Browsing by Title

Lannerangan välilevypullistuma tyypillisesti aiheuttaa alaselkäkipua, joka säteilee toiseen alaraajaan. Koska pääsääntöisesti vaiva paranee 6-8 viikossa riippumatta annetusta hoidosta, ensisijainen hoitolinja on oireenmukainen, jos potilaalla ei ole hälyttäviä oireita. Kirurginen hoito lievittää oireita nopeasti, mutta muutaman vuoden seuranta-ajan jälkeen lopputulema on sama hoitomuodosta riippumatta. Aiempi tutkimus ei ole kuvannut nuorien potilaiden pitkäaikaisennustetta, vaikkakin juuri näiden potilaiden kannalta sillä on huomattava merkitys, koska näillä potilailla on työelämä vielä pitkälti edessä. Tutkimusaineisto käsitti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Neurokirurgian klinikassa vuosina 1990-2005 leikatut 18-40-vuotiaat potilaat (616 potilasta). Potilasasiakirjoista kerättiin tiedot potilaiden leikkausta edeltäneestä tilanteesta ja mahdollisista uusista lannerangan leikkauksista seuranta-aikana. Potilaille lähetettiin kaksi kyselyä, joista ensimmäisessä tiedusteltiin elämänaikaisten lannerangan leikkausten määrää, tupakointia leikkausta edeltävästi ja nykyään, ja työelämätilannetta nykyään. Toisena kyselynä käytettiin Oswestry Disability Index (ODI) -kyselyä, joka mittaa alaselkäkivun aiheuttamaa haittaa. Potilaista 95%:lla oirekuva helpottui leikkauksen jälkeen jälkitarkastukseen mennessä. Alle 30 vuorokaudessa uusintaleikkaukseen joutui 4% potilasta. Nämä aikaisen vaiheen uusintaleikkauksen pois lukien, 172 potilasta (28%) joutui seuranta-aikana uuteen lannerangan leikkaukseen. Suurin riskitekijä uudelle leikkaukselle oli aiempi lannerangan leikkaus (46% vs. 25%, p < 0.001). Potilaista 367 vastasi kyselyihin. ODI-tulosten keskiarvo oli 8.9, mikä on verrattavissa normaaliväestöön. Suurempi määrä elämänaikaisia lanneranganleikkauksia korreloi heikompaan ODI-tulokseen (p < 0.001). Potilaista 87% raportoi olevansa työelämässä, kun taas 4% kertoi olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä. Nämä luvut ovat verrattavissa suomalaiseen normaaliväestöön. Odotetusti leikkauksen jälkeinen toipuminen oli erinomaista. Vaikka osa potilaista joutui uuteen leikkaukseen seuranta-aikana, pitkällä aikavälillä potilaiden alaselkäkipujen aiheuttama haitta ja työllisyystilanne olivat verrattavissa normaaliväestöön. Täten nuoren aikuisena leikattujen potilaiden pitkänaikavälin ennuste on suotuisa.

Välikorvaproteesien pituuden ja muotoilun sopimattomuus potilaan kuuloluuketjun anatomiaan, kuuloluuketjun rikkoutumisen aiheuttanut sairaus sekä proteesileikkauksissa syntyneet vauriot heikentävät välikorvaproteeseja hyödyntävien kuuloluurekonstruktioiden pitkäaikaisia tuloksia. 3D-tulostetut välikorvaproteesit voisivat tulevaisuudessa mahdollistaa yksilöllisemmän ja parempilaatuisemman hoidon. Uudentyyppisten välikorvaproteesien muotoilua, materiaalivalintoja, tuotantoa ja akustisia ominaisuuksia on tutkittu, mutta tietojemme perusteella juuri 3D-tulostettujen proteesien akustisia ominaisuuksia ei ole aikaisemmin selvitetty. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida 3D-tulostettujen osittaisten välikorvaproteesien (partial ossicular replacement prosthesis, PORP) muotoilua, akustisia ominaisuuksia, mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tutkimuksessa Solidworks 2019–2021 -tietokoneohjelmalla suunniteltu 3D-proteesi sai vaikutteita kaupallisesta titaaniproteesista. Eripituisia (1,5–3,0 mm) proteeseja tulostettiin käyttäen tulostusmateriaalina Clear V4 -fotopolymeeriä. Proteesien tulostustarkkuutta ja -toistettavuutta arvioitiin kuvaamalla niitä mikrotietokonetomografialla. 3D-tulostettujen proteesien akustisia ominaisuuksia arvioitiin vertaamalla tuorepakastettujen ohimoluiden kuuloluuketjun värähtelyä laser-Doppler-vibrometriajärjestelmällä anatomisessa lähtötilanteessa, alasimen (incus) poiston jälkeen sekä 3D-tulostetun että kaupallisen titaaniproteesin ollessa paikoillaan kuuloluuketjussa. Proteesien tulostustarkkuus verrattuna niiden 3D-malleihin todettiin tutkimuksessa erinomaiseksi. Tulostuksen toistettavuus oli hyvä, mikäli proteesin varren halkaisija oli 0,6 mm. 3D-tulostettujen proteesien kirurginen käsiteltävyys todettiin helpoksi, vaikka ne olivat kaupallisia titaaniproteeseja jäykempiä. 3D-tulostettujen proteesien akustiset ominaisuudet olivat samanlaisia kaupallisiin titaaniproteeseihin verrattuna. Tämän tutkimuksen perusteella akustisilta ominaisuuksiltaan hyvien välikorvaproteesien 3D-tulostaminen on mahdollista erinomaisella tarkkuudella ja toistettavuudella nykyisin käytössä olevilla 3D-tulostimilla. Tällä hetkellä nämä proteesit olisivat edullisten kustannustensa puolesta hyvä vaihtoehto välikorvakirurgian harjoitteluun. 3D-tulostettujen välikorvaproteesien kliinisen käytön mahdollisuuksien selvittämiseksi tarvitaan lisää tutkimuksia.

Background: Fiberoptic endoscopic evaluation of swallowing (FEES) is an established non-invasive and radiation-safe evaluation method of the pharyngeal swallowing function. The focus is in the diagnosis of dysphagia, consideration of its treatment and in finding compensation techniques for impaired swallowing. We aimed at investigating the feasibility and outcome of FEES at our institution. Patients and Methods: The study group comprised all the 117 patients who had a FEES performed during the years 2011 and 2012 at the Department of Otorhinolaryngology – Head and Neck Surgery, Helsinki University Hospital, Helsinki, Finland. Results: Patients who were considered otherwise healthy prior to FEES presented significantly more often with globus symptoms compared with patients with a neurological disorder (p=0.009) or those diagnosed with a head and neck (HN) malignancy (p=0.011). Patients with a neurological disorder had significantly more aspiration (p=0.014), suffered more from swallowing initiation difficulties (p=0.031) and more often had a pneumonia (p<0.005) compared to the patients who had been considered healthy. Aspiration and pneumonia correlated with the underlying disease (r=0.382 p<0.005), as well as with the degree of dysphagia. Conclusions: FEES served well as a second-stage diagnostic tool for dysphagia in a multidisciplinary environment. Patients with no obvious underlying cause for dysphagia presented more often with globus, compared to patients with a diagnosed malignant tumour in the head and neck region, or with a neurological diagnosis. Aspiration, pneumonia and the degree of dysphagia correlated with the underlying cause of dysphagia.

Tutkielman tavoitteena on sekvensoida 21 henkilön DNA-näytteistä FGF20-geeni. Henkilöiltä puuttuu vaihteleva määrä hampaita synnynnäisesti ja puutokset painottuvat etuhammasalueelle. Heidän ilmiasunsa viittaisi EDA-reitin vajeeseen, mutta EDA:sta tai sen reseptorista EDAR:sta ei ole heiltä löytynyt mutaatioita. FGF20-geenin puutoksen on huomattu aiheuttavan hiirimalleilla samantyylisen ilmiasun kuin EDA-geenin puutos. FGF20-geenin mutaatio voisi siten selittää tutkittavien henkilöiden EDA-vajeeseen viittaavan ilmiasun ilman EDA:n toiminnan puuttumista. Tutkimuksessa käytettiin PCR:ää ja DNA:n sekvensointia. Tutkimuksessa huomattiin kahdeksan SNP:tä tutkittavilla henkilöillä. Kaksi niistä sijaitsi eksonin alueella, mutta ne eivät aiheuta aminohapon vaihtumista. Sekvensoinnissa ei löytynyt selittävää tekijää tutkittavien henkilöiden hammaspuutoksille.

Fibroblastikasvutekijä 21 (fibroblast growth factor 21, FGF21) on elimistön glukoosi- ja rasva-aineenvaihduntaa sekä energiatasapainoa säätelevä hormoni. Se säätelee myös elimistön vastetta erilaisiin stressitiloihin. Kriittinen, eli henkeä uhkaava sairaus saa aikaan stressivasteen, jossa elimistön tulehdusjärjestelmä aktivoituu ja hermoston toiminta ja hormonien eritys muuttuu. Mitokondrioiden ja solulimakalvoston toiminnan häiriöitä on alettu pitämään keskeisinä mekanismeina kriittisen sairauden synnyssä, ja FGF21:n ilmentymisen on osoitettu lisääntyvän näiden soluelinten normaalin toiminnan häiriintyessä. Tätä taustaa vasten on mahdollista, että FGF21 on osana elimistön stressivastetta kriittiseen sairauteen ja se voi toimia merkkiaineena solutason toimintahäiriöistä. Tämän katsauksen tarkoituksena oli koota tutkimukset, jotka käsittelevät FGF21:tä akuutisti tai kriittisesti sairailla ihmisillä. Artikkeleita haettiin kahdeksasta eri tietokannasta, ja hakukriteerit täyttäviä tutkimuksia löytyi yhteensä kolmetoista. Artikkelit käsittelivät useita erilaisia akuutisti tai kriittisesti sairaita potilasjoukkoja. Akuutisti ja kriittisesti sairailla FGF21-pitoisuudet ovat kohonneita kontrollihenkilöihin nähden, ja pitoisuudet saavuttivat huippunsa pääosin sairauden ensimmäisen vuorokauden aikana. Osassa potilaskohortteja FGF21-pitoisuudet korreloivat taudin vakavuuden ja kliinisten päätetapahtumien, kuten kuolleisuuden, kanssa. Näiden tulosten valossa on mahdollista, että FGF21 toimii osana elimistön stressivastetta kriittiseen sairauteen, tai se on merkkiaine kriittisesti sairaan solutason toimintahäiriöistä. Toistaiseksi tutkimukset ovat pääosin pienillä potilasjoukoilla tehtyjä havainnoivia tutkimuksia, joten jatkotutkimus tulee osoittamaan näiden hypoteesien oikeellisuuden.

Fibroottinen dysplasia on hyvänlaatuinen luuston harvinaissairaus. Taudinkuvassa alkionkehityksen aikainen mutaatio johtaa luun kehityshäiriöön ja luunsisäisten sidekudospesäkkeiden muodostumiseen. Fibroottinen dysplasia voi esiintyä yhdessä tai useammassa luussa, ja siitä tunnetaan myös syndromisia muotoja. Tauti on suurimmalla osalla potilaista aktiivinen lapsuudesta nuoruusikään, ja leesioiden kehitys pysähtyy useimmilla luuston kasvun päättyessä. Oirekuva on riippuvainen leesion sijainnista. Pään ja kaulan alueella oireina esiintyy muun muassa kasvojen ja kallon luiden deformaatioita, aistielinten häiriöitä sekä päänsärkyä, mutta leesio voi myös olla oireeton sattumalöydös. Hoitolinjan valinta tapahtuu potilas- ja tapauskohtaisesti. Vaihtoehtoina on pesäkkeen operatiivinen poisto kokonaisuudessaan tai osittain, tai leesion kehitystä voi myös seurata. Taudin patofysiologian selkiytymisen myötä on potilaiden hoidossa viime vuosikymmeninä aloitettu suonensisäisesti annosteltavien syklisten bisfosfonaattien käyttö, ja uusia hoitomuotoja etsitään edelleen. Tässä katsauksessa käydään läpi pään ja kaulan alueen fibroottisesta dysplasiasta vuosina 2010-2021 julkaistua kirjallisuutta ja tarkastellaan tuoreinta saatavilla olevaa tutkimusnäyttöä taudinkuvan, histopatologian, diagnostiikan ja hoitolinjojen suhteen. Tutkielma suoritetaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, hyödyntäen PRISMA-protokollaa. Fibroottisen dysplasian diagnostiikka- ja hoitokäytännöissä on viimeisen vuosikymmenen aikana siirrytty konservatiivisempaan suuntaan, mutta taudin definitiivinen hoito on edelleen kirurginen. RANKL-inhibiittori denosumabi on uusi, potentiaalinen hoitomuoto. Suoneen annosteltavien bisfosfonaattien käytön suhteen lisää tutkimusnäyttöä tarvitaan selvittämään potilaskohtaista soveltuvuutta. Taudin geneettisten ja histopatofysiologisten mekanismien edelleen valottuessa uusia hoitomuotoja etsitään ja kehitetään myös tulevaisuudessa.

Abstract Objective: Cleft lip and/or palate (CL/P) can have long-lasting effects on the appearance, function, and psychosocial wellbeing of patients. The CLEFT-Q questionnaire is a patient-reported outcomes instrument specifically designed to assess the health-related quality of life of patients with CL/P. The aim of this study was to produce and linguistically validate a Finnish version of the CLEFTQ questionnaire. Design: The CLEFT-Q questionnaire was translated into Finnish following guidelines of the International Society for Pharmacoeconomics and Outcomes Research. Pilot testing with cognitive debriefing interviews was conducted on patients of the target age range of the questionnaire, 8–29, and with various cleft types. Results: The CLEFT-Q questionnaire translated readily into Finnish. A review of the backward translation led to two words being changed. Thirteen patients – ten females and three males – with a median age of 14 years, participated in the cognitive debriefing interviews. The interviews led to further nine word changes. The pilot study data suggested that the performance of the Finnish version of the instrument is in line with the original CLEFT-Q questionnaire. Conclusions: The Finnish version of CLEFT-Q produced here is linguistically valid and ready for use in the evaluation of the healthrelated quality of life of patients with CL/P. However, future work is needed to further assess the validity and the reliability of the CLEFT-Q in the Finnish patient population.

Tutkimuksen tarkoitus: Samanaikainen haima- ja munuaissiirto on ainoa parantava hoito tyypin 1 diabetekseen, mutta siihen liittyy huomattava leikkauksen jälkeisten komplikaatioiden riski. Tietoa näiden komplikaatioiden ennustetekijöistä on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää erilaisten laboratoriotutkimusten kykyä ennustaa siirron jälkeisiä komplikaatiota. Aineisto ja menetelmät: Kaikki Suomessa ennen helmikuuta 2020 toteutetut samanaikaiset haima- ja munuaissiirrot analysoitiin retrospektiivisesti. Ensimmäisten kolmen leikkauksen jälkeisen päivän plasman amylaasin, dreeniamylaasin, C-reaktiivisen proteiinin, c-peptidin, plasman trypsinogeenin ja leukosyyttien tasot kerättiin, ja niiden kykyä ennustaa leikkauksen jälkeistä sairastuvuutta (mitattiin Comprehensive Complication Indexillä, CCI) ja komplikaatioita 90 päivän sisällä tarkasteltiin ROC-analyysillä. Tulokset: Tutkimukseen sisällytettiin 164 potilasta ja näistä potilaista relaparotomiaa vaativia komplikaatioita oli kolmellakymenelläyhdeksällä. Korkeimman AUC-arvon perusteella ensimmäisen leikkauksenjälkeisen päivän plasman amylaasi ennusti parhaiten 90 päivän sairastuvuutta ja Youden-indexin avulla optimaaliseksi raja-arvoksi määrittyi 6 kertaa ylempi normaali viiteraja. Negatiivinen ja positiivinen ennustearvo tälle raja-arvolle oli 0.81 ja 0.71 sille, että potilas joutui relaparotomiaan. Vastaavasti arvot olivat 0.91 ja 0.71 sille, että potilaan CCI ylitti 47.7 (vastaa kahden reoperaation sairastuvuutta). Johtopäätökset: Ensimmäisen leikkauksen jälkeisen päivän plasman amylaasitason perusteella voidaan ennustaa haima- ja munuaissiirrepotilaan riski leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.

Typ 1-diabetes predisponerar för kroniska senkomplikationer, vilka kan undvikas med god glukoskontroll. I tidigare studier har kontinuerlig glukosmonitorering påvisat en gynnsam inverkan på glukosbalansen. Dock saknas ännu forskning kring användningen i primärvårdskontext. Målet med denna studie är att kartlägga användningen av flashglukosmonitorering i primärvården, identifiera suboptimal användning och glukoskontroll samt faktorer som har ett samband med dessa. Denna studie är en registerbaserad studie där det ingår 91 personer med insulinbristdiabetes från Sibbo kommuns diabetesmottagning. I logistiska regressionsanalyser undersöktes vilka faktorer som korrelerar med dålig glukoskontroll, förekomst av hypoglykemier eller tio eller fler skanningar med flashglukosmonitorering per dag. Utöver detta undersöktes hur stor del av populationen som uppnår de olika målsättningarna för god glukoskontroll och hur glukoskontrollen på längre sikt har påverkats av flashglukosmonitorering. I logistiska regressionsanalysen framkom att dålig glukoskontroll hade ett självständigt samband med kortare diabetesduration, färre skanningar per dag med flashglukosmonitorering samt färre hypoglykemier. Frekventa hypoglykemier igen hade ett självständigt samband med yngre ålder samt bättre glukoskontroll med större glykemisk variabilitet. De som skannade tio eller fler gånger per dag hade färre hypoglykemier, lägre viktindex och lägre LDL-kolesterol. Man kunde även se att största delen av studiepopulationen uppnår målsättningarna gällande undvikandet av låga blodsockernivåer medan betydligt färre uppnår målsättningarna gällande blodsockervärden i målområdet samt undvikandet av blodsockervärden högre än målområdet. Personer som förbättrade glukoskontrollen med minst 10 % efter ett års användning av flashglukosmonitorering, och vars gynnsamma effekt även kvarstod under fem års uppföljningen, var de som initialt hade sämre glukoskontroll. Flashglukosmonitoreringens användning och samband med glukoskontroll är mycket individuell. Dock verkar den patientgrupp som skannar tillräckligt ofta och som ursprungligen har dålig glukoskontroll ha störst nytta av flashglukosmonitorering.

Hoitamaton karies on yksi yleisimmistä sairauksista maailmanlaajuisesti. Siksi karieksen pysäytyshoito on tärkeää, koska sillä pyritään estämään uusien kariesvaurioiden muodostumista ja olemassa olevien vaurioiden etenemistä. Oikein toteutetulla pysäytyshoidolla voidaan välttää hampaan paikkaaminen, jossa menetetään omaa hammaskudosta. Tietoa kariesprosessista ja sen hallintakeinoista on tarpeellista lisätä etenkin potilaille jo varhaisessa vaiheessa. Kariesvaurio muodostuu, kun suun bakteerit käyttävät ruoan hiilihydraatteja ravintonaan ja tuottavat aineenvaihdunnassaan happoja. Tuotetut hapot johtavat hampaan mineraalien liukenemiseen. Fluoridin kariesprosessia hidastava vaikutus on tiedetty jo vuosikymmenten ajan. Fluoridi edesauttaa mineraalien saostumista hampaan pintaan ja hidastaa mineraalien liukenemista. Fluoridituotteiden yleistyneen käytön johdosta karieksen esiintyvyys on vähentynyt selkeästi. Fluoridituotteita voidaan käyttää itsenäisesti, kuten hammastahnaa tai suuvettä, tai ne annostellaan suunterveydenhuollon ammattihenkilön puolesta. Erilaiset fluoridituotteet estävät uusien kariesvaurioiden muodostumista lähes samalla tehokkuudella eli yksittäinen tuoteryhmä ei ole ylitse muiden. Lisäfluoridituotteita voidaan määrätä esimerkiksi potilaalle, jolla on korkea riski hampaiden karioitumiseen. Tämän syventävän tutkielman tavoitteena on selostaa tarkemmin, miten fluoridin käytöllä voidaan vaikuttaa kariesprosessiin, sekä esitellä yleisimmin käytössä olevia fluoridituotteita ja niiden tehoa karieksen hallinnassa. Tarkoituksena on tuottaa maallikollekin ymmärrettävä tietopaketti karieksesta ja fluoridista. Tutkielma on aihetta esittelevä ja kuvaileva tekstikokonaisuus. Tutkielman materiaali on kerätty alan oppikirjallisuudesta, aihetta tutkivista artikkeleista sekä THL:n ja WHO:n sivustoilta ja Käypä Hoito -suosituksista.