Browsing by Title
Now showing items 574-593 of 3676
-
(2022)Esteellisyys on välimiesmenettelyssä dispositiivista. Asianosainen voi hyväksyä esteellisenkin kokoonpanon riidanratkaisijaksi ja esteellisyys otetaan huomioon vain asianosaisen väitteestä. Käytännössä esteettömyyttä edellytetäänkin vain asianosaisen niin vaatiessa. Oikeus saada asiansa puolueettoman ja riippumattoman elimen ratkaistavaksi on kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa ja Suomen perustuslaissa turvattu oikeus, josta ei tulisi joutua tinkimään välimiesmenettelyssäkään. Oikea-aikainen esteellisyyteen vetoaminen onkin välimiesmenettelyn kontektissa tärkeää asianosaisten prosessuaalisten oikeuksien toteuttamiseksi. Esteellisyysväitteen tekemistä säännellään välimiesmenettelystä annetun lain (967/1992, jäljempänä VML) 11 ja 41 §:ssä. Mikäli asianosainen haluaa esteellisyyteen vedota, siihen tulee VML 11.2 §:n mukaisesti vedota 15 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon esteellisyyden aiheuttavasta perusteesta ja välimiesten asettamisesta. Väitteen tekeminen on edellytys myös moiteoikeuden käyttämiselle VML 41.1 §:n 3 kohdan mukaisesti. VML 41.2 §:n perusteella moiteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos asianosaisen voidaan pääasiaan vastaamalla tai muulla tavoin katsoa luopuneen moiteoikeudestaan. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, miten ja milloin esteellisyyteen tulee vedota, jotta asianosainen säilyttää oikeutensa moittia välitystuomiota esteellisyyden perusteella. Tämän selvittämiseksi on määriteltävä, milloin väitteen tekemiselle varattu aika alkaa juosta ja milloin asianosaisen voidaan katsoa luopuneen moiteoikeudestaan. Tutkielmassa pyritään myös hahmottamaan prosessin eri vaiheiden vaikutusta esteellisyysväitteen esittämiselle. Väitteen esittämistä tarkastellaan ennen varsinaisen prosessin käynnistymistä, varsinaisen prosessin aikana ja välitystuomion antamisen jälkeen. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että väitteen tekemiselle varatun ajan alkamista on arvioitava säännösten sanamuodon valossa. Vaikka esimerkiksi prosessiekonomiset syyt puoltaisivatkin väitteen tekemistä aiemmin, velvollisuutta siihen ei voida katsoa olevan VML 11.2 §:n asettamaa tietoisuusvaatimusta aiemmin oli kyse minkä tyyppisestä esteellisyysperusteesta tahansa. Edes riidanratkaisun moniportaisuuden ei voida suoranaisesti katsoa vaikuttavan väitteen tekemiselle varatun ajan alkuhetkeen, joskin sopimuksen sisällöstä riippuen tehdyillä sopimuksilla saattaa olla vaikutusta väite- ja moiteoikeuden olemassaoloon. Reagoimisajan alkaminen ja väiteoikeus aktualisoituvatkin vasta varsinaisessa prosessissa, kun asianosainen tuntee esteellisyyden aiheuttavat yksilöidyt tosiseikat ja välimiehet on nimetty. Periaatteessa moiteoikeuden säilyttääkseen VML 41.2 §:n sanamuodon valossa tulisikin riittää, että asianosainen tekee esteellisyyden perusteella väitteen prosessin aikana.
-
(2021)Tutkielman tarkoitus on kartoittaa esteettisiä pistoshoitoja käsittäviin kuluttajapalveluihin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Tutkielmassa käsiteltävät pistoshoidot ovat ensinnä hyaluronihappopistokset, joilla voidaan täyttää ja muotoilla kasvojen piirteitä. Hyaluronihappopistoksia ei pidetä vallitsevassa oikeustilassa lääkeaineina, eikä niiden esteettisessä tarkoituksessa tapahtuvaan injektiomuotoiseen antamiseen edellytetä tai myönnetä lupaa, koska ne eivät ole Valviran käsityksen mukaan terveyden- ja sairaanhoitoa. Toiseksi tutkielmassa käsitellään botuliinitoksiinipistoksia. Botuliinitoksiini on lääkeaine, jota saa ainoastaan lääkemääräyksellä. Botuliinitoksiinin pistäjän tulee Valviran mukaan olla joko lääkäri tai lääkärin valvonnassa oleva terveydenhuollon ammattihenkilö. Botuliinitoksiinin pistäminen on terveydenhoitoa, joten siihen sovelletaan lähtökohtaisesti terveydenhuollon toimintaa sääntelevää lainsäädäntöä. Kuten muihinkin kuluttajapalveluksiin, myös kasvojen pistoshoitoihin liittyy erilaisia potentiaalisia kuluttajaoikeudellisia ongelmakohtia. Tutkielman käydään läpi pistoshoitoihin soveltuva lainsäädäntö sekä hyaluronihapon että botuliinitoksiinin osalta. Lisäksi tutkitaan markkinointiin liittyviä näkökohtia, kuten terveyspalvelujen markkinointia sekä muita aihealueen kannalta relevantteja markkinointiin liittyviä seikkoja. Kolmannessa luvussa käydään läpi KSL 8 luvun tarkoittamia palveluksen virhetilanteita. Koska pistoshoitoihin – tai henkilöön kohdistuviin palveluihin ylipäätään – liittyen ei ole erityistä kuluttajaoikeudellista sääntelyä, sovelletaan näihin palveluihin KSL 8 luvun virhesääntelyä soveltuvin osin. Viimeiseksi käydään läpi kuluttajaturvallisuuteen liittyviä näkökohtia. Tutkielma on osunut tietynlaiseen siirtymävaiheeseen, koska KSL:n uutta 9 a lukua koskeva ehdotus odottaa pääsyä eduskunnan käsittelyyn. Toiseksi myös aivan vastikään voimaan tullut lääkinnällisistä laitteista annettu laki vaikuttaa suuresti alan sääntelykokonaisuuteen
-
(2015)Yrityksillä on lähtökohtaisesti oikeus valita rahoitusmuotonsa. Vero-oikeudessa korostuvat erityisesti legaliteettiperiaate ja verotuksen muotosidonnaisuus. Lähtökohtaisesti liiketoimelle annetaan verotuksessa se muoto, jonka sen osapuolet ovat sille antaneet. Koska verotuksessa noudatetaan erillisyhtiöperiaatetta, jonka mukaan konserniin kuuluvia yhtiöitä tarkastellaan erillisinä eikä yhtenä konsernin laajuisena kokonaisuutena, edellytetään, että konsernissa menot kohdistetaan oikeille yhtiöille ja oikean suuruisina. Näin ei kuitenkaan aina ole tapahdu konserniyhtiöiden välillä, vaan efektiivisen veroasteen minimoimiseksi konsernit saattavat pyrkiä siirtelemään voittojaan matalamman verotuksen valtioihin konsernin sisäisten järjestelyiden avulla. Yhtenä merkittävänä osana käytetään konsernin sisäisiä rahoitusjärjestelyitä. Verosuunnitteluvälineenä hybridi-instrumentit ovat erittäin otollisia, sillä ne sisältävät sekä oman että vieraan pääoman ehtoisia piirteitä. Näin erityisesti rajat ylittävissä tilanteissa etuyhteysasemassa olevien osapuolien välisillä hybridilainoilla pystytään siirtelemään yritysten voittoja konsernin yhtiöstä toiseen. Valtioiden veropohjan osalta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että käsillä voi olla nollaverotuksen tilanne, jos maksajan asuinvaltiossa hybridiä pidetään lainana ja saajan asuinvaltiossa verovapaana suorasijoitusosinkona. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan etuyhteysasemassa olevien osapuolten välisten hybridilainojen korkovähennysten sääntelyä Suomessa. Tutkielmassa tarkastellaan oikeustilaa heinäkuussa 2014 annetun vuosikirjaratkaisun KHO2014:119 jälkeen, jossa tuomioistuin linjasi, ettei VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisun nojalla voida verotuksessa uudelleenluonnehtia liiketointa ilman nimenomaista lain siihen oikeuttavaa säännöstä. Hybridi-instrumentin uudelleenluonnehdinta on ollut esillä myös maailmanlaajuisesti eikä oman ja vieraan pääoman erilainen verokohtelusta aiheutuvat verosuunnittelumahdollisuudet ole uusi ongelma. Tutkielman tarkoituksena on selvittää tarvitseeko etuyhteysasemassa olevien osapuolten hybridilainoja koskevaa sääntelyä muuttaa, ja jos, miten muutokset voitaisiin toteuttaa.
-
(2021)Tutkielman tarkoituksena on selvittää etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa Suomen vero-oikeudessa. Kysymys voidaan muotoilla myös siten, mitkä viranomaisten toimet voidaan katsoa olevan sallittua liiketoimen tunnistamista, ja mitkä kiellettyä uudelleenluonnehdintaa. Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, ja kysymystä tarkastellaan pääasiassa Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännön pohjalta. Uudelleenluonnehdinnan kielto vahvistettiin ensimmäisen kerran KHO:n ratkaisussa KHO 2014:119, jossa oli kyse vieraan pääoman ehtoisen lainan luonnehtimisesta omaksi pääomaksi. Tämän jälkeen KHO ei ole suoranaisesti viitannut ratkaisuissaan uudelleenluonnehdinnan kieltoon ennen tapausta KHO 2020:34. Kyseisessä tapauksessa oli kyse konsernin rahoitusjärjestelyn uudelleenluonnehdinnasta ja sivuuttamista, ja KHO katsoi, ettei VML 31 § mahdollista sitä. Tutkielmassa käydään läpi myös muita KHO:n ennakkoratkaisuja koskien uudelleenluonnehdintaa. Näiden oikeustapausten sekä oikeuskirjallisuuden ja tieteellisten artikkeleiden pohjalta pyritään muodostamaan prejudikaattisääntöjä, jotka selventäisivät etuyhteysliiketoimen tunnistamisen ja uudelleenluonnehdinnan välistä rajanvetoa.
-
(2020)Siirtohinnoittelussa on pohjimmiltaan kyse tulojen allokoinnista samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välillä. Tämä saattaa rajat ylittävissä tilanteissa herättää huolen veropohjan oikeudenmukaisuudesta kunkin osapuolen kotivaltiossa. Tulojen oikeudenmukaista allokointia koskevaa ongelmaa on lähestytty markkinaehtoperiaatteen kautta. Markkinaehtoperiaate, joka on siirtohinnoittelun käsitteistä keskeisin, on ilmaistu OECD:n malliverosopimuksen tulojen oikaisua koskevassa artiklassa 9 ja sen ydin on, että etuyhteysliiketoimien tulee tapahtua samanlaisissa oloissa kuin riippumattomien osapuolten väliset vastaavanlaiset liiketoimet olisivat tapahtuneet. Eli myös etuyhteysliiketoimintaan liittyvät tuotot jakautuisivat, kuten ne vapailla markkinoilla jakautuisivat. Joskus etuyhteysosapuolien antaman liiketoimen muodon ei katsota vastaavan sitä, mitä tosiasiassa osapuolten välillä on tapahtunut. Tällöin nousee esiin kysymys liiketoimen uudelleenluokittelun mahdollisuudesta verotusta varten. Tässä tutkimuksessa pyritään lainopin tulkinnan ja systematisoinnin avulla selvittämään, mitä tarkoitetaan liiketoimen uudelleenluokittelulla, missä tilanteissa uudelleenluokittelu voi tulla kyseeseen, millä perusteella uudelleenluokittelu on mahdollista ja millaisia ongelmia uudelleenluokittelu voi aiheuttaa. Tutkimuksessa termejä uudelleenluokittelu ja uudelleenluonnehdinta käytetään samassa merkityksessä. Lähdemateriaalina tutkimuksessa käytetään kansainvälisen ja kansallisen kirjallisuuden lisäksi erityisesti OECD:n malliverosopimusta kommentaareineen sekä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden eri versioita. Iso merkitys on myös KHO:n oikeuskäytännöllä. Kansallisessa lainsäädännössä markkinaehtoperiaate on ilmaistu VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisua käsittelevässä säännöksessä. Mikäli havaitaan, että liiketoimen osapuolet eivät ole toimineet markkinaehtoisesti, tulee kyseeseen siirtohinnoitteluoikaisu markkinaehtoiseen tasoon saakka. OECD:n siirtohinnoitteluohjeissa on kuvattu tarkemmin, miten liiketoimien markkinaehtoisuudesta voidaan varmistua. Tähän kuuluu liiketoimien täsmällinen tunnistaminen sen osapuolien toimintojen, varojen ja riskien kautta sekä vertailukelpoisten liiketoimien identifioiminen ja vertailu OECD:n määrittämien siirtohinnoittelumenetelmien kautta. Kansallisen vero-oikeuden legaliteettiperiaatteen mukaan verotuksen tulee perustua kansalliseen lainsäädäntöön. Toki EU-oikeuden vaikutukset esimerkiksi perusoikeuksien rajoittamisen kiellon kautta tulee huomioida. Mutta oikeusvarmuuden ja ennustettavuuden nimissä ratkaisutoiminnan tulee perustua kansallisiin lainsäännöksiin sekä niiden sanamuodon mukaiseen tulkintaan. OECD:n mukaan sen siirtohinnoitteluohjeilla on markkinaehtoperiaatteen tulkinnassa iso rooli. Tämä merkitys on vahvistettu myös kansallisessa oikeuskäytännössä, vaikka siirtohinnoitteluohjeet kansallisen oikeuslähdeopin mukaan katsotaan vain sallituiksi oikeuslähteiksi. Näin ollen siirtohinnoitteluohjeista saadaan tulkinta-apua myös VML 31 §:n soveltamisalalla. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet sallivat liiketoimen uudelleenluokittelun, mutta vain poikkeustilanteissa ja mikäli liiketoimen taloudellisesti merkittävät ominaisuudet eroavat siitä, miten riippumattomat osapuolet olisivat liiketoimen järjestäneet. Vuoden 2017 päivityksessä uudelleenluokittelu oli nimetty liiketoimen sivuuttamiseksi. Kyseinen päivitys myös täsmensi liiketoimen täsmällisen tunnistamisen käsitystä ja vahvisti periaatetta, jonka mukaan verovelvollisen liiketoimelle antama rakenne tulee ottaa markkinaehtoisuuden tarkastelun pohjaksi. KHO on oikeuskäytännössään vahvistanut, ettei VML 31 § salli liiketoimen uudelleenluokittelua, vaikka liiketoimen täsmällinen tunnistaminen sen perusteella on kyllä mahdollista. Liiketoimen täsmällisen tunnistamisen ympärillä on ollut paljon keskustelua, sillä on katsottu, että sen kautta on todellisuudessa laajennettu uudelleenluokittelun alaa. Aiemmissa siirtohinnoitteluohjeissa uudelleenluokittelu oli mahdollista, mikäli liiketoimen muoto erosi sen tosiasiallisesta sisällöstä. Nyt tämän seikan perusteella oikaisu olisi mahdollista liiketoimen täsmällisen tunnistamisen varjolla. Tätä rajanvetoa VML 31 §:n salliman liiketoimen tunnistamisen ja kieltämän liiketoimen uudelleenluokittelun osalta on yritetty oikeuskäytännössä täsmentää. Vielä siinä ei ole yksiselitteisesti onnistuttu, vaan raja on edelleen häilyvä.
-
(2021)Sosiaalisen median palvelut, kuten Facebook, ovat kiinnittäneet viime aikoina maailmanlaajuisesti kilpailuviranomaisten huomion määräävän markkina-aseman väärinkäytön näkökulmasta. Sosiaalisen median palvelut ovat yksi kaksipuolisten ja monensuuntaisten markkinoiden ilmentymä. Euroopan unionin tuomioistuin ei ole toukokuuhun 2021 mennessä suoranaisesti tulkinnut, miten kaksipuolinen tai monensuuntainen markkinarakenne tulee ottaa huomioon SEUT 102 artiklan alaisessa määräävän markkina-aseman väärinkäytön arvioinnissa merkityksellisiä markkinoita määriteltäessä tai markkinavoimaa arvioitaessa. Tutkielmassani vastaan tähän kysymykseen lainopillisen tutkimuksen kautta. Lainopin ohella hyödynnän tutkielmassa (oikeus)taloustieteellisiä näkökulmia kaksipuolisista ja monensuuntaisista markkinoista täyttämään oikeuslähteistä jääviä aukkoja. Tutkielman pääasiallisia lähteitä ovat unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä akateemiset julkaisut kaksipuolisista ja monensuuntaisista markkinoista. Tältä osin tutkielman lopputulemana on, että sosiaalisen median palveluiden eri puolille tulee määritellä omat markkinat, mutta markkinoita määritellessä ja markkinavoimaa arvioitaessa on syytä ottaa kaikki puolet huomioon riippumatta siitä tarjotaanko palveluja rahallista vai muuta vastiketta vastaan. Tutkielman toinen tutkimuskohde on erilaiset muutosehdotukset. Ehdotuksista analysoidaan erityisesti merkityksellisten markkinoiden määrittelemistä koskevan tiedoksiannon päivittämistä, jäsenvaltioiden ehdottamaa mahdollista digitaalisia markkinoita koskevaa komission tiedoksiantoa, ja primäärioikeuden muuttamista. Analyysissä otetaan pääsääntöisesti huomioon muutosehdotusten mahdolliset vaikutukset EU-kilpailuoikeuteen. Ehdotuksia analysoitaessa kiinnitetään muun muassa huomiota siihen, miten ne vaikuttavat oikeusvarmuuteen sekä siihen, millaisia oikeudellisia haasteita ehdotuksien toteutuessa voisi nousta. Lopuksi tutkielmassa arvioidaan ehdotetun Digital Markets Act -asetuksen vaikutuksia kilpailuoikeuden soveltamiseen sosiaalisen median palveluiden markkinoilla.
-
(2022)For the past decades, the society, economy as well as the mundane lives of people have been subject to a digital revolution. The undertakings operating in digital markets have become so powerful that their influence is no longer purely economic. Hence, it has also raised competition concerns. Namely, whether current competition policy is still able to fulfil its purposes in the digital environment. The vivid discussion on the topic among scholars and authorities as well as the numerous competition cases, related to digital platforms, prove the currency of the topic. This thesis examines how the existing objectives of competition policy fit into the framework of digital markets. It aims to provide answers to three research questions, which relate to: (i) the current interpretation of competition policy objectives; (ii) the challenges digital markets have imposed on the application of these objectives; and (iii) how the interpretation of these objectives should be modified, for them to fit better into their new operational environment. The focus is on EU competition policy, although reference will also be made to corresponding policies in the United States and in some of the Member States. The thesis concludes that the current scope and application of competition policy objectives is not fit for purpose in digital markets. This is largely due to the significantly different characteristics between digital and “traditional” markets. Particularly, the significance of data is of key concern in the digital markets. Services are often provided at zero-price, hence, policies drafted around price-centric analysis are not entirely suitable to the digital markets. Especially, including non-price parameters into the interpretation of policy objectives should be considered. Furthermore, the thesis also takes a brief look at the newly adopted Digital Markets Act and implications thereof.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan EU:n direktiivin implementointia kansalliseen oikeusjärjestelmään implementointiprosessin näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi yleisellä tasolla kansainvälisen oikeuden ja EU-oikeuden perusteita. Tämä luo pohjan tutkielman tarkemman kohteen eli EU:n direktiivin implementointiprosessin tarkastelulle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää direktiivin implementointiprosessin kulku ja vaiheet tarkemmin. Tämän selvittämiseksi on perehdytty yksittäisen direktiivin osalta toteutettuun implementointiprosessiin. Tarkastelun kohteeksi on valittu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (tavaramerkkidirektiivi). Tavaramerkkidirektiivin implementoinnin yhteydessä toteutettiin Suomessa laaja-alainen jo vanhentuneen ja epäyhtenäisen kansallisen tavaramerkkilain kokonaisuudistus, jonka seurauksena implementoinnin yhteydessä tehdyt lakimuutokset ylittivät monin paikoin direktiivin minimivaatimukset. Prosessina tavaramerkkidirektiivin implementointi noudatti lainmukaista EU-asioiden kansallista käsittelyä. Suomen mukanaolo EU:n valmisteluprosessissa oli myös tärkeää ja sitä kautta saatiin jo direktiiviin valmisteluvaiheessa läpi Suomelle tärkeitä kantoja. Implementointiprosessin yhteydessä tehdyn tavaramerkkilain kokonaisuudistuksessa otettiin osittain tavaramerkkidirektiivin säädökset sellaisenaan kansalliseen lakiin ja siten täytettiin direktiivin minimivaateet. Osittain käytettiin hyväksi direktiivin antama mahdollisuus säätää sen käsittelemistä asioista tarkemmin tai laajemmin. Prosessi oli pitkä ja monivaiheinen ja implementoinnissa myöhästyttiin direktiivin asettamasta voimaansaattamisen aikarajasta. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että tavaramerkkidirektiivin implementointi oli kokonaisuutena onnistunut prosessi ja sen kautta saatiin tuotua Suomen kansalliseen oikeusjärjestelmään kattavasti direktiivin vaatimat säädökset. Samalla toteutetun tavaramerkkilain kokonaisuudistuksen kautta luotiin Suomeen moderni ja toimiva yhtenäinen tavaramerkkejä koskeva lainsäädäntö, joka on linjassa EU:n tavaramerkkioikeuden kanssa.
-
(2021)EU:n perusvapauksiin kuuluu henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tämän perusvapauden yhtenä ulottuvuutena on unionin kansalaisen liikkumisvapaus, jonka turvin jäsenvaltioiden kansalaiset voivat liikkua ja oleskella vapaasti kaikkialla unionin alueella. Jotta unionin kansalaiset voisivat käyttää liikkumisvapauttaan mahdollisimman täysimääräisesti, on myös heidän perheenjäsenilleen turvattu oikeus liikkua ja oleskella unionin alueella. Lähtökohtaisesti ulkomaalaisen maahantulon ja maassa oleskelun säätäminen kuuluu kunkin valtion suvereniteetin piiriin. Suomen tulee kuitenkin EU:n jäsenvaltiona huomioida näistä säätäessään unionin oikeuden asettamat rajoitteet. Erityisesti Covid-19-pandemia on vaikuttanut merkittävästi vapaan liikkuvuuden toteutumiseen. Sisärajavalvonta oli Suomessa palautettuna 19.3.2020–25.7.2021 ja maahantulo oli tuona aikana sallittua vain erikseen määritetyille hyvin rajatuille henkilöryhmille. Tutkimuksessa käytetään ensisijaisesti lainopillista metodia, jonka avulla perehdytään siihen, miten vapaa liikkuvuus maahantulon ja lyhytaikaisen alle kolmen kuukauden pituisen maassa oleskelun osalta on toteutettu kansallisessa lainsäädännössä. Keskiössä on erityisesti vapaan liikkuvuuden direktiivin kansallisen täytäntöönpanon tarkastelu. Tutkielman toisena keskeisenä tutkimuskohteena on selvittää, miten Covid-19-pandemia on vaikuttanut vapaan liikkuvuuden piiriin kuuluvien henkilöiden oikeuteen saapua Suomeen sekä oleskella täällä lyhytaikaisesti huomioiden sekä neuvoston suositukset koordinoidusta lähestymistavasta vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen Covid-19-pandemian johdosta että valtioneuvoston päätökset rajavalvonnan väliaikaisesta palauttamisesta sisärajoille. Tämän osalta selvitetään, onko vapaata liikkuvuutta rajoitettu liikaa ja onko julkinen valta turvannut pandemian aikana Suomen perustuslain 22 §:n mukaisesti perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen. Tutkielma jakautuu kuuteen lukuun. Johdannon jälkeen tarkastellaan unionin kansalaisuutta ja siihen kuuluvaa liikkumisvapautta ja syrjintäkieltoa sekä käydään läpi tarkemmin tutkielman henkilöllistä ulottuvuutta. Kolmannessa luvussa käsitellään EU-kansalaisen ja häneen rinnastettavan sekä heidän perheenjäsenten maahantuloa ja lyhytaikaista oleskelua koskevaa säännöstöä EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön kannalta huomioiden sisärajojen valvontaa koskeva säännöstö. Neljännessä luvussa perehdytään maahantulon ja lyhytaikaisen oleskelun rajoittamiseen. Ensin käsitellään maahantulon edellytyksiä, sen jälkeen rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille ja lopuksi käännyttämistä. Viidennessä luvussa perehdytään siihen, miten Covid-19-pandemia on vaikuttanut vapaan liikkuvuuden piiriin kuuluvien henkilöiden maahantuloon ja lyhytaikaiseen oleskeluun Suomessa. Viimeisessä luvussa kootaan yhteen tiivistetyt havainnot tutkimuskysymyksistä.
-
(2020)E-waste (WEEE) is a significant source of Critical Raw Materials, which are materials that EU has deemed to be extremely important for its industry and at risk of supply disruption. However, the recycling rate from WEEE for most of these materials is very low, which is in direct contradiction to EU’s Circular Economy goals and industrial strategy. The goal of this thesis is to identify the shortcomings of EU WEEE legislation in promoting the circular use of CRMs, and then pinpoint the most critical issues that the legislation should pay attention to in order to improve the situation. The method used in the work is regulatory theory. The thesis finds that the current WEEE legislation is based around the previous generation of waste management issues, e.g. landfill capacity concerns, and does not take into account properly the current challenges of material efficiency and circularity. Improving the recycling rate of CRMs will require targeted legislative and policy action in key parts of the life cycle of electronics.
-
(2014)Elatusta koskeva kansainvälinen sääntely koki merkittäviä muutoksia vuonna 2009, kun Neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa tuli voimaan. Asetuksen soveltaminen jäsenmaissa alkoi 18.6.2011. Elatusapuasetuksen merkittävä muutos aikaisempaan oikeustilaan verrattuna oli se, että asetuksen myötä EU-jäsenvaltioiden välillä sovelletaan rajat ylittävään elatukseen liittyvissä kysymyksissä harmonisoituja lainvalintasääntöjä. Harmonisoidut lainvalintasäännöt helpottavat merkittävästi liikkumisvapauttaan käyttävien EU-kansalaisten elämää ja niiden ansiosta on helpompi ennakoida, minkä lain mukaan elatusta koskevat asiat ratkaistaan. Yhtenäiset lainvalintasäännöt eivät kuitenkaan poista jäsenvaltioiden kansallisten elatusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia ja aineelliset säännökset haetaan aina jonkin valtion kansallisesta lainsäädännöstä. Ratkaisun aineellinen lopputulos riippuu siten aina siitä, minkä valtion laki tulee yksittäistapauksessa sovellettavaksi. Tutkimuksen selvitetään ensinnäkin sitä, miten sovellettava laki elatuskysymyksissä määräytyy elatusapuasetuksen mukaan. Elatusapuasetuksessa viitataan lainvalinnan osalta elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyyn Haagin pöytäkirjaan. Tutkielmassa pyritään systematisoimaan pöytäkirjan lainvalinnan kannalta keskeisimpiä säännöksiä, hahmottamaan niiden kokonaisuutta sekä tuomaan esiin lainvalintasääntöjen tulkintaongelmia. Lainvalinnan vahvan pääsäännön muodostaa elatukseen oikeutetun henkilön asuinpaikkavaltion lain soveltaminen, mutta pöytäkirja sisältää lisäksi runsaasti erityissääntelyä, jonka nojalla asuinpaikkaan perustuvasta lainvalinnan pääsäännöstä on mahdollista poiketa. Haagin pöytäkirjassa annetaan myös elatussuhteen osapuolille varsin laajat mahdollisuudet itse valita, mitä lakia he tahtovat itseään koskevassa asiassa sovellettavan. Jäsenvaltiolla on mahdollisuus kieltäytyä pöytäkirjan lainvalintasääntöjen nojalla sovellettavaksi valikoituvan lain soveltamisesta ainoastaan siltä osin, kuin sen vaikutukset olisivat selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Kun pöytäkirja koskee erotuksetta erilaisia perhe-, sukulaisuus-, avio- tai sivusukulaisuussuhteista johtuvia elatusvelvoitteita, on lainvalintasäännöt ollut välttämätöntä pyrkiä muotoilemaan siten, että ne soveltuisivat mahdollisimman hyvin erityyppisiin elatustapauksiin ja kukin elatussuhde tulisi arvioitavaksi sen maan lakien mukaan, mihin se läheisimmin liittyy. Lainvalintasääntöjen muotoilussa on lisäksi yritetty löytää tasapaino sekä elatukseen oikeutetun henkilön että elatusvelvollisen oikeuksien turvaamisen välillä. Joustavien ratkaisujen hakeminen on kuitenkin johtanut siihen, että lainvalintasääntöjen kokonaisuus on jokseenkin hankalasti hahmottuva ja pöytäkirjan lainvalintasäännöt ilmentävät kaiken kaikkiaan lukuisia kompromisseja eripuraa aiheuttaneeseen lainvalintasääntöjen harmonisointiin. Tutkimuksessa pyritään toiseksi esimerkkien kautta havainnollistamaan sitä, millaiset vaikutukset sovellettavaksi valikoituvalla lailla voi olla elatusratkaisun lopputulokseen kansallisten elatusjärjestelmien välisistä eroavaisuuksista johtuen. Lainvalinnan vaikutuksia pyritään havainnollistamaan tarkastelemalla neljän Euroopan maan elatusjärjestelmiä ja niiden välisiä eroavaisuuksia. Esimerkkimaina käytetään tutkielmassa Suomea, Italiaa, Ranskaa ja Itävaltaa. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten erityyppisiä elatussuhteita (lapsen elatus, entisen puolison elatus sekä sukulaisuuteen ja läheisyyteen perustuvat elatussuhteet) esimerkkimaissa säännellään ja tehtyjä havaintoja peilataan Haagin pöytäkirjan lainvalintasääntöihin. Tutkimus osoittaa, että elatusratkaisun lopputulokseen voi aivan ratkaisevasti vaikuttaa se, minkä lain mukaan elatusapua koskeva asia käsitellään. Lainvalinnan vaikutukset näyttäytyvät kuitenkin eri tavoin erityyppisten elatussuhteiden kohdalla. Elatusjärjestelmien väliset erot ilmenevät kaikista voimakkaimmin silloin, kun yhden valtion elatusjärjestelmään ei edes sisälly sellaista elatussuhdetta, joka jossakin toisessa elatusjärjestelmässä on täysin tavanomainen. Silloinkin, kun kyseessä on sellainen elatussuhde, josta lähtökohtaisesti vallitsee eurooppalainen konsensus, voi lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että suhtautumistavat vaihtelevat merkittävästi eri Euroopan maissa. Jo aivan tavanomaisessa lapsen elatusta koskevassa rajat ylittävässä tapauksessa sovellettavaksi tuleva laki vaikuttaa siihen, miten elatusavun suuruus konkreettisesti määritetään.
-
(2013)Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden toimielinten korvausvastuuta EU-oikeuden rikkomisesta koskevaa oikeuskäytäntöä. Tarkastelulla pyritään löytämään vastaus kysymykseen siitä, ovatko EU:n ja jäsenvaltioiden toimielinten eurooppaoikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun edellytykset samanlaiset. Oikeuskäytännön tarkastelussa voidaan erottaa muutama kehitysvaihe. Ensinnäkin nähdään silloisten yhteisöjen toimielinten korvausvastuuta koskevan oikeuskäytännön synty 1960–70-luvulla. Seuraavana vaiheena on jäsenvaltion yhteisön oikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun periaatteen nimenomainen tunnustaminen 1990-luvun alun oikeuskäytännössä, josta johtavana esimerkkinä on tapauksessa Francovich annettu ennakkoratkaisu (1991) ja sitä vuonna 1996 seurannut ennakkoratkaisu asiassa Brasserie. Kolmantena vaiheena on unionin ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuun edellytysten lähentyminen 2000-luvun alusta alkaen – tässä keskeisenä askeleena on EU:n komission korvausvastuuta koskeva tapaus Bergaderm, jossa antamassaan ratkaisussa yhteisöjen tuomioistuin viittasi korvausvastuun syntyedellytyksistä lausuessaan suoraan Brasserie-ratkaisussa nimeämiinsä edellytyksiin. Tutkielmassa käytetty lähestymistapa on empiirinen. Tutkimus on siis toteutettu havainnoimalla ja vertailemalla yhteisöjen/unionin tuomioistuinten ratkaisuissa nimettyjä korvausvastuun syntyedellytyksiä ja ratkaisujen perusteluja. Lähestymistapa on johtanut siihen, että niin sanottujen johtavien tapausten tosiseikastoa on referoitu paikoin hyvin yksityiskohtaisesti. Tutkielman liitteenä on otoksellinen luettelo EU:n ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuuta koskevista oikeustapauksista. Luettelossa tapaukset on jaoteltu ryhmiin sen mukaan, millaisia korvausvastuun edellytyksiä yhteisöjen/unionin tuomioistuimet ovat kulloisessakin tapauksessa soveltaneet.
-
(2020)Kertakäyttöiset muovituotteet ovat yksi eniten merten roskaamista aiheuttava jätelaji. Muovisaasteen päätyminen meriympäristöön aiheuttaa haittaa niin merten eliöstölle, elinkeinoille kuin mahdollisesti mikromuovihajoamisen johdosta jopa ihmisten terveydelle. Kertakäyttömuovien yleisyys merten muovisaasteena johtuu take away -kulttuuriin yleistymisestä, tuotteiden heikosta kierrätysasteesta sekä vallitsevasta lineaarisesta kuluttamismallista. Merten saastumisen ehkäisy on myös kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa tunnistettu tavoite, joka esitetään YK:n kestävän kehityksen periaatteissa. Huoli merten saastumisesta yhdistyy toiseen vallitsevaan trendiin, eli tuotteiden, materiaalien ja resurssien arvon mahdollisimman pitkään säilyttämiseen ja jätteen syntymisen minimointiin. EU antoi vuonna 2015 merkittäviä poliittisia linjauksia liittyen unionin siirtymiseen kohti kiertotalousyhteiskuntaa, eli jätesektorin direktiivimuutoksista ja kiertotalouden toimintasuunnitelmasta koostuvan kiertotalouspakettina tunnetun politiikkakokonaisuuden. Kiertotalouspaketissa tunnistettiin muovien asema resursseja kuluttavana alana, jonka johdosta vuonna 2018 annettiin erillinen strategia muoveista kiertotaloudessa, EU:n muovistrategia. Globaali huoli muovisaasteongelmasta, EU:n siirtymä kohti kiertotaloutta sekä YK:n kestävä kehityksen tavoitteet johtivat lopulta erillisen EU -säädöksen antamiseen, jolla pyrittäisiin sekä torjumaan muovisaasteongelmaa että edistämään siirtymää kohti kiertotaloutta. Kesällä 2019 annettiin direktiivi 2019/904 tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämisestä, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää tiettyjen muovituotteiden vaikutusta ympäristöön ja ihmisten terveyteen sekä edistää siirtymistä kiertotalouteen. Lisäksi kertakäyttömuovidirektiivillä tavoitellaan innovatiivisten ja kestävien liiketoimintamallien, tuotteiden ja materiaalien edistämistä sekä sisämarkkinoiden toiminnan tehostamista. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu sitä, miten kertakäyttömuovidirektiiville asetetut tavoitteet toteutuvat direktiivin yksittäisten säännösten tasolla, eli ovatko lainsäätäjän valitsemat keinot johdonmukaisia taustalla vaikuttaviin direktiivin tavoitteisiin nähden. Tutkielmaa voidaan pitää tutkimussuunnaltaan ympäristöoikeudellisena arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksena, jossa selvitetään lainsäätäjän tavoitteiden toteutumista sääntelyteoreettisin ja lainopillisin menetelmin. Sääntelyn toimivuutta tutkitaan arvioimalla direktiivin yksittäisiä säännöksiä suhteessa taustalla vaikuttavista poliittisista instrumenteista ja itse säädöksestä johdettavissa oleviin tavoitteisiin.
-
(2022)Tutkielma käsittelee Euroopan unionin kestävän sijoittamisen luokitusjärjestelmän eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2020/852 (ns. taksonomia-asetus) liittyvän sääntelyn mahdollisuuksia saavuttaa sääntelyn taustalla poliittisena tavoitteena vaikuttava viherpesun ehkäisy. Tutkielma käsittelee järjestelmää osin yleisesti, mutta erityisesti kiinteistö- ja rakennusalalla. Tutkimuksen kohde on tutkimuskysymyksestä ja tutkimusasetelmasta johtuen poikkioikeudenalainen käsittäen sekä ympäristöoikeudellisia että investointioikeudellisia piirteitä. Tutkimuksessa on käytetty tutkimuskysymykseen vastaamiseksi sääntelytutkimuksellista menetelmää, jossa oikeusdogmaattinen ja sääntelyteoreettinen metodi yhdistyvät, tavoitteena sääntelyn arvioiminen ja kehittäminen. Tutkielma on jakautunut kahteen osaan siten, että ensimmäisessä pääteemassa (luvut 1-3) jaottelen, systematisoin ja tulkitsen sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevan tavoitteen kannalta keskeisiä osatekijöitä, jonka jälkeen arvioin viimeisissä luvuissa (luvut 4-5) kyseisen tavoitteen toteutumista. Keskeisiä osatekijöitä tavoitteen saavuttamiseksi ovat muun muassa sääntelyyn liittyvä kokonaisvaltainen sääntelystrategia, johon kuuluu se, ettei sääntelyn ympäristötavoitetta merkittävästi edistävä taloudellinen toiminta saa aiheuttaa merkittävää haittaa muille ympäristötavoitteille sekä sääntelyn elinkaariajattelu. Myös sääntelyyn liittyvien tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönnit voidaan laskea keskeisiksi tekijöiksi samoin kuin muut avoimuus- ja valvonta-aspektit. Lisäksi olen arvioinut sääntelyn viherpesun ehkäisyä koskevaan tavoitteeseen pääsemisen edellytykseksi sen, että sääntely saavuttaa riittävän aseman, jotta luokittelujärjestelmällä olisi laajempaa merkitystä. Tähän liittyen olen arvioinut eri sääntelykeinojen vaikutuksia aseman saavuttamiseksi. Tulen tutkimuksessani seuraaviin johtopäätöksiin. Sääntelyn ollessa vielä melko keskeneräistä, yhteismitallista vastausta tutkimuskysymykseen ei voida antaa, koska tämä vaatisi soveltamiskäytäntöä ja empiiristä tukimusta taakseen. Sääntelyssä on kuitenkin useita osatekijöitä, joiden seurauksena tavoite olisi mahdollista saavuttaa. Näitä ovat muun muassa kestävyystietojen antamisen standardisointi, erilaiset tietojen varmennusmenetelmät ja hallinnolliset seuraamukset sääntelyn rikkomisesta sekä kannustinpohjaisuuteen liittyvät mahdollisuudet. Tavoitteen toteutumista vastaan puhuvia seikkoja ovat taas mm. teknisten arviointikriteereiden valintaprosessin politisoituminen ja liian laajasta sääntelyn vapaaehtoisesta noudattamisesta aiheutuva tiedonannon riittämättömyys.
-
(2021)Tutkielman aiheena on EU:n päästökauppajärjestelmän ilmaisjako. Tiettyjä energia- ja teollisuuslaitoksia sekä lentoliikennettä koskeva päästökauppa on EU:n keskeisin ilmastopäästöjen sääntelykeino. Sen pääsääntö on päästöoikeuksien kauppa, mutta siirtymistä täysimääräiseen huutokauppaan on lykätty useita kertoja, ja vuonna 2021 alkaneella 4. päästökauppakaudella suuri osa päästöoikeuksista jaetaan yhä ilmaiseksi. Ilmaisjaon tarkoituksena on torjua hiilivuotoa eli sitä, että tuotanto ja päästöt valuvat löyhemmän ilmastopolitiikan maihin. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten ilmaisjako sopisi yhteen toisen hiilivuotoa torjuvan sääntelykeinon, hiilitullin, kanssa. Euroopan komissio aikoo ehdottaa hiilitullia vuonna 2021. Hiilitullilla hinnoiteltaisiin joidenkin EU:hun tuotavien tuotteiden päästöjä. Tutkielmassa argumentoidaan, että yhteensovittamisen ongelmia on kaksi. Ensimmäinen liittyy kansainväliseen kauppaoikeuteen, etenkin GATT-sopimukseen, jonka valossa olisi eriarvoista, että samaan aikaan kun tuojat maksaisivat hiilipäästöistä EU:n rajoilla, osa EU-tuottajista selviäisi ilman vastaavanlaisia maksuja ilmaisjaon takia. Eriarvoisuusongelmaa on käsitelty aiemmassa tutkimuksessa paljon ja esitetty siihen ratkaisuja. Tutkielmassa katsotaan, että lisäksi on ratkaistava toinen yhteensovittamisongelma, päästökauppadirektiivin ilmaisjaon kannalta. Ilmaisjako on ristiriidassa EU:n ympäristöoikeudessa keskeisen saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa, johon päästökauppadirektiivi pohjaa. EU perustelee poikkeusta sillä, että ilmaisjako torjuu hiilivuotoa ja turvaa kilpailukykyä. Kuitenkin myös hiilitulli torjuisi hiilivuotoa ja parantaisi EU-tuottajien kilpailukykyä. Siten hiilitulli tutkielman mukaan heikentäisi ilmaisjaon oikeutusta suhteessa saastuttaja maksaa -periaatteeseen. Hiilitulli ei kuitenkaan poistaisi ilmaisjaon tarvetta kokonaan, koska hiilitulli parantaa EU-tuottajien kilpailukykyä vain EU:n sisällä, ei globaalisti. Johtopäätös on, että ilmaisjaon jatkoa tulisi tarkastella siltä kannalta, kuinka paljon hiilitullilla pystytään puuttumaan samoihin ongelmiin, joilla ilmaisjakoa perustellaan, ja vähennettävä ilmaisjakoa tässä suhteessa. Tutkielmassa käsitellään myös ilmaisjaon roolia päästövähennysten saavuttamisen kannalta ja eritellään sitä, missä määrin ilmaisjako toteuttaa saastuttaja maksaa -periaatetta. Ilmaisjaon soveltuvuutta ja vaikutuksia käsitellään arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksen avulla hyödyntäen lainopin menetelmiä. Tulosten perusteella päästökauppadirektiiviä ei voi sanoa saastuttaja maksaa -periaatteen mukaiseksi, mutta tämä on perusteltavissa EU-oikeudellisella suhteellisuusperiaatteella, direktiivin kilpailukykyä koskevalla alatavoitteella ja hiilivuodon riskillä. Havainto ei kuitenkaan päde suoraan lentoliikenteeseen, jonka ilmaisjakoa ei voi perustella kilpailukyvyllä ja hiilivuodolla samalla tavalla kuin laitosten tapauksessa. Mitä tulee päästökauppadirektiivin tavoitteisiin, ilmaisjakoa voi tutkielman perustella pitää niiden mukaisena. Ilmaisia päästöoikeuksia runsaasti saavilla aloilla päästövähennykset ovat kyllä olleet muita aloja vähäisempiä, mutta ilmaisjako ei ole vesittänyt päästövähennyksiä, vaan ne on toistaiseksi ylitetty. Lisäksi hiilivuoto voisi vaarantaa päästövähennykset.
-
(2017)Euroopan yhteisöt luotiin alun perin edistämään jäsenvaltioiden taloudellista yhteistyötä, vaikka yhteistyön tiivistämisellä pyrittiin samalla estämään konflikteja. Rooman sopimuksessa ei liioin ollut yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan viittaavia artikloita. Taloudellisen integraation edistäminen on yhä edelleen EU:n johtava päätavoite, vaikka perussopimuksissa on sittemmin korostettu myös ihmisoikeuksien asemaa. Vasta 1990-luvun Maastrichtin sopimuksen myötä EU on voinut asettaa poliittisia pakotteita, joista Euroopan unionin kielenkäytössä käytetään termiä ”rajoittavat toimenpiteet”. Viimeksi Euroopan unionin perussopimuksia on muokattu vuonna 2009 voimaan tulleella Lissabonin sopimuksella, jolla pakotteita koskevaa päätöksentapamenettelyä ei kuitenkaan muokattu. Tällä hetkellä EU:lla on noin 30 voimassa olevaa pakoteohjelmaa, jotka perustuvat EU:n autonomisiin pakotteisiin. Unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka muodostaa pääsääntöisesti alueen, jossa Euroopan unionin tuomioistuimen rooli on kapea. Luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille on kuitenkin heille osoitettujen pakotteiden laillisuuden arvioimiseksi varattu poikkeuksellisesti mahdollisuus kääntyä Euroopan unionin tuomioistuinten puoleen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöllä on ollut kansainvälisesti tarkasteltuna merkittävä rooli rajoittavia toimenpiteitä koskevien linjanvetojen synnyssä. Tutkimuksessa tarkastelen EU:n oikeuskäytäntöä Ukrainan tilanteen johdosta toteutettuihin pakotteisiin asti. Kyseiset pakotteet otettiin käyttöön vuonna 2014, ja näitä pakotteita koskevia neuvoston asetuksia ja päätöksiä on sittemmin muokattu useaan otteeseen. Tutkimuksessa pyrin samalla tutkimaan sitä, millainen muutos unionin oikeuskäytännössä näkyy Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena. Tutkimus jakautuu johdannon jälkeen viiteen lukuun. Johdannon jälkeisessä luvussa käsittelen EU-pakotteiden oikeusperustaa ja täytäntöönpanoa. Kolmannessa luvussa selostan pakotteita koskevaa oikeuskäytäntöä ja neljännessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen merkitystä EU-pakotepolitiikan kannalta. Ennen johtopäätöksen tekemistä käyn läpi oikeusturvan perusvaatimuksia EU-oikeudessa.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan EU:n perusoikeuskirjan ja työaikasuojelunormien kehitystä seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) miten määritellään työaikadirektiivin, työturvallisuusdirektiivin ja perusoikeuskirjan mukainen työaikakirjanpito (kappaleet 2 ja 3), 2) mitä tarkoittavat työaikakirjanpidolle asetetut ’konkreettiset yksityiskohdat’ ja ’järjestelmän muoto’ (kappale 4) ja 3) ovatko työaikakirjanpitoa koskeva työaikalain 32 § ja työn kuormittavuutta koskevat työturvallisuuslain 10 § ja 25 § EUT:n viimeisimmän oikeuskäytännön mukaisia (kappale 5)? Tutkielmassa todetaan, että Suomessa on käyty suhteellisen vähän keskustelua tästä aiheesta, vaikka esimerkiksi Saksassa sitä on käyty aktiivisesti. Tutkielmalla pyritäänkin kokoamaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisun C-55/18 jälkeen käytyä eurooppalaista keskustelua työaikadirektiivin mukaisesta työaikakirjanpidosta. Tutkielmassa huomataan, että työaikakirjanpito ei ole yksinkertainen ja tekninen asia, kun sitä tarkastellaan EU-oikeudelliselta näkökulmalta. Tarkastelun lopputulemana on, että EUT:n viimeisimmän oikeuskäytännön myötä Suomessakin voi olla tarvetta työaikalainsäädännön päivittämiselle. Tutkielmassa nostetaan esille oikeuskirjallisuudessa jo tunnettuja ongelmia (kuten työaikakirjanpidon toteuttaminen joustotyössä viikoittaisella seurannalla sekä lisä-, yli- ja sunnuntaityön kuukausikorvauksia koskeva työajan seuraaminen), mutta myös uusia tai aiemmin verrattain vähän palstatilaa saaneita aiheita (kuten työaikakirjanpitoon pääsy ja sen tarkempi muoto). Tutkielmassa pyritään löytämään yhteiseurooppalaista sääntelypohjaa, jolla voitaisiin muodostaa sisältö EU-oikeuden mukaiselle ’työnantajan velvollisuudelle kirjata ylös työntekijänsä tekemät työtunnit’. Tämä näkökulma tuo myös lisäarvoa muuhun eurooppalaiseen oikeuskirjallisuuteen verrattuna, vaikka tältä osin tunnistetaan myös lisätutkimuksen tarve.
-
(2021)EU:n preventiivisen rahanpesusääntelyn soveltamisala on laajentunut noin 30 vuodessa kansainvälisten suositusten perässä luotto- ja rahoituslaitoksista kryptovaluuttaan, ja mikäli uuden rahanpesuasetuksen ehdotukset menevät läpi, tulee todennäköisesti laajentumaan vielä laajemmin kryptovaroihin. Tämä kehityskulku on saanut jatkua ilman sen suurempaa huomiota tai kritiikkiä vuosikymmenten ajan, mutta EU:ssa on viime vuosina niin nopeaan tahtiin uudistettu rahanpesusääntelyä ja laajennettu sen soveltamisalaa, että nyt viimeistään herää kysymys siitä, torjuuko nykyinen rahanpesusääntely tehokkaasti rahanpesua. Alun perin EU tyytyi reagoimaan reaktiivisesti rahanpesijöiden liikkeisiin kohdistamalla sääntelyä sellaisiin menetelmiin, jotka olivat kasvattaneet suosiota rahanpesijöiden keskuudessa. Sittemmin tilanteeseen on tullut muutos riskiperusteisen lähestymistavan omaksumisen myötä ja nykyään EU perustelee sääntelyn soveltamisalan laajentumista huomioimalla eri menetelmien rahanpesuriskit. Tämä lähestymistapa on erityisen hyvin nähtävissä kryptovarojen yhteydessä, jotka ovatkin laittaneet EU-lainsäätäjän uuden tilanteen eteen, sillä sen lisäksi, että lainsäätäjän on täytynyt päättää miten torjua rahanpesua kryptomaailmassa, kryptovarojen taustalla vaikuttava lohkoketjuteknologia ei aivan yksiselitteisesti istu nykyiseen rahanpesu-sääntelykehykseen.
-
(2020)Immateriaalioikeuksin suojataan tietoa ja ilmaisua, jota pidetään yhteiskunnassa tärkeänä esimerkiksi tiedon luonnin, innovaatioiden, poliittisen ilmaisun ja kulttuurin kehityksen kannalta. Tekijänoikeus tuottaa yksinoikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla sen yleisön saataviin. Tekijänoikeuksien haltijat ovat jo pitkään vaatineet korkeaa suojan tasoa. Tekijänoikeuksien suoja-alaa on laajennettu kattamaan uusia ilmiöitä ja suoja-aikoja on pidennetty. Usein on vedottu teknologian kehityksen tekijänoikeudelle aiheuttamiin haasteisiin. Vahvojen tekijänoikeuksien ylläpitoa on perusteltu, varsinkin digitaalisessa ympäristössä, teosmarkkinoiden luomisella. Ilman yksinoikeutta teoksen välittämiseen tai teoskappaleiden valmistamiseen ei olisi mekanismia, jolla oikeuksia voitaisiin muuttaa taloudellisiksi resursseiksi. Oikeuksien haltijat vaativat oikeudellisen kehyksen, joka mahdollistaa markkinat, joilla oikeuksien taloudellinen hyödyntäminen olisi ylipäänsä mahdollista. Käsittelen tutkielmassani Digital Single Market -direktiivin (DSM-direktiivi) 17 artiklaa eli niin kutsuttu arvokuiluartiklaa. DSM- direktiivin myötä oikeudenhaltijat eivät vaadi pelkästään markkinoiden luomista. 17 artiklan perusteella oikeudenhaltijat vaativat markkinoiden toimivan tietyllä tavalla ja johtavan heidän kannaltaan tiettyyn lopputulokseen. Kyse ei ole ainoastaan vaatimuksesta markkinoille pääsystä, vaan myös oikeudesta pärjätä siellä. Vaaditut muutokset perustuvat väittämälle arvokuilusta, jonka vuoksi oikeudenhaltijat eivät saa oikeudenmukaista korvausta oikeuksien hyödyntämisestä. Arvokuilun kaventamisella tavoitellaan sosiaalista kestävyyttä. Sosiaalisen kestävyyden mukaan ihmisten perustarpeet tulee tyydyttää ja heille tulee taata hyvä elämänlaatu. Se käsittää myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, jolla tarkoitetaan taloudellisten resurssien oikeudenmukaista jakautumista ja ihmisten yhtäläisiä mahdollisuuksia. Eurooppalainen moderni tekijänoikeus perustuu suuren tarinaan utilitarismista, taloustieteestä ja markkinoista. Postmoderni tekijänoikeus hylkää tämän narratiivin. Tekijänoikeusmarkkinoita tulee säädellä sisällöllisesti ja tekijänoikeudenhaltijoiden markkinoilta saamaan tuottoon tulee vaikuttaa tekijänoikeudellisella lainsäädännöllä. Moderni eurooppalainen tekijänoikeus takaa rawlsilaisen oikeudenmukaisuuden. Sen mukaan on oikeudenmukaista, että tekijänoikeuksien hyödyntämiseen liittyvä arvoketju jää markkinoiden jaettavaksi. Oikeudenmukaista on, ettei kukaan ole oikeutettu oikeudenmukaiseen korvaukseen. Postmoderni eurooppalainen tekijänoikeus hylkää rawlsilaisen oikeudenmukaisuuden riittämättömänä ja perustaa ajatuksensa seniläiselle sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. DSM-direktiivin myötä tekijänoikeutta ollaan taas vahvistamassa, mutta tällä kertaa perustelut nojaavat kestävään kehitykseen ja päämääränä ovat oikeudenmukaiset markkinat. Digitaaliympäristössä EUT:n ja EIT:n ratkaisuissa on pyritty kolmen eri tahon oikeuksien oikeudenmukaisen tasapainoon. Euroopan unionin perusoikeuskirjan tekijänoikeuksien suoja (17 art. 2 kohta), elinkeinovapaus (16 art.) ja tiedonvälityksen vapaus (11 art.) ovat suojanneet oikeudenhaltijoita, välittäjiä ja internetin käyttäjiä. Tekijänoikeuksien oikeudenmukaisen tasapainon kolmikentässä on kuitenkin neljäs taho eli ne, jotka lataavat sisältöä verkkosisällönjakopalveluihin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Heidän vastuunsa on esimerkiksi Suomessa sekä rikosoikeudellista että yksityisoikeudellista, mutta nykyisten turvasatamasäännösten mukaisen notice- and-takedown -järjestelmän vuoksi he ovat jääneet sivuosaan. Neljäs taho jätetään 17 artiklan automatic takedown -tyyppisessä vastuujärjestelmässä vastuun ulkopuolelle. 17 artikla ja siihen liittynyt lainvalmistelu ei kuitenkaan edes väitä, että ongelma olisi tässä neljännessä tahossa, vaan joidenkin verkkosisällönjakopalveluiden saamasta liian suuresta osuudesta teokseen liittyvästä arvoketjusta. Teknologian kehityksen aiheuttamiin muutoksiin olisi voitu reagoida kilpailuoikeudellisesti lisäämällä verkkosisällönjakopalveluiden välistä kilpailua. Vaihtoehtoisesti unohdetun neljännen tahon vastuuta voitaisiin palauttaa esimerkiksi notice-and-notice - järjestelmän avulla. Notice-and-notice -järjestelmässä vastuu jaettaisin tasapuolisemmin kaikkien oikeudenluokkaamiseen osallistuvien kesken. Automatic takedown -järjestelmä ei saavuta eurooppalaisen tekijänoikeuden oikeudenmukaisen tasapainon vaatimusta. Notice-and-notice järjestelmä palauttaisi vastuun pääasiasialliselle väärintekijälle ja palauttaisi oikeudenloukkausten arvioinnin tuomioistuimiin. DSM-direktiivin 17 artikla ratkaisee verkkosisällönjakopalveluiden vastuukysymyksen vetoamalla arvokuiluun ja siten sosiaaliseen kestävään kehitykseen eli eräänlaiseen tekijänoikeudelliseen oikeudenmukaiseen tulotasoon. Tämä ’perusoikeus’ ei ole ennen kuulunut eurooppalaiseen tekijänoikeuteen. Eurooppalainen tekijänoikeus on siirtymässä oikeudenmukaisesta tasapainon vaatimuksesta kohti vaatimusta oikeudenmukaisista markkinoista. Kun postmodernia tekijänoikeudellista tavoitetta lähdettiin sääntelemään modernin tekijänoikeuden periaatteiden ja keinojen kautta, tuloksena oli laajasti kritisoitu, kasuistinen, monitulkintainen ja ristiriitainen direktiivi ja sen 17 artikla. Oikeuden syvärakenteen modernit tekijänoikeudelliset periaatteet horjuvat postmodernin tekijänoikeuden vaatimusten vuoksi.
Now showing items 574-593 of 3676