Browsing by Title

Tavoite Tutkielman tavoitteena oli selvittää suoriin antikoagulantteihin liittyviä tukos ja vuotokomplikaatioita ennen ja jälkeen rytminsiirron ja tarkastella eteisvärinäpotilaiden aikaviivettä diagnoosista elektiiviseen rytminsiirtoon, kun käytössä oli suora antikoagulantti. Taustaa Rytminsiirto pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti eteisvärinädiagnoosin jälkeen. Jos rytmihäiriö on kestänyt >2vrk, täytyy antikoagulaatiolääkityksen olla hoitotasolla vähintään 3 viikkoa ennen kuin rytminsiirto on tukosriskin suhteen turvallista suorittaa. Suorien antikoagulanttien tehokkuudesta ja turvallisuudesta rytminsiirtopotilailla on kansainvälistä näyttöä, ja suomalaisessa Käypähoito-suosituksessa ne ovatkin jo vaihtoehto varfariinilla toteutettavaan antikoagulaatioon. Suorilla antikoagulanteilla hoitotasapaino saavutetaan nopeasti, ja oletettavaa on, että myös aikaviive rytminsiirtoon täten nopeutuisi. Suomessa rytminsiirron aikaviivettä tai suoriin antikogulantteihin liittyviä komplikaatioita ei ole aikaisemmin tutkittu. Metodit Tutkimusta varten käytettiin monikeskusrekisteritutkimusta, johon on täytetty tiedot 270:stä eteisvärinäpotilasta ja 347:stä elektiivisestä rytminsiirrosta. Kaikilla potilailla oli käytössä suora antikoagulantti. Tulokset Aineistossa todettiin yksi rytminsiirtoa edeltävä GI-vuotokomplikaatio (N=1, 0,37%) kun käytössä oli dabigatraani 150mgx2. Lisäksi todettiin yksi rytminsiirtoon liittyvä aivoembolisaatio (N=1, 0,29%) kun käytössä oli dabigatraani 150mgx2. Aikaviive eteisvärinän diagnoosista rytminsiirtoon oli mediaanina 35 päivää. Hoitoaika suorilla antikoagulanteilla ennen rytminsiirtoa oli mediaanina 34 päivää. 347 rytminsiirrosta onnistui 89% ja saavutetuista sinusrytmeistä takaisin eteisvärinään päätyi 41% yhden kuukauden seuranta-ajan kuluessa. Päättely Suorat antikoagulantit rytminsiirtopotilailla todettiin tehokkaiksi ja turvallisiksi, tukos- ja vuotoriskin jäädessä alle yhden prosentin luokkaan. Tulos vastaa myös aiempia tutkimuksia. Uudet antikoagulantit näyttäisivät nopeuttavan eteisvärinäpotilaiden rytminsiirtoon pääsyä verrattuna varfariiniin, mikä puoltaa suorien antikoagulanttien käyttöä ennen elektiivistä rytminsiirtoa.

Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö, jota sairastaa yli 10 % yli 75-vuotiaista suomalaisista. Jatkossa eteisvärinän esiintyvyyden on ennustettu kasvavan väestön vanhenemisen vuoksi. Eteisvärinä kuormittaa ensihoitoa ja päivystystä akuuttien eteisvärinäkohtausten muodossa. Yleensä eteisvärinä käännetään sähköisesti takaisin sydämen normaaliin sinusrytmiin. Käännön voi tehdä vain, mikäli potilaalla on käytössä antikoagulaatiolääkitys, tai eteisvärinäkohtaus on kestänyt alle 48 tuntia. Sähköinen rytminsiirto vaatii kevyen anestesian, joka vaatii telemetriaseurannan ja lisäksi rytminsiirron jälkeen muutaman tunnin seurannan sairaalassa. Tämän retrospektiivisen rekisteritutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä oireita eteisvärinäpotilaat valittavat ensihoitajille, onko potilaiden verenkierto vakaata, toteuttaako ensihoito hoitotoimia ja kuljettaako ensihoito potilaat päivystykseen. Taustalla on ajatus, voisiko osan eteisvärinäpotilaista jättää kuljettamatta ilta- ja yöaikaan ja pyytää saapumaan päivystykseen virka-aikana. Aineistona oli 1.3.2018-31.3.2018 HUS ensihoidon Helsinki, Jorvi ja Peijas -alueiden hälytykset. Kuukauden aikana ensihoito kohtasi 282 eteisvärinäpotilasta, mikä oli 2,5 % saman ajanjakson kaikista hälytyksistä. Epävakaa hemodynamiikka oli 8 % potilaista. Hälytykset jakaantuivat melko tasaisesti ympäri vuorokauden, aamupäivä oli kiireisintä. Lähes kaikki potilaat kuljetettiin päivystykseen. Yleisin oire oli rytmihäiriötuntemukset, jota valitti lähes puolet potilaista. Noin kolmanneksella oli oireena rintakipua tai huimausta tai heikotusta ja hieman harvemmalla hengenahdistusta. Tutkimuspopulaatiossa 10 % potilaista oli vähäiset oireet, antikoagulaatiolääkitys käytössä ja maltillinen syke. Tämän tutkimuksen valossa nämä potilaat voisi mahdollisesti jättää kuljettamatta yöaikaan. Ennen linjauksia aihe vaatii vielä tarkempia tutkimuksia, tämä tutkielma oli vasta aihetta raapaiseva katsaus.

Severin tauti, jota kutsutaan myös kantaluun apofysiitiksi, on yleisin syy fyysisesti aktiivisten lasten ja nuorten kantapääkivulle. Sen ilmaantuvuudeksi on eri tutkimusten perusteella saatu 2-16% lasten rasitusperäisistä tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista. Ilmaantuvuus on korkeimmillaan 7-15 vuoden iässä, luuston nopean kasvun aikana. Severin tautiin liittyvä kipu sijaitsee kantapään takaosassa, akillesjänteen kiinnityskohdassa, ja voimistuu usein fyysisen rasituksen aikana. Severin tauti on itsestään rajoittuva ja oireet häviävät yleensä murrosikään mennessä kantaluun lopullisen luutumisen jälkeen. Tämä kirjallisuuskatsaus kokoaa yhteen tutkimusnäytön Severin taudin taustalla olevista mahdollisista etiologisista tekijöistä. Nykykäsityksen mukaan Severin tauti on kantaluun kasvulevyn ylirasitustila. Toistuvan isku- ja vetokuormituksen uskotaan aiheuttavan rustoiseen kantaluun luu-ulokkeeseen, apofyysiin, mikrotraumoja sekä tulehdusta. Severin taudin etiologisiksi tekijöiksi on epäilty liiallista fyysistä kuormitusta, nilkan ja jalkaterän lihas-jänneyksiköiden kireyttä sekä nilkan rajoittunutta liikkuvuutta. Etiologiset tekijät ovat kuitenkin edelleen kiistanalaiset, eikä luotettavaa tutkimusnäyttöä teorioiden tueksi ole riittävästi. Viime vuosina on tutkittu yhä enemmän nilkan ja jalkaterän biomekaanisten poikkeavuuksien yhteyttä Severin tautiin. Jalan ylipronaatiolla, madaltuneella jalkaholvilla ja ylemmän nilkkanivelen jäykkyydellä on kirjallisuudessa esitetty olevan yhteys Severin taudin esiintymiseen. Luotettavaa tutkimusnäyttöä nilkan tai jalkaterän liikehäiriöiden yhteydestä Severin tautiin ei kuitenkaan vielä ole.

Objective. The purpose of the present study was to clarify the trauma mechanisms and resulting facial fractures in geriatric patients and to compare them with those of younger adults. Study Design. A cohort of 117 geriatric patients was compared with 136 patients aged 20 to 50 years. The statistical significance of differences between the age groups was evaluated with c2 tests. Results. Falls on the ground were significantly more frequent among geriatric patients (P < .001), whereas assault was more frequent in controls (P < .001). Accident rates in geriatric patients were significantly higher during the winter months (P = .04). Fractures of the midface in general (P = .001) and of the nasal bone (P = .004) and orbit (P = .015) in particular were more frequent in geriatric patients. Conclusions. Age-related factors and preexisting medical problems predispose the elderly to falls and subsequent fractures. Footwear traction devices are recommended during the cold season. Orbital fractures should be strongly suspected in the elderly.

Tavoitteet Vaikea lyhytkasvuisuus, eli lapsen suhteellinen pituus alle - 3 standardideviaatiota, yli kolmen vuoden iässä velvoittaa kasvuhäiriön taustalla olevien sairauksien poissulkemiseen erikoissairaanhoidossa. Kansainvälisissä katsauksissa on suositeltu geneettisten tutkimusten, mukaan lukien eksomisekvensoinnin, tekemistä vaikean lyhytkasvuisuuden selvittelyssä, mikäli rutiinitutkimusten jälkeen diagnoosiin ei päästä. Kuitenkaan aikaisempia kattavia systemaattisia tutkimuksia vaikeasti lyhytkasvuisten kasvuhäiriön taustalla olevista syistä ei ole julkaistu. Tavoitteemme on kuvata lasten vaikean lyhytkasvuisuuden etiologinen kirjo Helsingin yliopistollisen sairaanhoitopiirin alueella. Potilaat ja menetelmät Tunnistimme kaikki vaikeasti lyhytkasvuiset henkilöt sairaala-alueellamme (Helsingin yliopistollinen sairaala, väestöpohja 1,2 miljoonaa) kasvutietokannasta. Virheelliset kasvutiedot poistettiin. Rajasimme aineistosta ulos henkilöt, joilla oli virheelliset tunnistetiedot, ennen vuotta 1990 syntyneen, sekä ne, joiden kotikunta oli sairaanhoitopiirin ulkopuolella. 785 henkilöä (376 tyttöä, 409 poikaa) täytti sisäänottokriteerimme. Läpikävimme yksityiskohtaisesti heidän sairaskertomuksensa, kasvutiedot, laboratorio sekä geneettiset tutkimukset ja raportoimme heidän diagnoosinsa. Tulokset ja päätelmät Patologinen syy kasvuhäiriön taustalla todettiin yli kahdella kolmasosalla molemmilla sukupuolilla (P=NS). Yleisin diagnoosikategoria oli syndroomat, joka oli yleisempi tytöillä (P <0.001). Kasvuhormonivaje oli yleisempi pojilla (P <0.01). Idiopaattinen lyhytkasvuisuus oli yhtä yleistä molemmilla sukupuolilla (P=NS). Patologisen lyhytkasvuisuutta selittävän diagnoosin todennäköisyyttä selitti lyhytkasvuisuuden vaikeusaste sekä poikkeama odotuspituudesta. Suhteellisen pituuden ollessa alle -4 SDS, syndroomat ja luudysplasiat selittivät yli puolet etiologiasta ja idiopaattinen lyhytkasvuisuus oli harvinainen. Suurentunut suhteellisen istumakorkeuden keskiarvo idiopaattisesti lyhytkasvuisilla, pienikokoisina syntyneillä, sekä kasvuhormonivajeisilla viittaa kasvurustoperäiseen häiriöön osalla näistä potilaista.

Avopurennassa vastakkaisten hammaskaarten hampaat eivät ole kontaktissa toisiinsa yhteen purtaessa vaan niiden väliin jää vertikaalinen aukko. Etualueen avopurennan esiintyvyys suomalaisessa aikuisväestössä on 1-2%, maitohampaistossa kuitenkin jopa 6-7%. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on esittää olemassa olevan tiedon ja tutkimusnäytön perusteella, mitkä ovat etualueen avopurennan hoitomuodot sen etiologia huomioiden, sekä arvioida hoidon pysyvyyttä. Tutkimusaineistona käytettiin tutkielman aiheesta laadittuja tieteellisiä julkaisuja. Julkaisujen hakemiseen käytettiin Medline-tietokannan Pubmed-käyttöliittymää. Etualueen avopurenta voidaan luokitella hampaistolliseksi ja luustolliseksi purentavirheeksi. Hampaistollinen avopurenta kehittyy varhaislapsuudessa aiheutuen tyypillisesti pitkittyneestä tutin tai peukalon imemisestä, suuhengityksestä tai kielen ja huulten virheellisistä funktioista. Tutista tulisi luopua 2-3 vuoden iässä. Avopurennan varhaishoidossa käytettäviä oikomiskojeita ovat mm. quad-helix, kiinteä kielieste, sekä myofunktionaaliset kojeet. Myös suurten risakudosten poisto on indikoitu. Haitalliset tavat yhdistettynä perinnöllisiin tekijöihin aiheuttavat usein luustollista etualueen avopurentaa. Myös leukanivelen kasvuhäiriöt ja sairaudet, kuten reuma, voivat olla avopurennan taustalla. Luustollisen avopurennan erityispiirteet ovat suuri goniaalikulma ja etukasvokorkeus, pieni takakasvokorkeus ja taaksepäin kallistunut kondyyli. Luustollisen avopurennan hoitoperiaatteita ovat molaarien puhkeamisen esto ekstraoraalivedolla tai luustoankkuroidulla palatinaalikaarella. Molaareita voidaan myös aktiivisesti intrudoida luustoankkureiden avulla tai posteriorisilla purentaesteillä. Alaleuan kasvusuuntaan pyritään vaikuttamaan vertikaalisella leukakapalla. Avopurennan palautumisluvut ovat suuria. Useiden tutkimusten mukaan hoitotuloksen pysyvyys on parhaimmillaan silloin, kun hoito on aloitettu varhain, ennen avopurennan kehittymistä luustolliseksi. Lukuisilla eri hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia avopurennan hoidossa, mutta pitkäaikaistutkimuksia on vähän. Tarvitaan pidempiä seurantajaksoja, jotta voidaan arvioida hoitotuloksien palautuvuutta tarkemmin. Jokaiselle potilaalle tulee tehdä yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa huomioidaan avopurennan etiologiset syyt. (228 sanaa)

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on erittäin yleinen ja iän myötä yleistyvä sairaus. Se voi aiheuttaa potilaalle erilaisia virtsaamisoireita, mutta yhteys oireiden ja sairauden esiintyvyyden välillä on heikko. Virtsaamisoireita voidaan tehokkaimmin hoitaa kirurgisilla toimenpiteillä. Vanhimmat ja tutkituimmat toimenpiteet ovat eturauhasen adenooman kokonaispoisto avoleikkauksella (avoin prostatektomia) sekä eturauhasen höyläys virtsaputken kautta (TURP). Uusia, turvallisempia ja tehokkaampia toimenpiteitä kehitetään jatkuvasti. Eräs näistä uusista toimenpiteistä on TURP-enukleaatio eli eturauhasen adenooman kokonaispoisto virtsaputken kautta. Toimenpiteessä eturauhasen liikakasvu poistetaan pelkän höyläyksen sijaan tylpästi irroittamalla tähän suunnitellulla instrumentilla virtsaputken kautta. Tätä toimenpidettä on Peijaksen sairaalassa tehty osalle operatiiviseen hoitoon valituista eturauhasen liikakasvua sairastavista potilaista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen TURP-enukleaatiotoimenpiteessä maaliskuun 2018 ja kesäkuun 2020 välillä käyneiden potilaiden vointi oli kuuden kuukauden kuluttua toimenpiteestä. Tutkimukseen otettiin 104 potilasta, joille kaikille oli tehty edellä mainittu toimenpide ja joiden eturauhanen oli urologin arvion mukaan kookas. Potilaista suurin osa kotiutui ensimmäisenä toimenpiteen jälkeisenä päivänä. Potilaiden virtsaamisoireet olivat kuuden kuukauden kohdalla keskimäärin vähäiset mitattuna standardoiduilla virtsaamisoirekyselyillä (DAN-PSS, IPSS). Elämänlaatu oli keskimäärin hyvä, ja rakko tyhjeni virtsaamisen yhteydessä hyvin 88,9 prosentilla tutkimuspotilaista. Ne potilaat, joilla oli ennen toimenpidettä todettu krooninen virtsaumpi, pärjäsivät yhtä hyvin kuin ne, joilla sitä ei ollut todettu. Lisätutkimusta tarvitaan vielä sen määrittämiseksi, kuinka paljon potilaiden virtsaamisoireet ovat parantuneet verrattuna tilanteeseen ennen toimenpidettä. Tässä tutkimuksessa ei myöskään otettu kantaa leikkauskomplikaatioiden määrään. (208 sanaa)

Externally visual characteristics such as hair, skin and eye pigmentation or clothes have always been used for suspect identification. Also the opposite - to link unknown body parts or only DNA to a person - is recently tried to be introduced into forensics. I am testing the feasibility of one such method, IrisPlex, in Finnish population. The IrisPlex method was first published by Walsh et al. (2011). IrisPlex uses six single nucleotide polymorphisms (SNPs) in different genes found to affect the most in eye color variation. SNPs were detected from DNA sample by single base extension method, SNaPshot. Based on this information from DNA of a participant, the prediction of the most probable eye color was generated with a multinomial regression model. Also the genotypic information in the six loci and differences between Eastern and Western Finns were studied. In addition, this study supplements the knowledge of eye color frequencies across Europe. This study revealed that IrisPlex does work appropriately in Finns when detecting the blue and brown eye colors: 80% of the study participants' eye colors were predicted correctly. The biggest weakness of IrisPlex is its incapability to predict the intermediately colored eyes. Prediction probability differences between genders were not detected. In the study population 60% of the participants had blue eyes (28 individuals), 13% had brown eyes (6 individuals) and 28% (13 individuals) intermediately colored eyes. When the eyes were divided into two categories, the portion of blue-eyed participants was 77% (36 individuals) and brown-eyed participants 23% (11 individuals). These results are consistent with previous studies and update the color frequencies. Genetic segmentation of Finnish people in Eastern and Western Finland has been established in multiple studies. In addition to previous ones, this study is consistent with the genetic segmentation theory between Eastern and Western Finland. Darker eyes were observed slightly more frequently in participants with north-east heritage than in participants with south-west heritage. However, the studied populations were small and the result was insignificant. Additionally, the studied population sample represents the narrow gene pool of the Finns; almost half of the participants, 42%, reported all or 3 of their grandparents to have been born in the same village. The allele and genotype frequencies were also studied and compared to another study, in which these SNPs have been studied in the Finns and the results were consistent. Altogether, this study strengthens the evidence that IrisPlex has potential in forensic, archeological and anthropological applications even in genetically isolated populations as the Finns. This study supports the IrisPlex method to be further developed and especially addresses the need for better sensitivity for intermediate eye color.

Myyräkuume on Puumala-viruksen aiheuttama munuaisoireinen verenvuotokuume, jonka oirekuva vaihtelee lievästä vakavaan. Puumala-virus kuuluu jyrsijöiden, hyönteissyöjien ja lepakoiden levittämiin hantaviruksiin, jotka aiheuttavat munuaisoireista verenvuotokuumetta Euroopassa ja Aasiassa ja hantavirus-sydän-keuhko-oireyhtymää Amerikan mantereella. Puumala on Euroopan yleisin hantavirus ja sitä tavataan Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Sen kantajana toimii metsämyyrä (Myodes glareolus), jonka kannan vaihteluita myyräkuumeinsidenssi seuraa ollen noin 560–3800 vuosittain. Suomalaisista noin 5 % on Puumala-seropositiivisia, joskin luku on jopa 11 % Itä-Suomessa. Myyräkuumeen itämisaika on noin kahdesta neljään viikkoa. Tauti alkaa äkillisesti kuumeella ja päänsäryllä, joita seuraavat vatsa- ja selkäkivut, pahoinvointi ja oliguria. Taudin alussa noin kolmasosalla esiintyy myopiaa, joka on patognomonista myyräkuumeelle. Verenkuvassa näkyvät kohonnut CRP ja leukosyytit sekä trombosytopenia. 0,1 % potilaista menehtyy ja kuolinsyynä on useimmiten verenvuotoshokki tai aivolisäkkeen verenvuoto. 5 % potilaista päätyy dialyysiin ja jotkut kärsivät useamman vuoden ajan taudin sairastamisen jälkeen kohonneista verenpainearvoista. Myyräkuumeen laboratoriodiagnostiikka perustuu tällä hetkellä IgM-luokan vasta-aineiden osoittamiseen verestä. Potilaat serokonvertoituvat jo taudin ensimmäisinä päivänä, joten serologia on varsin käyttökelpoinen diagnostisena menetelmänä. Halusimme kuitenkin selvittää, onko myyräkuumetta mahdollista diagnosoida reaaliaikaisella PCR-testillä, joka osoittaisi Puumala-viruksen RNA:ta ja viremian potilaan verestä jo aivan taudin alkuvaiheessa. Keräsimme yhteensä 238 seeruminäytettä, jotka oli lähetetty HUSLAB-laboratorioon eri sairaaloista ja terveyskeskuksista rutiininomaista myyräkuumediagnostiikkaa varten. Lisäksi tutkittiin muille hantaviruksille positiiviset näytteet (Saaremaa, Tula, Tobografov, Dobrava ja Hantaan) sekä 20 negatiivista kontrollinäytettä. Näytteet tutkittiin rutiininomaisen IgM-testin lisäksi sekä kehittämällämme reaaliaikaisella qRT-PCR-menetelmällä (PUUV-qRT-PCR) että kaksivaiheisella RT-nested-PCR-menetelmällä, josta positiiviset näytteet lähetettiin eteenpäin sekvensoitaviksi. qRT-PCR-menetelmässä standardinäytteenä toimi Sotkamo-kannan RNA:n S-juoste. Diagnostiikassa positiivisiksi osoittautui 31 näytettä. Näistä 30 oli positiivisia serologisella menetelmällä. Yksi näyte jäi siis positiiviseksi ainoastaan PUUV-qRT-PCR:ssä. 30 IgM-positiivisesta näytteestä 28 oli positiivisia PUUV-qRT-PCR-menetelmällä. Diagnostinen sensitiivisyys oli 93.3% (95% CI: 77.93%-99.18%). Tutkimme positiivisen näytteen antaneiden potilaiden tiedot HUSLAB:n potilastietokannasta. Kävi ilmi, että vasta-ainenegatiivisesta, PUUV-qRT-PCR-positiivisen näytteen antaneesta potilaasta oli otettu näyte jo aivan taudin alkuvaiheissa, jolloin viremia on korkealla tasolla, mutta IgM-luokan vasta-aineet eivät ole vielä nousseet. Kyseisestä potilaasta otettiin vielä myöhemmin toinen näyte, joka oli positiivinen sekä IgM-testillä että PUUV-qRT-PCR-menetelmällä. Kaksi PUUV-qRT-PCR-menetelmällä negatiiviseksi jäänyttä IgM-positiivista potilasta oli puolestaan tutkittu 1-2 viikkoa oireiden alusta, jolloin viremia oli jo näin ollen ehtinyt laskea. Kaksivaiheisella RT-nested-PCR-menetelmällä tutkittuna 25 näytteestä oli osoitettavissa Puumala-viruksen RNA:ta. Nämä näytteet sekvensoitiin ja kannat järjestettiin fylogeeniseen puuhun eri suomalaisten kantojen oheen, mikä osoitti PCR-menetelmän löytävän varsin laajasti suomalaisia Puumala-viruskantoja. Negatiiviset kontrollinäytteet ja muille hantaviruksille positiiviset näytteet jäivät PCR-menetelmillä negatiivisiksi, joten menetelmän spesifisyys oli 100 %. Reaaliaikainen qRT-PCR-testi osoittautui sekä herkäksi että tarkaksi ja voisi toimia diagnostiikassa täydentävänä tutkimuksena serologisten menetelmien ohella. Se voisi joissain tapauksissa osittaa taudin jo ennen vasta-aineiden ilmaantumista. Haasteita viruksen RNA:n osoittamiselle diagnostiikassa asettaa Puumalan varsin suuri geneettinen varianssi. Todennäköisesti testimme on varsin spesifinen suomalaisille kannoille, mutta tutkimuksia erilaisilla Puumala-kannoilla tarvitaan vielä. Vastaavia tuloksia on saatu kahdessa ruotsalaistutkimuksessa, jossa reaaliaikainen PCR-testi osoittautui herkäksi ja tarkaksi, mutta varsin spesifiseksi ruotsalaisille kannoille.

Background: The Finnish registry for Inflammatory Bowel Diseases (IBDs) was established in 2016. Currently it covers approximately 25 % of IBD patients in Finland. Aim: To review the Finnish IBD registry, compare it to existing IBD registries and to evaluate the reliability of the registry in clinical and research settings. Methods: A cohort of 921 patients was selected to evaluate the feasibility of the registry in research use. The cohort was analyzed to determine the relationship between clinical activity and fecal calprotectin (fCal), a surrogate biomarker of inflammation in the gut. Results: The strengths of the Finnish IBD registry include automatic transfer of parameters from electronic health records to the registry, possibility to use in daily clinical practice, and various parameters which can be utilized in quality control and research. However, there are several challenges for the future, notably the inaccuracy of data in registry parameters, most prominently in medications. In our cohort study, most patients had good disease control based on symptoms and fCal, including patients on either conventional or advanced therapies. Moreover, patients with a high fCal (≥ 100 µg/g) had significantly (p < 0.001) worse symptom control than those with a normal fCal (< 100 µg/g). This indicates the symptom questionnaire used was suggestive of disease activity in our cohort.