Browsing by study line "European Obligation and Market Law"

Tutkielman aiheena on horisontaaliset yhteistyösopimukset Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 101 artiklassa. Tutkielmassa tarkastellaan, mikä merkitys horisontaalisilla suuntaviivoilla on arvioitaessa tutkimus- ja kehityssopimuksia eli T&K-sopimuksia sekä kestävän kehityksen sopimuksia. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan, mikä merkitys suuntaviivojen soft law - luonteella on. Aihe on kilpailuoikeudessa ajankohtainen, sillä horisontaalisia yhteistyösopimuksia koskevaa päivitettyä sääntelyä astui voimaan kesällä 2023. Sääntelyä on ollut tarpeen päivittää vastaamaan paremmin tämänhetkistä yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä sekä huomioimaan kestävyys- ja ympäristötavoitteet, joihin EU on sitoutunut. Tutkielmassa tarkastellaan T&K-sopimusten sekä kestävän kehityksen sopimusten sääntelyn kohdalla havaittuja ongelmakohtia sekä arvioidaan, miten tällaisille sopimuksille asetetut tavoitteet toteutuvat horisontaalisissa suuntaviivoissa. Tähän liittyen on myös tarpeellista arvioida oikeuskirjallisuudessakin mielipiteitä jakavaa aihetta kestävän kehityksen tavoitteiden yhteensovittamisesta kilpailuoikeuteen ja SEUT 101 artiklaan. Päivitettyjen suuntaviivojen perusteella komissio on muuttanut aiempaa linjaansa kohti vahvempaa kestävyyshyötyjen huomioimista SEUT 101 artiklassa. Suuntaviivojen merkityksen selvittämiseksi keskeistä on myös selvittää, miten suuntaviivojen soft law -luonne vaikuttaa oikeusvarmuuteen. Kestävän kehityksen sopimukset eroavat tässä asiassa T&K- sopimuksista, joita koskee suuntaviivojen lisäksi EU-asetus unionin jäsenvaltioita sitovana sekundaarioikeutena. Tutkielmassa arvioidaan tarvetta ja keinoja kestävän kehityksen sopimuksia koskevan sääntelyn oikeusvarmuuden parantamiselle. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, miten T&K- ja kestävän kehityksen sopimusten sääntely suuntaviivoissa sisällöllisesti toimii ja mahdollistaa sen, että yritykset voivat tosiasiassa hyödyntää näitä yhteistyösopimustyyppejä. Olennaisena kysymyksenä on, mahdollistaako sääntely sen, että yritykset voivat yhteistyösopimuksillaan saada aikaan muutosta innovaation ja kestävän kehityksen osalta. Vaikka komissio onkin ottanut suuntaviivoissa merkittäviä askelia kestävyyshyötyjen huomioimisessa, mahdollista on, että muutokset ovat tällaisenaan liian maltillisia asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Markkinat digitalisoituvat globaalisti kiihtyvällä vauhdilla. EU:n standardointistrategiassa (2022) korostetaan standardien merkitystä digitaalisten sisämarkkinoiden toimivuuden taustalla. Digitaalisten sisämarkkinoiden yhtenä painopistealueena EU:ssa on yhteentoimiviin tieto- ja viestintätekniikoihin perustuva esineiden internet (Internet of Things, IoT). Yhteentoimivuutta tukevilla standardeilla on tärkeä merkitys alalla. Komissio on katsonut niillä mahdollistettavan saumatonta vuorovaikutusta esineiden välillä laitteen valmistajasta riippumatta. Komission mukaan laajamittainen yhteentoimivuus on edellytyksenä alan mittavan taloudellisen potentiaalin esiin tuomisessa. IoT-alan yhteentoimivuutta tukevaa standardointia tarkastellaan tutkielmassa EU:n kilpailuoikeuden näkökulmasta. Kilpailuoikeudessa huomioidaan, että standardoinnista saattaa myös seurata kilpailua rajoittavia vaikutuksia kilpailevien yritysten tehdessä yhteistyötä. Erityisesti markkinoita sulkevia vaikutuksia voi seurata standardeista, joihin sisältyy niiden käytön kannalta essentiaalisia patentteja (standardiessentiaalipatentti, SEP). Tutkielmassa tarkastelun keskiössä on erityisesti IoT:n sektoreista kuluttajien IoT. Komission julkaisemat raportit kuluttajien IoT:n toimialatutkimuksesta, erityisesti loppuraportti keväältä 2022, toimivat keskeisenä lähteenä alan ominaispiirteiden ja standardoinnin tarkastelussa. Tutkielmassa keskitytään eurooppalaiseen standardointiin huomioiden kuitenkin IoT:n kansainvälinen luonne. Tutkielmassa analysoidaan, missä määrin kilpailusäännöt ovat sovellettavissa eurooppalaisiin standardointiorganisaatioihin tai niissä standardointiin osallistuviin yrityksiin. Tutkielmassa edelleen tarkastellaan EU:n kilpailuoikeuden asettamia kriteerejä vapaasta osallistumisesta standardointiin sekä standardin käytettävyydestä kohtuullisin ehdoin. Tutkielmassa analysoidaan SEUT 101 artiklan soveltamista tilanteissa, joissa standardointiorganisaatiot eivät noudata näitä kriteerejä. Vuonna 2023 uudistettujen horisontaalisten suuntaviivojen standardointisopimuksia koskeva luku toimii keskeisenä lähteenä kilpailuoikeudelliselle analyysille. Lisäksi SEP-haltijan lisensointimenettelyjä analysoidaan erityisesti relevantin IoT:hen liittyvän kilpailuoikeudellisen oikeuskäytännön perusteella. Johtopäätöksinä tutkielmassa todetaan ensinnäkin, että kilpailuoikeus soveltuu standardointiin osallistuviin yrityksiin eurooppalaisissa standardointiorganisaatioissa. Toiseksi tutkielmassa havaitaan, että markkinoille potentiaalisesti merkittävistä standardeista ollessa kyse, avoimuuden rajoitukset standardointiin osallistumisessa tai standardin käytössä todennäköisesti rajoittavat kilpailua SEUT 101 artiklan 1 kohdan tavalla. SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltamista arvioitaessa erityisesti painottuu tällaisten standardien käytettävyys. IoT-alan näkökulmasta on tärkeää, että käytettävyyttä suojataan kilpailuoikeudessa tällaisten standardien osalta. Uudistetuissa suuntaviivoissa on toisaalta joustavoitettu standardointiin osallistumisen rajoittamista standardoinnin tehostamiseksi. Muutos heijastaa EU:n standardointipolitiikassa esille tuotua tarvetta eurooppalaisen standardoinnin nopeuttamiseen ja sitä voidaan pitää perusteltuna IoT:n nopea kehitys huomioiden. Kolmanneksi tutkielmassa todetaan, että SEUT 102 artiklalla standardien saatavuutta turvataan tilanteessa, jossa essentiaalipatentin haltija ei ole etukäteisestä sitoumuksestaan huolimatta halukas lisensoimaan FRAND-ehdoin vaan nostaa kieltokanteen. Tarkastellun oikeuskäytännön perusteella jää kuitenkin epäselväksi, turvataanko standardien saatavuutta IoT:n näkökulmasta riittävästi SEUT 102 artiklan keinoin. Epäselvyyksiä liittyy myös lisensointivelvoitteen laajuuteen ja patenttien arvon määritykseen IoT-alalla. Tutkielmassa huomioidaan lopuksi, että EU:ssa suunnitteilla oleva kilpailuoikeutta täydentävä sääntely voi jatkossa kuitenkin osaltaan edistää standardien saatavuutta IoT-alalla kohtuullisin ehdoin.

In the past decade or so, digital platforms have brought a mass of ease and accessibility into people’s lives by introducing, amongst others, new ways of communicating, shopping and searching for information. However, this ease has not come without problems, as the previous years have shown a concentration of market power in the digital markets with consequences to data privacy as well. It has been a challenge for enforcers to apply a traditional competition law framework to these markets, as they are characterized by their “free” nature, where users in reality pay with their personal data. Prompted by these problems, in 2020 the European Commission proposed a new Digital Markets Act (DMA) to regulate the behaviour of large tech companies, also called gatekeepers. Although the DMA is not strictly speaking a competition law instrument, it has been largely inspired by competition cases. The DMA became applicable in May 2023, with the Commission designating six gatekeepers who will have to comply with the DMA’s obligation by March 2024. While the mentioned interplay between data protection law and competition law has been discussed by academia for a while and the Commission has recognised this, it has hardly been evident in its enforcement practice. However, the interlinkage of data protection and competition law is now witnessed in Article 5(2) of the DMA which was inspired by the German competition authority’s (Bundeskartellamt) Facebook decision where the Bundeskartellamt concluded that Facebook had abused its dominant position by breaching its obligations under the GDPR. The case eventually made its way in front of the CJEU, which recently gave its ruling. Even though the case was decided under Article 102 TFEU, and not under the DMA, the ruling will arguably have consequences in the application of said instrument. This thesis thus examines the relationship of data protection and competition law in the EU, the DMA, especially Article 5(2) thereof, and the Facebook case. Although mainly using the legal doctrinal method, the thesis also reflects on policy choices and actions ought to be taken in order for Article 5(2) of the DMA to achieve its envisaged aims. As this field will rapidly continue to develop, it is advisable to note that changes have been taken into account up until November 2023.

Yrityskaupat ovat olennainen osa tervettä ja toimivaa taloutta. Yrityskauppojen myötä voidaan saavuttaa parannuksia muun muassa yritysten kilpailukykyyn ja elinkelpoisuuteen. Samalla ne voivat kuitenkin mahdollistaa myös yritysten markkinavoiman lisääntymisen, josta aiheutuu haittaa niin kuluttajille kuin yhteiskunnalle laajemminkin. Yrityskauppavalvonnan tarkoituksena on puuttua nimenomaan tällaisiin haitallisiin muutoksiin markkinoiden rakenteessa. Kilpailuongelmia herättävissä yrityskaupoissa kilpailuviranomaisen tulee pyrkiä ensisijaisesti ratkaisemaan havaitut kilpailuhuolet yrityskaupan osapuolten antamin sitoumuksin. Yrityskaupalle asetettavat ehdot voivat kohdistua liiketoiminnan tai sen osan luovutuksiin sekä keskittymän tulevan käyttäytymisen sääntelemiseen. Sitoumuksilla on näin ollen olennainen merkitys niiden kohteena olevan yrityskaupan lopullisen sisältöön, mikä tekee niistä mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Tutkielmassa tarkastellaan yrityskauppavalvonnan yhteydessä annettavia sitoumuksia koskevia käytäntöjä Suomessa. Tarkastelun tavoitteena on muodostaa kattava yleiskuva sitoumusten tarjoamiseen liittyvistä käytännöistä sekä arvioida kuinka nämä käytännöt ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitoumuskäytäntöä pyritään systematisoimaan tarkastelemalla sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) että Euroopan komission antamia ohjeistuksia ja päätöksiä yrityskauppa-asioissa. Yrityskauppavalvonnan erityisluonteen vuoksi oikeusdogmaattista lähestymistapaa täydennetään myös muilla tutkimusmetodeilla. Erityisesti kvantitatiivinen tutkimusote on keskeisessä asemassa kilpailuviranomaisten ratkaisukäytännöstä tunnistettavien laajempien kehityssuuntien hahmottamisessa. Tutkielmassa tehdään neljä keskeistä havaintoa viimeaikaisesta sitoumuskäytännöstä. Ensinnäkin huomataan, että valinta rakenteellisten ja ei-rakenteellisten sitoumusten välillä noudattaa edelleen tyypillisesti jakoa horisontaalisiin ja vertikaalisiin yrityskauppoihin. Toiseksi havaitaan yhä useamman yrityskaupan päätyvän jatkokäsittelyvaiheeseen sekä niiden päätteeksi annettavien sitoumusten lisääntyneen. Tämän katsotaan voivan olla seurausta KKV:n linjanmuutoksesta ja/tai valvontaprosessin yleisestä kehittymisestä. Kolmanneksi todetaan KKV:n olleen aiempaa kiinnostuneempi luovutettavien omaisuuserien ostajista. Tämä on nähtävissä erityisesti etukäteisostaja- sekä fix-it-first-sitoumusten nopeasta yleistymisestä KKV:n ratkaisukäytännössä muutaman viime vuoden aikana. Lopuksi todetaan digitaalisten markkinoiden asettavan uusia vaatimuksia myös sitoumusten näkökulmasta. Tämän ennakoidaan johtavan ei-rakenteellisten sitoumusten yleistymiseen tulevaisuudessa.

Suomen lainsäädäntöön on sisältynyt jo pitkän aikaa erisisältöistä lainsäädäntöä, jonka nojalla on seurattu ja mahdollisesti estetty ulkomaisten sijoittajien toteuttamia omistusosuuksien hankintoja suomalaisista yrityksistä. Erityisesti Suomen liittyminen Euroopan unioniin johti kuitenkin siihen, että Suomen oli arvioitava uudelleen ulkomaisten sijoitusten seurantaa koskevaa lainsäädäntöään. Euroopan unionin tavoite vapaista sisämarkkinoista edellyttää perusvapauksien tehokasta toteuttamista. Tästä huolimatta Euroopan unionin jäsenvaltiot voivat rajoittaa perusvapauksien toteuttamista muun muassa jäsenvaltion turvallisuuteen liittyvistä syistä johtuen. Suomen nykyisen lainsäädännön puitteissa ulkomaisia yritysostoja voidaan seurata ja rajoittaa erittäin tärkeän kansallisen edun suojelemiseksi. Vuodesta 2020 alkaen ulkomainen yritysosto on ollut mahdollista vahvistaa myös ehdollisena. Tutkielmassa tarkastellaan seuraavia ehtojen asettamista koskevia kysymyksiä: miten ehtojen asettamista koskevaan säännökseen on suhtauduttava sääntelyteoreettisesta näkökulmasta, mitä tarkoitetaan yhtäältä sillä, että ehtoja on mahdollista asettaa vain erittäin tärkeän kansallisen edun suojelemiseksi ja toisaalta sillä, että ehtojen tulee olla välttämättömiä, ja miten yksittäisen ulkomaisen yritysoston yksilölliset piirteet määrittävät asetettavien ehtojen sisältöä. Tutkielmakysymyksiä tarkastellaan lainopin, teoreettisen lainopin, regulaatioteorian ja oikeustaloustieteen metodein. Ehtojen asettamisessa on kyse hyvin uudesta sääntelystä, eikä ratkaisukäytäntöä ole vielä muodostunut. Lisäksi ehtojen asettamista koskeva säännös ja sitä koskevat lain esityöt ovat luonteeltaan hyvin avoimia. Siten säännöstä koskeva oikeustila on tällä hetkellä äärimmäisen epäselvä ja joiltain osin jopa täysin ratkaisematon. Tutkielmassa pyritään systematisoimaan ehtojen asettamiseen liittyviä perustavanlaatuisimpia kysymyksiä ja siten asettamaan ne oikeudelliset puitteet, joiden sisällä ehtojen asettamisen tulisi tapahtua. Tutkielmassa on havaittu, että ulkomaisten yritysostojen kohdalla julkisen vallan interventio sääntelyn keinoin on välttämätöntä, jotta turvallisuuteen intressit on mahdollista ottaa asianmukaisesti huomioon. Lisäksi ehtojen asettamista koskevaa säännöstä on pidettävä vähimmän haitan periaatteen mukaisena sääntelyvaihtoehtona. Ehtojen asettamisen tapauskohtaisuudesta ja aikasidonnaisuudesta huolimatta ehtojen asettamista koskeva säännös on systematisoitavissa siten, että asetettavien ehtojen on aina täytettävä tietyt oikeudelliset reunaehdot riippumatta kunkin yksittäisen ulkomaisen yritysoston yksilöllisistä piirteistä. Ehtojen valintaa yksittäisen ulkomaisen yritysoston kohdalla ohjaa ensisijaisesti suhteellisuusperiaate. Ehtojen asettamisessa on kuitenkin otettava huomioon se, minkä tasoisen erittäin tärkeän kansallisen edun turvaamiseen ehtojen asettaminen liittyy. Mitä perustavanlaatuisemmasta turvallisuusedusta on kysymys, sitä rajoittavampia ehtoja on mahdollista asettaa, ja joissain tapauksissa ehtojen asettamismenettelyn aloittaminen ylipäätään ei ole mahdollista.

Yritysten puolustautumisoikeuksina pidetään sellaisia oikeuksia, jotka oikeudenkäynneissä ja muissa oikeudellisissa prosesseissa takaavat yrityksille mahdollisuuden puhua itsensä puolesta ja puolustaa itseään asianmukaisesti. Koska kilpailuoikeudellisissa prosesseissa viranomaisen ja yksityisen toimijan suhde on usein epätasapainossa esimerkiksi siksi, että viranomainen pääsee lähtökohtaisesti helpommin käsiksi kaikkeen asianmukaiseen materiaaliin, yksityisen toimijan asema tulee turvata menettelyn tasa-arvoistamiseksi. Oikeusperusta yritysten puolustautumisoikeuksille on löydettävissä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan lisäksi monista sekundaarioikeudellisista säädöksistä sekä Euroopan unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä. Tutkielmassa käsitellään yritysten puolustautumisoikeuksiin liittyvää viimeaikaisissa Euroopan unionin kilpailuoikeudellisissa menettelyissä esiinnousutta problematiikkaa ja siitä seurannutta ajankohtaista oikeuskirjallisuudessa esitettyä diskurssia. Tavoitteena on luoda esitys siitä, miten unionin tuomioistuinten ratkaisukäytäntö on viime vuosina muuttanut Euroopan komission toimintaa sen kilpailuoikeudellisissa tutkinnoissa. Tämän lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, miten tällaiset uudistukset tuomioistuinten ratkaisukäytännössä sekä komission tutkinnoissa ovat vaikuttaneet ja tulevat lähitulevaisuudessa vaikuttamaan unionin kilpailuoikeudelliseen lainsäädäntöön ja millaisia sääntelymuutoksia puolustautumisoikeuksien alalla on nähtävissä. Keskeisenä havaintona voidaan pitää ensinnäkin sitä, että yritysten puolustautumisoikeuksien merkitys on lisääntynyt merkittävästi unionin toimielinten toiminnassa. Monissa viime vuosina annetuissa ratkaisuissaan unionin tuomioistuimet ovat antaneet ennennäkemättömällä tavalla painoarvoa toimielinten tekemille puolustautumisoikeusloukkauksille jopa niin, että ne ovat tietyissä tilanteissa johtaneet kokonaisten tapausten hylkäämiseen. Uusi lainsäädäntö, joka pitäisi sisällään nämä tuomioistuinten asenteelliset muutokset, on oikeuskirjallisuuden ja komission teettämien kyselyiden perusteella erittäin odotettua ja toivottua. Unionin kilpailuoikeuden kahden vuosikymmenen takaiset täytäntöönpanosäädökset ovat kauan kaivattujen uudistuksien porteilla myös puolustautumisoikeuksien suhteen.