Browsing by master's degree program "Maataloustieteiden maisteriohjelma"

This study investigated the frost hardiness of cranberry (Vaccinium macrocarpon Ait.) in four cultivars (’Early Black’, ’Howes’, ’Pilgrim’ and ’Stevens’), focusing especially on the frost hardiness of roots in soilless cultivation. Plants for the study were forced in a greenhouse from cuttings of mother plants. The cuttings were rooted in pots diameter of 10 cm x 10 cm in forest peat. Plants were set to grow in the high tunnel over the growing season. Two experiments were conducted during winter 2020–2021. In the experiments, whole plants with pots were exposed to freezing treatments in a controlled freeze chamber at the temperatures of -10, -15, -20 and -30 °C. Control plants were exposed to cooling at +2 °C for an equal time. In the first experiment, plants were exposed to freezing treatment in November straight from the high tunnel. The second experiment took place in January, and plants were overwintered outside until the experiment. After the freezing treatment one upright in each plant was cut, set in a glass tube containing distilled water, and forced in the greenhouse for 14 days. The vitality of the buds, leafs and stems in the cuttings was observed with a stereomicroscope. After the freezing treatment the vegetative growth of the plants grown in pots was cut off exluding the main shoot, which was cut 5 cm above the soil surface. Thereafter plants were forced in the greenhouse over 10 weeks (the light period of 18/6 h, temperature +20 °C). The vitality of the roots was determined by measuring the amount of the new vegetative growth. All the plants tolerated -10 ° C freeze in November and -15 ° C in January, respectively without injury. Some new growth was observed in plants exposed to freezing treatments of -5 ° C below the temperature mentioned above, but frost damage occurred, and the re-growth was decreased compared to control plants. Cultivar Stevens was more tolerant than the others in both experiments conducted. It maintained its growth potential after -15 °C freezing treatment in November, and -20 °C in January respectively. Frost hardiness (LT50) of buds ranged in November from -19 °C to -27 °C. In January ’Stevens’ buds had the highest frost hardiness (LT50 =-36 °C) and ’Pilgrim’ buds had the lowest (LT50 =-27 °C). The environmental conditions throughout the whole growing season may affect frost hardiness, thus, this experiment should be repeated for verifying the results obtained. Also the potential impact of dormancy in the experiment conducted in November cannot be ignored.

Amerikankarpalo (Vaccinium macrocarpon Ait.) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva terveysvaikutteinen marja, jota viljellään kotimaassaan allastyyppisillä turvesoilla. Myös Euroopassa amerikankarpaloa on viljelty käytöstä poistetuilla turpeennostoalueilla erityisesti Latviassa. Amerikankarpalon viljelyssä suurimpia haasteita on sen alttius useille eri sienitaudeille, jotka aiheuttavat marjojen pilaantumista jo viljelmillä, mutta myös varastoinnissa. Laajavaikutteisten fungisidien käyttö on yleinen käytäntö pohjoisamerikkalaisilla karpaloviljelmillä, kun taas Latviassa, missä niiden käyttö on vähäisempää, varastotaudit aiheuttavat merkittäviä sadonmenetyksiä. Amerikankarpalon viljelyä on tutkittu Helsingin yliopiston maataloustieteiden osastolla Viikissä vuodesta 2015 lähtien. Suomessa amerikankarpaloa on mahdollista viljellä kasvutunnelissa, jolla viljelyyn tarvittavaa lämpösummaa saadaan nostettua amerikankarpalon tarvitsemalle tasolle. Menetelmä on hyvin erilainen verrattuna turvesuoviljelyyn muualla maailmassa. Toistaiseksi tutkimuksissa ei ole havaittu merkittäviä kasvinsuojelullisia haasteita. Kasvutunneliviljelyn vaikutusta amerikankarpalon varastolaatuun ja -kestävyyteen ei ole aiemmin tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kolmen lajikkeen (’Pilgrim’, ’Stevens’ ja ’Early Black’) ja kahden kasvupaikan (kasvutunneli ja avomaa) vaikutusta marjojen varastolaadun muutokseen ja varastokestävyyteen, sekä eristettiin ja tunnistettiin morfologian perusteella sekä sekvensoimalla varastotauteja aiheuttavia sienipatogeeneja. Amerikankarpalon marjojen laatua arvioitiin pilaantumisprosentin, kiinteyden, happamuuden, liukoisten kuiva-aineiden määrän ja antosyaanipitoisuuden perusteella. Kaikilla lajikkeilla kasvutunnelissa kasvaneista marjoista pilaantui varastoinnin aikana huomattavasti pienempi osuus kuin avomaan marjoista. Tämä voi johtua kasvutunnelin antamasta suojasta ja kasvuston kuivemmasta mikroilmastosta. Varastointi laski kiinteyttä ja tunnelissa kasvatetut marjat olivat pääasiassa kiinteämpiä kuin avomaalla kasvaneet marjat. Liukoisten kuiva-aineiden pitoisuus laski varastoinnissa. Antosyaanipitoisuus kasvoi varastoinnin aikana ja oli suurempi avomaalla kasvaneissa marjoissa, mikä voi johtua eroista marjojen kypsyydessä sadonkorjuun aikana, sekä kasvupaikkojen välisistä eroista valo-olosuhteissa. Kokonaishappamuus laski varastoinnin aikana ja oli suurempi kasvutunnelissa kasvaneilla marjoilla. Tunnelikasvatuksella oli erityisen suuri positiivinen vaikutus ’Early Blackin’ marjojen varastokestävyyteen ja laatuun. Tutkimuksessa tautioireisista marjoista saatiin eristettyä viisi eri sienisukua tai -lajia, jotka aiheuttavat neljää eri varastotautia. Tunnistetut varastopatogeenit olivat Botrytis cinerea (keltamätä, yellow rot), Coleophoma -lajit (oranssimätä, ripe rot), Allantophomopsis lycopodina/Allantophomopsis cytisporea (mustamätä, black rot) ja Colletotrichum -lajit (kitkerämätä, bitter rot). Ne aiheuttavat vaihtelevasti varastotappioita Pohjois-Amerikassa ja Latviassa.

Soil compaction has a major effect on the soil fertility. It is important to find the compacted regions in the field for preventive actions. With a soil penetrometer, it is possible to find compactions from the soil. Hand-operated penetrom- eters are physically demanding to operate. By automating the measurement with a machine, the stress can be removed from the user, acquire higher amounts of data and achieve more accurate and consistent data, in comparison to manual measurement techniques. Machine automation achieves constant penetration speed and higher forces than manual op- eration while being not dependent on the user. The built automated penetrometer (AP) can be attached to an ATV or other small offroad machine such as a field robot. The automated penetrometer was built using a S-force sensor and ballscrew operated by a stepper motor. The force sensor is mounted on a sled running on linear guiderails. The system control is done with an Arduino-microcontroller and data processing with a RasberryPi – minicomputer. Surface moisture is measured with the Meter Teros 10 – capac- itive soil moisture sensor during the operation. Initial tests were done in the Viikki research farm, Helsinki, Finland on a perennial grass ley field. The same measure- ments were done from the same areas with proven commercial Eijelkamp soil penetrologger. AP was found to be prac- tical and useful measurement device. With the material costs of 2000 euros, it is significantly cheaper compared to the commercial device. AP data had smaller variance compared to Eijelkamp. Open-source code makes easy to do modifi- cations and changes on the machine. Integrated computer makes real time data collection and processing easy. The developed measurement device will be later implemented to an automated field robot use.

Runsas väkilannoitetypen käyttö kasvien typen tarpeen tyydyttämiseksi ja runsaampien satojen saamiseksi sekä karjatalouden keskittyminen tietyille alueille, ovat lisänneet maataloudesta aiheutuvaa typen vesistökuormitusta. Lisääntynyt ympäristötietoisuus on kuitenkin nostanut kestävyyden ja ilmastoviisaan ruoantuotannon osaksi maatalouden tavoitteita, mikä on lisännyt eloperäisten tai kierrätysaineista valmistettujen tai yhteiskunnan sivuvirroista valmistettujen maanparannusaineiden käyttöä. Maanparannusaineina käytettävien tuotteiden kenttä on laaja ja niiden vaikutukset moninaiset, mutta biohiilestä on etsitty ratkaisua liukoisen nitraatin (NO3-) ympäristökuorman vähentämiseksi. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli kartoittaa kahden kaupallisen biohiilen sekä synteettisen hiilipolymeerin vaikutusta nitraatin pidättymiseen, ja toisaalta pidättymisen vaikutusta nitraatin käyttökelpoisuuteen kasveille. Tutkimus koostui kahdesta osasta, josta ensimmäisessä osassa tutkittiin maanparannusaineiden kykyä pidättää maanparannusaineisiin esimuhitettua nitraattia peräkkäisten uuttojen avulla. Toinen osa koostui kasvatuskokeesta, jossa tarkasteltiin maanparannusaineisiin mahdollisesti pidättyneen nitraatin käyttökelpoisuutta ohralle kasvin kasvun ja klorofyllipitoisuuksien avulla. Uuttokokeen perusteella saksanpähkinänkuoresta valmistettu biohiili (Biohiili 1) osoitti kykyä pidättää nitraattia, koska kahden ensimmäisen uuton aikana biohiilestä ei vapautunut käytännössä lainkaan esimuhituksessa lisätystä nitraatista. Sen sijaan kuusesta valmistettu biohiili (Biohiili 2) ja hiilipolymeeri vapauttivat merkittävästi ja asteittain vähemmän nitraattia peräkkäisissä uutoissa. Kolmen peräkkäisen uuton jälkeen Biohiili 1:sta uuttui vain 1,8 % esimuhituksessa lisätystä typestä, kun taas Biohiili 2:sta uuttui 80 %. Hiilipolymeerillä uuttuneen nitraatin määrä oli yli 100 %, josta osa NO3-N oli peräisin itse tuotteesta. Kasvatuskokeen perusteella typpi ei todennäköisesti ollut ohrien kasvua rajoittava tekijä, ja vaikka Hiilipolymeeri sisälsi itsessään merkittävästi enemmän epäorgaanista typpeä, se ei johtanut korkeam-paan biomassaan. Erot ohrien biomassan ja klorofyllin kehityksessä liittyvät todennäköisimmin muihin ympäristötekijöihin. Mahdollisia selityksiä ovat fysikaalis-kemialliset erot kasvualustassa, mukaan lukien kasvualustan pH (biohiilillä emäksinen ja Hiilipolymeerillä hapan), irtotiheys ja huokoisuus, mutta lisäksi kesällä 2021 koettu poikkeuksellisen kuuma sää vaikutti todennäköisesti myös ohran kasvuun. Biohiilet ovat potentiaalisia maanparannusaineita vähentämään maataloudesta aiheutuvaa typen ympäristökuormitusta, ilman että ne vaikuttavat kasveille käyttökelpoisen typen määrään merkittävästi. Biohiilen valmistuksessa käytetty raaka-aine sekä valmistusprosessi vaikuttavat kuitenkin merkittävästi lopulliseen tuotteeseen, minkä vuoksi tarvitaan lisää tutkimusta ominaisuuksista, jotka vaikuttavat nitraatin pidättymisen tehokkuuteen.

Puutarhamansikan (Fragaria × ananassa Duch.) kysyntä on Suomessa suurta ja mansikka onkin tärkein Suomessa viljelty marja. Suomen olosuhteissa mansikan satotaso jää kuitenkin suhteellisen matalaksi ja satokausi on yleisesti käytetyillä kausisatoisilla lajikkeilla lyhyt. Jatkuvasatoiset lajikkeet ja tunneliviljely pidentävät mansikan satokautta huomattavasti ja ovatkin tehokas tapa kehittää tuotantoa ja mahdollisesti lisätä viljelyn kannattavuutta. Biologisten kasvunparanteiden, biostimulanttien, käyttöä on ehdotettu osaratkaisuksi mansikan satotasojen nostamiseen. Biostimulantit ovat kasvien kasvuun ja kehitykseen positiivisesti vaikuttavia aineita ja parantavat kasvin sietokykyä erilaisia stressejä vastaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden biostimulanttivalmisteen, Rhizocell (nyk. Lalrise Vita) ja Greenstim (nyk. Lalstim Osmo) vaikutusta jatkuvasatoisen ’Ria’ mansikan kasvuun ja satoon, sekä kasvinterveyteen. Käsittelyitä kokeessa oli neljä: kontrolli, Rhizocell, Greenstim ja Rhizocell+Greenstim. Tutkimus toteutettiin Luonnonvarakeskuksen Piikkiön tutkimuslaitoksella vuoden 2020 kesällä. Rhizocell on hyötymikrobi Bacillus amyloliquefaciens IT45 sisältävä valmiste, joka nestemäisenä liuoksena kasvin juurelle annettuna vaikuttaa kasvin kasvuun juuriston kehittymisen kautta, ja Greenstim suurimmaksi osaksi glysiinibetaiinista koostuva valmiste, joka kasvustoon annettuna lehtiruiskutuksena vaikuttaa kasvin kasvuun etenkin stressiolosuhteissa. Tulosten perusteella valmisteiden käyttö suomalaisittain ajoittain melko kuumissa oloissa kasvaneilla, mutta hyvin hoidetuilla mansikoilla ei tuonut merkittäviä hyötyjä. Biostimulanttivalmisteiden vaikutus mansikan kasvuun ja satoon oli vähäinen, eikä yksikään valmiste selkeästi hyödyttänyt kasvua, sadontuottoa tai kasvinterveyttä. Valmisteiden käyttö saattoi kuitenkin vaikuttaa kasvien stressinsietokykyyn, sillä Rhizocell+Greenstim -käsittely alensi lehtien flavonoli-indeksiä ja Greenstim-käsittely lisäsi puolustusreaktioissa tärkeän kalsiumin kertymistä lehtiin. Huomioitavaa onkin, että tässä tutkimuksessa kasvit eivät olleet altistettuina stressille ja stimulanttien vaikutuksesta stressiolosuhteissa ei voida olla varmoja.

Suomessa on tarvetta uusille kotimaisille valkuaislähteille. Öljyntuotannosta ylijäävä camelinapuriste vastaa aminohappokoostumukseltaan melko hyvin lypsykarjan ruokinnassa yleisesti käytettyä ryp-siä, joten se voisi sopia hyvin valkuaisrehuksi. Camelina ei tarvitse paljon ravinteita ja sitä pystytään kasvattamaan monenlaisissa ilmasto-oloissa, koska se kestää hyvin vaikeita ympäristöoloja, kuten kuivuutta, sekä tauteja ja tuholaisia. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia camelinan soveltuvuutta valkuaisrehuksi lypsylehmillä. Tutkimus koostui kahdesta osakokeesta, joissa mitattiin ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrää in vitro. Osakokeessa 1 verrattiin kahta eri camelinalajiketta rypsiin ja osakokeen 2 koe-dieetti sisälsi camelinaa nousevina tasoina siten, että camelinavalkuainen korvasi rypsivalkuaista 0, 1/3, 2/3 ja 3/3. Hypoteesi oli, että camelina voi korvata rypsin täysin ilman ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrän vähenemistä. Tutkimuksessa koerehuista analysoitiin perusanalyysien lisäksi aminohappokoostumus ja Cornellin typpifraktiot. Typpifraktioiden perusteella camelinalla ja rypsillä on samankaltainen hajoavuuspoten-tiaali pötsissä. Ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrää mitattiin laboratoriossa Bioprocess control’in Gas Endeavor in vitro –laitteella inkuboimalla rehuja naudan pötsinesteessä. Osakokeiden tulokset olivat keskenään ristiriitaisia. Osakoe 1:n mukaan ohutsuoleen virtaavan käyt-tökelpoisen valkuaisen määrässä ei ollut merkittäviä eroja valkuaisrehujen välillä. Osakoe 2:ssa ohutsuoleen virtaavan käyttökelpoisen valkuaisen määrä yllättäen väheni camelinan annostasoa nostettaessa. Tässä tutkimuksessa hypoteesi ei toteutunut kaikkien tulosten osalta, mutta sekä osakoe 1:n että typpifraktioiden mukaan camelinan pitäisi soveltua rypsin korvaajaksi valkuaisrehu-na. On epäselvää, miksi osakoe 2:ssa tämä ei toteutunut. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tutkimuk-sia camelinan soveltuvuudesta valkuaisrehuksi, ja in vitro -menetelmä on hyvä tutkimuskeino ennen in vivo -kokeita.

Nykyään kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia elintarvikkeiden laadusta ja niiden terveellisyydestä. Eläinperäisten tuotteiden koostumukseen voidaan vaikuttaa eläimille syötettävän rehun kautta. Suomessa täydennysvalkuaisrehun omavaraisuusaste on heikko, 20,9 % vuonna 2021, joten siihen kaivataan uusia vaihtoehtoja rypsin ja rapsin rinnalle. Tässä tutkielmassa tutkittiin camelinan ja hampun soveltuvuutta kotieläinten ruokintaan täydennysvalkuaisrehuna, koska niiden siemenet sisältävät runsaasti valkuaista ja rasvaa. Aineiston siemennäytteet kerättiin camelinaa (n=5) ja hamppua (n=20) viljelyttäviltä yrityksiltä (Janakkalan piensiemen ja TransFarm), näytteet olivat kasvukaudelta 2021. Hampusta analysoitavat siemennäytteet valittiin siten, että niissä on mukana sekä suuren sadon (>600 kg/ha) että pienen sadon (<400 kg/ha) näytteitä ja että ne ovat maantieteellisesti mahdollisimman edustavia. Näytteistä analysoitiin peruskoostumus; kuiva-aine, kokonaisrasva, raakavalkuainen, tuhka ja neutraalidetergenttikuitu (NDF). Lisäksi haitta-aineista analysoitiin glukosinolaatit camelinasta ja trypsiini-inhibiittorit camelinasta ja hampusta. Hampusta kerättiin viljelytietoja kyselyllä, jonka TransFarm oy toteutti sopimusviljelijöilleen kasvukausilla 2021 (n= 61 kpl) ja 2022 (n=59 kpl), vastauksia saatiin yhteensä 120 kpl. Tilastollisia yhteyksiä hampusta selvitettiin SAS-tilasto ohjelmalla ristiintaulukoinnin, varianssianalyysin ja korrelaatioanalyysin avulla. Tilastoanalyyseja ei tehty camelinan koostumuksesta havaintojen pienestä määrästä johtuen. Tulosten mukaan hampun satotasoon vaikuttivat kasvuston korkeus, puintikosteus, taimettuneiden yksilöiden määrä ja tuotantomuoto. Mitä korkeampi kasvusto (P<0,001) ja mitä suurempi puintikosteus (P<0,05), sitä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan satotasoluokkaan (>600 kg/ha). Lisäksi suuntaa-antavasti (P<0,10) taimettuneiden yksilöiden määrän (kpl/m2 ) lisääntyessä suurempi osuus havainnoista sijoittui suurimpaan satotasoluokkaan. Hypoteesin vastaisesti typpilannoitustasolla ja maan fosforiluokalla ei havaittu olevan yhteyttä hampun satotasoon (P>0,10). Luomutuotannossa suurempi osuus havainnoista sijoittui pienimpään satotasoluokkaan (P<0,05) ja suuntaa-antavasti matalampaan kasvuston korkeusluokkaan (P<0,10) kuin tavanomaisessa tuotannossa. Ristiintaulukoinnissa (n=120) ei havaittu yhteyttä tuotantomuodon ja kasvuajan välillä, varianssianalyysissä (n=20) luomutuotannossa oli lyhyempi kasvuaika kuin tavanomaisessa tuotannossa (P<0,05) Kokonaisrasvapitoisuudet olivat camelinan siemenissä 375– 410 g/kg ka, hampun siemenissä rasvapitoisuudet olivat suurempia pienemmän satotason siemenissä, kuin suuremman satotason siemenissä, (P<0,001; 365 vs. 339 g/kg ka). Raakavalkuaispitoisuus camelinan siemenellä oli 267–303 g/kg ka ja hampun siemenellä 275–277 g/kg ka, satotaso ei vaikuttanut hampun raakavalkuaispitoisuuteen (P>0,10). Tuhkapitoisuus oli camelinalla 33,7-40,5 g/kg ka ja hampun siemenellä 56,8-59,3 g/kg ka, satotaso vaikutti suuntaa antavasti hampun tuhkapitoisuuteen (P<0,10) ollen korkeampi pienemmän satotason siemenissä verrattuna suuremman sadon siemeniin (59,3 vs. 56,8 g/kg ka). Camelinan siementen glukosinolaattipitoisuudet olivat 15,7–26,3 mmol/kg ka ja trypsiini-inhibiittoriaktiivisuus (TIA) 15,0- 22,2 mg ka. Hamppunäytteiden TIA-pitoisuudet olivat suuntaa-antavasti korkeammat suuremman sadon siemenissä verrattuna pienemmän sadon siemeniin (P<0,10; 4,29 vs. 4,07 TIA/ mg ka). Tulosten perusteella camelinan ja hampun siementen koostumuksessa esiintyy vaihtelua, johon hampun osalta vaikuttaa satotaso. Hampun satotasoon voidaan vaikuttaa viljelykäytännöin. Camelina ja hamppu soveltuvat siemenen koostumuksen, glukosinolaattipitoisuuden ja trypsiini inhibiittoriaktiivisuuden perusteella täydennysvalkuaisrehuna osaksi kotieläinten ruokintaa

Cellular agriculture is a novel food production technology that utilizes tissue engineering techniques to culture muscle cells to make cultured meat, or microbes and fermenting to create proteins such as casein, albumin and collagen which can be processed to products similar to milk and egg white for example. This thesis aims to explore the challenges that cellular agriculture faces in terms of policy, politics and the society mainly in a Finnish context, but also observing EU regulations. These challenges were investigated by interviewing altogether 15 representatives of stakeholder groups, which are political parties, government administration, organizations of policy executioners, NGO’s, food-tech companies, -funds and research centres. The data from the interviews was transcribed and processed in Atlas.ti-software using the analysis of qualitative content -method. The processed data was then analysed using the analysis of a specialist interview -method. The study revealed that specialists agree that cellular agriculture products will follow EU Novel Food regulations, but that cellular agriculture might have to overcome some regulation-related challenges. Challenges might also arise from markets, consumers and competing with conventionally produced food. Some believed cellular agriculture to have a negative impact on the Finnish society in the form of eroding rural livelihoods, and that the production will be in the hands of large corporations. Many stated that they do not believe cellular agriculture will surpass conventional agriculture, but that it will become just another food innovation. Some believed cellular agriculture offers great possibilities in the form of more sustainable food production. Many of the statements of the interviewees reflected current events already underway in the cellular agriculture and alternative protein field. The challenges cellular agriculture will face are multifaceted, and more information is still needed, especially on the societal effects of cellular agriculture.

Climate change is challenging farmers around the world, undermining food security and livelihoods. Smallholder farmers are encountering changing environmental conditions and extreme weather events as a significant negative impact on their livelihoods and food security when the resources needed to adapt are not sufficiently available. Previous studies show that the impacts of climate change are currently most noticeable in the developing countries of the Global South, where local agriculture and smallholder farming still remain an important part of people's livelihoods and local food security. This study focused on the experiences and outcomes of the Building Resilience -tool I (BR-I) for smallholder farmers in 5 different African countries between 2021 and 2022. Through the tool, farmers assessed the impacts of climate change on their livelihoods and their own capacities and needs to adapt to the challenges caused by climate change. The data used in this study consisted of reports filled in when using the tool collecting farmers' responses, and separate feedback on their experiences of using the tool. The results showed that climate change reduced the predictability of environmental conditions and increased the irregularity of the growing seasons. Drought, floods, and storms were the main threats to crops, often leading to yield losses or poor crop quality. Other losses included livelihood-related losses of material assets, for example during floods and storms. Indirect negative impacts of climate change included loss of farmers' livelihoods, increased poverty and reduced local food security and weaker nutritional quality of food. To adapt to climate change impacts, farmers often used more sustainable and higher quality crop varieties and, for example, built more efficient irrigation systems. However, the results showed that to adapt to climate change, farmers need more material and financial resources and research-based knowledge to improve their livelihood activities.

Strawberries (Fragaria sp.) are perennial plants that belong to Rosaceae family. According to flowering habit, strawberries are classified as seasonal flowering and perpetual flowering strawberries. Environmental factors regulate flowering in plants. Among them, photoperiod and temperature are two important cues to affect flowering in strawberries. Besides, FT is a general flowering activator in many plant species. This thesis explored the flowering habits and FT expression level of two diploid strawberries F. bucharica and F. nilgerrensis under short and long day at cool temperature at 11 °C. The results were compared with F. vesca which has been studied earlier. After 2, 4 and 6 weeks of cool temperature (11 °C) treatment, all F. vesca and the majority of F. bucharica flowered regardless of photoperiod. As for F. nilgerrensis, there was no floral induction under SD and 20 % flowering rate after 6 weeks of LD treatment. After 4 weeks of the treatment, the expression of FT was down-regulated in F. vesca and F. bucharica compared with control groups under long day at 20 °C. In conclusion, the cool temperature at 11 °C induced flowering both in F. vesca and F. bucharica. The photoperiod affected flowering in F. vesca, while not in F. bucharica. As for F. nilgerrensis, the treatments were not strongly inductive for flowering. It may need more time for floral induction. The FT1 expression was down regulated after 4-week cool temperature treatments in F. vesca and F. bucharica, which was negatively correlated with flower induction. The photoperiod and temperature significantly affect branch crown formation in F. nilgerrensis, while the temperature had significant effects on runner formation and leaf formation in these three species.