Browsing by Title

Suomalaiset metsäkanalintukannat taantuivat 1970-luvulta uudelle vuosituhannelle tultaessa. Laskeva trendi näyttää monella alueella sittemmin pysähtyneen, mutta sekä metson (Tetrao urogallus), teeren (Lyrurus tetrix) että pyyn (Tet-rastes bonasia) kantojen tilaan ja tulevaisuuteen kohdistuu merkittävä huoli. Ympäristössä tapahtuvien muutosten, ilmastonmuutoksen ja maankäytön vaikutus kanalintukantoihin on osoitettu selvästi. Sen sijaan metsästyksen merkitys kanalintupopulaatioiden muokkaajana on huomattavasti vähemmän tutkittu ja tunnettu aihe. Riistakantojen sääntelyyn liittyy merkittäviä epävarmuuksia ja yksi isoimmista on sääntelyn toimeenpanon epävarmuus. Sääntelijä ei voi varmuu-della tietää, missä määrin toimenpiteet auttavat saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Sääntelijä toteuttaa yleensä jota-kin verotusmallia ja pyrkii kontrolloimaan metsästäjien saalismäärää. Sääntelyratkaisut kuitenkin vaikuttavat siihen, miten hyvin tässä onnistutaan. Suomessa metsäkanalintujen metsästyksessä on viime vuosikymmeninä välillä tiukennet-tu ja välillä kevennetty rajoituksia. Sääntelyn voi sanoa muuttuneen entistä adaptiivisemmaksi. Suomessa valtion mailla metsästystä hallinnoi Metsähallitus. Metsähallitus kerää vuosittain alueiltaan riistakantatietoa sekä lupametsästäjiltä saalispalautteita. Näistä saatavan tiedon avulla Metsähallitus pyrkii mitoittamaan alueidensa lu-pametsästyksen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävälle tasolle. Tässä tutkimuksessa halusin saalispalautteiden avulla sel-vittää, vaikuttiko 2016 tehty metsästäjän henkilökohtaisen saaliskiintiön muutos metso- tai teerisaaliisiin. Niin sanotus-ta pistekiintiöstä, jossa jokainen saalislintu oli tietyn pistemäärän arvoinen, ja pidemmän luvan ostamalla sai enemmän pisteitä käyttöönsä, siirryttiin yksinkertaisempaan asiakasystävällisempään järjestelmään. Uudessa saaliskiintiössä met-sästäjä saa ampua kaksi metsäkanalintua vuorokaudessa. Metsoja saa ampua vain yhden vuorokaudessa ja kaksi koko metsästyskauden aikana. Sääntelyjärjestelmän muutoksen vaikutuksien lisäksi työn tarkoituksena oli tutkia suomalaisen metsäkanalinnustuksen ilmiömaailmaa 2003–2019 arvioiden pyyntiponnistuksen, lintukannan, yksikkösaaliin ja verotusasteiden keskinäisiä suhteita sekä kehitystä. Peilasin näitä aihepiirin tutkimuskirjallisuuteen. Testasin saaliskiintiön muutoksen vaikutuksia hierarkkisella lineaarisella regressioanalyysillä ja vertaamalla mallien yhteensopivuutta aineistoon Akaike-informaatiokriteereillä. Muissa aineiston analyyseissä käytin Pearsonin korrelaatiokerroinvertailua. Tilastollisina ohjel-mina käytin SPSS- ja MS Excel -ohjelmistoja. Saaliskiintiön muutoksen seurauksena metsästäjien metsosaalis pieneni noin 16 %. Teerisaaliissa ei puolestaan havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Pyyntiponnistus näyttäytyi merkittävimpänä kokonaissaaliin selittäjänä. Pyyntipon-nistus vaihteli kohtuullisesti vuosien välillä, vaikkakin ei yhtä paljon kuin lintutiheydet. Metsästäjien yksikkösaaliin to-dettiin korreloivan kohtalaisesti ja positiivisesti lintukannan kanssa. Metsäkanalintujen kokonaisverotusasteet näyttäy-tyivät maltillisina (metso 4,3 %, teeri 8,8 %, pyy 4,6 %). Verotusasteiden ei havaittu korreloivan lintukannan tiheyksien kanssa. Aineistossa metson verotusaste oli pienin matalan tiheyden aikaan 2015–2017, mutta tätä ennen metson vero-tusaste oli suurimmillaan kannan ollessa harva. Teerellä puolestaan verotusaste jäi pieneksi sekä matalimpien, että kaikista korkeimpien kannantiheyksien aikaan. Tutkimusjaksolla todettiin metson sekä pyyn verotusasteissa laskeva trendi. Vaikuttaisi siltä, että saaliskiintiön muutos ei vaikuttanut negatiivisesti kanalintujen metsästyksen ekologiseen kestävyy-teen. Metson osalta kokonaissaaliin voi jopa sanoa laskeneen merkittävästi. Tulokset tukevat monia ruotsalaisnorjalai-sessa riekkotutkimuksessa tehtyjä keskeisiä havaintoja metsäkanalinnustuksen ilmiömaailmasta. Ne tarjoavat Metsähalli-tukselle ja muille kanalinnustuksen sääntelijöille eväitä kestävän ja optimaalisen metsäkanalintujen verotuksen tavoit-teluun, sääntelyjärjestelmän kehittämiseen sekä epävarmuuksien hallintaan.

Saccharina latissima on ruskolevä, jolla on monipuolinen hiilihydraattikoostumus. Levän rakennepolysakkarideja ovat polysakkaridit selluloosa, alginaatti ja fukoidaani ja varastohiilihydraatteja polysakkaridi laminariini sekä sokerialkoholi mannitoli. Hiilihydraattikoostumuksen analysoimisessa polysakkaridit pilkotaan rakenneosikseen, minkä jälkeen ne analysoidaan kromatografisin menetelmin. Levän erityyppisten polysakkaridien takia sopivan analyysimenetelmän valinta on tärkeää. Kiteinen selluloosa vaatii pilkkoutuakseen voimakkaan käsittelyn kuten rikkihappohydrolyysin, mutta voimakas käsittely voi vaikuttaa muiden yhdisteiden saantoon negatiivisesti tuhoamalla niitä. Tutkielmassa vertailtiin kahta analyysimenetelmää: hapanta metanolyysiä kaasukromatografialla ja rikkihappohydrolyysiä anioninvaihtokromatografialla. Tutkielman tavoite oli löytää sopiva menetelmä polysakkaridien pilkkomiseen levän hiilihydraateille. Lisäksi määritettiin eri tavoin bioprosessoitujen levänäytteiden hiilihydraattikoostumus ja tavoite oli saada selville, miten bioprosessoinnit ovat vaikuttaneet siihen. Tulosten perusteella levän polysakkaridien, paitsi selluloosan, pilkkomiseen hyvin soveltuvaksi menetelmäksi todettiin hapan metanolyysi, joka yhdistettynä kaasukromatografiseen analyysin soveltui hyvin levän monipuolisen hiilihydraattikoostumuksen analysoimiseen. Levässä oli eniten mannitolia (16 % levän kuivapainosta) ja alginaattia (15 %, guluroni- ja mannuronihapon summa). Glukoosia saatiin happamalla metanolyysillä 3 % (laminariinista) ja 7,5 % happohydrolyysillä, kun myös kiteinen selluloosa saatiin pilkottua. Lisäksi levässä oli myös muita monosakkarideja ja uronihappoa: fukoosia, glukuronihappoa, galaktoosia, ksyloosia, mannoosia ja ramnoosia, joita jokaista oli alle 2 % levän kuivapainosta. Tulokset vastasivat aiempia tutkimuksia. Merkittävimmät muutokset bioprosessoiduissa levissä olivat liukoisen glukoosin sekä alginaatin uronihappojen pitoisuuksien pieneminen.

The first aim of this study was to find out the moisture content of sawdust in drying and briquetting process. The moisture content of sawdust has an effect on output quality. The moisture content and density of output worked out. The second aim of study was to find out how the feeding volume of dried sawdust and the moisture content of output are influencing together the density of output. The moisture content of input is on average 56,8 +/- 2,3 % and it is homogenous. The moisture content of midput is on average 11,2 +/- 7,9 %. Variation is large. The moisture content of output is depending on moisture content of midput. The moisture content of raw material has an effect on output density. The optimum moisture content is 11 % for high density of output. The feeding volume of dried sawdust has also an effect on output density. Low feeding volume increases and high feeding volume decreases density of output. The density of output is on average 951— 1011 kg/m3 depending on briquette press.The energy content of sawdust is 0,68 MWh/loose m3 and the energy content of briquettes is 3,07 MWh/loose m3. The energy content of sawdust becomes five times better in drying and briquetting process.

Ajoneuvojen kehityksessä haasteena on energian säästäminen. Käyttämällä jarrutuksessa va-pautuvaa energiaa uudelleen voidaan parantaa kokonaishyötysuhdetta. Tieliikenneajoneuvoissa tähän on monia käyttökelpoisia vaihtoehtoja, mutta käyttötarkoituksen ja – tavan muuttuessa on ratkaisujen löytyminen monimutkaisempaa. Työn tavoitteena onkin konseptoida ja tutkia potentiaali-sia jarrujärjestelmiä tulevaisuuden traktoreihin, tavoitteena muodostaa käsitys traktorien jarrudyna-miikasta ja jarrujen konstruktioita ohjaavasta lainsäädännöstä Tehtävä toteutettiin kirjallisuuskatsauksella, jossa tarkasteltiin traktorin jarruihin vaikuttavaa lain-säädäntöä sekä jarrutusjärjestelmän dynamiikkaa. Tutkimuksen osana toteutettiin myös tyyppihy-väksyntätestiä mukaileva jarrutesti. Testissä tutkittiin jarrutustehon jakautumista traktorin akselien välillä, sekä sitä kuinka merkittävät etu- ja taka-akseli ovat jarrutuksen kannalta. Kokeessa käytet-tyyn traktoriin rakennettiin järjestelmä, jolla kyettiin muuttamaan traktorin jarrutustehon jakautumista. Näin järjestelmällä kyettiin kytkemään jarrutukseen vain valitut jarrut. Jarrukonsepteista sopivimmaksi vaihtoehdoksi valikoituivat satulalevyjarrut. Ne ovat helposti skaalattavissa oleva ratkaisu erikokoisiin koneisiin ja niillä saadaan renkaille tuotettua helposti tarvit-tava jarrutusvoima. Työkoneena traktorin taka-akseli ei ole merkityksetön jarrutuksen kannalta. Ny-kyinen jarrujen tyyppihyväksyntälaki määrittää, että traktorin akselit eivät voi olla jarruttomia, vaikka traktori kyettäisiinkin tulevaisuudessa pysäyttämään ilman kitkajarruja esimerkiksi sähkömoottorin regenerointimomentin avulla. Lainsäädännön puitteissa konsepteissa käytännöllisintä on sijoittaa jokaiselle renkaalle omat jar-rut, jolloin saavutetaan nelivedon kytkennästä riippumaton toiminta. Jarrutestin tuloksena nelipyörä-jarruilla on potentiaalia korvata nykyinen nelivedonlukon päällekytkentään perustuva yhteys akselien välillä. Taka-akselin jarrutuspotentiaalin rajoittuessa etuakselista tulee dynaamisen painonsiirron vaikutuksesta merkittävä osa jarrutusta.

Aim of this study was to find out consumers expectations about electric vehicles (EV) range, charging and price. In addition, aim was to identify Finnish EVs early adopters, based on Everett Rogers (2003 [1962]) Diffusion of Innovation theory. Data was collected using an online survey. Questionnaire was published in several web pages and on Facebook. Total sample was 1871 responses. This study’s target group was people over the age of 20 or older and target area was Helsinki region. 938 responses of all sample belong to the target group. Data was analyzed with quantitative research methods. EVs current driving range 150 kilometers seem be to too short. The respondents expect about 300 kilometers range for EV. For daily movement 150 kilometers range is enough for most of the respondents. 150 kilometers driving range is also enough for households’ second car. Besides limited range, slow charging and lack of charging points are seen as barriers for EVs market penetration. In this study it was found that 58 per cent of the respondents have possibility to charge EV at home and the charging time at home (6–8 hours) is not significant problem. There is less than 20 public charging points in Finland. Increase of public charging point will increase the respondents’ interest in EV. There was a significant difference between males and females expectations of EVs range and charging. Males were more demanding. Females appreciate more EVs green values. According to the respondents EVs current price seem to be too high. With a lower price the respondents are willing to buy EVs. EVs early adopters accept higher price than other the respondents. In this study, as in previous international studies, green consumers and technical enthusiasts are the early adopters of EV. A stereotypical early adopter is a 30–35-years-old person who lives in a house. Suchlike person drivers under 50 kilometers per day and tries to be environmentally friendly and/or keen on new technologies.

Tutkielman kirjallisuusosiossa selvitettiin lihavalmisteissa käytettävien säilöntäaineiden vaikutusta säilyvyyteen sekä niiden vaikutusta lihavalmisteen aistittaviin ominaisuuksiin ja hyväksyttävyyteen. Tavoitteena oli löytää tutkimuksen kokeelliseen osioon hyvin vähän natriumia sisältäviä säilöntäaineita ja määrittää säilöntäaineille tutkittavaksi soveltuvat pitoisuudet. Kirjallisuusosiossa käsiteltiin myös lihavalmisteiden pilaantumisesta, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä toimenpiteitä, jotka voivat lisätä lihavalmisteiden säilyvyyttä. Kokeellisen osion tavoitteena oli löytää säilöntäaine, joka on optimaalisin nakkien säilyvyyden ja aistittavien ominaisuuksien kannalta sekä soveltuu käytettäväksi tuotteissa, joissa ei haluta säilöntäaineiden lisäävän natriumin määrää. Tutkimuksessa selvitettiin, miten säilöntäaineet ja niiden eri pitoisuudet vaikuttavat nakkien säilyvyyteen sekä nakkien aistittaviin ominaisuuksiin ja hyväksyttävyyteen. Säilöntäaineina käytettiin kaliumsorbaattia, kaliumlaktaattia ja natriumdiasetaattia sekä kaliumlaktaatin ja natriumdiasetaatin yhdistelmää. Kokonaisuudessaan tutkimuksessa käytettiin kuutta eri näytettä, joista yksi oli kontrollinäyte, joka ei sisältänyt säilöntäaineita. Valmistetut nakit tyhjiöpakattiin ja säilytettiin 5 °C lämpötilassa. Nakkien säilyvyyttä arvioitiin viikoittain bakteerien kokonaislukumäärän (TPC) ja maitohappobakteerien kokonaismäärän (MRS) suhteen yhteensä kuuden viikon ajan. Nakkeja valmistettiin yhteensä kolme samanlaista erää, joista kaikista tehtiin mikrobiologiset määritykset sekä aistinvaraiset tutkimukset. Tutkitut nakit eivät pilaantuneet koko kuuden viikon säilyvyyden tarkastelujakson aikana, mutta säilöntäainetta sisältämättömän nakin bakteerien kokonaislukumäärä oli korkeampi kuin säilöntäaineita sisältävien nakkien. Maitohappobakteerien kokonaismäärän suhteen kaliumsorbaattia (0,15 %) sisältävän nakin maitohappobakteerien kokonaismäärä oli vastaava säilöntäaineettoman nakin kanssa. Aistinvaraisen tutkimuksen tulosten perusteella nakeissa voidaan käyttää kaliumsorbaattia 0,15 % pitoisuudella, kaliumlaktaattia 1,5 % pitoisuudella ja natriumdiasetaattia 0,2 % pitoisuudella ilman vaikutusta nakkien hyväksyttävyyteen. Kaliumlaktaattia (3 %) sisältävä nakki erosi eniten hyväksyttävyyden suhteen ja erosi merkitsevästi (P=0,005) säilöntäaineettomasta nakista. Säilöntäaineeton nakki oli myös merkitsevästi (p=0,043) hyväksyttävämpi kuin Opti.Formia eli kaliumlaktaatin (2 %) ja natriumdiasetaatin (0,1 %) yhdistelmää sisältävä nakki. Yhdistettäessä aistinvaraisen tutkimuksen ja säilyvyyskokeiden tulokset, voidaan todeta, että natriumdiasetaatti 0,2 % pitoisuudella olisi optimaalisin valinta nakkien säilöntäaineeksi.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin säilörehun korjuuajan vaikutusta maitotilan talouteen lyhyellä aikavälillä. Tutkimuksessa vertailtiin maitotilan vuosittaisia ylijäämiä neljän eri säilörehun korjuuaikastrategian välillä. Tutkimusongelman ratkaisua varten rakennettiin lineaarinen op-timointimalli, jonka tavoitefunktio oli maitotilan ylijäämän maksimointifunktio. Tarkastelussa oli mukana kaksi vakioitua maitotuotostasoa, 9 000 kg ja 10 000 kg. Työssä käytetyt maidon-tuotantotulokset perustuivat MTT Maaningan Karjatilan kannattava peltoviljely (KARPE) –hankkeessa tehtyihin kolmeen erilliseen ruokintakokeeseen sekä neljään aiempaan ruokinta-kokeeseen, jotka oli selvitetty kirjallisuuden perusteella. Säilörehun satotiedot perustuivat MTT Maaningan ja MTT Siikajoen säilörehukokeisiin. Aikaisin korjattu säilörehu, jonka satojen painotettu D-arvo oli 691 g/kg ka, oli taloudellisesti paras lypsylehmien ruokintavaihtoehto lyhyellä aikavälillä lähtöoletusten vallitessa. Suhteelli-set erot maidontuotannon ylijäämissä säilörehun korjuuaikastrategioiden välillä olivat kuiten-kin hyvin pienet, sillä säilörehun sadot kompensoivat toisiaan määrän ja laadun suhteen. Kol-men niiton säilörehunkorjuu osoittautui selkeästi kalliimmaksi vaihtoehdoksi mm. lisääntynei-den työ- ja konekustannusten takia. Tulokset olivat samansuuntaisia molemmilla maitotuotos-tasoilla. Tämän tutkimuksen perusteella säilörehun korjaaminen suositeltua hieman myöhem-min on lyhyellä aikavälillä lähes yhtä hyvä vaihtoehto kuin suositusten mukainen aikainen korjuu. Korkeaa maitotuotostasoa tavoiteltaessa erittäin myöhään korjatun säilörehun syöttä-minen on kyseenalaista, sillä se vaatisi ruokintaan hyvin korkean väkirehumäärän ja siten al-tistaa lehmän erilaisille sairauksille. Rehuohran hinnan noustessa ylijäämä laski aikaisen niiton strategialla suhteessa enemmän kuin muissa vaihtoehdoissa, kun tilalla oli pinta-alaa käytettävissä vähän. Aikaisessa korjuu-aikastrategiassa maitotilalle jouduttiin ostamaan enemmän viljaa karjan käyttöön kuin muissa strategioissa, joiden pinta-alasta riitti enemmän hehtaareja oman rehuviljan tuotantoon. Tällöin eri korjuuajoilla saavutetut ylijäämät lähenivät toisiaan. Myöhäisellä korjuulla saavutettiin paras ylijäämä, kun rehuohran hinta nousi 1,25-kertaiseksi tai enemmän 9 000 kg:n maito-tuotostasolla. Kolme niittoa osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi pienen väkirehuprosentin myötä vasta silloin, kun rehuohran hinta nousi 2,5-kertaiseksi lähtötilanteeseen verrattuna. Säilörehun korjuuaikastrategia on valittava tilakohtaisesti, jolloin koko kasvukauden aikana kertyneet nurmisadot ovat ratkaisevia karjan ruokinnassa. Lyhyellä aikavälillä korjuuajan va-linnalla maitotilan ylijäämään voi vaikuttaa vain vähän. Siksi pitkän aikavälin toimiin säilöre-hun satotasojen parantamiseksi on kiinnitettävä tilatasolla entistä enemmän huomiota.

On cattle farms, the sufficiency of silage over the winter is important. Sometimes silage yields are poor, and one may have to resort to purchase more feed. It would be easier to know how sufficient your silage is, if the exact amount of silage is known in the autumn. Accurate yield determination helps farmer to assess the sufficiency of silage. The aim of this study was to investigate the real-time yield measurement of round baling. Real-time crop measurement allows accurate data collection from the field during harvest. The measured yield amount helps farmer to plan feeding for the coming winter. In addition, yield data can be used to plan future site-specific cultivation activities to improve yield level. In this study, measuring devices were installed to the round baler to measure bale formation during baling. Strain gauges, which measured the deflection of the balers shaft, were used to weigh the bales. In addition, the torque and rotation speed of the PTO (power take-off) shaft between the tractor and the baler during bale formation were determined. The GPS receiver made it possible to track the movements of the tractor in the field. The measurements were performed in the fields of Viikki research farm in the summer of 2015 with measuring devices installed in the farm’s own baler. Measurements were carried out on several baling times. The first measurement results of the summer turned out to be incorrect and the operation of the equipment was improved as the summer progressed. Valid and comparable measurement data were collected from the baled grass field in the autumn. To ensure the reliability of the results, 97 bales baled from one grass field were weighed on a separate scale and the results were compared with the results measured with a measuring device. According to the results, the measuring device was able to determine the weight of the bales relatively accurately. On average, from this sample of 97 bales, the bales weighed with measuring devices were on average 20 kilos lighter than those weighed with the scale. 63 % of the bales measured with measuring devices were within ±90 kilos of the weighed bales. Measurement results were utilized to prepare a yield map to describe the variation of yield levels on the field. The measuring devices built in the study proved to be a good method for weighing round bales during harvest after fine-tuning. The measurement system presented in the study requires additional work to make it consumer-friendly and easy for the machine operator to control.

The aim of this study was to investigate how the quality of silage affects the silage intake of reindeer. There were two growth stages of primary growth and regrowth silage in the study. Aerobic stability of silage was observed after opening the silage bales. The experimental silages were made at the fields of MTT Agrifood Research Finland in Apukka, Rovaniemi. The study was conducted at the reindeer pen of Lapland Vocational College. There were four groups of female reindeer, six animals in each, and one silage type per group. Feeding trial lasted eight weeks with two weeks pre-period before. Reindeer were fed ad libitum in the mornings. The biggest differences of chemical composition of silages were between primary growth and regrowth silage. The growth stage did not affect to the chemical composition. Aerobic deterioration of silages was not observed during three weeks exposure to air because ambient temperature remained above zero almost constantly. Silage residue had lower D-value, crude protein, AAT and PBV content and higher concentration of NDF-fiber compared to the given feed. The selection of feed differed between primary growth and regrowth silage based on crude protein and water-soluble carbohydrate (WSC) contents. This is may be because of the excess of crude protein and WSC relative to nutrient requirements of reindeer or that the variables are correlated with the other variables which explain the intake. Silage intake was higher when dry-matter content was higher and lower when crude protein content was higher. WSC had slightly positive effect to the intake. Intake seemed to be curvilinearly related to the content of fermentation products. Effective utilization of silage requires analyses on the chemical composition of silage.

Tilakohtaiset tekijät voivat vaikuttaa niin, että säilörehu korjataan nykyisiä korjuuaikasuosituksia myöhemmin. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli tutkia, paljonko väkirehua tarvitaan kompensoimaan säilörehun erittäin heikkoa sulavuutta. Lisäksi selvitettiin voiko säilörehun huonoa sulavuutta kompensoida väkirehun raakavalkuaispitoisuutta lisäämällä, eli onko väkirehun valkuaispitoisuudella ja säilörehun D-arvolla (sulavan orgaanisen aineen pitoisuus kuiva-aineessa) yhdysvaikutusta. Yhtenä näkökulmana oli myös pohtia säilörehun sadonmuodostusta. Kokeessa oli 36 lehmää ja 6 ensikkoa. Väkirehuna oli teollista täysrehua 9 kg ja 12 kg päivässä. Väkirehujen raakavalkuaispitoisuudet olivat 142 (RV14), 183 (RV18) ja 210 (RV21) g/kg ka. Säilörehuina olivat ensimmäisen sadon nurmisäilörehut, joiden D-arvot olivat 692 (D69) ja 654 (D65) g/kg ka. D-arvo heikkeni korjuuaikojen välillä nyt tehdyssä kokeessa 2,6 g/kg ka päivässä. Säilörehun kuiva-ainesato ei juuri lisääntynyt korjuuaikaa myöhästytettäessä. Säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka säilörehun syönti väheni 0,42 kg ka. Väkirehun määrän lisääminen vähensi säilörehun syöntiä säilörehun sulavuudesta riippumatta 0,49 kg/kg väkirehun kuiva-ainetta. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden lisääntyminen lisäsi säilörehun syöntiä 0,12 kg ka per10 g/kg ka väkirehun raakavalkuaispitoisuudessa. Energiakorjattu maitotuotos (ekm) pieneni 0,59 kg säilörehun D-arvon pienentyessä 10 g/kg ka. Säilörehun sulavuuden heikentyessä maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet eivät muuttuneet, mutta valkuais-, rasva- ja laktoosituotokset pienenivät. Energiakorjattu maitotuotos lisääntyi 0,76 kg per lisätty väkirehun kuiva-ainekilo. D65-säilörehun huonompi sulavuus D69-säilörehuun verrattuna kompensoitiin lisäämällä 3,7 kg ka väkirehua. D-arvo ei vaikuttanut väkirehun maitotuotosvasteeseen. Väkirehun valkuaispitoisuuden lisääntyessä 10 g/kg ka ekm-tuotos lisääntyi 0,26 kg, mutta säilörehun sulavuus ei vaikuttanut vasteeseen. Typen hyväksikäyttö parani väkirehun valkuaispitoisuutta ja väkirehun määrää vähennettäessä ja säilörehun sulavuuden heikentyessä. Muuntokelpoisen energian hyväksikäyttö sitä vastoin tehostui, kun väkirehun määrä väheni ja säilörehun sulavuus heikkeni. Tutkimuksen mukaan väkirehun määrän lisääminen kompensoi D-arvon pienenemistä, kun säilörehun sulavuus pieneni D69:sta D65:een karjan ekm:n vuosituotoksen ollessa noin 9000 kg. Säilörehun D-arvon pienenemistä ei tässä tapauksessa voitu korvata väkirehun valkuaispitoisuutta lisäämällä. Tämän kokeen erittäin myöhään korjatun ensimmäisen niiton sulavuus jäi huomattavan korkeaksi verrattuna nurmen kasvua ennustavaan malliin eikä sato kehittynyt lineaarisesti.