Browsing by Title

National corporate governance codes are soft-law instruments that many jurisdictions have created to improve governance practices and to set higher standards than the minimums stipulated by statutory legislation. Corporate governance codes are not part of statutory legislation but recommendations and a form of self-regulation by private corporations and related institutions. Even thought the recommendations themselves are not part of statutory law stock exchange rules often require public corporations to comply with them. All of the Nordic countries have published such corporate governance codes. The quasi-normative status of the corporate governance codes has left them largely outside of the scope of traditional legal research. When it is also taken into account that the codes take a clear stance on all of the key questions relevant for the debate around corporate governance it is obvious that the codes provide a fruitful ground for interesting and topical research in the field of corporate governance. These are the elements that also form the motivation for this thesis. The aim of the thesis is threefold. Firstly, to form a structured view of the main similarities and differences between the Nordic corporate governance codes. The focus of this analysis is on the values embedded in the codes in terms of the shareholder vs. stakeholder primacy discussion. Detailed recommendations for governance mechanisms are also analyzed. Secondly, the thesis tries to identify possible reasons for the found differences and similarities between the Nordic codes. The third and final aim of the thesis is to gain an understanding of how the different governance structures recommended by the codes affect the economic performance of corporations (measured by earnings or market valuations). The thesis utilizes a pluralistic research method that combines elements from several different research approaches. This method supports the multidisciplinary nature of the thesis. The analysis is largely based on traditional legal dogmatics which is supplemented by comparative legal analysis. These two methods are further supplemented by economic analysis of law to identify the economical implications of the norms put forth by the Nordic codes. Based on the results of the economical analysis of law conclusions are formed on what the corporate governance codes ideally ought to be like. An utilitarian approach is adopted and the arguments used are based purely on economic efficiency and not on moral or political theories. The results of the thesis highlight several differences in the values embedded in the Nordic corporate governance codes. Important differences are also noted in the practical governance mechanisms and structures recommended by the codes. Further analysis indicates that some of these differences are a result of different political power structures in the countries, with left-leaning political systems adopting a stakeholder friendly view of governance while right-leaning systems adopt a more Anglo-Saxon shareholder primacy based model. Corporate ownership structures (particularly concentration of ownership) and economic history also seem to influence the decisions made in terms of the governance mechanisms to be recommended. The analysis of the performance implications of different governance mechanisms indicates that a more stakeholder friendly approach to governance does not necessarily lead to materially better or worse economic performance for the corporate sector. This means that the question between shareholder and stakeholder primacy is largely political and it is not feasible to argue strongly for or against either view based on purely economical arguments. Furthermore, the thesis finds that even though all of the Nordic codes put a strong emphasis on board independence this approach does not necessarily lead to an economically optimal result. Putting too much emphasis on independence results in increased information asymmetry between the board and management, and this could lead to sub-optimal decisions by the board and to lower performance. Finally, the thesis concludes that because it is very improbable that the administering institutions of the codes can identify the best governance practices, when even academics are unable to do this, it would be preferable if the codes shifted their focus away from prescribing detailed governance mechanisms and more towards requiring increased disclosure. Such an approach would allow the financial markets to make the ultimate decision on which governance mechanism best suits an individual corporation.

ABSTRACT Faculty: Faculty of Law, University of Helsinki Degree Programme: Master of Laws Study Track: Obligation Law Author: Sofia Korvenmäki Title: Corporate Sustainability Due Diligence Directive: The Need for Legally Binding Regulation and Its Impacts on Legislation Level: Master’s Thesis Month and Year: December 2022 Number of Pages: XII + 65 Supervisor: Ellen Eftestøl Where Deposited: Library of the University of Helsinki Abstract: This study examines the need for the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, its central content and its possible impacts on the Finnish legislation. The topic of the study can be regarded as societally important as companies have an important role in the transition towards more sustainable economies. In the recent years, the amount of corporate responsibility legislation has been rapidly increasing, which represents the legalization of corporate responsibility. The Corporate Sustainability Due Diligence Directive would impose the largest companies and certain large companies operating in high-impact sectors a mandatory due diligence duty relating to their adverse environmental and human rights impacts. It means that the companies should integrate due diligence into corporate policies, identify actual and potential adverse impacts relating to their business operations, prevent and mitigate potential adverse impacts and bring actual adverse impacts to an end or minimize their extent, establish and maintain a complaints procedure, monitor the effectiveness of the due diligence policy and measures and publicly communicate about due diligence. Companies’ due diligence duty is even enforced by administrative sanctions and civil liability. In addition to the above, the Corporate Sustainability Due Diligence Directive includes a proposal to specify the content of directors’ duties to cover sustainability matters. In the Corporate Sustainability Due Diligence Directive, it is question about a new type of legislation. The Directive, and the national law that will be enacted thereunder, will have significant impact presumably on operations of all companies. Keywords: Corporate Responsibility, Due Diligence, Corporate Sustainability Due Diligence Directive, Company Law

Water is a basis of all life. However, currently in many areas of the world, water scarcity has become a considerable threat to food security, human health and natural ecosystems. Moreover, many people lack the access to safe water for their basic needs. This thesis examines how international human rights law has sought to deal with the issue of access to water. This is done by seeking answers to the following questions. Firstly, is there a human right to water? If there is such a right, what is normative content of that right? Secondly, what are the obstacles on the way of effective enforcement of the right to water regarding both states and private actors? Finally, how useful the right to water has been, and can be expected to be, in the future in relation to water management? The analysis is based on a critical examination of the sources of international law that form the basis for the argument in favour of the human right to water. These include primary sources of international law such as international treaty law and customary norms of international law as well as soft law sources. The global water scarcity situation is also discussed in order to shed light to the complexity of the situation in which the right to water is to be applied. The analysis is complemented with a case study regarding the implementation of the right to water in South Africa. I argue that it is possible to credibly make the argument that there exists a right to water, albeit in a “unique” form. However, I argue that there are number of reasons why the right to water is not capable of having the effect one could hope it to have. Firstly, there are certain inbuilt problems with the right to water itself and enforcing it has been weak and inefficient. Secondly, even when there is political will, states often lack the financial, technical and administrative capacity to implement the right to water. Finally, the water scarcity caused by both climatic conditions and overuse of the resource limit the amount of available water significantly. Right to water competes over the available resources with other important societal functions such as food production and safeguarding livelihoods as well as economic and ecological interests. This complicates the application of the human right to water.

Vallitseva COVID-19-pandemia ja sen johdosta asetetut viranomaistoimenpiteet ovat vaikeuttaneet sopimussuoritusten täyttämistä liikesopimussuhteissa ympäri maailmaa. Tutkielmassa tarkastellaan irtaimen kaupan myyjän ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä COVID-19-tilanteen asettamassa viitekehyksessä. Uudenlaiset suoritusestetilanteet edellyttävät vanhan sopimusoikeudellisen opin uudelleenarviointia. Kyseessä on oikeusdogmaattinen sopimus- ja vahingonkorvausoikeuden rajamaastoon sijoittuva tutkimus, jossa tulkitaan ja systematisoidaan voimassa olevan oikeuden sisältöä de lege lata. Tutkielmalle on ominaista myös velvoiteoikeudelle tyypillinen argumentaatiota kehittelevä lainoppi, joka ilmentää tapauskohtaisen in casu -arvioinnin merkitystä. Tutkielma sisältää lisäksi otteita de sententia ferenda -tyyppisestä tutkimuksesta, jonka pyrkimyksenä on esittää tuomioistuimelle ja välimiesoikeudelle tarkoituksenmukaisia tapoja tulkita voimassa olevaa oikeutta konkreettisissa lainsoveltamistilanteissa. Tutkielman tutkimustehtävänä on selventää vallitsevaa kansallista oikeustilaa siitä, voiko COVID-19-tilanne aiheuttaa myyjälle ylivoimaisen esteen ja miten kokonaisarviointi ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta toteutetaan. Tarkoituksena on selvittää ensinnäkin ne säännökset, joita vasten liikekaupan myyjää kohtaavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymistä tulee voimassa olevan kotimaisen oikeuden mukaan arvioida. Tarkastelu johtaa kauppalain (KL) suoritusestesäännösten tulkintaan ja systematisointiin. Luontoissuoritusvastuusta vapauttavaa KL 23 §:n säännöstä ja kontrollivastuusta vapauttavaa KL 27 §:n säännöstä voidaan melko vakiintuneesti pitää kauppalain ylivoimaista estettä koskevina säännöksinä. Kauppalain tahdonvaltainen luonne ja liikesuhteissa noudatettava laaja sopimusvapaus edellyttävät myös laajalti käytettyjen force majeure -sopimusehtojen tarkastelua. Tutkielmassa arvioidaan esitettyjen säännösten ja sopimusehtojen pohjalta sitä, miten myyjän luontoissuoritusvastuusta ja vahingonkorvausvastuusta vapauttavia arviointikriteereitä tulisi tulkita COVID-19-tilanteessa in casu. Lisäksi tutkielmassa pyritään erittelemään niitä erityiskysymyksiä, joita COVID-19-tilanteeseen liittyy ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön täyttymisen osalta ja esittämään tulkintasuosituksia näiden erityiskysymysten arvioinnille. Erityiskysymyksinä tarkastellaan esimerkiksi erilaisten viranomaistoimenpiteiden ja julistusten merkitystä, koronakriisin vaiheittaista maantieteellistä leviämistä ja tilanteen aaltoilua, jotka muodostavat jokainen omat haasteensa sopimusoikeudelliselle ylivoimaisen esteen arvioinnille. Sekä KL 23 että KL 27 §:n vapautumisperusteiden edellytyksenä on tosiasiallinen ja voittamaton este suorituksen täyttämiselle. Vahingonkorvausvastuusta vapautumisen edellytykset ovat luontoissuoritusvastuusta vapautumisen edellytyksiä tiukemmat, sillä edellytyksenä on lisäksi, että este on myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella, eikä sitä ole voitu ennakoida sopimuksentekohetkellä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että COVID-19 ei itsessään ole ylivoimainen este, vaikka COVID-19-tilanne seurauksineen voikin tapauskohtaisten edellytysten täyttyessä täyttää vastuusta vapauttavan ylivoimaisen esteen tunnusmerkistön. Tilanteita tulee tarkastella korostuneen tapauskohtaisesti ja näyttötaakka ylivoimaisen esteen olemassaolosta on siihen vetoavalla myyjällä. COVID-19-tilanteessa suoritusesteitä irtaimen kaupan alalla voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaiset viranomaiskiellot, avaintyöntekijän sairastuminen tai joutuminen karanteeniin, komponentin puute tai kuljetuksen estyminen. Koronakriisin vaiheittainen maantieteellinen leviäminen vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan edellyttää esteen voittamiseksi tai välttämiseksi toimenpiteitä jo melko varhaisessa vaiheessa ennen suorituksentekoajankohtaa. Koronavirustilanteen aaltoilu puolestaan vaikuttaa arviointiin siten, että myyjältä voidaan koronaviruksen toisen aallon yhteydessä edellyttää pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että useat koronaviruksen aiheuttamat suoritusesteet ovat ennakoimattomia ainakin sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty selvästi ennen koronakriisin alkamista. Vaikka COVID-19-pandemiaa voidaan pitää myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevana tapahtumana, useat koronakriisin aiheuttamat seuraukset voivat olla myyjän organisaation sisäisiä, jolloin vahingonkorvausvastuu aiheutuneesta vahingosta jää myyjälle. Esteen voittamiseksi tähtäävien toimenpiteiden vaatimuksen uskotaan korostuvan koronakriisin yhteydessä, ja sen laiminlyönti voikin helposti estää vastuusta vapautumisen. Johtopäätöksenä on, että COVID-19-tilanne ei ainakaan helposti täytä kauppalain ylivoimaisen esteen tunnusmerkistöjä elinkeinonharjoittajien välisessä irtaimen kaupassa, jolloin sopimusosapuolten oikeusvarmuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi suoritusesteistä on tärkeää sopia force majeure -sopimusehdoin. Koska koronakriisin varjolla ei ole tarkoitus vapauttaa sopimuskumppaneita kannattamattomista sopimussuhteista, on odotettavissa, että ankara tulkintalinja jatkuu, mikäli koronavirustilanteesta seuraa uusia tuomioistuinratkaisuja. Tiukka arviointilinja estää osaltaan ylivoimaisen esteen vapauttavan vaikutuksen väärinkäyttöä ja on myös yleisesti lainsäätäjän tarkoituksena. Tutkielmassa esitetyllä voi olla merkitystä myös laajemmin vastaavien tulevaisuudessa ilmaantuvien globaalien kriisien yhteydessä ja kauppalain laajan analogisen sovellettavuuden johdosta myös irtaimen kaupan ulkopuolella, sillä kauppalain suoritusestesääntelyn voidaan katsoa ilmentävän yleistä liikesopimussuhteissa noudatettavaa force majeure -oppia.

Kapitalismin ongelmakohdat saavat jatkuvasti enenevässä määrin osakseen kriittistä tarkastelua niin tiedeyhteisöltä, medialta kuin yrityssektoriltakin. Kritiikin ytimessä on ajatus siitä, että yritykset aiheuttavat voitontuottamiseen tähtäävällä toiminnallaan suuren osan yhteiskunnassa esiintyvistä sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista ongelmista, ja että tällaisten negatiivisten ulkoisvaikutusten tuloksena yritysten ja niiden omistajien katsotaan vaurastuvan yhteiskunnan kustannuksella. Osakkeenomistajien varallisuusarvon maksimointi kytkeytyy olennaisesti osakeyhtiöinstituution peruslähtökohtiin, ja näin ollen kapitalismin kritiikin voidaan katsoa kohdistuvan osaltaan niihin seikkoihin, joiden vuoksi osakeyhtiömuoto on poikkeuksellisen suosittu liiketoiminnan harjoittamisen väline yrityssektorin keskuudessa. Vastapuheenvuorona kritiikille Michael E. Porter ja Mark R. Kramer esittivät vuosina 2006 ja 2011 julkaistuissa artikkeleissaan teorian nimeltä creating shared value (”CSV”). CSV:llä tarkoitetaan menettelytapoja, jotka parantavat samanaikaisesti yhtiön kilpailukykyä sekä taloudellisia ja sosiaalisia olosuhteita niissä yhteisöissä, joissa yhtiö toimii. Yhtiöoikeuden näkökulmasta keskeisin ero yritysvastuun (corporate social responsibility, ”CSR”) ja CSV:n välillä on se, että siinä missä CSR nähdään voitonmaksimoinnista erillisenä ja sitä mahdollisesti rajoittavana tekijänä, CSV näkee toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten huomioimisen elintärkeänä tekijänä osakkeenomistajien voitonmaksimoinnin kannalta. Tutkielman tarkoituksena on analysoida, onko CSV yhteensovitettavissa Suomen nykyisen osakeyhtiösääntelyn kanssa. Tutkielmassa tulkitaan OYL 1:5:n sisältöä ja selvitetään, onko CSV voitontuottamistarkoituksen kriteerit täyttävää toimintaa, jonka voimassa oleva osakeyhtiösääntely mahdollistaa. Tavoitteena on selvittää, missä määrin OYL 1:5 sallii muiden sidosryhmien kuin osakkeenomistajien intressien huomioimisen yhtiön päätöksenteossa silloin, kun sidosryhmien huomioon ottamisen tarkoitus on pitkällä aikavälillä tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Näissä kysymyksissä perehdytään oppiin valistuneesta arvonmaksimoinnista. Toiseksi tarkoituksena on analysoida, missä määrin voimassa oleva yhtiön hallinnoinnin viitekehys yhtäältä mahdollistaa ja toisaalta kannustaa yhtiön johtoa CSV-liiketoimintaan eli käytännössä yhtiön toiminnan yhteiskuntavaikutusten ja sidosryhmien etujen huomioon ottamiseen liiketoiminnallisessa päätöksenteossa. CSV tarkoittaa usein uudistuksia yhtiön organisaatiossa ja innovointia; tällaisia toimia rajoittavia rajapintoja ovat lähtökohtaisesti yhtiön toiminnan tarkoitus sekä yhtiön toimiala. Toisaalta yhtiön johdon välinpitämättömyys sidosryhmiä ja yhteiskuntaa kohtaan voi johtaa tappioihin yhtiölle. Tällaisessa tapauksessa päätöksenteon rajapintana on OYL 1:8:n johdon huolellisuusvelvollisuus sekä OYL 22:1:n mukainen johdon vahingonkorvausvastuu yhtiölle aiheutetusta vahingosta. Lähestymiskulmana on käytännöllinen lainoppi: tarkoituksena on testata yhtiöoikeuden piirissä muodostettuja systematisointeja ja teorioita CSV:n mukanaan tuomien liike-elämän ongelmatilanteiden kontekstissa. Tavoitteena on siten esittää OYL:n yleisiä periaatteita koskevia tulkintasuosituksia. Tulkinnassa noudatetaan oikeuslähdeoppia: lähtökohtana on lain sanamuodon tulkinta, jota tuetaan erityisesti lain esitöissä esitetyillä kannanotoilla. Oikeuskäytäntöön viitataan siltä osin, kuin sitä on käsiteltävistä kysymyksistä annettu. Tulkinnan apuna hyödynnetään sekä kotimaista että ulkomaista oikeuskirjallisuutta, minkä lisäksi erityisesti voitontuottamistarkoituksen analyysin yhteydessä tulkinta-aineistoon on otettu mukaan myös liiketaloustieteellistä aineistoa. Esitän tässä tutkielmassa muutaman keskeisen väitteen. Väitän, että vaikka yhtiön etu samastetaan usein osakkeenomistajien etuun, kyse on enemmänkin tosiasiallisesta kuin käsitteellisestä yhteydestä. Yhtiön residuaalikassavirran omistajina osakkeenomistajat lähtökohtaisesti hyötyvät aina yhtiön arvon kasvattamisesta, ja yhtiön etu johtaa siten lähtökohtaisesti osakkeenomistajien etuun. Osakkeenomistajien etu ei kuitenkaan ole sama asia kuin yhtiön etu, sillä esimerkiksi tilanteissa, joissa osakkeenomistajat pyrkivät toimimaan opportunistisesti suhteessa yhtiön velkojiin, osakkeenomistajien intressissä voi olla sellainen toiminta, joka tosiasiassa tuhoaa yhtiön arvoa. Pidän järkevänä tulkintana sitä, että yhtiön arvoa tuhoava toiminta ei voi missään tilanteessa olla yhtiön edun mukaista. Toiseksi väitän, että OYL 1:5:n tulkinnassa keskeinen oppi valistuneesta arvonmaksimoinnista on eräänlainen CSV-liiketoimintamallin oikeudellinen vastinpari. Esitän lisäksi, että valistunut arvonmaksimointi on paitsi mahdollinen ja mielekäs, myös pääsääntöisesti ainoa rationaalinen tapa tulkita OYL 1:5:n tosiasiallista sisältöä. Näin ollen CSV-liiketoiminnan periaatteet ja osakeyhtiön toiminnan tarkoitus nykymuodossaan eivät ole ristiriidassa keskenään. Kolmanneksi väitän, että OYL:n yhtiön johdon toimintaa määrittävä sääntely mahdollistaa CSV:n harjoittamisen lähes ongelmitta ja myös kannustaa siihen de jure, muttei välttämättä de facto. Näin ollen vastuu CSV-periaatteiden integroimisesta yhtiön liiketoimintaan siirtynee jossain määrin osakkeenomistajakollektiiville, mikä voidaan toisaalta nähdä myös ilmentymänä riskin ja kontrollin osakkeenomistajille yleisestikin allokoivasta osakeyhtiöinstituution taustaperiaatteesta.

Kansainvälisten rikostuomioistuinten perussäännöissä luetellaan joukko vakavia rikostekoja, jotka ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan silloin, kun ne tehdään osana siviiliväestöön kohdistettua laajamittaista tai systemaattista hyökkäystä. Rikosten ihmisyyttä vastaan rikostunnusmerkistöön sisältyvä yksittäisten rikostekojen luettelo päättyy säännökseen, joka täydentää rikosluetteloa kriminalisoimalla muutoin erikseen lueteltujen rikosten lisäksi ’muut epäinhimilliset teot’, jotka tehdään osana laajamittaista tai systemaattista hyökkäystä siviiliväestöä kohtaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää rikosten ihmisyyttä vastaan ’muiden epäinhimillisten tekojen’ kiellon sisältöä ja ulottuvuutta osana kansainvälistä rikosoikeutta. Ilmaisun ’muut epäinhimilliset teot’ ollessa lähtökohtaisesti melko epätäsmällinen ja laaja-alainen, tarkastellaan kieltoa erityisesti rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään kokoamaan ja systematisoimaan ’muihin epäinhimillisiin tekoihin’ liittyvää säädännäisaineistoa ja oikeuskäytäntöä sekä tarkastelemaan normin sisältöä osana kansainvälistä tapaoikeutta. Historiallisen näkökulman kautta pyritään esittelemään ’muiden epäinhimillisten tekojen’ oikeudellista sisältöä eri aikoina ja kiellon yhteensopivuutta laillisuusperiaatteen kanssa rikostunnusmerkistön eri kehitysvaiheissa. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ kielto on pyritty asettamaan osaksi laajempaa oikeudellista kontekstia ja tulkitsemaan kieltoa soveltuvien oikeusperiaatteiden, etenkin laillisuusperiaatteen ja kansallisista rikosoikeusjärjestelmistä johdettavissa olevien periaatteiden valossa. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ kielto on sisällytetty kaikkien kansainvälisten rikostuomioistuinten perussääntöihin ja sitä on sovellettu laajalti oikeuskäytännössä. Kriminalisoinnin tunnusmerkistö ja ulottuvuus on täsmentynyt merkittävästi oikeuskäytännön kautta. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ tunnusmerkistön asteittaisesta kehityksestä ja eri määritelmien eroavaisuuksista huolimatta voidaan kiellon katsoa tulleen määritellyksi kansainvälisessä tapaoikeudessa kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamisasiakirjoista ilmenevällä tavalla. Rajanvedossa ’muiden epäinhimillisten tekojen’ ja mahdollisten muiden vakavaa kärsimystä tai vakavan vamman aiheuttavien tekojen välillä muodostuu tärkeäksi ’muiden epäinhimillisten tekojen’ samanlaisen luonteen ja vakavuuden toteaminen suhteessa muihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tutkielmassa katsotaan, että mahdollisten ’muiden epäinhimillisten tekojen’ luonnetta arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota etenkin ihmisoikeusperiaatteisiin ja kansallisista oikeusjärjestelmistä johdettavissa oleviin tietyntyyppisten vakivallantekojen rikollista luonnetta koskeviin periaatteisiin. ’Muista epäinhimillisistä teoista’ tuomittaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota laillisuusperiaatteeseen ja tutkia rikosvastuun toteuttamisen yhteensopivuus laillisuusperiaatteen kanssa tapauskohtaisesti.

Two Abstracts

The Directive (2019/2121) on cross-border conversions, mergers and divisions entered into force on 1 January 2020, bringing cross-border conversions and divisions finally under the same legal framework that already existed for cross-border mergers. The Directive is the last in a long line of regulatory efforts spanning many decades seeking to further facilitate the cross-border activity of corporations within EU and thus enhancing the working of the Single Market. This thesis seeks to critically examine the new Directive and the reasons behind its adoption. The thesis provides evidence that there indeed existed a real need for new legislation further harmonising cross-border operations within EU. The normative analysis of the legal reality before the adoption of the new Directive shows evidence that the freedom of establishment as granted by the Treaty on the Functioning of the European Union was, especially with relation to cross-border conversions and divisions, quite illusory without proper procedural framework set in place. The analysis also shows that while the rules concerning cross-border mergers were already harmonised to a degree, there were still clear deficits in the legislation that hindered companies’ possibilities to fully utilise the opportunities granted by the Single Market. The adoption of the new Directive is thus a tremendous achievement, if not just for the fact that it brings cross-border conversions and divisions under EU level legislation for the first time. Further analysis of the Directive shows that it also contains many sensible amendments made to the old legislation, one of which is the newly constructed framework concerning the protection of different stakeholders. Sadly, the analysis shows that the new Directive is not completely without problems. The Directive contains numerous inconsistencies in how it regulates the different operations, and the new rules set out for the scrutiny of legality are likely to further complicate cross-border operation procedures. The Directive also does not solve the problems relating to different corporate laws between Member States, even though it offers rules harmonising the operation procedures. The thesis concludes offering some possible solutions to these most glaring problems with the new Directive.

Certain software products employing digital techniques for encryption of data are subject to export controls in the EU Member States pursuant to Community law and relevant laws in the Member States. These controls are agreed globally in the framework of the so-called Wassenaar Arrangement. Wassenaar is an informal non-proliferation regime aimed at promoting international stability and responsibility in transfers of strategic (dual-use) products and technology. This thesis covers provisions of Wassenaar, Community export control laws and export control laws of Finland, Sweden, Germany, France and United Kingdom. This thesis consists of five chapters. The first chapter discusses the ratio of export control laws and the impact they have on global trade. The ratio is originally defence-related - in general to prevent potential adversaries of participating States from having the same tools, and in particular in the case of cryptographic software to enable signals intelligence efforts. Increasingly as the use of cryptography in a civilian context has mushroomed, export restrictions can have negative effects on civilian trade. Information security solutions may also be took weak because of export restrictions on cryptography. The second chapter covers the OECD's Cryptography Policy, which had a significant effect on its member nations' national cryptography policies and legislation. The OECD is a significant organization,because it acts as a meeting forum for most important industrialized nations. The third chapter covers the Wassenaar Arrangement. The Arrangement is covered from the viewpoint of international law and politics. The Wassenaar control list provisions affecting cryptographic software transfers are also covered in detail. Control lists in the EU and in Member States are usually directly copied from Wassenaar control lists. Controls agreed in its framework set only a minimum level for participating States. However, Wassenaar countries can adopt stricter controls. The fourth chapter covers Community export control law. Export controls are viewed in Community law as falling within the domain of Common Commercial Policy pursuant to Article 133 of the EC Treaty. Therefore the Community has exclusive competence in export matters, save where a national measure is authorized by the Community or falls under foreign or security policy derogations established in Community law. The Member States still have a considerable amount of power in the domain of Common Foreign and Security Policy. They are able to maintain national export controls because export control laws are not fully harmonized. This can also have possible detrimental effects on the functioning of internal market and common export policies. In 1995 the EU adopted Dual-Use Regulation 3381/94/EC, which sets common rules for exports in Member States. Provisions of this regulation receive detailed coverage in this chapter. The fifth chapter covers national legislation and export authorization practices in five different Member States - in Finland, Sweden, Germany, France and in United Kingdom. Export control laws of those Member States are covered when the national laws differ from the uniform approach of the Community's acquis communautaire.

Currency undervaluation is a well-known and commonly used method for stimulating economic growth. Although the exact effects of exchange rate arrangements on international trade are highly debated, the fact that strong interlinkages between the two exist is unquestionable. This thesis departs from the generally accepted truth that an undervalued currency functions in practice as a subsidy to exports and tariff on imports. By using the method of legal dogmatics, the thesis analyzes how currency undervaluation can be assessed under international law, focusing on the examination of whether invoking the provisions of the IMF Articles of Agreement or WTO agreements to challenge currency undervaluation could be successful. In order to understand the issues behind this question, the first part of this thesis provides a short overview of the history of international regulation of currencies and the rise and fall of the Bretton Woods system. Parting from the principle of monetary sovereignty and its implications, the thesis provides a cursory glance at the development of international obligations regarding currencies and exchange rates. The second part deals shortly with the relevant provisions of the IMF’s Articles of Agreement and the shortcomings related thereto. Article IV(1)(iii) of the IMF Articles of Agreement places an obligation on member states to avoid manipulating exchange rates in order to gain an unfair competitive advantage over other members. Despite in theory providing an answer to the problem of currency undervaluation, this provision is in practice essentially inoperative, due to the subjective element included in it. Even in the unlikely case that the IMF were to reach the decision that one of its members was in breach of this Article, it has no effective dispute settlement system it could avail itself of if the said member state did not comply with the IMF’s recommendations to remove the breach. With the IMF being unable to effectively deal with the issue, the attention of politicians and academics alike has turned to the WTO, which provides an extremely effective dispute settlement mechanism. Due to its tariff-cum-subsidy effects, currency undervaluation makes it possible for WTO members to circumvent their obligations under the WTO agreements by nullifying, or at least diminishing, the effects of tariff concessions and eluding the prohibition on granting export subsidies. This thesis aims to provide an in-depth analysis of the WTO provisions that are most probable to be invoked with the aim of curbing currency undervaluation: Article XV of the General Agreement on Tariffs and Trade and the WTO provisions on subsidies. As an integral part of this examination, the thesis first discusses the relationship between the International Monetary Fund and the World Trade Organization in currency-related matters and the division of jurisdiction between the two institutions. The main finding in this regard is that although the interpretation of these provisions could in theory be stretched in order to cover currency undervaluation, the WTO cannot at present provide a sustainable answer to the issue of currency undervaluation. This thesis argues that the problems in adjudicating currency manipulation essentially arise from historical developments and the failure to adapt the instruments of international law to a new economic reality. This, together with the fear of overlapping jurisdictions between international institutions, has led to a loophole in international economic law. Initially the division of authority between the WTO and the IMF was clear: exchange rate issues under the par value system were a matter to be dealt with exclusively within the IMF. After the breakdown of the par value system, misuse of monetary policies became easier and more frequent, but nothing was done to reinforce the authority of the IMF. This has led to a situation where the IMF has the jurisdiction to deal with exchange rate issues, but lacks an effective enforcement mechanism to ensure that its rulings are followed. The WTO on the other hand has at its disposal an extremely effective dispute resolution mechanism but lacks jurisdiction regarding currency issues.