Browsing by Title

The research question of this thesis focuses on what the main constraints in the agricultural technological innovation in China are. The primary aim is to identity the most serious constraints/predicaments in Chinese agricultural technological innovation, and the most possible/main reasons behind those constraints. Based on the research findings, recommendations for some viable countermeasures and a way out of this bind could be provided for relevant policymakers in the Chinese agricultural sector. This thesis adopted a qualitative analysis based on grounded theory. The objects of analysis/data were 20 articles in Chinese academia selected according to these criteria: high relevance of titles and keywords to the thesis’ purposes; high representativeness of contents that relate to the thesis’ research questions; highly informative articles; high citation rates and influences of the articles. According to the study's findings, there are four major constraints to the advancement of agricultural science and technology innovation: 1) severe lack of financial investment in agricultural research; 2) low rate of conversion of agricultural science and technology achievements; 3) sluggish agricultural technology promotion and diffusion system; and 4) insufficient innovation capacity of scientific research actors, as well as a lack of collaborative innovation among them. This study fills a gap in the literature by conducting a systematic and comprehensive analysis of the barriers to agricultural science and technology innovation in China. The Chinese Ministry of Agriculture should implement deliberate policies and initiatives to promote agricultural innovation in China. Quantitative analysis could be used in future studies to obtain more accurate analysis results.

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen teoreettinen osa esittelee yhteiskunnallisten hankkeiden arvottamiseen liittyvää koti- ja ulkomaista kirjallisuutta. Empiirinen osa tutkii Savonlinnasta poimitun metsätilaotoksen avulla maiseman- ja luonnonhoidon aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia tilojen metsänomistajille sekä vertaa näitä tuloksia haastattelututkimuksesta saatuihin vastauksiin maksuhalukkuudesta monimuotoisuuden hyväksi. Lähdeaineisto Metsämaiseman- ja luonnonhoidon aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia tutkittaessa case-aineistona käytettiin keskeisen Saimaan Pihlajaveden saaristoalueen 24 tilaa, joiden omistajat olivat tilanneet Etelä-Savon metsäkeskukselta uudentyyppisen maiseman- ja luonnonhoidon arvot huomioivan metsäsuunnitelman. Samalla aineistolla suoritettiin myös metsänomistajien haastattelu, jonka avulla selvitettiin metsänomistajien maksuhalukkuutta monimuotoisuudesta ja maisemamansuojelusta. Lisäksi kysyttiin mielipiteitä nykyisistä metsänhoitosuosituksista ja alueelle kaavailluista luonnonsuojeluhankkeista. Aineiston käsittely Taloudellisia vaikutuksia tutkittaessa maisema- ja luontoarvoja korostavaa metsäsuunnitelmalaskelmaa verrattiin maksimaaliseen puuntuotantoon tähtäävään metsäsuunnitelmaan. Näiden kahden vaihtoehtoisten laskelman välinen erotus tulkittiin monimuotoisuuden turvaamisen metsälötason puuntuotannolliseksi vaikutukseksi. Vastaavasti haastatteluosuudessa metsänomistajilta kysyttiin, kuinka paljon he olisivat valmiita luopumaan metsätuloistaan monimuotoisuuden edistämiseksi. Maksuhalukkuutta tutkittaessa käytettiin contingent valuation -menetelmää. Tulokset Siirtyminen ns. perinteisestä metsänkäsittelystä maiseman- ja luonnonhoidon huomioivaan metsänkäsittelyyn pienentää metsästä saatavia nettotuloja ensimmäisen kymmenvuotiskauden aikana 36 % eli 289 mk/ha vuosittain. Vastaavasti metsänomistajien maksuhalukkuus monimutoisuuden edistämisestä oli 5,3 % metsätuloista, joka on rahassa 18 mk/ha vuosittain. Nettotulojen merkittävä pieneneminen selittyy kohteen arvokkailla maisema-arvoilla ja ekologisten elinympäristöjen runsaalla lukumäärällä. Tulosten tilastollista luotettavuutta ei otoksen pienuuden vuoksi voitu tarkastella.

Uusien lajikkeiden myötä maissin rehuviljely on tullut ajankohtaiseksi myös pohjoisemmilla alueilla Euroopassa. Maissisäilörehun pienen raakavalkuaispitoisuuden takia ruokinnassa käytettävän valkuaisrehun tulee mahdollistaa riittävä valkuaisen ja aminohappojen saanti ruokinnasta. Rypsin ja härkäpavun viljely on mahdollista Suomen olosuhteissa, ja ne voisivat soveltua hyvin valkuaistäydennykseksi maissisäilörehua sisältävään ruokintaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maissisäilörehun ja kahden eri valkuaistäydennyksen vaikutusta lypsylehmien syöntiin, dieetin sulavuuteen, maitotuotokseen ja aineenvaihduntaan, kun nurmisäilörehun kuiva-aineesta 50 % korvattiin maissisäilörehulla. Ruokintakoe toteutettiin cyclic change over -koemallin mukaisesti kolmessa 21 vuorokauden jaksossa. Kokeessa oli kuusi erilaista ruokintaa ja kaksi tuotosvaiheen perusteella muodostettua kuuden eläimen blokkia. Kokeessa oli mukana 12 useamman kerran poikinutta ayrshire -rotuista lypsylehmää. Koeruokinnat muodostettiin 2 x 3 faktoriaalisesti kahdesta karkearehusta (1. sadon nurmisäilörehu vs. nurmi- ja maissisäilörehun seos (50:50)) sekä kolmesta valkuaiskoostumukseltaan erilaisesta väkirehuseoksesta. Väkirehuseoksista yksi sisälsi niukasti rypsirouheen ja härkäpavun valkuaista ja kaksi runsaammin valkuaista siten, että lisävalkuaisen lähteenä oli joko rypsirouhe tai härkäpapu. Valkuaisrehujen lisäksi seosrehujen väkirehuseos sisälsi ohraa, kauraa, melassileikettä, propyleeniglykolia ja kivennäistä. Seosrehujen karkearehu-väkirehu -suhde oli 58:42 kuiva-aineessa. Ruokinnat eivät vaikuttaneet kuiva-aineen ja orgaanisen aineen syöntiin. Maissisäilörehun lisääminen ruokintaan lisäsi tärkkelyksen ja vähensi raakavalkuaisen ja neutraalidetergenttikuidun saantia sekä heikensi dieetin sulavuutta. Valkuaislisä lisäsi maissisäilörehua saaneiden lehmien maitotuotosta ja energiakorjattua maitotuotosta, mutta ei nurmisäilörehua saaneiden. Valkuaistuotos lisääntyi, kun maissisäilörehua sisältävään ruokintaan yhdistettiin runsaampi valkuaisruokinta, kun taas nurmisäilörehua sisältävällä ruokinnalla vastaavaa ei havaittu. Härkäpapu lisävalkuaisena lisäsi maissisäilörehua saaneiden lehmien valkuaistuotosta, mutta ei nurmisäilörehua saaneiden. Lisävalkuainen lisäsi maidon valkuaispitoisuutta maissisäilörehua sisältävällä ruokinnalla. Ruokinnalla ei ollut vaikutusta maidon rasva- ja laktoosipitoisuuteen. Maidon ureapitoisuus väheni, kun lehmät saivat ruokinnassaan maissisäilörehua. Sen sijaan runsas valkuaisruokinta lisäsi maidon ureapitoisuutta niukkaan valkuaisruokintaan verrattuna. Maidon ureapitoisuus oli suurempi härkäpapua kuin rypsiä sisältävällä ruokinnalla. Valkuaislisä lisäsi maissisäilörehua saaneiden lehmien välttämättömien ja haaraketjuisten aminohappojen yhteenlaskettuja pitoisuuksia, mutta vähensi niitä nurmisäilörehua saaneiden lehmien plasmassa. Plasman aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksissa ei ollut suuria eroja ruokintojen välillä. Valkuaislisä lisäsi hieman plasman glukoosipitoisuutta ja vähensi NEFA-pitoisuutta. Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla muuttaa lehmien ravintoaineiden saantia. Maissisäilörehun lisäämisen vaikutus maitotuotokseen tai maidon komponenttien tuotokseen riippuu valkuaisruokinnan tasosta siten, että riittävän valkuaistäydennyksen myötä maissisäilörehua sisältävällä ruokinnalla saavutetaan sama maitotuotostaso nurmisäilörehuun verrattuna. Tutkimuksen tulosten perusteella rypsi ja härkäpapu sopivat hyvin valkuaislisäksi maissisäilörehua sisältävään ruokintaan.

Maissi (Zea mays L.) on lämpimiin olosuhteisiin ja lyhyeen päivään tottunut, runsaasti biomassaa tuottava heinäkasvi. Maissia viljellään laajasti ympäri maailman niin rehu- kuin elintarvikekäyttöönkin, mutta Suomessa sitä viljellään lyhyen kasvukauden vuoksi pääasiassa karkearehun tuottamiseksi nautakarjalle. Suomessa maissin viljely säilörehuksi on lisääntynyt pohjoisiin olosuhteisiin soveltuvien lajikkeiden myötä ja viljelypinta-ala on kasvanut viime vuosien aikana jo yli tuhanteen hehtaariin. Suomessa kasvuaika ei riitä maissin jyväsadon korjaamiseen, joten maissikasvusto korjataan tuleentumattomana säilörehuksi myöhään syksyllä. Maissin ruokinnallinen arvo eroaa nurmesta pienemmän raakavalkuaispitoisuuden ja suuremman tärkkelyspitoisuuden vuoksi. Toisin kuin nurmesta, maissista saadaan korjattua yhdellä korjuulla suuri kuiva-ainesato. Maisterintutkielmassani käsittelen maissisäilörehua lypsylehmien ruokinnassa. Tarkoituksena oli selvittää, miten nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla vaikuttaa lypsylehmien syöntiin, maitotuotokseen ja metaanintuotantoon. Ruokintakoe järjestettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan pihattonavetassa 18.1.-9.4.2020. Tutkimus oli osa Tulevaisuuden kestävät karkearehuvalinnat (Tukeva) -hanketta. Tutkimus koostui kolmesta neljän viikon jaksosta. Jakson viimeinen viikko oli näytteiden keruuviikko. Ensimmäisellä ja kolmannella ruokintajaksolla karkearehusta 50 % oli maissisäilörehua ja 50 % nurmisäilörehua. Toisella ruokintajaksolla karkearehu oli pelkästään nurmisäilörehua. Lehmät saivat koko kokeen ajan väkirehua robotilta keskimäärin 6,2 kg/pv. Seosrehua oli vapaasti tarjolla ja sen karkearehu-väkirehusuhde kuiva-aineessa oli 65:35. Kokeeseen valittiin kymmenen Ayrshire-rotuista lehmää, joiden poikimisesta oli kokeen alkaessa kulunut keskimäärin 98 pv ja maitotuotos oli keskimäärin 46,6 kg/pv. Maissisäilörehun D-arvo oli 679 g/kg ka, kuiva-ainepitoisuus 351 g/kg ja NDF-pitoisuus 390 g/kg ka. Nurmisäilörehun D-arvo oli 652 g/kg ka, kuiva-ainepitoisuus 361 g/kg ja NDF-pitoisuus 590 g/kg ka. Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen maissisäilörehulla lisäsi kuiva-aineen syöntiä 0,9 kg/pv ja tärkkelyksen saantia 1,91 kg/pv. Myös muuntokelpoisen energian saanti (MJ/pv) nousi maissisäilörehuruokinnalla 2,7 %. Maissisäilörehu heikensi dieetin sulavuutta. Kuiva-aineen sulavuus väheni 6,2 % ja kuidun sulavuus 32,5 % maissisäilörehun korvatessa nurmisäilörehua. Maissisäilörehuruokinnalla ei ollut vaikutusta maitotuotokseen tai maidon pitoisuuksiin. Metaanintuotanto (g/pv) väheni n. 5 % maissisäilörehuruokinnalla, mutta ruokinnalla ei ollut vaikutusta metaanintuotantoon per tuotettu energiakorjattu maitokilo (EKM). Maissisäilörehun lisääminen ruokintaan pienensi maidon ureapitoisuutta ja paransi typen hyväksikäyttöä. Maissisäilörehu on hyvä karkearehulähde myös Suomen olosuhteissa ja se voi vähentää lypsylehmien metaanipäästöjä (g/pv), mutta tuotekiloa (g/kg EKM) kohti laskettuna päästövähennystä ei välttämättä saavuteta.

Konvehdeissa, makeisissa ja kekseissä käytetään monenlaisia täytteitä, jotka vaikuttavat erityisesti tuotteen flavoriin ja ulkonäköön. Koska tyypillisesti konvehdeissa täytteet muodostavat noin puolet tuotteen massasta, on täytteillä merkittävä vaikutus tuotteen funktionaalisiin ja ravitsemuksellisiin ominaisuuksiin sekä valmistuskustannuksiin. Sokeri ja rasva ovat täytteiden pääkomponentteja. Maitopohjaisilla raaka-aineilla voidaan parantaa elintarvikkeiden ravintoarvoa esimerkiksi nostamalla tuotteen proteiinipitoisuutta. Maitoinen vaalea täyte on rasvapohjainen sokerin ja maitojauheen suspensio, jossa sokeri ja maitojauhe on sekoitettu sulaan rasvaan. Kinuski on vesipohjainen maidosta ja sokerista keittämällä valmistettu karamellisoitunut tuote. Työn tavoitteena oli tutkia erilaisten maitojauheiden käyttöä makeissa täytteissä ja kehittää täytteiden ravitsemuksellisia arvoja nostamalla proteiinipitoisuutta ja laskemalla sokeripitoisuutta. Työssä todettiin, että rasvatonta maitojauhetta (SMP) on mahdollista korvata erilaisilla maitojauheilla. Sokeripitoisuutta onnistuttiin laskemaan vaaleassa täytteessä 20 %:lla. Lisäksi proteiinipitoisuuden nosto onnistui useita maitojauheita käyttäen niin, että kuluttajien arvioidessa tuotteita aistinvaraisesti tilastollisia eroavaisuuksia ei löydetty. Jotta kuluttajat pitäisivät tuotteista, tulee tuotteiden olla makeita ja sileitä suutuntumaltaan. Perusreseptillä valmistettujen kinuskien laatu oli hyvä eikä SMP:sta ja Eila SMP:sta valmistettujen kinuskien välillä löydetty merkittäviä eroja. Keittoajat määritettiin kinuskien karamellisoitumisen perusteella. Sokeria korvatessa vesipitoisuuden merkittävä nosto aiheutti kinuskin hitaamman karamellisoitumisen ja sitä kautta vaaleamman värin sekä tuotteen epätasaisen hyytymisen. Maitojauheen määrän lisäys sai aikaan värin nopeamman tummenemisen. Kun sokeria korvattiin maitojauheella, havaittiin 7 % proteiinia suurimmaksi mahdolliseksi toimivaksi proteiinipitoisuudeksi.

Extrusion is a versatile thermomechanical food processing technology, and cereal based snack products made with extrusion are one of the most significant ready-to-eat products. The literature review covered extrusion process in general while the effect of different components of grain and milk powders in extrusion was examined more closely, and also different methods to evaluate the properties and the quality of extrusion products were examined. The objective of the experimental study was to study the effects of sugar content and composition as well as the effects of different milk protein and water contents of the mass on the properties (water content, expansion and hardness) and organoleptic quality of extrudates. Experiments were carried out by using twin-screw extruder and the main component of extrudates was a mixture of oat flour and waxy maize starch. Three different milk powders were used (one lactose-containing and two lactose-free skimmed milk powders) in experiments, so that the milk protein content of mass was 8, 10 and 12 % (from solids) and water content 14, 16 and 18 %. The effect of sugar composition (lactose vs. glucose/galactose mixture) and sugar content (lowering the milk sugar content to about 60 % from solids) in extrusion was also examined. The water content, hardness and expansion of extrudates were measured. In sensory analysis (n=6) the effect of different milk powders and water contents on extrudates were evaluated. More expanded and less hard extrudates were obtained by adding milk powder that contained lactose compared to lactose-free milk powders. Lowering the sugar content did not affect the properties of extrudates significantly. Increasing the milk protein content of the mass increased the typical positive features of extrudates when lactose-containing milk powder was used, but when lactose-free milk powders were used the effect was the opposite. Increasing the water content of the mass decreased the expansion and increased the hardness of extrudates. In sensory analysis the major differences were observed in the darkness of color and the diameter of the extrudates. According to the results of the present study it is possible to obtain extrudates with good structure using lactose-containing milk powder as well as lactose-free milk powder. However, lactose-containing milk powder may be a better alternative in extrusion compared to the lactose-free milk powder. It may be possible, to some extent, to lower the sugar content of the extrudates that contain lactose-free milk powders without compromising the structural and organoleptical quality of the extrudates.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka maitorotuisten sonnien väkirehun saantia voidaan jaksottaa loppukasvatuskauden aikana, ja mikä on jaksottamisen vaikutus eläinten rehun syöntiin, kasvutuloksiin ja ruhon laatuun. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuotantotuloksiin päästään käyttämällä pelkästään hyvänlaatuista nurmisäilörehua sonnien ruokinnassa loppukasvatuskauden aikana. Ruokintakokeessa oli 16 Ayrshire- ja 20 Holstein-sonnia, jotka olivat kokeen alussa noin 6,5 kk:n ikäisiä ja elopainoltaan 230 kg. Ensimmäisen koeryhmän sonnit saivat vapaasti nurmisäilörehua (SR). Toisen koeryhmän sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla (TV), jolloin ne saivat koko kasvatuskauden ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta (ka) 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla (NV). Ne saivat kasvatuskauden ensimmäisen jakson ajan (eläinten ikä 6,5 - 12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja toisen jakson ajan (eläinten ikä 12,5 - 18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit olivat laskevalla väkirehuruokinnalla (LV), ja ne saivat ensimmäisen jakson ajan vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja toisen jakson ajan pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Tutkimuksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Kaikki sonnit teurastettiin noin 18,5 kk:n ikäisinä ja keskimäärin elopainoltaan keskimäärin 669 kg:n painoisina. Kokeessa käytettiin kahden eri kasvukauden (2012 ja 2013) ensimmäisen niiton noukinvaunulla korjattua ja laakasiiloon säilöttyä esikuivatettua timoteisäilörehua. Ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus määritettiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Väkirehuruokinta lisäsi TV-, NV- ja LV-sonnien kuiva-aineensyöntiä ja muuntokelpoisen energian saantia verrattuna SR-ryhmän sonneihin (p=0,01), mutta vähensi säilörehun ka:een syöntiä (p<0,001). NV-sonnit pystyivät syömään enemmän kuiva-ainetta kuin LV-sonnit (p<0,05), joten ne saivat rehuannoksestaan myös enemmän energiaa (106 vs. 98 MJ ME/pv) (p=0,01) ja OIV:tä (792 vs. 741 g/pv) (p<0,05). Väkirehuruokinta paransi rehun muuntosuhdetta, sillä ka:n kulutus lisäkasvukiloa (p<0,10) ja nettokasvukiloa (p<0,05) kohden oli pienempi verrattuna SR-ruokintaan. Nurmisäilörehun erinomainen laatu näkyi SR-sonnien hyvissä kasvutuloksissa (päiväkasvu 1 119 g/pv ja nettokasvu 580 g/pv). Väkirehulisäyksen edut ilmenivät kuitenkin TV-, NV- ja LV-sonnien parempina päivä- (p<0,10) ja nettokasvuina (p<0,05), suurempina teuraspainoina (p=0,01) sekä parempina teurasprosentteina (p=0,05) ja lihakkuutena (p<0,10) verrattuna pelkkää säilörehua saaneisiin sonneihin. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa tasaisesti ja keskimäärin kahdella eri jaksotustavalla väkirehua saaneiden välillä. Nousevalla väkirehuruokinnalla saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu (p<0,05), 76 g/pv parempi nettokasvu (p=0,05) ja 27 kg suurempi teuraspaino (p<0,05) verrattuna laskevasti väkirehua saaneisiin sonneihin. Väkirehun ruokintastrategia ei vaikuttanut rehun hyväksikäyttöön. Kaikki sonnit olivat keskirasvaisia, mutta nouseva väkirehuruokinta lisäsi ruhojen rasvoittumista verrattuna LV-ruokintaan (p<0,01). Väkirehua saaneiden sonnien teurastili oli suurempi kuin SR-sonnien (p<0,05), mutta väkirehuruokinnan strategia ei vaikuttanut eläimistä saatavaan teurastiliin. Koe osoitti, että pelkästään hyvälaatuisella säilörehulla voidaan saavuttaa lihanaudoilla hyvät kasvutulokset loppukasvatuskaudella, ja säilörehun ollessa hyvälaatuista väkirehun annostelumahdollisuuksia on useita. Kuitenkaan maitorotuisen sonnin kasvupotentiaalia ei saada täysin hyödynnettyä pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla.

Kansainvälisesti kuluttajien ja maanviljelijöiden kiinnostus eläinten hyvinvointiin ja eettisyyteen on kasvussa. Lypsykarjatiloilla vasikoiden pitkä vierihoito tarjoaa tähän mahdollisuuksia ja moni maitotilayrittäjä harkitseekin järjestelmään siirtymistä perinteisen varhaisen vieroittamisen sijasta. Suomessa tähän vapaaehtoiseen järjestelmään siirtyminen herättää kysymyksiä käytännön asioista, huolia työmäärästä tai tuloista ja toiveita tarkemmista tutkimuksista ennen vierihoidon aloittamista. Tämän tutkielman tavoitteena onkin selvittää Suomalaisten vierihoitoa harjoittavien ja sitä harkitsevien maitotilayrittäjien mielipiteitä asiasta sekä kartoittaa vierihoidon hyötyjä ja haittoja. Tutkimus on osa CowCalfSolution-hanketta ja pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on haastattelututkimus ja kyselytutkimus. Maailmalla vierihoitojärjestelmä kiinnostaa yrittäjiä, mutta käytäntöä harjoittaa vain harva. Vierihoito on havaittu myös EU tasolla ja tuore linjaus toteaakin käytännön yleistyvän tulevaisuudessa. Asia kuitenkin vaatii ensin lisätutkimuksia. Nykyiset tutkimustulokset ovat havainneet vierihoidon tarjoavan vasikalle etuja niin terveyden kuin sosiaalisten taitojen osalta. Myös lehmä hyötyy luontaisen käyttäytymisen toteutumisesta, mikä näkyy muun muassa sairastavuuden pienentymisessä ja tuotoksessa. Vastapainona vierihoidon hyödyille ovat esimerkiksi tautiriskit, vieroitusstressi sekä maidon määrän hetkellinen lasku. Myös rakennuskustannuksia saattaa aiheutua vierihoitoon siirryttäessä. Tutkimuksessa kerättiin vastauksia kahdella tavalla. CowCalfSolution-seminaarissa jaettiin kyselykaavake, jolla pyrittiin selvittämään seminaariosallistujien mielipiteitä ja heidän kiinnostustaan vierihoitoa kohtaan. Lisäksi järjestettiin yhdelletoista jo vierihoitoa toteuttavalle maitotilayrittäjälle haastattelu, jolla kartoitettiin kokemuksia sekä mielipiteitä vierihoidon hyödyistä ja haitoista. Vastauksia saatiin erityyppisiltä maatiloilta ja pääosin vierihoito koettiin hyvänä asiana, jota voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Työmäärän vähentyminen, työn helpottuminen sekä eläinten hyvinvointi nousivat vastauksissa esille. Vierihoitoon siirryttyä ei tavanomaiseen haluttu enää vaihtaa, vaikka haasteitakin oli koettu esimerkiksi vasikoiden käyttäytymisessä. Vierihoidosta aiheutuneet rakennuskustannukset pysyivät tutkituilla tiloilla varsin maltillisina. Tutkimuksen mukaan vierihoito on vielä uudehko asia Suomessa, josta kaivataan lisätietoa ja -tutkimusta. Eläinlääkärit korostivat tarvetta selkeille vierihoidon määritelmille, jotka ovat vielä puutteellisia. Maitotilayrittäjät haluaisivat enemmän konkreettista tietoa ja kokemuksia vierihoidosta ja sen aloittamisesta, taloudellisista näkökohdista sekä mahdollisista haasteista.

Tutkimuksen taustalla oli Valion hankintaosuuskuntien siirtyminen raakamaidon sopimustuotantoon ja osuuskunta Maitosuomen tavoite kohdentaa meijerin jalostuskapasiteettia korkean lisäarvon tuotteisiin, mikä edellyttää meijeriin toimitettavan raakamaidon maltillista vähentämistä ja raakamaidon tulovirran ennustettavuutta pitkällä aikavälillä. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan maitotilayritysten määrä vähenee senkin jälkeen, kun meijerin optimimaitomäärä on saavutettu, jolloin lopettavien maitotilayritysten maitomääristä syntyy niin kutsuttua jakovaraa. Tutkimuksen tarkoituksena oli laskea maidon yksikkökustannus, rajakustannus, kustannusten jousto sekä katetuotto viidessä eri taloudellisessa kokoluokassa toimivalle maitotilayrityksille vuosina 2017–2021. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää ne maitotilayritykset, jotka ovat yksikkö- ja rajakustannukseltaan sekä katetuotoltaan kilpailukykyisimpiä. Tulosten perusteella tehtiin arvio siitä, kenelle meijeriosuuskunta Maitosuomen kannattaisi myöntää raakamaidon lisäsopimusmäärää raakamaidon tulovirran takaamiseksi ja ennustamiseksi tulevaisuudessa. Maidon yksikkökustannus laskettiin tavanomaisessa tuotannossa oleville maitotilayrityksille hyödyntämällä sivutuotemenetelmää, jossa päätuotteen yksikkökustannus saadaan vähentämällä sivutuotteiden arvo kokonaistuotantokustannuksesta ja jakamalla jäljelle jäävä tuotantokustannus päätuotteen määrällä. Rajakustannuksen estimoinnissa hyödynnettiin regressiomallia. Maidon katetuotto laskettiin pelkän maitotuoton perusteella, maitotuoton ja litraperusteisen tuotantotuen yhdistelmällä ja lopuksi huomioimalla kaikki maidontuotannolle kohdistetut maataloustuet. Aineisto kerättiin Luonnonvarakeskuksen Luke Taloustohtori ja Tilastotietokanta -palvelusivustoilta. Tulosten perusteella suurimmat maitotilayritykset ovat sekä yksikkökustannukseltaan että rajakustannukseltaan kilpailukykyisimpiä. Pienemmillä maitotilayrityksillä oli suurempi maidon katetuottomaitolitraa kohti, kun laskennassa huomioitiin kaikki maidontuotannolle kohdistettavat maataloustuet, mikä altistaa ne kannattavuuden muutoksille Euroopan unionin maatalouspolitiikan ja tukiehtojen muuttuessa. Maidon muuttuva yksikkökustannus oli kaikissa taloudellisissa kokoluokissa pienempi kuin maidosta saatava hinta, jolloin tuotantoa oli kannattavaa jatkaa kaikissa taloudellisissa kokoluokissa lyhyellä aikavälillä. Meijeriosuuskunnan tavoitteena on kuitenkin turvata raakamaidon saatavuus ja tulovirran ennustettavuus pitkällä aikavälillä, jolloin lisäsopimusmäärien myöntäminen yksikkö- ja rajakustannusperusteisesti suuremmille maitotilayrityksille olisi tarkoituksenmukaista. Tämä kiihdyttää maatalouden rakennemuutosta, jossa tuotanto keskittyy entistä suurempiin yksiköihin. Näillä maitotilayrityksillä on kuitenkin taloudellisesti parhaimmat mahdollisuudet jatkaa tuotantoa tulevaisuudessa, jolloin ne ylläpitävät myös maaseudun elinvoimaisuutta ja työllistämiskykyä

Tutkielman tavoitteena on selvittää maitotilojen kannattavuus suuren investoinnin jälkeen. Tutkimus on OP-Ryhmän toimeksianto. Maatalouden rakennemuutos vaikuttaa voimakkaasti tilakokoon ja tilamäärään. Pienet tilat lopettavat ja tuotantoa jatkavat tilat ovat suurempia kuin aikaisemmin. Tuotannon laajentaminen tarkoittaa suuria investointeja rakennuksiin, eläimiin, viljelyalaan sekä koneisiin ja laitteisiin. Investoinnit vaikuttavat tilojen talouteen. Tilat tarvitsevat paljon vierasta pääomaa investointien rahoittamiseen. Rahoittajien täytyy analysoida tarkasti tiloja niistä kerätyn taloudellisen information avulla, jotta voidaan varmistua investointien rahoittamiskelpoisuudesta. Rahoittaja seuraa tarkasti tilan talouden kehittymistä myös investoinnin toteuttamisen jälkeen, jotta mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa. Tutkimusaineisto koostuu 127 maitotilasta, jotka ovat investoineet vuosina 2010 – 2014. Tiloista on kerätty oikaistut tuloslaskelmat, jotka ulottuvat enintään kolmen vuoden päähän ennen investointia sekä enintään kolme vuotta investointivuoden jälkeen. Taloudellista tilaa analysoitiin kannattavuuden sekä rahoittajan tunnuslukujen avulla. Tilat jaettiin kannattavuuden mukaan kolmeen ryhmään. Hyvän käyttökatteen omaavien tilojen tilanne oli hyvällä tasolla jo ennen investointia. Käyttökate jopa hieman parani investointivuoden jälkeen. Tuotot riittivät menojen kattamiseen, mutta liiketulos oli negatiivinen. Eli rahoituskulut sekä verot olivat suuria. Myös tyydyttävillä tiloilla käyttökate oli riittävällä tasolla, mutta liiketulos laski parhaiden tilojen ryhmää enemmän. Nettotulosprosentti nousi investointivuoden jälkeen. Heikosti kannattaneiden tilojen käyttökate heikkeni investointivuonna, mutta nousi parhaiten kannattaneiden tilojen tasolle kolmantena investoinnin jälkeisenä vuonna. Tässä ryhmässä liiketulosprosentti laski eniten ja nettotulos oli negatiivinen lähes jakson alusta saakka. Jaottelussa tuli esiin selkeitä eroja. Kaikilla tiloilla käyttökateprosentti oli hyvällä tasolla, eli tuloilla saatiin katettua tuotantotoiminnasta aiheutuneet menot. Osa tiloista ei saanut katettua rahoituskuluja sekä veroja. Tutkimuksessa erottautui selkeästi hyvin kannattaneet tilat, joiden talous oli kunnossa jo ennen investointia. Investointi ei vaikuttanut negatiivisesti tilojen talouteen. Heikosti kannattavien maitotilojen talous oli heikolla tasolla jo ennen investointia. Suuri investointi ei parantanut tilojen taloutta, vaan heikensi sitä entisestään.