Browsing by study line "Eurooppaoikeus"

Avhandlingen behandlar konkurrensrättsliga påföljder, med konkurrensrättsligt skadestånd i fokus, samt återkrav av statligt stöd inom EU:s och Finlands konkurrensrätt. Målet har varit att undersöka dessa områden och hur principen om ekonomisk kontinuitet tillämpas i samband med dem. I vilka situationer kan en efterföljare till ett företag som var inblandat i en avslutad konkurrensbegränsning bli skadeståndsansvarig baserat på de handlingar som den förstnämnda utförde? Konkurrensrättsliga påföljder och återkrav av statligt stöd skiljer sig stort i karaktär. Offentligrättsliga och privaträttsliga påföljder kan vara till exempel böter eller skadestånd. Företag som agerar konkurrensbegränsande kan åläggas att betala böter som straff, eller skadestånd som gottgörelse. Återkrav av statligt stöd handlar däremot om att återställa balansen på marknaden genom att kräva tillbaka stöd som är otillåtet och förvränger konkurrensen. Principen om ekonomisk kontinuitet kan göra efterträdande företag ansvariga för överträdelser, vilket förhindrar företagen att undvika betalningsansvar genom ägarbyten. Konkurrensskador avser skador som orsakats genom överträdelse av bestämmelserna i artiklarna 101 och 102 i EUF-fördraget samt motsvarande nationell konkurrenslagstiftning. I målet Skanska Industrial Solutions tillämpades ekonomisk kontinuitet för första gången på skadeståndsanspråk i EU:s konkurrenslagstiftning. Före detta mål var läget för ekonomisk kontinuitet i konkurrensrättsligt skadestånd länge oklart i unionsrätten. Tillämpningen av ekonomisk kontinuitet på andra privaträttsliga påföljder är dock fortfarande öppen. Vid återkrav av statligt stöd kan efterträdande företag hållas ansvariga för att återbetala otillåtet stöd även om det beviljades innan de blev ägare. Domarna i målen Helsingfors Busstrafik Ab och Fortischem illustrerar vikten av att företag är medvetna om det potentiella ansvaret för återbetalning av statligt stöd som kan försträckas till dem vid företagsköp. Sammanfattningsvis ger avhandlingen insikter om hur principen om ekonomisk kontinuitet främjar en sund konkurrens på marknaden samt ansvarsfulla affärspraktiker genom att förhindra enkla undanflykter från ansvar i form av ägarbyten eller omstruktureringar av ett företag.

Puolustustarvikemarkkinat ovat valtava kauppapaikka, jossa vaihdetaan sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita ja palveluja vuosittain satojen miljardien eurojen edestä. Puolustustarvikemarkkinoiden volyymiä kuvastaa hyvin HX-hankinta, josta tulee toteutuessaan Suomen historian kallein hankinta. EU:n toimielimet ovat jo pitkään pyrkineet markkinoiden uudistamiseen kasvaneiden kustannusten, jäsenvaltioiden tuotekehitystyön päällekkäisyyden ja markkinoiden tehottomuuden takia. Euroopan komissio on ottanut tehtäväkseen EU:n puolustustarvikemarkkinoiden kehittämisen. Saavuttaakseen tämän tavoitteen komissio on pannut alulle useita puolustusteollisuuden alan strategisia hankkeita sekä ajanut markkinoiden yhtenäistämistä vaalivaa linjaa. Kruununjalokivenään komission toimesta säädettiin PUTU-direktiivi, joka oli ensimmäinen ylikansallinen puolustus- ja turvallisuushankintoja koskeva säädös. Perinteisesti puolustus- ja turvallisuushankinnat ovat kuuluneet jäsenvaltioiden kansallisen suvereniteetin alaan, ja hankinnat on suoritettu pitkälti EU:n valvovan silmän ulottumattomissa. Näitä perinteitä on viime aikoina rikkonut niin EUT:n tiukentunut linja SEUT 346 artiklan tulkinnassa kuin myös edellä mainitun PUTU-direktiivin voimaantulo. Jäsenvaltioiden keinovalikoimat mielivaltaiseen puolustustarvikekauppaan ovat kaventuneet. Tutkielmassa luodaan katsaus näihin keinovalikoimiin ja esitetään tutkimustulokset kootusti.

Digitalization requires new legislative tools that can effectively address the issues that are specific to digital markets. In the European Union, cases concerning dominant platforms used to fall under EU competition law and Article 102 TFEU, but this legal framework was sometimes ineffective in regulating issues that exist in digital markets. For instance, the Google Shopping case illustrates one of the difficulties of Article 102 TFEU in relation to digital markets, which are the abuses that are specific to digital markets, such as self-favouring. Digital markets evolve rapidly, and thus they require quick and effective responses from legislators. In order to further regulate digital markets, the European Commission introduced the EU Digital Markets Act (DMA) in 2020 and the DMA rules start to apply in May 2023. The overall objective of the DMA is to increase contestability and fairness in digital markets while simultaneously creating a more effective legal framework. The DMA is a sector-specific EU regulation that regulates the actions of the biggest digital platforms that are called gatekeepers, which offer their services to business users and end users located in the European Union. When the Commission designates a platform as a gatekeeper, the platform must follow the obligations set out by the DMA within six months after the designation. The main goal of this thesis is analysing the effectiveness of the regulation of digital markets after the DMA. As this thesis is finalized in April 2023 and the DMA rules start to apply in May 2023, this thesis focuses on the elements of effectiveness that can be evaluated now. In order to illustrate the effectiveness of the DMA, one of the central elements is the application of the DMA rules to the Google Shopping case. By applying the new legal framework to a case that was judged under the Article 102 TFEU framework, improvements in effectiveness will be portrayed in a more concrete manner. Furthermore, this thesis also examines the potential shortcomings when it comes to the effectiveness of the DMA. One of the most significant issues of the DMA is its inflexibility towards future developments. This thesis argues that while the DMA provides an effective framework for addressing the current issues in digital markets, it is unable to address future developments in digital markets effectively.

Policies and regulations are increasingly enacted in the EU as well as the Member States to combat climate change. As the actions taken by the regulators necessarily have vast impacts, legitimacy of the climate actions should be ensured. The Aarhus Convention is an international agreement created precisely for ensuring the inclusion and judicial protection of peoples in environmental matters. As a dual agreement it binds the EU as well as the Member States, and the Court of Justice of the European Union (CJEU) has embraced open legal question related to the Aarhus Conventions’ impact in relation to EU policies and legislation. This thesis examines how the CJEU has interpreted the Aarhus obligations for EU institutions and for Member States. More specifically the aim is to gain empirical evidence on whether the obligations are given the same weight for both levels of the Union legal order. To examine this, the thesis engages with empirical case-law analysis of the CJEU judgments which mention the Aarhus Convention. The case-law analysis shows that there is a tendency for the CJEU to interpret the obligations relevant to the Convention restrictively for EU institutions and broadly for the Member States. It reaches to these conclusions largely through restrictive literal interpretation for the obligations for EU institutions, and teleological interpretation for the obligation for Member States. The findings illustrate that the EU as a party to an international agreement takes a role as a ‘guardian’ to make sure that the obligations are followed on the Member State level but prefers to refrain from the influence of the obligations for the institutions. The responsibility for legitimate environmental governance seems thus be spilled to the Member States.

Tutkielmassa tulkitaan ja systematisoidaan SEUT 102 artiklan mukaisen väärinkäytön yleisiä edellytyksiä suhteessa artiklan tavoitteisiin erityisesti viimeaikaisen oikeuskäytännön, kuten Servizio Elettrico Nazionale ym. (C-377/20), Google Shopping (T-612/17), Intel v. komissio (T-286/09 RENV), Qualcomm v. komissio (T-235/18) ja Google Android (T-604/18), valossa. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, kuinka SEUT 102 artiklan mukaista väärinkäyttöä tulisi tulkita erityisesti verkkomainontateknologian yhteydessä, verkkomainontateknologian erityispiirteet ja SEUT 102 artiklan tavoitteet huomioiden. Väärinkäytön käsitteen tulkinnan reunaehtoja selvennetään niin markkinoilta syrjäyttävien vaikutusten aiheuttamiskyvyn ja vaikutuksilta edellytettävän todennäköisyyden kuin ansiokilpailun piirin ja yhtä tehokkaan kilpailijan periaatteen osalta. Verkkomainontateknologia (engl. advertising technology, ad tech) on alustapalveluiden kautta kerätyn datan kaupallistamisen ytimessä. Kyseisellä teknologialla muun ohella automatisoidaan verkkomainontaa. Verkkomainontateknologialla on kasvava sosiaalinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla, ja sen erityispiirteet haastavat SEUT 102 artiklaa sopeutumaan. Muun ohella intressikonfliktit ohjaavat tarkastelemaan markkinavoiman vipuamisen ja omien palvelujen suosimisen oikeudellista arviointia. Erityisenä huomiona tutkielmassa todetaan omien palvelujen arvioinnin soveltuvan verkkomainontateknologian yhteydessä kuluttajan hyvinvoinnin viimesijaista tavoitetta toteuttaen, kun väärinkäytön tulkinnassa huomioidaan erityisesti (i) toiminnan vaikutusten perustuminen vipuvaikutukseen; (ii) integroituneen toimijan omien palvelujen suhteellinen suosiminen kilpailijoiden palveluihin nähden; (iii) verkostovaikutuksia edistävän resurssin suuntaaminen kilpailijoilta määräävässä asemassa olevalle yhtiölle itselleen; (iv) kuluttajien todellisen käyttäytymisen taipumus vahvistaa verkostovaikutuksia ja/tai toiminnan syrjivyyttä sekä (v) palvelun, jonka yhteydessä suosiminen tapahtui, tosiasiallinen korvaamattomuus kilpailijoiden näkökulmasta. Kuluttajien hyvinvoinnin tavoitteen toteutuminen voi edellyttää lisääntyvää kilpailuoikeuden ja käyttäytymistaloustieteen vuoropuhelua, mitä EU:n tuomioistuinten viimeaikainen tulkintakäytäntö tukee aiempaa vahvemmin. Lisäksi problematisoidaan väärinkäytön käsitteen tulkintaa suhteessa tulevaan digimarkkina-asetukseen, jonka aineelliset velvoitteet jakavat SEUT 102 artiklan mukaisen väärinkäytön tulkinta-alaa, kilpailuoikeuden koherenssin näkökulmasta.

Sidosyksikköhankintoja voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä hankintalain soveltamisalapoikkeuksista. Sidosyksikköhankinnoille lainsäädännössä määriteltyjen edellytysten täyttyessä hankintaviranomaisen sidosyksiköltään tekemään hankintaan ei sovelleta hankintalainsäädäntöä, minkä vuoksi ne voidaan toteuttaa kilpailuttamatta. Edellytykset sidosyksikköhankintojen tekemiselle ovat alun perin muodostuneet Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja vasta myöhemmin kodifioitu hankintadirektiiviin sekä kansalliseen hankintalainsäädäntöön. Sidosyksiköllä tarkoitetaan tiivistetysti hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä, johon hankintayksikkö kuitenkin käyttää määräysvaltaa ja jonka toiminnasta pääasiallinen osuus kohdistuu hankintayksikköön. Sidosyksikössä ei myöskään saa olla yksityistä pääomaa tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tutkielmassa systematisoidaan ja arvioidaan sidosyksikköpoikkeuksen soveltumisen edellytyksiä oikeuskäytäntöä ja hankintalainsäädäntöä analysoimalla sekä tarkastellaan sidosyksikköhankinnoista seuraavia kilpailuneutraliteettiongelmia. Tutkielmassa arvioidaan myös suomalaisten hankintayksiköiden sidosyksikkösääntelyä koskevaa tulkintakäytäntöä kotimaisissa in house -hankinnoissa, minkä lisäksi sidosyksikköhankintoja tarkastellaan valtiontukisääntelyn sekä kielletyn valtiontuen edellytysten näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selkeyttää nykyistä, varsin epäselvää sidosyksikköhankintoja koskevaa oikeustilaa ja tarjota juridinen viitekehys viime kuukausina varsin kiivaana käyneelle julkiselle keskustelulle sidosyksikköhankintoihin liittyen. Keskeiseksi sidosyksikköhankintoja koskevaksi problematiikaksi on tutkielmassa tunnistettu se, että in house -poikkeusta sovellettaessa sen luonne poikkeussäännöksenä sekä tästä seuraava velvollisuus supistavaan tulkintaan on usein unohdettu. Tämä on näkynyt etenkin edustamista ja ratkaisevaa päätösvaltaa koskevien edellytysten kumulatiivisuuden laiminlyöntinä useiden hankintayksiköiden käyttäessä yhteistä määräysvaltaa sidosyksikössä. Hankintayksikön määräysvaltaa arvioitaessa hankintayksikön omistukselle sidosyksiköstä ei ole sen sijaan tarpeen antaa liikaa painoarvoa, sillä vastaava määräysvalta voi ilmetä muutenkin kuin omistukseen perustuvan lähestymistavan kautta. Valtiontukisääntelyn näkökulmasta selkein riski liittyy sen sijaan sidosyksikköhankinnan mahdolliseen markkinahintaisuudesta poikkeamiseen, mikä voi mahdollistaa ristisubvention ulosmyynnin ja hankintayksikön kanssa harjoitetun toiminnan välillä.

Käsittelen tutkielmassani sitä, miten suhteellisuusperiaate ohjaa Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) julkisia hankintoja koskevaa ratkaisutoimintaa. Suhteellisuusperiaate tunnetaan EU-oikeudessa sekä yleisenä oikeusperiaatteena, joka on kodifioitu SEU 5(4) artiklaan, että yhtenä hankintadirektiiviin kirjatuista periaatteista avoimuuden, tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden ohella. Suhteellisuusperiaate velvoittaa arvioimaan toimen sopivuutta, välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta. Se ilmenee myös sisämarkkinoilla rule of reason -doktriinina, joka mahdollistaa yleisen edun mukaisten pakottavien syiden nojalla kansalliset tuontirajoitukset. Sovellan tutkielmassa oikeuden institutionaalista teoriaa, MacCormickin koherenssia sekä Bengoetxean laintulkintamalleja koskevaa käsitteistöä, jonka avulla EUT:n käyttämien oikeudellisten argumenttien tarkempi erottelu on mahdollista. Koska suhteellisuusperiaatteelle on ominaista tavoitteiden hyväksyttävyys, keinojen välttämättömyys ja niiden sopivuus tarkoitukseensa, korostan erityisesti teleologisen eli tavoitteellisen tulkinnan merkitystä. Tarkastelen EUT:n oikeuskäytäntöä sen kautta, millaisia vaatimuksia tarjoajalle ja hankinnan kohteelle on sallittua asettaa, millaisilla argumenteilla tuomioistuin suhteellisuutta arvioi ja mitä suhteellisuustestiä se käyttää. Tämän perusteella arvioin samalla sitä, mitä oikeuskäytäntö kertoo hankintayksikön harkintamarginaalista. EUT:n oikeuskäytännön tarkastelu osoittaa, että suhteellisuusperiaate on läsnä jäsenvaltion ja hankintayksikön asettamien vaatimusten unionin oikeuden mukaisuuden arvioinnissa läpi hankintamenettelyn. Suhteellisuusperiaate velvoittaa hankintayksikköä tapauskohtaiseen arviointiin sekä selvittämään, olisiko sama päämäärä saavutettavissa keinoin, jotka olisivat yksityisen edun kannalta vähemmän haitallisia. Toisaalta se on tässä tehtävässään myös prosessiperiaate, joka suojaa yksityistä viranomaiseen nähden. Erityisesti seuraamuksen ollessa ankara, kuten poissulkuperusteiden kohdalla, on hankintayksikön varmistuttava huolellisesti tarjouskilpailusta poissulkemisen välttämättömyydestä yksittäistapauksessa. Esimerkiksi erilaisten olettamien on oltava kumottavissa. Hankintayksikkö on myös voinut tarjouspyynnöllä rajata harkintavaltaansa. Johtopäätöksenäni totean, että hankintayksikön harkintavalta lisääntyy asteittain siirryttäessä poissulkemisperusteista ja soveltuvuuden arvioinnista kohti vähimmäisvaatimuksia ja vertailuperusteita samalla, kun lähennytään hankinnan kohteen määrittelyä. Mitä tiiviimpi yhteys vaatimuksilla on hankinnan kohteen kuvaukseen, sitä todennäköisemmin tuomioistuin arvioi välttämättömyyden sijaan yksinomaan asetetun vaatimuksen soveltuvuutta tarkoitukseensa. Johtopäätökset ilmentävät samalla hankintasääntelyn luonnetta menettelyllisenä sääntelynä, jonka tarkoituksena ei ole ottaa kantaa jäsenvaltioiden ja hankintayksiköiden varainkäyttöön ja yksilöllisiin tarpeisiin.

Pehmeän sääntelyn käyttö lainsäädännön tukena on kasvanut EU:ssa viime vuosikymmeninä merkittävästi. EU:n kilpailuoikeudessa komissio antaa vakiintuneesti suuntaviivoja, joilla se selventää lainsoveltamista koskevia käytäntöjään. Suuntaviivat antamalla komissio myös rajoittaa ennakollisesti harkintavaltaansa, mikä edistää oikeusvarmuutta. Oikeuskirjallisuudessa pehmeään sääntelyyn on kuitenkin suhtauduttu myös osin varauksella. On esimerkiksi tunnistettu komission voivan antaa suosituksia kiertääkseen lainvalmisteluprosessia erinäisistä syistä. Lainsäätäjän sivuuttaminen murentaisi kuitenkin unionin oikeusjärjestelmän legitimiteettiä. Tutkielmassa tutkitaan komission suuntaviivojen merkitystä EU:n kilpailuoikeudessa tapaustutkimuksen avulla. Tapaus koskee komission sulautuma-asetuksen 22 artiklan soveltamiskäytännön muutosta ja siihen liittyviä, maaliskuussa 2021 annettuja suuntaviivoja. Komissio vastasi muutoksella täytäntöönpanoaukkoon, joka koski merkittäviä innovaatioita omaavien startupien yritysjärjestelyitä. Näiden, mahdollisesti kilpailulle haitallisten yrityskauppojen, vaikutukset saattoivat jäädä aiemmin unionin alueella kokonaan tutkimatta yritysten vähäisen liikevaihdon takia. Muutosta on kritisoitu niin merkittäväksi, että se olisi pitänyt toteuttaa lainsäädäntöteitse. Tapaukseen liittyy myös uutta soveltamiskäytäntöä seurannut oikeustapaus. Komissio sai Illuminan ja Grailin välisen yrityskaupan uuden soveltamiskäytännön myötä tutkittavakseen, vaikka Graililla ei ollut lainkaan liikevaihtoa globaalisti. Yritykset haastoivat komission toimivallan tutkia yrityskauppa kumoamiskanteella, jonka unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi, vahvistaen käytännössä samalla komission uuden soveltamiskäytännön laillisuuden. Päätöstä koskeva valitus on vireillä EUT:ssa. Tutkielmassa arvioidaan kriittisen oikeusteorian avulla, onko tapauksessa kyse pehmeän sääntelyn oikeudellistumisesta oikeuskäytännön välityksellä. Pehmeä sääntely voi saada sitovia oikeusvaikutuksia, mikäli se onnistuu vaikuttamaan unionin tuomioistuinten tapaan tulkita unionin oikeutta päätöksissään. Asetelma täyttää periaatteessa mallin edellytykset. Suuntaviivojen vaikutusta tuomioistuimen ratkaisuharkintaan on kuitenkin mahdotonta selvittää, koska ei voida tietää, miten se olisi ratkaissut asian ilman suuntaviivojen olemassaoloa. Tutkielmassa selvitetään myös lainopin avulla oikeusvarmuuden ja oikeutettujen odotusten suojan toteutumista Illuminan ja Grailin tapauksessa, jossa komissio sovelsi niiden väliseen yrityskauppaan uutta soveltamiskäytäntöään jo ennen uusien suuntaviivojen antamista. Tapauksessa aiemmat suuntaviivat eivät sisältäneet mitään sellaista, mikä olisi ollut ristiriidassa uuden soveltamiskäytännön kanssa. Uusien suuntaviivojen antoajankohdalla ei siten ollut mitään oikeudellista merkitystä asian arvioinnin kannalta, ja komissio pystyi toteuttamaan muutoksen harkintavaltansa puitteissa. Kolmanneksi tutkitaan oikeustaloustieteellisesti komission uusia suuntaviivoja verkostovaikutuksia koskevan teoriamallin avulla. Suuntaviivat edistävät yrityskauppojen käsittelypaikan siirtämiseen liittyvää koordinaatiota, mutta käytännössä suuri merkitys on myös komission kutsukirjeillä. Tapaustutkimuksen yleisenä johtopäätöksenä täytäntöönpanoaukkoon puuttumista soveltamiskäytännön muutoksella pidetään perusteltuna. Uusi soveltamiskäytäntö vaikuttaa vastaavan hyvin lain tarkoitusta, minkä vuoksi tarvetta lain muuttamiseen on vaikea nähdä.

Taloustieteen teorioilla on tärkeä rooli EU:n kilpailuoikeuden soveltamisaloilla ja oikeuskäytännössä. Taloustieteellinen argumentaatio auttaa ymmärtämään kilpailuoikeuden perusteita ja tulkintaa. Monopolia ja muita epätäydellisen kilpailun muotoja koskevia ongelmia on perinteisesti liitetty kilpailulainsäädäntöön. Taloustiede on auttanut ymmärtämään, minkälaisia vaikutuksia tiettyä kilpailuoikeudellista ilmiötä koskevalla sääntelyllä voi olla ottamalla huomioon päätöksiä tekevien sääntelyn kohteiden, yrityksien, kannustimet ja käyttäytyminen. Kilpailusta hyötyvät niin kuluttajat alhaisimpina hintoina ja parempilaatuisina tuotteina kuin yhteiskuntakin yleisellä tasolla hyvinvointitappioiden minimoinnin ja innovatiivisten yritysten kautta. Puolestaan kilpailukykyisille yrityksille varmistetaan tehokkaat markkinat, jotka allokoivat resurssit tehokkaasti ja edistävät talouskasvua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää taloustieteellisten teorioiden vaikutusta kilpailuoikeudessa eli, kuinka EU:n kilpailulainsäädännön toimivuutta voidaan mitata ja kuvata taloustieteen näkökulmasta ja kuinka EU:n kilpailulainsäädäntöä voidaan perustella kansantaloustieteellisten teorioiden viitekehyksessä. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa on arvioida kilpailuoikeuden taloustieteellistä taustaa ja argumentointia. Taloustieteen teorioita kilpailuoikeuden taustalla tarkastellaan menetelmällisestä näkökulmasta eli kuinka mallintaminen ja argumentointi palvelevat kyseistä kilpailuoikeudellista ilmiötä. Lähestymistapa tutkimuskysymykseen on myös taloustieteellisten teorioiden soveltamiseen ja tulkintaan liittyvien ongelmien identifiointi kilpailuoikeuden soveltamisaloilla ja oikeuskäytännössä. Tutkielman keskeinen johtopäätös on se, kuinka tärkeässä roolissa taloustieteellinen argumentointi on eksplisiittisesti kilpailuoikeuden tulkinnassa. On luonnollista erityisesti kilpailuoikeudessa, joka säätelee yhtä merkittävimmistä taloustieteen tutkimuskohteista, että se käyttää taloustieteessä kehittynyttä argumentaatiota ja ekonometrisia välineitä hyväkseen. Taloustieteellistä lähestymistapaa sovelletaan siten enenevässä määrin kilpailuvaikutusten arvioinnissa ts., minkälaisia kilpailuvaikutuksia yritysten käyttäytymisellä on markkinoille ja kuluttajien hyvinvoinnille. Siten taloustieteellinen analyysi on integroitunut osaksi kilpailuoikeudellista päätöksentekoa. Kartelleja tarkastellaan taloustieteessä oligopoliteorian ja peliteorian avulla. EU:n oikeuskäytännössä on linjattu syvällisen taloudellisen analyysin vaatimuksista kartellitutkinnassa. Tästä on seurannut, että syvällinen talousteoreettinen ja empiirinen analyysi kartellista on vahva ja riittävä näyttö EU:n tuomioistuimelle ilman asiakirjanäyttöäkin. Puolestaan määräävää markkina-asemaa tarkastellaan taloustieteessä erityisesti monopoliteorian avulla. EU:n oikeuskäytännössä on perusteltu monopoliasemaa koskevien väärinkäyttötapauksien ratkaisuja taloustieteellisillä argumenteilla ja linjattu taloustieteen oppien ja menetelmien kehittämisen puolesta, jotka toimivat ratkaisuiden perustelujen arviointiperustana. Edelleen määräävässä markkina-asemassa olevien immateriaalioikeuksien pakkolisensiointitapauksissa EU:n oikeuskäytännössä on turvauduttu monopoliteoreettiseen ja transaktiokustannusteoreettiseen argumentaatioon. Yrityskauppojen vaikutusten analysointiin soveltuvat samat talousteoriat – peli- ja oligopoliteoria sekä monopoli- ja transaktiokustannusteoria – kuin mitä kartellien ja määräävän markkina-aseman väärinkäytösten kohdalla, sillä yrityskauppavalvonnan tarkoituksena on nimenomaan ennaltaehkäistä markkinoiden keskittyminen ja kilpailun vääristyminen markkinoilla. EU-oikeuskäytäntö on johdonmukaistanut ja nostanut tasoa, jota Euroopan komission käyttämiltä ekonometrisiltä menetelmiltä vaaditaan myös yrityskauppatutkinnassa. Yhteenvetona tutkielman keskeisistä tuloksista voidaan tiivistää, että kilpailuoikeuden suhde taloustieteeseen on kehittynyt EU-oikeuskäytännön myötä kohti kokonaisvaltaisempaa taloustieteellistä ajattelua. EU:n oikeuskäytäntö on edesauttanut sitä, että taloudellisen argumentoinnin rooli on kasvanut kilpailuoikeudellisessa prosessissa ja kielteisten kilpailuvaikutusten mittaamistapoja ja tulkintakäytäntöä on yhdenmukaistettu. Euroopan komissio on tehnyt osittain EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön vaatimuksesta tärkeitä tulkintamuutoksia SEUT 101 ja 102 artiklan kilpailunvastaisen yritystoiminnan ja EU:n sulautuma-asetuksen yrityskauppavalvonnan tutkinnassa. Komissio ei enää voi luottaa pelkästään kilpailunvastaisiin oletuksiin tietyntyyppisestä käyttäytymisestä. Komission on jokaisessa yksittäistapauksessa analysoitava taloustieteellisesti syvällisesti ja moniulotteisesti sekä osoitettava ekonometrista näyttöä syrjäyttävän toiminnan todennäköisistä vaikutuksista markkinoiden rakenteille, kilpailuun ja kuluttajien hyvinvointiin. EU-tuomioistuimen vaatimuksesta komission on täytynyt omaksua kehittyneempiä teoreettisia ja ekonometrisia menetelmiä, joita taloustiede tarjoaa todistustarkoituksiin tukemaan oletuksia käyttäytymisvaikutuksista. Komission tapauskohtainen analyysitaso on parantunut huomattavasti taloustieteellisemmän lähestymistavan myötä. Myös komission tapauskohtainen todistusaineisto on nykyään laadukkaampaa ja pätevämpää perustuen ekonometriseen metodologiaan. Tästä on seurannut, että EU-tuomioistuimen ratkaisuiden perustelujen ohella myös komission päätöksissä on painottunut taloustieteellinen argumentointi ja ne ovat yleisesti taloustieteellisesti loogisempia.

In today’s landscape, the European Union (EU) finds itself at a pivotal juncture. In recent years, the EU has grabbled in crises, with headlines dominated by contentious debates over its migration and asylum policies, along with struggles to combat the rule of law backsliding in certain Member States. What was initially founded as a union primarily focused on creating an internal market built upon the four freedoms has evolved into a multifaceted political entity dealing with a wide array of fields. Given this context, this paper integrates the complexities of EU migration and asylum policy with the rule of law, with the objective of establishing a holistic understanding of the relationship among these themes. To achieve this, the paper begins by identifying key challenges within both the internal and external dimensions of the Common European Asylum System (CEAS). Subsequently, it places these findings within the broader context of the rule of law. The paper’s findings reveal the intricate interplay of these themes and their respective issues, emphasizing the need for comprehensive and unconventional approaches to arrive at viable solutions. This paper contributes by proposing a roadmap that outlines the order in which the EU should address these challenges within the CEAS.