Browsing by Title
Now showing items 436-455 of 3676
-
(2022)Videopelien tai pelinsisäisten tavaroiden eli virtuaalisten hyödykkeiden oikeudelliseen asemaan kaupan kohteena ei ole historiallisesti Suomessa otettu suuremmin kantaa. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että videopelimarkkinat ovat suhteellisen uusi ilmiö. Tästä huolimatta videopelien ja virtuaalisten hyödykkeiden tarkempaan tarkasteluun olisi syytä. Videopelien maailmoissa kulttuurit, yhteisöt ja talous yhdistyvät, ja taloudelliset rajat oikean maailman ja videopelien maailman välillä hämärtyvät. Omaisuutta koskevat säännöt videopeleissä heijastelevat hyvinkin paljon oikean maailman markkinatalousjärjestelmiä: kysyntä ja tarjonta määrittävät virtuaalisten hyödykkeiden arvoa. Vaikka hyödykkeellä olisi reaalimaailman arvoa, kyse ei kuitenkaan ole tavanomaisesta irtaimesta omaisuudesta. Virtuaalinen hyödyke ei ole fyysisesti olemassa, ja sitä rajoittavat eräät sopimusoikeudelliset piirteet. Siinä missä reaalimaailman markkinoita säädellään laeilla, pelissä markkinoita säätelevät pelin toimittajan käyttöoikeussopimuksen ehdot. Vaikka virtuaalista hyödykettä koskisivatkin tietyt omistusoikeudet, näiden omistusoikeuksien jakautuminen määräytyy pelin käyttöoikeussopimuksen perusteella. Pelin toimittaja voi yksipuolisesti hallita pelinsä sisäisiä markkinoita ja sen sisältämiä virtuaalisia hyödykkeitä. Kuluttajan oikeus virtuaalisiin hyödykkeisiin on pelien käyttöoikeussopimusten valossa erittäin rajallinen. Lisenssi, jonka pelaaja saa virtuaalisiin hyödykkeisiin on heikko. Käyttöehdot on laatinut pelin toimittaja yksipuolisesti ja paremmalla asiantuntemuksella eikä kuluttajalla ole muita mahdollisuuksia kuin hyväksyä ehdot, mikäli hän haluaa pelata peliä. Kuluttajansuojalain uusi digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja koskevia kuluttajasopimuksia käsittelevä 5 a luku astui voimaan vuoden 2022 ensimmäisenä päivänä. Uusi kuluttajansuojalain 5 a luku tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden avata uudelleen keskustelu virtuaaliseen hyödykkeen asemasta osana kuluttajan ja pelin toimittajan välistä oikeussuhdetta. Tässä tutkielmassa pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, toteutuuko kuluttajansuoja virtuaalisesta hyödykkeen sovittaessa osana kuluttajan ja pelin toimittajan välistä oikeussuhdetta etenkin 5 a luvun näkökulmasta.
-
(2013)Olinpaikkatietomääräykset on kehitetty aseeksi dopingin vastaiseen taisteluun. Testauspooliin valitut urheilijat, yleensä lajinsa terävimmältä huipulta, ilmoittavat olinpaikkatietonsa neljännesvuosittain vuoden jokaiselle päivälle. Vaadittuihin tietoihin kuuluvat muun muassa yöpymispaikka sekä 60 minuutin ajanjakso, jolloin urheilija on varmasti jossain ennalta ilmoitetussa osoitteessa. Voimassa oleva järjestelmä perustuu Maailman antidopingtoimiston,WADAn, vuonna 2009 voimaantulleeseen säännöstöön. Se on helpottanut urheilijoiden tavoittamista merkittävästi ja on tehnyt dopingtestauksesta kohdistetumpaa. Samalla se on asettanut testauspooliurheilijoille työlään velvollisuuden, joka edellyttää urheilijoilta yksityisten tietojen ilmoittamista ja päivittämistä doping-valvojan käyttöön. Jos olinpaikkatiedoissa havaitaan virheitä tai puutteita voi urheilija syyllistyä olinpaikkatietomääräysten laimin-lyöntiin. Kolme laiminlyöntiä muodostaa dopingrikkomuksen, jonka seuraamus on yhtä ankara kuin kiellettyjen aineiden tai mene-telmien käytöstä kiinni jääneen urheilijan rangaistus. Tutkimuksen tavoite on selvittää muodostavatko olinpaikkatietomääräykset perustuslain 10 §:n yksityiselämän suojan rajoituksen. Työssä tarkastellaan ensinnäkin sitä, mitä oikeuksia, tilanteita ja elämänalueita yksityiselämän suoja kattaa. Sen jälkeen tutkitaan, vaikuttavatko ja rajaavatko olinpaikkatietomääräykset jotain näistä osa-alueista. Jotta problematiikasta saadaan kattava kokonais-kuva, on tarkasteltava kahta perusoikeuksien soveltumiseen liittyvää esikysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan, onko urheilijan ja dopingvalvojan välinen suhde vertikaalinen vai horisontaalinen. Perusoikeuksien vertikaalivaikutuksella on vakiintuneempi asema perusoikeudellisessa tulkinnassa, ja se antaa urheilijalle paremman oikeusturvan kuin yksityisten välisissä suhteissa. Toinen ratkaistava kysymys on, poistuuko mahdollisen perusoikeuden rajoituksen oikeudenvastaisuus sillä, että urheilija on suostunut sääntöihin. Vaikka olinpaikkatietomääräykset muodostaisivat yksityiselämän suojan rajoituksen, se voi tietyin edellytyksin olla sallittava. Arvi-oidessa sitä, muodostavatko määräykset sallittavan loukkauksen, hyödynnetään oppia perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyk-sistä. Niistä keskeisimpiä tämän tutkimuksen kannalta ovat suhteellisuus- ja hyväksyttävyysvaatimuksen täyttyminen. Perinteisten lähteiden lisäksi tutkimuksessa on käytetty määräysten eri osapuolten näkemystä ja osaamista haastattelemalla 11 suomalaista testauspooliin kuuluvaa urheilijaa, ADT:n edustajaa ja oikeustieteilijää. Haastatteluilla pyritään luomaan määräyksistä kattava ja käytäntöä vastaava kuva, joka auttaa ymmärtämään määräyksiin liittyvät haasteet ja luo riittävät puitteet oikeudelliselle arviolle. Olinpaikkatietomääräykset ovat ongelmallisia suhteessa yksityiselämän suojaan. Suojan piiriä ja määräyksiä tarkastellessa vaikut-taa siltä, että määräykset todella muodostavat yksityiselämän suojan rajoituksen. Rajoituksen sallittavuuteen ei sen sijaan ole löydettävissä yhtä yksiselitteistä vastausta. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että säännökset ulottuvat oikeudellisesti epäselvälle ja jopa kyseenalaiselle alueelle. Ratkaisevaksi arviossa jää suhteellisuusperiaatteen täyttyminen, joka on vaikea arvostuksenva-rainen ja tarkoituksenmukaisuusharkintaa edellyttävä kysymys.
-
(2022)Tutkielmassa käsitellään Schrems II-oikeustapauksen jäljiltä tapahtuneita muutoksia tietosuoja-asetuksen mukaisissa yleisissä mallisopimuslausekkeissa ja arvioidaan mikäli ne asettavat eri kokoiset yritykset eriarvoiseen asemaan nykymuodossaan. Ensin, tutkielmassa määritellään tarvittavat taustakäsitteet ja tiivistetään oleelliset oikeustapaukset (Schrems I ja Schrems II) taustoittamaan tutkittavaa aihetta, ja lisäksi myös pääpiirteittäin kuvataan Safe Harbour ja EU-US Privacy Shield sopimuksia sekä niiden implementointipäätösten historiaa. Tämän jälkeen vuoden 2010 mallisopimuslausekkeiden pääpiirteet kuvataan, jotta niitä voidaan seuraavassa osiossa peilata vuoden 2021 uusiin mallisopimuslausekkeisiin ja osoittaa, mitä muutoksia niissä on tapahtunut Schrems II-tuomion jälkeen. Seuraavaksi tutkielmassa analysoidaan mikäli aiemmissa kohdissa käsitellyt muutokset asettavat yrityksiä eriarvoiseen asemaan joko niiden saavutettavuuden (”accessibility”) tai toimivuuden (”effectiveness”) kannalta. Jälkimmäinen tarkastelutapa on perusteltu, sillä tutkielmassa osoitetaan, että suuret muutokset sääntelyssä asettavat pienemmät toimijat korostetun vaikeaan asemaan, ja mallisopimuslausekkeiden toimivuus vaikuttaa niiden pysyvyyteen. Lopuksi tutkielmassa esitetään muutosehdotuksia nykyisiin mallisopimuslausekkeisiin löydettyjen ongelmakohtien perusteella. Tutkielman lopputulema on, että vaikka mallisopimuslausekkeet eivät itsessään laajenna tietosuoja-asetuksen vaatimuksia suhteessa pk-yrityksiin ja näin ollen eivät periaatteessa aseta niitä eriarvoiseen asemaan, erityisesti niiden sisältämä kansainvälisten tietojensiirron riskiarvion vaatimus on korostetun vaikea saavuttaa pk-yrityksille, ja näin tosiasiallisesti lisää yritysten välistä epätasa-arvoa. Tutkielman lopputulemana suositellaan muutoksia tähän kansainvälisten tietojensiirron riskiarviomenetelmään, sekä suositellaan laajempaa lisätutkimusta tietosuoja-asetuksen saavututtamista tavoitteista verrattuna sen vaatimustenmukaisuuden implementoinnin raskauteen erityisesti pk-yrityksissä.
-
(2017)Osakeyhtiön johdon vahingonkorvausvastuu ja sen rajoittaminen ovat etenkin 1990-luvulta alkaen tulleet yhä merkittävimmiksi. Osakeyhtiön johdossa olevat henkilöt ovat yksityishenkilöitä, joten huomattavilla vahingonkorvausvaatimuksilla voi olla heidän talouteensa hyvin kielteinen vaikutus. Jos johdon vahingonkorvausvastuu on liian ankara, yhtiöillä voi olla vaikeuksia saada johtoonsa päteviä henkilöitä. Normaaliin liiketoimintaan ja myös johdon tehtäviin kuuluu riskin ottaminen, mutta liiallinen korvausvastuun pelko voi johtaa siihen, että johto jättää ryhtymättä kannattaviinkin hankkeisiin. On siis tärkeää, että johdolla on käytettävissään asianmukainen riskienhallintakeino, kuten esimerkiksi johdon vastuuvakuutus eli D&O-vakuutus, johon tutkimus keskittyy. Johdon vastuuvakuutukset eivät ole suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa juuri huomiota saaneet, minkä johdosta tutkimuksessa hyödynnetään runsaasti etenkin angloamerikkalaista aineistoa. Tutkittavana on se, missä määrin johdon vahingonkorvausvastuuta voidaan kattaa suomalaisten vakuutusyhtiöiden tuotevalikoimissa olevilla johdon vastuuvakuutuksilla. Tarkastelun kohteeksi on valittu neljän suomalaisen vakuutusyhtiön D&O-ehdot, joiden tarjoamaa vakuutusturvaa verrataan johdon osakeyhtiölain mukaiseen vahingonkorvausvastuuseen. Tutkimuskysymykseen vastaamiseksi olen tutkinut johdon vastuuvakuutusten taustaa ja käyttöä sekä tarkastelun kohteeksi valittujen johdon vastuuvakuutusehtojen sisältöä: mikä on korvattava vahinko, vakuutuksen ajallinen sekä alueellinen kattavuus ja muut vakuutusturvan kattavuuteen vaikuttavat keskeiset seikat, ketkä ovat vakuutettuja sekä minkälaisia rajoitusehtoja vakuutuksiin sisältyy. Edellä mainittuihin kysymyksiin vastaamiseksi on ensin tutkittava vastuun kohdentamista osakeyhtiössä. Tarkasteltavana on tutkielmassa siten myös se, millainen asema osakeyhtiön johdolla on vastuusubjektina: keitä yhtiön johtoon kuuluu, minkälaisia vastuita ja velvollisuuksia johdolla on ja millä perusteilla johdon vahingonkorvausvelvollisuus voi aktualisoitua. Osakeyhtiölain mukaiseen yhtiön johtoon kuuluvat hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet sekä toimitusjohtaja ja heidän varajäsenensä. Näille johtohenkilöille kuuluvat tehtävät ovat sangen erityyppisiä ja niitä on lukumäärältään runsaasti. Tehtävien laajasta kirjosta seuraa, että johtoon kuuluvat henkilöt saattavat aiheuttaa vahinkoa varsin monenlaisissa tilanteissa. Tehtävien laaja joukko voi johtaa myöskin siihen, että vahingon syntymisen estäminen vaikeutuu ja vahingon ennakoinnista voi tulla hankalaa. Näin ollen myös riski siitä kasvaa, että johtoon kuuluva henkilö aiheuttaa toiminnassaan vahingonkorvausvastuuseen johtavaa vahinkoa. Tämä korostaa johdon kannalta asianmukaisen eli tarpeeksi kattavan vakuutuksen tärkeyttä. Osakeyhtiön johdon yhtiöoikeudellista vahingonkorvausta koskevat säännökset ovat osakeyhtiölain 22 luvussa. Johdon yhtiöoikeudellista vahingonkorvausvastuuta voidaan pitää varsin laajana, ja vastuuta voidaan käytännössä joutua arvioimaan todella monentyyppisissä tilanteissa. Korvausvelvollisuuden syntymiseksi yhtiötä kohtaan riittää pelkkä huolellisuusvelvollisuuden rikkominen tehtävää hoidettaessa, ja lisäksi johto voi osakeyhtiölakia muuten kuin vain OYL 1 luvun yleisiä periaatteita tai yhtiöjärjestysmääräystä tuottamuksellisesti rikkoessaan joutua korvausvastuuseen osakkeenomistajia ja sivullisia kohtaan. D&O-vakuutus on alkujaan Yhdysvalloissa käyttöön otettu johdon riskienhallintakeino, joka on sittemmin rantautunut Eurooppaan ja Suomeen. Vakuutussuoja kattaa yhtiön johdon toiminnassaan aiheuttamat ja OYL:n nojalla syntyvät puhtaat varallisuusvahingot. Vakuutusehtoihin sisältyy runsaasti erilaisia rajoitusehtoja, joilla vakuutuksen kattavuutta on supistettu. D&O-vakuutuksista saatavan suojan tasoa voidaankin usein hahmottaa paremmin vasta rajoitusehtoja tutkimalla. Tutkimuksessa havaitaan, että vaikka rajoitusehtoja on paljon, vakuutusturvaa voidaan yleisesti ottaen pitää sangen kattavana etenkin korvattavan vahingon ja vakuutettujen henkilöiden osalta. Merkittävimpänä epäkohtana tutkimuksessa havaitaan kuitenkin vakuutussuojan rajoittuminen ainoastaan osakeyhtiölain mukaiseen vastuuseen, sillä erityisesti arvopaperimarkkinalakiin perustuva vastuu voi olla suuruudeltaan huomattava. Kuitenkaan kaikki johtohenkilöt eivät altistu toiminnassaan samoille vastuuriskeille, joten myös vakuutuksen kattavuus ratkaistaan tapauskohtaisesti. Tarkasteltavan aineiston pohjalta tutkimuksessa esitetään johtopäätöksenä, että yksinomaan vakuutusehtoja tarkastelemalla ei ole mahdollista sanoa, millaisena vakuutussuojaa on tietyssä yksittäistapauksessa pidettävä. Lisäksi johdon vastuuriskit voivat muuttua tulevaisuudessa, jolloin myös D&O-vakuutukselta edellytettävä suoja voi muodostua toisenlaiseksi.
-
(2023)This thesis examines the legal framework surrounding driver liability in autonomous vehicles (AVs), SAE level 3 and level 4, within the European Union (EU), and assesses its compatibility with the EU's Artificial Intelligence (AI) policy. As AV technology advances, determining the distribution of liability among stakeholders involved in AV operations becomes a critical issue, particularly for level 3 and level 4 vehicles, where the presence and liability of the human driver are still significant. The study analyzes relevant international conventions and investigates the liability approaches adopted by selected EU Member States, France, and Germany, focusing on the differences between fault and strict liability in their respective legal systems. The German Autonomous Driving Act, which distinguishes between level 3 drivers and level 4 operators, is examined in detail, providing insights into the potential for a fairer liability system within the EU. The thesis ultimately evaluates the alignment of driver liability in the EU with the EU's AI policies and suggests harmonization efforts to ensure a consistent approach to liability issues. By proposing a more equitable liability system for level 3 drivers and level 4 operators, this research contributes to the ongoing discourse on the legal and regulatory challenges associated with the widespread adoption of AV technology in the EU.
-
(2020)Giving the consolidation of a framework that allows for the operations of drones for commercial purposes by the new implemented Regulation (EU) 2019/947 on the rules and procedures for the operation of unmanned aircraft, this thesis introduces the reader to both the origin of the technology, the potential business applications of drones in the civil environment, and the current provisions regarding the risk-based operational characteristics of the Regulation as means to analyse the previously existing air and contractual law’s provisions. Through the exploration of the relevant legal principles and regulatory guidelines available for the interpretation of liability assignment and applicability, and by comparing the regulation to the contractual model in order to provide a deeper understanding of how the technology can be commercialized on a Drone-as-a-Service model, the author presents the relevant need of further legislation addressing the application of liability regimes harmonization between Member States from the perspective of the Unmanned Aircraft Systems Operator to satisfy the modern Cloud-Based Services Agreements model and allow the use of Internet as a platform for cross-jurisdictional performance. The first chapter revolves around the historical development and the growing civil interest in the application of drones to activities as a novel, as well as to already established activities that are currently performed by different technologies. Furthermore, it presents the possibility of its characterisation under the framework currently employed by cloud-based services regarding its commercial contractual format. The second chapter focuses on introducing the new Regulations (EU) 2019/947 and 2019/945, which have set the legal and regulatory frame for the safe conduction of activities of unmanned aircrafts, including the principles that served as base for the development of the provision;, the operational rules; machinery requirements and classifications; and the categories’ classification system that have been created for risk assessment. Overall, the frame serves as a guide for anyone interested in venturing in this business. The third chapter explores the international laws and EU air laws that will influence the ruling and potential jurisprudence regarding liability decisions. It aims at presenting both the relevance of Member States autonomy over regulatory decisions and importance towards contractual liabilities disputes. The focus is strongly focused on Operators that will be employed by service providers under the conceptualised cloud-based services agreements contracts framework. Finally, the thesis presents its conclusions and recommendations towards the commercial parties and legislators.
-
(2016)Extraterritorial use of force by States against suspected terrorists is no longer a new phenomenon in today’s world, yet it remains controversial how such situations should be classified under international law and which rules should govern extraterritorial counterterrorism operations. The purpose of this study is to contribute to this topical discussion. This thesis examines the practice of United States (U.S.) to conduct targeted killings against Al-Qaida in the Arabian Peninsula (AQAP) in Yemen via drone strikes and aims at finding potential answers to controversial issues surrounding the targeted killings operations. The underlying purpose of targeted killing is to intentionally deprive a person of life, and therefore the legal basis for such a conduct should be known. It is vital to understand that the assessment on the legality of a specific targeted killing depends on the context in which it is conducted. If a targeted killing is conducted within armed conflict, then international humanitarian law is the applicable legal framework; if it is conducted outside armed conflict, then human rights law is the applicable legal framework. It has long been the U.S. assertion that it is in an armed conflict with Al-Qaida, Taliban and their associated forces. This thesis takes as its starting point the U.S. assertion and attempts to establish whether and under what conditions this claim could be true with respect to the situation in Yemen. Thus, the subject is examined solely from an international humanitarian law (IHL) perspective, though human rights are taken into account as far as they also apply during armed conflict. Questions relating to inter-State use of force are not studied in this thesis, as the U.S. is conducting its operations with the consent of Yemen. The topic is further framed to concern only targeted killings conducted with drones, as drone technology has raised additional concern over the legality of targeted killings operations, and because drone strikes have been particularly typical way of conducting operations by the Obama administration. First of all, this thesis seeks to determine that if the U.S. drone strikes in Yemen are conducted within an armed conflict, how the conflict should be classified under IHL. IHL recognizes two types of armed conflicts: international armed conflict (IAC) and non-international armed conflict (NIAC). The U.S. position is that it is engaged in a single armed conflict with Al-Qaida and its associated forces, and that the type of the armed conflict is some kind of global non-international armed conflict. This position is rejected in this thesis. However, classification of the situation faces problems both under the law governing IAC and the law governing NIAC. Much of the study on this question regards the threshold of armed conflict. It is suggested that customary rules of IHL which are same for both IACs and NIACs could be applied to the situation between the U.S. and AQAP even if the nature of the conflict is not decisively determined. After coming to such conclusion, this thesis studies which are the rules of customary IHL applicable in both NIACs and IACs that are relevant when assessing the legality of U.S. drone strikes in Yemen. First, drone technology and drones as weapons are studied and it is concluded that even though drones are relatively new weapons IHL still applies to them, and that under the rules of IHL, drones cannot categorically be seen as illegal weapons. Focus is then turned to rules governing targeting, as it is possible that drones are used in a way which violates IHL even if they are not illegal as weapons. The following concepts are examined: principle of distinction and prohibition on indiscriminate attacks, combatant status, direct participation in hostilities and status of members of organized armed groups, principle of proportionality, feasible precautions in attack and whether there is a requirement to not kill unless necessary under IHL. Attention is then turned to human rights and it is determined that while IHL is the applicable law as lex specialis during armed conflict, if a particular killing during armed conflict violates norms of IHL, then it also violates the right to life under human rights law. Finally, it is studied whether it seems that the U.S. is abiding by the applicable rules of IHL in its actions when conducting drone strikes in Yemen. While it is acknowledged that it is a positive development that the U.S. is publishing any information related to its counterterrorism operations, it is also noted that usually the information given is too general and vague to be used in proper legality assessments. The U.S. constantly states that it adheres to all applicable law in its operations, yet mixes different legal concepts and fails to provide critical information, based on which the correctness of its claim could be determined. As long as the U.S. is not publishing detailed data on its drone strikes and on the criteria which makes an individual targetable, it is impossible to properly assess the legality of the U.S. actions. Still, some remarks can be made. It is concluded that at least some of the targeting practices the U.S. is using seem to violate rules of IHL. Brief remarks are then given on what kind of conduct amounts to serious violations of IHL under both IAC and NIAC and on the related transparency and accountability obligations of States.
-
(2020)On 15 November 2000, the United Nations General Assembly adopted the United Nations Convention against Transnational Organized Crime (the Palermo Convention). The United Nations Convention against Illicit Traffic in Narcotic Drugs and Psychotropic Substances of 1988 was used as a model. Drug-related crime had been long controlled with severe punishments and developed control mechanisms, but also there was already quite good knowledge on how drug-related organized criminals operate - despite the drug industry’s fast growth that was ever so difficult to slow down. Drug-related crime was part of the discussions as one type of transnational organized crime when the talks of the Convention began, and it was part of the first drafts of the Convention. Ultimately, the Palermo Convention lacks any mentioning of illicit traffic in narcotic drugs. However, what sparked the elaboration of the Palermo Convention was a growing need for international regulation concerning traffic in persons, and especially to protect women and children from abuse and effects of organized crime. Traffic in persons was perceived to be quite profitable for example due to minor risks compared to possible financial gains from drug trafficking which has however much higher risks for severe punishments and then confiscation. Also, women and children were seen to be the most vulnerable groups for exploitation and in urgent need for protection. This thesis focuses on firstly to recognize the reasons why illicit traffic in narcotic drugs was omitted from the text of the Palermo Convention and secondly on transnational organized crime, especially drug-related crime. This latter research aims to put the Palermo Convention in a larger context. There was an urgent need for this new comprehensive convention on organized crime and its elaboration was a speedy process. In this thesis I study the whole elaboration of the Palermo Convention in the sense of what types of questions were raised during the elaboration of it, and how these questions may have affected the question of illicit drug trafficking as part of the Convention. The research regarding the omitting of drug-related crime from the Palermo Convention’s text after its first drafts is done based on the Travaux Préparatoires, that is the preparatory work of the Convention and its Protocols, and other preparatory materials and official documents that were formed during the Convention’s elaboration. In the study on drug-related crime and transnational organized crime from a wider perspective, related literature is used. Ultimately, there is not enough support to conclude that particularly illicit traffic in narcotic drugs, as the form of crime appeared in the first drafts of the Convention, wanted to be left out of the Convention. Some main themes that had an impact in the omission of illicit traffic in narcotic drugs are the scope and comprehensiveness of the Convention, removing a designated list of offences from the Convention and the urgency and speediness of the negotiations. More important and pervasive provisions against transnational organized crime in general were articles on criminalization of participation to organized criminal group’s activity, articles on money-laundering and corruption. These crimes can take place in link to other crimes like trafficking narcotic drugs and human trafficking. Targeting against the “business” activity, those things that keep facilitating a criminal group’s business, is most likely more efficient in the fight against transnational organized crime.
-
(2015)Julkisella ostotarjouksella tarkoitetaan yhtiön osakkeenomistajille osoitettua tarjousta ostaa joko kaikki yhtiön osakkeet tai jokin määräosa niistä tarjoamalla vastikkeeksi käteismaksua ja/tai arvopapereita. Julkinen ostotarjous kohdistetaan tarjouksen kohteena olevan yhtiön osakkeenomistajille eikä itse yhtiölle. Tarjouksen tekijä ja kohdeyhtiön osakkeenomistajat eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole normaalissa neuvotteluyhteydessä keskenään, vaan neuvottelut hoitaa osakkeenomistajien puolesta kohdeyhtiön hallitus. Julkisen ostotarjouksen valmistelun yhteydessä tarjouksen tekijä pyytää usein mahdollisuutta suorittaa kohdeyhtiössä niin sanotun due diligence -tarkastuksen (myöhemmin myös ”DD-tarkastus” sekä ”DD”) saadakseen lisää tietoa kohdeyhtiöstä. Työssäni on kaksi varsinaista tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, mitä asioita kohdeyhtiön hallituksen tulee ottaa huomioon harkitessaan due diligence -tarkastusta koskevia päätöksiä ja mitkä ostotarjoustilanteissa esiin nousevat tapauskohtaiset seikat saattavat vaikuttaa näihin päätöksiin. Kuten muutenkin osakeyhtiön toiminnassa, hallituksen on asetettava päätöksentekonsa lähtökohdaksi osakkeenomistajakollektiivin etu. Jos mahdollinen ostotarjous on hallituksen mielestä kohdeyhtiön osakkeenomistajien edun mukainen, sen tulee yrittää edistää tarjouksen toteutumista ja maksimoida tarjottavan vastikkeen määrä. Tietyissä tilanteissa tämä voi tarkoittaa DD-tarkastuksen sallimista tarjoajalle, sillä DD:n salliminen vaikuttaa usein positiivisesti tarjouksen toteutumisen todennäköisyyteen ja tarjottavan vastikkeen suuruuteen. Toisaalta aina kun yhtiön luottamuksellisia tietoja luovutetaan ulkopuoliselle, on mahdollista, että tietoja väärinkäytetään tai tiedot vuotavat vahingossa väärälle taholle. Näin ollen ei voida yleisellä tasolla sanoa, onko DD:n salliminen osakkeenomistajakollektiivin edun mukaista vai ei tai kuinka laaja ja yksityiskohtainen DD on tarpeen sallia, vaan hallituksen on aina tapauskohtaisesti harkittava DD-päätöksiä ja pyrittävä osakkeenomistajien kannalta mahdollisimman hyvään ratkaisuun. Työssä on lisäksi käsitelty ostotarjoustilanteissa usein esiin nousevia tapauskohtaisia seikkoja ja pohdittu niiden vaikutusta DD-päätöksiin. DD-päätöksiin vaikuttavat ainakin 1) tarjouksen tekijän henkilö, maine ja toiminta; 2) kohdeyhtiön hallussa olevan tiedon luonne; 3) kohdeyhtiön muut vaihtoehdot; 4) tarjouksen ehdot; 5) se, missä ostotarjousprosessin vaiheessa DD-pyyntö tulee; 6) kilpailevan ostotarjouksen mahdollisuus; 7) osakkeenomistajien kanta; 8) vastikkeen laatu; sekä 9) kilpailuoikeudelliset seikat. Toinen tutkimuskysymys muodostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä kysymyksestä: (i) onko nykyinen DD-päätöksiä koskeva sääntely onnistunutta, (ii) täyttääkö ostotarjoussääntely sille asetetut tavoitteet ja (iii) onko ostotarjoussääntely sisäisesti loogista. Lisäksi tutkimushypoteesina on, että voimassa oleva sääntely ei täytä sille asetettuja tavoitteita, koska sääntelyssä on keskitytty ainoastaan tarjouksen tekemisen jälkeisten puolustustoimenpiteiden rajoittamiseen ja lähes täysin unohdettu ostotarjousprosessin valmisteluvaihe. Työssä kyseenalaistetaan EU:n voimassa olevan ostotarjoussääntelyn taustalla vaikuttava olettama osakkeenomistajien ja hallituksen välisestä jyrkästä intressiristiriidasta sekä muutenkin tarkastellaan kriittisesti nykyisiä sääntelyratkaisuja, kuten kohdeyhtiön hallitukselle asetettua passiivisuusvaatimusta. Näyttääkin siltä, ettei ostotarjoussääntely ole välttämättä loppuun asti mietittyä, minkä takia on mahdollista, ettei sääntely ole onnistunutta, sisäisesti loogista tai täytä sille asetettuja tavoitteita. Tutkielmassa kuitenkin päädytään siihen, ettei tutkielmassa ole mahdollista järkevästi vastata toiseen tutkimuskysymykseen eikä näyttää toteen tai kumota tutkimushypoteesia, koska lain toimimattomuudesta tai osakkeenomistajien ja hallituksen välisen intressiristiriidan asteesta ei ole riittävää empiiristä näyttöä. Tutkielman luonne on oikeusdogmaattinen: tarkoituksena on luoda systemaattinen kuva siitä, miten kohdeyhtiön hallituksen velvollisuuksia arvioidaan eri lainsäädännön osa-alueiden näkökulmasta. Teeman kannalta keskeisiä oikeudenaloja ovat varsinkin yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeus. Juridisen argumentoinnin ohella tutkimuskysymyksiä tarkastellaan oikeustaloustieteellisestä perspektiivistä.
-
(2018)Earnouts are used as a risk-allocation mechanism in M&A transactions, whereby a certain amount of the purchase price is deferred and calculated based on the performance of the target company over a specified time period following the closing of the acquisition. Earnouts are normally utilized in situations where the seller’s and buyer’s disagreement and expectations of the true value of the target company are not aligned and too far from each other in order to be resolved through typical post-closing purchase price adjustments. Additionally, earnouts are an attractive solution for incentivizing the management that will continue to run the target company after the closing or are of significant value in the post-closing integration of the target company into the business operations of the buyer. The core focus of my research is to examine earnout mechanisms and their applicability to acquisitions of early stage companies. This implies that the contractual nature of the earnout mechanism has to be tailored according to the stage and nature of the target company. The performance of target companies of this nature should not always be measured or tracked in financial numbers, but instead in tailored operative and non-financial achievements. The fundamental methodology in my research is law in context and the analysis of a new phenomenon within contract law, as well as the contractual relationship between a buyer and a seller of a target company. My research revolves around a new mechanism of M&A contracting and analyses how this mechanism should be structured and understood, in order to guarantee the ideal use thereof. The goal with my research is to describe, analyze and interpret earnouts, and examine the development and applicability thereof in the field of M&A contracting of early stage companies. The research therefore involves a broad examination of the legal subjects, by using evidence and sources from other social sciences, and from all other relevant disciplines that support the aim of understanding the process as well as the elements of earnouts contracting in practice. The technical approach of contracting earnout provisions is of great importance and requires a thorough analysis of each provision used therein. The provisions used for earnouts will and should vary widely, depending on the concerns and contingencies of each transaction in question, and typically involves provisions relating to: the length (in time) of the earnout, the size and structure of the earnout, performance metrics that the earnout is tied to, the operational entity or object that is to be measured, as well as the governance of the target company post-closing. Early stage companies do by definition not have a long operating history or sufficient data of their financial performance, and the value of the company’s key resources are therefore not adequately reflected in a codified form, such as financial statements. The value of an early stage company at closing is typically tied to circumstances relating to potential growth options, market shares and exit opportunities, rather than financial information or assets in place. The information at hand, provided by the target company, tends to be more difficult to verify, and therefore inflates with future projections. In opposite to established companies with operating history and clear financial projections based on future performance, the performance of early stage companies should often typically be tied to other parameters than financial metrics. This implies that the earnouts used for start-ups and the measurement of their performance should be benchmarked to non-financial or other operative metrics. Non-financial metrics applicable for early stage companies might include, but are not limited to: regulatory approvals, licenses and operative permits, SaaS-metrics, as well as milestones related to research and development. The operative uncertainty of early stage companies tends to be fragmented and cannot be identified and measured in one single metric. The contracting parties might find balance and benefit from using multiple metrics for measuring either one or multiple types of performance metrics relevant to the operations of the target company. Earnouts can and should be divided (where possible) into smaller thresholds or measured in percentages of the maximal possible earnout amount.
-
(2020)This Master’s Thesis will examine the role of the European Central Bank (ECB) as a banking supervisor under the Single Supervisory Mechanism (SSM) of the Banking Union (BU), focusing on the ECB in its new role as an applier of national legislation of the BU Member States under the SSM Regulation. During the course of the thesis, I will also analyze if, in my opinion, the BU and the conferral of the broader supervisory powers on the ECB has been enough to counter the issues that arose during the last financial crisis. Special focus will be given to the issues arising from these new institutions, especially pertaining to fragmented implementation of the single-rulebook legislation, accountability issues, judicial protection issues and so called fit and proper assessments as a manifestation of most of the issues arising from the ECB as an applier of national legislation. Fragmented implementation of the directives that often stipulate minimum harmonizing provisions, leads to situations where the ECB in its role as a banking supervisor and applier of national legislation is encountered by largely differing legislation in different BU Member States. Accountability issues relate to the opaque decision-making structures of the ECB and the rather unclear reviewability of ECB decisions by EU Courts. These problematic factors might lead to equality, uniformity, democracy and judicial protection issues. Judicial protection issue relates to Court review in the larger scale of things, where e.g. the CJEU might not be able to review all factors pertaining to a certain ECB decision, as the decisions can be multileveled and might include National Competent Authority decisions as well. Fit and proper assessments are corporate governance rules that measure the suitability of candidates to managing positions in banks. In the CRD IV -directive that governs these rules, the provisions are minimum harmonizing and e.g. a suitable candidate in one Member State might be deemed unsuitable in another Member State. The fit and proper assessments manifest a lot of the issues with the ECBs supervisory and “applier of national legislation” -role. Some of these issues could be solved by smaller fixes, whereas issues relating e.g. the fragmented implementation of BU Directives, would require for the whole single-rulebook legislations to be put together to a broad directly applicable regulation. Accountability issues could be fixed by imposing stricter transparency and reporting requirements on the ECB. Broader judicial review of ECB decisions might be paved for by the CJEU in its judgements, by e.g. allowing for a direct effect of directives in certain situations. Fit and proper assessment issues could be solved by broadening the powers of the ECB and further harmonizing the single-rulebook legislations. This thesis aims to analyze de lege lata if the changes made after the last financial crisis have been sufficient and if they work properly. As will be seen, there are a lot of issues arising from the new and significant, but problematic revisions. The methodology or theory in this thesis is going to be that of legal theory, focusing on EU Law. This thesis aim is to examine the single-rulebook regulation de lege lata with a rather critical approach and conclude in a de lege ferenda analysis, backed by legal literature, case law as well as personal analysis based on the aforementioned materials. As for the structure of this thesis, it will commence by an introductory chapter, where the contextual and constitutional base and background of the BU will be explained. The following chapters will focus on the main issues in the ECBs supervisory role, i.e. fragmented implementation of directives, accountability issues, judicial protection issues and fit and proper assessments as a manifestation of many of these issues. The last chapter concludes.
-
(2017)In Finland the recovery of pure economic loss in tort law is regulated under Chapter 5, Section 1 of the Tort Liability Act. The section identifies three possible situations where pure economic loss may become recoverable; firstly, where the injury or damage has been caused by an act punishable by law; secondly, where the injury or damage is caused in the exercise of public authority; and lastly, where there are especially weighty reasons for the recovery. The recovery of pure economic loss has prompted a considerable amount of academic discussion, but the precise scope of application of the provision remains still somewhat unclear. This paper analyses the recovery of pure economic loss in tort law from an economic point of view. The main tool for analysis is an analytical framework provided by William Bishop. Bishop's analysis showed that a large divergence between private and social loss is characteristic to pure economic loss. The loss suffered by an injured party, when not resulting from an injury or property damage, is often merely private loss in a sense that there is a corresponding benefit to another person equal in amount to the loss suffered by the injured party. For example, the customers of the injured party may divert to another place of business, provided there is enough capacity available on the market to accommodate the flow of diverted customers. In such a case, the overall wealth of the society does not decrease, and the recovery of the loss would only increase the likelihood of inefficient outcomes. When analysed from an economic perspective, each of the three categories in Chapter 5, Section 1 of the Tort Liability Act require a different approach. The analysis in relation to the first category, an act punishable by law, is similar to the economic analysis of criminal law. Here, the recovery of pure economic loss is connected to activity that can be understood as coercive means of bypassing the market. The analysis in relation to the exercise of public authority, on the other hand, centres around the issues associated with providing public authorities with effective economic incentives to start with. The third category, especially weighty reasons, is more open-ended and allows for a wider range of economic considerations to be taken into account. The analysis points to the fact that the provision seems to promote economic efficiency in many respects. However, to properly accommodate for economic considerations, the recoverability of pure economic loss should be extended beyond the three categories outlined in the provision.
-
(2024)Emerging from the ruins of the World War II, European states sought to prevent new wars from breaking out by initiating a process of economic integration. The first step on the path to economic integration was the establishment of the European Coal and Steel Community in 1951, with further deepening by the establishment of the European Economic Community, eventually culminating in the establishment of the European Economic and Monetary Union (EMU) in the 1990s. Although the EMU can be considered the Holy Grail of European integration, its structure has significant shortcomings: monetary integration is strong, but economic integration remains superficial. This thesis examines the development of economic and fiscal integration in the European Union (EU) from the World War II to the 2020s. The analysis particularly seeks to answer how crises have impacted the progression of economic integration within the EU and what is the impact of the EU’s recent crisis response measures on the trajectory of fiscal integration. The thesis begins by examining the establishment of the EU and its initial stages of economic integration after the World War II. It focuses on the role of the Court of Justice of the European Union (CJEU) in deepening integration, examining its methods of interpretation of Treaties to promote an ever closer Union. The thesis progresses chronologically, addressing the significance of the Eurozone crisis in deepening economic and fiscal integration. Regarding the COVID-19 pandemic, it focuses on the EU's strong response in the form of the recovery instrument and its impact on the progress of fiscal integration and the structural asymmetry of the EMU. The main conclusions of the thesis are that European economic and fiscal integration have deepened significantly because of existential crises, even beyond what the Treaty provisions would prima facie allow, thus raising questions of constitutionality. Integration has been facilitated in part by the vague language of the Treaties and the Court’s creative, pro- integrative approach to legal interpretation, resulting in the EU gaining new competences beyond those explicitly granted to it. EU crisis management measures have acted as clear steps towards a fiscal union, thus correcting the original asymmetry of the EMU, but they do not in themselves create a genuine fiscal union.
-
(2014)Tämän tutkielman tavoitteena on tutkia edellytysopin soveltumista liike-elämän kestosopimuksiin sekä edellytysopin todellista käyttöalaa tässä sopimustyypissä. Tutkielma on lainopillinen ja siinä käytetään erityisesti argumentteja kehittelevää tulkinnallista metodia. Tutkielman lähdemateriaali koostuu lainsäädännöstä, pohjoismaisten oikeustoimilakien esitöistä, pohjoismaisesta oikeuskirjallisuudesta sekä Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien oikeuskäytännöstä. Tutkielma rakentuu siten, että johdannon jälkeen toisessa luvussa esitellään edellytysopin sopimusteoreettinen tausta, jonka jälkeen kolmannessa luvussa käydään läpi edellytysopin moderni sisältö. Neljäs luku keskittyy liike-elämän kestosopimuksiin, jonka jälkeen viidennessä luvussa arvioidaan modernin edellytysopin soveltamista juuri liike-elämän kestosopimuksiin. Edellytysopin sopimusteoreettista taustaa käsiteltäessä käydään läpi tahto- ja luottamusteoriat, opin historia sekä siihen liittyvä terminologia. Tämän jälkeen modernin edellytysopin käsittely rakennetaan tuoreen korkeimman oikeuden ratkaisun (KKO 2012:1) pohjalle. Ratkaisun perusteluja mukaillen, ensimmäisenä erotellaan toisistaan virheelliset ja rauenneet edellytykset. Seuraavaksi käydään läpi oppiin liitetyt soveltamisedellytykset, joita ovat olennaisuus- ja havaittavuusvaatimus sekä riskinjakopunninta. Lopulta arvioidaan opin soveltamiseen perinteisesti liitettyjä oikeusseuraamuksia. Näistä käsitellään erikseen sopimuksen pätemättömyyttä, sopimuksen purkamista, erilaisia suorituksesta vapauttavia oppeja, sopimuksen sovittelua ja sopimuksen tulkintaa tai täydentämistä. Liike-elämän kestosopimuksia käsiteltäessä sopimustyypistä pyritään nostamaan esille sellaisia seikkoja, joilla on vaikutusta erityisesti edellytysopin soveltumiseen tässä sopimustyypissä. Käsittely aloitetaan pelkästään liikesopimuksista ja tässä yhteydessä erityispiirteinä esitellään sopimusten korostetun sitovuuden vaatimus, sopimusten kirjallinen muoto ja ammattimaisuus sekä lojaliteettiperiaate. Tämän jälkeen käsitellään vielä erikseen liike-elämän kestosopimuksiin liittyviä erityispiirteitä, joista esille nostetaan erityisesti sopimussuhteissa kohdattavat olosuhdemuutokset sekä sopimuksen päättämiseen liittyvä problematiikka. Näitä erityispiirteitä hyväksikäyttäen luodaan lopulta tutkielman viimeistä päälukua varten viitekehys liike-elämän kestosopimuksista, jossa edellytysopin soveltumista ja käyttöalaa voidaan tarkastella. Tutkielman viidennessä pääluvussa arvioidaan tutkielman tavoitteen mukaisesti modernin edellytysopin soveltumista liike-elämän kestosopimuksiin ja opin todellista käyttöalaa sopimustyypissä. Luvussa havaitaan ensinnäkin, että edellytysopin soveltuminen pitkäkestoisiin liikesopimuksiin on harvinaisempaa kuin muihin sopimuksiin. Lisäksi huomataan, että opin soveltamisedellytysten täyttymiskynnys on liike-elämän kestosopimuksissa lähtökohtaisesti korkeammalla kuin normaalisti. Täyttymiskynnys voi kuitenkin myös tapauskohtaisesti madaltua, mikäli toinen sopimusosapuolista menettelee vilpillisesti taikka lojaliteettivelvoitteidensa vastaisesti. Arvioitaessa edellytysopin todellista käyttöalaa, arvioidaan oikeusseuraamuksia erikseen virheellisten ja raukeavien edellytysten kohdalla. Virheellisiin edellytyksiin perustuvassa arviossa tullaan siihen tulokseen, että edellytysopilla ei ole itsenäistä käyttöalaa liike-elämän kestosopimuksien yhteydessä. Tämän osoitetaan johtuvan sopimustyypin erityispiirteistä sekä OikTL 33 §:n ja edellytysopin osittaisesta päällekkäisyydestä. Opilla on kuitenkin tässä yhteydessä käyttöalansa erityisesti argumentatiivisena sekä tulkinnallisena tukena muiden oikeusseuraamusten yhteydessä. Raukeavien edellytysten yhteydessä edellytysopille sen sijaan löydetään oma itsenäinen käyttöalansa sopimuksen pätemättömyysperusteena. Tämän itsenäisen käyttöalan lisäksi edellytysopilla on myös raukeavien edellytysten yhteydessä vahva asema muita oikeusseuraamuksia tukevana argumentaatiolähteenä sekä tulkinta- tai täydennyskeinona. Tutkielmassa tullaan siis tulokseen, että edellytysopille on löydettävissä itsenäinen kapea käyttöalansa liike-elämän kestosopimuksien viitekehyksessä pätemättömyysperusteena. Suurempi käyttöala sillä on kuitenkin vahvana argumentaatiolähteenä sekä tulkintakeinona tilanteissa, joissa osapuolten edellytyksen osoittautuvat virheellisiksi taikka raukeavat.
-
(2019)I dag är konstitutionen och lagstiftaren under hård press på grund av de teknologiska framstegen som var otänkbara för några decennier sedan. De flesta framstegen är på ett eller annat sätt sammankopplade till internet och samhällets digitalisering. Teknologin har genomsyrat hela samhället och blivit en oumbärlig del av våra liv. Den medför sig unika men också utmanande frågor – speciellt till lagstiftaren. Röstande är en grundläggande rättighet i ett demokratiskt samhälle. Det är en metod att kollektivt välja in en handfull representanter in till riksdagen, kommunfullmäktige eller in till Europaparlamentet. Kollektivet väljer in sin kandidat som blir politiskt ansvarig för kollektivets agenda. I Finland är röstande med traditionella fysiska röstsedeln det enda sättet att rösta. Införandet av e-röstning ger upphov till en del utmaningar som uppstår när elektronik tillämpas i ett digitaliserande samhälle. Politiker och administratörer kan förmoda att en viss tjänst eller process kan enkelt tas och placeras ut på internet. Tyvärr är verkligheten mer komplex – och speciellt när saken berör röstningsförfarande och grundläggande fri- och rättigheter. Under de senaste åren har elektronisk röstning varit föremål för debatt som det alternativa omröstningsförfarandet i flera länder runt om i världen. E-röstande kan göra omröstningarna mer praktiska och attraktiva och således öka valdeltagandet särskilt bland unga, funktionsnedsatta och äldre. E-röstningen kan ses som ett verktyg för att underlätta valprocessen, göra den effektivare och samtidigt öka förtroendet på förvaltningen. Korrekt tillämpad och integrerad kan den öka säkerheten och påskynda arbetet att granska och räkna rösterna. Istället för att för hand räkna röster och manuellt registrera dem, behandlas rösterna i digital format. Utmaningarna är trots allt avsevärda. En process för att anpassa e-röstningssystemet kräver noggrann planering för att inte undergräva förtroendet på hela valsystemet. Digitalisering kan dock ge nytt utrymme för att lösa problem och främja intresset för deltagardemokrati. Med e-demokrati menar jag ett samhälle som blir alltmer elektroniskt med följden att myndighetstjänster tillhandahålls allt mera via internet. I denna avhandling kommer jag att sätta mig in i teknologins och ett samhälles grundläggande rättigheters ömsesidiga förhållande samt hur dessa tillämpas i praktiken i e-röstning. Ytterligen kommer jag även att allmänt behandla och forska hur elektronisk förvaltning påverkar samhället och grundrättigheterna. Det är konsekvent, om inte nödvändigt, att först framföra teori om e-förvaltning i ett digitaliserande samhälle för att följdriktigt kunna framföra e-röstning i ett digitalt samhälle. Rådande forskningsmetoden i denna avhandling är rättsdogmatisk metod, dvs. forska vad grundrättigheternas och digitala samhällets förhållande i den finska rättsordningen är. Denna avhandlings kärnfrågor är: 1) vad är teknologins, statsförfattningens och grundläggande fri- och rättigheternas ömsesidiga förhållande; och 2) hur tillämpas dessa sammanslaget i elektronisk röstning.
-
(2020)Mängden och betydelsen av den kunskap som behövs inom näringslivet har ökat betydligt i vårt samhälle under senaste tiden i takt med ökad konkurrens och internationalisering av företag. Detta har i sin tur har bidragit till att den viktigaste tillgången i ett företag allt oftare är immateriellt. Vanligtvis har dessa typer av företagshemligheter ett ovärderligt värde, som skulle gå förlorad om det skulle avslöjas eftersom värdet av företagshemligheter till stor del ligger i det faktum att informationen är och förblir hemlig. Offentliggörande av företagshemligheten kan därav bli destruktivt för ett företag. Genom begränsning av offentligheten kan en företagshemlighet skyddas på ett relativt bra sätt under en domstolsprocess i förhållande till allmänheten. Vidare är möjligheten till sekretess av rättsliga handlingar och förordnande av rättegång inom stängda dörrar utan allmänhetens närvaro nationellt och internationellt sett sedvanliga åtgärder för att garantera att sekretessbelagd information förblir hemlig i samband med tvistlösning i allmän domstol. Att informationen behandlas som en företagshemlighet under rättegångsprocessen säkerställer likaså att informationens konfidentiella karaktär behålls även efter förfarandet. I detta hänseende finns bestämmelser som begränsar offentligheten för utomstående personer. I de fall där parterna i en rättegång inte är konkurrenter orsakar det således inga problem för hemlighetsinnehavaren och en rättegångsprocess kan genomföras i princip smärtfritt med tanke på den företagshemliga informationen; om motparten inte har ett intresse att utnyttja den konfidentiella informationen, förblir situationen som den var tidigare och företagshemlighetens sekretess är garanterad. Begränsning av offentligheten uppnår dock inte samma fördelar om motparten i en tvist och framställaren av en eventuell editionsyrkan är en konkurrent till innehavaren av företagshemliga informationen. I sådana fall är det i innehavarens intresse att hemlighålla informationen från just motparten i tvisten. I förhållande till motparten gäller sekretessen dock inte, eftersom partsoffentlighet och principen om en rättvis rättegång säkerställer att parterna i ett ärende alltid har rätt att del av allt tillhörande processmaterial som presenterats under en rättegång. Företagshemligheter som på ett eller annat sätt tas in i ett domstolsförfarande blir del av det processmaterial som motparten i enlighet med den kontradiktoriska principen har rätt att ta del av. När det gäller insyn i affärsverksamhet är det troligen edition som framförallt är av betydelse. Reglerna om editionsförelägganden innebär att någon i samband med en domstolsprocess kan föreläggas att förete en handling till domstolen som kan antas ha betydelse som bevis i en rättegång. Om förutsättningarna för editionsplikten uppfylls och editionssvarande parten gör en invändning om att den efterfrågade handlingen innehåller företagshemligheter, får domstolen endast förplikta parten att förete handlingen om skäl som är synnerligen viktiga föreligger. Bedömningen av sagda rekvisit görs utifrån en intresseavvägning mellan de motstående intressena; å enda sidan editionssökandens intresse av att ta del av handlingarna och å andra sidan editionssvarandens intresse av att hemlighålla sin företagshemliga information. Avhandlingen har som avsikt att närmare klargöra innebörden av sagda rekvisit samt den intresseavvägning som domstolen är tvungen att göra. Slutligen har avhandlingen behandlat den möjlighet som lagen om företagshemligheter erbjuder till begränsning av partsoffentligheten. Domstolen kan på begäran av en part föreskriva att endast ett begränsat antal fysiska personer hos en juridisk person i egenskap av part har rätt att delta i rättegången och att enbart samma begränsade personkrets har rätt att under domstolsprocessen få tillgång till allt tillhörande rättegångsmaterial. Genom denna bestämmelse kan motparten således hindras från att direkt få tillgång till dokument innehållande företagshemligheter. Som förutsättning har anlagts att förfarandet måste direkt avse olagligt anskaffande, utnyttjande eller röjande av företagshemligheter samt att parten är en juridisk person.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan liikesalaisuuksien suojan ulottuvuutta asiakirjan esittämisvelvollisuuden käsittelyn yhteydessä. Liikesalaisuuksia suojataan oikeudenkäymiskaaressa todistajan vaitiolo-oikeudella (OK 17:19). Vaitiolo-oikeus ulottuu henkilötodistelun lisäksi myös kirjallisiin todisteisiin ja siten myös editiotilanteeseen. Tuomioistuin voi vaitiolo-oikeuteen vetoamisesta huolimatta antaa editiomääräyksen liikesalaisuuden sisältävästä asiakirjasta, jos erittäin tärkeät syyt vaativat todistamista. Oikeudenkäynnin julkisuus ja liikesalaisuuksien suojaaminen ovat yritysten näkökulmasta merkittäviä seikkoja niiden harkitessa, kannattaako niiden viedä jokin riita tuomioistuimeen ratkaistavaksi. Editiotilanteessa yrityksen liikesalaisuuksia saattaa paljastua jopa silloin, kun se ei itse ole jutussa asianosaisena. Yrityksen näkökulmasta oikeudenkäynti saattaakin olla liikesalaisuuksien suojaamisen kannalta hyvin vaikeasti ennakoitava. Tutkielman tutkimustehtävä jakaantuu kahteen osakysymykseen. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan liikesalaisuuden olemassaoloon liittyviä näyttökysymyksiä. Keskeinen ongelma vaitiolo-oikeuteen vedotessa onkin kieltäytymisperusteen osoittaminen OK 17:23:n edellyttämällä tasolla liikesalaisuutta samalla paljastamatta. Toisessa osassa selvitetään, millä perusteilla tuomioistuin voi määrätä liikesalaisuuden sisältävän asiakirjan luovutettavaksi todisteeksi vastoin asiakirjan haltijan suostumusta. Tutkielmassa siten selvitetään, miten on tulkittava OK 17:19:ssä käytettyä ilmaisua ”erittäin tärkeät syyt”. Tutkimusongelmaa käsitellään lainopin metodein tulkitsemalla voimassa olevan oikeuden säännöksiä. Liikesalaisuuden olemassaoloa koskeva näyttökynnys on niin sanottu todennäköiset syyt. Kieltäytymisperusteen olemassaoloa arvioidessaan tuomioistuin joutuu tukeutumaan suurelta osin erilaisiin oletuksiin ja kokemussääntöihin. Tutkielmassa on havaittu merkittäviä ongelmakohtia sekä näyttökynnyksen tiukassa että sallivammassa tulkinnassa. Tästä johtuen tutkielmassa ehdotetaan de lege ferenda ulkopuolisen asiantuntijan käytön mahdollistamista sen selvittämiseksi, sisältävätkö asiakirjat liikesalaisuuksia. Vaitiolo-oikeuden murtamisharkinnassa on kyse intressipunninnasta. Tutkielmassa esitetään tulkintakannanotto, jonka mukaan intressipunninnassa harkittavista kriteereistä tärkeimpinä on pidettävä asiakirjan merkitystä todisteena sekä seurauksia todisteen esittämisestä. Näitä kahta kriteeriä tulee ensisijaisesti punnita toisiaan vasten. Muut säännöksessä tarkoitetut kriteerit tulee ottaa huomioon näitä täydentävästi. Säännöksessä ja sen esitöissä lueteltujen seikkojen lisäksi tutkielmassa ehdotetaan, että intressipunninnassa tulisi ottaa huomioon myös editiota vaativan ja liikesalaisuuden haltijan mahdollinen kilpailuasema samoilla markkinoilla sekä editiovaatimuksen kohteen asema suhteessa oikeudenkäyntiin. Tämän lisäksi tutkielmassa on täsmennetty säännöksessä tarkoitettujen liikesalaisuuden haltijalle aiheutuvien seurauksien sisältöä. Seurauksia harkitessa huomioon tulisikin ottaa muun muassa liikesalaisuuden luonne ja ikä.
-
(2024)Tarkastelen tutkielmassa editiovelvollisuutta erityisesti suhteessa niihin rajoitusperusteisiin, joiden takana on yksityisyyden suoja tai muut persoonaan ja yksityiseen elämänpiiriin kuuluvat intressit. Editiovelvollisuudella pyritään edistämään aineellisen totuuden selvittämistä sekä equality of arms -periaatteen toteutumista, joita molempia voi pitää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin olennaisina elementteinä. Muiden todistelunrajoitusten tapaan editiovelvollisuuden rajoitusperusteet puolestaan turvaavat monia muita tärkeinä pidettyjä intressejä kuten valtion turvallisuutta ja muuta yleistä etua, liikesalaisuuksia, sekä yksilöiden arkaluontoisia tietoja, sosiaalisia suhteita ja muun muassa itsekriminointisuojaa antamalla mahdollisuuden rajata tiettyjä salaisuuksia sisältävää, taikka tiettyihin henkilösuhteisiin perustuvaa todistusaineistoa editiovelvollisuuden ulkopuolelle. Editiovelvollisuus ja sen rajoitukset ovat siksi jännitteisessä suhteessa keskenään. Yksityistä elämänpiiriä koskevia suojaintressejä on otettu laajasti huomioon todistelua koskevissa OK 17 luvun todistelunrajoitussäännöksissä, ja näin oli jo aiemmassa, vuonna 1949 voimaan tulleessa OK 17 luvussa, jolla prosessuaalinen editiovelvollisuus tuotiin Suomen lainsäädäntöön. Pääsääntöisesti säännökset suojaavat yksityistä elämänpiiriä melko kattavasti. Yksityisyyden suojaa ei sellaisenaan kuitenkaan määritellä oikeudenkäymiskaaressa, eikä ole täysin selvää, miten pitkälle se ulottuu suhteessa todistelun vaatimuksiin. Nykyisessä, vuonna 2015 säädetyssä ja 2016 voimaan tulleessa OK 17 luvussa ei myöskään ole esimerkiksi voitu ottaa huomioon EU:n tietosuoja-asetusta, joka tuli voimaan sen jälkeen. Oikeuskäytännössä asetukseen on vedottu editiovaatimuksen vastustusperusteena, mutta korkein oikeus ei ole ottanut kantaa sen vaikutukseen. Sen sijaan EUT on viime vuonna antamassaan ratkaisussa katsonut, että asetus tulee ottaa todistelussa huomioon. Yksityisyyteen liittyvien näkökohtien yhteiskunnallisen merkityksen korostumisen sekä sitä koskevien aineellisten normien kehityksen vuoksi saattaisi olla tarvetta täsmentää OK 17 luvun säännöksiä nimenomaan siltä osin kuin kyse on yksityisen elämänpiirin suojasta.
-
Edullisemmuussäännön synty ja sen asema voimassaolevana oikeutena sekä sen soveltamisen reunaehdot (2019)Työsuhteen ehtoina sovellettavien normien kollisio voidaan ratkaista etusijajärjestystä ja edullisemmuussääntöä soveltaen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan edullisemmuussäännön syntyvaihetta ja sen kehittymistä Suomen työoikeudelliseksi normiksi sekä edullisemmuussääntöä voimassaolevana oikeutena. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten tuomioistuimet ovat määritelleet ne reunaehdot, joiden perusteella edullisemmuussääntöä on mahdollista soveltaa. Tutkielmassa lähestytään tutkimuskysymyksiä lainopillisen metodin ja oikeushistoriassa käytettyjä tutkimusmetodeja hyödyntäen. Tutkielmassa selvitetään edullisemmuussäännön syntyvaihetta tarkastelemalla kotimaista oikeuskirjallisuutta sekä edullisemmuusääntöön liittyvää varhaisinta oikeuskäytäntöä. Tutkielman lainopillisessa osiossa tarkastellaan oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä edullisemmuusääntöä koskevia kannanottoja. Lainopillisessa osiossa käy ilmi, mitä edullisemmuussääntö tarkoittaa käytännössä ja millaisissa tapauksissa sen soveltaminen on rajattu. Tutkielman keskeinen havainto on, ettei edullisemmuussäännön synty ole ollut staattista, vaan se on muotoutunut oikeuskirjallisuudessa eri vaiheiden kautta oikeusperiaatteesta oikeussäännöksi. Sipilä oli ensimmäinen, joka suositteli vuonna 1947 edullisemmuusperiaatteen soveltamista työehtosopimuksen ja työsopimuksen normikollisiossa. Kopponen suositteli myöhemmin vuonna 1954 edullisemmuusperiaatteen soveltamista myös työehtosopimuksen ja työsääntöjen työsuhteen ehtojen normikollisiossa. Edullisemmuusperiaatteen soveltamista oikeutettiin ensin oikeuskirjallisuudessa työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain hengen ja tarkoituksen mukaisena oikeusperiaatteena. Myöhemmin Vuorio määritteli vuonna 1955 edullisemmuussäännön oikeussäännöksi tarkentaen sen sisältöä ja soveltamisalaa sekä katsoi edullisemmuussäännön soveltamisalan olevan yleinen. Vuorio oikeutti edullisemmuussäännön soveltamista työehtosopimuslain luonteen lisäksi myös sillä, että sekä työsuojelulakien että työsääntöjen tavoitteena oli työntekijän suojelu. Yksi tutkielman johtopäätös on myös, että edullisemmuussääntö tuli ajankohtaiseksi Suomen työoikeudessa, koska työehtosopimuksia alettiin yleisesti solmia vuoden 1946 jälkeen. Edullisemmuussäännöstä tuli voimassaolevaa oikeutta, kun työtuomioistuin vahvisti sen olemassaolon ratkaisussaan TT 1956-2. Tutkielman toinen keskeinen johtopäätös on, että korkein oikeus ja työtuomioistuin ovat ottaneet edullisemmuussäännön soveltamiseen kantaa myös tilanteissa, joita ei ole yleisesti huomioitu edullisemmuussääntöä koskevissa yleisesityksissä. Tutkielmassa on selvennetty, että edullisemmuussääntöä tulee soveltaa, kun työntekijälle edullisempi työehtosopimusmääräys, jolla on tavanomaiseen oikeuteen perustuva yleinen jälkivaikutus, on ristiriidassa jonkun muun työsuhdetta säätelevän normin kanssa (KKO 1981 II 55). Tämän lisäksi edullisemmuussääntöä tulee soveltaa, kun toinen työsuhdetta säätelevä normi on vakiintunut sopimuksen veroiseksi ehdoksi työsopimuskumppaneiden välillä vallinneen käytännön myötä (TT 1982-88 ja KKO 1984 II 23). Edullisemmuussäännön soveltamisen kannalta edellä mainitut tuomioistuinten ratkaisut ovat merkityksellisiä, koska niissä edullisemmuussääntöä sovelletaan tilanteissa, jossa työsopimus- tai työehtosopimusosapuolet eivät ole nimenomaisesti sopineet sen työsuhteen ehdon voimassaolosta, joka on ristiriidassa samaa asiaa säätelevän toisen normin kanssa. Tutkielmassa päädytään myös siihen, että edullisemmuusvertailuja on mahdollista suorittaa sellaisten työntekijän etujen suhteen, jotka eivät ole numeerisesti mitattavia (KKO 1979 II 43, TT 1983-15, TT 1983-16 ja TT 1988-137). Tämä ei vastaa Tiitistä ja Krögeriä (2015) lukuun ottamatta oikeuskirjallisuudessa esitettyä näkemystä, jonka mukaan edullisemmuusvertailu on mahdollista suorittaa lähinnä numeerisesti mitattavien etujen kuten palkkojen välillä. Tutkielmassa on myös tehty havainto, ettei kiistaa kahden kilpailevan työehtosopimuksen välillä ole mahdollista ratkaista yksinomaan edullisemmuussäännön nojalla, ellei edullisemmuussäännön soveltaminen vastaa työehtosopimuksen sopijapuolten tarkoitusta sopimuksia solmittaessa (TT 1974-15). Edullisemmuussääntö ei myöskään estä työmarkkinajärjestöjä sopimasta säännöstämiskompetenssin alaan kuuluvista asioista (TT 1979-90 ja TT 2019-74).
-
(2021)Tiivistelmä Tiedekunta: Oikeustieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Opintosuunta: Perhe- ja jäämistöoikeus Tekijä: Olli Valtimo Työn nimi: Edunvalvojan kuulemisvelvollisuus itsemääräämisoikeuden toteutumisen välineenä Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: XI + 93 Avainsanat: itsemääräämisoikeus, edunvalvonta, perusoikeudet Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Lohi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tutkimuskohteena on toimintakelpoisuudeltaan rajoittamattoman päämiehen itse-määräämisoikeuden toteutuminen edunvalvonnassa. Tarkastelu kohdistuu etenkin päämiehen ja edunvalvojan väliseen oikeussuhteeseen. Tutkielma lähestyy aihetta perusoikeusnäkökul-masta, selvittämällä ensin millainen oikeus itsemääräämisoikeus on perusoikeusjärjestelmän valossa ja minkälainen merkitys perusoikeuksilla voi olla edunvalvonnassa. Tutkielman tarkoi-tuksen on ollut osaltaan avata keskustelua ja herättää kysymyksiä siitä, minkälaisia vaikutus-kanavia perusoikeuksilla voi olla edunvalvontaoikeuden alalla. Tarkastelussa on erityisesti no-jauduttu Juha Karhun analyysiin perusoikeuksien merkityksestä siviilioikeudessa yleisten op-pien välityksellä. Karhun varallisuusoikeuteen perustuvien teesien pohjalta olen pitänyt mahdollisena, että myös edunvalvontaoikeudessa yleisiä oppeja on mahdollista systematisoida perusoikeusmyönteisellä tavalla. Perusoikeudet huomioiva näkökulma ei kuitenkaan merkitse sitä, että perusoikeusnor-mistolle annettaisiin ehdoton etusija yksittäisessä soveltamistilanteessa, vaan kyse on enem-mänkin yleisten oppien yhteen sovittamisesta. Systematisoinnin tarkoituksena on lähinnä vält-tää jo etukäteen mahdollisten perusoikeuksien ja oikeudenalan omien normien välisten ristiriita-tilanteiden muodostumisen. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella itsemääräämisoikeus perusoikeutena vaikuttaisi painottavan tietynlaista yksilön nauttimaa oikeutta elää ilman, että ulkopuoliset tarpeettomasti puuttuvat hänen asemaansa. Toisaalta perusoikeuksien valossa itsemääräämisoikeuteen näyt-täisi kuuluvan myös tietynlaisia ulkopuolisiin kohdistuvia velvollisuuksia, silloin kun henkilö on julkisen vallan puuttumisen kohteena tai kun hänen itsemääräämiskykynsä katsotaan alentu-neeksi. Näin ollen itsemääräämisoikeuteen on mahdollista tulkita kuuluvan useita eri perusoi-keuksiin liittyviä ainesosia. Olen tällaisina nostanut esiin erityisesti osallisuuden ja oikeuden saada tarvittaessa tukea henkilön itseään koskevassa päätöksenteossa. Muita itsemääräämis-oikeuden ainesosia voidaan tulkita olevan esimerkiksi itsemääräämistä koskevien rajoitustoi-menpiteiden välttämättömyys ja viimesijaisuus. Nämä liittyvät ennen kaikkea henkilön oikeuteen elää ilman ulkopuolisten tahojen puuttumista häntä itseään koskevissa asioissa. Tutkielmassa on edunvalvojan kuulemisvelvollisuutta tarkastelemalla pyritty hahmottamaan sitä, miten perusoikeudet voivat saada konkreettisemmin merkitystä edunvalvonnassa. Nähdäkseni perusoikeusnäkökulman avulla on mahdollista osoittaa, että perusoikeudellisen osallisuuden välityksellä päämiehen ymmärryskyvyn asettaminen edunvalvojan päätöksenteon keskiöön, on edunvalvontajärjestelmän johdonmukaisen tulkinnan kannalta perusteltu ja koherenssia luova ratkaisu. Vaikka perusoikeusnäkökulman avulla ei liene mahdollista sanktioida edunvalvojan toimintaa tämän toimiessa moitittavasti päämiehen kuulemiseen liittyvissä kysymyksissä, saat-taisi perusoikeuksille annettava merkitys välittyä periaatetasolla myös edunvalvojaan kohdistu-vana oikeudellisena paineena edistää päämiehen osallisuutta.
Now showing items 436-455 of 3676