Browsing by Title

Parodontiitti on hampaan kiinnityskudosten sairaus, joka hoitamattomana johtaa hampaiden menetykseen. Gingiviitti on reversiibeli tulehdus rajoittuen pehmytkudoksiin hampaan ympärillä. Terveys 2000 ja terveys 2011 tutkimusten mukaan gingiviitti ja parodontiitti ovat Suomessa suuri kansanterveydellinen ongelma. Ientulehdusta esiintyy 30 vuotta täyttäneistä aikuisista 74%:lla ja kiinnityskudosmenetykseen viittaavia ientaskuja 64%:lla. Hammasimplantteja voidaan istuttaa leukaluuhun korvaamaan hampaan puutosta hammaskaarella tai esimerkiksi kiinnikkeeksi irroitettavalle hammasproteesille. Nykyisin käytössä olevat implantit ovat luunsisäisiä ja leukaluuhun tiiviisti ankyloituvia eli osseointegraatioon perustuvia. Hampaan luonnolliseen kiinnitykseen verrattuna implantin ympäriltä puuttuu parodontaaliligamentti. Peri-implanttisairaudet ovat leukaluuhun asetettuun hammasimplanttiin liittyviä tulehdustiloja, joissa vallitsee epätasapaino isännän vasteen ja bakteeriärsykkeen välillä. Mikäli tulehdus rajautuu implanttia ympäröivään pehmytkudokseen, puhutaan peri-implanttimukosiitista. Leukaluuhun ulottuvaa tulehdusta kutsutaan peri-implantiitiksi, jolloin tulehdukseen liittyy myös osseointegraation menetystä ja luukatoa implantin ympärillä. Suomessa peri-implantiittien epidemiologiaa on tutkittu parodontiittia vähemmän, mutta peri-implanttisairauksia pidetään kuitenkin voimakkaasti kasvavana ongelmana hammasimplanttien runsaan yleistymisen takia. Arvioiden mukaan implantin saaneista potilaista 43%:lla esiintyy peri-implanttimukosiittia ja 22%:lla peri-implantiittia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään parodontiitin ja peri-implantiitin eroja ja yhtäläisyyksiä nykytiedon valossa. Aiheesta käsitellään etiologia, patogeneesi, riskitekijät, isännän vaste, diagnosointi, ennaltaehkäisy ja hoito. Nykyisin parodontiittia ja peri-implantiittia tutkitaan ja hoidetaan hyvinkin samalla tavalla. Tutkimus perustuu aiheesta jo kirjoitettuihin artikkeleihin viimeisen 10 vuoden ajalta. Aineistossa painotetaan aiemmin tehtyjä katsausartikkeleita (review) sekä meta-analyysejä, mutta aiheen laajuuden vuoksi ei tehdä systemaattista katsausta. Aineistoa kerätään pääosin PubMedistä sekä Terveysportin tietokannoista ja Käypä Hoito –suosituksista. Peri-implantiitilla ja parodontiitilla on erittäin paljon yhteisiä tekijöitä. Tärkeimpänä erona on rakenteellinen ero, parodontaaliligamentin ja Sharpeyn säikeiden puuttuessa implantin ympäriltä. Peri-implantiitti saattaa edetä huomattavasti parodontiittia nopeammin, joka tulee huomioida diagnostiikassa ja hoidossa. Peri-implanttisairauksien diagnostiikkaan ei ole vielä olemassa kansainvälisesti vakiintuneita diagnostisia kriteereitä. Tarve niille on suuri, jotta myös tutkimustulokset peri-implanttisairauksille ovat helpommin standardoitavissa.

Tässä tutkimuksessa selvitetään parodontiitin ja testosteronitasojen välistä yhteyttä miehillä. Potilasaineisto koostuu 481 tapaus-verrokkihenkilöstä,joista sairaita,akuutin koronaarisyndrooman sairastaneita on 252 ja terveitä verrokkeja 229. Parodontiitin markkereina tutkimuksessa pidetään A. actinomycetemcomitansin ja P. gingivaliksen IgA- ja IgG-luokan vasta-aineita, jotka on määritetty tutkimukseen osallistuneiden seerumista. Potilasaineiston tilastotieteellisessä analysoinnissa käytettiin apuna IMB SPSS Statistics-ohjelma ja tutkimustulosten mukaan matala testosteronitaso voi assosioitua parodontiittiin. Aihetta ei ole tutkittu paljon ja se vaatii jatkotutkimuksia.

SARS-CoV-2-viruksen aiheuttama COVID-19-infektiotauti on ollut vuodesta 2020 merkittävä kansanterveysuhka. Taudin oirekuva vaihtelee lievästä, vähäoireisesta tilasta vakavaan, jopa sairaalahoitoa vaativaan tilaan. Vakavassa COVID-19-tautimuodossa SARS-CoV-2-virusinfektio aikaansaa alttiissa yksilöissä voimakkaan systeemisen tulehdusreaktion eli ns. sytokiinimyrskyn ja siten elinvaurioiden kehittymisen. Parodontiitti on puolestaan multifaktoriaalinen hampaiden kiinnityskudossairaus, joka saa alkunsa hampaan ienrajassa olevasta dysbioottisesta biofilmistä ja sen indusoimasta tulehdusketjusta. Hoitamattomana parodontiitti voi pahimmillaan johtaa hampaiden irtoamiseen. Parodontiitin tiedetään myös vaikuttavan yleisterveyteen aiheuttamalla matala-asteista tulehdusta. Sekä parodontiitissa että COVID-19-infektiotaudissa esiintyy samoja tulehdusta edistäviä sytokiineja, joiden pitoisuus on molemmissa taudeissa kohonnut. Parodontiitilla ja COVID-19-infektiotaudilla on myös yhteisiä riskitekijöitä, kuten esim. diabetes ja tupakointi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, millainen yhteys COVID-19-infektiotaudilla ja parodontiitilla on, sekä koota tietoa mekanismeista, jotka voisivat selittää parodontiitin ja COVID-19-infektiotaudin välistä yhteyttä. Lisäksi syventävässä tutkielmassa tarkasteltiin edellä mainittujen tautien kahta yhteistä riskitekijää, diabetesta ja tupakointia, sekä niiden vaikutusta yhdessä parodontiitin kanssa vakavan COVID-19-infektion kehittymiseen. Tarkoituksena oli myös lisätä tietoisuutta suunterveyden tärkeydestä ja sen merkityksestä COVID19-infektiotaudin komplisoitumisessa sekä vakavan tautimuodon ehkäisyssä. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Aineisto kerättiin PubMedistä ja aineistoa kerättäessä keskityttiin erityisesti COVID-19-pandemian alkamisen jälkeen julkaistuihin artikkeleihin. Tällä hetkellä tutkimukset viittaavat yhä vahvemmin siihen suuntaan, että parodontiitilla olisi komplisoiva vaikutus COVID-19-infektiotautiin ja että parodontiitti lisäisi siten COVID-19-infektiotaudin kuolleisuutta. Parodontiitti näyttäisi myös pidentävän COVID-19-infektiotaudin kestoa. Parodontiittia voidaan siis nykyisten tutkimustulosten valossa pitää yhtenä COVID-19-infektiotaudin mahdollisista riskitekijöistä. Parodontiitin asianmukaisella hoidolla voidaan mahdollisesti estää COVID-19-infektiotaudin komplisoituminen ja pienentää siten COVID-19-infektiopotilaiden kuolemanriskiä.

Parodontiitin ja kohonneen sydän- ja verisuonitautiriskin välillä on havaittu selvä assosiaatio, joka ei selity ainoastaan yhteisten riskitekijöiden perusteella. Kroonisen matala-asteisen systeemisen tulehduksen on havaittu lisäävän riskiä sydän- ja verisuonitaudeille, joista sepelvaltimotauti on yleisin. Parodontiitti ja sen patogeenit voivat aiheuttaa matala-asteista systeemistä tulehdusta parodontiumin solujen tuottamien tulehdusvälittäjäaineiden, kokonaisten bakteereiden tai bakteerien osien päästessä verenkiertoon. Aiemmassa tutkimuksessa on selvitetty neljän parodontopatogeenin Aggregatibacter actinomycetemcomitansin, Porphyromonas gingivaliksen, Prevotella intermedian ja Tannerella forsythian esiintyminen ja määrät sylkinäytteissä, sekä niiden ja sepelvaltimotaudin välistä yhteyttä. Merkittävistä parodontopatogeeneista Treponema denticolan osalta asiaa ei vielä tutkittu. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko syljestä havaittavan T. denticolan ja sepelvaltimotaudin välillä assosiaatio. Tutkimuksessa hyödynnettiin Parogene-tutkimuksen yhteydessä kerättyjä suun terveystietoja ja sylkinäytteitä. Näytteitä oli kerätty 506 kappaletta, joista tätä tutkimusta varten oli käytettävissä 491 kappaletta. Sylkinäytteistä määritettiin T. denticolan esiintyminen ja sen pitoisuus käyttämällä reaaliaikaista kvantitatiivista polymeraasiketjureaktiota (qPCR). Tulokset yhdistettiin Corogene-tutkimuksessa kerättyyn dataan tutkimuspopulaation sydänterveydestä. Tutkimuspopulaatiosta (n = 491) 178 (36,3 %) potilaalla oli stabiili sepelvaltimotauti, 165 (33,6 %) potilaalla akuutti sepelvaltimotautikohtaus ja 118 (24,0 %) potilaalla ei ollut havaittu merkittäviä ahtaumia sepelvaltimoissa. Tulosten tilastolliseen analyysiin käytettiin SPSS-ohjelmistoa. Ryhmien välisiä eroja tutkittiin khiin neliö- ja Mann-Whitney U -testillä. Sylkinäytteistä 171 (34,8 %) oli positiivisia T. denticolan osalta. Suurimmassa osassa positiivisista näytteistä syljen T. denticola -pitoisuus oli pieni. Tilastollisissa analyyseissä ei havaittu assosiaatiota T. denticolan ja sepelvaltimotaudin välillä. Myöskään bakteeritasoissa ei havaittu merkittävää eroa terveiden ja sepelvaltimotautia sairastavien välillä. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa siltä, ettei syljestä havaittava T. denticola ole merkittävä sepelvaltimotaudin riskitekijä.

Objectives. Reform schools (RS) in Finland are foster care institutions where children and adolescents are placed when other child welfare services fail to provide adequate education and care. Former research has shown that the mental health problems of these adolescents are multiple and severe, and they often continue to adulthood. The aim of this study was to investigate how much those placed in RS participate in rehabilitation services provided by the Social Insurance Institution of Finland (Kela) and purchase psychopharmacons after RS placement, compared to their peers. Methods. This study was a part of After reform school study (ARSS), study project by the Finnish Institute for Health and Welfare (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL), the aim of which is to research adolescent’s life after RS placement. The data for the study project was acquired in the end of 2014, and included all the adolescents residing in RS in 1991, 1996, 2001, 2006, and 2011 and their matched peers. Data analyses were conducted using logistic regression, with RS placement, cohort year, and gender as independent variables. In the final analyses, dependent variables were psychotherapy and the purchases of antipsychotics, anxiolytics, drugs used for sleep disorders, antidepressants, psychostimulants used for ADHD and drugs used in alcohol dependence. Results and conclusions. First, even though the psychiatric morbidity among the persons with RS background is high, the results of this study showed that they do not participate in the Kela´s psychotherapy services more than their peers. Second, those with RS background purchase psychopharmacons remarkably more compared to their peers. In addition, women participate in Kela´s psychotherapy, and purchase psychopharmacons more than men, except stimulants used for ADHD. Also, the youngest cohorts participate in psychotherapy and purchase psychopharmacons less than the oldest cohort. In conclusion, the psychotherapy services currently available do not meet the needs of the persons placed in RS. There should be wider range of mental health services available, and it should be made as easy as possible to access them.

Yksi kivunhoidon vaihtoehdoista on kipulääkkeen itseannostelulaitteen käyttö. Kirjallisuuden mukaan itseannostelulaitetta käyttävät potilaat näyttäisivät olevan kivuttomampia ja tyytyväisempiä kivunhoitoonsa verrattuna tavanomaista hoitajan säännöstelemää kipulääkitystä saaviin potilaisiin, mutta kipulääkekulutuksen ero lääkitysmenetelmien välillä vaihtelee. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli verrata opioidikulutusta, mahdollisia haittavaikutuksia ja sairaalahoitoaikaa kipulääkkeen itseannostelulaitetta käyttävien ja tavanomaista kipulääkitystä saavien potilaiden välillä polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Lisäksi selvitimme hoitavan henkilökunnan mielipiteitä itseannostelulaitteeseen liittyen. Tutkimuksessa tarkasteltiin retrospektiivisesti 166 potilasta, joille tehtiin polven tekonivelleikkaus spinaalipuudutuksessa. Potilaista 82 sai leikkauksen jälkeen oksikodonia suonensisäisesti itseannostelulaitteen kautta ja 82 kontrollipotilasta sai tavanomaisesti kipulääkitystä hoitajien annostelemana. Ensisijaisena päätemuuttujana oli opioidikulutus 24 tunnin aikana leikkauksen jälkeen. Muita tarkasteltavia muuttujia olivat pahoinvointilääkkeiden käyttö ja sairaalahoitojakson pituus. Lisäksi teetimme kyselytutkimuksen, johon vastasi 31 hoitajaa. Opioidikulutuksessa tai pahoinvointilääkkeiden käytössä 24 tunnin aikana leikkauksen jälkeen ei havaittu merkitsevää eroa ryhmien välillä. Mediaani opioidikulutus morfiiniekvivalenttina annoksena oli itseannosteluryhmässä 41.1 mg (interquartile range, IQR: 39.6 mg) ja kontrolliryhmässä 40.5 mg (IQR: 16.2 mg). Sairaalahoitoajan mediaani oli 2 päivää (IQR: 1 päivä) itseannosteluryhmässä ja 3 päivää (IQR: 1 päivä) kontrolliryhmässä (P=0.02). Kyselytutkimukseen vastanneista hoitajista valtaosa piti laitetta helppokäyttöisenä ja työaikaa säästävänä sekä käyttäisi laitetta mielellään useammilla potilailla. Tuloksien perusteella kipulääkkeen itseannostelulaitteen käyttö polven tekonivelleikkauksen jälkeen ei näyttäisi lisäävän opioidikulutusta hoitajan annostelemaan kipulääkitykseen verrattuna, mutta kipulääkekulutuksen vaihteluväli oli itseannostelulaitteella suurempi. Emme myöskään havainneet eroa haittavaikutuksissa ryhmien välillä, mutta itseannostelulaitetta käyttäneet potilaat mahdollisesti kotiutuvat aikaisemmin.

Lung cancer remains the leading cause of cancer death worldwide. Cancer immunotherapies have changed the treatment path in some cancers and even led to favorable clinical outcomes in previously incurable cancer types. However, only a fraction of patients benefit from the current immunotherapies. Even though immuno-oncology has great potential, it is facing several challenges including the lack of biomarkers, unknown mechanisms of therapy resistance, complexity of the tumor-immune interactions, and involvement of the complex tumor microenvironment that significantly affects therapeutic efficacy. It remains a great challenge to predict which patients will benefit from immunotherapies, and current immunotherapies are deemed expensive when compared to the more traditional therapeutic modalities. In this work, we aimed to develop platform to study responses to immunotherapy ex vivo in a personalized manner. The platform could enable the study of immune effects and T cell mediated tumor killing in the absence and presence of immunotherapy and other selected drugs. We demonstrate the utility of our ex vivo platform that has potential for personalized drug testing.

Helsingin yliopistossa lääkäreiden ja hammaslääkäreiden erikoistumiskoulutukseen on sisältynyt vuodesta 2009 lähtien 30 opintopisteen lähijohtajakoulutus. Lähijohtajakoulutus koostuu lähiopetuspäivistä, kehittymistehtävistä, kirjallisuustehtävistä sekä portfoliosta ja mentoroinnista. Kehittymistehtävien osuus lähijohtajakoulutuskokonaisuudesta on 6-16 opintopistettä. Tutkimuksessa selvitettiin, minkä tyyppisiä erilaisia kehittymistehtäviä erikoistuvat lääkärit ja hammaslääkärit ovat suorittaneet osana lähijohtajakoulutusta liittyen pedagogisiin elementteihin. Tarkasteltiin, kuinka suuri osa kehittymistehtävistä ylipäänsä sisältää pedagogisia elementtejä ja minkälaisia nämä elementit ovat. Erikoistuvien kirjoittamista reflektioista etsittiin pedagogisia teemoja lähijohtamiseen liittyen. Teemat ryhmiteltiin kategorioiksi. Eri kategorioiden osuuksien ja painotusten selvittämisellä luotiin kokonaiskuvaa, jonka avulla määritettiin, minkälaisia pedagogisia ongelmia tai johtamistilanteita erikoislääkärit kokevat jokapäiväisessä työssään. Tutkimisaineistona käytettiin Helsingin yliopistossa erikoistuvien lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kirjoittamia kehittymistehtävien reflektioita. Tutkimukseen otettiin mukaan 100 erikoistuvaa lääkäriä ja hammaslääkäriä, jotka olivat viimeisimpinä suorittaneet lähijohtajakoulutuksen kokonaisuudessaan 26.4.2016 mennessä. Sadasta valmistuneesta valittiin satunnaisesti 30 erikoistunutta, joiden kehittymistehtäviä tarkasteltiin tarkemmin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, jonka avulla aineistosta löydettiin 43 pedagogista teemaa, jotka lopulta luokiteltiin yhdeksään kategoriaan. Yli puolet kehittymistehtävistä sisälsi pedagogisia elementtejä. Pedagogisia elementtejä esiintyi erityisesti seuraavissa tehtävissä: vakuuttava luento, toimipaikan hoito-ohjeiden laatiminen, perehdytyskansion laatiminen/päivitys sekä amanuenssin ohjaaminen. Kehittymistehtävistä löytyi 43 erilaista pedagogista teemaa, joista muodostettiin 9 kategoriaa, jotka ovat: opetus ja koulutus, käytännön ohjaus, tiedotus, kirjalliset tuotokset, oleellisen tiedon löytäminen ja tiivistäminen, muiden henkinen tukeminen, muiden oppimisen tukeminen, sosiaalisten taitojen jakaminen ja jatkuva kehitys ja kehittyminen. Erikoislääkäri tarvitsee edellä mainittuja taitoja jokapäiväisessä työssään lähijohtajana. Tulokset vastaavat myös melko hyvin CanMEDS –terälehtiä eli osaamisperusteisen lääkärinkoulutuksen osa-alueita.

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa pemfigoidiin liittyviä edeltäviä sairauksia ja lääkityksiä suomalaisessa potilasotoksessa. Pohjoiseurooppalaisia tutkimuksia aiheesta ei ole tehty. Aineistoon kuului 79 potilasta, joilla oli HYKS:in Iho- ja allergiasairaalassa vuosina 2012–2013 ihon suoralla immunofluoresenssitutkimuksella varmennettu pemfigoidi. Potilaiden hoitokertomuksia tarkasteltiin tutkimuksessa retrospektiivisesti. Noin puolet aineiston potilaista oli miehiä. Keski-ikä sairastuessa oli 76,4 vuotta. Yleisimmät diagnoosit olivat verenpainetauti, tyypin 2 diabetes ja sepelvaltimotauti. Neurologinen sairaus todettiin 45,7 prosentilla ja 24,3 prosentilla oli taustalla syöpätauti. Käytetyimpiä lääkkeitä olivat statiinit, beetasalpaajat ja diureetit. Lähes kaikilla potilailla oli pemfigoidin yleistynyt tautimuoto. Potilailla esiintyi rakkuloita (94,3 %), kutinaa (82,8 %), ihottumaleesioita (54,3 %), limakalvo-oireita (14,3 %) ja urtikarialeesioita (7,1 %). Yleisin ensilinjan hoito oli paikallisen ja systeemisen kortikosteroidin yhdistelmä. Kortikosteroideja käytettiin myös monoterapiana sekä systeemisesti että paikallisesti annosteltuna. Hoito oli pääasiallisesti tehokasta, mutta usein vaadittiin toinenkin hoitolinja. Neurologisten sairauksien ja syöpätautien korkea esiintyvyys aineistossa vastaa kirjallisuudessa kuvailtuja havaintoja. Tulevaisuudessa verrokkitutkimus on välttämätön tarkemmin kuvaamaan taudin komorbiditeetteja.

Aims. Bilingual language development can have positive or negative effects on phonological development. Children with specific language impairment can have difficulties in phonological skills. This study aimed to compare the paradigmatic and phonotactic skills of sequential bilingual children with SLI to the skills of monolingual children with SLI in the Finnish language. The connection between paradigmatic and phonotactic skills was studied. The effect of bilingual language impaired children's age, sex and duration of Finnish acquisition and the effect of monolingual language impaired children's age and sex on their phonotactic skills was researched. Methods. The participants were sequentially bilingual language impaired children (N = 46) aged 3;5– 5;10 and monolingual language impaired children (N = 46) aged 3;5–5;9. The participants had been recruited to Helsinki Longitudinal SLI study in 2013–2015. The evaluation method was Finnish Test of Phonology (Fonologiatesti). The paradigmatic and phonotactic skills of the two groups were compared using statistical methods. The connection between paradigmatic and phonotactic skills was studied in both groups. A linear regression model was conducted for each group. In both models the dependent variable was phonotactic skills. In the bilingual language impaired group the explanatory variables were age, sex and duration of Finnish acquisition. In the monolingual language impaired group the explanatory variables were age and sex. Results and conclusions. Bilingual children with SLI had better paradigmatic and phonotactic skills compared to monolingual children with SLI. Paradigmatic and phonotactic skills correlated strongly in both groups. The correlations in the monolingual language impaired group were statistically more significant. Age was a statistically significant explanatory variable for phonotactic skills in both groups. The duration of language acquisition of bilingual children with SLI was not a statistically significant explanatory variable for phonotactic skills. Bilingual children with SLI may have more articulate speech than monolingual children with SLI. Bilingualism may function as a protective factor in phonological difficulties associated with SLI.