Browsing by discipline "Medicin"

Accurate pre-operative identification and grading of soft tissue sarcomas is required for their correct treatment. While core needle biopsy has been recognized accurate for identifying and grading soft tissue sarcomas, data is still lacking on diagnostic errors, their underlying reasons and the effects any errors may have on patient treatment. We retrospectively analysed data on all 313 patients treated for soft tissue sarcomas of the trunk and extremities whose core needle biopsies were analysed between 2000 and 2012 at Helsinki University Central Hospital. The final analysis included 297 patients with a primary soft tissue sarcoma who had their surgical specimen evaluated at Helsinki University Central Hospital. We found 48 diagnostic errors with the ability to affect subsequent treatment: 19 nonsarcomatous, 25 incorrect low-grade and five pre-operative diagnoses with errors in subtype. Core needle biopsies of myxoid soft tissue sarcomas appeared challenging to interpret. Twenty-five treatment inaccuracies were found in 18 patients, twelve of these were related to inadequate surgery and one had not received chemotherapy. On re-examination of the core needle biopsy, we reached the correct diagnosis in 20 patients. In addition six patients got a more correct diagnosis. Core needle biopsy is reliable for identifying mesenchymal malignancy and guiding treatment planning at our institution. We recommend it for diagnosis of all soft tissue sarcoma suspicious tumours with interpretation done by an experienced soft tissue sarcoma pathologist. Special caution must be taken when evaluating myxoid tumours.

TAUSTA: Syöpään liittyvää angiogeneesiä eli verisuonten uudismuodostusta on tutkittu hyvin paljon mm. mahdollisena syöpähoitojen kohteena. Kiinteissä kasvaimissa ja leukemioissa on havaittu esimerkiksi angiogeneesiä säätelevien molekyylien tuotannon ja syöpäkudoksen ympäristön hiussuonitiheyden lisääntymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden angiogeneesiä säätelevän molekyylin, VEGF:n ja Angiopoietiini-2:n, pitoisuuksia lapsisyöpäpotilailla. METODIT: Määritimme VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuudet 49 kiinteäkasvainpotilaan plasmanäytteistä ja 35 leukemiapotilaan plasma- ja luuydinnäytteistä diagnoosivaiheessa ja hoidon aloittamisen jälkeen. TULOKSET: Kiinteäkasvainryhmässä mitattiin korkeampia VEGF-pitoisuuksia kuin leukemiaryhmässä ja pitoisuudet laskivat hoidon aloittamisen seurauksena. Leukemiaryhmässä mitattiin kiinteitä kasvaimia korkeampia Angiopoietiini-2-pitoisuuksia ja pitoisuudet laskivat hoidon aikana. Leukemiapotilailla hoidon aloittamisen jälkeen todettu korkea luuytimen VEGF-pitoisuus liittyi matalampaan elossaolo-osuuteen. VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuudet korreloivat plasma- ja luuydinnäytteiden välillä. Diagnoosivaiheessa lymfoomapotilailla oli korkeampia ja aivokasvainpotilailla matalampia Angiopoietiini-2-pitoisuuksia kuin muilla kiinteäkasvainpotilailla ja AML-potilailla korkeampia VEGF-pitoisuuksia kuin ALL-potilailla. PÄÄTELMÄT: Tutkimus antaa uutta tietoa lapsisyöpäpotilaiden angiogeneettisistä tekijöistä. VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuuksissa havaittiin eroja eri syöpätyyppien välillä ja muutoksia hoidon aloittamisen seurauksena. VEGF-pitoisuudella oli myös ennusteellista merkitystä.

Congenital chylothorax is a rare disorder which may end up in stillbirth or neonatal death. Due to its rarity, no clear standards for optimal treatment have been established. Reports of long-term outcomes are scarce. This is a retrospective study of all cases of congenital chylothorax treated in Helsinki University Central Hospital 1999-9/2013. Information on the pregnancies and antenatal management, neonatal management an long term outcomes has been retreived from the patient records of Helsinki University Central Hospital. There were altogether 17 cases, no in-utero deaths and seven deaths in the neonatal period. 71 per cent of the patients underwent intrauterine thoracocentesis and there was one attempt of placing a thoraco-amnionic shunt. Factors such as fetal hydrops, early onset of congenital chylothorax, chromosomal and structural anomalies and prematurity seemed connected to higher mortality, as they have in earlier studies. In follow-up, three of seven patients have been diagnosed with asthma.

Haimassa esiintyy monentyyppisiä kasvaimia, joiden ennuste ja hoito eroaa suuresti toisistaan. Tästä johtuen tarkat diagnostiset tutkimukset ovat välttämättömiä kunnollisen hoidon suunnittelun kannalta. Käytössä on useita erilaisia kuvantamismenetelmiä, joista tietokonetomografia on käytetyin. Endoskooppinen ultraääni (EUÄ) on vakiinnuttanut asemansa täydentävänä tutkimuksena haimakasvainten diagnostiikassa. Sen etuina ovat tarkan ultraäänikuvan saaminen läheltä kohdetta ja mahdollisuus näytteiden ottoon. Haittoina taas ovat lähinnä rajoitettu saatavuus ja mahdollisuus komplikaatioihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin EUÄ-löydös vastasi leikkauksen jälkeistä diagnoosia Helsingissä vuosina 2009-2013 haimamuutoksen vuoksi leikatuilla potilailla. Tutkimuksessa todettiin, että EUÄ:n sensitiivisyys ja spesifisyys pahanlaatuisten muutosten diagnostiikassa oli kohtalainen. IPMN ja neuroendokriinisten kasvainten osalta sensitiivisyys oli heikompi. Tutkimus tuo uutta tietoa Helsingissä tehtävien EUÄ-tutkimusten luotettavuudesta.

Fenyyliketonuria, LCHAD-puutos, MCAD-puutos, propionihappovirtsaisuus, perinnöllinen fruktoosi-intoleranssi sekä 21-hydroksylaasin puute ovat kaikki harvinaisia perinnöllisiä aineenvaihduntasairauksia, jotka ilmenevät vastasyntyneisyyskaudella tai varhaislapsuudessa ja jotka hoitamattomina voivat olla seurauksiltaan kohtalokkaita. Tutkimuksessa määritettiin näiden sairauksien taustalla olevien geenien (PAH, HADHA, ACADM, PCCA ja PCCB, ALDOB sekä CYP21A2) kaikkien yhden emäksen mutaatioiden kantajatiheys suomalaisissa. Laajuudeltaan vastaavanlaista määritystä ei ole aiemmin tehty. Aineistona oli 64:lle näiden sairauksien suhteen terveelle potilaalle ajettu eksomianalyysi, jonka kaikki yhden emäksen mutaatiot oli alustavasti analysoitu ja koottu Excel-taulukoihin. Kaikki tutkittavien geenien mutaatiot koottiin erillisiin taulukoihin ja analysoitiin manuaalisesti vertaamalla NCBI:n geenipankin tietoihin. Kantajatiheyksiksi saatiin fenyyliketonurialle alle 1 : 64, LCHAD-puutokselle 1 : 64, MCAD-puutokselle 1 : 64, propionihappovirtsaisuudelle 1 : 64, fruktoosi-intoleranssille yhteensä 1 : 32 sekä 21-hydroksylaasin puutteelle 1 : 64. Tuloksia voidaan jatkossa käyttää apuna määritettäessä tarvetta laajentaa vastasyntyneiden seulontaa.

MELAS-syndrooma (mitochondrial encephalopathy with lactic acidosis and stroke-like episodes) johtuu useimmiten mt.3243A>G mutaatiosta mitokondriaalisessa DNA:ssa (mtDNA). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voitaisiinko iPS-soluista (induced pluripotent stem cells) tuottaa tautimalliksi sopivia MELAS-potilaan kudoksia. Tätä selvitettiin MELAS-potilaan soluista iPS-teknologian avulla tuotettuja teratoomia tutkimalla. Tutkimuksen toisena päätavoitteena oli tutkia mitokondriaalisen hengitysketjun toimintaa kyseisissä teratoomissa. Yksittäisistä mtDNA:n mutaatioista johtuville taudeille ei ole pystytty vielä tuottamaan eläinmalleja, joten iPS-soluista luotujen teratoomien käyttö tautimallina avaisi monia uusia ovia MELAS-tutkimukseen. Teratoomista tehtyjä leikkeitä värjättiin sekä perushistologiaa että mitokondrioiden hengitysketjun proteiineja kuvaavilla värjäyksillä, ja värjättyjä leikkeitä tarkasteltiin valomikroskoopin avulla. Teratoomat sisälsivät sekä endo-, meso- että ektodermiperäisiä kudoksia ja kuten MELAS-potilaiden kudoksille on tyypillistä, solukkojen hengitysketjun kompleksi I:n määrä oli selvästi vähentynyt verrattuna kontrollinäytteisiin. Tämän tuloksen pohjalta iPS-soluista luotuja teratoomia voi pitää uutena tautimallina MELAS-syndroomalle.

Tutkimuksen tavoitteena on immunohistokemian menetelmien avulla selvittää kloridinkuljetusproteiini KCC2:n ilmentymistä monoamiinisoluissa keskushermostossa. Työ pohjautuu aiemmin julkaistuun havaintoon, jonka mukaan KCC2 puuttuu hiiren mustatumakkeen dopaminergisistä soluista, vaikka KCC2 molekyylin muuten oletetaan ilmentyvän lähes kaikissa keskushermoston neuroneissa. Värjäykset suoritetaan kaksoisvärjäysmenetelmällä ja aineistona käytetään aikuisten villityypin hiirten aivoja. Saamiemme tulosten mukaan erityyppiset monoamiinisolut eivät käyttäydy yhtenevästi KCC2-ekspression suhteen. Tutkimamme serotoniinisolut (dorsal- ja obscurus raphe – tumakkeissa) näyttäisivät ilmentävän KCC2 molekyyliä kuten myös osa ydinjatkoksen noradrenaliini ja adrenaliinisoluista. Sinitumakkeen noradrenaliinisoluissa ja ventraalisen tegmentaalisen alueen ja hajukäämin dopamiinisoluissa emme nähneet selkeää KKCC2:n ilmentymistä, joten tulostemme perusteella KCC2 saattaisi puuttua näistä mnoamiinisoluista. KCC2 vaikuttaa moniin neuronien toimintoihin, erityisesti GABA- välitteiseen inhibitioon ja on siten mahdollinen terapeuttinen kohde lääketieteessä.

Objective There is high case-fatality rate and loss of productive life-years related to aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) but little data on long-term survival of SAH patients. We aim to evaluate long-term excess mortality and related risk factors after aSAH. Methods One year survivors (n=3080) after aSAH from Department of Neurosurgery in Helsinki between 1980 and 2007 were reviewed for this retrospective follow-up study. Follow-up started one year after SAH and continued until death or the end of 2008 (36 960 patient-years). Mortality and relative survival ratio (RSR) were compared with matched general population. Results After 20 years, survivors of aSAH showed 18% excess mortality compared to general population. Risk factors included: old age; poor preoperative clinical condition; conservative aneurysm treatment; multiple aneurysms; and unfavourable clinical outcome at 3 months. Conclusion Even after initially favourable recovery, patients with aSAH experience excess mortality in the long run. Cardiovascular and cerebrovascular diseases are prominent in this population.

B-seroryhmän meningokokkia (MenB) vastaan ei pitkään ollut tehokasta eikä kattavaa rokotetta, sillä sen kapselipolysakkaridin on ajateltu olevan heikosti immunogeeninen ja pelätty rokotekomponenttina aiheuttavan autoimmuniteettia. Rokotekandidaatteja lähdettiin etsimään MenB:n genomista (käänteinen rokotetutkimus, reverse vaccinology). Osin tällä tavoin kuvattiin ulkokalvon pintaproteiini, jonka havaittiin sitovan komplementin oikotien estäjää, tekijä H:ta (fHbp, tekijä H:ta sitova proteiini). FHbp:ia hyödyntäen on tuotettu uusia, jotka ovat ensimmäisiä yleisesti kattaviksi tarkoitettuja rokotteita MenB:n aiheuttamaa meningokokkitautia vastaan. FHbp:n muuntelu eri bakteerikannoissa ajoi tutkimaan mahdollisuutta räätälöidä proteiinista kimeeri, johon olisi liitetty eri fHbp- muodoissa olevia epitooppeja mahdollisimman kattavasti. Tutkimustyön tuloksena kuvattiin rakenteellinen rokotetutkimus (structural vaccinology). Rokotetutkimuksen uudet toimintatavat mahdollistavat ajan ja kustannusten säästymisen ohella tilaisuuden kehittää tehokkaita rokotteita useita merkittäviä patogeeneja vastaan.

Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää ohitusleikkauksessa käytettyjen verisuonisiirteiden geneettisiä eroja. Käytettäessä valtimosiirteitä saadaan parempia pitkäaikaistuloksia ja joudutaan harvemmin uusintaleikkaukseen siirteen tukkeutumisen vuoksi, kuin käytettäessä laskimosiirteitä. Valtimosiirteistä sisempi rintavaltimo pysyy useammin auki kuin värttinävaltimo, ja halusimme selvittää mekanismeja tämän eroavaisuuden taustalla. Keräsimme Meilahden sairaalassa ohitusleikatuilta potilailta verisuoninäytteitä ja eristimme niistä RNA:ta mikrosiruanalyysiin. Mikrosiruanalyysista saaduille tuloksille suoritimme IPAanalyysin jonka avulla selvitimme muuttuneita signalointireittejä verisuonisiirteiden välillä. Tuloksemme osoittavat TNF-alfa ja HMGB1-välitteisen signaloinnin merkittävästi eroavan sisemmässä rintavaltimossa verrattuna värttinävaltimoon ja säärilaskimoon. Alustavien tulosten perusteella päättelemme että HMGB1 – ja TNF-alfa – välitteiset signalointireitit säätelevät verisuonen tulehdusvastetta ja kantasolujen erilaistumista suuntaan, joka suosii verisuonen sopeutumista siirteeksi. Tulokset auttavat kohdentamaan jatkotutkimuksia käytettävien ohitussiirteiden eroavaisuuksista, keskittyen niihin geeneihin joita tulevaisuudessa voidaan käyttää muokkaamaan geeni- ja soluteknologian avulla laskimosiirteistä paremmin valtimoverenkiertoon sopeutuvia ohitussiirteitä.