Browsing by study line "Animal science"
Now showing items 1-20 of 49
-
(2023)Väestönkasvu lisää tarvetta öljykasvien tuotannolle ihmisravinnoksi ja biopolttoaineeksi. Öljynpuristamisesta saatavat sivutuotteet, kuten rouheet ja puristeet sisältävät hyvälaatuista valkuaista eläinten ruokintaan. Camelina (Camelina sativa) ja hamppu (Cannabis sativa) ovat potentiaalisia vaihtoehtoja nautojen valkuaisruokinnassa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää camelina- ja hamppupuristeen vaikutusta in vitro pötsikäymiseen eri karkearehukäsittelyillä. Karkearehuina käytettiin lämpökuivattua nurmi-, puna-apila- ja maissisäilörehua ja väkirehuna ohraa. Kontrollina toimivat rypsipuriste ja käsittelyt, jotka eivät sisältäneet täydennysvalkuaisrehua eli koostuivat ainoastaan karkearehusta ja ohrasta. Kaikkien käsittelyiden karkearehu:väkirehusuhde oli 1:1 kuiva-aineessa. Valkuaislisättömien käsittelyiden raakavalkuaispitoisuudet vaihtelivat 95–140 g/kg ka välillä riippuen käytetyn karkearehun raakavalkuaispitoisuudesta. Valkuaiskäsittelyissä raakavalkuaispitoisuudeksi tuli 170 g/kg ka. Inkubaatiopulloihin punnittiin rehuja yhteensä 3,5 g ka. Käsittelyitä oli 12 kpl ja lisäksi jokaisessa ajossa oli 2 kpl blancoja, joihin ei punnittu rehuja. Ajoja tehtiin neljä. Jokainen ajo kesti 30 h ja näytteitä otettiin 1, 4, 8, 12, 24 ja 30 h kuluttua inkubaation aloituksesta. Näytteistä määritettiin haihtuvat rasvahapot (VFA), ammoniumtyppi ja pH. Analyysituloksista laskettiin haihtuvien rasvahappojen moolisuhteet. Tutkittavista rehuista analysoitiin lisäksi sekundäärinen kuiva-aine, tuhka, tuhkaton neutraalidetergenttikuitu (NDF), raakavalkuainen ja kokonaisrasva. Valkuaisrehuista analysoitiin typpifraktiot (A, B1, B2, B3 ja C). Rypsi-, camelina- ja hamppupuristeen raakavalkuaispitoisuudet olivat 332, 367 ja 286 g/kg ka vastaavasti. Hypoteesin vastaisesti valkuaisrehun lisääminen ei lisännyt VFA:n kokonaismäärää ja ammoniumtypen muodostusta. Hypoteesin mukaisesti valkuaisrehun lähde vaikutti pötsikäymisen voimakkuuteen. Camelina- ja rypsipuristetta sisältävät käsittelyt vastasivat toisiaan VFA:n kokonaismäärässä (P>0,05) hypoteesin mukaisesti. Camelina lisäsi kuitenkin propionihapon kokonaismäärää (P<0,05) ja mooliosuutta (P<0,01) verrattuna rypsiin sekä pienensi voihapon mooliosuutta verrattuna rypsiin (P<0,01). Hamppupuristeella VFA:n kokonaismäärä oli pienempi kuin camelinapuristeella (P<0,05) ja suuntaa antavasti pienempi kuin rypsipuristeella (P=0,063). Hamppupuriste vähensi propionihapon kokonaismäärää ja lisäsi etikkahapon mooliosuutta verrattuna rypsiin (P<0,001 ja P<0,01, vastaavasti) ja camelinaan (P<0,001 ja P<0,01, vastaavasti). Karkearehun lähde vaikutti VFA:n kokonaismääriin ja moolisuhteisiin. Puna-apilasäilörehua sisältävissä käsittelyissä VFA:n kokonaismäärät olivat suuremmat kuin maissisäilörehua sisältävissä käsittelyissä (P<0,05). Puna-apilasäilörehukäsittely lisäsi etikkahapon ja propionihapon kokonaismääriä verrattuna nurmisäilörehukäsittelyihin (P<0,05 ja P<0,01 vastaavasti) ja maissisäilörehukäsittelyihin (P<0,01 ja P<0,05, vastaavasti). Tulosten perusteella camelinapuristeen raakavalkuaispitoisuus oli rypsiä suurempi ja näiden VFA:n kokonaismäärät ja typpifraktiot vastasivat toisiaan. Camelina voisi siis vastata rypsiä nautojen valkuaisruokinnassa, mutta hampun valkuaisarvo on mahdollisesti näitä alhaisempi VFA:n kokonaismäärän ja moolisuhteiden perusteella. Hamppupuristeen suurempi NDF-kuidun määrä voisi selittää camelina- ja rypsipuristekäsittelyitä suuremman etikkahapon mooliosuuden. Karkearehun lähde vaikutti pötsikäymiseen ja puna-apila lisäsi VFA:n kokonaismäärää verrattuna nurmi- ja maissisäilörehuun, jolla voi olla positiivisia vaikutuksia energiansaantiin ja maitotuotokseen.
-
(2022)Suomessa on tarvetta uusille kotimaisille valkuaislähteille. Öljyntuotannosta ylijäävä camelinapuriste vastaa aminohappokoostumukseltaan melko hyvin lypsykarjan ruokinnassa yleisesti käytettyä ryp-siä, joten se voisi sopia hyvin valkuaisrehuksi. Camelina ei tarvitse paljon ravinteita ja sitä pystytään kasvattamaan monenlaisissa ilmasto-oloissa, koska se kestää hyvin vaikeita ympäristöoloja, kuten kuivuutta, sekä tauteja ja tuholaisia. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia camelinan soveltuvuutta valkuaisrehuksi lypsylehmillä. Tutkimus koostui kahdesta osakokeesta, joissa mitattiin ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrää in vitro. Osakokeessa 1 verrattiin kahta eri camelinalajiketta rypsiin ja osakokeen 2 koe-dieetti sisälsi camelinaa nousevina tasoina siten, että camelinavalkuainen korvasi rypsivalkuaista 0, 1/3, 2/3 ja 3/3. Hypoteesi oli, että camelina voi korvata rypsin täysin ilman ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrän vähenemistä. Tutkimuksessa koerehuista analysoitiin perusanalyysien lisäksi aminohappokoostumus ja Cornellin typpifraktiot. Typpifraktioiden perusteella camelinalla ja rypsillä on samankaltainen hajoavuuspoten-tiaali pötsissä. Ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrää mitattiin laboratoriossa Bioprocess control’in Gas Endeavor in vitro –laitteella inkuboimalla rehuja naudan pötsinesteessä. Osakokeiden tulokset olivat keskenään ristiriitaisia. Osakoe 1:n mukaan ohutsuoleen virtaavan käyt-tökelpoisen valkuaisen määrässä ei ollut merkittäviä eroja valkuaisrehujen välillä. Osakoe 2:ssa ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrä yllättäen väheni camelinan annostasoa nostettaessa. Tässä tutkimuksessa hypoteesi ei toteutunut kaikkien tulosten osalta, mutta sekä osakoe 1:n että typpifraktioiden mukaan camelinan pitäisi soveltua rypsin korvaajaksi valkuaisrehu-na. On epäselvää, miksi osakoe 2:ssa tämä ei toteutunut. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimuk-sia camelinan soveltuvuudesta valkuaisrehuksi, ja in vitro -menetelmä on hyvä tutkimuskeino ennen in vivo -kokeita.
-
Camelinalipidien vaikutus pötsin metaanintuotantoon in vitro ja kaasunmittausmenetelmän kehittäminen (2024)Märehtijät tuottavat huomattavan osan maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä, joista yksi merkittävimmistä on metaani. Kasvien lipidit ruokinnassa ovat vähentäneet pötsin metaanintuotantoa keskimäärin 12 %. Viljelyn vaativuus ja sadon onnistumisen epävarmuus rajoittavat rypsin (Brassica rapa ssp. oleifera) ja rapsin (Brassica napus) viljelyä. Suomen valkuaistäydennysrehujen omavaraisuusaste onkin vain 23 %. Camelina (Camelina sativa) on ikivanha kotimainen ristikukkainen öljykasvi, joka on vaatimattomampi viljelyolosuhteiden suhteen ja kestää paremmin tauti- ja rikkapainetta kuin rypsi. Camelina vastaa valkuaiskoostumukseltaan hyvin rypsiä ja sen lipidit sisältävät enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja. Tämän työn tavoitteena oli tutkia camelinan lipidien vaikutusta pötsin metaanipäästöihin rypsiin verrattuna in vitro. Työssä myös pystytettiin ja testattiin uuden sukupolven in vitro -kaasunmittauslaite (Gas Endeavour, Bioprocess Control, Ruotsi) menetelmineen. Inkubaatioajoissa käytettiin kahdelta ayrshirelehmältä kerättyä pötsinestettä ja McDougallin puskuria (1:2, vol:vol). Ajot kestivät 24 tuntia ja ne toistettiin neljä kertaa. Yksi inkubaatiopullo sisälsi pelkän puskuri-pötsinesteen, yksi sisälsi inkubaatiorehuna pelkän säilörehun (6 g) ja muissa oli säilörehun lisäksi joko camelinaöljyä, rypsiöljyä, rypsipuristetta, punasiemenistä camelinapuristetta tai ruskeasiemenistä camelinapuristetta. Lisätyn lipidin määrä oli 5 g/kg ka. Inkubaatiopulloista mitattiin kokonaiskaasun- ja metaanintuotanto sekä kuiva-aineen sulavuus. Puhtailla öljyillä ei ollut vaikutusta pötsin metaanintuotantoon (ml/g sulanut ka), mutta ne heikensivät kuiva-aineen sulavuutta. Öljykasvipuristeet vähensivät metaanintuotantoa, mutta rypsin ja camelinan välillä ei ollut suurta eroa (ml/g sulanut ka). Puristeiden välillä oli kuitenkin eroa metaanintuotannolla inkuboidun neutraalidetergenttikuidun määrään suhteutettuna. Punasiemenisen camelinapuristeen metaanituotos oli 10 % rypsipuristetta ja 7 % ruskeasiemenistä camelinapuristetta pienempi. Tämän tutkimuksen perusteella ero camelinan ja rypsin lipidikoostumuksessa ei vaikuta pötsin metaanintuotantoon. Puristeilla näyttäisi olevan suurempi metaanintuotannon vähentämispotentiaali kuin öljyillä ja ne toimisivat samalla valkuaistäydennysrehuina. Jatkotutkimuksissa (in vitro) tulisi olla ajokohtaiset rinnakkaisnäytteet tulosten luotettavuuden parantamiseksi.
-
(2023)Nykyään kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia elintarvikkeiden laadusta ja niiden terveellisyydestä. Eläinperäisten tuotteiden koostumukseen voidaan vaikuttaa eläimille syötettävän rehun kautta. Suomessa täydennysvalkuaisrehun omavaraisuusaste on heikko, 20,9 % vuonna 2021, joten siihen kaivataan uusia vaihtoehtoja rypsin ja rapsin rinnalle. Tässä tutkielmassa tutkittiin camelinan ja hampun soveltuvuutta kotieläinten ruokintaan täydennysvalkuaisrehuna, koska niiden siemenet sisältävät runsaasti valkuaista ja rasvaa. Aineiston siemennäytteet kerättiin camelinaa (n=5) ja hamppua (n=20) viljelyttäviltä yrityksiltä (Janakkalan piensiemen ja TransFarm), näytteet olivat kasvukaudelta 2021. Hampusta analysoitavat siemennäytteet valittiin siten, että niissä on mukana sekä suuren sadon (>600 kg/ha) että pienen sadon (<400 kg/ha) näytteitä ja että ne ovat maantieteellisesti mahdollisimman edustavia. Näytteistä analysoitiin peruskoostumus; kuiva-aine, kokonaisrasva, raakavalkuainen, tuhka ja neutraalidetergenttikuitu (NDF). Lisäksi haitta-aineista analysoitiin glukosinolaatit camelinasta ja trypsiini-inhibiittorit camelinasta ja hampusta. Hampusta kerättiin viljelytietoja kyselyllä, jonka TransFarm oy toteutti sopimusviljelijöilleen kasvukausilla 2021 (n= 61 kpl) ja 2022 (n=59 kpl), vastauksia saatiin yhteensä 120 kpl. Tilastollisia yhteyksiä hampusta selvitettiin SAS-tilasto ohjelmalla ristiintaulukoinnin, varianssianalyysin ja korrelaatioanalyysin avulla. Tilastoanalyyseja ei tehty camelinan koostumuksesta havaintojen pienestä määrästä johtuen. Tulosten mukaan hampun satotasoon vaikuttivat kasvuston korkeus, puintikosteus, taimettuneiden yksilöiden määrä ja tuotantomuoto. Mitä korkeampi kasvusto (P<0,001) ja mitä suurempi puintikosteus (P<0,05), sitä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan satotasoluokkaan (>600 kg/ha). Lisäksi suuntaa-antavasti (P<0,10) taimettuneiden yksilöiden määrän (kpl/m2 ) lisääntyessä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan satotasoluokkaan. Hypoteesin vastaisesti typpilannoitustasolla ja maan fosforiluokalla ei havaittu olevan yhteyttä hampun satotasoon (P>0,10). Luomutuotannossa suurempi osuus havainnoista sijoittui pienimpään satotasoluokkaan (P<0,05) ja suuntaa-antavasti matalampaan kasvuston korkeusluokkaan (P<0,10) kuin tavanomaisessa tuotannossa. Ristiintaulukoinnissa (n=120) ei havaittu yhteyttä tuotantomuodon ja kasvuajan välillä, varianssianalyysissä (n=20) luomutuotannossa oli lyhyempi kasvuaika kuin tavanomaisessa tuotannossa (P<0,05) Kokonaisrasvapitoisuudet olivat camelinan siemenissä 375– 410 g/kg ka, hampun siemenissä rasvapitoisuudet olivat suurempia pienemmän satotason siemenissä, kuin suuremman satotason siemenissä, (P<0,001; 365 vs. 339 g/kg ka). Raakavalkuaispitoisuus camelinan siemenellä oli 267–303 g/kg ka ja hampun siemenellä 275–277 g/kg ka, satotaso ei vaikuttanut hampun raakavalkuaispitoisuuteen (P>0,10). Tuhkapitoisuus oli camelinalla 33,7-40,5 g/kg ka ja hampun siemenellä 56,8-59,3 g/kg ka, satotaso vaikutti suuntaa antavasti hampun tuhkapitoisuuteen (P<0,10) ollen korkeampi pienemmän satotason siemenissä verrattuna suuremman sadon siemeniin (59,3 vs. 56,8 g/kg ka). Camelinan siementen glukosinolaattipitoisuudet olivat 15,7–26,3 mmol/kg ka ja trypsiini-inhibiittoriaktiivisuus (TIA) 15,0- 22,2 mg ka. Hamppunäytteiden TIA-pitoisuudet olivat suuntaa-antavasti korkeammat suuremman sadon siemenissä verrattuna pienemmän sadon siemeniin (P<0,10; 4,29 vs. 4,07 TIA/ mg ka). Tulosten perusteella camelinan ja hampun siementen koostumuksessa esiintyy vaihtelua, johon hampun osalta vaikuttaa satotaso. Hampun satotasoon voidaan vaikuttaa viljelykäytännöin. Camelina ja hamppu soveltuvat siemenen koostumuksen, glukosinolaattipitoisuuden ja trypsiini inhibiittoriaktiivisuuden perusteella täydennysvalkuaisrehuna osaksi kotieläinten ruokintaa
-
(2024)Biochar, produced by heating biomass in oxygen-limited environments, is known for its potential to reduce methane emissions, by altering rumen fermentation. However, the literature lacks exploration on how biochar affects nutrient digestibility and ruminal methane production across various diets. Therefore, we examined the effects of spruce (Picea abies) biochar on several forage plant species options and forage-to-concentrate (F:C) ratios. Two in vitro trials of 24 hours were conducted with Gas Endeavour® equipment at Animal Science laboratory of the University of Helsinki. There were three rumen fluid donor animals and the ratio of rumen fluid and McDougall’s buffer was 1:2 (vol:vol). The first trial tested biochar levels (0%, 0.25%, and 0.5% of diet dry matter (DM)) with four silage options that were pure grass (Phleum pratense – Festuca pratensis), grass mixed 1:1 in DM with red clover (Trifolium pratense), faba bean (Vicia faba), or maize (Zea mays L) at a fixed F:C ratio of 65:35. The concentrate consisted of oats and rapeseed meal. The second trial explored the effects of the biochar (0.5% of diet DM) and an alternative methane inhibitor (product X) alone or combined across 65:35 and 45:55 F:C ratios. Key parameters such as total gas and methane production, DM digestibility, rumen fluid pH, and volatile fatty acid (VFA) concentrations were analyzed. Grass silage (D-value 669, neutral detergent fiber (NDF) 523 g/kg DM) and red clover silage (D-value 626, NDF 362 g/kg DM) were harvested from the first cut. Maize silage was more digestible than faba bean silage (D-value 679 vs. 593 g/kg DM) and contained more starch (278 vs. 48 g/kg DM). High forage diet (65:35) had higher NDF content (453 vs 407 g/kg DM) and lower starch content (114 vs 179 g/kg DM) than low forage diet (45:55). Biochar's effect on DM digestibility and the production of rumen methane or carbon dioxide was not significant across different silage plant species and F:C ratios. Grass silage led to lower total methane production compared to silage mixtures (p<0.05), and the combination of biochar and product X in a low forage diet numerically reduced gas production. However, when methane production was calculated per digested DM, no differences were observed. Feeding maize silage increased the total production of methane and carbon dioxide in the rumen compared to faba bean silage (p<0.001), but gas productions per digested DM remained unaffected. Biochar did not significantly affect final rumen pH across silage species. Biochar with grass silage linearly reduced the total VFA content of the rumen fluid (p=0.003) and had tendency for smaller molar proportion of acetic acid in VFA (p= 0.075). In the second trial biochar or product X didn´t have significant effect on rumen fermentation pattern across forage levels. The effects of biochar, silage plant species and F:C ratios on in vitro rumen fermentation and methane production were minimal, despite differences in diet composition.
-
(2023)Reproduction traits are economically important features in pig production. Inbreeding has negative effect on fitness and fertility of the animals. In pig production, the increase of inbreeding reduces litter sizes and increases piglet mortality. The aim of this study was to examine the effect of parents inbreeding to number of piglets born alive, stillbirths and weaned piglets in Finnish Landrace pig population. An additional goal was to estimate heritability of the studied traits. The data used in the thesis was received from Figen Oy including pedigree and reproduction information. R and DMU programs were used for data management and statistical analyses. The number piglets born alive and weaned piglets increased during the years 2012 and 2021. At the same time number of stillborn piglets also increased. The average inbreeding rate of the boars was 0,104 and of sows 0,102. The annual average inbreeding rate of boars and sows increased significantly in the reviewed period. Heritability of investigated traits varied between 0,05 (number of stillborn and weaned piglets in litter) and 0,10 (number of piglets born alive). The inbreeding rate of the boar had statistically significant effect on the number of piglets born alive and weaned; 10 % unit increase in inbreeding coefficient decreased piglets born alive by 0,35 and the number of weaned piglets by 0,24. A negative dependency between increased inbreeding value of sow and litter size was also found in study but these results were not statistically significant. Inbreeding of either of the parents did not have statistically significant effect on the number of stillborn piglets. In the future there should be paid more attention to the increasing level of inbreeding in the Finnish Landrace population.
-
(2022)Harvesting pure red clover as silage gives new possibilities to optimize forage feeding of cattle for different animal groups and compromises between plants during cultivating, harvesting, wilting or ensiling are not needed as with mixed swards. This pilot scale preservation study was made as part of Opti-Palko project and the aim was to resolve best practices to ensile pure red clover. Si-lages was made from second harvest pure stands of Selma red-clover and Nuutti timothy and 50% / 50% mixture of those. The crops were ensiled immediately after harvesting and after wilting in dryer. There were five additive treatments comprising of three different acid-based products (formic acid based AIV 2 Plus Na (AIV2), AIV Via (VIA) which includes high proportion of propionic acid, un-corrosive acid mixture buffered with sodium formate (AIVB)) and heterofermentative lactic acid bacteria inoculant Josilac Combi (LAB) and control (KON). Control silages were untreated. Silages were ensilaged in vacuum bags which were opened after a storage period of 12 weeks. After opening chemical composition, microbial quality and aerobic stability were analyzed. The effect of preservatives, dry matter content (DM) (low DM: 114-135 g / kg, high DM ka: 252-305 g / kg) and the proportion of red clover (100-50-0 %) on silage quality and aerobic stability was studied. Sta-tistically significant results between treatments were observed. Wilting increased the quality of silages and well-fermented pure red clover silages were achieved when acid-based additives were used. For example, the concentration of volatile fatty acids was significantly lower than in KON and LAB treatments. In low DM KON and LAB silages very high in acetic acid which didn’t improve aerobic stability in this study but resulted in aerobic unstable silages after around 60 hours. With acid-based additive treated red clover silages, the ratio of ammonia N to total N increased with increasing DM content, which was opposite when compared to other plant materials. This might be due to polyphenoloxidase enzyme (PPO) in red clover, which inhibits the degradation of pro-tein. This study resulted that using silage preservatives is necessary in low DM silages. pH and the content of acetic acid increased with portion of red clover, but lactic acid, propionic acid and etha-nol decreased statistically significantly. AIVB treated silages resulted with same level of quality than other acid-based additive treaded red clover silages, even it was highly buffered to be non-corrosive. The results of this study are useful when choosing preservatives for red clover and gives a new perspective for harvesting silage from pure stands.
-
(2023)Inbreeding is a significant concern in animal breeding programs as it can lead to decreased genetic diversity, impaired fertility and production traits and a higher prevalence of genetic disorders. Therefore, estimation of inbreeding in pig breeds is crucial for the development of breeding programs that maintain genetic diversity while also improving production traits and health. In this study, inbreeding coefficients were estimated using both pedigree-based methods and runs of homozygosity (ROH) based methods. Pedigree-based methods involve tracing the ancestry of individuals through a pedigree, while ROH-based methods use genomic data to identify regions of the genome that are homozygous due to common ancestry. The results from the two methods were compared to evaluate their effectiveness in estimating inbreeding coefficient in the two pig breeds. The study used data from 941 pigs with both genotype and pedigree information and found that ROH-based estimates were higher than pedigree-based estimates even though the differences were not too big. The results also showed that the pig breeds had moderate levels of inbreeding, with the mean inbreeding coefficient estimated from pedigree were 0.15 and 0.11 for Yorkshire and Landrace, respectively; mean inbreeding coefficient from runs of homozygosity were 0.18 and 0.16 for Yorkshire and Landrace, respectively. These findings are important for pig breeding programs as they highlight the need to monitor and manage inbreeding levels to maintain genetic diversity and prevent potential negative effects on production traits and health traits. The results also demonstrate the usefulness of ROH-based analysis in estimating inbreeding levels and identifying recent inbreeding events in pig populations. In conclusion, this study will provide an extensive comparative analysis of estimation of inbreeding coefficient through pedigree and genomic information that will be useful in the breeding strategies of these Finnish pig breeds.
-
(2022)The intensification of milk production has increased the size of farms and reduced the use of pastures in recent decades worldwide. The interest in farm animal welfare and the climate impact of dairy products is growing. Offering dairy cows full-time pasture access has declined, but there are other possibilities to provide outdoor access for dairy cows. The aim of this study was to evaluate the effects of two outdoor management systems on the feeding behaviors and productivity of lactating dairy cows. This study was conducted at the University of Helsinki research barn’s freestall and adjacent pastureland in Viikki. The experimental design was a replicated 3x3 Latin square. Twenty-seven Ayrshire cows were divided into nine squares. During the experiment, cows went through three 21-day periods. Cows in squares were assigned to the following treatments: partial access to pasture with sufficient forage for grazing (pasture), partial access to pasture without grazeable forage (paddock), and indoor confinement. Milk yield and ECM were greater in the paddock than in the pasture treatment. Part-time grazing led to an energy deficit because pasture cows had the lowest milk yield. Outdoor access reduced the content of saturated fatty acids and increased the content of monounsaturated fatty acids in milk. Pasture cows spent 30% of their outdoor time eating and paddock cows 27%. Paddock cows used 15% of their total eating time eating TMR and 12% attempting to graze. Pasture cows ruminated the most between 12:00 a.m. and 6:00 p.m., and indoor cows ruminated more than outdoor cows between 7:00 a.m. and 5:00 p.m. Outdoor cows ruminated more than indoor cows from 6:00 p.m. to 11:00 p.m. The cows on the pasture produced less methane per day than the paddock cows. However, methane production in g/kg ECM was not different among groups. According to this study, grazing seems to be a motivating activity for dairy cows. Providing TMR outdoors can be beneficial for the welfare of dairy cows because it enables a choice between feeds and helps to maintain milk yields. Partial outdoor access changed the diurnal pattern of rumination but not the total time used for rumination. There were no differences in milk’s polyunsaturated fatty acid contents between treatments, but eating fresh grass modified the cow’s milk to be healthier.
-
(2023)Herd sizes have grown in Europe which has decreased pasture access. Farmers see pasture as hard to implement, but there are alternative ways to provide outdoor access. Pasture access has many benefits for dairy cows welfare and some benefits can be achieved with alternative outdoor areas. The aim of this study was to evaluate the effects of two outdoor management systems on the lying behavior, injuries, hygiene, and locomotion of lactating dairy cows. This study was conducted at the University of Helsinki Viikki research freestall barn with adjacent pastureland in Finland. The experimental model was 3 x 3 Latin square within 21-day periods. Twenty-seven primi- and multiparous Nordic red cows was divided into 9 squares based on parity, milk production and locomotion score. Cows were assigned to the treatments which were: 1) partial outdoor access with grazeable forage (pasture), 2) partial outdoor access with no grazeable forages (outdoor paddock), and 3) indoor confinement (control). Cows spent more time standing than lying on pasture and paddock. Cows spent 32% of their time lying on paddock and 40% lying on pasture. There was no difference on locomotion or injuries among treatments. However, hock injuries occurred more than knee injuries. There was no difference between hygiene among treatments. However, flank hygiene tended to be dirtiest when housed indoor. According to this study there are no difference on cows hock and knee injuries and locomotion whether cows are housed in free stall with part-time access to pasture or paddock. This study indicates that cows with part-time access to pasture or outdoor paddock does not improve a suitable indoor environment. Further research on whether longer exposure to each treatment would have an effect is needed.
-
(2022)Palkokasveja sisältävissä kasvustoissa teollisten typpilannoitteiden tarve on vähäistä palkokasvien oman typensidontakykynsä ansioista. Palkokasveista esimerkiksi puna-apila (Trifolium pratense) ja härkäpapu (Vicia faba) menestyvät Suomen kasvuolosuhteissa. Härkäpavun kohdalla varsinkin, jos koko kasvusto korjataan säilörehuksi. Lypsylehmä ei kuitenkaan pysty hyödyntämään palkokasvien suurta raakavalkuaispitoisuutta ilman typpihukkaa, joten valkuaisen hyväksikäyttöä halutaan parantaa. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla härkäpapu- ja puna-apilasäilörehun, sekä rypsi- ja härkäpapuvalkuaislisän vaikutuksia valkuaisen hyväksikäyttöön lypsylehmien ruokinnassa. Tutkimus tehtiin Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan navetassa 17.10.2020-9.1.2021. Kokeen malli oli kerran toistettu tasapainotettu 4 × 4 latinalainen neliö, jossa oli kahdeksan lypsylehmää, neljä jaksoa ja neljä seosrehuruokintaa. Koeasetelma oli 2 × 2 faktoriaalinen ja tutkittavina tekijöinä olivat säilörehun kasvilaji sekä valkuaislisä. Karkearehuna oli joko härkäpapupitoinen säilörehu (HP), josta 2/3 karkearehun kuiva-aineesta (ka) oli härkäpapusäilörehua ja 1/3 timotei-nurminatasäilörehua tai puna-apilapitoinen säilörehu (AP), jossa oli 51 % puna-apilaa ja 49 % timotein, nurminadan ja italianraiheinän seosta. Lisäksi seosrehuissa oli valkuaislisänä joko härkäpapujauhoa (Hp, 15,6 % seosrehun ka:sta) tai rypsipuristetta (Rp, 12,2 % seosrehun ka:sta). Kaikissa koeruokinnoissa oli lisäksi ohra-kauraseosta sekä kivennäistä. Väkirehun osuus ruokinnasta oli 45 % ka:sta. Tutkimuksessa tarkasteltiin ruokintojen vaikutusta syöntiin, ravintoaineiden saantiin ja sulavuuteen, maitotuotokseen, plasman aminohappopitoisuuksiin sekä typen hyväksikäyttöön. Kuiva-aineen syönnissä ei ollut eroa ruokintojen välillä. Raakavalkuaisen (rv) sekä välttämättömien aminohappojen kokonaissaanti oli suurempi HP-säilörehusta kuin AP-säilörehusta. HP-ruokinnat lisäsivät maidon valkuaispitoisuutta sekä suuntaa-antavasti rasvapitoisuutta verrattuna AP-ruokintoihin. Sen sijaan maitotuotos oli suuntaa-antavasti suurempi AP-ruokinnoista verrattuna HP-ruokintoihin. Rp:n ollessa valkuaislisänä maito- ja valkuaistuotos olivat suurempia kuin Hp-ruokinnoissa, mutta maidon rasva-, valkuaisja laktoosipitoisuuksissa ei ollut eroa valkuaislisien välillä. Härkäpapu lisäsi maidon ureapitoisuutta sekä säilörehuna että valkuaislisänä. Välttämättömien aminohappojen imeytyminen verenkiertoon oli vähäisempää Hp-ruokinnoista verrattuna Rp-ruokintoihin. Histidiinin ja lysiinin ja suuntaa-antavasti tryptofaanin pitoisuus plasmassa oli suurempi lehmien saadessa HP-säilörehua AP-säilörehun sijaan. Syödystä typestä suurempi osuus erittyi maitoon, mutta myös sontaan AP-ruokinnoista verrattuna HP-ruokintoihin. Typen suurempi eritys sontaan johtunee AP-säilörehun heikommasta rv:n sulavuudesta verrattuna HP-säilörehun rv:n sulavuuteen. Typen eritys maitoon oli tehokkaampaa Rp-ruokinnoista verrattuna Hp-ruokintoihin. Tämän tutkimuksen mukaan typen jakautumisen ja maidon ureapitoisuuden perusteella puna-apilasäilörehu ja rypsivalkuaislisä ovat valkuaisen hyväksikäytön kannalta härkäpapusäilörehua ja härkäpapuvalkuaislisää parempia vaihtoehtoja lypsylehmien ruokinnassa.
-
(2021)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää härkäpapusäilörehun vaikutuksia lypsylehmien syöntiin, maidontuotantoon, dieetin sulavuuteen ja metaanin tuotantoon, kun nurmisäilörehua korvattiin osittain härkäpapusäilörehulla. Säilörehu ja viljat muodostavat lypsylehmien ruokinnan perustan, jota täydennetään valkuaisrehuilla, kuten rypsillä ja rapsilla. Tällä hetkellä nautojen ruokinnassa käytettävät täydennysvalkuaisrehut ovat valtaosin tuonnin varassa. Suomen valkuaisomavaraisuus oli täydennysvalkuaisen osalta vuonna 2018 noin 23 %. Palkokasvien viljelyllä voitaisiin korvata tuontivalkuaista ja nostaa Suomen valkuaisomavaraisuutta. Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa 26.10.2019 – 17.1.2020. Tutkimuksessa verrattiin ensimmäisen sadon timotei-nurminatasäilörehua seokseen, jossa 2/3 nurmisäilörehusta korvattiin härkäpapusäilörehulla lypsylehmien ruokinnassa. Tutkittavien säilörehujen lisäksi seosrehu sisälsi kauraa, ohraa, härkäpapua, hernettä, melassileikettä, propyleeniglykolia ja kivennäisiä. Seosrehun väkirehun osuus kuiva-aineesta oli 35 %. Lehmille oli vapaasti tarjolla seosrehua. Lypsyn yhteydessä lehmät saivat robotilta maitotuotokseen suhteutetun väkirehuannoksen (4,6–9 kg/pv). Koe toteutettiin jaksokokeena, jossa lehmille annettiin ensin neljän viikon ajan nurmisäilörehua (kontrollirehu). Sen jälkeen lehmille annettiin neljän viikon ajan härkäpapusäilörehun ja nurmisäilörehun seosta (67:33 % kuiva-aineesta). Viimeisellä neljän viikon ruokintajaksolla lehmät saivat taas seosrehussa kontrollinurmisäilörehua. D-arvoltaan korjattu nurmisäilörehu oli sulavampaa (654 g/kg ka) verrattuna härkäpapusäilörehuun (594 g/kg ka). Kokeessa oli mukana yhteensä 10 Ayrshire-lehmää, jotka olivat poikineet vähintään kaksi kertaa. Koelehmät söivät härkäpapusäilörehua 15,1 kg ka/pv, joka oli 2,8 kg ka/pv enemmän kuin nurmisäilörehua. Kokonaiskuiva-aineensyönti oli härkäpapusäilörehulla 3,55 kg ka/pv runsaampaa verrattuna nurmisäilörehuun perustuvan ruokinnan kokonaiskuiva-aineensyöntiin. Härkäpapusäilörehuruokinnalla energiakorjattu maitotuotos ja maidon valkuaistuotos olivat suuremmat nurmiruokintaan verrattuna. Härkäpapuruokinta nosti dieetin kuiva-aineen ja orgaanisen aineen sekä raakavalkuaisen sulavuutta, mutta sillä ei ollut vaikutusta valkuaisen/typen hyväksikäyttöön. Metaanipäästöihin (g/pv) härkäpapuruokinnalla ei ollut vaikutusta. Nurmisäilörehun korvaaminen härkäpapusäilörehulla vähensi metaanin tuotantoa syötyä kuiva-ainekiloa kohti. Tulosten perusteella härkäpapusäilörehu sopii hyvin lypsylehmien ruokintaan. Nurmisäilörehun osittainen korvaaminen härkäpapusäilörehulla lisää lehmien kuiva-aineen syöntiä nostaen lypsylehmien energiakorjatun maidon tuotosta ja maidon valkuaistuotosta.
-
(2023)Self-sufficiency in protein feeds is low in Finland. Therefore there has been interest towards the use of domestic faba bean (Vicia faba) in dairy cow feeding. Faba bean is rich in starch and crude protein but the crude protein is highly degradable in the rumen. Moreover, faba bean protein contains low concentrations of sulfur containing amino acids, especially methionine, which can limit dairy cow’s production. The aim of this study was to examine if it is possible to increase faba bean protein utilization in the mammary gland by industrial treatment and by methiohine infusion into abomasum. The study was conducted at the University of Helsinki research farm in Viikki from 6.1.2018 to 21.4.2018. The experimental design was 5 x 5 latin square with 21-d experimental periods and five rumen fistulated multiparous ayrshire cows. The five isonitrogenous treatments were rapeseed meal (R), milled faba bean (MF), milled faba bean with methionine infusion (15 g/d into abomasum; MF+), industrially treated faba bean (TF) and industrially treated faba bean with methionine infusion (TF+). The cows were fed total mixed ration (TMR) ad libitum with concentrate-to-forage ratio of 38:62 in dry matter (DM). Faba bean diets increased daily DM intake (DMI) by an average of 1.6 kg compared to rapeseed meal diet but this had no effect on daily milk yield which was on average 27.7 kg. Faba bean diets increased starch and crude protein intakes with the result of increased microbial protein sythesis in the rumen and increased milk protein concentration. Industrial treatment of faba bean tended to increase daily milk yield on average of 1.4 kg which is probably a result of increased absorption of glucose and metabolizable protein in the small intestine. Methionine infusion increased plasma methionine concentration but this had no effects on DMI, milk yield or milk composition or nitrogen utilization. The utilization of feed protein to milk protein was only on average 25.2 % and it was not affected by diet. The results of this study suggest that faba bean is palatable protein feed and has potential to replace rapeseed meal in dairy cow feeding. It is possible to reduce ruminal crude protein and starch degradability of faba bean by industrial treatment. Methionine infusion had no effects on dairy cow’s performance so it can be concluded that methionine was not limiting amino acid in this study.
-
(2023)Maaperästä vapautuu hiiltä ilmakehään maatalouden vaikutuksista. Nautojen laiduntaminen voi sitoa hiiltä takaisin maaperään. Laidunnuksen hiilensidonnan määrä riippuu pitkälti laidunnusstrategiasta, eli siitä kuinka kauan ja kuinka iso lauma kerrallaan laiduntaa tiettyä aluetta ja kuinka kauan laidun saa levätä ennen eläinten palaamista takaisin. Suomessa tavanomaisin laidunnusstrategia on intensiivinen, kiertävä lohkosyöttö, jossa laidunlohkolle tulee tyypillisesti viisi syöttökertaa kesän aikana ja syöttökertojen välinen lepoaika on kahdesta viikosta kuukauteen. Tutkimuksen kohteena olevassa, uudessa laidunnusstrategiassa MOB-laidunnuksessa nurmen massa on suuri ja lepoaika on pitkä, tästä syystä syöttökertoja tulee kesän aikana vain kolme. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli selvittää, sopiiko MOB-laidunnus suomalaisiin olosuhteisiin ja miten se vaikuttaa laidunalan tarpeeseen ja hiilisyötteeseen nuorkarjalla. Hypoteesina oli, että vaikka MOB-laidunnus lisää laidunalan tarvetta, sekä heikentää laidunnurmen ruokinnallista laatua intensiiviseen lohkosyöttöön verrattuna, se toimii silti hyvin nuorkarjan laidunnuksessa. Lisäksi MOB-laidunnuksen odotettiin parantavan hiilisyötettä peltoon jäävän suuremman kasvustomassan ansiosta. Koe suoritettiin Luonnonvarakeskuksen tutkimusasemalla Maaningalla 29.05.2021-25.08.2021. Koe sisälsi kolme laidunkiertoa tavanomaisilla laidunnusruuduilla (4 ruutua, n. 570 m^2/ruutu) ja kaksi laidunkiertoa MOB-laidunnusruuduilla (4 ruutua, n. 320 m^2/ruutu). 16 hiehoa oli jaettu neljään ryhmään ja ne laidunsivat ruutuja kahdesta neljään päivään, jonka jälkeen hiehot siirrettiin pois ja laidunruudut saivat levätä. Tässä kokeessa keskimääräinen lepoaika tavanomaisessa laidunnuksessa oli intensiiviselle laidunkierrolle ominainen 25 vrk ja MOB-laidunnuksessa matalan intensiteetin laidunkierron mukainen 37 vrk. Lepoajalla hiehot laidunsivat yhtenä ryhmänä ja silloin niillä oli tarjolla kivennäistä, jota ruutusyöttöjen aikaan ei tarjottu. Koealan nurmi oli perustettu seoksella, jossa siemensuhteet olivat 60 % timotei (Phleum pratense L.), 20 % nurminata (Festuca pratensis Huds.) ja 20 % puna-apila (Trifolium pratense L.). Laidunruuduilta otettiin kasvustonäytteet ennen ja jälkeen jokaista laidunkiertoa. Näytteiden perusteella analysoitiin laidunnurmen rehuarvo sekä arvioitiin hiehojen syömän laidunrehun määrä. Ruuduilta mitattiin laidunkauden päättyessä myös multakorjattu sänkimassa, josta pystyttiin arvioimaan maan pintaan hiilisyötteeksi jäänyt nurmimassa. Ensimmäisen syöttökerran alkaessa tavanomaisten ruutujen alkumassa oli 2755 ja MOB-ruutujen 5344 kg ka/ha. Laidunnusstrategia vaikutti laidunnurmen koostumukseen, tarvittavan laidunalan ja hiilisyötteenä toimivan sänkimassan määrään. MOB-laitumien nurmen sulavuus oli heikompaa kuin tavanomaisilla laitumilla, mutta laidunrehun sulavuus ja kemiallinen koostumus riitti täyttämään nuorkarjan energian ja ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV) tarpeet. Kuiva-aineena mitattuna MOB-laidunnuksen nurmen hehtaarikohtainen sato oli 11 % pienempi verrattuna tavanomaiseen laidunnukseen. Syönnissä (kg ka/pv/eläin) ei ollut ensimmäisellä syöttökerralla eroa laidunnusstrategioiden välillä (P = 0.67). Toisella syöttökerralla MOB-laidunnuksessa syönti oli numeroarvoisesti suurempi kuin tavanomaisessa laidunnuksessa (5.3 vs. 7.8, P = 0.12). MOB-laidunnuksen jälkeen peltoon jäi nurmimassaa noin 2000 kg ka/ha enemmän kuin tavanomaisen laidunnuksen jälkeen. MOB-laidunnuksessa kasvu ei kärsinyt kuumuudesta ja kuivuudesta tavanomaisen laidunnuksen tapaan. Negatiivisena puolena verratessa tavanomaiseen laidunnukseen MOB-laidunnus lisäsi laskennallisesti 38 % laidunalan tarvetta, joka voi muodostua ongelmaksi laidunalan riittävyyden kannalta ja myös taloudellisesti. Hiilensidonnan näkökulmasta MOB-laidunnus on parempi vaihtoehto tavanomaiseen laidunnukseen verrattaessa, sillä MOB-laidunnuksessa ylilaidunnusta ei päässyt tapahtumaan ja pilalle tallattua nurmea oli selvästi tavanomaista laidunnusta vähemmän. Myös sänkimassaa jäi maahan huomattavasti enemmän hiilisyötteen lähteeksi kuin tavanomaisen laidunnuksen päätteeksi. Tässä tutkimuksessa MOB-laidunnus todettiin toimivaksi vaihtoehdoksi nuorkarjan laitumena.
-
(2024)With growing consumer interest in the nutritional benefits of high-quality beef, livestock producers face the challenge of enhancing carcass traits, which are typically measurable post-slaughter. As a result, breeding for carcass traits often entails lengthy waiting periods for progeny testing and the need to sacrifice the bull’s progeny for carcass trait assessment. This study aims to estimate the genetic parameters of conformation traits (stature [S], withers width [WW], inner hindquarter [IHQ], hindquarter width [HQW]) and their genetic correlations with carcass traits (carcass weight [CW], carcass conformation [CC], fat class [FC]) using the records of two beef cattle breeds (Charolais: 1,620 and Limousine: 1,326) obtained from the Finnish Animal Breeding Association. A univariate model was used for heritability estimation and a bi-variate model for genetic correlations. The variance and co-variance components were estimated using the restricted maximum likelihood (REML) method in the DMU software. Heritability estimates (±standard error) varied from 0.17±0.04 (FC) to 0.33±0.04 (CC) for Charolais, and from 0.15±0.05 (CW, FC, and WW) to 0.33±0.05 (S) for Limousine. The study found CC to have the highest heritability in both Charolais (0.33±0.04) and Limousine (0.31±0.05) among the carcass traits, indicating a faster response to selection and a higher potential for improvement. Statistically significant correlations were found between conformation and carcass traits, with HQW, IHQ and WW displaying moderate to strong correlations (ranging from 0.32 to 0.79) with CC across both breeds. Additionally, S, HQW and WW exhibited genetic correlations with CW. These results suggest the potential of utilizing these conformation traits as early indicators for the respective carcass traits. These findings offer insights into the potential of using conformation traits as early indicators for selecting animals with desirable carcass traits, thereby guiding breeding decisions towards improved beef quality, as well as promoting resource efficiency.
-
Heritabilities of conformation and movement traits from linear assessments of young Icelandic horses (2024)In Finland the evaluation of young Icelandic horses is relatively more common than the evaluation of adults. The goal of this study was to find out about heritabilities and genetic correlations of conformation and movement traits evaluated in young horse linear assessment with horses of age 1-2-year-old. Record data contained the assessment of 354 horses from years 2010-2023. From the assessed traits 18 were selected for calculations. These traits included conformation and movement traits as well as one temperament trait. DMU-program was used to estimate the result using REML-method. Linear model used for all traits contained age, sex, and the assessment event as fixed effects, even though not all of these had statistically significant effect on all traits. Heritability values ranged from 0 to 0,86. For two traits the heritability was zero and only eight traits had a statistically significant heritability value. The genetic correlation was very high between several traits. The average breeding values for eight traits slightly increased over years when observed per birth year. 10 stallions with the most assessed offsprings were selected for further breeding value study. From the breeding values it was possible to observe differences between the stallions. Accuracies of the breeding value estimates were 0,6-0,9 for the traits with higher heritability and 0,3-0,8 for the lower ones, depending on the trait and individual. The results from this study are promising, although it a is bit difficult to compare them to similar previously done studies due to the lack of them and due to the fact that heritability values are tied to the population. It would be good to repeat this study with a bigger dataset to minimize the high standard errors and thus improve the accuracy of the results. The breeding values indicate that information from conformation and movement evaluation from young horses could be used as a tool of selection, but it would be good to first study how the results of young horses are connected to the results from breeding assessment of adult horses.
-
(2023)Karkearehuvaltaisessa ruokinnassa yli puolet lehmien syömästä kuiva-aineesta on peräisin karkearehuista. Suomessa nurmisäilörehuun ja viljaan pohjautuvaa ruokintaa on perinteisesti täydennetty rypsi- ja rapsirehuilla, jotta korkeatuottoisten lypsylehmien ravintoaineiden tarve on saatu tyydytettyä. Herneen (Pisum sativum) siemen on yksi kotimainen täydennysvalkuaisrehuvaihtoehto rypsirouheelle ja -puristeelle. Herneen siemenen valkuaisarvo on huonompi kuin rypsipuristeen tai -rouheen, koska herneen siemenen raakavalkuaispitoisuus on pienempi ja valkuaisen pötsihajoavuus suurempi kuin rypsirouheella tai -puristeella. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten rypsipuristeen korvaaminen herneen siemenellä lypsylehmien karkearehuvaltaisessa ruokinnassa vaikuttaa lehmien kuiva-aineen syöntiin, maitotuotokseen ja maidon koostumukseen. Koe tehtiin Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilalla 31.3.-25.6.2020 syklisenä jaksokokeena, jossa oli kaksi kuuden ayrshirelehmän blokkia ja kuusi koeruokintaa. Lehmät olivat useamman kerran poikineita ja viimeisimmästä poikimisesta oli kulunut kokeen alkaessa keskimäärin 133 päivää. Koejaksoja oli kolme ja jokainen koejakso kesti 17 päivää, joista päivät 14–17 muodostivat näytteiden keruujakson. Koeruokinnat olivat rypsipuriste tai jauhettu herneen siemen ilman merilevää tai merilevillä A. nodosum tai L. digitata täydennettynä. Koeruokinnasta riippuen rypsipuriste (72 g/kg seosrehun ka) tai herneen siemen (109 g/kg seosrehun ka) annettiin isonitrogeenisenä valkuaistäydennyksenä osana seosrehua. Seosrehussa oli lisäksi 2. sadon nurmi-säilörehua (D-arvo 661 g/kg ka) ja ohraa. Merilevät annettiin erikseen yhdessä kivennäisten ja melassileikkeen kanssa. Koeruokintojen karkearehu-väkirehu-suhde oli 65:35 kuiva-aineessa. Koejaksojen välissä oli 18-päiväinen washout-jakso, jolloin lehmät eivät saaneet merilevää. Koeruokintojen välillä ei havaittu eroa kuiva-aineen syönnissä (22,8 kg ka/pv), mutta rypsipuristeen korvaaminen herneen siemenellä paransi tärkkelyksen saantia sekä vähensi raakavalkuaisen, ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen ja kokonaisrasvan saantia tilastollisesti merkittävästi. Lisäksi rypsivalkuaisen korvaaminen hernevalkuaisella vähensi suuntaa-antavasti muuntokelpoisen energian saantia. Laskennallinen pötsin valkuaistase oli kaikilla koeruokinnoilla positiivinen (yli 650 g/pv), mutta herneen siementä saaneiden lehmien pötsin valkuaistase oli tilastollisesti merkittävästi pienempi kuin rypsipuristetta saaneiden lehmien. Herneen siemen paransi suuntaa-antavasti raakavalkuaisen näennäistä kokonaissulavuutta rypsipuristeeseen verrattuna. Myös kuiva-aineen kokonaissulavuus parani, kun rypsipuriste korvattiin herneen siemenellä. Sen sijaan tärkkelyksen ja kokonaisrasvan näennäiset kokonaissulavuudet huononivat herneen siemenen korvatessa rypsipuristetta. Herneen siemen vähensi maitotuotosta tilastollisesti merkittävästi (1,5 kg/pv) sekä rasvatuotosta suuntaa-antavasti rypsipuristeeseen verrattuna. Sen sijaan valkuaistuotokseen koeruokinnalla ei ollut vaikutusta, vaikka maidon valkuaispitoisuus oli herneruokinnoilla tilastollisesti merkittävästi suurempi kuin rypsiruokinnoilla. Maidon rasva- ja laktoosipitoisuuksissa ei koeruokintojen välillä havaittu eroa. Energiakorjattua maitotuotosta tarkasteltaessa erot rypsi- ja herneryhmien välillä tasoittuivat hieman, mutta erot olivat edelleen tilastollisesti merkittäviä (31,2 vs. 30,3 kg/pv, vastaavasti). Vaikka tässä tutkimuksessa herneen siementä saaneiden lehmien maitotuotos oli selvästi pienempi kuin rypsipuristetta saaneiden lehmien, eivät tuotoserot ole selitettävissä ainoastaan täydennysvalkuaisen lähteen vaihdolla. Tutkimuksessa käytetty säilörehu oli sulavuudeltaan heikohkoa, mikä on todennäköisesti vaikuttanut negatiivisesti pötsimikrobien energian saantiin ja sitä kautta mikrobivalkuaisen synteesin tehokkuuteen.
-
Inverkan av mjölkproduktion, foderdiet och ensilage på förekomst av våmacidos och ketos hos mjölkkor (2024)Subacute ruminal acidosis (SARA) and ketosis are metabolic diseases that occur in milking cows and affect milk production and feed efficiency. The aim of this thesis was to investigate how milk production and composition of diet and silage affected the occurrence of ruminal acidosis and ketosis in milking cows. Data was provided from six dairy farms with milking robots. From the farms, data was collected from milking test-day results, rumination and performance reports from robot. The farms took samples from silage regularly and feeding plans were updated continuously. Three farms with Gea and three farms with Lely milking robots participated in the study. Data from these farms were collected and sorted in separate Excel-files and analysed with logistic regression analysis to obtain the odds ratios for ruminal acidosis and ketosis and to compare the farms with each other. The odds ratio for ruminal acidosis increased with increasing milk production and concentrate allowance for both Lely- and Gea farms. When dietary and silage crude protein concentration increased the odds ratio for ruminal acidosis decreased in Gea farms but not in Lely farms. An increase in dietary concentrate proportion increased and increase of dietary fibre decreased the odds ratio for acidosis in both farm groups, while an increase of dietary starch and silage fibre increased the odds ratio only in Gea farms. The odds ratio for ketosis decreased when milk production increased in Lely farms. The odds ratio for ketosis increased in Gea farms but decreased in Lely farms when concentrate allowance increased. An increase of dietary starch decreased the odds ratio for Gea-farms but not for Lely-farms. The odds ratio for ketosis decreased for both groups when rumination time increased. There were differences in the odds ratio for ruminal acidosis and ketosis between the farm groups for milk production, rumination time and for various descriptive variables regarding the composition of feeding diet and silage. This suggests that in addition to production level and feeding composition there are other factors influencing the risk of ruminal acidosis and ketosis in farms.
-
(2022)The aim of the study was to find out how the thickening of fish oil affects the total digestibility of fat in dog food. The study used solid fat paste compared to liquid salmon oil. Both fat preparations were studied as a supplement to complete dog food. The research hypothesis is that the thickening treatment of oil for dogs does not affect its digestibility. The study was carried out in collaboration with the University of Helsinki and Olini Oy, and the test fats were produced in Olini Oy's own experimental kitchen. The experimental group of the study was 12 volunteer dogs, which were fed with pre-calculated and weighed experimental feed. The dogs lived with their owners at home and were fed experimental feed twice daily. The total duration of the experiment was three weeks. The acclimatization period of the experimental feed lasted for 7 days, after which the dogs were given a paste-like fat supplement. During the first 5-day collection period, faecal samples were collected in plastic bags from the experimental dogs. There was a two-day break between treatments when no faecal samples were collected. In the second collection period, the dogs were fed an oil supplement, and the feces were collected for 5 days. Every dog was performed with both treatments. Dry matter, ash, organic matter, crude protein, crude fat, gross energy and AIA tracer were analyzed from the feed and faecal samples used in the experiment. The apparent digestibility of the fat paste diet was numerically lower for all the nutrients than that of the oil diet. There was a statistically significant difference in the apparent digestibility of crude protein and crude fat. Although the difference was statistically significant, it was not very biologically significant in practice. In practice, the total digestibility of fat paste is almost as good in dog digestion as that of liquid oil. Artificial thickening alters the molecular structure of the oil, which can have effects on the absorption of fatty acids into the bloodstream. A product completely similar to that used in this study, has not previously been prepared for animal feed, so further research would be needed.
-
(2024)The background of the research was a societal need to find a compensatory for peat, which is widely used as a horses’ bedding material in Finland. It is estimated that exploitation possibilities and availability of peat is decreasing in the future. Because of the horses' welfare, it is needed to be researched what kind of bedding material would be as agreeable material for horses as peat is. In this research, the effects of two different bedding materials, reed canary grass pellets and peat, on horses' resting and sleeping behavior were investigated. The research was a part of the UNIHEPO-project, and it was executed in Ylä-Savo Vocational College, in Hingunniemi unit, at Kiuruvesi in November-December in 2022. The study consisted of two 21-day experimental periods. In the first period individual pens were littered by reed canary grass pellets of 15 centimeters. In the second period individual pens were littered by 15 centimeters of peat. Altogether 16 clinically healthy riding horses were involved, and they were kept in the same individual stalls. Horses’ behavior was recorded by videocameras, and their rest and sleep behavior were observed from both periods’ two (2) first and last days between 4 pm and 6 am. The average total duration of horses’ rest and sleep behavior were determined by dividing horses’ total duration of behavior by the number of behavioral periods. The differences between bedding materials were tested by linear repeated measurement to mixed models. The results of the research gave more information about horses’ rest and sleep behavior and how reed canary grass pellets affect horses' rest and sleep behavior compared to peat litter. The results showed that horses' rest behavior was longer on peat. Reed canary grass pellets increased horses’ activity of the neck and decreased the length of laying down periods during the first days of the period. On peat horses’ total duration of sleep was found to be longer and the rest that appeared to be paradoxical sleep was also longer. The horses laid on lateral and sternal recumbency more often and longer on peat periods. Results show that in the future more research is needed to be done into other bedding materials and their effects on horses’ rest and sleep behavior to promote horses’ wellbeing.
Now showing items 1-20 of 49