Browsing by department "Institute of Dentistry"

Alaviisaudenhampaan kruunua ympäröivän kudoksen tulehdus, perikoroniitti, on yleisin akuutti ongelma viisaudenhampaisiin liittyen. Hampaan pystysuoran tai taaksepäin kallistuneen asennon tiedetään olevan yksi tärkeimpiä perikoroniitille altistavia tekijöitä. Muita hammaskohtaisia tekijöitä ovat hampaan osittainen puhkeaminen, sijainti lähellä purentatasoa ja laajentunut kruunufollikkeli. Tässä tutkimuksessa selvitettiin perikoroniitille altistavien tekijöiden esiintyvyyttä 20-vuotiaiden röntgenkuvissa. Aineistona oli 41 miehen ja 96 naisen (N=137) panoraamatomografiakuvat, joissa oli molemmat alaviisaudenhampaat. Hampaiden kallistuskulma, puhkeamiskorkeus ja kruunufollikkelin laajuus määritettiin hammaskohtaisesti filmikuvista valopöydällä mitaten. Tutkituista alaviisaudenhampaista 51 %:lla kallistuskulma oli joko pystysuora (47 %) tai taaksepäin kallistunut (4 %). Lähellä purentatasoa sijaitsi 79 % hampaista. Kaikista alaviisaudenhampaista 45 % sijaitsi sekä lähellä purentatasoa että oli joko pystysuorassa tai taaksepäin kallistuneessa asennossa. Miehillä tämä osuus (56 %) näytti olevan naisia suurempi (41 %). Laajentunut follikkeli oli 8 %:ssa hampaista. Johtopäätöksenä todetaan, että 20-vuotiaiden alaviisaudenhampaista jopa 45 % on perikoroniitille alttiita. Panoraamatomografiakuvasta pystytään helposti sekä tunnistamaan perikoroniitille alttiit viisaudenhampaat että tarpeen mukaan poistamaan ne ennakoivasti, jos halutaan välttyä hampaan tulehtumiselta sopimattomalla hetkellä.

Alle kouluikäisten lasten hampaiden reikiintyminen länsimaissa on edelleen yleistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yleisimpiä alle kouluikäisten lasten hampaiston reikiintymiseen johtavia tekijöitä sekä havainnoida pienellä kyselykaavaketutkimuksella ravinto- ja hampaidenhoitotottumuksia alle kouluikäisten lasten keskuudessa. Lasten hampaiden reikiintymisen taustatekijät eroavat aikuisiin verrattuna. Maitohampaiston ominaispiirteet, mutans streptokokki- tartunta, ruokailutottumukset, suuhygienia ja perheen sosioekonomiset taustatekijät ovat yleisimpiä kariesriskiin vaikuttavia tekijöitä. Kariesriskin voimakkuutta tarkastellaan yleensä monen tekijän summana tarkkuuden parantamiseksi. Tutkimuksen mukaan vanhempien kariesaktiivisuus vaikutti lapsen suurentuneeseen napostelutiheyteen, herkkujen saantiin sekä myöhäisempään ensikäyntiin hammaslääkärin vastaanotolla. Lapsista 2-4-vuotiaat napostelivat eniten (P<0,05). Tulosten perusteella vanhempien kariesaktiivisuus on riskitekijä, joka vaikuttaa erityisesti pienen lapsen huonontuneisiin ravintotottumuksiin. Lapsen karieksen hallinta tulee ulottaa koskemaan koko perhettä.

Avopurenta on yksi vaikeimmin hoidettavista purentavirheistä johtuen suuresta palautumisriskistä. Sen etiologia on monitekijäinen ja hoitovaihtoehtoja on useita. Avopurennan etiologiasta ja hoitomenetelmistä on lukuisia artikkeleita, mutta katsottiin tärkeäksi kerätä yhteen artikkeleissa oleva tieto kirjallisuuskatsauksen muotoon. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät aiheuttavat avopurentaa ja millä mekanismilla, sekä käsittelemään avopurennan hoidossa käytettäviä ortodonttisia kojeita ja hoidolla saatuja tuloksia. Avopurennan hoidon onnistumisesta on useita raportoituja tutkimuksia, mutta kuitenkaan ei voida määritellä, mikä hoitomenetelmistä olisi paras. Valintaa hankaloittaa se, että tutkimuksia hoidon pitkäaikaistuloksista on melko vähän ja toisaalta tutkimuksissa saatetaan käyttää eri menetelmiä vertikaalisen ylipurennan mittaamiseen, joten tutkimustulokset eivät aina ole vertailukelpoisia.

Yläruoansulatuskanavan syöpien tärkeimpiä riskitekijöitä ovat tupakointi, alkoholin suurkulutus ja huono suuhygienia. Näiden tekijöiden vaikutuksesta sylkeen erittyy korkeita pitoisuuksia asetaldehydiä, jonka Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) on luokitellut 1-ryhmän karsinogeeniksi. Suuri osa syljen asetaldehydistä on suun mikrobien tuottamaa. Tiedetään, että suun mikrobiomiin kuuluvat bakteerit ja Candida albicans -hiivat kykenevät tuottamaan mutageenisiä määriä asetaldehydiä. C. albicansin aiheuttaman kroonisen mukosiitin onkin todettu olevan karsinogeeninen. Muiden kandidalajien (non- albicans Candida, NAC) määrän on todettu kasvavan etenkin suusyöpähoitoja saavilla potilailla ja toisinaan osalle näistä potilaista kehittyy uusi primäärikarsinooma kandidamukosiitin läheisyyteen. NAC-lajien kykyä tuottaa asetaldehydiä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pystyvätkö NAC-lajit tuottamaan karsinogeenisiä määriä asetaldehydiä etanoli- ja glukoosi-inkubaatiossa in vitro. Kaikkiaan kolmenkymmenen (n=30) kliinisen ja kantapankkiNAC-kannan kyky tuottaa asetaldehydiä etanoli- ja glukoosi-inkubaatiossa mitattiin kaasukromatografilla. Yksi C. albicans kantapankkikanta oli mukana kontrollina. Kaikki kandidahiivat tuottivat merkittäviä määriä asetaldehydiä etanoli-inkubaatiossa in vitro. C. tropicalis –kannat tuottivat eniten (252,3 µM) ja C. krusei –kannat vähiten (54,6 µM) asetaldehydiä etanolista. NAC-lajeista ainoastaan C. glabrata tuotti merkittäviä määriä asetaldehydiä glukoosia fermentoimalla. Suuontelon kolonisoituminen merkittävään asetaldehydituotantoon pystyvällä NAC-lajilla kuten C. glabratalla voi altistaa suun limakalvon paikallisesti korkeille määrille asetaldehydiä, mikä voi johtaa suusyövän kehittymiseen.

Suun levyepiteelikarsinooma edustaa yli 90% suun ja nielun pahanlaatuisista tuumoreista. Yleisimmät esiintymispaikat ovat huuli, kieli, ikenet, suulaki ja suunpohja. Suusyövän viisivuotisennuste on 67.7%, mutta se vaihtelee eri syöpätyyppien kesken. Suusyöpää pidetään elintapasyöpänä, jonka merkittävimpiä riskitekijöitä ovat tupakka, alkoholi, papilloomavirus ja UV-säteily. Syöpää ajatellaan edeltävän esiasteet, dysplasiat, jotka jaetaan lievään, kohtalaiseen ja vahvaan. Tutkimuksessamme oli tarkoitus selvittää kasvainmerkkiaineiden (bmi-1, snail, c-myc, tenascin, syndecan-1 ja syndecan-2) ilmenemistä limakalvomuutoksissa dysplasioista syöpään. Vertailimme aineistoa kahdessa ryhmässä; maligneja versus benignejä sekä invasiivisia versus ei-invasiivisia muutoksia. Sytoplasmisen snailin esiintyminen epiteelissä oli voimakkaampaa maligneissa muutoksissa verrattuna benigneihin (p=0,05). Snail näyttäisi ennustavan epiteelimuutoksen invasiivista potentiaalia. Syndecan-2:n tumailmentyminen epiteelissä oli runsaampaa benigneissä muutoksissa verrattuna maligneihin (p<0,000) ja ei-invasiiviisissa verrattuna invasiivisiin (p<0,000). Kuitenkin tyvisolujen tumissa syndecan-2 ilmentyi runsaampana maligneissa kuin benigneissä muutoksissa (p=0,006). Syndecan-2:n aktiivisuudesta tai tarkasta toimintamallista ei ole selkeitä tutkimuksia, joskin voimme spekuloida syndecan-2:n aktivoituessaan muuttuvan sytoplasmiseksi. Leikkeitä tutkittaessa sen ilmentyminen invasiivisissa osissa vaikutti muuttuvan tumasta sytoplasmaan.

Hampaan poiston jälkeen ilmenee normaaleja kudosreaktion seurauksia, kuten kipua, turvotusta, suun avaamisvaikeutta ja mustelmaa. Vakavampia ja harvinaisempia seurauksia ovat hermovaurio, tulehdus ja leukamurtuma. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia ongelmia hampaan poistoon liittyy ja miten näitä komplikaatioita voisi välttää. Aineisto koostui Potilasvakuutuskeskuksen EBA-alkuisten toimenpiteiden vahinkotapauksista (N=852 ratkaistua tapausta) liittyen hampaan poistoon vuosien 1997–2010 väliseltä ajalta. Tiedot kerättiin Potilasvakuutuskeskukselta saadusta vahinkolistasta Exceliin, jonka avulla aineisto analysoitiin. Yleisin komplikaatio hampaan poistossa oli kielihermon vaurio (27 %), jonka jälkeen N. alveolaris inferior (21 %) vaurioitui toiseksi yleisimmin. Kolmanneksi yleisin komplikaatio oli infektio (16 %). Poistetuista hampaista 68 % oli alaleuan viisaudenhampaita. Yleisin komplikaatioon johtanut toimenpide oli hampaan poistoleikkaus (71 %). Johtopäätöksenä todetaan, että alaviisaudenhampaan leikkaus oli yleisin komplikaatioihin johtava toimenpide. Hermovaurioiden välttämiseksi anatomian tunteminen on tärkeää. Edeltävien tutkimusten ja poiston vaatimustason perusteella tulee valita oikea hoitopaikka. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota leikkausviillon sijoittamiseen, pihtien asetteluun, voiman käyttöön sekä poistokuopan puhdistukseen ja kielenpuoleisen kudoksen käsittelyä tulee minimoida.

Helicobacter pylori -infektio on yksi tavallisimpia infektiotauteja maailmassa. Bakteeri aiheuttaa aina tulehduksen mahalaukun limakalvolla, joka voi johtaa peptiseen haavatautiin ja jopa mahasyöpään. Helikobakteerin diagnostiikassa käytetään usein hyväksi bakteerin ureaasiaktiivisuutta. Bioteknologiayritys Biohitin ureaasipikatesteillä voidaan määrittää mahalaukun helikobakteeri-infektio biopsianäytteen avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voisiko Biohitin kehittämiä pikatestejä käyttää helikobakteerin toteamiseen myös sylkinäytteistä. Ureaasipikatestien lisäksi bakteerin läsnäolo syljessä tarkistettiin PCR-menetelmän avulla. Ureaasipikatestien perusteella 40 sylkinäytteestä saatiin 31 positiivista ja 9 negatiivista tulosta. PCR-menetelmän avulla helikobakteeri pystyttiin toteamaan yhdestä sylkinäytteestä. Tutkimus osoitti, ettei ureaasipikatestiä voi käyttää helikobakteerin luotettavaan toteamiseen sylkinäytteestä.

Kasvojen muotoutumisessa yksilöiden välinen variaatio on suurinta kasvojen vertikaalisuhteissa. Puhutaankin avautuvasta, neutraalista ja sulkeutuvasta kasvusuunnasta. Avautuvassa kasvusuunnassa mandibula kiertyy alas ja taakse, sulkeutuvassa ylös ja eteen. Eri kasvusuuntiin liittyy niille ominaisia luustorakenteiden ja kasvojen piirteitä sekä tyypillisiä purentavirheitä. Hampaiden puhkeaminen on osa kasvojen ja purennan kehitystä ja se on huomioitava purentavirheitä korjattaessa. Tässä työssä pyrittiin selvittämään, onko kasvurotaation suunnalla yhteyttä hampaiden kehitysnopeuteen. Tutkimuksessa määritettiin 36 tyttölapsen (8,47 - 9,89 -vuotiaita) hampaiston suhteellinen kehitysnopeus vertaamalla lapsen kronologista ikää ja panoraamatomogrammista arvioitua hampaistoikää keskenään. Lisäksi mitattiin tutkittavien kallolateraalikuvista takakasvokulmat, jotka kuvaavat kasvurotaation suuntaa. Hampaistojen kehitysnopeuden ja takakasvokulmien yhteyttä tutkittiin laskemalla muuttujien välinen korrelaatio ja regressio. Tilastollisesti merkitsevää yhteyttä kasvurotaation suunnan ja hampaiston kehitysnopeuden välillä ei kyetty osoittamaan. Tutkittujen määrä, 36 henkilöä, oli verraten pieni. Lisätutkimuksissa voitaisiin käyttää aiemmin kerättyä laajempaa verrokkiaineistoa. Uuden materiaalin kerääminen olisi nykypäivänä ongelmallista, koska terveistä ei ole eettistä ottaa röntgenkuvia, ja ortodonttisessa potilasmateriaalissa purentavirhe on sekoittava tekijä.

Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa kirjallisuuskatsaus keratokystisen odontogeenisen tuumorin esiintyvyydestä, diagnoosista ja hoidosta. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty Medlinesta. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on harvinainen leukaluun hyvänlaatuinen kasvain, jolla on potentiaalinen kasvu- ja uusiutumistaipumus. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on lähtöisin hammaspienan jäänteistä tai kiille-elimestä ennen hampaan kehitystä. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin kehittyminen johtuu useiden kasvurajoitusgeenien menetyksestä, joka johtaa kudoksen hallitsemattomaan kasvuun. Keratokystinen odontogeeninen tuumori esiintyy yleensä alaleukaluussa. Se voi olla yksi- tai monilokeroinen. Lisäksi ympäröivästä tukikudoksesta saattaa löytyä tytärkystia. Kun keratokystisia odontogeenisia tuumoreita on useampi, kyseessä voi olla Gorlin-Goltz syndrooma, johon liittyy myös muita luumuutoksia ja basaalisolukarsinoomia. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on usein pitkään oireeton ja ilmenee usein sattumalöydöksenä. Diagnoosi perustuu kliiniseen, radiologiseen ja histopatologiseen tutkimukseen. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin hoito on kirurginen poisto. Uusiutumisen ehkäisemiseksi myös ympäröivää leukaluuta ja hampaita joudutaan usein poistamaan. Tämä saattaa vaikuttaa esim. hermojen toimintaan, kasvojen ulkonäköön ja leuan toimintaan.

Hammaseroosio määritellään hampaan kovakudoksen häviämiseksi kemiallisessa prosessissa, johon ei liity bakteereita. Eroosion syyt ovat joko ulkoisia tai sisäisiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voivatko poretabletit aiheuttaa hampaisiin eroosiota in vitro. Tutkimuksessa oli mukana Suomessa apteekissa myytävät 18 poretablettia. Poreliuosten happopitoisuudet ja pH-arvot mitattiin laboratoriossa. Poistetuista intakteista ihmisen hampaista porattiin fantom-salissa koepalat. Kiillepaloja liotettiin poreliuoksissa ja liotetuista kiillepaloista otettiin pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvia. Tutkituista poreliuoksista 14 pH-arvo oli alle kiilteen liukenemiselle kriittisen arvon 5,5. Poreliuoksista happopitoisin oli C-vimin®. Elektronimikroskooppikuvissa kaikissa muissa poreliuoksissa liotetuissa kiillepaloissa paitsi Aspirin-C® poreliuoksessa oli havaittavissa kiilteen eroosiota. Aspirin-C® poreliuoksen pH oli 5,46, mutta Aspirin-C® poretabletit ovat puskuroituja. Tutkimuksen rajoituksena olivat laboratorio-olosuhteet, jotka eivät vastaa suussa olevaa tilaa. Tärkeänä eroosion vähentävästi vaikuttavana tekijänä on sylki. Poretabletteja tulisi kuitenkin pitää mahdollisesti erosiivisina pH-arvojen ja happopitoisuuden perusteella. Missään poretablettien pakkausselosteiden haittavaikutuksissa ei mainita mahdollisia erosiivisia vaikutuksia hampaisiin. Kuluttajalle ei välttämättä tule mieleen, että esimerkiksi terveellisenä markkinoidut C-vitamiiniporevalmisteet voisivat olla usein käytettynä hampaille haitallisia.