Browsing by Title

The human Niemann-Pick C1 (NPC1) gene encoding a 1278 amino acid protein is very heterogeneous. While some variants represent benign polymorphisms, NPC disease carriers and patients may possess rare variants, whose functional importance remains unknown. An NPC1 cDNA construct known as NPC1 wild-type variant (WT-V), distributed between laboratories and used as a WT control in several studies, also contains changes regarding specific amino acids compared to the NPC1 Genbank reference sequence. To improve the dissection of subtle functional differences, we generated human cells stably expressing NPC1 variants from the AAVS1 safe-harbor locus on an NPC1-null background engineered by CRISPR/Cas9 editing. We then employed high-content imaging with automated image analysis to quantitatively assess LDL-induced, time-dependent changes in lysosomal cholesterol content and lipid droplet formation. Our results indicate that the L472P change present in NPC1 WT-V compromises NPC1 functionality in lysosomal cholesterol export. All-atom molecular dynamics simulations suggest that the L472P change alters the relative position of the NPC1 middle and the C-terminal luminal domains, disrupting the recently characterized cholesterol efflux tunnel. These results reveal functional defects in NPC1 WT-V and highlight the strength of simulations and quantitative imaging upon stable protein expression in elucidating subtle differences in protein function.

Soong luokittelua käytetään arvioimaan volaarisen lukkolevyn prominenssia sekä riskiä koukistajajänteen repeämiselle distaalisen radiusmurtuman leikkaushoidon jälkeen. Tieteellinen yhteisö on kuitenkin kyseenalaistanut Soong luokittelun vähäisen näytön vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida Soong luokittelun tarkkuutta, kun pyritään ennustamaan koukistajajännevaivoja ja tarvetta levynpoistolle. Analysoimme retrospektiivisesti 2779 aikuisen volaarisella lukkolevyllä hoidettua distaalista radiusmurtumaa vuosina 2009–2019. Päämuuttujana oli koukistajajänteen vaiva (koukistajajänteen repeämä, tulehdus tai ärsytys), ja toissijaisena muuttujana oli levynpoisto. Käytimme vertailuryhmänä Soong luokan 0 saaneita. Laskimme ristitulosuhteet (OR) 95 % luottamusväleillä (CI) koukistajajänteen vaivoille ja levynpoistoille vertailua varten. Soong luokittelussa 756 (27 %) potilasta luokiteltiin Soong luokkaan 0, 1679 (60 %) Soong luokkaan 1 ja 344 (12 %) Soong luokkaan 2. Potilaista 32 (1,2 %) sai koukistajajännevaivoja, joista neljä oli koukistajajänteen repeämää, kahdeksan tulehdusta ja 20 ärsytystä. Monimuuttuja-analyysissa vakioitu ristitulosuhde koukistajajännevaivoille oli 4,4 (CI 1,1–39,7) Soong 1 -luokan levyillä ja 9,7 (CI 2,2–91,1) Soong 2 -luokan levyillä. Volaarinen lukkolevy poistettiin 167 (6,0 %) potilaalta. Ristitulosuhde levynpoistolle oli 1,8 (CI 1,2–2,8) Soong 1 -luokan levyillä ja 3,5 (CI 2,1–5,8) Soong 2 -luokan levyillä verrokkiryhmään nähden. Koukistajajänteen repeämä on harvinainen komplikaatio volaarisen levytyksen jälkeen distaalisissa radiusmurtumissa. Korkeampi Soong arvo lisää sekä koukistajajännevaivojen että levynpoiston tarpeen riskiä.

Despite of great advancements in the field of cancer therapy in the past decades, the 5-year survival of acute myeloid leukaemia (AML) patients remains low with high mortality especially in elderly patients, in whom the disease is most often observed. Poor prognosis often results from complex heterogenous molecular abnormalities defining the progress of the disease, while making it more difficult to treat due to intensive treatments only being feasible for younger patients. Our increased understanding of cancer immunology and the potential of immunotherapy has, however, led to promising therapeutic innovations, which give hope for discovering long-lasting and effective treatment options. Natural killer (NK) cell-based immunotherapies are amongst the emerging novel therapeutic approaches that aim to target malignant cells with less toxicity and improved applicability. Using high-throughput drug sensitivity and resistance testing combined with single cell RNA (scRNA) sequencing, this study focused on finding drug compounds that could synergise with NK cells to improve their effectiveness in killing leukemic cells. In this study, many drugs showed promising results in being able to potentiate NK cell cytotoxicity, with daporinad and pevonedistat showing the most notable differences when compared to controls. The potentiating effect of Janus kinase (JAK) inhibitors also suggested a method of increasing NK cell activity against leukemic cells through downregulation of major histocompatibility complex (MHC) class I molecules. In conclusion, findings shed light on the synergetic potential of drugs and NK cells, giving hope for clinically relevant findings following further validation and testing.

HIPEC-hoitoa käytetään sytoreduktiivisen kirurgian yhteydessä potilaille, joilla on peritoneaalinen karsinoosi. Nestehoito on haastavaa pitkän leikkauksen, runsaiden nesteiden menetysten ja hypertermisen intraperitoneaalisen sytostaattihuuhtelun vuoksi. Tietoa optimaalisesta nestehoidosta on niukasti. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu retrospektiivisesti miten vuosina 2014-2016 hoidettujen 59 HIPEC-potilaan nestehoito on toteutettu, kuinka nopeaa heidän toipumisensa leikkauksen jälkeen on ollut sekä mitkä asiat ovat vaikuttaneet toipumiseen. Tämän tutkimuksen perusteella maltillinen leikkauksen jälkeinen positiivinen nestetasapaino johti lyhyempään tehohoitoon kuin runsaampi nesteytys. Syövän levinneisyydellä (PCI) oli vahva yhteys sekä tehohoidon että vuodeosastohoidon pituuteen. Nesteytys ja diureesin ylläpito oli kyetty toteuttamaan sairaalan ohjeistuksen mukaisesti. Potilailla on askiteksen määrän, syövän levinneisyyden ym. tekijöiden vuoksi lähtökohtaisesti hyvin erilaiset tarpeet nestehoidolle, joten yhtenäisiä nestehoidon ohjeita ei näin pienestä aineistosta kyetä muodostamaan.

Histamin är en biologiskt amin, som förekommer rikligt i människans vävnader. Histaminet syntetiseras i professionella- och icke-professionella histaminproducerade celler, varav de förstnämnda lagrar histamin i sekretkorn för att utsöndras vid behov i höga koncentrationer, och de sistnämnda utsöndrar kontinuerligt låga histaminkoncentrationer. Effekterna av histamin förmedlas via fyra G-proteinkopplade receptorer på cellmembranen, H1R - H4R, av vilka H4R lokaliseras främst på celler med hematopoietiskt ursprung. Vid en del inflammatoriska och allergiska sjukdomar, såsom vid astma, har lokalt förhöjda histaminkoncentrationer i vävnad kunnat påvisas, men trots det har behandling med traditionella antihistaminer (H1R-antagonister) haft en begränsad effekt. Efter identifieringen av H4R med hög histaminaffinitet finns det förväntningar att läkemedel som påverkar H4R kunde vara effektiva vid behandling av autoimmuna och inflammatoriska sjukdomar. Syftet med den nuvarande studien är att utreda vad man vet om H4R, och analysera relevant litteratur angående H4R:s verkan vid olika inflammatoriska sjukdomstillstånd.

Övervikt och fetma klassas numera som folksjukdomar och ökar risken för flera allvarliga sjukdomar, såsom hjärt- och kärlsjukdomar samt diabetes. Matlust och hungerkänsla är komplexa fenomen som styrs av flera olika regleringsmekanismer. Matlusten påverkas även av psykiska faktorer, och forskningen har under senaste åren visat att det finns gemensamma drag mellan substansberoende och tillstånd med obalanserat födointag. Eftersom övervikt är allt vanligare bland befolkningen, har flera läkemedel framställts för behandling av fetma. Flera av dessa har allvarliga biverkningar eller endast blygsam effekt. Därmed finns det ett stort behov för vidare utveckling av läkemedel som verkar via olika mekanismer som påverkar vår matlust och matassocierade beteendet. En stor del av forskningen har hittills fokuserat på ventral tegmental area (VTA) i mitthjärnan. Brevid VTA finns en annan kärna, laterodorsal tegmentum (LDT), som står för en stor del av inflödet till VTA. LDT har bevisats vara kopplat till uppkomst av beroende. Denna forskning hade som mål att utreda rollen av LDT i matlustregleringen genom att med DREADD-teknik aktivera och inaktivera kolinerga neuroner i LDT hos transgena möss och mäta mössens matintag både under normala förhållanden samt då DREADD-receptorerna är aktiverade och när de är inaktiverade. Dessutom ville vi utreda effekten av en föregående fasteperiod på resultaten. Då mössen genomgått en fasteperiod innan försöken kunde ingen effekt av LDT på matlusten påvisas. I försöken utan fasta ökade matlusten hos möss i Gq-gruppen då kolinerga neuronerna i LDT aktiverades med CNO. Detta område kräver ännu ytterligare forskning för att påvisa en klar effekt av LDT på matlust.

Tavoitteet: Kun terveyspalvelujen tarjonta ei vastaa kysyntää ja tarvetta, seuraa vaikeuksia hoitoon pääsyssä. Suomessa perusterveydenhuollon hoitoon pääsystä säädetään terveydenhuoltolaissa, jossa hoitoon pääsylle on asetettu tietyt määräajat (hoitotakuu). Perusterveydenhuollon lääkinnälliseen kuntoutukseen ja siten puheterapiaan tulisi päästä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää hoitoon pääsyä perusterveydenhuollon puheterapiassa. Tarkemmin tarkoituksena oli selvittää puheterapeuttien väestövastuuta (yhden kokoaikaisesti työskentelevän puhetrapeutin vastuulla oleva väestömäärä), hoitotakuun mittaamista ja toteutumista, odotusaikoja sekä priorisointia. Puheterapian hoitotakuuta, odotusaikoja ja priorisointia ei ole Suomessa tiettävästi aiemmin tutkittu. Menetelmät: Pro gradu -tutkielma toteutettiin kyselytutkimuksena kunnissa työskenteleville puheterapeuteille ja muille ammattilaisille, jotka parhaiten tunsivat alueen puheterapiatilanteen. Tutkimuksen perusjoukkona oli Manner-Suomen 133 kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta, joista pyrittiin saamaan maantieteellisesti mahdollisimman edustava otos. Otos muodostui 47 alueesta, joihin kysely lähetettiin. E-lomakkeelle tehty kyselylomake koostui 52 osiosta sisältäen sekä suljettuja että avoimia osioita. Aineiston tilastollinen kuvaus ja analyysi suoritettiin IBM SPSS Statistics -ohjelmalla. Avoimiin osioihin tulleet vastaukset luokiteltiin sisällön mukaan. Tulokset ja johtopäätökset: Vastauksia saatiin 34 alueelta, ja vastaajia oli yhteensä 40. Tulosten mukaan alueiden väestövastuiden keskiarvo oli 13 232 (md 10 712, kh 9 030, min.–maks. 6 801–49 701). Hoitotakuun osalta hoitotakuun mittaamisessa havaittiin vaihtelua niin alueiden sisällä kuin alueiden välillä. Yleisimmin terveydenhuoltolaissa mainittu hoidon tarpeen arviointi katsottiin tehdyksi, kun puheterapeutti oli käsitellyt asiakkaan lähetetietoja tai yhteydenottoa (43 %). Laissa mainitun hoidon taas katsottiin yleisimmin alkaneen, kun puheterapeutti oli tavannut asiakkaan ja aloittanut arvioinnin tekemisen (76 %). Hoitotakuun arvioitiin toteutuneen aina 20 %:ssa alueita, 44 %:ssa useimmiten, 12 %:ssa noin puolessa tapauksista ja harvoin 24 %:ssa alueita. Arvioiduissa keskimääräisissä odotusajoissa ensikäynnille oli alueittain vaihtelua alle kuukaudesta yli puoleen vuoteen. Merkittävää vaihtelua oli myös arvioiduissa keskimääräisissä odotusajoissa puheterapeutin ensikäynneistä kuntoutuksen alkamiseen, ja yli kolmen kuukauden odotusaika ensikäynneistä kuntoutukseen oli 38 %:ssa alueita. Priorisointia koskevissa tuloksissa tuli ilmi eritoten kouluikäisten jääminen alemman prioriteetin ryhmiin. Heidän kerrottiin usealla alueella saaneen puheterapiaa vain poikkeustapauksissa. Lisäksi tuloksissa tuli esille resurssien riittämättömyyden ilmeneminen lyhentyvinä kuntoutusjaksoina ja kuntoutustyöhön jäävän ajan vähenemisenä. Vastausten määrä eri tuloksissa vaihteli riippuen käytettävissä olevien vastausten määrästä kussakin tulososiossa. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen tulosten perusteella perusterveydenhuollon puheterapiaan pääsyssä on merkittävää vaihtelua ja siten alueellista eriarvoisuutta. Puheterapiaresurssit perusterveydenhuollossa näyttäytyvät tarpeeseen nähden riittämättöminä, ja hoitoon pääsy jää monella alueella toteutumatta lain edellyttämällä tavalla.

TUTKIMUKSEN TARKOITUS: Tutkielmassa kootaan yhteen ajantasaisin tieto hopea-diamiinifluoridin (silver diamine fluoride, SDF) käytöstä alle kouluikäisten lasten maitohampaiden dentiinikarieksen hallinnassa suomalaisen terveydenhuollon näkökulmasta. MATERIAALIT JA MENETELMÄT: Materiaalina on käytetty pääasiassa PubMed-tietokannasta kesällä 2022 haettuja artikkeleita. Artikkelihaussa käytettiin hakusanoja silver diamine fluoride, caries, primary teeth, preschool children. Aineistoksi valikoitui yksi meta-analyysi sekä uusimmat satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset (randomized controlled trial, RCT). TULOKSET: SDF on bakteriosidinen yhdiste, joka ehkäisee biofilmin kasvua, lisää demineralisoituneiden kiilteen ja dentiinin remineralisaatiota, tukkii paljastuneita dentiinitubuluksia ja estää dentiinin kollageenin entsymaattista hajoamista. SDF, erityisesti vahvuus 38%, pysäyttää dentiinikarieksen etenemisen maitohampaissa tehokkaammin kuin plasebo tai fluorilakka ja vähintään yhtä tehokkaasti kuin lasi-ionomeeritäyte (p <0.001). Yleisin haitta on karioituneen dentiinin värjäytyminen käsittelyn jälkeen mustaksi, mikä on valtaosalle potilaista ja perheistä hyväksyttävää. JOHTOPÄÄTÖKSET: SDF on tehokas ja edullinen yhdiste, joka soveltuu osaksi lasten karieksen modernia nonrestoratiivista ja minimaalista invasiivista hoitoa. Aine on väritöntä nestettä, jota voidaan applikoida suoraan karioituneelle dentiinille ilman preparointia välttäen näin aerosolien muodostusta, ja sen käyttö on yksinkertaista ja edullista. Tämä on eduksi erityisesti hoidettaessa sellaisia alle kouluikäisiä lapsia, joiden ko-operaatio ei riitä paikkaushoidon toteuttamiseksi paikallispuudutuksessa. Pysäyttämällä maitohampaan dentiinikariesleesio voidaan pienentää pulpan ärtymisen, pulpiitin kehittymisen ja hampaan poiston riskiä. Näin voidaan saada hampaalle lisäaikaa, jotta hammas voidaan myöhemmin paikata yleisanestesiassa tai paikallispuudutuksessa tai hammas irtoaa luonnollisesti hampaiston vaidunnan myötä. Käytettäessä SDF:a kaviteetin preparoinnin ja paikkauksen sijaan on aerosolin välttäminen mahdollista, mikä tekee siitä relevantin materiaalin COVID-19 –pandemian aikana ja vastaavissa tilanteissa.

Syventävien opintojeni tavoitteena oli tuoda itselleni lisää ymmärrystä purentavirheistä ja niiden oikomishoidollisesta korjaamisesta potilastapauksen avulla. Myös oikomishoidon esteettiset hyödyt ja potilaan elämänlaadun parantaminen normalisoimalla hänen kasvonpiirteitään ovat asioita, joita halusin oppia ymmärtämään paremmin syventävien opintojeni aikana. Syventävät opintoni koostuvat sekä kliinisteoreettisesta että puhtaasti teoreettisesta osuudesta. Teoriaosuudessa, joka toteutetaan kirjallisuuskatsauksen muodossa, käsitellään purennan kehitystä ja horisontaalisen ylipurennan diagnosointia ja hoitoa. Kliinisteoreettisessa osuudessa paneudutaan kliiniseen oikomishoitoon potilastapauksen merkeissä. Kirjallisuuskatsaukseni aineisto perustuu ortodontian oppikirjallisuuteen, tieteellisiin artikkeleihin sekä Helsingin Yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan Hammaslääketieteen laitoksen ortodontian opetukseen ja kurssimateriaaleihin. Osaltaan kirjallisuuskatsaukseen tulevat liittymään myös kasvojen ja purennan kehitys ja purentavirheiden – varsinkin horisontaalisen ylipurennan – hoito. Kliinisessä osuudessa keskitytään tarkemmin potilaan hoitoon. Tähän kuuluu muun muassa anamneesi, kliinistä tutkimista, kefalometrisen analyysin tekemistä ja potilaan hoitamista.

Objective. The way science and religion relate is a topic of lasting debate and discussion but little research. Thus, people's perceptions of the science-religion relationship remain poorly understood. Yet, the way people relate science and religion to each other seem to be connected to their opinions, attitudes, and choices. The aim of this study was to examine how epistemic cognition, ontological confusions of core knowledge, and the perceived social importance of science and religion predict agreement with four science-religion perspectives: conflict, independence, dialogue, and integration. Method. Participants (N=2256) were adult Finns who had, in an online survey, given their view on whether science and religion are in conflict. The sample was largely nonreligious with 67.2% not belonging to any religious denomination. Three logistic regressions were used to predict the likelihood to hold the conflict, dialogue and integration views, and an ordinal logistic regression was used to examine agreement with the independence view. Age, gender and education were controlled in all analyses. Results. Intuitive thinking style, core ontological confusions, and the perceived social importance of religion decreased the likelihood to hold the conflict view whereas a simple view of knowledge and importance of science increased it. Regarding the three non-conflict views, core ontological confusions increased the likelihood to hold the dialogue and integration views, but decreased the likelihood to hold the independence view. In addition, intuitive thinking style increased the odds to agree with the dialogue and integration views. Moreover, importance of religion increased the likelihood to hold the dialogue and integration views while importance of science increased the likelihood to agree with the independence view. Discussion. Differences in epistemic cognition, core ontological confusions, and the perceived social importance of science and religion affected agreement with the four science-religion perspectives. Therefore, it is likely that the ways people perceive the relation between science and religion could be better understood through further examination of thinking styles, views of knowledge and knowing, category errors, and attitudes.