Browsing by Subject "hammaslääketiede"

Anatomian tuntemus on olennainen osa hammaslääkärin osaamisen perustaa. Suomessa hammaslääketieteen peruskoulutukseen sisältyvä anatomian opetus toteutetaan suurimmaksi osaksi kahden ensimmäisen vuoden eli prekliinisen vaiheen aikana yhdessä lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Helsingin yliopiston hammaslääketieteen koulutusohjelman prekliinisen vaiheen anatomian opetuksen kattavuutta sekä hammaslääketieteen ja lääketieteen opiskelijoiden kokemuksia anatomian opetuksesta ja opiskelusta moniammatillisessa ympäristössä. Opetuksen kattavuuden arvioinnissa aineistona on vuoden 2018 prekliinisten opintojaksojen ydinainesanalyysit. Vertailuaineistona toimii brittiläisen The Anatomical Society -järjestön laatima anatomian ydinopetussuunnitelma. Vertailu tehtiin Microsoft Excel -ohjelman avulla. Lisäksi opiskelijoiden kokemuksien kartoittamiseen käytettiin kyselyaineistoa, joka kerättiin lomekkeella, jonka lähetettiin Helsingin yliopiston 3.-6. vuoden hammaslääketeiteen ja yleislääketieteen opiskelijoille toukokuussa 2021. Vastauksia tuli 117. Vastausprosentti oli 15%. Vastausten tilastollinen analyysi tehtiin IBM SPSS -ohjelmalla. Tutkimuksessa ilmeni, että Helsingin yliopiston prekliinisen vaiheen anatomian opetus ei kata osittain tai kokonaan 42,2% brittiläisen hammaslääketieteellisen ydinopetussuunnitelman osatavoitteista, mutta opetukseen sisältyi ydinopetussuunnitelman ulkopuolisia asioita. Tämän ylimääräisen opetuksen osuus anatomian opetuksesta vaihteli 8,3-78,4% välillä opintojaksoittain. Tutkimuksessa hammaslääketieteen opiskelijat arvioivat saamansa anatomian opetuksen vähemmän hyödylliseksi ja vähemmän oleelliseksi kuin lääketieteen opiskelijat. Huolimatta yhteisistä opinnoista myös vastaajien arviot omasta eri anatomisten rakenteiden osaamisesta erosivat koulutusohjelmien välillä. Kummankin koulutusohjelman opiskelijat arvioivat keskimäärin, että yhteisopetus on ”enemmän yleislääketieteen opiskelijoille suunnattu”. Tutkimuksen avulla löydettiin selviä epäkohtia anatomian opetuksessa. Nämä epäkohdat voivat heijastella laajemmin prekliinisen vaiheen yhteisopetuksen toteuttamisen mahdollisia ongelmia, joihin on syytä pureutua, jotta prekliiniset opinnot vastaisivat paremmin hammaslääkärikoulutuksen tarpeita ja opiskelijoiden odotuksia.

Tutkimukset tarkoitus. Ultraäänitutkimus on non-invasiivinen, edullinen ja kivuton tutkimusmenetelmä, jota voidaan käyttää eri sairauksien diagnosoimiseen. Sen etuna verrattuna röntgentutkimuksiin on ettei siinä käytetä potilaalle vahingollista ionisoivaa säteilyä. Vaikka lääketieteen puolella ultraäänitutkimukset ovat arkipäivää, käytetään niitä hammaslääketieteessä hyvin vähän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää miten ultraäänitutkimuksia voidaan hyödyntää hammaslääkärin kliinisessä työssä ja mitä mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita tällä hetkellä tutkitaan. Materiaalit ja menetelmät. Lähteenä ovat PubMed-tietokannasta hakusanoilla "ultrasound", "ultrasonography" ja "dentistry" etsityt englanninkieliset tutkimukset, jotka on julkaistu vuonna 2005 tai sen jälkeen. Lisäksi lähteenä on käytetty alan oppikirjoja soveltuvilta osin. Tulokset. Ultraäänitutkimusta voidaan käyttää useiden pään ja kaulan alueen sairauksien diagnosoinnin apuna. Tällä hetkellä yleisin hammaslääketieteellinen käyttökohde on sylkirauhassairauksien diagnostiikka. Muita tutkimuskohteita ovat mm. imusolmukkeet, pehmytkudosten tulehdukset, verisuonianomaliat, leukanivelsairaudet ja vierasesineet. Mahdollisia tulevaisuuden käyttökohteita voi löytyä lisää kariologian, parodontologian, purentafysiologian ja suukirurgian erikoisaloilta, mutta näistä vaaditaan vielä lisää tutkimustietoa. Johtopäätökset. Ultraäänitutkimus on hammaslääketieteen alalla verrattain vähän hyödynnetty tutkimusmenetelmä, jota olisi mahdollista käyttää nykyistä monipuolisemmin. Sillä on monia etuja verrattuna röntgentutkimukseen: reaaliaikaisuus, parempi erottelukyky pehmytkudoksissa ja se, että siinä ei käytetä vahingollista ionisoivaa säteilyä. Ultraäänen käytön yleistymisen haasteina hammaslääketieteessä ovat ultraäänilaitteiden vähäisyys hammaslääkärin vastaanotoilla, sekä vähäinen koulutus niiden käyttämiseen.

Näyttöön perustuvia Käypä hoito -suosituksia on laadittu yhdeksästä hammaslääketieteen aihealueesta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten suositusten keskeiset asiat toteutuvat hammaslääkäreiden työssä ja mitä he suosituksista ajattelevat. Tutkielma on toteutettu artikkelina, joka on tarjottu julkaistavaksi Suomen Hammaslääkärilehteen 13.4.2019. Julkaisun muita kirjoittajia ovat Marja Pöllänen, Minna Kaila ja Aura Heimonen. Kyselytutkimus lähetettiin Suomen hammaslääkäriseura Apollonian jäsenille ja siihen vastastattiin Webropol -ohjelmassa. Vastaukset analysoitiin Excel -ohjelmassa. Kyselyyn vastausprosentti oli 8,2 %. Suositustekstejä käytti 93,5 % vastaajista. Vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa, olivat tutustuneet suositusten eri osiin useammin kuin ne vastaajat, joiden valmistumisesta oli kulunut pidempään. Suurempi osa erikoishammaslääkärikoulutuksen tai erityispätevyyden suorittaneista oli tutustunut näytönastekatsauksiin verrattuna vastaajiin, jotka eivät olleet jatkokouluttautuneet. Vastaajat pitivät suosituksia potilastyön kannalta hyödyllisinä. Ajanpuute oli usein syynä, jos vastaaja ei ollut tutustunut materiaaleihin. 60,1 % ilmoitti, että suosituksia on käsitelty potilaiden hoitoa käsittelevissä kokouksissa. Käypä hoito -suositusten suositustekstejä ja potilasohjeita hyödynnettiin kliinisessä työssä varsin laajasti. Peruskoulutuksen osuus suositusten implementoinnissa näyttäisi olevan merkittävä, sillä materiaaleja käyttivät selvästi monipuolisemmin hyödykseen hammaslääkärit, joiden valmistumisesta oli kulunut vähemmän aikaa. Lisäksi jatko- ja täydennyskouluttautuminen tukee tieteelliseen tietoon perehtymistä. Tieteellisen tiedon jatkuva lisääntyminen tuo haasteita ajantasaisen tiedon hallitsemiseen. Lisäksi muutokset suun terveydenhuollon kentällä vaativat hoitolinjausten yhdenmukaistamista. Tulevaisuudessa tulisikin panostaa Käypä hoito -suositusten laajempaan hyödyntämiseen kaikkien suun terveydenhuollon toimijoiden osalta.

Hammaslääketieteen koulutusohjelman tulisi tarjota paras mahdollinen koulutus tulevaisuuden hammaslääkäreille. Helsingin yliopistossa aloitettiin vuonna 2015 tutkintorakenteen uudistus, joka tarjoaa mahdollisuuden hammaslääketieteen opintojen kehittämiselle. Tutkimuksen päätavoitteena on tuottaa tutkintorakenteen uudistamiseen hyödynnettäväksi uusia näkökulmia. Tarkoituksena on selvittää, kuinka Helsingin yliopiston hammaslääketieteen opiskelijat arvioivat kahden ensimmäisen vuoden prekliinisiä opintoja ja mitä muutoksia he haluaisivat uuteen tutkintorakenteeseen. Tutkimuksen avulla pyritään löytämään ratkaisuja ja mahdollisesti jopa menetelmiä, joita voisi uudessa tutkintorakenteessa hyödyntää. Tutkimusaineisto on kerätty tätä tutkimusta varten tehdyllä kyselylomakkeella. Kyselylomake suunnattiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan 3.-5. vuosikurssin hammaslääketieteen opiskelijoille huhtikuussa 2016. Kyselylomakkeen vastausprosentti kaikilta vuosikursseilta oli hyvä (82 %). Aineiston tilastollisessa analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa. Suuri osa kyselyyn vastanneista hammaslääketieteen opiskelijoista koki, että nykyiset prekliiniset opinnot luovat kohtalaisesti tai hyvin pohjaa kliinisen vaiheen opinnoille. Tutkimuksessa ilmeni, että opiskelijoiden mielestä hammaslääketieteen opiskelijoille suunnitellut hammaslääketieteellistä ainesta sisältävät eriytetyt opinnot luovat biolääketieteen opintojaksoja paremmin pohjaa kliinisen vaiheen opinnoille. Opiskelijat toivoivat, että hammaslääketieteen kannalta olennaisia opintoja olisi ensimmäisten kahden opintovuoden aikana enemmän. Hammaslääketieteen opiskelijat aloittavat mielellään nopeasti opintojen alettua hammaslääketieteellisten tiedollisten ja taidollisten oppien karttumisen, vaikkakin arvostavat biolääketieteellisten opintojaksojen saamaa yleislääketieteellistä osaamista. Tutkimuksessa ilmeni, että vastaajat kokivat heidän aikaisissa prekliinisen vaiheen opinnoissa olevan paljon hyvää, mutta niissä oli myös kehittämisen varaa. Tutkimuksen avulla löydettiin selviä kohtia, joihin puuttumalla on mahdollista muokata opintoja vastaamaan paremmin opiskelijoiden odotuksia ja edelleen tukemaan oppimista aiempaakin paremmin.

Tässä tutkimuksessa kerrotaan suomalaisten hammaslääkäreiden käyttämistä tietolähteistä hammashoidon apuna. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitä tietolähteitä käytetään ja kuinka paljon verrattaessa toisiinsa ja verrattaessa eri sektoreilla työskenteleviin hammaslääkäreihin. Erityisesti on keskitytty Therapia Odontologica -kirjaan ja Terveysportti-verkkopalveluun. Tutkimusmetodi oli kvantitatiivinen. Kysely lähetettiin sähköpostitse kyselylomakkeena 1315 hammaslääkärille ja vastausprosentti oli 23%. Tuloksista nähdään, että Therapia Odontologica -käsikirjaa käyttää noin viidennes kyselyyn vastanneista viikoittain ja muut harvemmin. Kirjan käyttötapana on pääasiassa yksittäisten ongelmien ratkaisu. Terveysportti-verkkopalvelun Hammaslääketieteen tietokantojen eniten käytetty osio oli Therapia Odontologica tietokanta, jota käytti noin kuudennes vastaajista päivittäin ja vajaa kolmannes viikoittain. Terveysportin muista osioista eniten käytössä oli Lääkkeet ja hinnat -tietokanta sekä SFINX -lääkeaineinteraktiot, joita noin puolet vastaajista käytti viikoittain tai useammin. Yksityistä ja julkista sektoria vertailtaessa suurimmat erot löytyivät Terveysportin käytöstä, jossa selvisi, että julkisella puolella käyttö on yleisempää. Ikäryhmävertailusta selvisi, että nuoremmat hammaslääkärit käyttävät vanhempia enemmän Terveysportin tietokantoja.

Hammaslääketieteen yliopistollinen opetus on haasteen edessä: miten kehittää opetusta ja tukea oppimista vaikuttavilla tavoilla digitalisoituvassa maailmassa, jossa media ubikisoituu eli kaikkiallistuu yhä enemmän? Videopohjainen oppiminen (Video Based Learning, VBL) tarjoaa lupaavia pedagogisia mahdollisuuksia erityisesti ottaen huomioon uudet, mediaa natiivisti kuluttavat sukupolvet. Merkittävä osa viime vuosina Suomessa valmistuneista hammaslääkäreistä kokee kiinteän protetiikan osaamisensa vajavaiseksi. Tämä opinnäytetyö pyrkii vastaamaan tähän puutokseen kehittämällä ja monipuolistamalla kiinteän implantologian opetusmateriaaleja ja pedagogisia lähestymistapoja VBL:n keinoin. Tämä opinnäytetyö koostuu opetusvideoproduktiosta, digitaalisesta oppimisalustasta ja kirjallisuuskatsauksesta. Produktiota varten kuvattiin yli 7 tuntia videomateriaalia maalis–marraskuussa 2022. Materiaali leikattiin 18 opetusvideoksi, joiden yhteiskesto on kaksi tuntia. Videosarja dokumentoi todelliselle potilaalle toteutetun implanttihoidon ensimmäisestä tutkimuskäynnistä implantointiin ja valmiin implantin kontrollikäyntiin asti. Sarja seuraa hammaslääkäreiden kliinisen työn lisäksi röntgenhoitajan työtä KKTT-kuvan otossa sekä hammasteknikkojen työskentelyä hammasteknisissä laboratorioissa. Sarja esittelee myös kaksi keskenään vaihtoehtoista implanttihoidon välivaiheen toteutustapaa: perinteisen jäljentämisen ja digitaalisen jäljentämisen menetelmät. Opetusvideoilla esiintyvät henkilöt ovat antaneet kirjallisen suostumuksensa materiaalin julkaisuun opetuskäyttöön. Digitaalinen oppimisalusta toteutettiin verkkosivuna. Se toimii käyttöliittymänä videoiden katselulle ja esittää videot kronologisessa järjestyksessä polkuna, joka haarautuu käyttäjän valitseman jäljentämismenetelmän mukaan. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin, millä keinoin VBL:n vaikuttavuutta oppimistuloksiin voidaan edistää. Katsaukseen koottiin lukuisia suosituksia VBL-tuotantojen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Lisäksi tarkasteltiin, mitä muita hyötyjä ja toisaalta haasteita ja heikkouksia VBL:llä pedagogisena lähestymistapana on verrattuna muihin opetusmenetelmiin. VBL tarjoaa paitsi runsasta toteuttamatonta potentiaalia opetuksen laadun ja kvantitatiivisten oppimistulosten kehittämiseen, myös mahdollisuuden laajempaan opetuksen ja oppimisen laadulliseen paradigmamuutokseen transmissiivisesta pedagogisesta filosofiasta konstruktivistiseen filosofiaan. VBL ei kuitenkaan itsessään takaa oppimistuloksia, vaan ollakseen vaikuttavia VBL-tuotannot on toteutettava riittävän laadukkaasti ja integroitava saumattomasti muuhun opetukseen. Ne ovat myös aina osa laajempaa pedagogista ekosysteemiä ja opetuksen ja oppimisen kulttuuria.