Browsing by Title

According to UNICEF, between the years 2005 and 2020 more than 93 000 children have been recruited to armed groups. Child soldiers are often subjected to different forms of exploitation within their own armed group including sexual and gender-based violence. However, the conduct is not explicitly prohibited in international humanitarian law or international criminal law. This thesis aims to clarify the possible ways to prosecute intra-party sexual violence against child soldiers in non-international armed conflicts, especially under Rome Statute. Secondly, the aim is to identify, how these strategies could be applied in the Colombian transitional justice system, which has opened a case concerning the recruitment of underaged persons, including sexual violence as associated conduct. There have been some precedents in other international tribunals, especially the ICC and the SCSL. However, while some of the prosecutions have been successful, there have been also a lot of critiques and the normative framework regarding the prosecution of intra-party sexual violence continues to be in flux. The thesis argues that prosecution of such crimes would not be against the principle of legality as some critiques state, but rather provide a more gender-sensitive and contemporary interpretation of existing laws, that permits the prosecution of sexual violence towards child combatants. On the other hand, this thesis stresses the importance of such prosecution in the Colombian transitional justice system, since it is an opportunity to strengthen the developing legal framework internationally, while nationally it is an opportunity to contribute to the reparation of the victims and to the durable transformation of the society from conflict towards peace.

Perinteisesti desentralisoituun institutionaaliseen välimiesmenettelyyn perustunut ulkomaisten sijoittajien ja sijoitusten isäntävaltioiden välisten riitojen riidanratkaisujärjestelmä (”ISDS-järjestelmä”) on ollut voimakkaan kritiikin kohteena etenkin 2000-luvulla. Tämän kritiikin puitteissa ISDS-järjestelmän legitimiteetti on kyseenalaistettu varsin kokonaisvaltaisesti. Yhtäältä kyse on institutionaalisesta ja menettelyllisestä ongelmasta, joka on seurausta ISDS-menettelyiden kehyksenä käytettyjen institutionaalisten välimiesmenettelyiden perustavanlaatuisesta yhteensopimattomuudesta voimakkaan julkisen intressin kohteina olevien investointiriitojen ratkaisukeinona. Toisaalta ongelma kytkeytyy välimieslainkäytön kohteena olevien riitojen sisällölliseen puoleen investointisuojasopimusten muodostaessa epämääräisen, tulkinnalle avoimen aineellisoikeudellisen pohjan, jonka puitteissa ISDS-menettelyitä hoitavien välitystuomioistuinten lainkäytön on katsottu haittaavan valtioiden demokraattista prosessia ja itsesääntelyoikeutta perusteettomilla ISDS-järjestelmän puitteissa esitettävillä korvausvaateilla. Investointituomioistuinjärjestelmällä (investment court system) tarkoitetaan EU:n unionin yhteisen kauppapolitiikan alla Kanadan, Vietnamin, Singaporen ja Meksikon kanssa neuvottelemien uuden sukupolven kahdenvälisten kauppa- ja investointisuojasopimuskokonaisuuksien sisältämää uudenlaista ISDS-mekanismia. ICS-reformissa on kyse ennen kaikkea institutionaalisesta ja menettelyllisestä uudistuksesta, jonka tarkoituksena on parantaa niitä perinteisen ISDS-menettelyn alueita, jotka voimakkaimmin vaikuttivat ISDS-järjestelmän legitimiteettiongelmiin. ICS-reformin yhteydessä sopimuskumppanit ovat lisäksi tarkentaneet investointisuojan aineellista puolta, jossa pääpainona on ollut isäntävaltioiden itsesääntelyoikeuden nimenomainen turvaaminen. Tarkastelen ICS:n ohella lyhyesti myös YK:n UNCITRALin työryhmä III:ssa työn alla olevaa monenvälistä investointituomioistuinta (multilateral investment court). MIC-hankkeen pyrkimyksenä on luoda täysin uusi monenvälinen investointiriitojen ratkaisujärjestelmä. Pyrkimys kytkeytyy vaikuttavuudeltaan vahvasti ICS-reformiin sen jakaessa samoja sisällöllisiä tavoitteita ja toisaalta ICS-mekanismin sisältäessä suoran liitäntämekanismin mahdolliseen MIC-mallin mukaiseen tuomioistuinjärjestelmään. Tässä tutkielmassa tavoitteenani on mainitun ICS-reformin systematisoinnin ja vertailun kautta antaa mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva uudistuksen sisällöstä. Pohjustan tätä tutkielman lainopillista ja vertailevaa puolta tarkastelemalla aluksi sekä ISDS-järjestelmän rakennetta että sen suhdetta EU-oikeuteen. Näin lainopillinen analyysi saa sellaisen kontekstin, jossa uudistuksen merkittävyys on paremmin hahmotettavissa. Tätä vasten tutkielman varsinaisena tutkimuskysymyksenä on selvittää se, miten ICS-reformi sen nykyisellään julkaistussa muodossa vastaa edellä viitattuun ISDS-järjestelmän kritiikkiin sekä niihin yleisen tason tavoitteisiin, joihin ICS-reformilla alkujaan esitettiin puututtavan. Tältä osin tarkastelu osoittaa, että ICS-reformin insitutionaalinen ja menettelyllinen osuus vastaavat suoraan esitetyn kritiikin ytimeen tuomalla välimieslainkäyttöön kansallisen oikeudenkäyntimenettelyn piirteitä. Institutionaalisesti ICS:n sisäisten mekanismien kautta määräytyvät ICS:n tuomioistuinten tuomarit oletusarvoisesti helpottavat vanhan järjestelmän puitteissa esitettyjä väitteitä ISDS-järjestelmässä vaikuttavien välimiesten vastuullisuuden ja riippumattomuuden puutteista. Menettelyllisellä puolella etenkin UNCITRALin avoimuussääntöjen täysimääräinen implementointi osaksi ICS-mekanismia sekä täysin uutena elementtinä erillisen muutoksenhakutuomioistuimen sisällyttäminen ICS-mekanismiin parantavat menettelyn legitiimiyttä etenkin avoimuuden, vastuullisuuden ja johdonmukaisuuden osalta. Toisaalta uudistuksen kipukohtana vaikuttaisi olevan pyrkimys välimieslainkäytön ja perinteisen oikeudenkäyntimenettelyn parhaiden puolien yhdistämisestä aiheutuviin yhteensopivuusongelmiin, jotka korostuvat etenkin ICS-mekanismiin sisällytetyissä kytkennöissä institutionaalisiin välimiesmenettelysääntöihin. Tässä etenkin ICSID-yleissopimuksen ja sen välimiesmenettelysääntöjen sisältö törmää ICS-mekanismin välimieslainkäyttöön tuomiin modifikaatioihin.

The study clarifies how foreign investors’ legitimate expectations are interpreted in environment-related investment disputes and what criteria are used to apply the legitimate expectations doctrine. Additionally, the study examines whether the application of legitimate expectations doctrine in environmental investment disputes differs from other disputes under international investment agreements and whether they should differ. As the protection of investor’s legitimate expectations is the product of arbitral tribunals’jurisprudence without actual textual support from the international investment agreements, the study has been conducted mainly based on the abundant case law on legitimate expectations. Although the focus is primarily on disputes with an environmental dimension, to provide a full picture of the doctrine some of the most influential awards without any environmental aspects are analysed as well. The analysis is conducted based on three different categories of legitimate expectations; investor’s legitimate expectations that are based firstly on contractual relationship between the investor and the host state, secondly on specific representations given by the host state, and thirdly on the general legal framework. The main conclusions of the study are that there exist significant inconsistencies in the application of the doctrine, and the outcome of a specific case depends largely on its details. Furthermore, there appears to be no differences in the application of the doctrine in environmental cases and others. Finally, the study examines briefly the future of the legitimate expectations doctrine in light of the so-called new generation investment agreements, which have stricter formulations of the FET standard compared to the older ones; despite these new agreements, the doctrine will continue to be relevant also in the future.

The national security exception under Article XXI of GATT is a major exception to Members’ obligations under the WTO. However, it has been claimed to be a loophole to the WTO system, and it goes beyond the principles of general international law on lawful suspension of treaty obligations. Throughout the GATT 1947 and WTO practice, from early cases to the case US – Helms-Burton regarding the U.S. embargo against Cuba, it has not yet been resolved whether Article XXI could be subject to the WTO dispute settlement system. The subject matter of this thesis has significant importance today. Russia imposed counter sanctions on the EU, Norway, the United States, Australia and Canada, and banned the importation of listed agricultural products, raw materials and food from the targeted countries. By doing so, Russia violated its obligations under the WTO. However, Russia justified its measures stating that it is a matter of its ‘national security interests’. Economic sanctions have played a role in the trade arena as a tool for states’ foreign policy. The relationship between the WTO and national security remains still unresolved after nearly 70 years. The Russian unilateral justification for its counter sanctions, could make a potential case to the WTO panels or the Appellate Body on Article XXI of GATT. This thesis will discuss, whether the WTO panels and the Appellate Body should have a competence to investigate the national security exception Article XXI of GATT in a dispute, and second, whether they can assess the justification of economic sanctions taken under Article XXI(b)(iii) of GATT, and third, if so, how such assessment and interpretation of justification could be conducted. Forth, it will be reviewed whether the WTO should tolerate the unlimited invocation of Article XXI by Members. This thesis is faithful to legal dogmatic method. To understand the subject matter, the first part will shortly explain the main provisions of GATT and economic sanctions in the context relevant to this study, and then provide an overview of the WTO jurisdiction and its dispute settlement system in the light of state sovereignty, which is vital to bear in mind in the discussion of national security. In the second part, this thesis will study thoroughly Article XXI of the GATT, focusing on its most controversial subsection (b)(iii). To understand well the key issues, it is necessary to discuss in this part the historical background and the preliminary works of the security exception clause. This will be examined and assessed through the relevant cases on the invocation of the Article XXI, in the light of the presented varying interpretations and factual grounds. The third part will look at the WTO panels’ and the Appellate Body’s possible methods for interpreting ‘justification’ of economic sanctions taken under Article XXI(b)(iii) of GATT, both in the light of case history and principles of general international law, and will propose an alternative approach which could be applied arising national security related disputes. Last, the conclusion will summarize the findings and make suggestions for possible solutions for the current controversy.

This Master’s Thesis researches and contemplates on the regulatory framework of IPOs in Finland. The study has a clear law & economics focus and analyzes the efficiency of the regulation from a law & economics perspective. The purpose of this study is to enlighten the regulatory environment regarding IPOs in Finland and more precisely to contemplate the reasons behind the low rate of IPOs in NASDAQ OMX Helsinki from a regulatory viewpoint. The central research questions are what is and what creates a so called regulatory agony towards IPOs and whether this regulatory agony creates a disincentive for new IPOs in Finland or not. The main focus is laid upon the regulatory agony in connection with various obligations of information disclosure derived from the Securities Markets Act (SMA) and the regulatory agony associated with IFRS Accounting standards. The regulatory agony associated with IPOs will be discussed from both ex ante and ex post perspective with a focus on duties of information disclosure, due to the fact that a substantial part of the regulatory burden is deemed created after the company becomes a publicly listed company. Also other regulatory disincentives for IPOs will be presented and analyzed with a particular stress on taxation. Even taxation disincentives are naturally mainly created ex post in relation to the IPO. The leading hypothesis of the study is that the combined effect of the regulatory burden and non-neutral taxation harm the interest towards IPOs and heightens the threshold for new IPOs. The study concentrates on the measures taken in the recent reform of the former Finnish Securities Markets Act 495/1989 (FSMA) in Finland. I will elaborate if the measures taken in the reform can be deemed sufficient enough to reduce the regulatory agony and threshold straining IPOs in Finland. The study will also present both regulatory and non-regulatory measures that could be taken in order to streamline the existing regulation and ameliorate the status quo of the NASDAQ OMX Helsinki’s IPO scene. The study resorts also to fundamental regulatory theory and law & economics in order to be able to analyze the context and purpose of the securities markets regulation of the IPOs and the securities markets as a whole with main focus on the role of information. The questions of interests are what the purpose of the regulation is and how the regulation tries to affect its operational environment and the conduct of different market participants. Consequently, the study also assesses the role and significance of information on securities markets as a part of the abovementioned purpose. Analyze will be focused on whether the existing regulation is able to attain this purpose and meet the needs of opposite interests; economically efficient, dynamic regulation that guarantees the function of free, effective markets against sufficient transparency and access to information on the securities markets. The study strives to analyze the content and effect of the existing regulation in larger societal context with a strong regulatory theoretical perspective. The study has a strong law & economics character due to comprehensive national economic foothold and impact of the subject matter. Furthermore, the above stated purpose to analyze the effects and expediency of the existing regulatory framework and to propose concrete measures how this regulation and its interpretation could be reassessed in order to serve better the securities markets provides the study with elements of de lege ferenda research. The study concludes that in order to be more market oriented and efficient it is essential that both domestic and EU legislators assimilate a more pragmatic, utility and cost efficient focused approach on future regulation. The focus of the future securities markets legislative work should be to emphasize the economic impact assessment of new regulation initiatives, streamline the structure of the existing regulatory framework and to apply a more regulatory theoretical law & economics assessment on new regulation. For the future regulation of financial and capital markets, it is imperative that the legislator takes more into consideration the fundamental elements of risk, cost and utility as natural parts of the market dynamics and the game on the markets.

Eurooppalaisen urheilun organisointitavan mukaisesti järjestäytyneen urheilulajin piirissä esiintyvät toimijat asettuvat suhteessa toisiinsa pyramidia muistuttavalla tavalla. Mallissa jokaisella tietyllä maantieteellisesti jaetulla alueella on yksi urheilulajia hallinnoiva taho, mikä ilmentää mallin sangen yksinomaista luonnetta. Pyramidin huipulla sijaitsee urheilulajia hallinnoiva kansainvälinen lajiliitto, joka vastaa lajin korkeimpien arvokilpailujen järjestämisestä. Lajiliittojen asemaan liittyy olennaisesti paitsi mahdollisuus päättää kilpailujen järjestämisestä myös mahdollisuus hyötyä kaupallisesti kilpailutoiminnasta. Asetelma synnyttää siten tietyn eturistiriitatilanteen. Lajiliittojen kilpailulupajärjestelmät voidaan nähdä pyramidimallin yksinomaisuuden kulminaatiopisteenä. Lajiliitoilla on mahdollisuus päättää kuka saa järjestää kilpailutoimintaa, sillä se hallinnoi lajin kilpailun järjestämiseen tarvittavia lupia ja voi estää jäsenistöään osallistumasta ilman lupaa järjestettyyn toimintaan uhkaamalla näitä seuraamuksilla. Irtautuva kilpailutoiminta on pyramidirakenteesta irtautuvaa toimintaa, jossa lajin kilpailutoimintaa järjestetään kilpailulupajärjestelmästä piittaamatta. Irtautuvina tahoina voivat olla yksittäiset urheilijat tai urheiluseurat. Lajiliittojen intresseissä on estää näitä tahoja irtautumasta. Tutkielman tavoitteena on tarkastella lajiliittojen kilpailulupajärjestelmään johtavan valta-aseman syitä sekä havainnoida ja paikantaa irtautuvalle kilpailutoiminnalle ominaisia piirteitä. Näiden taustateemojen avulla on mahdollista arvioida ongelmakeskeisesti painottuneen lainopin metodin avulla kilpailulupajärjestelmien ja kilpailuoikeuden välisiä jännitteitä. Kilpailuoikeudelliseen tarkastelukehikkoon kuuluu olennaisesti myös liitännäisrajoitusoppi. Tutkielmassa arvioidaan irtautuvan kilpailutoiminnan ominaispiirteiden vaikutusta kilpailulupajärjestelmän hyväksyttävyyttä tarkastelevalle liitännäisrajoitusopin harkintarakenteelle. Harkintarakenne avaa myös mahdollisuuden liittää tutkielmaan teoreettisen lainopin piirteitä. Harkinnassa arvioidaan niitä oikeutettuja päämääriä, joihin kilpailulupajärjestelmillä pyritään ja irtautuvan kilpailutoiminnan näille päämäärille asettamia uhkakuvia. Tarkastelu voidaan siten ulottaa tapahtumaan urheiluoikeuden yleisten oppien valossa. Tarkastelussa voidaan arvioida, miten urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperusta ilmenee käsillä olevassa asetelmassa. Harkintarakenteessa kunkin lajin erityispiirteet muodostavat omanlaisensa urheilumarkkinat, joiden taustalla vaikuttavat urheilullisuutta ilmentävät arvot heijastuvat lajisidonnaisesti. Tarkastelun perusteella voidaan todeta kilpailulupajärjestelmän ja kilpailuoikeuden välillä olevan jännitteitä, joiden realisoituminen voidaan todeta vain yksittäisessä harkintatilanteessa. Irtautuvalla kilpailutoiminnalla voi myös olla sellaisia ominaispiirteitä, jotka asettavat uhkakuvia järjestelmällä pyrittäviin tavoitteisiin. Kummankin puolen tarkastelu edellyttää kuitenkin urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperustan arviointia. Asetelmia ei voida nimetä ongelmallisiksi tarkastelematta niiden vaikutuksia urheiluoikeuden arvopohjalle. Viime kädessä kysymys on siitä, kuinka yhtäältä kilpailulupajärjestelmän ja toisaalta irtautuvan kilpailutoiminnan urheiluoikeudellinen legitimiteetti perustuu niiden suhteeseen urheiluoikeuden perustaviin arvoihin.

Alustayritysten oikeudellinen asema on polttavan ajankohtainen kysymys niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Uudenlainen liiketoiminta aiheuttaa ainakin väitetysti uudenlaisia vahinko- ja vastuutilanteita, joita oikeustieteen tehtävänä on selventää. Yksi olennainen esille noussut kysymys on, voiko vahingonkärsijä vaatia korvausta sopimuksenulkoisesta vahingosta alustayritykseltä isännänvastuun nojalla. Useat alustayritykset ovat kiistäneet isännänvastuun mahdollisuuden. Yritykset väittävät, että niiden liiketoiminta on puhtaasti teknologisen alustan ylläpitämistä, jolloin isännänvastuu työnsuorittajien aiheuttamista vahingoista ei ole mahdollinen. Tutkielmassa tarkastellaan tulkinnallisen lainopin metodein, voiko aikaan ja paikkaan sidottua palvelua tarjoava on demand -alustayritys olla vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n isännänvastuusäännöksen nojalla vahingonkorvausvastuussa lähetti- tai kuljettajatyönsuorittajan aiheuttamasta sopimuksenulkoisesta vahingosta. Keskeisessä asemassa on sen tarkastelu, estääkö alustayritysten liiketoimintamalli itsessään säännöksen soveltamisen, ja toisaalta sen arviointi, ovatko alustayritysten työnsuorittajat joko työntekijäasemassa tai VahL 3:1:n tarkoittamia työntekijään rinnasteisia itsenäisiä yrittäjiä. EUT:n oikeuskäytäntö näyttää viittaavan siihen, että aikaan ja paikkaan sidottua palvelua tarjoavat on demand -alustayritykset eivät ole vain teknologisen alustan ylläpitäjiä. Vaikka todettaisiin, että alustayritys on pääasiallisesti teknologisen alustan ylläpitäjä, on vaikea keksiä perusteita sille, miksi yksistään tämä tosiseikka estäisi isännänvastuun soveltumisen. Sen sijaan lainopillisesti ei ole nähtävissä estettä sille, etteikö liiketoiminnan organisointia voitaisi tarkastella osana työntekijäaseman tai rinnasteisen itsenäisen yrittäjän aseman kokonaisarviointia. Analogista tukea tälle on löydettävissä KKO:n ratkaisuista. Ei tosin ole sanottua, että ratkaisu olisi tällöin alustayrityksen intressien mukainen. Kun tarkastellaan TSL:n työsuhteen käsitettä, on todettava, että oikeustila on epäselvä alustayritysten työnsuorittajien aseman suhteen. Tutkielman keskeinen huomio on, että jokainen tapaus tulisi arvioida yksitellen, in casu. Yritysten välillä on eroja, minkä lisäksi myös saman alustayrityksen työnsuorittajien tosiasiallisissa oloissa voi olla vaihtelua. Kategorinen linjaus kaikkien alustayritysten työnsuorittajien asemasta ei vaikuta mahdolliselta. Erityisesti työnsuorittajiin kohdistuva elektroninen valvonta ja sanktiointi sekä algoritmisen hallinnon mahdollistama työaikojen joustavuus ovat seikkoja, joiden arviointi suhteessa direktio-oikeuteen on haastavaa. Sovelluksen kautta järjestetty työn organisointi sisältää elementtejä, joita perinteiset työsuhteen kriteerit eivät ota huomioon. Voitaisiin kuitenkin argumentoida, ettei yritys voi vähentää vastuitaan automatisoimalla työnjohtoa sovellukselle. Oikeustila ei ole selvä senkään osalta, rinnastuvatko alustayritysten työnsuorittajat työntekijään. Tarkasteltaessa on demand -alustayritysten toimintaa suhteessa lakiin, oikeuskäytäntöön ja -kirjallisuuteen, vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, että ainakin osa työnsuorittajista kuuluu tähän kategoriaan. Tutkielmassa esitetään kootusti seikkoja, jotka voitaisiin ottaa huomioon työnsuorittajan aseman kokonaisarvioinnissa. Isännänvastuutilanteissa oikeudelliseen harkintaan vaikuttanevat myös vahingonkärsijän suojaan sekä muihin isännänvastuun tarkoituksiin liittyvät argumentit. Keväällä 2019 annettiin direktiivi avoimista ja ennakoitavista työoloista Euroopan unionissa. Direktiivi saattaa johtaa sellaisiin alustayritysten työntekijöiden asemaa koskeviin EUT:n ennakkoratkaisuihin, jotka voivat olla omiaan uudistamaan työsuhteen olemassaolon arviointia Euroopassa. Tämä voinee vaikuttaa myös isännänvastuun soveltumiseen.

Asunto-osakeyhtiölaissa säädetään isännöitsijälle kuuluvista tehtävistä ja isännöitsijän vahingonkorvausvastuusta. Asunto-osakeyhtiön isännöitsijäksi valitun henkilön tai yhteisön tehtävät ja vastuut suhteessa taloyhtiöön määräytyvätkin lähtökohtaisesti asunto-osakeyhtiölain nojalla. Useimmiten isännöitsijän tehtäviä on kuitenkin määritelty myös isännöintiyrityksen ja asunto-osakeyhtiön välillä laaditussa isännöintisopimuksessa. Mainitussa suhteessa tulee noudatettavaksi isännöintisopimus sopimusoikeudellisine periaatteineen. Isännöitsijän tehtäviä ja vastuuta, joudutaan siis usein arvioimaan sekä yhtiöoikeudellisten säännösten että laaditun sopimuksen nojalla. Sopimusvapauden periaatteen mukaisesti sopimukseen perustuvan vastuun rajoittaminen sopimusmääräyksin on lähtökohtaisesti sallittua edellyttäen, että rajoitusehdot eivät ole pakottavana pidettävän lainsäädännön vastaisia. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, onko asunto-osakeyhtiössä yhtiöön johtoon kuuluvan isännöitsijän vahingonkorvausvastuun rajoittaminen tehokkaasti mahdollista. Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä viime aikoina isännöintisopimuksiin on enenevissä määrin sisällytetty vastuuta rajoittavia ehtoja. Tutkimuksen tärkeänä osakysymyksenä on sen selvittäminen, miten isännöitsijän asunto-osakeyhtiölakiin perustuvat tehtävät voidaan määritellä. Asunto-osakeyhtiölain mukainen isännöitsijän yhtiöoikeudellinen vastuu koskee sellaisia vahinkoja, jotka isännöitsijä on aiheuttanut tehtävässään. Kysymystä isännöitsijän vastuun laajuudesta ja sen rajoittamisen mahdollisuuksista on nähdäkseni lähestyttävä isännöitsijän tehtävien määrittämisen kautta. Siten voidaan vastata myös varsinaiseen tutkimuskysymykseen lakimääräisen vastuun sisällöllisistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista vastuun rajoittamiseen. Tutkimuskysymystä lähestytään ensisijaisesti kirjoitetun lain ja lain esitöiden perusteella tukeutuen myös oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Pääosin tutkimukseni edustaa perinteistä lainopillista tutkimusta. Tutkimuksessani selvitän myös isännöintisopimuksissa käytettyjen vastuunrajoitusehtojen sisältöä ja vastuunrajoitusehtojen yleisyyttä. Tutkimuksellisessa käytössäni on ollut Uusimaan alueella toimivien 21 isännöintiyrityksen käyttämiä isännöintisopimuksia vuosilta 2009-2020. Tarkastelemissani sopimuksissa vastuunrajoitusehdot oli useimmiten liitetty isännöitsijän muihin kuin niin sanotusti lakimääräisiin tehtäviin, mutta myös isännöitsijän asunto-osakeyhtiölakiin perustuvaa vastuuta oli osassa sopimuksia pyritty rajoittamaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sekä isännöitsijän vahingonkorvausvastuuta sekä isännöitsijän tehtäviä koskevaa sääntelyä voidaan pitää pakottavana. Näin ollen isännöitsijän asunto-osakeyhtiölakiin perustuvaa vahingonkorvausvastuuta ei voida rajoittaa. Myöskään isännöitsijän tehtäviä ei voida supistaa asunto-osakeyhtiölaissa säädetystä. Vastuunrajoitusehdon liittäminen sellaiseen tehtävään, jota ei voida pitää asunto-osakeyhtiölain mukaan isännöitsijälle kuuluvana on kuitenkin mahdollista. Isännöitsijän ns. lakimääräisten tehtävien ja muiden tehtävien erottaminen on kuitenkin vaikeaa ja nähdäkseni monin tavoin ongelmallinen tulokulma isännöitsijän vastuun rajoittamiseen. Tutkimuksessa selvitetään myös isännöitsijän tehtävien jaotteluun liittyvää problematiikkaa.

Article 42.7 TEU, invoked by France, binds EU member states and creates an obligation upon them to provide aid and assistance by all available means to a state victim of an “armed aggression”. This could be a decisive moment which might finally award the capacity to be an aggressor to non-state actors, as EU law refers to international law for the determination of what constitutes an ‘armed aggression’. Indeed, this thesis will answer the question of whether ISIS can be defined as an aggressor for ordering the Paris attacks by arguing a reconceptualization of aggression as inclusive of acts by non-state actors. The two relevant concepts of international law are ‘aggression’ and ‘armed attack’. Although the International Court of Justice (ICJ) found that an armed attack amounts to an act of aggression, these two correlative notions are not developing simultaneously nor coherently. Indeed, aggression is construed within the traditional paradigm of an international law limited to interstate relations. Aggression is commonly defined as a “State conduct that either initiates war against another State or brings about a situation in which the victim is (or may be) driven to war”. Thus, aggression cannot be legally considered outside of the context of interstate war and/or unlawful use of force by states. To the contrary, the required attributability of an ‘armed attack’ to a state not only has been widely discussed, but the evolving state practice tends towards the possibility for an armed attack to emanate from a non-state actor. Therefore, since aggression and armed attack are really two sides of the same coin and the concepts are synonymous, I argue that, as the interpretation of armed attack has been re-construed to include acts by non-state actors, aggression should follow a similar development. Such re-interpretation of aggression is not only feasible but also necessary. Indeed, there is no irrefutable legal presumption or rule that would justify a rigid interpretation of aggression. Not to mention that actually constraining aggression to a state’s behavior is incompatible with the very raison d’être behind the prohibition of use of force and the prohibition of aggression. Although ISIS might appear as a generic terrorist organization, it is truly a sui generi case, which simultaneously marks a point of no return in the development of global terrorist jihadism. Moreover, it exposed the challenges and inconsistencies of international law. Indeed, despite its controversial state-building capacity, it cannot be recognized as legitimate since territory cannot be acquired by aggressive use of force. Concomitantly, a traditional and rigid interpretation of aggression disapproves the recognition of ISIS as an aggressor precisely because of the lack of statehood. As the determination of the content of the law is affected by external factors, law might remain relevant without resorting to new normative texts by a simple conceptual change. Therefore, I will build upon the indeterminacy of law, as I attempt to argue for a new interpretation of aggression, encompassing the acts by non-state actors.

Punitive damages is a legal concept generally recognized only in common law countries. These damages are awarded in addition to compensatory damages, and are meant for punishment and deterrence of wrongdoers. While this type of damages can be typically awarded in common law countries, tort law of European civil law countries are based on the principle of restitution and prohibition of enrichment. This distinction creates a clash between civil law and common law countries. This distinction has raised interpretations also in the field of international commercial arbitration . This thesis is consentrating on the question of how the concept of punitive damages should be treated in international commercial arbitration, which is known of its complexity with regards of choice of law questions and attributes of different legal systems. The first question concerns the powers of arbitrators, more precisely, whether they have the power to award punitive damages. Secondly, if such damages have been awarded, are those awards enforceable in the European civil law countries, which do not recognize such concept. This issue is discussed mainly in relation to public policy principle laid down in the New York Convention as a ground for non-enforcement of arbitral award. Because the United States is the most prominent ground for punitive damages claims, it provides the best and most appropriate starting point for this thesis in relation to measuring powers of arbitral tribunals. Therefore, the analysis is highly based on the case law of the United States. However, also legislation and case law of European countries are discussed. As for the enforceability issue, the legislation and relatively rare case law are analyzed in European countries such as France, Germany and England. This analysis discloses that the principles of party autonomy and pro-arbitration have a great value in international arbitral proceedings expanding the powers of arbitrators to include powers regarding awarding punitive damages. The requirements for awarding punitive damages are quite well settled in the United States because of the substantial amount of case law regarding the issue, but European situation still seems to be more ambiguous. The final outcome depends on the mixture of applicable substantial law and lex arbitri as well as on the will of the parties. The question of enforceability of punitive damages awards, on the other hand, have proven to be a difficult issue to interpret. While the majority of legal community tend to interpret the ordre public principle narrowly, thus covering only the basic notions of morality and justice, lack of proper case law in Europe regarding the issue turns the unequivocal answer impossible.