Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i skogsvetenskaper"

Tiivistelmä * Referat * Abstract Kasvava kysyntä uusiutuvalle energialle on ajanut Suomen energiasektoria yhä enemmän hyödyntämään biopohjaisia raaka-aineita, kuten kiinteitä puupolttoaineita energiantuotannossa. Asetettujen ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että energia tuotetaan kestävästi ja resurssitehokkaasti mahdollisimman vähäisin ilmastovaikutuksin. Kaskadikäyttöperiaate on osa EU:n uusiutuvan energian direktiiviä (RED), joka tavoittelee kestävämpiä energiaratkaisuja kaikilla EU:n talouden aloilla. Kasvava tarve uusiutuvalle energialle ja fossiilisten raaka-aineiden korvaamiselle luovat kestävyyttä ajatellen tarpeen selvittää, missä määrin Suomen kiinteän puupolttoaineen raaka-ainemarkkinat noudattavat kaskadikäyttöperiaatetta. Tutkielma keskittyy selvittämään, päätyykö aineskelpoista puuraaka-ainetta energiatuotantoon korkeamman jalostusasteen sijaan ja mitkä tekijät vaikuttavat puuraaka-aineen ohjautumiseen polttoaineeksi. Hypoteesina oli, että appropriate fit -periaate, joka edellyttää laadukkaimpien resurssien hyödyntämistä ensisijaisesti kaikkein vaativimpaan käyttöön, ei kaikilta osin toteudu Suomen nykyisillä kiinteän puupolttoaineen teollisilla raaka-ainemarkkinoilla. Hypoteesiin liittyy epäilys kiinteitä puupolttoaineita koskevan tilastoinnin paikkansapitävyydestä, joka on osaltaan mahdollistanut aineskelpoisen puuraaka-aineen energiakäyttöä. Tutkielma yhdistelee tilastollista vertailua ja asiantuntijahaastatteluihin nojaavaa laadullista analyysia. Tulokset osoittavat, että kiinteän puupolttoaineen teolliset raaka-ainemarkkinat noudattavat pääosin kaskadikäyttöperiaatetta, mutta yksittäisten poikkeamien todennäköisyyttä pidettiin mahdollisena puuraaka-aineen markkinaehtoisen ohjautumisen myötä. Yksittäisten poikkeamien lisäksi esiintyy kuitenkin alueellisesti jopa systemaattisia eroavaisuuksia siinä, missä määrin kiinteät puupolttoainemarkkinat noudattavat kaskadikäyttöperiaatetta. Lukuisten markkina-alueiden sekä metsäteollisuuden, suhteessa energiantuotantoon, maantieteellisesti epätasaisen jakautuneisuuden vuoksi, esiintyy Etelä-Suomessa ja rannikolla epätasapaino kiinteän puupolttoaineen tarjonnan ja kysynnän välillä. Puuraaka-aineen kysyntä on kasvanut sekä metsä- että energiateollisuuden parissa. Kasvavan kysynnän odotettiin lisäävän myös jalostuskelpoisen puuraaka-aineen energiankäyttöä erityisesti edellä mainituilla alueilla, joilla esimerkiksi metsähaketase on jopa nykyisellään alijäämäinen. Kiinteän puupolttoaineen tilastoinnin osalta tilastoviranomaisten julkaisut koettiin luotettaviksi ja tarkastelukin osoitti tilastoinnin olevan luotettavaa pääpuupolttoaineluokkatasolla. Tutkielman tulokset vahvistavat kuitenkin hypoteesia ja tunnistivat tarpeen kehittää runkopuuhakkeen laatua koskevan tilastoinnin luotettavuutta ja tarkkuutta. Etenkin runkopuuhakkeen jakautumisessa pienpuuhun ja järeään puuhun, esiintyy tilastoinnissa enemmän epävarmuustekijöitä, eikä teknistä tilastointiharhan mahdollisuutta voida poissulkea aines- ja energiapuun kulutuksen välillä.

Alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin piirissä on valtaosa Suomen yksityismetsistä ja se on ollut pääasiallinen metsäsertifioinnin toteutustapa Suomessa vuosina 1999-2020. Suomessa järjestelmä perustuu siihen, että metsänomistajien lisäksi metsänomistajille ja metsään palveluita tarjoavat tahot ovat sitoutuneet noudattamaan toi-minnassaan PEFC-vaatimuksia ja vastaavat näin merkittäviltä osin vaatimusten toteutumisesta. Tämän työn tavoitteena on tarkastella alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutusta ko. aikajaksona ja tulevaisuuden kehitystä laadullisin menetelmin. Työssä kuvataan ensin järjestelmä, jolla sertifiointia käytännössä toteutetaan ja tuotetaan tietoa vaatimusten toteutumisesta riittävällä tasolla PEFC FI 1002 -metsäsertifioinnin- kuin PEFC FI 1001 -ryhmäsertifioinnin standardiin nähden. Järjestelmä kuvataan niin, että saadaan kokonaisymmärrys tämänhetkisestä sertifioinnin toteutuksesta. Tämän jälkeen kuvataan ISO 9001:2015 –standardi, missä esitetään laadunhallinnan keskeiset käsitteet ja periaatteet, jolla organisaatio voi varmistaa, että sen toimintajärjestelmä vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Aikajakson 1999-2020 poikkeamia tarkastellessa tulivat esille kriteerit, joihin tulee kiinnittää jatkossakin erityistä huomiota pyrittäessä jatkuvaan parantamiseen. Sosiaalisten, työn tekemiseen liittyvien kriteereiden huomioiminen on edistynyt sertifiointikausien aikana, mutta kriteerit ovat edelleen säännöllisesti poikkeamien kohteena. Puutteet vesiensuojeluun kohdistuvissa toimenpiteissä ovat myös esiintyneet poikkeamina säännöllisesti. Valmisteilla olevat uudet PEFC ST 2018 –sertifioinnin edellyttämät muutokset lisäävät järjestelmän tuottaman tiedon uskottavuutta. Jatkossa toiminnan läpinäkyvyys pitää pystyä osoittamaan entistä tarkemmin. Toteuttamalla laadunhallintaa ISO-9001:2015 standardin mukaisesti vastaa toiminta kansainvälisesti hyväksyttyä tasoa, jossa toimintaa tarkastellaan kokonaisuutena toisiinsa linkittyvinä asioina ja toiminnalle on olemassa selkeä rakenne. Tarkastelua voidaan myös hyödyntää uuden PEFC FI 1001:20xx -standardin edellyttämän jatkomäärittelyn tukena. Tämä työ tarjoaa hyvän lähtökohdan uuden toimintamallin laadinnalle ja auttaa sitomaan uudet toiminnot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmään kohdistuvat vaatimukset parantavat toiminnan laatua siten, että toimintaa seurataan kattavammin ja se antaa työkaluja siihen, että ei-toivottuun toimintaan voidaan paremmin puuttua. Työn tuloksena on kattava kuvaus alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutuksesta ja näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi. Työ voi osaltaan toimia oppaana PEFC-sertifioinnin käytäntöihin perehtymisessä ja pohjana, kun luodaan osin ISO 9001:2015 –standardiin perustuvaa uutta toimintamallia PEFC-standardien päivittyessä.

Pesäpredaatio eli pesien ryöstely kuuluu luontaisena osana peto–saalis vuorovaikutukseen. Se ohjaa lintujen elinkiertojen evoluutiossa muun muassa pesäpaikan valintaa, munamäärää, pesäpoikasajan pituutta sekä monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat lisääntymismenestykseen. Riistakameroiden avulla pystytään luotettavasti tutkimaan, mitkä eläimet pesiä predatoivat, kun taas aiemmissa menetelmissä pesän ryöstäjä on yleensä jäänyt epäselväksi. Maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesä on alttiina niin maa- kuin lintupedoille. Yleisesti on tiedossa, että suuret hakkuualat elättävät suuremman määrän jyrsijöitä, jolloin ne voivat elättää myös suuremman määrän petoja. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että predaatio on suurinta reuna-alueella. Reunavaikutus syntyy, kun osa predaattoreista käyttää esimerkiksi hakkuuaukkoa ja osa metsää saalistusalueenaan, mutta näiden kahden rajapinnalla, reunavaikutusalueella, oleva pesä altistuu molemmille predaattoreille yhtenäistä metsää tai avointa aluetta herkemmin. Tutkimukseni käsittelee metsäkanalintujen pesäpredaatiota erikokoisissa hakkuuaukoissa ja niiden ympärillä metsän puolella. Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Kosteikkoekologian ryhmän pesäpredaatiohanketta, jossa selvitetään pesien predaatioriskiin liittyviä tekijöitä erilaisissa ympäristöissä. Tässä työssä tutkitaan koepesien ja riistakameroiden avulla pesiä ryöstäviä petoja ja mitkä tekijät uudistusalojen koossa tai sijainnissa suhteessa erilaisiin ympäristömuuttujiin, kuten sähkölinjoihin ja metsäteihin, mahdollisesti altistavat pesiä predaatiolle. Tutkimuksesta saatavien tulosten avulla voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa minimoida avohakkuualueita suunniteltaessa maassa pesivien lintujen, kuten metsäkanalintujen, pesäpredaatioriskiä. Tutkimuksen aineiston keräys toteutettiin Metsähallituksen omistamilla maa-alueilla kaukana asutuksesta, joten voitiin olettaa, että pesät saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tutkimuksessa mukana olevat kohteet sijaitsivat Suomenselällä, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnissa. Tutkimuksessa käytettiin fasaanin (Phasianus colchius) munia, joita laitettiin neljä kappaletta yhteen pesään. Pesät tehtiin maahan luonnollisen kaltaiseen pesimäpaikkaan siten, että kullakin koealalla yksi pesä oli hakkuuaukossa, toinen aukon ja metsän reunalla ja kolmas metsässä noin sadan metrin päässä aukon reunasta. Jokaisella pesällä oli riistakamera kuvaamassa pesää viikon ajan. Kaikkiaan koealueita oli 52, joista kussakin sekä aukossa, reunalla ja metsässä oli yksi pesä (koepesiä yhteensä 156). Aineiston analysoimiseen käytettiin R-ohjelmistoa. Ajankohdan vaikutuksen mallintamiseen käytettiin yleistettyä lineaarista mallia (GLM; Generalised linear model), selviytymisanalyysi tehtiin binaarisen logistisen regression avulla ja ympäristöanalyysiin käytettiin yleistettyjä lineaarisia sekamalleja (GLMM; Generalised linear mixed model). Aineistoa analysoitaessa uudistusalat luokiteltiin pinta-alan mukaan kuuteen luokkaan, jotka ovat 0,1-2,0 ha, 2,1-4,0 ha, 4,1-6,0 ha, 6,1-10,0 ha, 10,1-15,0 ha ja >15,1 ha. Pienin mukana oleva hakkuuaukko oli 0,3 ha. Tutkimus osoittaa, että nisäkäspedot eivät ole karuilla laajoilla metsäalueilla suurena uhkana metsäkanalintujen pesinnälle. Sen sijaan toiset linnut ovat, sillä korppi (Corvus corax), talitiainen (Parus major), närhi (Garrulus glandarius) ja käpytikka (Dendrocopos major) olivat eniten pesiä ryöstäneitä lajeja. Nisäkäspedoista pesiä tuhosi kettu (Vulpes vulpes) ja hirvi (Alces alces). Hieman yllättävää oli, että supikoira (Nyctereutes procyonoides) ei tuhonnut ainuttakaan pesää. Supikoira on ollut yleisin pesien saalistaja monissa rehevimmissä ympäristöissä tehdyissä kokeissa, joten tulokseni viitannee supikoiran olevan yleisesti ajateltua harvalukuisampi karuilla laajoilla metsäalueilla. Pesiä ryöstettiin lukumääräisesti eniten aukossa ja reuna-alueella ja vähiten metsässä. Analyyseissä pesien selviytymiseen vaikutti eniten 250 metrin säteellä pesästä olevat tiet ja sähkölinjat. Analyysien perusteella pesän etäisyys reunaan selittää yhtä hyvin pesän kohtaloa metsäisessä ympäristössä kuin se, millaista ympäristöä 250 metrin säteellä pesästä on. Aukon koolla ei suoranaisesti ollut merkitystä pesän selviytymiseen. Pesän selviytymisto-dennäköisyys oli yli 99 % ensimmäisenä ja seitsemäntenä koevuorokautena, joten ajallakaan ei ollut vaikutusta pesän selviytymiseen syrjäisellä metsäalueella. Matalan pesäpredaation tulokset viittaavat, että yksittäisen pesän löytämisen todennäköisyys ei ole kovin suuri, kun kyseessä on syrjäinen, kaukana asutuksesta oleva yhtenäinen metsäalue, vaikka se on tavanomaisten metsänhoitotoimien kohteena.

Tämän työn tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista avoimia paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja hyödyntäen luoda kasvupaikkatyyppiä ennustava malli, jonka ennuste olisi tarkempi kuin saatavilla oleva, koko Suomen kattava Luonnonvarakeskuksen tekemä kasvupaikkamalli. Viime vuosikymmenen aikana avointen paikkatietoaineistojen saata-vuus on lisääntynyt moninkertaisesti. Taustalla on EU:n säätämä INSPIRE-direktiivi 2007/2/EC (EU 2007), jonka tavoit-teena on yhteiskäyttöiset paikkatiedot ja yhteinen paikkatietoinfra-struktuuri. Tässä työssä hyödynnetään useita paikka-tieto- ja kaukokartoitusaineistoja, jotka ovat tulleet avoimeen käyttöön maksutta INSPIRE-direktiivin ansiosta. Aineistojen pohjalta on tunnistettu viisitoista mahdollista muuttujaa, jotka voisivat selittää kasvupaikkatyyppiä. Kaksitois-ta muuttujaa kuvaa topografiaa ja pohjautuvat suoraan tai välillisesti korkeusmalliin, yksi muuttuja kuvaa kasvukauden kokonaissadantaa, yksi muuttuja kuvaa maaperää ja yksi muuttuja on valtapituuden kasvuun pohjautuva kasvupaikka-tyyppiennuste. Valtapituuden kasvuun pohjautuvalle kasvupaikkatyyppiennusteelle kehitettiin malli, joka perustuu mänty-, kuusi- ja koivumetsiköiden kasvatusmalleihin. Näiden muuttujien pohjalta sovitettiin regressioanalyysiä hyödyntäen kasvupaikkatyyppiä ennustavia malleja. Referenssiaineistona käytettiin Suomen metsäkeskuksen kaukokartoituskoealo-ja pohjoisen napapiirin eteläpuolelta. Koealoihin on merkitty kasvupaikkatyyppi, johon malli sovitettiin. Tässä työssä kehitetty paras malli ennustaa mittareiden mukaan kasvupaikkatyyppiä tarkemmin kuin Luonnonvarakes-kuksen kasvupaikkamalli. Paras malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen perustuvaa kasvupaikkatyyppiennus-tetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”cartographic depth-to-water” -indeksiä (DTW) sekä kasvukauden kokonaissadantaa. Toiseksi paras malli ei hyödynnä maalajia selittäjänä, sillä Geologian tutkimuskeskuksen tuottama maaperäkartta ei kata koko Suomea. Malli käyttää selittäjinä valtapituuden muutokseen pe-rustuvaa kasvupaikkatyyppiennustetta, maalajia, korkeutta merenpinnasta, topografista sijainti-indeksiä (TPI), ”carto-graphic depth-to-water” -indeksiä (DTW), topografista kosteusindeksiä (TWI), kasvukauden kokonaissadantaa sekä auringon potentiaalista kokonaissäteilytystä. Selitysvoimaltaan paras muuttuja perustuu valtapituuden kehityksen tarkasteluun useamman ajankohdan laserkeilausai-neistoja hyödyntäen. Muuttujasta saatavat kasvupaikkatyyppiennusteet ovat sitä tarkemmat, mitä enemmän havaintoja aikasarjassa on. Tämän takia tässä työssä kehitettävän mallin parantamisen ja jatkokehittämisen kannalta olennaista on useamman ajankohdan laserkeilausaineistojen saatavuuden lisääminen. Malli hyödyntää 1970-luvulla kehitettyjä kasva-tusmalleja. On viitteitä siitä, että Suomessa puusto kasvaa nykyään nopeammin kuin 30–40 vuotta sitten. Tulevissa tutki-muksissa tätä kasvun muutosta olisi syytä tutkia tarkemmin ja huomioida se kasvupaikkatyyppiä ennustavien mallien jatkokehittämisessä.

Since the 1980s, international funding provided by diverse and changing donors has significantly changed Madagascar’s conservation landscape. The various challenges and development needs related to biodiversity conservation and its international funding have long been known to the international community and solutions have been sought. Despite this, deforestation and the destruction of the environment in Madagascar continue. The aim of this study was to identify the perceptions of various stakeholders on the current challenges and development needs for biodiversity conservation and its international funding in Madagascar by using qualitative methods. This study was based on 26 semi-structured interviews. The interviewees represented stakeholders involved in internationally funded biodiversity conservation projects in Madagascar. 14 of these interviews were conducted specifically for this study. The remaining, 12 interviews were from the material collected for the research project “Conservation Legacies: Understanding the Long-term Impacts of Private Foundation Investment in International Biodiversity Conservation”. The qualitative content analysis combining a deductive and inductive approach revealed a number of different challenges and development needs that were strongly interlinked. The identified challenges were related to, for example, weak governance and its different indicators, political instabilities, poverty and internal migration, donor requirements, insufficient amount of funding, funding gaps, dependency of international funding, donor-driven priority setting, lack of coordination, and the challenges posed by the operating environment. The identified development needs included the need for longer funding cycles, flexibility, stronger local participation, more holistic and cross-sectoral approaches, and involvement of private sector. Extensive cooperation across actors and sectors is still needed to tackle the challenges and put development needs into practice. Without this, there is a risk that the objectives for conserving biodiversity and making development aid more effective will not be achieved. Achieving these objectives would be supported by research into how the prioritisation and ownership of biodiversity conservation could be increasingly transferred to the local level, while ensuring that all aspects of sustainable development - social, ecological and economic – are considered.

Rakennusteollisuuden suuret päästöt, alati nouseva ympäristötietoisuus ja tavoitteet kohti hiilineutraaliutta yhdessä väestönkasvun kanssa ajavat rakennusteollisuutta vääjäämättä keskelle muutosta. Puukerrostalojen on nähty toimivan yhtenä ratkaisuna tämän muutoksen edesauttamiseksi. Puukerrostalohankkeiden ekosysteemiin liittyvillä toimijoilla onkin täten mahdollisuus yhdessä toimien löytää uusia rakennusalan innovaatioita, joilla vastata koko alan kohtaamiin ulkopuolelta tuleviin muutostekijöihin, jotka osaltaan luovat painetta niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli saada parempi käsitys liiketoimintaekosysteemikonseptin soveltuvuudesta puukerrostalohankkeisiin ja miten hanketoiminta tukee ekosysteemin toimintaa. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyrittiin saamaan vastauksia yhteistyöstä ja viestinnästä. Toinen tutkimuskysymys käsitteli puukerrostalohankkeissa mukana olleiden toimijoiden ympäristötietoisuutta. Tutkimus toteutettiin tekemällä 10 teemahaastattelua, jotka liittyivät kolmeen eri puukerrostalokohteeseen, jotka sijaitsivat Suomessa eri paikkakunnilla. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että näiden kolmen puukerrostalohankkeen liiketoimintaekosysteemit muodostavat useiden eri toimijoiden verkostoja, jotka toimivat ekosysteemin eri tasoilla yhteisenä päämääränään tuottaa laadukasta ja ympäristöystävällistä rakentamista, joka osaltaan lisää maamme hiilivarastojen määrää. Tätä edellyttää toimijoiden välinen yhteistyö, jossa viestintä koettiin pääsääntöisesti sujuvaksi. Toisaalta haasteita oli havaittavissa keskinäisessä kommunikoinnissa ja toimintatapojen yhteensovittamisessa, johtuen työskentelystä uuden asian äärellä. Aikataulutus, tutut toimijat sekä materiaalitoimittaja vaikuttivat positiivisesti hankkeen lopputulokseen. Hiilijalanjälki ja -kädenjälki laskelmiin toivottiin yhteneväisiä laskentatapoja, jotta vertailtavuus lisääntyisi. Hankkeissa tunnistettiin rakennusten potentiaali hiilivarastona ja puukerrostalohankkeiden ympäristömerkitys nähtiin suurena. Hankkeessa mukana olleet toimijat kokivat, että tarvittaisiin asennemuutosta niin kuluttajien kuin rakennusteollisuuden osalta, jotta puukerrostalohankkeiden määrää saataisiin nostettua. Nähtävissä oli haastateltujen taholta pohdintaa siitä, ovatko yritykset tarpeeksi laajasti omaksuneet ympäristöajattelun ja tullaanko asetettuihin vastuullisuustavoitteisiin pääsemään niin yrityksissä kuin laajemmalti rakennusteollisuuden puolelta. Tästä huolimatta puukerrostalorakentaminen nähtiin positiivisena asiana, jonka myötä on mahdollisuus ottaa askel kohti nykyrakentamista kestävämpää tilaa ja siten olla osana suurempaa, yhteistä muutosta, johon pääseminen edellyttää toimialat ylittävän yhteistyön laajentumista. Tämä kuitenkin vaatisi rakennuskäytäntöjen muuttamista ja rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla sekä avoimempaa yhteistyötä eri toimijoiden keskuudessa.

Purpose: The changing global economy has presented uncertain factors in future development. To keep up with the competition, companies have launched partnership programs. Many organizations seek strategic partners to enhance their positions, create joint business development and marketing opportunities, and that way strengthen their competitiveness. Methods: The objective of this study is to discover the characteristics of a partnership program in a Finnish software company. Quantitative methodology is used to examine how accurately partners can be distinguished from non-partners. Furthermore, this study introduces how customer focus should be incorporated based on a partner portfolio analysis. Also, it suggests how to derive improvements to a partnership program based on a partner portfolio analysis. Results: The main finding of this research is that partners are more profitable from the sales perspective. Their net sales have increased more during the five years, almost all of them have bought again at least once after the first purchase, and all of them increased their net sales when joining the partnership program. In addition, grown marketing and sales costs have led to an increase in partners’ net sales, which correlates with a number of joint marketing activities. This study suggests case company to focus on technology partners the most, as they are the most profitable from both sales and marketing perspectives. Based on the theoretical framework and empirical research results, proposals for further academic research are given in the thesis.

The textile industry is in a need of various solutions to address its sustainability and responsibility issues and goals the industry players have set. Sustainable textile material sourcing plays a remarkable role as a solution for such issues. In addition to sourcing cotton, polyester or other conventional textile materials, next generation textile fibres are a part solution for the industry. However, market diffusion of such innovative products is a complex process. Purpose of the study is to study the innovation commercialisation and innovation selling from the point of view of a start-up or an innovator company that develops such technologies for the market. The literature part of the study defines the key determinants for a successful innovation commercialisation, which are reflected to results of semi-structured interviews with innovators from the industry. By collecting views and perceptions by textile brand owners and consumers, the study forms a practical pathway for innovators to make their commercialisation process succeed, ultimately, in support to tackle the sustainability issues of the industry. Results of the study elaborate the importance of flowing exchange of information throughout the textile value chain. Information flow is based on the value propositions of the innovation, which function as core values of innovators’ team building and communication with the value chain and the consumers, to build grounds for innovation acceptance and market diffusion. Reciprocally, collecting feedback from both is crucial to adapt to expectations flexibly. Lack of consumer awareness and, therefore, currently slow implementation pace of next generation textile fibres by the brand owners limit the resources of innovators and slow down market diffusion. The study finds that the role of brand owners in shifting consumer perceptions of prevailing issues in the industry is centric. Generally, consumers find the sustainability topics the brand owners promote and state to be addressing, as the most concerning. Therefore, as the brands are sparsely involving or offering next generation textile fibres as solutions for the issues, consumers do not see them as sufficient solutions. The study concludes that commercialisation of next generation textile fibres requires better facilitated educative information flow from innovators with all stakeholders of the process to build consumer demand and to activate the value chain. The most evident measure for it would be the better utilisation of various key opinion leaders. Well facilitated information flow and early start of educative sharing of information are centric for the successful market diffusion.

Wood construction has been increasing globally and engineered wood products (EWPs), such as Cross Laminated Timber (CLT), have had a major part in it. Increasing wood construction could help decrease the carbon footprint of the construction sector, since wood can be sustainably sourced and wood products store carbon. To use wood in construction in a more extensive way, its properties and behaviour as a construction material must be known. Wood has many properties of which moisture has a great impact on other properties, such as strength. Too high moisture can also cause problems, such as fungal growth, on its own. Therefore, it is important to monitor the moisture levels and understand the factors affecting them. In this study, the wood moisture content (MC) of CLT wall elements was monitored with resistance-based moisture meters from the manufacturing plant, through transportation and construction of a building at the Hyytiälä forestry station in Finland. There were sensors in five locations around the building and they all measured MC in three different depths inside the wall. The objective was to see how, where and when did the MC change within the CLT elements. The data was analysed with statistical tests and presented through various types of graphs. The results showed that variation within the data was large, approximately from 8% to 16%. On average the MC was at its highest near the surface of the CLT elements, after the protective canopy was removed. Two measuring locations on the opposite sides of the building had consistently higher MC than in the other measuring locations. The MC stayed below FSP (Fibre saturation point) throughout the monitoring period and, therefore, the risk for moisture induced damage is very low.

Opinnäytetyö on tehty osana Suomen metsäkeskuksen esiselvityshanketta Keski-Suomen ensiharvennuksien laadusta. Työssä tarkastellaan Metsäkeskuksen tekemän korjuujäljen laadun seurannan perusteella ensiharvennusmetsiköiden jäävän puuston tunnuksia, pääasiassa runkolukuja. Aineiston avulla simuloitiin OpeMotti-ohjelmistolla puuston kehitys koko kiertoajalle. Mitattuja ensiharvennuskuvioita oli 85, joista simulaatioissa mukana oli 83. Mäntyvaltaisia metsiköitä oli 42, kuusivaltaisia 32 ja koivuvaltaisia 9 kappaletta. Simulaatioiden tuloksista selvitettiin koko kiertoajan muutoksia ensiharvennettujen metsiköiden puuston runkoluvuissa, tilavuudessa, biomassassa ja hiilen sekä hiilidioksidin sidonnassa. Maastomittausten perusteella ensiharvennusten laatu oli heikko. Kaikki kuviot oli harvennettu liian harvoiksi, ja ajouran osuus pinta-alasta oli keskimäärin 28 %. Hakkuuvaurioita tai ajourapainaumia oli alle 3 %. Suositusten mukaisen maastodatan puuttuessa kiertoaikasimuloinnit tehtiin sekä maastodatan että laskettujen suositusarvojen perusteella. Simulaatioita tehtiin yhteensä 166 eri kuviotiedoilla; mitattu data ja suositusdata jokaisesta 83 kuviosta. Simulointien mukaan tarkastettujen ensiharvennettujen kuvioiden runkotilavuus vähenisi kiertoajan aikana 15 % ja biomassan tuotto 14 % verrattuna suositusten mukaisesti ensiharvennettuihin. Vaikka voimakas harvennus hieman nopeutti puuston kasvua, nopeampi kasvu ei korvannut menetettyä puumäärää normaalin kiertoajan aikana. Tulos ei juurikaan muuttunut valtapuulajeittain tarkasteltuna, vaikka puulajien kasvutavat ja -nopeudet erosivat toisistaan. Liian voimakkaat ensiharvennukset saattavat aiheuttaa metsänomistajille tulonmenetyksiä tulevaisuudessa. Simulaatioiden mukaan suositusten mukaan ensiharvennetuista kuvioista voisi saada päätehakkuussa 800–2000 euroa enemmän tuloa hehtaarilta. Suositusten mukaiset kuviot sitoivat hiilidioksidia 15 % ja hiiltä 14 % enemmän kiertoajan aikana. Vaikka esiselvitys oli alueellinen ja verrokkina olleet suositusarvot olivat mallien mukaisia keskiarvoja, tulokset kertovat ensiharvennuksen laadun heikkenemisestä. Ensiharvennuksen voimakkuudella on pitkäaikaiset vaikutukset metsän puuston tilavuuteen ja metsien hiilensidontaan. Koska ensiharvennuksia tehdään liian vähän tarpeeseen nähden, ensiharvennusten oikea-aikainen ja suositusten mukainen tekeminen on hyvin tärkeää. Ongelman korjaamiseen tarvitaan koko metsäalan toimijoiden yhteistyötä, koska syitä ensiharvennusten laadun heikentymiseen on monia.