vertailuun kuin tarkasteluun valittujen järjestelmien kolmiportaiset luokittelut.
  • Rakkosyöpä ja rakonpoistoleikkaukset HYKS:ssa 2006 - 2009 
    Ylitalo, Elina (2012)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin rakonpoistoleikkauksella HYKS:ssa vuosina 2006 - 2009 hoidettuja rakkosyöpäpotilaita. Tutkimuksen lähtökohtana oli sisäinen laaduntarkkailu ja potilasmateriaalin ominaisuuksien ja potilaiden ennusteen sekä syöpädiagnostiikan osuvuuden tutkiminen. Tutkimus oli retrospektiivinen rekisteritutkimus, johon tarvittavat tiedot hankittiin potilastietojärjestelmästä ja Tilastokeskuksen kuolintodistusarkistosta. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki potilaat, joille on vuosina 2006 - 2009 tehty HYKS:ssa rakkosyövän takia rakonpoistoleikkaus. Potilasmäärä oli 122. Potilaita seurattiin kuolemaan tai 1.8.2011 asti. Kaikista potilaista saatiin tiedot elossaolosta, kuolemasta, kuolinsyystä ja – päivästä seurannan lopussa. Potilaiden keski-ikä oli 65,7 vuotta, miehiä oli 76 %. Yleisin virtsanjohtamismenetelmä oli avanne iholle. Leikkauskuolleisuus oli 1 %. Leikkausta edeltävässä syöpädiagnostiikassa havaittiin alidiagnostiikkaa. Välittömiä komplikaatioita tuli 59 %:lle, mikä on melko paljon. Seuranta-ajan lopussa 64 % potilaista oli elossa, 32 % oli kuollut rakkosyöpään ja 4,1 % oli kuollut muuhun syyhyn. Tulokset olivat pääosin yhteneviä kirjallisuudessa esitettyjen tulosten kanssa. Tutkimuksella on merkitystä rakkosyövän leikkaushoidon arvioimisessa ja kehittämisessä HYKS:ssa.
  • Ramsay Huntin oireyhtymä -kliininen kuva ja pitkäaikaisennuste 
    Wikberg, Sanna (2014)
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.
  • Ranne- ja kyynärvarren murtumien leikkausten jälkeisten poliklinikkakontrollien merkityksen arviointi 
    Rantala, Rolle (2015)
    Distaaliset värttinäluun murtumat, ns. rannemurtumat, ovat aikuisten yleisimpiä murtumia ja yhdessä kyynärvarren murtumien kanssa ne muodostavat suuren potilasryhmän Suomessa operatiivisen toiminnan kannalta. Leikkausten jälkeen nämä potilaat käyvät Töölön sairaalassa kahden ja viiden viikon kohdalla polikliinisissä kontrolleissa, joita on vuositasolla n. 1400kpl. Tutkimuksen hypoteesina on, että ensimmäinen ns. kahden viikon kontrolli on turha levytettyjen ranne- ja kyynärvarren murtumien jälkeen, koska merkittäviä hoitolinjan muutoksia tapahtuu alle 10%:ssa käynneistä. Merkittävinä hoitolinjan muutoksina pidetään uusintaleikkausta tai antibiootin aloitusta haavainfektioon. Ensimmäisen polikliinisen kontrollin poistamisesta koituisi merkittäviä ajallisia ja rahallisia säästöjä operatiivisille tulosyksiköille ottaen huomioon esimerkiksi röntgentutkimuksiin ja vastaanottoaikoihin kuluvat kustannukset ja ajankäytön. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tehdäänkö volaarisella lukkolevytyksellä leikattujen rannemurtuma- ja levykiinnitettyjen kyynärvarren murtumapotilaiden hoitoon merkittäviä muutoksia ensimmäisen tai toisen polikliinisen kontrollikäynnin yhteydessä. Lisäksi selvitimme syitä, jotka johtivat kontrollikäyntien yhteydessä uusintaleikkaukseen. Tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää, että distaalisten rannemurtumien osalta ainoastaan 2,1%:lle ja kyynärvarrenmurtumien osalta 3,5%:lle potilaista tehtiin ensimmäisen kontrollin yhteydessä valittujen kriteereiden perusteella muutos leikkauksen yhteydessä määriteltyyn hoitolinjaan. Vastaavat luvut toisen polikliinisen kontrollikäynnin osalta (5vk) olivat distaalisille rannemurtumille 4,4% ja kyynärvarrenmurtumille 2,0%. Päätulosten lisäksi havaittiin, että uusintaleikatut potilaat eivät olleet distaalisten rannemurtumien osalta nuoria, keski-ikä 59,7, ja suurin osa uusintaleikkauspäätöksistä tehtiin toisen polikliinisen kontrollikäynnin yhteydessä. Kyynärvarren murtumien osalta päädyttiin uusintaleikkaukseen vain kolmen potilaan kohdalla. 76%:ssa uusintaleikkauksista syy oli ruuvi nivelontelossa tai fiksaatiomateriaalien puutteellinen kiinnitys. Tutkimuksessa hoitomuutosten määrät ensimmäisen polikliinisen kontrollin yhteydessä jäivät alhaisiksi. Tarvittavat hoitomuutokset voisi olla mahdollista hoitaa huolellisen potilasohjauksen ja fysioterapiakäyntien avulla, jolloin ensimmäinen poliklinikkakontrolli voitaisiin unohtaa. Tällöin vastaanottoajan ollessa 20min koituisi vuosittain n. 100h:n ajalliset säästöt. Suurin osa uusintaleikkauksista tulisi olla vältettävissä paremman leikkaustekniikan ja leikkauksen aikaisen läpivalokuvantamisen avulla.
  • Rannevammatuutori : opetusapplikaatio rannevammojen diagnosointiin 
    Silaste, Seppo (2022)
    Lääkäriksi valmistuminen edellyttää suuren tietomäärän haltuunottamista. Opintopisteen määritelmää käyttäen voidaan laskea, että lääketieteen opintoja aloittavalla opiskelijalla on edessään 9600:n tunnin opiskelu-urakka. Vaikka tieteellinen tietämyksemme eri opiskelutekniikkojen tehokkuudesta on lisääntynyt valtavasti viimeisen vuosisadan aikana ja aiheesta on julkaistu satoja ellei tuhansia tutkimuksia, käyttävät opiskelijat edelleen pääasiassa muistiinpanojen tekemistä, alleviivaamista ja kertaamista kursseilla vaadittavien tietojen oppimiseen. Tutkimusten mukaan nämä kuuluvat kuitenkin tehottomimpien opiskelutekniikoiden joukkoon. Tämä työ koostuu kahdesta erillisestä osasta: rannevammojen diagnostiikan harjoitteluun kehitetystä Rannevammatuutori-opetusapplikaatiosta sekä kirjallisesta osiosta. Kirjallisessa osiossa perehdytään pedagogiseen kirjallisuuteen sekä rannemurtumien diagnostiikan ja hoidon lääketieteelliseen taustaan. Pedagogisen tutkimustiedon mukaan tehokkaimmat opiskelutekniikat ovat harjoittelutestaus ja aikavälikertaus. Harjoittelutestauksessa opiskelija vastaa opiskeltavaa aihetta koskeviin kysymyksiin esimerkiksi opettelukortteja käyttämällä. Opettelukortissa on yhdellä puolella kysymys ja toisella puolella vastaus. Opettelukortteja käyttämällä opiskelija saa myös välitöntä palautetta, koska hän saman tien näkee mikä olisi ollut oikea vastaus kysymykseen. Tämän on todettu entisestään parantavan harjoittelutestaamisen tehokkuutta. Opettelukortteja voidaan käyttää myös aikavälikertauksessa, jonka ideana on jakaa opiskelu pienempiin sessioihin. Tutkimusten mukaan tämä on tehokkaampaa kuin opiskelun keskittäminen muutamiin maratonsessioihin juuri ennen kurssikoetta. Koska harjoittelutestaus ja aikavälikertaus ovat tutkitusti tehokkaimpia opiskelutekniikkoja, on Rannevammatuutori-opetusapplikaatio toteutettu niiden periaatteiden mukaan. Se sisältää erilaisia rannevammapotilastapauksia röntgenkuvineen, joiden perusteella opiskelijan on mietittävä oikea diagnoosi ja hoito. Oikean vastauksen saa näkyviin painamalla Näytä vastaus-painiketta, jonka jälkeen opiskelija voi painaa, joko Oikein- tai Väärin-painiketta sen mukaan miten arveli suoriutuneensa. Tapaukset, joihin opiskelija ei mielestään osannut vastata oikein, tulevat jonkin ajan kuluttua uudelleen opiskeltaviksi. Näin jatketaan, kunnes kaikki tapaukset ovat tulleet oikein vastatuiksi. Rannemurtumien lääketieteellistä taustaa käsittelevässä osiossa perehdytään aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Suomessa yleiset rannevamman hoitolinjaukset on esitetty Käypä hoito -suosituksessa. Jos potilas on yli 65-vuotias suosittaa Käypä hoito, että rannemurtuma hoidettaisiin pääosin konservatiivisesti. Mikäli potilas on alle 65-vuotias ja rannemurtuma ei täytä hyväksyttävän asennon kriteerejä, suosittaa Käypä hoito operatiivista hoitoa. Tieteellinen näyttö operatiivisen hoidon hyödystä ei ole kovin vakuuttavaa. Ranteen toiminnallisen lopputuloksen ja radiologisen lopputuloksen korrelaatio on heikko, jos sitä ylipäätään on. Käypä hoito -suosituksen operatiivisen hoidon näytönastekatsaus perustuu kahteen saman tutkijan tekemään tutkimukseen, jossa toisessa oli 70 ja toisessa 40 potilasta. Näiden tutkimusten perusteella näytönastekatsaus arvioi, että operatiivisen hoidon hyödystä on kohtalaista tutkimusnäyttöä. Kirjallisuudesta löytyy kuitenkin useita paljon laajempia meta-analyysejä, joiden mukaan selvää näyttöä operatiivisen hoidon hyödystä ei ole.
  • Rare lipid altering genetic variants and their effects on diabetic complications 
    Hotakainen, Ronja (2019)
    Diabetes is a group of chronic metabolic disorders caused by the inability of the body to produce or utilize insulin efficiently. Globally, diabetes affects over 422 million people (WHO 2014) and one third of the patients suffer from diabetes-related complications, which cause a considerable economic burden on the healthcare. Diabetic kidney disease (DKD) is one of the most severe complications, since one in five patients develop end-stage renal disease, which requires dialysis or kidney transplantation for survival. In addition, diabetes is a risk factor for cardiovascular disease (CVD), the most common cause of mortality among individuals with diabetes. Conventional clinical risk factors for both DKD and CVD have been established and include an altered lipoprotein profile, an abnormal glucose balance and hypertension. While the clinical risk factors are fairly well recognized, the genetic background of both DKD and CVD is rather unknown. The aim of this thesis was to study the effects of rare genetic variants altering lipids and other cardiometabolic risk factors and to determine their impact on diabetic complications. This study focused on loss of function and missense variants from whole exome- (N=500) and whole genome sequencing data (N=600) in type 1 diabetics from the Finnish Diabetic Nephropathy Study cohort. Single variant and gene-based association analysis were used to detect lipid-associated genetic variants and suggestive genes involved in lipid metabolism. Meta-analysis of whole exome- and whole genome single variants was performed to increase the sample size and detect additional lipid-associated variants. Three lipid-associated variants were genotyped in a cohort of 3000 patients to confirm the detected associations. Single variant association analysis detected a novel, previously unpublished, 21bp deletion located in the RBM47 gene, which was associated with lower apoC-III serum concentrations. To fully understand the impact of the 21bp deletion in RBM47 on apoC-III, further studies investigating the role of RBM47 in lipid metabolism are requested. Furthermore, single variant meta-analysis detected several lipid-associated variants. We showed that the rs451195 in PPIC was significantly associated with DKD. This study sheds light on the genetic background of diabetic dyslipidemia.
  • Raskaudenaikainen diabeettinen mikroangiopaattinen hemolyyttinen anemia 
    Pevgonen, Liia (2016)
    Diabeettinen mikroangiopaattinen hemolyyttinen anemia (DMHA) on hyvin harvinainen ja vakava diabeteksen aiheuttama komplikaatio. Maailmalla on julkaistu vain tapausselostuksia, joista yksi oli raskaudenaikainen. Pitkään diabetesta sairastaneen verisuonistossa on vaurioita, myös punasolujen rakenne on poikkeava. Nämä yhdessä voivat johtaa jopa henkeäuhkaavaan pilkkoutumishemolyysiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää raskaudenaikaista diabeettista mikroangiopaattista hemolyyttistä anemiaa tyypin 1 diabeetikoilla. Vastaavanlaista tutkimusta ei ole tehty Suomessa aikaisemmin. Tutkimusmenetelmänä oli retrospektiivinen potilasasiakirjatutkimus ja aineistona on käytetty Helsingin Naistenklinikan diabetestutkimuksen rekisteriä vuosilta 1988−2008. Tutkimukseen otettiin mukaan White F –luokan potilaat (n=138) ja heidän verikoevastaukset kerättiin Excel-taulukkoon. Löytyi kaksi DMHA:han sopivaa potilasta, joiden potilaspapereihin perehdyttiin tarkemmin. Toisen potilaan kohdalla autoimmuunihemolyyttistä anemiaa ei voitu poissulkea. Ensimmäisen potilaan hemolyysi vaati useita punasolusiirtoja, toinen sai vain yhden kerran. Molemmille potilaille tehtiin suunniteltu keisarinleikkaus 3. trimesterin alkupuolella ja heidän anemia korjaantui spontaanisti noin kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tutkimus osoitti, että harvinaisen DMHA−komplikaation mahdollisuus tulee muistaa kliinisessä työssä. Jatkossa voisi tutkia raskaudenaikaista DMHA:n esiintyvyyttä Suomen muissa sairaaloissa.
  • Raskaudenaikaisen A-vitamiinin saannin vaikutus riskiin sairastua raskausdiabetekseen 
    Lindström, Milla (2018)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, että vaikuttaako raskaudenaikainen A-vitamiinin tai sen esiasteiden saanti riskiin sairastua raskausdiabetekseen suuren riskin potilailla. Tutkimuksessa käytetty materiaali on kerätty Raskausdiabeteksen ehkäisy elintapamuutoksin -tutkimusta (RADIEL) varten 2008-2014. RADIEL-tutkimus oli satunnaistettu elämäntapainterventiotutkimus, joka oli suunnattu naisille, joilla oli suuri riski sairastua raskausdiabetekseen. RADIEL-tutkimuksessa kerättiin tutkittavilta materiaalia kyselylomakkeilla sekä ruokapäiväkirjoilla. Heistä otettiin myös verinäytteitä sekä tutkimuksen alussa että sen aikana. Tässä tutkimuksessa sekä verrokki -että interventioryhmän odottajien tiedot on yhdistetty ja analysoitu yhdessä. Tässä tutkimuksessa saatiin tietoa odottajien ensimmäisen raskauskolmanneksen aikaisesta A-vitamiinin, retinolin ja beetakaroteenin saannista heidän ruokapäiväkirjoistaan. Saadut tiedot analysoitiin tutkimusta varten. A-vitamiinin ja sen esiasteiden saanti analysoitiin Student’s t-testillä ja näiden aineiden vaikutukset raskausdiabeteksen ilmaantumiseen logistisella regressioanalyysillä. Tässä tutkimuksessa löytyi viitteitä siitä, että vähäinen raskaudenaikainen A-vitamiinin tai beetakaroteenin saanti on yhteydessä riskiin sairastua raskausdiabetekseen. Retinolin kohdalla ei löytynyt vastaavaa yhteyttä. Tämä johtunee siitä, että retinolin saannissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa sairastuneiden ja terveinä säilyneiden odottajien välillä. Jatkossa olisi suositeltavaa tutkia, että voidaanko riskiä vähentää esimerkiksi käyttämällä A-vitamiinilisää raskauden aikana, kuitenkin niin pienellä annoksella, ettei A-vitamiinin teratogeeninen vaikutus tule esiin. Olisi hyödyllistä myös tutkia, että voidaanko riskiä sairastua raskausdiabetekseen vähentää syömällä runsaasti beetakaroteenia sisältäviä kasvikunnantuotteita. Niihin ei liity samaa teratogeenisuuden riskiä kuin eläinkunnantuotteisiin, joissa A-vitamiini on pääasiassa potenttina retinolina. Kasvikunnan tuotteiden lisäämisessä ruokavalioon olisi varmasti tärkeää oikeanlainen ja kohdennettu ravitsemusneuvonta neuvolassa raskauden aikana
  • Raskauden aikaisen glukokortikoidin aiheuttaman plasman glukoositason nousun korjaaminen insulinihoitoisilla diabeetikoilla 
    Halonen, Karoliina (2015)
    Glukokortikoidia (tavallisesti beetametasonia) annetaan raskaana olevalle naiselle ennenaikaisen synnytyksen uhatessa sikiön keuhkojen kypsyttämiseksi. Glukokortikoidin haittavaikutuksena, etenkin diabeetikoilla, on verensokerin nousu useaksi päiväksi. Naistenklinikalla on hoito-ohje lisäinsuliinin annostelusta glukokortikoidin annon jälkeen diabeetikoilla. Aikaisempia tutkimuksia siitä kuinka insuliinia tulisi annostella beetametasonin annon jälkeen on vähän. Tämän tavoitteena oli selvittää, onko nykyinen hoito-ohje riittävä. Tutkimukseen valikoitui lopulta 22 tyypin 1 diabeetikkoa. Potilaiden tiedot kerättiin jälkikäteen potilastietokannasta. Jokaisen potilaan kohdalla selvitettiin diabetekseen käytössä ollut lääkitys, HbA1c viimeisimmän kuukauden ajalta, syy sairaalahoitoon ja raskausviikot. Lisäksi kirjattiin beetametasonin annon jälkeen kolmen vuorokauden ajalta korkeimmat ja matalimmat plasman glukoosiarvot sekä tieto siitä kuinka paljon kukin potilas sai lisäinsuliinia. Tämän tutkielman perusteella näyttää siltä, että useilla potilailla esiintyi beetametasonin annon jälkeen huomattavan korkeita verensokeriarvoja ja tämänhetkinen ohjeistus on riittämätön. Verensokeriarvojen nousu on yksilöllistä, mutta niillä potilailla, joilla oli aikaisemmin huono sokeritasapaino sekä jo valmiiksi suuri vuorokausi-insuliiniannos, näyttäisi kehittyvän suurempi hyperglykemia. Tutkielman luotettavuutta heikensi vähäinen potilasmäärä sekä puutteelliset merkinnät potilastietojärjestelmässä.
  • Raskaudenaikaisen masennusoireilun yhteys lapsen eksternalisoivaan oireiluun : itsesäätely yhteyttä välittävänä tekijänä 
    Piri, Anna (2023)
    Objectives: Externalizing symptoms refer to outwards directed psychiatric symptoms, for example aggressiveness and repetitive rule breaking behavior. Childhood externalizing symptoms can have long lasting adverse consequences, which highlights the importance of studying possible risk factors, especially in early life. Prenatal depression is known to be harmful for the developing fetus, and previous studies have found that mother’s prenatal depressive symptoms predict children’s externalizing symptoms later in life. However, there is little knowledge of the factors that may underlie this association. The first aim of this study is to study the association between mother’s prenatal depressive symptoms and children’s externalizing symptoms in late childhood. The second aim is to study whether effortful control mediates the association between prenatal depressive symptoms and externalizing symptoms. Methods: This study is part of the PREDO study project, which aims to investigate the longitudinal associations between prenatal factors and children’s development and wellbeing. The sample of this study consists of 1674 mother-child pairs which were followed from pregnancy to the age of 7-11 years. Mothers assessed their depressive symptoms using The Center for Epidemiologic Studies Depression Scale (CES-D), their children’s externalizing symptoms using Child Behavior Check List (CBCL), their children’s effortful control in infancy using Revised Infant Behavior Questionnaire (IBQ-R) and in late childhood using Temperament in Middle Childhood Questionnaire (TMCQ). The first research question was examined with linear regression analysis. The second question was examined with mediation analysis, in which effortful control was defined as the mean of effortful control assessed in infancy and in late childhood. Results and conclusions: This study found that mother’s prenatal depressive symptoms predicted children’s externalizing symptoms in late childhood. The association was independent of all the covariates and remained statistically significant after controlling for the level of mother’s current depressive symptoms. The mediation analysis found that effortful control partially mediated the association between prenatal depressive symptoms and externalizing symptoms: prenatal depressive symptoms were associated with children’s lower level of effortful control, which in turn was associated with higher level of externalizing symptoms. This study strenghtens previous literature about the impact of prenatal depression on children’s psychological development and mental health. In addition, this study offers new insight into the development of externalizing symptoms and their early risk factors.
  • Raskaudenaikaisen raudanpuuteanemian hoito suonensisäisellä rautalisällä 
    Keskinen, Aurora (2018)
    Anemia koskettaa maailmanlaajuisesti jopa neljäsosaa väestöstä. Raskaana olevat naiset ovat erityisessä riskiryhmässä. Raudanpuutteen on arveltu liittyvän jopa 90 % raskausajan anemioista. Raudanpuuteanemialla on todettu yhteys äitien ja lasten kuolleisuuteen, vastasyntyneen matalampaan syntymäpainoon, ennenaikaiseen synnytykseen sekä suurentuneeseen riskiin leikkaukselliselle synnytykselle, lisäksi raskaudenaikainen anemia saattaa lisätä riskiä lapsen anemialle vuoden ikään saakka. Raskaudenaikaista raudanpuuteanemiaa on jo pitkään hoidettu suun kautta otettavalla rautalisällä. Suun kautta otettava valmiste aiheuttaa osalle käyttäjistä merkittäviä sivuvaikutuksia eivätkä kaikki myöskään saa suun kautta otettavalla raudalla riittävää hoitovastetta. Uudet suonensisäiset rautavalmisteet on todettu turvallisiksi ja tehokkaiksi ja niihin liittyy vähemmän sivuvaikutuksia kuin suun kautta annosteltavaan rautaan. Aineistomme käsitti 146 HYKS Naistenklinikan synnyttäjää, jotka olivat vuosina 2012 - 2017 saaneet suonensisäistä rautahoitoa ferrikarboksimaltoosilla (Ferinject®). Tarkoituksena oli kuvata aineiston synnyttäjät, raskaudet ja vastasyntyneet sekä selvittää Ferinjectin® mahdollisia sivuvaikutuksia ja vaikutusta laboratorioarvoihin. Totesimme, että Ferinject® oli turvallinen valmiste eikä siihen liittynyt aineistossamme merkittäviä sivuvaikutuksia. Ferinject®-lääkkeen tehoa laboratorioarvoihin, kuten hemoglobiiniin, oli tässä aineistossa haastava arvioida, sillä kontrolliarvot oli otettu laajalla aikavälillä ja osalta tutkittavista ne puuttuivat kokonaan. Aineistossamme oli enemmän anemian riskitekijöitä kuin väestössä keskimäärin. Riskitekijöitä olivat esimerkiksi, että äiti oli uudelleensynnyttäjä tai että kyseessä oli monisikiöraskaus. Lisäksi keisarileikkauksia, ennenaikaisuutta ja istukan kiinnittymishäiriöitä tavattiin väestön keskimääräistä tasoa enemmän. Lasten myöhempää vointia ei tutkimuksemme puitteissa tulla seuraamaan.
  • Raskaudenaikaisten nenän sivuontelotulehdusten etiologia 
    Rentola-Back, Heli (2017)
    Raskauden aikana vallitseva lievä immunosupressiotila ja raskauteen liittyvä limakalvoturvotus saattavat altistaa äkillisille sivuontelotulehduksille. Keräsimme tiedot HYKS:n Korvaklinikalla vuosina 2010 – 2015 hoidetuista raskaana olevista, äkilliseen sivuontelotulehdukseen sairastuneista potilaista (95 potilasta). Verrokkiryhmä (91 potilasta) muodostettiin vuoden 2013 vastaavanikäisistä ei-raskaana olevista sivuontelotulehduspotilaista. Kaikille potilaille oli tehty poskiontelopunktio, jonka yhteydessä oli otettu bakteeriviljelynäyte. Kymmenelle raskaana olevalle oli aiemmin tehty poskiontelotoimenpide, verrokeista ei kenellekään. Verrokit olivat saaneet raskaana olevia useammin mikrobilääkitystä ennen erikoissairaanhoitoon lähettämistä. Raskaana olevien bakteeriviljelynäytteissä oli verrokkeja useammin bakteerikasvua. Yleisimmät patogeenit olivat (raskaana olevat vs. verrokit): Streptococcus pneumoniae 43 vs. 21 % (p = 0,001), Haemophilus influenzae 22 vs. 16 % (p = 0,33), Moraxella catarrhalis 11 vs. 2 % (p = 0,03) ja Staphylococcus aureus 2 vs. 4 % (p = 0,44). Streptococcus pneumoniae -infektioiden osuus oli suurimmillaan viimeisellä raskauskolmanneksella. Molemmissa ryhmissä sivuontelotulehduksia sairastettiin eniten virusten aiheuttamien ylähengitystieinfektioiden vilkkaimman epidemiakauden aikana eli talvisin ja keväisin. Raskaus ei muuta äkillisten sivuontelotulehdusten aiheuttajia, mutta raskauden aikana on enemmän pneumokokkitulehduksia. Raskaudenaikaisten sivuontelotulehdusten ensilinjan antibioottihoidon on siksi aina katettava Streptococcus pneumoniae.
  • Raskauksien kulku ja synnyttäjien ja syntyneiden lasten tulehdusten esiintyvyys niissä raskauksissa, joissa sikiökalvot ovat puhjenneet ennenaikaisesti 
    Ilkka, Viola (2019)
    Suomessa elävänä syntyneistä lapsista 5-6% syntyy ennenaikaisesti (<37+0 raskausviikkoa). Tärkein yksittäinen syy ennenaikaiselle synnytykselle on kohtu- ja sikiökalvojen tulehdus, joka on usein taustalla myös ennenaikaisessa lapsivedenmenossa. Valtaosa tulehduksista on piileviä, ja niiden diagnosoimiseksi voidaan käyttää raskausaikana lapsivesipunktiolla otettua lapsivesinäytettä. Kohtutulehdus aiheuttaa lisääntynyttä sairastavuutta ja kuolleisuutta sikiölle ja äidille. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää raskauksien kulku ja synnyttäjien sekä syntyneiden lasten tulehdusten esiintyvyys raskauksissa, joissa sikiökalvot olivat puhjenneet ennenaikaisesti. Tutkimusaineistossa oli kaikki HYKS Naistenklinikalla vuosina 2012-2017 ennen raskausviikkoa 34+0 tapahtuneet yksisikiöiset synnytykset, joissa sikiökalvot olivat puhjenneet ennenaikaisesti. Aineistossa oli 319 synnytystä. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti potilasasiakirjoista. Analysointivaiheessa vertailtiin kerättyjä tietoja sen perusteella, oliko tehty lapsivesipunktiota piilevän kohtutulehduksen diagnosoimiseksi. Lapsivesipunktio oli tehty 51:ssä (16%) raskaudessa ja 268:ssa (84%) raskaudessa sitä ei tehty. Tutkimuksessa todettiin, että vakavia tulehduksia esiintyi ennenaikaisen lapsivedenmenon jälkeen 8%:lla syntyneistä lapsista. Määrä on noin kaksi kertaa enemmän kuin kaikilla vastasyntyneillä Suomessa. Neonataalikuolleisuus koko aineistossa oli 3,2% ja tehohoitoa tarvitsi 83% lapsista. Istukan histologinen tulehdus todettiin 64,8%:ssa näytteeksi otetuista istukoista. Istukan histologisia tulehduksia todettiin sitä enemmän, mitä pidempi aika lapsivedenmenon ja synnytyksen välillä oli. Kliinistä kohtutulehdusta tavattiin 6,3%:lla synnyttäjistä raskausaikana ja kliiniset tulehdusoireet ohjasivat lapsivesipunktion tekemistä. Lapsivesipunktion käytöllä tulehdusten diagnostiikassa ei ollut vaikutusta syntyneiden lasten tulehdusten tai kuolleisuuden esiintyvyyteen, mutta varhaisemmista syntymäviikoista johtuen tehohoitojaksot olivat pidempiä, mikäli lapsivesipunktio oli tehty. Ennenaikaiseen sikiökalvojen puhkeamiseen liittyy suurentunut vakavien tulehdusten ja kuolleisuuden riski sekä merkittävä tehohoidon tarve. Histologinen kohtutulehdus on huomattavan yleinen synnytyksen jälkeinen löydös näissä raskauksissa. Tarkat ja herkät diagnoosimenetelmät kohtutulehduksen diagnosoimiseksi jo raskausaikana puuttuvat toistaiseksi. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimustietoa ja kattavampaa seurantaa lapsiveden tulehduslöydösten vaikutuksista syntyvien lasten pitkäaikaiseen terveyteen.
  • Raskausajan C-reaktiivisen proteiinin yhteys lapsen temperamenttiin yhden vuoden iässä 
    Malin, Julia (2018)
    Goals. Biological basis of temperament is formed during fetal period. Inflammation-related states during pregnancy, such as psychosocial stress or neonatal complications, are associated with childhood temperament. Moreover, maternal inflammation during pregnancy is associated with offspring’s adverse psychological development. C-reactive protein (CRP) is a clinical marker of inflammation. To date, no studies have examined the association between CRP and infant temperament. This study explores association between maternal and cord blood CRP and childhood temperament. Methods. This study used data from the VIDI (Children’s D-vitamin research). The sample consisted of 841 mothers. Infant temperament was assessed at the age of one year using IBQ-R (Revised Infant Behavior Questionnaire). CRP levels were measured during early pregnancy and/or from the umbilical cord at birth. Associations between maternal and cord blood CRP and temperament were examined using regression analysis with confounding variables. CRP concentration was examined as a continuous and as a categorical variable. High CRP level cut-points were CRP>10 mg/l for maternal and CRP≥0.09 μg/ml for cord blood CRP. Results and conclusions. CRP during early pregnancy was not related to temperament after adjustment for confounding factors. Elevated levels of cord blood CRP predicted lower negative emotionality and higher soothability. These results suggest a link between cord blood CRP and biological basis of temperament. These findings support previously discovered links between inflammation-related states during pregnancy and childhood temperament. In addition, the findings provide further insight into etiology of psychiatric disorders.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO