Browsing by Title
Now showing items 365-384 of 3676
-
(2016)Kansainvälisten rikostuomioistuinten perussäännöissä luetellaan joukko vakavia rikostekoja, jotka ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan silloin, kun ne tehdään osana siviiliväestöön kohdistettua laajamittaista tai systemaattista hyökkäystä. Rikosten ihmisyyttä vastaan rikostunnusmerkistöön sisältyvä yksittäisten rikostekojen luettelo päättyy säännökseen, joka täydentää rikosluetteloa kriminalisoimalla muutoin erikseen lueteltujen rikosten lisäksi ’muut epäinhimilliset teot’, jotka tehdään osana laajamittaista tai systemaattista hyökkäystä siviiliväestöä kohtaan. Tutkielman tarkoituksena on selvittää rikosten ihmisyyttä vastaan ’muiden epäinhimillisten tekojen’ kiellon sisältöä ja ulottuvuutta osana kansainvälistä rikosoikeutta. Ilmaisun ’muut epäinhimilliset teot’ ollessa lähtökohtaisesti melko epätäsmällinen ja laaja-alainen, tarkastellaan kieltoa erityisesti rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään kokoamaan ja systematisoimaan ’muihin epäinhimillisiin tekoihin’ liittyvää säädännäisaineistoa ja oikeuskäytäntöä sekä tarkastelemaan normin sisältöä osana kansainvälistä tapaoikeutta. Historiallisen näkökulman kautta pyritään esittelemään ’muiden epäinhimillisten tekojen’ oikeudellista sisältöä eri aikoina ja kiellon yhteensopivuutta laillisuusperiaatteen kanssa rikostunnusmerkistön eri kehitysvaiheissa. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ kielto on pyritty asettamaan osaksi laajempaa oikeudellista kontekstia ja tulkitsemaan kieltoa soveltuvien oikeusperiaatteiden, etenkin laillisuusperiaatteen ja kansallisista rikosoikeusjärjestelmistä johdettavissa olevien periaatteiden valossa. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ kielto on sisällytetty kaikkien kansainvälisten rikostuomioistuinten perussääntöihin ja sitä on sovellettu laajalti oikeuskäytännössä. Kriminalisoinnin tunnusmerkistö ja ulottuvuus on täsmentynyt merkittävästi oikeuskäytännön kautta. ’Muiden epäinhimillisten tekojen’ tunnusmerkistön asteittaisesta kehityksestä ja eri määritelmien eroavaisuuksista huolimatta voidaan kiellon katsoa tulleen määritellyksi kansainvälisessä tapaoikeudessa kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustamisasiakirjoista ilmenevällä tavalla. Rajanvedossa ’muiden epäinhimillisten tekojen’ ja mahdollisten muiden vakavaa kärsimystä tai vakavan vamman aiheuttavien tekojen välillä muodostuu tärkeäksi ’muiden epäinhimillisten tekojen’ samanlaisen luonteen ja vakavuuden toteaminen suhteessa muihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tutkielmassa katsotaan, että mahdollisten ’muiden epäinhimillisten tekojen’ luonnetta arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota etenkin ihmisoikeusperiaatteisiin ja kansallisista oikeusjärjestelmistä johdettavissa oleviin tietyntyyppisten vakivallantekojen rikollista luonnetta koskeviin periaatteisiin. ’Muista epäinhimillisistä teoista’ tuomittaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota laillisuusperiaatteeseen ja tutkia rikosvastuun toteuttamisen yhteensopivuus laillisuusperiaatteen kanssa tapauskohtaisesti.
-
(2019)It has long been the starting point in international law that a sovereign state is entitled to exclusively have control over the activity taking place on its soil, and that states should abstain from attempts to intervene in such internal affairs of each other. However, increasing globalisation and the advent of internet have shaken up this status quo – a traditional territorial approach to the regulation of novel phenomena in the online world is simply no longer sufficient. At the same time, overly broad extraterritorial claims by one state can be seen unacceptable by other states that are also interested in regulating the matter themselves. As it is discussed in this work, the contrast between these two approaches is highly relevant in the field of protection of personal data. The aim of this work is to (1) examine the extent of the extraterritorial mechanisms of the EU General Data Protection Regu-lation, after which (2) a critical assessment of these mechanisms will be performed from the perspective of international law. Both of these questions will be reviewed from a mainly doctrinal point of view, with certain additional sociological argu-ments being presented in relation to question (1). When examining question (2), the doctrinal method will take on a critical dimension, as the assessment of reasonableness of the extraterritorial mechanisms of the GDPR will be performed using principles of public international law as a normative framework. In order to establish said framework, a review of the con-cepts of sovereignty, jurisdiction and extraterritoriality will take place in the beginning of the work. Due to the political nature of extraterritoriality, political viewpoints will also be considered, where relevant. The GDPR employs several different mechanisms that stretch the Regulation’s effects beyond the borders of the EU. Some of these effects are more direct than the others. First of all, the GDPR has a rather broad territorial scope under Article 3, pursuant to which the Regulation applies to non-EU controllers and processors that either have an establishment in the EU or target data subjects in the EU. In addition, the GDPR has an effect on controllers and processors receiving personal data from a data exporter in the EU, even if they would not be otherwise subject to the Regulation under its territorial scope. Furthermore, the European influence abroad is visible through the European Commission’s adequacy decisions, bilaterally and multilaterally negotiated instruments, the Regulation’s Brussels effect and even the public awareness concerning privacy matters that has been affected, at least indirectly, by the strict requirements of the EU data protection law. In order to critically assess these mechanisms, a novel approach that accounts for all relevant factors when evaluating an extraterritorial assertion is assumed. While it is not possible to definitively claim that an extraterritorial claim is unacceptable, an overall assessment considering the principles of comity and sovereign equality can be helpful in order to establish whether certain extraterritorial assertions are questionable and to find alternative regulatory solutions that would be better in line with international law. Therefore, considering multiple factors, such as fairness, proportionality, justification, and predictability, it is concluded that certain extraterritorial mechanisms of the GDPR can be considered overly broad, especial-ly when there is no real chance that they could be enforced. For this reason, the study suggests that special emphasis should be given to those extraterritorial mechanisms that are enforceable within the EU and to mechanisms that require no enforcement action in order to function. Additionally, a proper balance between the interests between the EU and other independent regulators needs to be sought when determining the extent of the requirements of the GDPR, as it was cau-tiously implied in the recent CJEU judgment in C-507/17 – Google.
-
(2017)The need for data protection emerged during the development of information technology in the 1960's when the automatic gathering of personal data became a possibility. Since then, the possibilities to collect and store data has grown exponentially. The international community recognized the need for a unified data protection regime when cross border data transfers became more commonly used in the economic sphere. During the past decades, since the emergence of cross-border data protection, the world has changed drastically, creating numerous new fields of use for personal data. The globalisation of the world economy has increased due to drastic advancements in new technologies. The EU has, ever since the revolution of the internet, tried to unify the rules on data protection within its Member States. The responsibility the EU has of protecting its citizens' right to privacy does not however end at the borders of the union. The EU needs to ensure that the same adequate level of protection is upheld when data is transferred across the borders of the EU. The ruling in the Schrems case underlined the responsibility of the EU to ensure adequate protection even outside its jurisdiction. The main question of this thesis is to analyse the validity of the current transfer mechanism, the Privacy Shield, when transferring personal data from the EU or the EEA to the USA. The aim of this thesis is to analyse how the current framework has created a stronger protection of personal data of data subjects within the EU, with the ruling of the CJEU on the Safe Harbour in mind. Furthermore, the aim also to evaluate whether the current framework will hold up against the level of adequacy set by the General Data Protection Regulation (GDPR) as the Privacy Shield was originally drafted with the level of adequacy laid down by the Directive 95/46/EC as a benchmark. The main findings of this thesis are, that while the emergence Privacy Shield has helped to promote the importance the protection of personal data when it is transferred outside the territorial scope of the EU, it has failed to provide adequate safeguards in certain aspects. The main aspects where the Privacy Shield has failed to provide adequate safeguards are the access to personal data by U.S. authorities and to provide effective legal remedies. The Privacy Shield could become the function framework it was set out to be, but without a common goal and a common understanding of what lies at the bottom of the issues, the EU and the USA will continue to struggle in creating a binding and enforceable framework that works. The underlying issue seems to be as much of a political nature than of a regulatory one.
-
Cross-border Mobility Directive: an Assessment of the Directive and its effects on the Single Market (2021)The Directive (2019/2121) on cross-border conversions, mergers and divisions entered into force on 1 January 2020, bringing cross-border conversions and divisions finally under the same legal framework that already existed for cross-border mergers. The Directive is the last in a long line of regulatory efforts spanning many decades seeking to further facilitate the cross-border activity of corporations within EU and thus enhancing the working of the Single Market. This thesis seeks to critically examine the new Directive and the reasons behind its adoption. The thesis provides evidence that there indeed existed a real need for new legislation further harmonising cross-border operations within EU. The normative analysis of the legal reality before the adoption of the new Directive shows evidence that the freedom of establishment as granted by the Treaty on the Functioning of the European Union was, especially with relation to cross-border conversions and divisions, quite illusory without proper procedural framework set in place. The analysis also shows that while the rules concerning cross-border mergers were already harmonised to a degree, there were still clear deficits in the legislation that hindered companies’ possibilities to fully utilise the opportunities granted by the Single Market. The adoption of the new Directive is thus a tremendous achievement, if not just for the fact that it brings cross-border conversions and divisions under EU level legislation for the first time. Further analysis of the Directive shows that it also contains many sensible amendments made to the old legislation, one of which is the newly constructed framework concerning the protection of different stakeholders. Sadly, the analysis shows that the new Directive is not completely without problems. The Directive contains numerous inconsistencies in how it regulates the different operations, and the new rules set out for the scrutiny of legality are likely to further complicate cross-border operation procedures. The Directive also does not solve the problems relating to different corporate laws between Member States, even though it offers rules harmonising the operation procedures. The thesis concludes offering some possible solutions to these most glaring problems with the new Directive.
-
(2015)The European Union’s data protection legislation has been under development for many years. The society changed and the need for a contemporary legislation arrived. Therefore, after many years of discussions and debates, the Directive 95/46/EC was repealed by the EU Regulation 2016/67 (GDPR,), effective as from 25 May 2018. The GDPR is committed to bring strength regarding the protection of individual’s personal data and also modernize the current business operational model, therefore, once the cross-border transfer plays an important role in such business the present paper aims to analyse (i) what is the process under European legislation when transferring personal data to third-countries, (ii) how the companies can ensure compliance under the GDPR, and (iii) what are the consequences for non-compliance from a business and legal points of view. The process for transferring personal data to a third country is well established under Section V of the GDPR. The Regulation now formally brings, for example, the mechanism of Binding Corporate Rules in its scope, and also provides further guidance on how data exporters must act when willing to have the personal data sent out of European Union or European Economic Area. The present research paper determined that the process to have Transborder flow (i) is now more straightforward, because it formally brings alternative methods and solutions for the companies to lawfully transfer such data, (ii) it is also more harmonised than before, because it has direct effect in the Member States' legislations, (iii) it is more effective, once the supervisory authorities holds more power and autonomy to act independently, and (iv) it is more severe on regards of its enforcement, due to the value of the administrative fines that can be imposed by the authorities. The lack of real case-laws and practical discussions conducted the author to make many assumptions and choose a more descriptive approach instead of providing clear implications of the new Regulation. Therefore, the conclusions are based on the comparison of the old Directive and the new Regulation, as well as practical experience in dealing with privacy on a regular basis. Nevertheless, it will be necessary more time after the GDPR comes into force in order to define if the new legislation is effective as expected, and if the cross-border transfer to third-countries actually safeguards the same European level of data protection or not.
-
(2000)Certain software products employing digital techniques for encryption of data are subject to export controls in the EU Member States pursuant to Community law and relevant laws in the Member States. These controls are agreed globally in the framework of the so-called Wassenaar Arrangement. Wassenaar is an informal non-proliferation regime aimed at promoting international stability and responsibility in transfers of strategic (dual-use) products and technology. This thesis covers provisions of Wassenaar, Community export control laws and export control laws of Finland, Sweden, Germany, France and United Kingdom. This thesis consists of five chapters. The first chapter discusses the ratio of export control laws and the impact they have on global trade. The ratio is originally defence-related - in general to prevent potential adversaries of participating States from having the same tools, and in particular in the case of cryptographic software to enable signals intelligence efforts. Increasingly as the use of cryptography in a civilian context has mushroomed, export restrictions can have negative effects on civilian trade. Information security solutions may also be took weak because of export restrictions on cryptography. The second chapter covers the OECD's Cryptography Policy, which had a significant effect on its member nations' national cryptography policies and legislation. The OECD is a significant organization,because it acts as a meeting forum for most important industrialized nations. The third chapter covers the Wassenaar Arrangement. The Arrangement is covered from the viewpoint of international law and politics. The Wassenaar control list provisions affecting cryptographic software transfers are also covered in detail. Control lists in the EU and in Member States are usually directly copied from Wassenaar control lists. Controls agreed in its framework set only a minimum level for participating States. However, Wassenaar countries can adopt stricter controls. The fourth chapter covers Community export control law. Export controls are viewed in Community law as falling within the domain of Common Commercial Policy pursuant to Article 133 of the EC Treaty. Therefore the Community has exclusive competence in export matters, save where a national measure is authorized by the Community or falls under foreign or security policy derogations established in Community law. The Member States still have a considerable amount of power in the domain of Common Foreign and Security Policy. They are able to maintain national export controls because export control laws are not fully harmonized. This can also have possible detrimental effects on the functioning of internal market and common export policies. In 1995 the EU adopted Dual-Use Regulation 3381/94/EC, which sets common rules for exports in Member States. Provisions of this regulation receive detailed coverage in this chapter. The fifth chapter covers national legislation and export authorization practices in five different Member States - in Finland, Sweden, Germany, France and in United Kingdom. Export control laws of those Member States are covered when the national laws differ from the uniform approach of the Community's acquis communautaire.
-
(2024)Tutkielmassa käsitellään kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive, (EU) 2022/2464) raportointivaatimusten vaikutuksia arvopaperimarkkinaoikeudelliseen viherpesuun. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitä viherpesu on ja miten se vaikuttaa pörssiyhtiön osakkeen arvoon. Pörssiyhtiöiden kestävyystietojen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kysynnän kasvuun on vaikuttanut paitsi yrityksiin kohdistuvien riskien muuttuva luonne, myös jatkuvasti vastuullisuustietoisemmin toimiva sijoittajayhteisö. Kestävyystiedonannoille on asetettu Euroopan unionissa (EU) laadullisia ja muotoseikkoja koskevia edellytyksiä. Yksi tiedonantoja sääntelevistä kokonaisuuksista on uusi CSRD, joka astui voimaan 1.1.2024. CSRD:n tarkoituksena on lisätä kestävyystiedonantojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta, jotta EU:n alueella liikkuva pääoma kohdentuisi kestävämpiin sijoituskohteisiin. Lisäksi CSRD pyrkii vähentämään yhtä 2020-luvun merkittävintä sijoittajansuojaa uhkaavaa tekijää – viherpesua. Tutkielmassa todettiin, että viherpesu näyttäytyy pörssiyhtiön markkinoinnissa tyypillisesti epäedullisten tietojen pois jättämisenä sekä harhaanjohtavien tai perustelemattomien vastuullisuusväitteiden esittämisenä. Lisäksi tutkielmassa tehtiin siinä esitettyjen esimerkkitapausten perusteella johtopäätös, jonka mukaan pörssiyhtiön viherpesu vaikuttaa lähes poikkeuksetta negatiivisesti sen osakkeen arvoon. Tutkielmassa esitettyjen havaintojen pohjalta myös todettiin, että CSRD:n sääntely voidaan nähdä onnistuneena arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun estämiseksi. Erityisesti kestävyysraportointidirektiiviä täydentävät ESRS-standardit luovat pörssiyhtiöille niin laajat ja yksityiskohtaiset raportointivelvollisuudet, että arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun mahdollisuudet vähenevät merkittävästi uuden sääntelyn myötä. Myös pörssiyhtiöiltä edellytettävä olennaisuusanalyysi tuottaa sijoittajayhteisölle tärkeää uudenlaista tietoa, joka turvaa sijoittajien tiedonsaantioikeutta ja näin ollen myös vähentää viherpesun mahdollisuuksia.
-
(2014)Currency undervaluation is a well-known and commonly used method for stimulating economic growth. Although the exact effects of exchange rate arrangements on international trade are highly debated, the fact that strong interlinkages between the two exist is unquestionable. This thesis departs from the generally accepted truth that an undervalued currency functions in practice as a subsidy to exports and tariff on imports. By using the method of legal dogmatics, the thesis analyzes how currency undervaluation can be assessed under international law, focusing on the examination of whether invoking the provisions of the IMF Articles of Agreement or WTO agreements to challenge currency undervaluation could be successful. In order to understand the issues behind this question, the first part of this thesis provides a short overview of the history of international regulation of currencies and the rise and fall of the Bretton Woods system. Parting from the principle of monetary sovereignty and its implications, the thesis provides a cursory glance at the development of international obligations regarding currencies and exchange rates. The second part deals shortly with the relevant provisions of the IMF’s Articles of Agreement and the shortcomings related thereto. Article IV(1)(iii) of the IMF Articles of Agreement places an obligation on member states to avoid manipulating exchange rates in order to gain an unfair competitive advantage over other members. Despite in theory providing an answer to the problem of currency undervaluation, this provision is in practice essentially inoperative, due to the subjective element included in it. Even in the unlikely case that the IMF were to reach the decision that one of its members was in breach of this Article, it has no effective dispute settlement system it could avail itself of if the said member state did not comply with the IMF’s recommendations to remove the breach. With the IMF being unable to effectively deal with the issue, the attention of politicians and academics alike has turned to the WTO, which provides an extremely effective dispute settlement mechanism. Due to its tariff-cum-subsidy effects, currency undervaluation makes it possible for WTO members to circumvent their obligations under the WTO agreements by nullifying, or at least diminishing, the effects of tariff concessions and eluding the prohibition on granting export subsidies. This thesis aims to provide an in-depth analysis of the WTO provisions that are most probable to be invoked with the aim of curbing currency undervaluation: Article XV of the General Agreement on Tariffs and Trade and the WTO provisions on subsidies. As an integral part of this examination, the thesis first discusses the relationship between the International Monetary Fund and the World Trade Organization in currency-related matters and the division of jurisdiction between the two institutions. The main finding in this regard is that although the interpretation of these provisions could in theory be stretched in order to cover currency undervaluation, the WTO cannot at present provide a sustainable answer to the issue of currency undervaluation. This thesis argues that the problems in adjudicating currency manipulation essentially arise from historical developments and the failure to adapt the instruments of international law to a new economic reality. This, together with the fear of overlapping jurisdictions between international institutions, has led to a loophole in international economic law. Initially the division of authority between the WTO and the IMF was clear: exchange rate issues under the par value system were a matter to be dealt with exclusively within the IMF. After the breakdown of the par value system, misuse of monetary policies became easier and more frequent, but nothing was done to reinforce the authority of the IMF. This has led to a situation where the IMF has the jurisdiction to deal with exchange rate issues, but lacks an effective enforcement mechanism to ensure that its rulings are followed. The WTO on the other hand has at its disposal an extremely effective dispute resolution mechanism but lacks jurisdiction regarding currency issues.
-
(2014)The thesis reviews the issue of cyber attacks and international law in terms of jus ad bellum, the law concerning the recourse to force by states. The thesis takes the view that the existing rules on the use of force, namely Articles 2(4) and 51 of the United Nations Charter and the corresponding rules of customary international law apply to attacks regardless of the way they are carried out and thus, they apply to cyber attacks as well. Two central examples of different kinds of cyber attacks are presented to illustrate the issue: the attacks against Estonia in 2007 and Stuxnet, the malware that targeted Iranian nuclear facilities and was discovered in 2010. Before covering the main question of if and when cyber attacks may constitute uses of force or armed attacks, the thesis takes a brief historical look at how the just war doctrine and the regulation of war have evolved to their current state. The thesis argues that while cyber attacks are a new phenomenon with certain unique aspects, they are a part of the evolution and continuum of armed conflict. The thesis takes a look at the different approaches (instrument-based, target-based and effects-based) to assessing the question of whether or not a cyber attack crosses the threshold of a use of force or an armed attack. The effects-based view is found to be most appropriate one. It is argued that particularly cyber attacks that cause death, injury, damage or destruction qualify as uses of force. As cyber operations make it possible to cause severe economic consequences without the use of physical force, the question of economic force is discussed as well. The thesis argues that while the prevailing view is that Article 2(4) does not cover the use of economic force, the question may arise in the context of cyber attacks, and an attack with such consequences may result in a reappraisal of the issue in state practice. Turning to armed attacks, the thesis argues that cyber operations may also qualify as armed attacks. Accepting the prevailing view that distinguishes between uses of force and armed attacks, the thesis claims that for a cyber operation to rise to the level of an armed attack, the consequences must be sufficiently grave. It is argued that for example a denial-of-service attack does not fulfil the criteria of an armed attack, but an attack that causes fatalities or severe damage or destruction would cross the threshold and justify self-defence. The thesis also discusses the question of anticipatory self-defence in the context of cyber attacks.
-
(2014)This research will be comprised of five main parts which are directly correlated to achieve some well-based conclusions. The first part will be regarding cybersecurity in general and cybersecurity in the European Union. Here we will give some data that will show the relevance of the topic in our daily life, while at the same time demonstrating why it is so important to have a good cybersecurity strategy to protect the Union’s citizens. In the second part, we will analyse the cybersecurity-related legislation in the European Union, which will give us a good head start as to how we stand in the European Union. The third part will consist of the analysis and description of the law enforcement agencies cooperation with companies in the European Union and how this cooperation can be successful enough for the benefit of the whole Union. In the fourth part we will discuss injunctions in the European Union, in general, and then we will specifically discuss injunctions in the United Kingdom, Germany and Spain. Last, but not least, we will analyse the United States’ legislation and law enforcement agency regarding cybersecurity. Also, during the course of our research, we will interview two Associate General Counsels of one of the biggest technology firms in the world, Microsoft. Microsoft is a leading company in the cybersecurity space with a broad range of experience of working to disrupt malware and botnets, through private law and through law enforcement partnership.
-
DAC6-direktiivin pohjalta säädettyjen velvoitteiden suhde oikeusvarmuuteen ja oikeudenmukaisuuteen (2020)Aggressiivisen verosuunnittelun ja veron kiertämisen torjunnasta on 2010-luvulla noussut merkittävä tavoite niin Euroopan unionissa kuin sen jäsenvaltioissa. Tehostettujen toimien taustalla vallitsee jäsenvaltioiden veropohjien rapautuminen, sillä yritysten harjoittamat aggressiiviset verosuunnittelurakenteet ovat vähentäneet merkittävästi valtioiden verotuloja, mikä puolestaan on suoraan vaikuttanut julkisten palveluiden rahoittamiseen jäsenvaltioissa. Euroopan unionin uuden sääntelyn avulla halutaan entisestään lisätä läpinäkyvyyttä ja tietojenvaihtoa rajat ylittävistä järjestelyistä, jotta viranomaiset saisivat nopeammin tiedot haitallisista toimista, jolloin näihin toimiin pystyttäisiin viranomaisten toimesta tarttua tehokkaammin. Tutkielmassa tarkastellaan pakollista automaattista tietojenvaihtoa koskevaa neuvoston direktiiviä (EU) 2018/882, eli niin kutsuttua DAC6-Direktiiviä, sekä sen pohjalta säädettyä kansallista lainsäädäntöä. DAC6-direktiivi on jatkoa hallinnollista yhteistyötä koskevalle neuvoston direktiiville (EU) 2011/16. DAC6-direktiivillä laajennetaan tietojenvaihto uudelle tasolle, sillä direktiivillä velvoitetaan asianomaisten verovelvollisten lisäksi myös palvelun tarjoajat, eli välittäjät, raportoimaan rajat ylittävistä järjestelyistä. Vastuuta verojärjestelyistä halutaan näin ollen vierittää palvelun tarjoajien suuntaan, sillä yhä useammin yritykset käyttävät verosuunnittelussaan apuna ulkopuolisia neuvonantajia. DAC6-direktiivi ja sen pohjalta säädetty kansallinen lainsäädäntö asettavat siten erilaisia velvoitteita sekä asianomaisille verovelvollisille että palvelun tarjoajille. Tutkielma keskittyykin tarkastelemaan sääntelyllä asetettuja velvoitteita raportointivelvollisille tahoille. Sääntely on herättänyt paljon keskustelua sen tulkinnanvaraisuuden ja epäselvyyden vuoksi, minkä johdosta sääntelyn katsotaan lisäävän hallinnollista ja kustannuksellista taakkaa sen kohteena oleville toimijoille. Tulkinnanvaraisen sääntelyn pelätään lisäksi uhkaavan verotuksen oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta. Tutkielman tarkoituksena on siten pohtia sääntelyllä sen kohteille asetettuja velvoitteita oikeusvarmuuden näkökulmasta sekä lisäksi sääntelyä peilataan oikeudenmukaisuuden valossa, ottaen samalla huomioon raportointivelvollisella taholla olevat perustellut odotukset hyvän verojärjestelmän vaatimusten toteutumisesta. Tutkielman aihetta lähestytään ensisijaisesti oikeusdogmatiikan, eli lainopin näkökulmasta. Tämän lisäksi tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös veropoliittisesta näkökulmasta, sillä lainsäädännön oikeusvarmuus ja ennakoitavuus ovat keskeinen osa hyvän verojärjestelmän vaatimuksia.
-
(2022)Euroopan komissio julkaisi helmikuussa 2022 ehdotuksen datasäädökselle, jonka tarkoituksena on ratkaista ne oikeudelliset, taloudelliset ja tekniset juurisyyt, jotka ovat johtaneet siihen, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden tuottama teollinen data on jäänyt täydessä potentiaalissaan hyödyntämättä unionin alueella. Asetusehdotus varmentaa sen, että käyttäjillä on unionin alueella pääsy tällaisten tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen tuottamaan dataan sekä käyttäjillä on lisäksi vapaus käyttää tällaista dataa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi jakaa sitä kolmannelle osapuolelle hyödynnettäväksi. Komissio on nimittäin esittänyt, että yksi merkittävä syy teollisen datan hyödyntämättömyydelle on se, että esineiden internetiin yhdistettyjen tuotteiden ja siihen liittyvien palvelujen valmistajat, eli niin sanotut datan haltijat, tyypillisesti teknisen suunnittelun valvonnan kautta määrittävät, mitä dataa erinäinen tuote tai palvelu tuottaa ja ketkä siihen pääsevät käsiksi. Asetusehdotus pyrkii siten siihen, että unionin datamarkkinat vapautuisivat niin, että tällaisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottaman datan arvo jakautuisi tasapuolisemmin sen eri toimijoiden kesken. Asetusehdotus pyrkii kuitenkin myös samalla säilyttämään kannustimet investoida menetelmiin tuottaa tällaisesta datasta arvoa, vaikka sitä velvoitettaisiin jakamaan hyödynnettäväksi käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti tästä tavoitteiden välisestä konfliktista on muodostunut tutkielman päätutkimuskysymys, joka on "Miten komission asetusehdotuksen tavoitteet toteutuvat, jos se tulee voimaan sellaisenaan ehdotetun asetuksen mukaisen datan vallitsevaan kansalliseen lakisääteiseen ja sopimusoikeudelliseen oikeustilaan?" Tutkielman päämääränä on siten oikeusdogmaattisesti selvittää, ottaako asetusehdotus riittävällä tavalla huomioon valmistajien ja muiden datan haltijoiden kannustimet, eli toisin sanoen intressit suojata erinäisen tuotteen tai siihen liittyvän palvelun tuottamaa teollista dataa. Komissio on nimittäin nostanut esille, että teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja voivat soveltuessaan asettaa tietyt rajat valmistajan tai muun datan haltijan velvollisuudelle asettaa ehdotetun asetuksen mukainen data saataville käyttäjille sekä mahdollisesti myös kilpaileville kolmansille osapuolille. Ei ole kuitenkaan kansallisesti itsestään selvää, suojaa teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja ehdotetun asetuksen mukaista dataa, minkä takia tutkielman ensimmäinen alatutkimuskysymys on "Suojaako teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Komissio on lisäksi esittänyt, että yksityisoikeudelliset säännöt ovat keskeisessä asemassa ehdotetun asetuksen mukaisen datan jakamisessa toiselle osapuolelle hyödynnettäväksi. Lähtökohtaisesti kansallinen sopimuskäytäntö on kuitenkin hajanainen, sillä tyypillisesti erinäisestä teollisesta datasta on sovittu standardimuotoisten salassapitoehtojen kautta tai vasta viime vuosina lanseerattujen erillisten tällaista dataa koskevien mallisopimusehtojen kautta, jonka takia tutkielman toinen alatutkimuskysymys on "Suojaako standardimuotoiset salassapitoehdot tai erilliset datalle luodut mallisopimusehdot kansallisesti ehdotetun asetuksen mukaista dataa, ja millä tavalla asetusehdotus suhtautuu niihin?" Tutkielmassa esitetään johtopäätökseksi, että tavoite säilyttää kannustimet investoida toteutuu heikosti, sillä lähtökohtaisesti kansallisesti teollis- ja tekijänoikeudet sekä liikesalaisuuden suoja eivät tyypillisesti suojaa ehdotetun asetuksen mukaista dataa, eikä kansallinen sopimuskäytäntö ole kehittynyt suojaamaan tällaista dataa.
-
(2021)The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.
-
(2023)Komissio esitti helmikuussa 2022 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi datan oikeudenmukaista saatavuutta ja käyttöä koskevista yhdenmukaisista säännöistä (datasäädös). Datasäädöksen tavoitteena on edistää datan käyttöä ja saatavuutta EU:ssa. Datasäädöksen säännöksiä sovelletaan niin kutsuttuun teolliseen dataan sekä henkilötietoihin. EU:ssa on sitouduttu korkeaan henkilötietojen suojan tasoon. Yleinen tietosuoja-asetus sisältää säännöt luonnollisten henkilöiden suojelulle henkilötietojen käsittelyssä. Tutkielmassa vastataan ensin kysymyksiin mitkä ovat yleisen tietosuoja-asetuksen ja EU:n uuden datasäädöksen tavoitteet ja vuorovaikutus. Datasäädöksellä ei poiketa tietosuoja-asetuksen säännöksistä, joiden katsotaan tutkielmassa täydentävän datasäädöstä Euroopan datastrategian tavoitteiden valossa. Tietosuoja-asetuksen ja datasäädöksen tavoitteiden voidaan kuitenkin katsoa olevan jännitteiset. Koska datasäädöksen lainsäädäntöprosessi on tutkielmaa kirjoittaessa kesken, tutkielmassa otetaan kantaa säädöstekstiin ja esitetään myös de lege ferenda -tyylisiä kannanottoja erityisesti yleisen tietosuoja-asetuksen valossa. Tutkielman tarkoituksena on toiseksi tunnistaa henkilötietojen käsittelyyn liittyvät velvollisuudet, jotka julkisen sektorin toimijan ja yksityisen sektorin datan haltijan on erityisesti huomioitava datasäädöksen V luvun tilanteessa, jossa yksityisen sektorin datan haltija asettaa julkisen sektorin saataville henkilötietoja poikkeuksellisen tarpeen tilanteessa. Tutkielmassa tehdään muun muassa johtopäätös, että datasäädöksen V luvun tilanteessa on lähtökohtaisesti kysymys kahden erillisen rekisterinpitäjän välisestä tietojen luovutuksesta.
-
(2024)The purpose of age verification under the GDPR is to verify whether a child is old enough to give a valid consent for the processing of their personal data. Article 8 of the GDPR includes a requirement for age verification but Articles 24(1) and 25(1) of the GDPR, for example, define how age verification must be implemented to ensure effectiveness and appropriateness. The study, for the first time, employs the legal dogmatic method to analyze how age verification is systematically interpreted in the video game environment. The study proposes that age verification is the most critical aspect of Article 8 due to the dependencies of age verification on other key elements of the article. The study further proposes that in the implementation of age verification, the data controller’s risk assessment determines how the age verification mechanism should be selected. Additionally, it is argued that demonstrating the effectiveness of age verification (accountability) is influenced by both the data controller’s and supervisory authority’s capabilities and willingness. The study also investigates through empirical research how age verification and access to video games are implemented in different video games. The examination reveals especially that access to the investigated video games is easy for individuals of any age and if age is verified, it is done through self-declaration.
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan henkilötietojen käsittelijän vastuuaseman muuttumista EU:n tietosuoja-asetuksen (asetus 2016/679) myötä. Olennainen osa käsittelijän vastuista määräytyy rekisterinpitäjän ja tietojenkäsittelijän välisen tietojenkäsittelysopimuksen perusteella, joten tutkimuskysymyksistä toinen keskittyy tarkastelemaan tietojenkäsittelysopimuksiin kohdistuvia muutospaineita. Metodina tutkielmassa on lainoppi. Koska tutkielman painopisteenä on nimenomaan tietosuoja-asetuksen tulkinta, pyrkii tutkielma pysymään pääasiallisesti EU-oikeuden tasolla. Lisäksi tutkielmaa varten on haastateltu noin kahtakymmentä tietosuoja-asiantuntijaa, tarkoituksena saada parempi kuva tietojenkäsittelysopimusten nykytilasta ja mahdollisia suuntaviivoja kehitystarpeille. Vertailun lähtökohtana tutkielmassa on tietosuoja-direktiivin (direktiivi 95/46/EY) ja siitä johtuvien kansallisten lakien tietojenkäsittelijää koskevat säännökset. Direktiivistä johtuvat, henkilötietojen käsittelijää koskevat velvoitteet löytyvät direktiivin artikloista 16 ja 17, joissa säädetään yleisluontoisella tasolla käsittelijän velvollisuudesta noudattaa rekiste-rinpitäjän ohjeita sekä tietojenkäsittelysopimuksen tekemisestä. Tutkielmassa huomautetaan lyhyesti, että näiden artiklojen kansallisessa implementoinnissa löytyy eroja jäsenvaltioiden välillä, mutta lähtökohtaisesti tietojenkäsittelijän vastuuasema direktiivin mukaan on tähän mennessä ollut selkeästi rekisterinpitäjän asemasta riippuvainen ja sille alisteinen. Tietojenkäsittelijän velvoitteiden tunnistaminen tietosuoja-asetuksesta vaatii asetuksen huolellista lukemista ja tulkitsemista. Tässä tutkielmassa käsittelijän velvoitteet on ensinnäkin jaettu suoriin ja epäsuoriin velvollisuuksiin, lisäksi käsittelijällä on velvollisuus avustaa rekisterinpitäjää tietyissä rekisterinpitäjän velvoitteiden toteuttamisessa. Suorat velvoitteet käyvät ilmi suoraan kyseisistä artikloista, missä tietojenkäsittelijä on mainittu rekisterinpitäjän ohella velvoitteen kohteena. Epäsuorat velvoitteet puolestaan ovat luettavissa artikloista, joissa tietojenkäsittelijää ei nimenomaisesti mainita ja joihin ei muissakaan käsittelijää koskevissa artikloissa viitata, mutta jotka koskevat henkilötietojen lainmukaista käsittelyä siinä määrin perustavalla tavalla, että käytännössä käsittelijä voi joutua ottamaan myös kyseiset artiklat toiminnassaan huomioon. Tämä voi johtua kehittyvästä markkinakäytännöstä, taikka käsittelijälle tietojenkäsittelysopimukses-sa annetusta ohjeistuksesta. Toiseksi käsittelijän velvoitteita on tarkasteltu tutkielmassa eri vastuutyyppien pohjalta. Vastuutyypeiksi on eroteltu vahingonkorvausvastuu rekisteröityjä kohtaan, sopimusperusteinen vahingonkorvaus rekisterinpitäjä-käsittelijä-suhteessa, vastuu hallinnollisista sanktioista sekä rikosvastuu. Suurimmat muutokset lainsäädännön osalta kohdistuvat käsittelijän vahingonkorvausvastuuseen rekisteröityjä kohtaan sekä hallinnollisiin sanktioihin. Asetuksessa on viitattu selkeästi molempien vastuutyyppien kohdalla, minkä säännöksien rikkomisesta käsittelijä voi joutua vahingonkorvaus- tai sanktiovastuuseen. Lisäksi asetuksessa on säädetty, että käsittelijän vahingonkorvausvastuu tai vastuu hallinnollisesta sanktiosta voi myös aiheutua siitä, että käsittelijä on rikkonut rekisterinpitäjän antamia kirjallisia ohjeita. Tutkielmassa pohditaan, kuinka rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä voivat tässä uudessa lainsäädännöllisessä tilanteessa sopia vahingonkorvausvastuun jakautumisesta enää keskenään, vai onko kyseisenlaisille sopimuslausekkeille ylipäätään enää tarvetta. Tietojenkäsittelysopimuksista säädetään tietosuoja-asetuksen artiklassa 28. Verrattuna tietosuojadirektiivin asettamiin vaatimuksiin artikla 28 on huomattavasti yksityiskohtaisempi, jättäen kuitenkin tulkinnanvaraa yrityksille vaatimusten toteuttamisessa. Tutkimusta varten tehdyissä haastatteluissa kävi ilmi, että suuri osa artiklan 28 vaatimuksista on ollut osa markkinakäytäntöä jo ennen kuin kaikki kansalliset henkilötietolait ovat tätä vaatineet. Tämä koskee kuitenkin lähinnä suuryrityksiä; pienemmissä yrityksissä, joissa tietosuoja-asiat eivät ole olleet suuren huomion kohteena, tilanne on toinen. Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että tietojenkäsittelysopimuksien lausekkeet tulevat yksityiskohtaistumaan, koska niillä on suora vaikutus vastuun jakautumiseen sekä vahingonkorvauksen että sanktioiden osalta.
-
(2023)Datan yhteiskunnallinen merkitys on korostunut entisestään, ja datan määrän lisääntyminen on viime vuosina muuttanut niin taloutta kuin yhteiskuntaa. Datan merkitys nyky-yhteiskunnalle on itse asiassa niin merkittävä, että tämänhetkinen digitaalinen kehitys nimitetään neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Dataa syntyy nykyään etenkin esineiden internetiin (eng. ”Internet of Things”) liitettyjen laitteiden toiminnan seurauksena, mikä on kasvattanut datan määrää huomattavasti. Samalla datan sääntely tärkeys on tunnustettu. Euroopan komission konkreettinen tulos tästä on eurooppalaiseen datastrategiaan perustuva ehdotus datasäädökseksi (eng. Data Act), jonka tavoitteena on parantaa datan saatavuutta sisämarkkinoilla säätämällä muun muassa eräitä datan jakamista koskevia velvoitteita. Tutkielmassa tutkitaan ensinnäkin sitä, mikä on datasäädösehdotuksen merkitys kilpailuoikeudelle, ja onko säädöksessä kyse kilpailuoikeudellisesti relevantista lainsäädännöstä. Lainsäädäntöehdotus tähtää kilpailuoikeudelle tyypillisiin tavoitteisiin, mutta ehdotuksen suhde kilpailulainsäädäntöön jää säädöksessä perustelematta. Tutkielman toinen sekä pääasiallinen tutkimuskysymys oli vuorostaan selvittää, voiko SEUT 101 artiklan kiellon ja datasäädöksen asettamien datan jakamista koskevien velvoitteiden välille syntyä ongelmallinen suhde tilanteissa, joissa säädös asettaa velvoitteen jakaa dataa. SEUT 101 artikla kieltää kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon, kun taas datasäädösehdotus velvoittaa asettamaan liitettyjen laitteiden dataa saataville tarvittaessa myös kilpailijoille. Metodologisesti tutkielmassa on pääosin kyse de lege ferenda -tutkimuksesta, siltä osin kuin siinä arvioidaan tulevaa lainsäädäntöä ja lainopillisesta tutkimuksesta siltä osin, kuin siinä arvioidaan voimassa olevaa oikeutta. Aiheella on myös vahva kytkös teknologiaan, sillä tutkimus pohjautuu datan aiheuttamiin sääntelytarpeisiin, minkä vuoksi tutkimuksen voidaan ajatella sijoittuvan myös oikeuden monitieteiden alaan. Tutkimuksessa havaittiin, että datasäädösehdotuksella on kilpailupoliittiset tavoitteet ja sillä on vahva liityntä kilpailuoikeuteen huolimatta siitä, että tätä suhdetta ei ole perusteltu säädöksessä. Samalla se näyttää täydentävän kilpailusääntöjen perinteisiä keinoja, joita on käytetty dataan pääsemiseksi (eng. access to data) tarjoamalla vastaavasti kilpailuoikeuden ulkopuolisen keinon saada esineiden internetiin kytkettyjen laitteiden data. Tämä pääsy on merkittävä datainnovoinnin kehittämisen kannalta sekä etenkin jälleenmarkkinoiden kehittämistä silmällä pitäen. Samalla tutkimuksessa havaitaan, että datasäädöksen datan jakamista koskeva velvoite voi todella aiheuttaa tilanteita, joissa data joudutaan asettamaan kilpailijalle. Kielletyn tietojenvaihdon riskin arvioimiseksi tutkimus suuntautui arvioimaan etenkin komission suuntaviivaluonnosta SEUT 101 artiklan soveltamisesta horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin C/2022/1159. Tässä yhteydessä havaittiin, että suuntaviivaluonnoksessa ei kuitenkaan käsitellä eikä mainita nimenomaisesti tietojen jakamista pakollisten tai vapaaehtoisten EU:n digitaalisten sääntelykehysten mukaisesti, kuten datasäädöksen nojalla. Myöskään datasäädös ei auta datan jakamisen laillisuuden arvioinnissa. Näin ollen voidaan puhua sääntelyn aukollisuudesta.
-
(2020)Whistleblowing has been on legislators’ and private entities’ agenda for the past decade. EU legislators have introduced industry-specific legislation on whistleblowing and in October 2019 the EU Directive 2019/1937 on the protection of persons who report breaches of Union law (“the Whistleblowing Directive”) was formally adopted. When the Whistleblowing Directive has been implemented in Member States, all private entities with 50 or more employees are obliged to establish safe reporting channels, i.e. whistleblowing channels, for those who in their work related activities come across breaches of EU law. Moreover, companies are interested in setting up whistleblowing channels even without a statutory obligation. Whistleblowing channels are used to implement code of conducts. Through internal whistleblowing channels entities collect information on misconducts in its operations and, if necessary, conduct internal investigations based on that information. When information is collected and handled, there is likely to be processing of personal data involved which is subject to data protection legislation. In 2016 EU’s General Data Protection Regulation (“the GDPR”) entered into force setting renewed data protection framework for the entire EU. Especially more transparent processing of personal data and sharpening data subject’s informational rights was focal points in the reform. Principle of transparency and Article 14 of the GDPR provides that data subjects are informed about processing of their personal data and sources of the personal data collected. Article 14 applies where personal data is not collected directly from the data subject. On the contrary, whistleblowing channels rely on confidentiality. Without confidentiality, the protection of whistleblower and the investigation is jeopardized which can jeopardize the whole purpose of internal whistleblowing. Thus, there seems to be a contradiction between the principle of transparency and confidentiality of whistleblowing. The purpose of this thesis is to assess and determine the scope of the Article 14 of the GDPR when personal data is processed in the context of whistleblowing and to assess how principle of transparency can be reconciled to confidentiality of the whistleblowing schemes. This research is conducted by exploiting legal dogmatic method. It can be concluded that the most problematic aspects of reconciling providing information to the data subject and ensuring confidentiality of the internal investigation and keeping confidentiality of the whistleblower is the timing when the information must be provided and how precise the information shall be as well as applicability of limitations. In order to comply with the obligation set out in Article 14 and principle of transparency in the context of whistleblowing, it is reasoned to apply two-step approach. Firstly, general information shall be provided prior to taking the internal whistleblowing scheme into use and this information should be kept available to employees and other data subjects that may be reported through the whistleblowing channel. Secondly, more precise information shall be provided where something is reported through the whistleblowing channel. If providing the second set of information would jeopardize the internal investigation there are grounds to derogate from the obligation to inform on the grounds of Article 14(5)(2) as providing the information is likely to render impossible or seriously impair the achievement of the objectives of that processing. However, grounds to derogate from the obligation to provide information for purposes of protecting identity of the whistleblower cannot be found in the GDPR or in the national legislation. However, where confidentiality is provided to the data subject on the grounds of statutory obligation, this obligation to keep the identity concealed shall override interpretation that providing the source of data under Article 14 would require providing the exact source, i.e., the identity of the whistleblower. In such case shall be provided more general information. In all cases the procedural safeguards and fair handling of the matter is to be ensured and malicious reporting shall not enjoy any protection.
-
(2017)This thesis is a comparative study of how the European Convention of Human Rights, the European Union and Finland protect companies’ right to privacy in unannounced competition authority inspections. More precisely, it aims to establish the current scope of companies’ right to privacy under Article 8 of the European Convention of Human Rights and to assess if the European Union and Finland meet this standard. The key points of interests are the definition of the right from the perspective of companies, the limitations it sets to competition authorities, and the safeguards required to ensure that the right to privacy is respected. Article 8 of the European Convention of Human Rights is drafted to protect natural and legal persons from arbitrary actions of public authorities. This protection takes various forms. Pursuant to the wording of the article, the right to respect to private and family life, home and correspondence is protected. The article employs concepts that at the level of everyday language seem best suited for natural persons. During the past three decades, the European Court of Human Rights has interpreted the article as granting protection also to legal persons, companies included. The concept of home has been extended to business premises and the concept of correspondence to confidential communications between a lawyer and a company client. However, the Court has reserved contracting states a wider margin of appreciation regarding the rights of legal persons. This interpretation of Article 8 of the European Convention of Human Rights entails that unannounced competition authority inspections interfere, by their nature, with companies right to respect to home and, depending of the materials under inspection, also with the right to respect to correspondence. An interference does not amount to a violation of the article, but it triggers a number of safeguards to ensure that the interference is necessary and proportionate. The European Court of Human Rights has established in its case-law that all interferences with rights protected under Article 8 should be subject to prior judicial authorization or a posteriori judicial review. Other safeguards depend on the individual circumstances of each case, but judicial review has been established as an absolute requirement. This means that in competition authority inspections, both the inspection decision and the authority measures during an inspection should be subjected to judicial review. In Finland, this is not the case. Competition Act sets out a prohibition against appeal of the inspection decision. The inspection decision and the measures taken during an inspection may be appealed only if the Finnish Competition and Consumer Authority makes a proposition of a penalty payment to the Market Court. This entails that all interferences with companies’ right to privacy under Article 8 of the European Convention of Human Rights are not subject to judicial review. As a contracting party to the Convention, Finland is under the obligation to comply with relevant interpretations of the Court. The requirement of judicial review appears to be one. The Finnish Government is preparing a reform of the Competition Act, whereby this question could be addressed as a part of the reform. The Report of the Working Group of the reform, which is addressed in this thesis, does not propose any improvements in this regard. The European Union, for its part, is not bound by the Convention. Nevertheless, the Convention still plays an important role in the European Union and it does contribute to the fundamental rights protection of companies in the European Union. This is the case particularly with Article 8 of the European Convention of Human Rights, as the fundamental right to privacy provided by Article 7 of the Charter of Fundamental Rights of the European Union should correspond to that provided by the Convention. In practice, the question is more complex. Companies may subject the inspection decisions of European Commission to judicial review but the possibility to appeal inspection measures is more limited. Thereby, the European Union does not either meet the standard set out by the Article 8 of the Convention.
Now showing items 365-384 of 3676