Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Agricultural Sciences"

Sioille pesänteko on sisäsyntyinen, luonnollinen käyttäytyminen, minkä avulla parannetaan porsaiden selviytymistä porsimisen jälkeen. Pesä suojelee porsaita uhilta ja pitää ne lämpiminä. Tarve pesäntekoon ei ole hävinnyt, vaikka sikaa on jalostettu tuotanto-olosuhteisiin sopivaksi. Pesänteon mahdollistaminen parantaa emakon ja porsaiden hyvinvointia ja se tulisikin sallia parhaalla mahdollisella tavalla tiloilla. Tutkimuksessa selvitettiin kuinka kolme erilaista pesäntekomateriaalia vaikuttavat emakon käyttäytymiseen, porsimisen sujuvuuteen ja porsaiden kasvuun kahdessa porsimistyylissä. Pesäntekomateriaalit olivat yleisesti käytössä oleva olki, sanomalehtipaperi ja juuttikangas. Tutkimuksen emakot porsivat kahdella eri tavalla: vapaana tai hyvinvointikorvauksen ehtojen mukaisesti häkissä pidettyinä. Käyttäytymisen tarkastelussa oli mukana 34 emakkoa, jotka jaettiin kuuteen eri käsittelyyn porsimistyylin ja pesäntekomateriaalin mukaan. Emakoita videokuvattiin ja käyttäytymistä tarkasteltiin 12 h ennen porsimista. Lisäksi seurattiin porsimisen kokonaiskestoa, porsaiden porsimisvälit ja porsaskuolleisuutta. Porsaat punnittiin kolme kertaa: syntymän jälkeen, viikon ikäisinä sekä kolmen viikon ikäisinä. Emakot tekivät pesäntekokäyttäytymistä enemmän rakenteisiin kuin materiaaliin riippumatta porsimistyylistä Rakenteita manipuloivat eniten emakot, jotka saivat pesäntekoon juuttikangasta ja porsivat häkissä. Vapaana porsineet emakot käyttivät pesäntekoon eniten paperia, kun taas hyvinvointikorvauksen mukaan porsineet emakot juuttikangasta sekä olkea. Vapaana porsineiden emakoiden porsaat painoivat keskimäärin enemmän kuin häkissä porsineiden emakoiden porsaat kaikilla punnituskerroilla. Vapaana porsineilla emakoilla porsaita kuoli vähemmän porsimisen aikana, mutta maattujen porsaiden määrä oli korkeampi kuin hyvinvointikorvauksen mukaisessa porsituksessa. Pesäntekomateriaali ei vaikuttanut porsaiden kuolleisuuteen. Pesäntekomateriaalilla tai porsimistavalla ei ollut vaikutusta porsimisen kestoon. Pesäntekoa esiintyi kaikella kolmella materiaalilla kummassakin porsimistyylissä, mutta eniten sitä kohdistui rakenteisiin. Pesäntekomateriaalin ei havaittu vaikuttavan porsimiseen. Porsimistyyli vaikutti merkitsevästi porsaiden kuolleisuuteen ja kasvuun.

Maatalouden vaikutus vesistöjen rehevöitymiseen on ollut pinnalla useita vuosia. Kalkitus on ikivanha metodi, mutta se on pitänyt pintansa maanparannuskeinona erityisesti Suomessa, jossa peltomaat ovat luontaisesti happamia. Kalkituksen päätarkoitus onkin neutraloida peltomaan happamuutta ja näin parantaa ravinteiden saatavuutta sekä vähentää haitallisten aineiden liukoisuutta viljelykasveille, mikä nostaa viljelykasvin satoa. Kuitenkin erityisesti rakennekalkkien on havaittu stabiloivan savimaan rakennetta tehokkaasti, mikä vähentää mahdollisesti pintamaasta eroosion kautta tapahtuvaa fosforikuormitusta vesistöihin. Rakennekalkituksen vaikutuksista viljelykasvien satoihin puuttuu vielä yksityiskohtaista tieteellistä tietoa viljelykasveittain ja maalajeittain erityisesti Suomen olosuhteissa. Esimerkiksi Ruotsissa tehdyissä rakennekalkituskokeissa on saatu ristiriitaisia tuloksia sen vaikutuksista viljelykasveihin eri pelto-olosuhteissa, eri vuosina. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää eri rakennekalkitustasojen (0, 8 ja 12 Mg ha-1) vaikutusta vehnän Triticum aestivum L. ’Amaretto’ sadonmuodostukseen korkean (pH(H2O)=6,5) ja matalan (pH(H2O=5.2)) lähtö-pH:n omaavilla savipelloilla. Tutkimus toteutettiin peltokokeina kasvukautena 2020 Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksella, Hevonpäässä, Varsinais-Suomessa. Koeasetelmana oli sovellettu osaruutukoe, jossa pääruudun osatekijä oli pellon pH ja osaruutuina rakennekalkkikäsittely. Rakennekalkkina käytettiin kalsiumoksidia 19,5 %:a sisältävää tuotetta ja se levitettiin syksyllä 2019. Korkean pH:n lohkolle vehnä kylvettiin 1.5.2020 ja matalan pH:n lohkolle se kylvettiin 26.5.2020. Rakennekalkitusta seuraavana vuotena, etenkin alemman pH:n olosuhteissa, rakennekalkitus paransi vehnän satoja vain hyvin suureella 12 Mg ha-1 käsittelyllä. Päinvastoin korkeamman pH:n olosuhteissa rakennekalkitus ei lisännyt vehnän satoa, vaan aiheutti jopa sadon laskua. Jyvien kokonaistypenotto selitti sadon kasvua, sillä se lisääntyi myös erityisesti alhaisen pH:n sekä suurimman kalkkikäsittelyn olosuhteissa. Rakennekalkitus vaikutti myös ravinteiden kuten kaliumin sekä mangaanin pitoisuuksiin lehdissä ja korsissa sekä tähkien magnesiuminpitoisuuteen molemmilla lohkoilla. Toisaalta rakennekalkituksella ei ollut juurikaan vaikutusta satokomponentteihin eikä sadon laatuun. Kesäkuu 2020 oli kuiva ja aikaisemmin kylvetty lohko kärsi todennäköisesti kuivuudesta, mikä vaikutti todennäköisesti satotuloksiin etenkin korkeamman lähtö-pH:n omaavalla lohkolla, joka kylvettiin aikaisemmin. Tulosten perusteella ei voida tehdä vielä laajempia johtopäätöksiä rakennekalkin vaikutuksista vehnän satoon, vaan tarvitaan myös pitkän aikavälin tutkimusta sekä liittyen satoon, että maaperän ominaisuuksiin.

The biological control of carrot psyllid (Trioza apicalis Förster (Hemiptera: Triozidae)) was the focus of this study. The carrot psyllid is an important pest that causes significant yield loss. There is a lack of knowledge of the biological control of carrot psyllid with predators. In a recent study, larvae of Chrysoperla carnea Stephens (Neuroptera: Chrysopidae) and adult Anthocoris nemoralis Fabricius (Heteroptera: Anthocoridae) were used as biological agents. The field research was carried out in Western Finland in the year 2021. The flight peak was monitored with yellow sticky traps, and predators were applied at the beginning of the flight peak. The number of carrot psyllids’ nymphs and eggs was calculated in the biocontrol treatments as well as untreated controls and chemical control treatments and results were compared. Due to severe drought during the field experiment, biocontrol treatments were studied also in semi-field conditions in the pallet collar cultivation experiment. The number of predators per square meter in the semi-field experiment was the same as in the field experiment and the effect on the controlled amount of carrot psyllids was observed. Both results were analysed with SPSS-program. According to the results, the combined treatment with C. carnea and A. nemoralis (Anthocoridae), where C. carnea were released one week later than A. nemoralis, decreased statistically significantly the number of carrot psyllids’ eggs. The C. carnea treatment or A. nemoralis (Anthocoridae) treatment alone did not reduce the number of eggs or larvae. There is no previous research on the biological control of carrot psyllid, so there is no background literature on the subject. The research aimed to get information on the biological control of carrot psyllid and that goal was achieved. It is essential to do further research on this subject. The following aims might be to find out more information on predator density, the timing of the predator release, and the effects of different predators’ combinations in the biological control of carrot psyllids.

Rypsirouhetta käytetään lypsylehmien ruokinnassa valkuaislisänä. Valkuaislisän tarkoitus on täydentää lypsylehmien ruokintaa niin, että korkeatuottoisten lehmien tuotospotentiaali saadaan täytettyä. Erilaisilla kemiallisilla ja fysikaalisilla käsittelyillä on mahdollista lisätä valkuaisrehujen pötsissä hajoamatonta osuutta, jolloin valkuaisen aminohapot ohittavat pötsihajotuksen ja imeytyvät ohutsuolesta. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli vertailla pötsisuojatun testirehun ja suojaamattoman perusrehun vaikutuksia lypsylehmien maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Molemmat valkuaisrehut olivat rypsirouhetta, mutta ne oli käsitelty eri tavoilla. Molemmat rehut oli hygienisoitu kuumennuskäsittelyllä. Testirehu oli tämän lisäksi suojattu pötsihajotusta vastaan vesi-etanoli-uutolla, jossa vesiliukoiset hiilihydraatit oli liuotettu. Käsittelyn tarkoitus oli lisätä rehun ohitusvalkuaisen osuutta ja sitä kautta maitotuotosta. Kokeessa oli 12 ayrshire-rotuista lehmää, jotka olivat kokeen ajan vapaalla seosrehuruokinnalla. Koe toteutettiin cyclic change over -mallin mukaisesti. Kokeessa oli kuusi erilaista ruokintaa, kaksi kuuden lehmän blokkia ja kolme 21 vuorokauden jaksoa. Lehmät oli jaettu blokkeihin kokeen alussa olevan tuotostason mukaan. Kokeessa verrattiin matalan ja korkean valkuaistason vaikutuksia, sekä perusrehun ja testirehun ja näiden seoksen vaikutuksia maitotuotokseen ja maidon pitoisuuksiin. Tutkimuksessa mitattiin kuiva-aineen syönti ja ravintoaineiden saanti ja näennäinen kokonaissulavuus, maitotuotokset ja maidon pitoisuudet sekä valkuaisrehujen typpifraktiot. Korkea valkuaistaso lisäsi kuiva-aineen syöntiä 0,9 kg/pv ja energiakorjattua maitotuotosta 1,4 kg/pv verrattuna matalaan valkuaistasoon, jolla kuiva-aineen syönti oli 23,2 kg/pv ja energiakorjattu maitotuotos 35,1 kg/pv. Korkea valkuaistaso lisäsi myös raakavalkuaisen, neutraalidetergenttikuidun ja tärkkelyksen saantia. Perusrehun korvaaminen testirehulla ei lisännyt maitotuotosta. Rypsirouhe on hyvä valkuaisrehu lypsylehmien ruokinnassa, mutta sen pötsisuojaus ei välttämättä lisää maitotuotosta ja maidon valkuaispitoisuutta.

Tiivistelmä  Referat  Abstract Lettuce (Lactuca sativa L.) may accumulate high amounts of nitrate in the hydroponic NFT-cultivation system. Accumulation is known to increase under low light conditions, and thus high nitrate content causes problems in year-round lettuce production in Finland. Nitrate is classified as a harmful food additive, and the regulation (194/97) of the European Commission requires the Member States to monitor the nitrate content of commercial lettuce. Hence, to control the nitrate content, farmers have requested an efficient method that does not shorten the shelf-life or negatively affect the quality of lettuce. In the earlier studies, root-applied glycinebetaine (GB) was shown to reduce lettuce nitrate content and increase the contents of amino acids and minerals. The present study aimed to investigate, whether glycinebetaine can serve as a precise method to control lettuce nitrate content in commercial-scale greenhouse production. Glycinebetaine 10 mM was applied into the nutrient solution twice at three days intervals, and lettuce was exposed to treatment during the last six growing days before the harvest. Plant samples were collected every second day for 14 days after the first GB application, and samples from nutrient solution were collected simultaneously. The reduction of GB from the nutrient solution was monitored. The fresh weight of the plants was weighed during the harvest, and contents of nitrate, dry matter, minerals, amino acids, and GB in the plant samples were analyzed. Root-applied GB reduced lettuce nitrate content by over 29 % in comparison to control plants. The total contents of hydrolyzed- and free amino acids were increased. The total content of essential amino acids was increased up to 14 % following the GB treatment. Also, the contents of minerals in the lettuce leaves were altered. The potassium (K+) content in lettuce was reduced by over 40 % after GB application. Lettuce accumulated the applied GB and leaf GB content was 7 mg kg-1 fresh lettuce at the highest. Root-applied GB reduced the fresh weight of the harvested lettuce, but all plants reached the commercial size (>100 g) during the typical commercial growing period of 41–43 days. The result of the present study proved that GB is a practical method to control nitrate content and the quality of lettuce on commercial-scale lettuce production. Glycinebetaine was detectable in the nutrient solution for three days after application and thus, continuously maintained lower nitrate content in plants requires continuous GB application in the commercial lettuce production. The reduction of the nitrate content was significant six days after the first GB application, which indicates that a six-day treatment period is required.

Fosfori on sioille välttämätön alkuaine, jota sika käyttää moniin elimistön toimintoihin kuten kasvuun ja lisääntymiseen. Kasveissa fosfori on sellaisessa muodossa, etteivät yksimahaiset eläimet pysty sitä kunnolla hyödyntämään ja sulamaton fosfori erittyy sian sontaan. Sian ulosteessa fosfori on merkittävin ympäristölle haitallinen aine ja epäorgaaninen fosfori on kolmanneksi kallein komponentti sikojen ruokinnassa. Fytaasientsyymin avulla on mahdollista saada rehujen sisältämä fosfori paremmin sikojen käyttöön ja näin alentaa ruokinnan lisätyn ja sontaan eritetyn fosforin määrää. Tämän tutkielman tavoitteena oli optimoida sikojen erittämän fosforin määrää alentamatta sikojen tuotantotuloksia lisäämällä rehujen sisältämän fytaasientsyymin määrää ja alentamalla fosforin määrää. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja A-Tuottajien kanssa lihasikatilalla Nurmossa 19.11.2019–21.2.2020. Kyseessä oli satunnaistettu koe, jossa havaintoyksikön muodostavat yhden ruokintaventtiilin siat (24sikaa / venttiili). Kokeessa oli 504 lihasikaa, jotka jaettiin sukupuolen mukaan karsinoihin (leikot / imisät). Käytössä oli kaksi rehuseosta, kontrollirehu ja koerehu, jossa oli vähennetty fosforin määrää ja lisätty fytaasin määrä. Koe jaettiin kahteen jaksoon, ensimmäisen jakson aikana siat olivat alle 55 kilogramman (kg) painoisia ja toisen jakson aikana yli 55 kg:n painoisia. Koeasetelma oli 2x2 faktoriaalinen, jossa vakiomuuttujat olivat rehun koostumus ja sikojen sukupuoli. Tutkimuksessa tarkasteltiin käytetyn rehun ja sukupuolen vaikutusta sikojen tuotanto- ja teurastuloksiin sekä eritetyn fosforin määrään. Rehujen fytaasiaktiivisuuden määrä koe- ja kontrollirehun välillä erosi vähemmän kuin kokeessa oli suunniteltu, mutta siitä huolimatta tulokset eivät olleet poikkeavia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Koerehu vähensi sikojen sontaan erittämän fosforin määrää merkitsevästi ensimmäisellä ruokintajaksolla, sikojen ollessa alle 55 kg:n painoisia. Koerehulla ei havaittu olevan merkitsevää vaikutusta muihin sikojen tuotantotuloksiin, kuin rehuyksiköiden syöntiin sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikoilla huomattiin olevan suurempi kuiva-aineen ja rehuyksiköiden syönti sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Imisöiden rehuhyötysuhde oli leikkoja parempi sikojen ollessa yli 55 kg:n painoisia. Leikot kasvoivat imisöitä paremmin alle 55 kg:n painoisena ja painoivat keskimäärin enemmän 105- päivän ikäisenä. Sikojen teuraspaino oli suurempi koe- kuin kontrollirehua käytettäessä, mutta muuten käytetyllä rehulla ei ollut vaikutusta sikojen teurastuloksiin. Imisöiden lihaprosentti oli suurempi kuin leikkojen. Tämän ja aiempien tutkimusten tulosten perusteella fytaasin käyttömäärää voidaan nostaa yli nykyisen standarditason lihasikojen alkukasvatuksessa. Alennettu fosforin määrä saatiin korvattua lisäämällä rehuihin fytaasia, joka tehosti fosforin hyväksikäyttöä niin paljon ettei sikojen tuotanto- tai teurastulokset alentuneet. Samalla myös sontaan erittyneen fosforin määrää saatiin pienennettyä, kun fytaasin määrää rehuissa lisättiin.

Tiivistelmä – Referent - Abstract Ilmaston muuttuminen on tuonut haasteita porotaloudelle. Porojen talviaikainen ruokinta on yleistynyt talvilaidunten laadun heikkenemisen, vähenemisen ja pirstoutumisen myötä. Talviaikainen ruokinta on useimmissa paliskunnissa vakiintunut hoitotapa, jota ilman ei tulla toimeen. Talviruokinnan toteutusta vaikeuttaa se, että poro on sopeutunut fysiologiansa puolesta niukkaan ja vain vähän valkuaista sisältävään ravintoon talvella. Tutkimus toteutettiin 12.1.–29.3.2022 ja sen tavoitteena oli tarkastella erilaisten rehujen vaikutusta vaatimien fysiologiaan talvitarhausolosuhteissa. Tutkittavina koeruokintoina oli kaksi kasvilajikoostumukseltaan erilaista säilörehuruokintaa sekä väkirehuruokinta. Molemmissa säilörehuryhmissä oli kahdeksan ja väkirehuryhmässä (VKR) yhdeksän vaadinta. Kaikki tutkittavat vaatimet olivat tiineitä ja iältään 2–9-vuotiaita. Säilörehujen raaka-aineina olivat timoteivaltainen säilörehunurmi (TTN) ja luonnonheinänurmi (LHN). Säilörehuryhmät saivat lisäksi väkirehua ensin 300 g/pv/vaadin ja kokeen puolivälistä alkaen 600 g/pv/vaadin. VKR- ryhmä sai väkirehua koko kokeen ajan 2 kg/pv/vaadin. Tutkimuksessa selvitettiin ruokintojen vaikutusta painoon, kuntoluokkaan, rinnanympärykseen sekä energia- ja valkuaisaineenvaihduntaa kuvaaviin veriarvoihin. LHN-säilörehun raakavalkuaispitoisuus ja muuntokelpoisen energian pitoisuus olivat TTN- säilörehua suurempia. Ryhmäkohtaisesti laskettu energian ja valkuaisen saanti oli suurempi LHN- ryhmässä kuin kahdessa muussa ryhmässä. Säilörehuruokintojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja vaatimien painoissa tai kuntoluokissa. Säilörehuryhmissä vaadinten kuntoluokka pysyi ennallaan (LHN 3,1 ja TTN 3,2) ja paino laski 6 kg (LHN) ja 5,8 kg (TTN) kokeen aikana. VKR-ryhmän vaadinten paino nousi kokeen aikana 1,8 kg ja kuntoluokka pysyi ennallaan (3,7). VKR-ryhmän vaatimet olivat jo kokeen alussa kuntoluokaltaan kokeen suurimpia, koska ne olivat väkirehuruokinnalla jo ennen kokeen alkua. Kokeen lopussa TTN-ryhmässä seerumin albumiinipitoisuus ja albumiini:globuliini-suhde olivat suurempia ja globuliinipitoisuus pienempi kuin LHN-ryhmässä. VKR-ryhmä poikkesi säilörehuryhmistä useiden veriparametrien osalta erityisesti kokeen alussa. Kokeen lopussa VKR-ryhmän seerumin vapaiden rasvahappojen (NEFA) ja ureapitoisuus olivat säilörehuryhmiä pienempiä. Tulosten perusteella molemmilla säilörehuruokinnoilla vaadinten paino laski, kuntoluokan pysyessä ennallaan, mikä saattoi johtua keventyneestä ruuansulatuskanavan painosta verrattuna koetta edeltävään ruokintaan. Väkirehuruokinta lisäsi vaatimien painoa, vaikka ne olivat jo kokeen alkaessa kuntoluokaltaan lihavia. VKR-ryhmän pienempi seerumin NEFA-pitoisuus voi viitata säilörehuryhmiä vähäisempään herkkyyteen käyttää kudosten rasvavarastoja.

Lehmän ruokinnan suunnittelun lähtökohtana on tieto ruokinnassa käytettävistä rehuista. Yksi keino mitata ruokinnassa käytettävän säilörehun koostumusta on lähi-infrapunaan (NIR) perustuva mittalaite. Lähi-infrapunaan perustuva mittausmenetelmä on jo pitkään tunnettu eri tieteenaloilla. NIR- mittalaitteen etuja ovat etenkin nopeus ja kyky mitata kuiva-ainepitoisuus tuhoamatta näytettä. Tämän tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena olikin selvittää, onko NIR-mittalaitteen tarkkuus riittävä seosrehureseptin korjaamiseen säilörehun kuiva-ainepitoisuuden mukaisesti. Tarkkuuden lisäksi tarkasteltiin säilörehun kuiva-ainepitoisuuden vaikutusta lehmän maitotuotokseen ja saavutetaanko seosrehureseptin muokkaamisella säilörehun kuiva-ainepitoisuuden mukaan taloudellista hyötyä. Tutkimuksessa käytettiin Italialaisen Dinamica Generalen Evo NIR-mittalaitetta, joka asennettiin Pellon Groupin kiinteänseosrehuruokintajärjestelmän yhteyteen. Kiinteäseosrehuruokintajärjestelmä sijaitsi Kauhavan Rintalassa lypsykarjatilalla. Mittalaite kalibrointiin tilan ruokinnassa käytetyillä säilörehuilla, jotka olivat paali- ja aumasäilörehu. Mittalaitteen tarkkuutta arvioitiin vertaamalla mittalaitteella mitattua säilörehun kuiva-ainepitoisuutta uunikuivausmenetelmällä mitattuun kuiva-ainepitoisuuteen. Mittalaitteen ja uunikuivausmenetelmän välinen vertailu tehtiin molemmilla laitteen kalibroinnissa käytetyillä rehuilla, sekä viidellä kuiva-ainepitoisuudeltaan erilaisella siilovarastoidulla säilörehulla, joita ei ollut laitteelle kalibroitu. Taloudellisessa tarkastelussa hyödynnettiin ennalta määritettyä lehmän kuiva-ainesyönnin ja maitotuotoksen välistä tuotosvasteaineistoa. Tutkimuksen tulosten perusteella ei voida selkeästi sanoa onko mittalaitteen tarkkuus parempi laitteelle kalibroidulla kuin kalibroimattomalla säilörehulla. Aumasäilörehulla mittalaitteen tarkkuus erosi uunikuivausmenetelmällä saadusta tuloksesta 1,2 %-yksikköä ja paalirehulla 2,6 %-yksikköä. Vastaava ero NIR-mittalaitteelle kalibroimattomalla rehulla oli 1,5 %-yksikköä. Edellä mainitut tulokset ovat samalla linjalla aiempien tutkimuksien kanssa. Tämän tutkimuksen mukaan NIR-mittalaiteella saatuja tuloksia voidaan hyödyntää seosrehureseptin muokkaamisessa. Ruokintasuunnitelman korjaaminen NIR-mittalaitteella saadulla tuloksella voi ajatella olevan kannattavaa, jos ruokinnassa käytetyn rehuerän kuiva-ainepitoisuuden vaihtelu on suurempi, kuin mittalaitteen mittausvirhe. Vaikka mittalaitteen antamaa tulosta ei suoraan käytettäisikään seosrehureseptin muokkaamiseen, se voi toimia tärkeänä apuvälineenä viljelijälle antamalla tietoa esimerkiksi siitä, miten säilörehun kuiva-ainepitoisuus muuttuu suuressa rehuvarastossa syötön edetessä.

Sikojen hännänpurenta on hyvinvointia laskeva vakava käyttäytymishäiriö. Sen tausta on monisyinen, ja se on yhdistettävissä sian puutteellisiin olosuhteisiin sekä sian yksilöllisiin ominaisuuksiin. Hännänpurennan syntymekanismi ei ole täysin selvä, mikä tekee sen hallinnasta haasteellisen. Hännänpurennalle altistavia riskitekijöitä on kymmeniä sekä riskitekijöiden yhdysvaikutukset vielä epäselviä. Sioille hännänpurenta aiheuttaa kipua ja stressiä. Sikataloudelle se aiheuttaa taloudellisia tappioita suoraan ja välillisesti. Tutkimusosuus on osa laajempaa kokonaisuutta. Ehjä häntä kertoo sian kokonaishyvinvoinnista (EHJÄ) -hanke toteutetaan vuosien 2021–2024 aikana. Hankkeessa keskitytään välikasvatuksessa tapahtuvaan hännänpurentaan. Tämän tutkimusosuuden tarkoituksena oli kartoittaa hännänpurennan yleisyyttä välikasvatusikäisillä porsailla sekä tutkia, onko sukupuolella tai painolla yhteyttä purruksi tulemiselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, onko sialla kohonnut riski tulla uudelleen purruksi lihasikakasvatuksen aikana, jos se on joutunut purennan uhriksi välikasvatuksessa. Tutkimus toteutettiin suomalaisilla sikatiloilla ja yhteensä arvioitavia sikoja oli 1579 kappaletta. Sikojen hännät arvioitiin siihen kehitetyn vaurioasteikon avulla. Hännät arvioitiin välikasvatuksen lopussa sekä uudelleen juuri ennen teurastusta. Tilastollinen analyysi suoritettiin käyttämällä ristiintaulukointia. Tutkimuksen mukaan 47,1 prosentilla sioista oli jonkinasteinen häntävaurio välikasvatuksen lopussa. Sioilla, joilla oli jonkinasteinen häntävaurio välikasvatuksen lopussa, joutuivat todennäköisemmin purruksi myös myöhemmin (p = < 0,001). Sian sukupuolella ei voitu selittää purruksi tulemisen riskiä (p = 0,177), kuten ei myöskään sian painolla (p = 0,504). Tutkimuksen tulokset osoittavat, että hännänpurenta on ongelma sikojen välikasvatuksessa ja purennan uhriksi joutuminen saattaa seurata sikaa välikasvatuksesta teurastukseen asti. Tämän tutkimuksen perusteella ei löytynyt yhteyttä sukupuolen, painon ja purentavaurioiden välille. Riskitekijöiden perusteellisempi ymmärtäminen on tarpeellista ja välikasvatusikäisten sikojen hännänpurennan tutkimusta tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Tehostuneet viljelykäytänteet sekä maankäytön muutokset ovat ajaneet pölyttäjät ahtaalle. Pölyttäjämäärän muutoksen takia on syytä selvittää, kuinka suomalaiset viljelijät näkevät pölyttäjien tilanteen. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää kyselytutkimuksen avulla, mitä suomalaiset viljelijät tietävät pölyttäjistä sekä mitä he ovat tehneet tai valmiita tekemään tiloillaan pölyttäjäystävällisyyden puolesta. Pölyttäjäystävällisyydellä tarkoitan sitä, kuinka viljelijä ottaa pölyttäjiä hyödyttävät toimenpiteet huomioon tilallaan. Tavoitteena oli selvittää myös millaista tietoa viljelijät haluavat hankkia ja mistä, sekä millaisia eroja eri tuotantosuuntien välillä on. Tutkimus suoritettiin maaliskuussa 2021 verkossa jaettavana avoimena kyselytutkimuksena. Kysely lähetettiin eri organisaatioiden kautta useille suomalaisille pää- tai sivutoimisille viljelijöille. Levitystavan takia tarkkaa otantakokoa ei tiedetä, mutta kyselyyn vastasi 261 viljelijää. Näistä tavanomaisen tuotannon valinneita oli 62 %, luomutuotannon 35 % ja muita 3 %. Vastauksia tuli lähes kaikista Suomen maakunnista. Tilastollisesti merkittävästi eniten pölyttäjäasioista tiesivät luomutuottajat, ja tavanomaiset viljelijät taas vähemmän. Tuotantotyyppien välillä ei havaittu merkittävää eroa. Lähes kaikki vastaajat kokevat maatalousluonnon hoitamisen tärkeänä, ja osaltaan siihen liittyen viljelijöillä on erilaisia motiiveja pölyttäjien suojeluun, kuten taloudellinen maataloustuotantonsa tukeminen tai arvoihin perustuva monimuotoisen maatalousluonnon välittäminen jälkipolville. Vastaajat ovat tehneet erilaisia pölyttäjiä hyödyntäviä toimia tiloillaan, kuten lisänneet peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä, sekä vähentäneet kasvinsuojeluruiskutuksia. Myös peltojen reuna-alueita on hoidettu pölyttäjäystävällisesti. Tuloksista kävi selvästi ilmi, että nykypäivän viljelijä hankki tietämyksensä useista eri tietolähteistä. Suurin osa viljelijöistä luotti erilaisiin ammattilehtiin ja -julkaisuihin. Noin puolet taas kertoi etsivänsä uutta tietoa itse esimerkiksi internetistä, tai osallistumalla maatalousalan koulutuksiin ja webinaareihin. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että suomalaiset viljelijät olivat kiinnostuneita pölyttäjien tilasta. On erittäin oletettavaa, että kyselyyn vastasi vain pölyttäjistä kiinnostuneet viljelijät ja kyselyn lopputulos on hieman kaunistellumpi kuin tilanne todellisuudessa voisi olla.