Browsing by study line "Ruotsinkielinen opintolinja"

Antalet personer med typ 1-diabetes ökar samtidigt som behandlingen av diabetes förbättras. Därmed ökar antalet äldre personer med typ 1-diabetes. Avhandlingen ämnar kartlägga faktorer som har samband med åldrande vid typ 1-diabetes, undersöka ifall diabeteskomplikationer ökar med åldern och eventuella skyddande faktorer hos patientgruppen. Avhandlingen utnyttjar data från samtliga 1 035 studiebesök i den riksomfattande FinnDiane-studien där deltagarna var över 55 år och hade typ 1-diabetes. Studiebesöken var antingen ett första, andra eller tredje studiebesök. Deltagarna indelades enligt över 65-åringar eller 55–65 åringar vid tidpunkten för de aktuella studiebesöken. Faktorer med ett självständigt samband med över 65-årsålder utreddes genom logistisk regressionsanalys. Vid det första studiebesöket konstaterades högre diabetesdebutålder, högre pulstryck och större användning av lipidsänkande medicinering hos över 65-åringar. Därtill hade de bättre glykemisk kontroll, mindre njurersättningsbehandling samt rökte mindre. Vid de senare studiebesöken var resultaten liknande gällande diabetesdebutålder och pulstryck hos över 65-åringar. Vid det andra studiebesöket var medelartärtrycket och LDL-kolesterolet lägre hos över 65-åringar. Vid det tredje studiebesöket hade över 65-åringar bättre glykemisk kontroll och diabetisk njursjukdom var ovanligare. Diabetesretinopati och kardiovaskulära händelser var lika vanligt i åldersgrupperna vid alla studiebesöken. Avhandlingen påvisade att långtidskomplikationer inte ökade med åldern utan var lika vanliga hos båda åldersgrupperna. Högre diabetesdebutålder, bättre glykemisk kontroll, mindre rökning och större användning av lipidsänkande medicinering kunde ses som skyddande faktorer hos över 65-åringar.

Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden ennuste on huono siitä huolimatta, että syöpähoidot ovat kehittyneet viime vuosina. Angiogeneesi, eli verisuonten uudismuodostus, on edellytys syövän kasvulle ja leviämiselle ja tämän takia useita angiogeeneesiä estäviä lääkkeitä on kehitetty syövän hoitoon. Tässä tutkimuksessa tehtiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa kerättiin tiedot kliinisistä tutkimuksista, joissa käytettiin angiogeenesi-inhibiittoreita pään ja kaulan alueen syöpäpotilailla. Kirjallisuushaku tehtiin Ovid MEDLINE, Cochrane Library, Scopus sekä ClinicalTrials.gov tietokannoissa. Tutkimus rajattiin kolmeen kategoriaan angiogeneesiä estäviä lääkkeitä: bevacizumab, tyrosiinikinaasin estäjät sekä endostatin. Kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin 38 kliinistä tutkimusta, jotka olivat vaiheissa I, II tai III. Angiogeneesi-inhibiittoreita käytettiin tutkimuksissa yksinään sekä yhdistettynä sädehoitoon, kemoterapiaan, kohdennettuun syöpähoitoon tai immunoterapiaan. Tutkimuksissa esiintyi 12 erilaista angiogeneesi-inhibiittoria ja näistä bevacizumab oli yleisimmin tutkittu lääke. Bevacizumab osoittautui tehokkaaksi useissa eri kombinaatioissa, mutta siihen liittyi paljon haittavaikutuksia. Endostatin sekä lenvatinib olivat hyvin siedettyjä ja niiden teho oli lupaava. Useimmat kliiniset tutkimukset angiogeneesi-inhibiittoreista eivät osoittautuneet hyödyllisiksi pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden hoidossa ja lisäksi useisiin lääkkeisiin liitettiin paljon haittavaikutuksia. Jotkin tulokset olivat kuitenkin lupaavia, varsinkin yhdistelmähoitoina, joten lisätutkimukset angiogeeneesi-inhibiittoreista pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden hoidossa ovat perusteltuja.

Anorexia nervosa är en allvarlig sjukdom vars samverkan med sexualitet är något oklar. Sjukdomen kännetecknas av kraftig viktnedgång, vilket kan förändra hormonfunktionerna. Antagandet har varit att sjukdomen anorexi dämpar patientens sexualitet. Vi undersöker sexualitetsutvecklingen hos kvinnor med och utan anorexi och jämför dessa. FinnTwin16- studien inkluderar 2835 kvinnor födda 1975–79. Materialinsamlingen gjordes med frågeformulär per post när deltagarna var 16, 17, 18, 25 samt 34 år gamla. Med frågeformulär samt semistrukturerad diagnostisk intervju konstaterades 92 kvinnor ha haft anorexi. Vi jämförde kvinnor som haft anorexi med kvinnor utan anorexi (N=2557) med statistiska test (T-test samt χ2-test). För kvinnor med anorexi var genomsnittlig menarcheålder 12,59 år, och för kvinnor utan anorexi 12,75 år, p= 0,17. För kvinnor med anorexi var genomsnittlig ålder för första samlag 16,83 år, och för kvinnor utan anorexi 17,30 år, p=0,061. Ingen skillnad i antal sexpartners, antal samboförhållanden eller allmän sexuell tillfredsställelse förekom. Kvinnor med anorexi upplevde starkare att oro över det egna utseendet påverkat deras sexliv negativt än vad kvinnor utan anorexi gjorde (P<0.0001). Ingen skillnad i menarcheålder, ålder för första samlag, antal sexpartners, antal samboförhållanden eller allmän sexuell tillfredsställelse noterades grupperna emellan. Upplevelsen av hur det egna utseendet inverkar på sexuallivet var mera uttalad bland kvinnor med anorexi än hos kvinnor utan anorexi.

Michael E. Porter esitteli arvoperusteisen terveydenhuollon määritelmän vuonna 2006. Arvoperusteisen terveydenhuollon menetelmien käyttämisen on esitetty olevan tärkeä terveydenhuollon kustannuksia hillitsevä paradigman muutos. Perinteinen arvoperusteisen terveydenhuollon laskutapa on ollut mitata elämänlaatua kyselytutkimuksella. Hoidosta saatavaa elämänlaadun lisäystä on suhteutettu hoidon kustannuksiin. Tässä tutkielmassa on tutkittu arvoperusteisen terveydenhuollon käsitteen määrittelyä PubMed-tietokannassa ajanjaksona 1.1.2022-14.2.2024 julkaistuissa artikkeleissa. Tarkoituksena oli pohtia, mitä rajoitteita, hyötyjä ja haittoja arvoperusteisen terveydenhuollon menetelmillä on suomalaisen terveydenhuollon kontekstissa. Haun perusteella analysoitiin 68 artikkelia. Analyysin perusteella suuressa osassa julkaisuja arvoperusteinen terveydenhuolto määritellään metodina, joka suhteuttaa toisiinsa hoidosta aiheutuvia kustannuksia ja hoidosta saatavia tuloksia. Nykyisillä määritelmillä on siis yhtäläisyyksiä aikaisemmin käytettyjen määritelmien kanssa. Noin neljässäkymmenessä artikkelissa tuloksilla tarkoitettiin potilaskeskeisiä lopputuloksia, jolla tarkoitetaan usein potilaiden itseraportoimia tuloksia. Kahdessakymmenessä artikkelissa näillä tuloksilla tarkoitettiin erityisesti potilaiden itse tärkeiksi määrittelemiä tuloksia. Eroavaisuuksia määritelmän suhteen löytyi muun muassa sisällytetyistä kustannuksista sekä siitä, kuinka pitkällä aikavälillä lopputuloksia oli tarkoitus arvioida. Aikaväli vaihteli kolmesta vuorokaudesta useaan vuoteen. Tulosten perusteella arvoperusteisen terveydenhuollon määritelmä ei ole tarkka. Tutkielman pohdintaosiossa selvitettiin, että suomalainen lainsäädäntö asettaa raamit arvoperusteisen terveydenhuollon soveltamiselle Suomessa. Pohdinnassa todettiin myös, että laskentatapaan sisältyy myös eettisiä arvovalintoja. Esimerkiksi elämänlaadun määritelmä riippuu paljolti siitä, määritteleekö sen potilas itse vai jokin ulkopuolinen taho, kuten lääkäri tai yleinen väestö. Mikäli arvoperusteisen terveydenhuollon menetelmiä aletaan soveltaa yhä enemmän, niihin sisältyviä menetelmä- ja arvovalintoja olisi siis syytä tuoda lääkäreiden ja poliittisten päättäjien tietoisuuteen. Tämä tutkielma on toteutettu kokonaan itsenäisesti. Työtä on korjattu ohjaajien palautteen perusteella.

Summary of Background Data. Lenke classification is used to define the curve type in adolescent idiopathic scoliosis (AIS). The association of Lenke classification and long-term postoperative health-related quality of life (HRQoL) remains unclear. Objective. The purpose of this study was to assess the association between Lenke classification and HRQoL in patients who underwent spinal fusion for AIS. Materials and Methods. In all, 146 consecutive patients (mean age 15.1 yr) operated for AIS between 2007 and 2019 with a minimum 2-year follow-up were included. Fifty-three (36%) patients reached the 10-year follow-up. Their HRQoL was assessed with the SRS-24 questionnaire preoperatively, at six months, two years, and 10 years after surgery. Results. The preoperative major curve was the largest in Lenke 3 (mean 63°) and 4 (mean 62°) groups and the lowest in Lenke 5 groups (mean 48°, P<0.05). These curves were corrected to a mean of 15° with no differences between groups. We found no evidence of differences between the preoperative HRQoL scores between the Lenke groups. The self-image domain of SRS-24 was lower in patients with isolated major thoracolumbar scoliosis (Lenke 5) when compared with double-thoracic (Lenke 2) group at the two-year follow-up (mean [95% CI] 3.6 [3.3–3.9] vs. 4.3 [4.1–4.6]). The postoperative satisfaction domain was lower in Lenke 5 group when compared with main thoracic (Lenke 1) group (mean [95% CI] 3.8 [3.5–4.0] vs. 4.3 [4.2–4.5]) and Lenke 2 group (mean 4.4, 95% CI 4.2–4.6) at the two-year follow-up. The mean total score of SRS-24 at the 10-year follow-up was highest in Lenke 1 group (mean 4.06, 95% CI 3.79–4.33) and lowest in Lenke 6 group (mean 2.92, 95% CI 2.22–3.61). Conclusions. Lenke classification and especially its curve type (major thoracic vs. major thoracolumbar scoliosis) was associated with long-term health-related quality of life after instrumented spinal fusion for AIS.

Iän myötä ajaminen saattaa vaikeutua kognitiivisten, sensoristen ja motoristen taitojen heiketessä. Useimmissa Euroopan maissa on siksi käytössä autonkuljettajien ikäkausitarkastukset, joiden ajatuksena on seuloa liikenteestä pois kaikkein suurimman onnettomuusriskin omaavat kuljettajat. Tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tarkastusten aikana suoritettavien testien tehon. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, vähentävätkö autonkuljettajien ikäkausitarkastukset liikenneonnettomuuksia, sekä arvioida iäkkäiden mahdollisesti korkeampaan onnettomuusriskiin vaikuttavia tekijöitä. Tätä varten tehtiin laaja kirjallisuuskatsaus ja vertailtiin kahdentoista Euroopan maan liikennekuolemia vuosilta 2019–21, samalla huomioiden, mikäli kyseisissä maissa on käytössä ikäkausitarkastukset vai ei. Lisäksi perehdyttiin myös mahdollisiin ikäkausitarkastuksista aiheutuviin haittoihin, liikenneonnettomuustilastojen tulkintaan liittyviin harhoihin, sekä niistä aiheutuviin suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, ettei autonkuljettajien ikäkausitarkastuksilla vaikuta olevan liikenneonnettomuuksia merkittävästi vähentävää vaikutusta ja että tietyissä tapauksissa ne ovat saattaneet johtaa iäkkäiden suojaamattomien tienkäyttäjien (pyöräilijät, kävelijät, moottoripyöräilijät) liikennekuolemien merkitsevään kasvuun. Muutamassa tutkimuksessa ajokortin uusiminen paikan päällä (esimerkiksi tieliikenneviranomaisen luona) ja näöntarkastukset olivat yhteydessä iäkkäiden vähäisempiin auto-onnettomuuksiin. Yhdessäkään tutkimuksessa ei kuitenkaan osoitettu, että lääkärintarkastuksilla olisi iäkkäiden liikenneonnettomuuksia vähentävää vaikutusta. Ikäkausitarkastusten arvioitiin maksavan Suomen veronmaksajille noin 6 000 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi on huomioitava rajalliset lääkäriresurssit. Näistä syistä johtuen ainakaan lääkärien suorittamat autonkuljettajien ikäkausitarkastukset eivät ole perusteltuja.

Tibiafrakturer hör till de vanligaste frakturerna hos barnpatienter (1). Incidensen är 100–106/100 000 patienter (2-4). Det är därför viktigt att vidareutveckla olika behandlingsformer för tibiafrakturer hos barn. Tibiafrakturer indelas i följande tre kategorier: proximalt, i mitten och distalt. Tibiafrakturer hos barn sker oftast i den distala tredjedelen eller i den mellersta delen (2, 5-8) Tibiafrakturer hos barn har god läkningsförmåga (9), vilket beror på tjock periosteum och god blodcirkulation. Efter att frakturen i tibiskaftet uppstått ökar takten av bentillväxt i det skadade benet, vilket är orsaken till att slutna tibiafrakturer snabbt läker (10, 11). Detta betyder att frakturerna oftast kan behandlas icke-operativt. Om icke-operativ behandling inte räcker ska operativ vård övervägas. Syftet med denna retrospektiva studie var att undersöka hur tibiafrakturer hos barn vårdas och vilka faktorer som påverkar valet av behandlingsform samt vilka komplikationer som förekommer vid de olika typerna av behandling. I studien beaktades demografi, skademekanism, typ av fraktur, typ och plats av fibulafrakturen samt val av behandling som antingen var gjutning på akutavdelningen (ED) eller manipulation under anestesi (MUA). Därtill granskades behovet av ingrepp för att upprätthålla linjering. Frakturlinjering omvärderades med digitala radiografer vid första intagningen, efter reduktion och under uppföljningsbesöket. Studien omfattade 475 barnpatienter med icke-epifyseala tibiafrakturer som vårdades på Helsingfors Nya Barnsjukhuset under 2010–2018. Patientidentifieringen genomfördes med Kids’ Fracture Tool Helsinki (BCB Medical registreringsprogram). I studien deltog 298 pojkar och 176 flickor. Av patienterna behandlades 63 %/77 % icke-operativt och 37 %/23 % av patienterna behandlades operativt. Komplikationer uppstod hos 6,3 % av patienterna. Resultaten av studien visar att icke-epifyseala tibiafakturer hos barn bör behandlas icke-operativt eftersom komplikationer sällan uppstår och för att tibiafrakturerna hos barnpatienter ofta läks snabbt och med goda resultat.

BACKGROUND: Migrants and ethnic minority populations appear to have experienced a disproportionate burden of the coronavirus disease 2019 (COVID-19) pandemic. In Finland, a foreign first language is often considered an indicator of foreign ethnicity. We investigated whether hospitalized patients with a foreign first language presented with a more severe COVID-19 upon admission to specialized health care, and if they had a similar in-hospital course of disease compared with those with a domestic first language. METHODS: We conducted a retrospective observational population-based register study, including all patients with confirmed COVID-19 infection admitted to specialized health care and intensive care units (ICUs) in the capital province of Finland between 27 February and 3 August 2020. We examined first values, peak values, and changes in laboratory parameter elevation during hospitalization among different language groups. Studied biomarkers included creatinine, alanine aminotransferase (ALAT), fibrin D-dimer, leukocyte count, thrombocytes, C-reactive protein (CRP), and lactate dehydrogenase (LD). RESULTS: Those with a foreign first language were younger, exhibited smaller changes in CRP, lower first creatinine, and lower peak creatinine values. After adjustment for age and sex, none of the differences remained significant. A foreign first language did not impact the risk of ICU admission. Peak leukocyte count, change in leukocyte count, and all CRP variables were the most significant predictors for ICU admission and behaved similarly across language groups. CONCLUSIONS: Although those with a foreign first language were overrepresented in COVID-19 related hospitalizations, we found no significant differences in laboratory findings based on first language, implying that disease severity among hospitalized patients did not differ between language minorities and the rest of the population.

Diabetes on yleinen krooninen sairaus, jota sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Diabeettinen neuropatia eli diabeteksen aiheuttama hermoston vaurio on yleinen diabeteksen lisätauti. Elämänsä aikana noin puolet diabetesta sairastavista potilaista sairastuu diabeettiseen neuropatiaan, lisäksi noin viidennes kehittää kivuliaan diabeettisen neuropatian. Diabeettisen neuropatian oireet ovat moninaisia. Keskeisessä roolissa ovat yleensä ensimmäisenä ilmenevät erilaiset tuntohäiriöt, joiden arvioiminen on hankalaa ilman potilaiden omakohtaista palautetta. Diagnoosin asettamisen ja oirekuvaston arvioimisen helpottamiseksi on tämän vuoksi kehitetty lukuisia tutkittavien itsensä täytettäviä kyselylomakkeita. Kirjallisuushaun ja -katsauksen avulla selvitettiin, mitä diabeettisen perifeerisen neuropatian aineistossa validoituja, tutkittavien itse täyttämiä kyselylomakkeita on käytössä. Tuloksista valikoitiin mukaan ainoastaan kokonaan diabetespotilasaineistossa validoitujen kyselylomakkeiden alkuperäistutkimukset, sekä tässä aineistossa myöhemmin validoidut kyselylomakkeet. Lääkärin kliinistä tutkimusta sisältävät kyselylomakkeet sekä elämänlaadun arvioon keskittyvät kyselylomakkeet jätettiin katsauksen ulkopuolelle. Neljä perifeerisessä diabeettisessa neuropatiassa ja neljä kivuliaassa perifeerisessä diabeettisessa neuropatiassa käytössä olevaa kyselylomaketta täytti määritellyt vaatimukset. Kyselylomakkeiden validointitutkimuksista pyrittiin selvittämään, miten hyvin kehityksessä on otettu huomioon lomakkeen luotettavuuden, pätevyyden ja muutosherkkyyden varmistaminen; minkälainen diabetespotilasaineisto on kyseessä, ja mitä lomakkeen herkkyydeksi ja tarkkuudeksi ilmoitetaan. Tutkimuksessa ilmenneitä kyselylomakkeiden vahvuuksia ovat yksinkertaisuus, helppokäyttöisyys eri terveydenhuoltoammattilaisten vastaanotoilla, sekä käyttö epidemiologisissa tutkimuksissa. Heikkouksina lomakkeissa esiintyy erilaisia vääristymiä, eivätkä ne tunnista 10–20 % tautitapauksista. Kyselylomakkeet kuitenkin auttavat tunnistamaan lisätutkimusten tarpeessa olevat potilaat.

Endometrioosi on tavallinen sairaus, joka koskettaa noin 10 % suomalaisista naisista. Sen diagnostiikka on haastavaa ja usein viivästyy. Tässä tutkimuksessa keskitytään taudin vaikeimman muodon, syvän endometrioosin, diagnostiikkaan. Diagnostiikassa on tapahtunut muutosta vatsaontelon tähystyksen rutiininomaisen suorittamisen vähennyttyä. Ultraäänidiagnostiikassa koneiden laatu ja asiantuntijoiden osaaminen ovat kehittyneet, ja ultraäänikuvantaminen on osittain syrjäyttänyt magneettikuvantamisen (MRI) tarvetta. MRI-kuvantamista katsotaankin tarpeelliseksi suoli-, virtsatie-, pallea tai syvällä lantiopohjassa kasvavassa endometrioosin selvittelyissä leikkauksen suunnittelussa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää endometrioosin magneettikuvantamisen osuvuutta diagnostiikassa, eli kohdentuuko kuvantaminen siihen potilasryhmään, joka hyötyy kuvantamisesta ja auttaako kuvantaminen suunnittelemaan leikkauksen laajuutta. Aineistona on HUS naistentaudeilta vuonna 2018 endometrioosin vuoksi MRI-kuvaukseen lähetetyt yli 50-vuotiaat potilaat. Tuloksissa huomattiin, että pelkät suoli- tai virtsatieoireet korreloivat huonosti etenkin MRI-löydösten, mutta myös leikkaustulosten kanssa. Gynekologinen tutkimus yhdistettynä transvaginaaliseen ultraääneen (TVS) olivat usein käypiä tutkimuksia syvän endometrioosin löytämiseksi, mutta näiden tutkimusten kyky erottaa eri syvän endometrioosin muotoja toisistaan vaikutti tutkimuksemme perusteella huonolta. MRI-tutkimus tunnisti suoliendometrioosin hyvin herkästi ja tarkasti, ja täten MRI on hyvä tutkimus suoliendometrioosileikkausta suunnitellessa. Virtsatie- endometrioosin herkkyys oli huono, eli tässä aineistossa MRI-tutkimus oli huono poissulkemaan virtsatie-endometrioosia. Muiden syvien endometrioosipesäkkeiden löytäminen MRI:ssa oli verrattain hyvä, mutta tarkkuus jäi melko huonoksi, eli kuvantamisessa oli paljon vääriä positiivisia. Tämän ja muiden uusien tutkimusten valossa endometrioosin diagnostiikkaa olisi hyvä porrastaa seuraavasti: endometrioosidiagnoosi on tehtävissä usein pelkällä kliinisellä tutkimuksella ja ultraäänikuvantamisella. Monesti TVS on riittävä, jos oireet ovat lievät ja leikkausta ei suunnitella. Jos TVS-löydös jää epäselväksi ja oireet ovat hankalia (lääkityksestä huolimatta) voi MRI-kuvantaminen olla tarpeen.