Browsing by Title

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa New Yorkin yleissopimuksen perusteella. Sopimus turvaa ulkomaisten välitystuomioiden tehokkaan tunnustamisen ja täytäntöönpanon kansallisissa tuomioistuimissa sopimusvaltioissa. Sopimus pitää kuitenkin myös sisällään säännöksiä joiden perusteella täytäntöönpaneva tuomioistuin voi kieltää välitystuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon. Tämänlainen säännös on sopimuksen artikla V(2)(b). Tämän artiklan mukaan tuomioistuin voi kieltää välitystuomion täytäntöönpanon, jos tunnustaminen ja täytäntöönpano olisi vastoin valtion oikeusjärjestelmän perusteita ja muodostaisi täten ordre publicin. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti sopimuksen V(2)(b) artiklan tulkintaa ja käyttöä, sekä oikeuskirjallisuuden että oikeuskäytännön perusteella. Mitä on ordre public, miten se määritellään ja miten sitä käytetään käytännössä? Mitkä ongelmat liittyvät periaatteeseen? Lisäksi tarkastellaan lähemmin miten tuomioistuimet kolmessa tarkasteluvaltiossa ovat tulkinneet ja käyttäneet ordre public -periaatetta oikeuskäytännöissään. Käyttävätkö tuomioistuimet tulkintalinjaansa johdonmukaisesti ja eroaako ordre publicin tulkinta tarkasteluvaltioiden välillä?

The aim of this thesis is to study the problems of interoperability in the IoT regime that are created by the EU copyright system, mainly the Software Directive. The main research question is the following: How can we solve the problems of interoperability relating to the internet of things created by the Software Directive? The EU digital single market, fundamental freedoms and basic principles of the EU will be a general framework for the study. The sub-questions are to following: Is interoperability possible with the legislation as it is in relation to the internet of things and what are the current problems of the legislation? Are intellectual property laws hindering the development of interoperability in relation to the internet of things and is copyright the correct way to protect software in relation to IoT? Are there any other possible solutions to the problems of IoT from the EU Copyright perspective? What about other perspectives? I will also consider some policy aspects for EU copyright law in relation to IoT and give some general policy considerations. It is necessary to consider the problem of interoperability from an legal point of view and especially from a copyright point of view. It is true that some of the problems could be solved by the relevant actors themselves conducting normal business or for example by the open source movement. On the other hand, whole other plethora of questions might also rise from the fact that software is also patentable. In the end the situation is that there is legislation about software interoperability, which has an effect on IoT. Suggestions in this relation can only be given by studying relevant copyright legislation. The reason why the study is at an EU level is because it is fundamentally at least an EU wide problem. Grand scale IoT is even more vast of a challenge. But when reviewing the problems on a European level, it is quite clear that 27 different types of legislation will not promote interoperability. This is why the study is made on an EU level. Another theoretical context that is relevant in relation to IoT (and all technology based legislation) is that the development of technology is hard to anticipate. Thus it needs to be kept in mind that less legislation or no legislation can sometimes be the better option. Legislating development is very hard but it can also be the correct answer sometimes. Current legislation also provides a framework for new legislation. In an international level the member states of the EU are members of the Berne Convention for the Protection of Literary and Artistic Works and the EU itself is a member to the TRIPs agreement. And as there is already legislation regarding software interoperability in the Software Directive and national legislation, we have to acknowledge the reality of possible limitations to policy-making and new legislation. In the first chapter I will set out the technological framework of the thesis and describe the research question. The second chapter explains the relevant EU framework. The third chapter is concerned with the main research question and chapter 4 provides the practical answers to these questions. These practical problems are mainly related to conceptual ambiguities of the Software Directive described in chapter three. Correspondingly, the practical solutions to these problems were given in chapter four, accompanied by long term policy considerations. In chapter 5 I will give my conclusions on the topic.

Työssä tarkastellaan Internet-operaattoreihin liittyviä perusoikeuskysymyksiä yleisesti ja monipuolisesti. Objektinäkökulmassa tarkastellaan yksityisten välisiä tai yksityisen ja julkisen vallan välisiä perusoikeussuhteita silloin, kun näitä pyritään toteuttamaan operaattoria "välineenä" käyttäen. Kyse voi olla perusoikeuksien edistämisestä (esimerkiksi sananvapaus, poliittinen osallistuminen, tosiasiallinen tasa-arvo tai TSS-oikeudet) tai rajoittamisesta (esimerkiksi valvonta ja tunnistamistietojen luovuttaminen yksityisiin tai yleisiin tarkoituksiin). Subjektinäkökulmassa kyse on operaattorin omien perusoikeuksien kannalta kiinnostavista tilanteista (esimerkiksi viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain sääntely ja erilaiset sisällölliset rajoitukset ja estomääräykset). Tarkastelu rajataan Internet-yhteyden tarjoamiseen (ns. tekninen välittäminen), eikä muita, esimerkiksi tallennus- ja sähköpostipalveluita käsitellä. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi. Lainopillinen lähestymistapa on yhdistelmä analyyttis-deskriptiivistä selvitystä, perusoikeuskeskeistä laintulkintaa ja normatiivis-kriittistä problematisointia. Lähestymistavalla pyritään ensisijaisesti löytämään kysymyksiä ja pohtimaan niitä, eikä niinkään tarjoamaan yksiselitteisiä vastauksia. Työssä tutkimuskohdetta tarkastellaan oikeudenalat ylittävästi. Aineistona käytetään lähinnä lainsäädännön esitöitä, kirjallisuutta, artikkeleita ja tuomioistuinratkaisuja. Ulkomaista aineistoa hyödynnetään täydentävällä ja vahvistavalla tavalla. Objektinäkökulmassa tarkastellaan erityisesti oikeutta Internet-yhteyteen ja sen rajoittamista, Internetin suhdetta poliittisen sananvapauden käyttämiseen ja laajasti käyttäjien yksityiselämän suojaan kohdistuvia perusoikeuksien rajoittamispaineita. Suomalaisessa tuomioistuinkäytännössäkin ilmennyt Internet-yhteyden katkaiseminen eräissä väärinkäytöstapauksissa on perusoikeuksien kannalta suhteeton ja tarpeeton keino. Internet luo edellytyksiä todelliselle poliittiselle osallistumiselle ja keskustelulle, vaikka tässä onkin runsaasti rakenteellisia haasteita. Käyttäjän yksityiselämän suojaan liittyviä puuttumispaineita tarkastellaan sekä yksityisten että julkisen vallan intresseistä käsin. Erityisesti selvitetään tunnistamistietojen keräämistä, säilyttämistä ja luovuttamista. Yksityisille luovuttaminen on periaatteessa varsin tarkasti säänneltyä, mutta poliisi- ym. viranomaisille luovutukset voivat tapahtua varsin vapaasti. Lainsäädännössä huomio on kiinnittynyt varsinaisiin telepakkokeinoihin, mutta työssä todetaan varsinkin poliisilain tunnistamistietojen saantioikeuden ongelmallisuus. Tässä yhteydessä tarkastellaan laajasti ja kyseenalaistaen yleistä etua perusoikeuksien rajoitusten oikeuttamisperusteena. Yksityisten, tuomioistuimen ja poliisin toimintaa tarkastellaan esimerkinomaisesti ns. Chisugate-tapauksen valossa. Tältä osin todetaan tuomioistuimen arvioinnin ja prosessiasetelman olleen ongelmallinen ja poliisin toiminnan kyseenalainen. Subjektinäkökulmassa tarkastellaan lähemmin omaisuudensuojan ja elinkeinovapauden merkitystä operaattorin kannalta. Omaisuudensuoja on vähintään puolivälitöntä ja sitä arvioidaan yleisesti Länsinevan kriteerien perusteella. Kriittiseksi (ja avoimeksi) kysymykseksi jää, mitkä ovat tavanomaisen käytön sääntelyn rajat ja mikä merkitys tälle tulisi antaa perusoikeusarvioinneissa. Elinkeinovapauden toiminnan aikaisten velvoitteiden tulkintakäytäntö on vielä täsmentymättä. Kuitenkin eräät lausunnot ja EU-perusoikeudet ovat luoneet painetta myös tämän huomiointiin. Lisäksi elinkeinovapaudelle tulisi nähdä itsenäistä merkitystä siten, että julkisen vallan tulisi pidättäytyä muusta kuin välttämättömästä toiminnan sääntelystä. Näiltä osin yleisten oppien kehittyminen olisi toivottavaa. Työssä tarkastellaan viestintämarkkinalain ja sähköisen viestinnän tietosuojalain velvoitteita pääpiirteittäisesti. Viestintävirastolle delegoitua asiallisesti rajoittamatonta määräystenantovaltaa ja sääntelymallia problematisoidaan. Yleispalveluvelvoitteen laajentamiseen liittyvät kysymykset todetaan ongelmallisiksi. Kokoavasti velvoitteita ryhmitellään korvauksettomiin ja osaksi tai kokonaan korvattaviin. Pääsäännöksi hahmotetaan kokonaan korvaaminen, mikä osaltaan vähentää perusoikeusongelmia. Operaattorin oikeus Internet-palvelun sisällöllisiin rajoituksiin sopimusehtojen puitteissa todetaan tietyissä rajoissa mahdolliseksi. Lapsipornolain mukaista puoliväkisin toteutettua vapaaehtoista järjestelmää kritisoidaan tehottomuuden, haitallisuuden, korvauksettomuuden ja oikeusturvan puutteiden vuoksi. Lopuksi tarkastellaan sananvapauslain ja tekijänoikeuslain estomääräysmenettelyitä, joista tässä jälkimmäinen on keskeisin. Erityisesti selvitetään kolmannen viestintämahdollisuuksien vaarantamisen kieltoa, kohtuullisuutta määräyksen tarkkuuden, tehokkuuden ja kohdistamisen sekä kokonaisarvioinnin näkökulmasta. Estomääräys on ilmeisen tehottomana kohtuullisuuskriteerin osalta elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan kannalta kyseenalainen, koska operaattori joutuu korvauksetta edistämään tekijänoikeuden haltijoiden taloudellisia intressejä ilman, että menettely edes merkittävästi vähentäisi oikeudenhaltijoiden taloudellisia tappioita.

Tutkielmassa käsitellään kryptoprotokollapohjaisten täysin virtuaalisten internetyritysten yhtiöoikeudellista luonnetta ja kansainvälistä verotusta voimassaolevien vero-oikeuden normien sekä erityisesti OECD:n BEPS-hankkeen yhteydessä 14.10.2020 julkaiseman digiyhtiöitä koskevan tuoreen nexus-sääntöehdotuksen pohjalta. Digitalisaatio tarjoaa yrityksille uusia tapoja harjoittaa liiketoimintaa. Internet mahdollistaa automaattisten palveluiden sekä tuotteiden myymisen asiakkaille ja data on noussut keskeiseen asemaan yritysten arvon luojana. Datan omistajuus on keskittynyt jättimäisille digiyhtiöille ja niiden vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin on kasvava. Kryptot ovat digitalisaation seuraava taso, jonka avulla toimijoiden taloudellista toimintaa voidaan järjestää uudella hajautetulla tavalla täysin virtuaalisesti. Niiden myötä digitaalisten palveluiden avulla luotu arvo voidaan jakaa tasapuolisemmin järjestelmään osallistuneiden tahojen kesken ja perinteinen omistajuuden tunne saadaan palautettua. Kryptot edustavat siis uutta yhtiöoikeudellista muotoa harjoittaa liiketoimintaa. Digitalisaatio on luonut haasteensa kansainväliselle vero-oikeudelle. Erityisen haastavaksi on muodostunut se, että voimassaolevat kansainväliset veronormit eivät riittävällä tavalla pysty tavoittamaan digitaalisen talouden perusteella syntynyttä arvonnousua rajat ylittävässä liiketoiminnassa. Tämä on väistämättä nostanut esiin sen kysymyksen, että miten valtioiden välinen oikeudenmukainen verotusoikeuksien jakautuminen voidaan toteuttaa digitalisoituneessa maailmassa, jossa kiinteitä toimipaikkoja ei välttämättä muodostu. Kryptoprotokollan avulla toteutettua liiketoimintaan luo entisestään painetta kansainvälisten vero-oikeuden normien muuttamiselle, sillä toiminta tapahtuu täysin verkossa ilman minkäänlaista fyysistä yhteyttä valtioihin. Näin ollen tulevaisuuden internetyritykset välttävät täysin fyysisten yhteyksien muodostumisen, mikä asettaa todellisen haasteen kansainvälisen vero-oikeuden periaatteeseen, jonka mukaan verotus tapahtuu siellä, missä arvo syntyy. Edellä mainituista lähtökohdista tutkimuksessa asetetaan kaksi tutkimuskysymystä, joiden perusteella pyritään ensinnäkin selvittämään, missä määrin nykyisten yhtiöoikeudelliset normit ja teoriat onnistuvat tavoittamaan kryptoprotokollan avulla harjoitettavan täysin virtuaalisen liiketoiminnan ja voidaanko tätä toimintaa pitää esimerkiksi elinkeinoverolain mukaisena liiketoimintana. Toisella tutkimuskysymyksellä havainnoidaan sitä, voidaanko nykyisten kansainvälisten vero-oikeuden normien avulla verottaa täysin verkossa toimivaa liiketoimintaa ja toisaalta selvitetään OECD:n ehdottaman uuden nexus-sääntöehdotuksen soveltumista internetyhtiön liiketulojen verottamiseen rajat ylittävissä tilanteissa. Toisaalta tutkimuksessa nostetaan esiin haasteita, joita täysin verkossa harjoitettu liiketoiminta voi aiheuttaa sekä yhtiöoikeudelle että kansainväliselle vero-oikeudelle, kun sijoittautumistarvetta mihinkään valtioon ei ole olemassa. Tutkielman näkökulma on lainopillinen, mutta molempien tutkimuskysymysten tarkastelu edellyttää myös de lege ferenda -tyyppistä sekä veropoliittista pohdintaa. Tutkielmassa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan voimassaoleva yhtiöoikeudellinen sääntely ei kykene tunnistamaan kryptoprotokollan avulla organisoitua taloudellista toimintaa itsenäisen oikeushenkilön toiminnaksi, jonka perusteella niiden operointi tapahtuu täysin yhtiöoikeudellisen sääntelykehikon ulkopuolella. Tulos johtaa siihen, että myöskään kansainvälisen vero-oikeuden voimassaolevat normit tai ehdotettu uusi nexus-sääntö eivät sovellut niiden verottamiseen, vaikka ehdotettu uusi nexus-sääntö tarjoaa ainakin teoreettisen mahdollisuuden siihen. Tutkielmassa esitetään kuitenkin väite, että olemassa olevien kryptoprotokollalle perustuvien internetyhtiöiden toiminta on de facto verrattavissa modernien osakeyhtiöiden toimintaan, jolloin valtioiden veropoliittisessa intressissä tulisi olla myös niiden verottaminen. Mitä pidemmälle kryptoprotokollien avulla harjoitettu liiketoiminta kehittyy, on se etulyöntiasemassa moderneihin osakeyhtiöiden nähden, kun sen liiketulot ovat verottomia. Vero-oikeudessa vallitsevan neutraalisuuden periaatteen tai valtioiden veropohjan rapautumisen estämisen kannalta tätä ei voida pitää toivottuna tilanteena. Näin ollen kryptoprotokollia koskevaa sääntelyä tulisi edelleen kehittää ja teknologian potentiaali tulisi huomioida nykyistä kokonaisvaltaisemmin.

According to UNICEF, between the years 2005 and 2020 more than 93 000 children have been recruited to armed groups. Child soldiers are often subjected to different forms of exploitation within their own armed group including sexual and gender-based violence. However, the conduct is not explicitly prohibited in international humanitarian law or international criminal law. This thesis aims to clarify the possible ways to prosecute intra-party sexual violence against child soldiers in non-international armed conflicts, especially under Rome Statute. Secondly, the aim is to identify, how these strategies could be applied in the Colombian transitional justice system, which has opened a case concerning the recruitment of underaged persons, including sexual violence as associated conduct. There have been some precedents in other international tribunals, especially the ICC and the SCSL. However, while some of the prosecutions have been successful, there have been also a lot of critiques and the normative framework regarding the prosecution of intra-party sexual violence continues to be in flux. The thesis argues that prosecution of such crimes would not be against the principle of legality as some critiques state, but rather provide a more gender-sensitive and contemporary interpretation of existing laws, that permits the prosecution of sexual violence towards child combatants. On the other hand, this thesis stresses the importance of such prosecution in the Colombian transitional justice system, since it is an opportunity to strengthen the developing legal framework internationally, while nationally it is an opportunity to contribute to the reparation of the victims and to the durable transformation of the society from conflict towards peace.

Perinteisesti desentralisoituun institutionaaliseen välimiesmenettelyyn perustunut ulkomaisten sijoittajien ja sijoitusten isäntävaltioiden välisten riitojen riidanratkaisujärjestelmä (”ISDS-järjestelmä”) on ollut voimakkaan kritiikin kohteena etenkin 2000-luvulla. Tämän kritiikin puitteissa ISDS-järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu varsin kokonaisvaltaisesti. Yhtäältä kyse on institutionaalisesta ja menettelyllisestä ongelmasta, joka on seurausta ISDS-menettelyiden kehyksenä käytettyjen institutionaalisten välimiesmenettelyiden perustavanlaatuisesta yhteensopimattomuudesta voimakkaan julkisen intressin kohteina olevien investointiriitojen ratkaisukeinona. Toisaalta ongelma kytkeytyy välimieslainkäytön kohteena olevien riitojen sisällölliseen puoleen investointisuojasopimusten muodostaessa epämääräisen, tulkinnalle avoimen aineellisoikeudellisen pohjan, jonka puitteissa ISDS-menettelyitä hoitavien välitystuomioistuinten lainkäytön on katsottu haittaavan valtioiden demokraattista prosessia ja itsesääntelyoikeutta perusteettomilla ISDS-järjestelmän puitteissa esitettävillä korvausvaateilla. Investointituomioistuinjärjestelmällä (investment court system) tarkoitetaan EU:n unionin yhteisen kauppapolitiikan alla Kanadan, Vietnamin, Singaporen ja Meksikon kanssa neuvottelemien uuden sukupolven kahdenvälisten kauppa- ja investointisuojasopimuskokonaisuuksien sisältämää uudenlaista ISDS-mekanismia. ICS-reformissa on kyse ennen kaikkea institutionaalisesta ja menettelyllisestä uudistuksesta, jonka tarkoituksena on parantaa niitä perinteisen ISDS-menettelyn alueita, jotka voimakkaimmin vaikuttivat ISDS-järjestelmän legitimiteettiongelmiin. ICS-reformin yhteydessä sopimuskumppanit ovat lisäksi tarkentaneet investointisuojan aineellista puolta, jossa pääpainona on ollut isäntävaltioiden itsesääntelyoikeuden nimenomainen turvaaminen. Tarkastelen ICS:n ohella lyhyesti myös YK:n UNCITRALin työryhmä III:ssa työn alla olevaa monenvälistä investointituomioistuinta (multilateral investment court). MIC-hankkeen pyrkimyksenä on luoda täysin uusi monenvälinen investointiriitojen ratkaisujärjestelmä. Pyrkimys kytkeytyy vaikuttavuudeltaan vahvasti ICS-reformiin sen jakaessa samoja sisällöllisiä tavoitteita ja toisaalta ICS-mekanismin sisältäessä suoran liitäntämekanismin mahdolliseen MIC-mallin mukaiseen tuomioistuinjärjestelmään. Tässä tutkielmassa tavoitteenani on mainitun ICS-reformin systematisoinnin ja vertailun kautta antaa mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva uudistuksen sisällöstä. Pohjustan tätä tutkielman lainopillista ja vertailevaa puolta tarkastelemalla aluksi sekä ISDS-järjestelmän rakennetta että sen suhdetta EU-oikeuteen. Näin lainopillinen analyysi saa sellaisen kontekstin, jossa uudistuksen merkittävyys on paremmin hahmotettavissa. Tätä vasten tutkielman varsinaisena tutkimuskysymyksenä on selvittää se, miten ICS-reformi sen nykyisellään julkaistussa muodossa vastaa edellä viitattuun ISDS-järjestelmän kritiikkiin sekä niihin yleisen tason tavoitteisiin, joihin ICS-reformilla alkujaan esitettiin puututtavan. Tältä osin tarkastelu osoittaa, että ICS-reformin insitutionaalinen ja menettelyllinen osuus vastaavat suoraan esitetyn kritiikin ytimeen tuomalla välimieslainkäyttöön kansallisen oikeudenkäyntimenettelyn piirteitä. Institutionaalisesti ICS:n sisäisten mekanismien kautta määräytyvät ICS:n tuomioistuinten tuomarit oletusarvoisesti helpottavat vanhan järjestelmän puitteissa esitettyjä väitteitä ISDS-järjestelmässä vaikuttavien välimiesten vastuullisuuden ja riippumattomuuden puutteista. Menettelyllisellä puolella etenkin UNCITRALin avoimuussääntöjen täysimääräinen implementointi osaksi ICS-mekanismia sekä täysin uutena elementtinä erillisen muutoksenhakutuomioistuimen sisällyttäminen ICS-mekanismiin parantavat menettelyn legitiimiyttä etenkin avoimuuden, vastuullisuuden ja johdonmukaisuuden osalta. Toisaalta uudistuksen kipukohtana vaikuttaisi olevan pyrkimys välimieslainkäytön ja perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn parhaiden puolien yhdistämisestä aiheutuviin yhteensopivuusongelmiin, jotka korostuvat etenkin ICS-mekanismiin sisällytetyissä kytkennöissä institutionaalisiin välimiesmenettelysääntöihin. Tässä etenkin ICSID-yleissopimuksen ja sen välimiesmenettelysääntöjen sisältö törmää ICS-mekanismin välimieslainkäyttöön tuomiin modifikaatioihin.

The study clarifies how foreign investors’ legitimate expectations are interpreted in environment-related investment disputes and what criteria are used to apply the legitimate expectations doctrine. Additionally, the study examines whether the application of legitimate expectations doctrine in environmental investment disputes differs from other disputes under international investment agreements and whether they should differ. As the protection of investor’s legitimate expectations is the product of arbitral tribunals’jurisprudence without actual textual support from the international investment agreements, the study has been conducted mainly based on the abundant case law on legitimate expectations. Although the focus is primarily on disputes with an environmental dimension, to provide a full picture of the doctrine some of the most influential awards without any environmental aspects are analysed as well. The analysis is conducted based on three different categories of legitimate expectations; investor’s legitimate expectations that are based firstly on contractual relationship between the investor and the host state, secondly on specific representations given by the host state, and thirdly on the general legal framework. The main conclusions of the study are that there exist significant inconsistencies in the application of the doctrine, and the outcome of a specific case depends largely on its details. Furthermore, there appears to be no differences in the application of the doctrine in environmental cases and others. Finally, the study examines briefly the future of the legitimate expectations doctrine in light of the so-called new generation investment agreements, which have stricter formulations of the FET standard compared to the older ones; despite these new agreements, the doctrine will continue to be relevant also in the future.

The national security exception under Article XXI of GATT is a major exception to Members’ obligations under the WTO. However, it has been claimed to be a loophole to the WTO system, and it goes beyond the principles of general international law on lawful suspension of treaty obligations. Throughout the GATT 1947 and WTO practice, from early cases to the case US – Helms-Burton regarding the U.S. embargo against Cuba, it has not yet been resolved whether Article XXI could be subject to the WTO dispute settlement system. The subject matter of this thesis has significant importance today. Russia imposed counter sanctions on the EU, Norway, the United States, Australia and Canada, and banned the importation of listed agricultural products, raw materials and food from the targeted countries. By doing so, Russia violated its obligations under the WTO. However, Russia justified its measures stating that it is a matter of its ‘national security interests’. Economic sanctions have played a role in the trade arena as a tool for states’ foreign policy. The relationship between the WTO and national security remains still unresolved after nearly 70 years. The Russian unilateral justification for its counter sanctions, could make a potential case to the WTO panels or the Appellate Body on Article XXI of GATT. This thesis will discuss, whether the WTO panels and the Appellate Body should have a competence to investigate the national security exception Article XXI of GATT in a dispute, and second, whether they can assess the justification of economic sanctions taken under Article XXI(b)(iii) of GATT, and third, if so, how such assessment and interpretation of justification could be conducted. Forth, it will be reviewed whether the WTO should tolerate the unlimited invocation of Article XXI by Members. This thesis is faithful to legal dogmatic method. To understand the subject matter, the first part will shortly explain the main provisions of GATT and economic sanctions in the context relevant to this study, and then provide an overview of the WTO jurisdiction and its dispute settlement system in the light of state sovereignty, which is vital to bear in mind in the discussion of national security. In the second part, this thesis will study thoroughly Article XXI of the GATT, focusing on its most controversial subsection (b)(iii). To understand well the key issues, it is necessary to discuss in this part the historical background and the preliminary works of the security exception clause. This will be examined and assessed through the relevant cases on the invocation of the Article XXI, in the light of the presented varying interpretations and factual grounds. The third part will look at the WTO panels’ and the Appellate Body’s possible methods for interpreting ‘justification’ of economic sanctions taken under Article XXI(b)(iii) of GATT, both in the light of case history and principles of general international law, and will propose an alternative approach which could be applied arising national security related disputes. Last, the conclusion will summarize the findings and make suggestions for possible solutions for the current controversy.

This Master’s Thesis researches and contemplates on the regulatory framework of IPOs in Finland. The study has a clear law & economics focus and analyzes the efficiency of the regulation from a law & economics perspective. The purpose of this study is to enlighten the regulatory environment regarding IPOs in Finland and more precisely to contemplate the reasons behind the low rate of IPOs in NASDAQ OMX Helsinki from a regulatory viewpoint. The central research questions are what is and what creates a so called regulatory agony towards IPOs and whether this regulatory agony creates a disincentive for new IPOs in Finland or not. The main focus is laid upon the regulatory agony in connection with various obligations of information disclosure derived from the Securities Markets Act (SMA) and the regulatory agony associated with IFRS Accounting standards. The regulatory agony associated with IPOs will be discussed from both ex ante and ex post perspective with a focus on duties of information disclosure, due to the fact that a substantial part of the regulatory burden is deemed created after the company becomes a publicly listed company. Also other regulatory disincentives for IPOs will be presented and analyzed with a particular stress on taxation. Even taxation disincentives are naturally mainly created ex post in relation to the IPO. The leading hypothesis of the study is that the combined effect of the regulatory burden and non-neutral taxation harm the interest towards IPOs and heightens the threshold for new IPOs. The study concentrates on the measures taken in the recent reform of the former Finnish Securities Markets Act 495/1989 (FSMA) in Finland. I will elaborate if the measures taken in the reform can be deemed sufficient enough to reduce the regulatory agony and threshold straining IPOs in Finland. The study will also present both regulatory and non-regulatory measures that could be taken in order to streamline the existing regulation and ameliorate the status quo of the NASDAQ OMX Helsinki’s IPO scene. The study resorts also to fundamental regulatory theory and law & economics in order to be able to analyze the context and purpose of the securities markets regulation of the IPOs and the securities markets as a whole with main focus on the role of information. The questions of interests are what the purpose of the regulation is and how the regulation tries to affect its operational environment and the conduct of different market participants. Consequently, the study also assesses the role and significance of information on securities markets as a part of the abovementioned purpose. Analyze will be focused on whether the existing regulation is able to attain this purpose and meet the needs of opposite interests; economically efficient, dynamic regulation that guarantees the function of free, effective markets against sufficient transparency and access to information on the securities markets. The study strives to analyze the content and effect of the existing regulation in larger societal context with a strong regulatory theoretical perspective. The study has a strong law & economics character due to comprehensive national economic foothold and impact of the subject matter. Furthermore, the above stated purpose to analyze the effects and expediency of the existing regulatory framework and to propose concrete measures how this regulation and its interpretation could be reassessed in order to serve better the securities markets provides the study with elements of de lege ferenda research. The study concludes that in order to be more market oriented and efficient it is essential that both domestic and EU legislators assimilate a more pragmatic, utility and cost efficient focused approach on future regulation. The focus of the future securities markets legislative work should be to emphasize the economic impact assessment of new regulation initiatives, streamline the structure of the existing regulatory framework and to apply a more regulatory theoretical law & economics assessment on new regulation. For the future regulation of financial and capital markets, it is imperative that the legislator takes more into consideration the fundamental elements of risk, cost and utility as natural parts of the market dynamics and the game on the markets.

Eurooppalaisen urheilun organisointitavan mukaisesti järjestäytyneen urheilulajin piirissä esiintyvät toimijat asettuvat suhteessa toisiinsa pyramidia muistuttavalla tavalla. Mallissa jokaisella tietyllä maantieteellisesti jaetulla alueella on yksi urheilulajia hallinnoiva taho, mikä ilmentää mallin sangen yksinomaista luonnetta. Pyramidin huipulla sijaitsee urheilulajia hallinnoiva kansainvälinen lajiliitto, joka vastaa lajin korkeimpien arvokilpailujen järjestämisestä. Lajiliittojen asemaan liittyy olennaisesti paitsi mahdollisuus päättää kilpailujen järjestämisestä myös mahdollisuus hyötyä kaupallisesti kilpailutoiminnasta. Asetelma synnyttää siten tietyn eturistiriitatilanteen. Lajiliittojen kilpailulupajärjestelmät voidaan nähdä pyramidimallin yksinomaisuuden kulminaatiopisteenä. Lajiliitoilla on mahdollisuus päättää kuka saa järjestää kilpailutoimintaa, sillä se hallinnoi lajin kilpailun järjestämiseen tarvittavia lupia ja voi estää jäsenistöään osallistumasta ilman lupaa järjestettyyn toimintaan uhkaamalla näitä seuraamuksilla. Irtautuva kilpailutoiminta on pyramidirakenteesta irtautuvaa toimintaa, jossa lajin kilpailutoimintaa järjestetään kilpailulupajärjestelmästä piittaamatta. Irtautuvina tahoina voivat olla yksittäiset urheilijat tai urheiluseurat. Lajiliittojen intresseissä on estää näitä tahoja irtautumasta. Tutkielman tavoitteena on tarkastella lajiliittojen kilpailulupajärjestelmään johtavan valta-aseman syitä sekä havainnoida ja paikantaa irtautuvalle kilpailutoiminnalle ominaisia piirteitä. Näiden taustateemojen avulla on mahdollista arvioida ongelmakeskeisesti painottuneen lainopin metodin avulla kilpailulupajärjestelmien ja kilpailuoikeuden välisiä jännitteitä. Kilpailuoikeudelliseen tarkastelukehikkoon kuuluu olennaisesti myös liitännäisrajoitusoppi. Tutkielmassa arvioidaan irtautuvan kilpailutoiminnan ominaispiirteiden vaikutusta kilpailulupajärjestelmän hyväksyttävyyttä tarkastelevalle liitännäisrajoitusopin harkintarakenteelle. Harkintarakenne avaa myös mahdollisuuden liittää tutkielmaan teoreettisen lainopin piirteitä. Harkinnassa arvioidaan niitä oikeutettuja päämääriä, joihin kilpailulupajärjestelmillä pyritään ja irtautuvan kilpailutoiminnan näille päämäärille asettamia uhkakuvia. Tarkastelu voidaan siten ulottaa tapahtumaan urheiluoikeuden yleisten oppien valossa. Tarkastelussa voidaan arvioida, miten urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperusta ilmenee käsillä olevassa asetelmassa. Harkintarakenteessa kunkin lajin erityispiirteet muodostavat omanlaisensa urheilumarkkinat, joiden taustalla vaikuttavat urheilullisuutta ilmentävät arvot heijastuvat lajisidonnaisesti. Tarkastelun perusteella voidaan todeta kilpailulupajärjestelmän ja kilpailuoikeuden välillä olevan jännitteitä, joiden realisoituminen voidaan todeta vain yksittäisessä harkintatilanteessa. Irtautuvalla kilpailutoiminnalla voi myös olla sellaisia ominaispiirteitä, jotka asettavat uhkakuvia järjestelmällä pyrittäviin tavoitteisiin. Kummankin puolen tarkastelu edellyttää kuitenkin urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperustan arviointia. Asetelmia ei voida nimetä ongelmallisiksi tarkastelematta niiden vaikutuksia urheiluoikeuden arvopohjalle. Viime kädessä kysymys on siitä, kuinka yhtäältä kilpailulupajärjestelmän ja toisaalta irtautuvan kilpailutoiminnan urheiluoikeudellinen legitimiteetti perustuu niiden suhteeseen urheiluoikeuden perustaviin arvoihin.