Browsing by master's degree program "Oikeustieteen maisterin koulutusohjelma Helsinki"
Now showing items 1-20 of 256
-
A Critical Inquiry into the Concept of Human Rights Due Diligence in the Era of Hard Law Obligations (2023)In the past few decades the intersection of business and human rights has drawn the attention of regulators at the United Nations, within national legal systems and of the European Union. A significant turning point in this development was the United Nations Guiding Principles on Business and Human Rights (UNGPs) developed by John Ruggie, the former UN Secretary-General's Special Representative on human rights and transnational corporations and other business enterprises. The second pillar of these principles, the corporate responsibility to respect human rights, is built around the concept of human rights due diligence (HRDD). Since the adoption of the UNGPs, HRDD has come to define the discussion in the field of business and human rights, and it has been the basis for legislative initiatives in countries like France, Norway, and Germany, with the EU following suit. Indeed, corporations’ adverse human rights impacts in value chains is to a large extent going to be regulated through the process of HRDD. The widespread adoption of this concept calls for research into its theoretical foundations, content, and its effects. The research question is as follows: ‘Is the human rights due diligence process fit for purpose in preventing and mitigating corporate human rights abuses?’ The thesis delves into John Ruggie's theoretical assumptions on global governance and the theoretical and practical challenges related to HRDD. The findings are then mirrored against the adopted laws in Europe that set out mandatory HRDD obligations. The conclusion of the thesis is that there are significant ambiguities and structural weaknesses in the HRDD process, both as envisioned in the guiding principles and in the assessed European legislations. The process gives corporations powers traditionally vested to states and international organizations regarding the monitoring, enforcement and communication of human rights. The vague rules on the other hand leave corporations to operate in the confines of the so-called ‘business case’. Further, because HRDD regulates the process itself instead of mandating results, it allows for superficial or creative compliance. Common amongst the assessed Europeans legislations is that they do little to meaningfully engage affected stakeholders, which is crucial in designing an effective HRDD process. In the coming years the case law of courts and the practice of competent authorities will mend some of these weaknesses and clarify the ‘due’ in due diligence. However, HRDD obligations by themselves will not suffice. Indeed, the UNGPs call for a ‘smart mix of measures’ to tackle adverse human rights impacts resulting from corporate activity. Accordingly, a mix of regulatory initiatives has been attempted in the EU. One future solution could be addressing corporate human rights abuses through company law by changing the purpose of the corporation to one that encourages sustainable business.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastellaan aineettomien oikeuksien roolia Euroopan unionissa tapahtuvassa verokilpailussa sekä sen tuottamia ongelmatilanteita, kuten voitonsiirtoja ja veropohjan rapautumista. Tutkielmassa perehdytään siihen, kuinka Euroopan unionin perusoikeudet ovat rajoittaneet jäsenvaltioiden mahdollisuutta estää yhtiöitä siirtämästä pelkästään aineettomia oikeuksiaan verohuojennusjärjestelmän alle. Valtioiden veropoliittinen motiivi aineettomien oikeuksien verohuojennuksia tarjotessa on lisätä valtion alueella tapahtuvaa tutkimus- ja kehitystyötä, mutta tämä ei ole toteutunut. OECD:n BEPS-hankkeen niin kutsuttu nexus-periaate pyrkii luomaan yhteyden taloudellisen tuoton luomisaktiviteetin sekä tuoton verotuksen välille. Jotta periaate saatiin soveltumaan Euroopan unionin oikeuskäytäntöön, EU:ssa sovellettaessa periaate keskittyy yhtiön toimintaan maantieteellisten rajoitusten sijasta. Nexus-periaate otettiin osaksi unionin oikeutta, ja jäsenvaltiot ovat implementoineet sen osaksi aineettomien oikeuksien verohuojennuksiaan. Kuitenkin nexus-vaatimuksen tehokkuus on mahdollisesti heikentynyt johtuen muutoksista, jotka katsottiin pakollisiksi Euroopan unionin perusoikeuksien takia. Lisäksi vaikka EU on hyväksynyt nexus-periaatteen osaksi oikeusjärjestelmäänsä, sen yhteensopivuus EUTin oikeuskäytännön kanssa herättää kysymyksiä.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena ovat tilanteet, joissa yrityksen omistus siirtyy perintönä alaikäiselle perilliselle. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä erityispiirteitä perimiseen tällöin liittyy perintöoikeuden, edunvalvonnan ja verotuksen näkökulmista. Käsittelen myös tekemäni selvityksen perusteella kysymystä siitä, miten perijän alaikäisyys vaikuttaa jäämistösuunnitteluun, kun perittävän omaisuuteen kuuluu yritysvarallisuutta. Tavoitteena on selvityksen myötä lisätä ymmärrystä siitä, miten yrityksen omistaja voi eläessään varautua ja millaisilla keinoilla hän voi varmistaa, että yrityksen jatkuvuus ja toimintamahdollisuudet säilyvät mahdollisimman hyvinä yllättävässäkin sukupolvenvaihdostilanteessa. Alaikäisen perintöoikeudesta voi todeta, että alaikäisellä on oikeus periä niin perintökaaresta seuraavan lakimääräisen perimysjärjestyksen perusteella kuin myös testamentin kautta. Alaikäisyys ei vaikuta näihin oikeuksiin millään tavalla. Alaikäisen asemaan perijänä vaikuttaa kuitenkin holhoustoimilaista (HolhTL) seuraava lakimääräinen vajaavaltaisuus, joka rajoittaa alaikäisen mahdollisuuksia itse tehdä päätöksiä ja hoitaa perimäänsä omaisuutta. Edunvalvontaoikeudelliset säädökset vaikuttavat näin ollen vahvasti alaikäisen asemaan perijänä ja yrityksen omistajana, sillä alaikäisen omaisuutta hoitaa hänen edunvalvojansa. Kun kyseessä on alaikäisen omaisuuden hoitaminen, ja erityisesti tämän tutkielman osalta yritysvarallisuuden hoitaminen, ovat holhoustoimilaissa määrätyt luvanvaraiset toimet (HolhTL 34.1 §), huolellisuusvelvoite (HolhTL 37 §) ja sijoituksiin liittyvät harkintakriteerit erityisen kiinnostavia tarkasteltavia asiakokonaisuuksia. Myös testamentissa voidaan määrätä omaisuuden hoitoa koskevista periaatteista (HolhTL 41), joita käyttämällä holhoustoimilaissa säädetyt määräykset voidaan sivuuttaa. Vero-oikeudellisesta näkökulmasta sukupolvenvaihdoksen verokohtelun ennakoiminen ja sukupolvenvaihdoksen suunnittelu yllättäviä sukupolvenvaihdostilanteita varten on erityisen tärkeää tutkielman aihepiirin osalta. Sukupolvenvaihdoksen suunnittelun ja sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltamisen kannalta keskeinen kysymys tässä tutkielmassa on, voiko alaikäinen luovutuksen saaja jatkaa yrityksen toimintaa perintö- ja lahjaverolain 55.1 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Oikeuskäytäntö ei tarjoa yksiselitteistä vastausta kysymykseen. Tutkielmassa tehdyn selvityksen myötä voi todeta, että on monia asioita, joita jäämistösuunnittelussa kannattaa ottaa huomioon, jotta lopputulos perimystilanteessa on kokonaisvaltaisesti katsoen toimiva ja tarkoituksenmukainen niin yrityksen, perittävän kuin perillisen kannalta. Jäämistösuunnitteluaa keskeistä on testamenttiin lisättävät määräykset. Erityisesti omaisuuden hoitoa ja omaisuuden hoitajaa koskevat määräykset voivat yritysvarallisuuden osalta olla tärkeitä, kun perijä on alaikäinen. Osakassopimus on toinen tärkeä jäämistösuunnittelun työkalu. Osakassopimukseen lisätyt lunastuslausekkeet voivat yllättävässä sukupolvenvaihdostilanteessa mahdollistaa yrityksen sujuvan liiketoiminnan jatkamisen.
-
(2023)Lapsen oikeuksien yleissopimuksen vauhdittaman kehityskulun myötä lapsi on ihmis- ja perusoikeuksien haltija. Toisaalta lapsi tarvitsee oikeuksiensa tueksi aikuisten opastusta, sekä aikuisten lapsen oikeuksille tarjoamaa suojaa. Lapsen huoltajat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta, johon kuuluu myös lasta koskeva päätöksenteko. Sijaishuollossa vastuu lapsen oikeuksien toteutumisesta siirtyy kuitenkin osittain viranomaisille, jolloin huomioon on otettava lapsen etu. Huoltajien oikeuksia kunnioitetaan ottamalla heidät mukaan lapsen huoltoa koskevaan päätöksentekoon, sekä pyrkimyksellä yhteistoimintaan. Lapsi tulee kuitenkin nähdä entistä itsenäisempänä ja aktiivisempana yksilönä, jonka oikeudet ovat erillään huoltajan oikeuksista. Lapsen iän ja kehitystason kasvaessa lapsi irtaantuu vähitellen huoltajien päätäntävallasta, jolloin hän voi tehdä enenevissä määrin itseään koskevia päätöksiä ilman huoltajan tietoisuutta asiasta.Toisaalta aikuisten vastuulla on toteuttaa lapsen etua, jonka määrittelemistä ei voida antaa yksinomaan lapsen tehtäväksi. Tutkielmassani käsittelen asiakaslain 11.3 § mukaista alaikäisen kielto-oikeutta, jonka pohjalta alaikäisellä on tiettyjen edellytysten täyttyessä mahdollisuus kieltää itseään koskevien tietojensa luovuttaminen huoltajalleen. Tutkielmassani kielto-oikeuden tarkastelu kohdistuu sijaishuollossa olevaan lapseen. Kielto-oikeuden toteuttaminen vaatii tiettyjen yleisten edellytysten olemassaoloa, joiden avulla turvataan sitä, että kielto-oikeuden käyttäminen on mahdollista. Yleisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi huolellinen dokumentointi, lapsen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän väliset tapaamiset, sekä lapsen informointi. Niiden ansiosta lapsi voi tutustua itseään koskevaan tietoon, saada tietoa oikeuksistaan, sekä saada tilaisuuden lausua mielipiteensä eli kieltonsa itseään koskevien tietojensa antamisesta huoltajalleen. Kielto-oikeutta koskevassa päätöksenteossa otetaan huomioon asiakaslain 11.3 §:ssä ilmi tulevat kielto-oikeuden erityiset edellytykset, joita ovat lapsen ikä, kehitystaso, asian laatu, painava syy, sekä lapsen etu. Niiden arvioinnin pohjalta saadaan selville, voidaanko kunnioittaa lapsen itsemääräämisoikeutta eli antaa lapselle päätäntävalta itseään koskevien tietojensa osalta, jolloin tietoa ei luovuteta huoltajalle. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arviointi tuo siten ilmi problematiikkaa lapsen itsemääräämisoikeudelle annettavasta painoarvosta suhteessa huoltajien oikeuksiin, sekä velvollisuuksiin turvata päätöksillään ja toimenpiteillään lapsen etua. Kielto-oikeuden erityisten edellytysten arvioinnissa korostuu lapsen oikeuksien kokonaisvaltaisuus ja niiden keskinäisen punninnan merkitys, mikä edellyttää lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vankkaa ammattitaitoa. Ratkaisun on palveltava lapsen oikeuksien toteutumista mahdollisimman täysimääräisesti eli oltava lapsen edun mukainen. Säännös toteuttaa tällä tavoin kokonaisuudessaan paremmin lapsen oikeuksien yleissopimuksen sopimusvaltioille asetettua velvoitettua lapsen oikeuksien turvaamisesta verrattuna potilaslain vastaavaan säännökseen kielto-oikeudesta. Lopuksi kielto-oikeutta koskeva ratkaisu on perusteltava ja lapselle tulee tarjota tietoa myös erilaisista oikeusturvakeinoista, mikä turvaa yleissopimuksen täytäntöönpanon ohella lasten yhdenvertaista asemaa suhteessa aikuisiin.
-
(2023)Tutkielma käsittelee alisuoriutumista virkasuhteen päättämisperusteena. Päätutkimuskysymyksenä on se, milloin alisuoriutuminen voi muodostaa virkamieslaissa ja viranhaltijalaissa säädetyn henkilökohtaisen irtisanomisperusteen. Kysymykseen vastaaminen edellyttää sen tutkimista, mitä alisuoriutumisella tarkoitetaan, minkälaisia toimintavelvollisuuksia työnantajalla alisuoriutumistapauksissa on ja mitkä ovat irtisanomisperusteen kokonaisharkinnassa vaikuttavat tekijät. Aihetta on tarpeen tutkia, koska aiempaa tutkimusta alisuoriutumiseen liittyen virkamiesoikeuden osalta on saatavilla niukasti. Tutkielman metodina on käytetty lainoppia. Lähdeaineistona on käytetty oikeuskirjallisuutta, virallisaineistoja, lainsäädäntöä sekä oikeuskäytäntöä. Alisuoriutuminen on vakiintunut termi käytännön työelämässä. Siitä puhutaan usein aikaansaamattomuuden, tehottomuuden ja tavoitteiden saavuttamatta jäämisen yhteydessä. Sillä tarkoitetaan lähtökohtaisesti tilannetta, jossa henkilö ei varsinaisesti laiminlyö velvollisuuksiaan, muttei toisaalta saa riittävästi tuloksia aikaan, vaikka hän olisi ollut normaalisti töissä. Alisuoriutuminen voi ilmetä laadullisesti ja/tai määrällisesti vaatimustasoa heikompana suorituksena. Virkasuhteessa tätä voidaan kuvailla myös siten, ettei virkamiehen suoritus täytä virkamieslainsäädännön asettamia virantoimitusvelvollisuuden laatuvaatimuksia. Työnantajan toimintavelvollisuuksiin kuuluu puuttua alisuoriutumiseen. Työnantajan tulee selvittää, mistä alisuoriutuminen johtuu, jotta voidaan löytää oikeanlaiset toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Jos virkamiehen moitittava toiminta ei korjaavien toimenpiteiden jälkeen muutu ja tilanteessa päädytään harkitsemaan irtisanomista, tulee työnantajan huomioida muun muassa kuulemisvelvollisuuden sekä viranhaltijan uudelleensijoittamisvelvollisuuden täyttäminen. Alisuoriutumisesta johtuvissa irtisanomistilanteissa työnantajan tulee pystyä osoittamaan, että työnantajan virkamiehelle asettamien kohtuullisten tavoitteiden saavuttamatta jääminen on johtunut virkamiehen syyksi luettavasta viasta tai laiminlyönnistä. Lisäksi virkamiehelle on pääsääntöisesti pitänyt antaa varoituksella kohtuullinen aika muuttaa moitittavaa toimintaansa. Keskeisenä johtopäätöksenä on, että lähtökohtaisesti silloin, kun virkamiehen työsuoritus varoituksesta huolimatta virkamiehestä johtuvasta syystä alittaa olennaisesti virantoimituksessa kohtuudella edellytetyn tason ja työnantaja on täyttänyt irtisanomista edeltävät toimintavelvollisuutensa, voi virkamieslaissa tai viranhaltijalaissa säädetty irtisanomisperuste alisuoriutumisen perusteella muodostua.
-
(2023)Tekoälyt kehittyvät alati kiihtyvällä tahdilla pystyen suoriutumaan jatkuvasti toinen toistaan haastavammista ja monimutkaisemmista tehtävistä. Tekoälyjen nopealla kehityksellä on epäilemättä valtavaa potentiaalia hyödyttää yhteiskuntaa monin tavoin, mutta se tuo mukanaan myös erilaisia käytännön riskejä ja oikeudellisia haasteita. Nämä haasteet liittyvät muun muassa tekoälyn toiminnasta aiheutuviin vahinkoihin ja niihin liittyviin vastuukysymyksiin sekä mahdollisuuteen mielekkäästi ja merkityksellisesti rankaista tekoälyä. Lainsäädännön laahatessa tekoälyjen kehityksen perässä onkin syytä pyrkiä mahdollisimman nopeasti löytämään ratkaisuja tekoälyjen asettamiin oikeudellisiin ongelmiin. Euroopan unionin oikeudellisten asioiden valiokunta julkaisi vuonna 2017 päätöslauselman, jossa komissiota kehotetaan tutkimaan, analysoimaan ja harkitsemaan, muiden oikeudellisten ratkaisujen ohella, erityisen oikeudellisen aseman, sähköisen henkilöyden, myöntämistä vähintään pisimmälle kehitetyille autonomisille roboteille. Ajatus on kuitenkin saanut osakseen mainittavan määrän kritiikkiä, eikä aiheeseen liittyen sittemmin juurikaan ole edistetty lainsäädäntöhankkeita. Tutkielmassa tarkastellaan joitakin valikoituja tekoälyjen kehityksen asettamia oikeudellisia ongelmia sekä selvitetään yhtäältä voitaisiinko – ja toisaalta tulisiko – näitä ongelmia ratkaista suomalla ainakin joillekin tekoälyjärjestelmille jonkinlainen juridisen henkilön status. Syvällisemmin tarkasteltavia oikeudellisia ongelmia ovat tekoälyn aiheuttamista vahingoista koituva korvausvastuu ja rikosvastuu, sekä korvausvastuuseen liittyen myös tekoälyn potentiaali omistusoikeuteen. Vahingonkorvaus- ja rikosvastuuseen liittyvien kysymysten tarkastelussa käytetään tukena autonomisiin ajoneuvoihin liittyvää sääntelyä ja sen mahdollisia kehitystarpeita. Tutkielma on ensisijaisesti oikeusteoreettinen, mutta siinä on tarpeen vaatiessa myös lainopillisia elementtejä. Tutkielman keskiössä ovat tulevaisuuden oikeustilaan liittyvät normatiiviset kysymykset sekä de lege ferenda -tyyppiset kannanotot, vaikka juridisen henkilöyden määritelmän osalta tutkielmassa on vivahteita myös analyyttisesta oikeusteoriasta. Juridista henkilöyttä lähestytään tutkielmassa ryväskäsitteenä perinteisen oikeuskelpoisuuteen sidotun määritelmän sijasta. Keskeisimpänä ongelmana tekoälyjärjestelmän vahingonkorvausvastuuseen asettamisessa nostetaan esille tekoälyn omistusoikeuden potentiaaliset ihmisten hyvinvointia vähentävät vaikutukset tekoälyjärjestelmien haaliessa rajallisia resursseja varallisuuspiiriinsä. Rikosoikeudellisen rankaisemisen osalta suurimpana ongelmana mainitaan tekoälyjärjestelmien oletettava kykenemättömyys kärsiä rangaistuksesta, mikä puolestaan uhkaa johtaa retribuutiokatoon yhteiskunnassa ja edelleen oikeusjärjestelmän legitimiteetin heikkenemiseen. Tätä ongelmaa on erittäin haastava ratkaista muutoin kuin ohjelmoimalla oikeusjärjestelmän sisältämät oikeusnormit tekoälyn koodiin. Tämän ratkaisun saavuttamisen aikataulun arvioiminen on tosin hyvin haastavaa. Potentiaalisina ratkaisuehdotuksina korvausoikeudellisiin ongelmiin ehdotetaan muun muassa rajoitetun omistusoikeuden myöntämistä sähköisille henkilöille sekä erilaisia vakuutus- ja korvausjärjestelmiä. Lopulta suositeltaviin lainsäädäntöratkaisuihin vaikuttaa kuitenkin kaikkein eniten ihmiskeskeinen näkökulma, eli kokonaisarvio sähköisen henkilöyden oletettavasti tuottamista positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista yhteiskunnalle ja ihmisten hyvinvoinnille.
-
(2024)Anonyymi todistelu on ollut Suomessa mahdollista vuodesta 2016 alkaen. Anonymiteetin voi saada pelkäävä todistaja erikseen määritellyissä vakavissa rikosasioissa. Menettelyssä todistajan henkilöllisyys ei tule vastaajan tietoon, mikä rajoittaa vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on perusoikeutena turvattu niin Suomen perustuslaissa (731/1999) kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Euroopan ihmisoikeussopimus nimenomaisesti turvaa syytetyn oikeuden kuulusteluttaa häntä vastaan todistavia. Todistajan anonymiteetti ja vastakuulusteluoikeus ovat kuitenkin yhteensovitettavissa ja anonyymi todistelu onkin hyväksytty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Anonyymi todistelu on käytössä useassa Euroopan valtiossa. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tai ihmisoikeustuomistuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole määritetty, millaiset edellytykset anonyymin todistelun käytölle tulisi asettaa. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja sen kontradiktorisuutta koskevia ratkaisuja, joissa on otettu kantaa myös anonyymiin todisteluun. Ensimmäinen anonyymia todistelua koskeva päätös oli vuonna 1989 annettu ratkaisu Kostovski v. Alankomaat, jonka jälkeen ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita anonyymia todistelua koskevia ratkaisuja. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, onko ihmisoikeustuomioistuimen linja muuttunut ja miten tämä linja on vaikuttanut kansalliseen lainsäädäntöön. Tutkielman tavoitteena on selvittää, ovatko anonyymin todistelun edellytykset erilaiset Suomen ja vertailuvaltioiden välillä, joina käytetään Norjaa, Tanskaa, Saksaa ja Ruotsia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön avulla tarkastellaan, millaisissa tilanteissa anonyymia todistelua käytetään ja asettaako tuomioistuimen oikeuskäytäntö osaltaan rajoitteita anonyymille todistelulle. Lopuksi arvioidaan sitä, miten ja miksi Suomen lainsäädäntö eroaa verrokkimaista sekä otetaan de lege ferenda kantaa anonyymin todistelun tulevaisuuteen.
-
(2023)Tutkielmassa syvennytään arvonlisäverotuksen kiinteän toimipaikan käsitteeseen, sen merkitykseen ja muodostumisen edellytyksiin. Tarkoituksena on selvittää mikä on käsitteen merkitys kansainvälisen palvelukaupan arvonlisäverotuksessa ja millä edellytyksillä kiinteä toimipaikka voi elinkeinonharjoittajien välisessä palvelukaupassa muodostua. Kansainvälisen arvonlisäverotuksen kentällä kiinteän toimipaikan käsite on yksi merkittävimmistä käsitteistä. Kiinteän toimipaikan olemassaololla on ensinnäkin vaikutusta siihen, mikä maa katsotaan palvelun myyntimaaksi eli millä maalla on oikeus verottaa myynti. Myyntimaa määräytyy elinkeinonharjoittajien välisessä palvelukaupassa pääsääntöisesti palvelun vastaanottavan kiinteän toimipaikan mukaan ja kuluttajakaupassa palvelun suorittavan kiinteän toimipaikan mukaan. Lisäksi kiinteän toimipaikan käsite on merkityksellinen oikeaa verovelvollista määritettäessä, sillä AVL 9 §:n mukaan ulkomaalainen ei ole Suomessa myymistään palveluista verovelvollinen, jos sillä ei ole täällä kiinteää toimipaikkaa, joka osallistuu kyseisen palvelun myyntiin. Merkittävyydestään huolimatta kiinteän toimipaikan käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverolaissa tai arvonlisäverodirektiivissä. Kiinteä toimipaikka on määritelty neuvoston täytäntöönpanoasetuksen 282/2011 11 artiklassa, jonka mukaan kiinteä toimipaikka on liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja tai jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut. Kiinteän toimipaikan muodostumisen edellytykset ilmenevät siis täytäntöönpanoasetuksen 11 artiklasta, mutta mitä käytännössä tarkoitetaan riittävällä pysyvyydellä, tai henkilöstö- ja teknisillä resursseilla? Kiinteän toimipaikan määritelmä jää monilta osin avoimeksi ja käsitteen tarkempi sisältö täsmentyykin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Määritelmän väljyys aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta eikä käsitteen voidakaan sanoa täyttävän oikeusvarmuuden asettamia täsmällisyyden ja selkeyden vaatimuksia. Verovelvolliset joutuvat väistämättä tekemään päätöksiä enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti ja tällöin riski jälkikäteisille seuraamuksille kasvaa. Oikeudellinen epävarmuus johtaa myös suurempiin tulkintaeroihin jäsenvaltioiden välillä ja tämä lisää kaksinkertaisen verotuksen ja verottamatta jäämisen riskiä. Kiinteän toimipaikan käsitteen täsmentämiselle onkin ollut kipeä tarve jo pidemmän aikaa, mutta tämä tarve on erityisen korostunut nyt, kun perinteiset liiketoimintamallit ovat kokeneen suuren murroksen teknologisen kehityksen myötä ja palveluja tuotetaan tänä päivänä täysin erilaisessa ympäristössä kuin vielä 1980-luvulla, jolloin kiinteän toimipaikan käsite on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä alun perin muotoiltu.
-
(2023)Korkeat oikeudenkäyntikulut vaikuttavat asianosaisten oikeussuojaan ja mahdollisuuteen saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Oikeudenkäyntikulujen yhteismäärä nousee usein korkeammaksi kuin riidan intressi, mikä vaikuttaa erityisesti yksityishenkilöiden mahdollisuuksiin ajaa perusteltua kannetta tuomioistuimessa. Korkean oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi asianosaiset saattavat turvautua yhä useammin oikeudenkäymiskaaren sanktiosääntöihin saadakseen oikeudenkäyntikulunsa korvatuksi. Asianosaisen oikeussuojan takaaminen on kuitenkin saattanut johtaa OK 21:6:n soveltamiseen oikeuden väärinkäyttötarkoituksessa. Erityisesti maksukyvyttömyystilanteet ovat korostuneet, kun asianosaiselta puuttuu normaali oikeudenkäyntikuluriski. Asianosainen ei välttämättä saa oikeudenkäyntikulujaan korvatuksi edes voittaessaan oikeudenkäynnin. Tutkielmassa käsitellään oikeudenkäyntikulujen jakautumista silloin, kun asiamies tuomitaan yhteisvastuuseen toisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluista joko osaksi tai kokonaan. Tutkielman lainopillisessa osuudessa tarkastellaan ensin asiamiehen kuluvastuun edellytyksiä eli tarpeetonta oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynnin pitkittämistä, asiamiehen tahallisuutta tai huolimattomuutta sekä velvollisuutta kuulla asiamiestä ennen kuluvastuuseen tuomitsemista. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan oikeudenkäyntikulujen jakautumista asianosaisten kesken sekä asianosaisen ja asiamiehen välillä. Tutkielmassa tarkastellaan myös Ruotsin vastaavaa asiamiehen kuluvastuuta koskevaa sääntelyä sekä syvennytään Suomen ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa käsitellään myös tuomioistuimen menettelyä. Tutkielmassa osoittautuu ongelmalliseksi erityisesti asiamiehen kuluvastuun tutkiminen viran puolesta. Toisin kuin Ruotsissa, ei Suomen OK 21:6:n sanamuodosta ei ilmene, tuleeko tuomioistuimen tutkia asiamiehen kuluvastuu omasta aloitteestaan. Samoin OK 21:15:n säännös on nykyisin kumottu. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan tuomioistuimen prosessinjohdon merkitystä suhteessa asiamiehen tahallisuuteen ja huolimattomuuteen. Tuomioistuimen aktiivisella prosessinjohdolla ja esimerkiksi suostumuksella todistelun vastaanottamiseen voi olla vaikutusta asiamiehen moitittavan menettelyn arvioinnissa. Tässä tilanteessa asiamiehen moitittava menettely voi kuitenkin tulla arvioitavaksi valvontapuolella. Tutkielman empiirisessä osuudessa syvennytään Helsingin hovioikeuden vuosina 2018-2022 antamiin ratkaisuihin. Tutkielmassa tutkitaan, vastaako tuomioistuimen tosiasiallinen ratkaisukäytäntö lainopillisia tulkintasuosituksia. Lisäksi tarkastellaan, onko sääntely toimivaa, ja vastaako se esimerkiksi nykypäivän tarpeisiin. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että OK 21:6:n säännöstä sovelletaan varsin harvoin ja että säännöstä ja sen edellytyksiä tulkitaan suppeasti. Tosiasiallisen ratkaisukäytännön perusteella tuomioistuimet eivät tutki asiamiehen kuluvastuuta omasta aloitteestaan toisin kuin lain esitöiden mukaan oli tarkoituksena.
-
(2023)The rapid advancement of AI technologies has sparked inquiries across various legal domains, including intellectual property (IP) law. While the impact of AI on copyright and patents has received considerable attention, the influence of AI on EU trademark law is also anticipated. The World Intellectual Property Organization (WIPO) has acknowledged this impact cautiously, recognizing that AI may affect certain aspects of trademark 1law. One significant domain where AI will exert its influence on trademarks is online retail platforms. These platforms have already implemented various AI applications to provide consumers with highly personalized product recommendations. Moreover, AI-driven shopping experiences, facilitated by virtual assistants like Amazon's Alexa, have redefined the role of consumers in the purchasing process, diverging from traditional shopping practices. This thesis aims to explore how the emergence of AI technologies will impact fundamental doctrines of trademark law, including the functions of trademarks, the concept of the average consumer, and the assessment of trademark infringement. Additionally, it seeks to identify the types of AI applications deployed by e-commerce platforms and advocate for necessary actions that EU legislators must undertake to address these implications within trademark law. The findings of this thesis indicate that while many prominent doctrines of EU trademark law will remain relevant amidst the rise of AI technologies, some require re-examination in the context of advanced AI applications. The transformative nature of AI necessitates a comprehensive assessment and potential recalibration of these doctrines to ensure their efficacy in regulating AI-driven environments.
-
(2023)Automaatiosta on kolmen vuosikymmenen aikana tullut yksi verotuksen tärkeimmistä työkaluista. Nykyisin suurin osa verohallinnon tekemistä päätöksistä tehdään täysin automatisoidusti. Hallintopäätösten tekemisen lisäksi automaatio ohjaa verovalvonnan työtä ja käsittelee verottajalle toimitettuja aineistoja. Automaatiota hyödynnetään verotuksessa myös monissa avustavissa tehtävissä. Vaikka automaatio on merkittävä työkalu verotusprosessissa, ei lainsäädännöstämme kuitenkaan löydy sitä nimenomaisesti ohjaavia säädöksiä. Päinvastoin lainsäädäntömme lähtökohtana on – vastoin todellisuutta – oletus siitä, että hallintopäätökset tehdään ihmisten toimesta. Lainsäädännöstämme kuitenkin löytyy useita periaatteita, jotka vaikuttavat verotukseen riippumatta siitä, tekeekö päätöksen ihminen vai automaatio. Myös EU-oikeus asettaa automaation käytölle ehtoja. Työn tavoitteena on tutkia, mitkä periaatteet ja säädökset vaikuttavat automaation käyttöön, ja selvittää, millaisia rajoituksia tai vaatimuksia nämä säädökset asettavat automaation käytölle. Työ on lainopillinen ja keskittyy tutkimaan aihetta kotimaisen oikeustilan näkökulmasta. Myös de lege feranda -näkökulma nostetaan osaksi tarkastelua. Laillisuusvalvonnassa on useissa tapauksissa todettu, etteivät lainsäädännön asettamat vaatimukset toteudu automatisoidussa verotusmenettelyssä. Asian korjaamiseksi oikeusministeriössä on toteutettu Automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmisteluhanke. Hankkeen myötä eduskunta hyväksyi useita muutoksia lainsäädäntöön, ja nämä muutokset tulevat voimaan toukokuussa 2023. Työssä aihetta tutkitaan sekä nykyoikeustilan, että uuden lainsäädännön näkökulmasta. Tutkimus keskittyy merkittävimpien oikeusperiaatteiden tarkasteluun. Nykytilan tarkastelulla pyritään tunnistamaan erityisesti automaation kannalta olennaisia periaatteita ja säädöksiä. Tulevan lainsäädännön osalta tutkielma keskittyy arvioimaan, kuinka hyvin uusi lainsäädäntö ratkaisee nykyoikeustilaan liittyviä ongelmia. Tärkeimmiksi tarkastelukohteiksi työssä nousevat lakisidonnaisuuden periaate ja hyvän hallinnon perusteet. Lakisidonnaissuuden periaate edellyttä riittävää lainsäädäntöpohjaa, jotta automaatiota voidaan luvallisesti käyttää. Hyvän hallinnon perusteet taas asettavat vaatimuksia esimerkiksi menettelyistä ja verovelvollisten oikeuksista. Lisäksi eurooppalaisen tietosuoja-asetus asettaa lähtökohtaisesti automaation käytölle rajoituksia. Nykyisin käytettävä automaatio perustuu sääntöpohjaiseen automaatioon eikä hyödynnä tekoälyä. Uudenkaan lainsäädännön myötä tekoälyn hyödyntäminen verotuksessa ei ole mahdollista. Tekoälyn osalta olennaista on seurata EU-oikeuden tulevaa kehitystä. Työn lopputuloksena voidaan todeta, ettei automaation käyttö ole ollut useissa tapauksissa lainmukaista. Automaation osalta on keskitytty liiallisessa määrin arvioitavien päätösten aineellisoikeudelliseen virheettömyyteen ja muodolliset vaatimukset on sivuutettu. Erityisesti lakisidonnaisuuden periaate on jäänyt toteutumatta. Tietosuoja-asetus rajoittaa erityisesti verotukseen käytettävien tietojen hankintatapoja. Muilta osin sen vaatimuksista poiketaan uudella lainsäädännöllä. Poikkeaminen edellyttää, että tietojen käsittelyn kohteena olevien tahojen oikeudet varmistetaan. EU-oikeus voi siis vielä nousta tulevaisuudessa tärkeään asemaan arvioitaessa poikkeamisen hyväksyttävyyttä. Automaation tehokas hyödyntäminen on myös muuttanut ja muuttaa verolainsäädäntöä tehokkuusnäkökulmat priorisoiden. Tämä voi pitkällä aikavälillä muodostaa ongelmia muiden veropoliittisten tavoitteiden kannalta. Tulevaisuudessa lainsäädännön kehitystä ohjaa todennäköisesti tarve tehostaa verottajan tiedonsaantimahdollisuuksia entisestään. Uusi lainsäädäntö vastaa riittävällä tavalla vaatimuksiin, joita hyvän hallinnon perusteet ja lakisidonnaisuuden vaatimukset asettavat. Lainsäädännön uudet ratkaisut edustavat etääntymistä osan periaatteiden hengestä.
-
(2023)Verohallinto tekee vuosittain yli 15 miljoonaa verotusta koskevaa päätöstä. Näistä päätöksistä valtaosa tehdään automaattisesti ilman ihmisten osallistumista päätöksentekoon. Vuonna 2019 eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi päätöksen, jonka mukaan Verohallinnon automatisoitu päätöksenteko ei täytä perustuslain vaatimuksia. Päätöksen jälkeen Suomessa on ryhdytty lainsäädäntöhankkeisiin, joilla pyritään turvaamaan Verohallinnon toiminnan edellytykset perustuslain edellytykset täyttäen. Tämä tutkielma esittää kattavan kuvan viranomaisten harjoittamaan automaattiseen päätöksentekoon vaikuttavasta moninaisesta ja monimutkaisesta sääntelykokonaisuudesta, Verohallinnon automaattisen päätöksenteon hyödyntämiseen liittyvistä oikeudellisista ongelmista sekä uudesta suomalaisesta sääntelystä, jolla pyritään korjaamaan automaattisen päätöksenteon ongelmakohtia. Tutkielmassa käsitellään Verohallinnon automaattiseen päätöksentekoon välillisesti vaikuttavaa sääntelyä ihmis- ja perusoikeuksien, julkisen vallan ja hyvän hallinnon, tietosuojan sekä verotusmenettelyn kannalta. Taustasääntelyä ja verotuksen aineellista sääntelyä peilataan Verohallinnon käytännössä harjoittamaan automaattiseen päätöksentekoon ja siinä havaittuihin oikeudellisiin puutteisiin. Puutteet liittyvät erityisesti hallinnon lakisidonnaisuuteen, virkavastuun toteutumiseen, hyvän hallinnon ja oikeusturvan toteutumiseen sekä tietosuojaan. Tutkielma esittelee uuden automaattista päätöksentekoa koskevan lainsäädännön ja arvioi korjaako lainsäädäntö aiemmat puutteet. Johtopäätöksenä uuden sääntelyn arvioidaan korjaavan enimmän osan toimintaan liittyneistä puutteista mutta esiin nostetaan myös mahdollisia aukkoja uudessa sääntelyssä, joiden osalta Verohallinnon automaattisen päätöksenteon lainmukaisuutta voidaan joutua arvioimaan vielä uudemman kerran.
-
(2023)Tutkielmassa käsitellään aviopuolisoiden välisiä omistajuusriitoja lainopillisen metodin avulla. Tutkielman lähdeaineistona on Suomessa tällä hetkellä voimassa oleva lainsäädäntö, oikeusratkaisut ja aiheesta kirjoitettu oikeuskirjallisuus. Tutkielmassa käsitellään myös lyhyesti perheoikeudellisen yhteisomistusopin vaikutusta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Suomessa aviopuolisoiden varallisuussuhteet perustuvat omaisuuden erillisyyden järjestelmään. Myös aviopuolisoiden omistussuhteet ratkaistaan yleisten varallisuusoikeudellisten säännöksien mukaisesti ja lähtökohtaisesti aviopuolisoiden välinen avioliitto ei vaikuta omistajuuden muodostumiseen. Omistajana pidetään siis sitä aviopuolisoa kenellä on omaisuusobjektiin laillinen saanto. Laillisen saannon voidaan olettaa olevan lähtökohtaisesti sillä puolisolla kenen nimiin kyseinen omaisuus on hankittu. Aviopuolisoiden välisessä keskinäisessä suhteessa voi muodostua omistusriitoja etenkin avioeron tilanteissa. Tällöin ei julkiomistava puoliso voi esittää väitteen, jonka mukaisesti nimikirjauksista huolimatta aviopuolisoilla on ollut omaisuuden hankintahetkellä yhteishankintatarkoitus. Vastaavasti aviopuoliso voi esittää väitteen, jonka mukaan omistus tiettyyn omaisuusobjektiin kuuluu yksin hänelle, vaikka omistus olisi kirjattu molemmille puolisoille yhteisesti. Aviopuolisoiden välisissä omistajuusriidoissa nimikirjauksien mukainen omistus voidaan kumota esittämällä näyttöä todellisesta omistustarkoituksesta. Näyttötaakka on sillä puolisolla kuka esittää väitteen nimikirjauksista poikkeavasta omistuksesta. Näyttönä yhteishankintatarkoituksesta voi olla esimerkiksi omaisuuden rahoitus, omaisuuden yhteinen käyttötarkoitus, omaisuuden hankintahetken jälkeiset toimet sekä aviopuolisoiden väliset neuvottelut. Tutkielmassa päädytään siihen johtopäätökseen, että puolisoiden hankintahetken omistustarkoitusta tulee arvioida kaiken esillä olevan näytön perusteella tehdyn kokonaisharkinnan avulla. Mikään yksittäinen seikka ei sellaisenaan kerro aviopuolisoiden hankintahetken tarkoitusta. Tästä syystä aviopuolisoiden olisi hyvä jo omaisuutta hankittaessa tehdä selväksi, miten omistussuhteiden on tarkoitus kyseisen omaisuusobjektin osalta muodostua.
-
(2024)Benefit corporation on yritys, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen sillä ehdolla, että taloudellinen voitto saadaan aikaan harjoittamalla liiketoimintaa vastuullisista lähtökohdista. Benefit corporation -malli jakautuu kahteen eri pääkategoriaan: benefit corporation on oikeudellinen yhtiömuoto ja B Corp yksityisen sektorin tahon tarjoama sertifikaatti. Benefit corporation -ilmiön taustalla on kahden yhtiöoikeudellisen teorian, osakkeenomistajakeskeisyyden ja sidosryhmäteorian, välinen vastakkainasettelu. Voitontavoittelua ja sidosryhmien huomioimista yhdistelevän hybridimallin luomisen kannatuksen taustalla voidaan nähdä perinteisten yhteisömuotojen puutteellisuus, yritysmaailman epävarmuus yhteiskuntavastuun ja voiton tavoittelun yhdistämisen sallittavuudesta, kasvun ja omistajavaihdoksien tuomat haasteet sekä tahto valjastaa yrityssektori yhteiskuntavastuun suunnannäyttäjäksi. Ensimmäinen benefit corporation -laki saatettiin voimaan Marylandin osavaltiossa vuonna 2010. Benefit corporation -laki on nyky-ään voimassa yli neljässäkymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa ja muutamassa muussa Euroopan, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiossa. Benefit corporation -lainsäädäntö perustuu laajalti mallilainsäädäntöön, jonka neljä kulmakiveä ovat yhteiskuntavastuullisuutta ja voitontavoittelua yhdistävä toiminnan tarkoitus, yhtiön johdon sidosryhmiin liittyvät velvollisuudet, laajennettu kanneoikeus sekä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä lisäävät raportointisäännökset. Ensimmäinen ja Suomessa jo nykyään mahdollinen tapa omaksua benefit corporation -malli on B Corp -sertifikaatin hankkiminen. Sertifikaatin myöntämisen edellytyksenä on maakohtaisten oikeudellisten vaatimusten täyttyminen. Mahdollisen kotimaisen benefit corporation -lain säätämisen kannalta tutkielmassa kartoitetaan relevantin yhtiöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Suomen osakeyhtiölaki ei ole osakkeenomistajakeskeisyyden periaatteen mukainen, vaan voittoa osakkeenomistajille tuotetaan pitkällä aikavälillä valistuneen arvonmaksimoinnin hengessä. Yhtiön pitkän aikavälin taloudelliseen tuloksellisuuteen tähtäävä tarkoitussäännös sallii yhtiön johdolle käytännöllisesti katsoen melko laajat mahdollisuudet yhteiskuntavastuun tavoitteluun. Valistuneen arvonmaksimoinnin periaate osoittaa kotimaisen osakeyhtiölain kuuluvan kuitenkin niin sanotun heikon yhteiskuntavastuun piiriin. Vahvan yhteiskuntavastuullisuuden mukaisuus edellyttäisi mahdollisuutta sellaiseen päätöksentekoon, jossa voiton tavoittelu edes pitkällä aikavälillä ei ole avainasemassa ja sidosryhmien etujen huomioiminen nostetaan samalle tasolle osakkeenomistajien edun kanssa. Kotimaisen yhtiöoikeuden puitteissa pitkäaikaisen voitontavoittelun sivuuttavat vastuullisuuspyrkimykset voidaan mahdollistaa muuttamalla yhtiön toiminnan tarkoitusta yhtiöjärjestysmääräyksellä. Benefit corporation -lain säätämisessä kohdattaisiin Suomessa monia haasteita. Viherpesun torjunnan välineenä benefit corporation -yhtiömuoto olisi heikko, sillä sääntelystä puuttuva johdonmukaisuus ja täytäntöönpanomekanismien tehottomuus vähentävät ajan myötä benefit corporation -nimikkeen uskottavuutta ja painoarvoa. Valistuneen arvonmaksimoinnin mukaisella voitontavoittelulla ja yhtiöjärjestysmuutoksilla voidaan käytännössä luoda tarpeeksi kattava turvasatama vahvaan yhteiskuntavastuuseen sitoutuneen yhtiön johdolle, joka haluaa toteuttaa laajojakin vastuullisuushankkeita. Pelkkä yritysjohtajien mahdollinen epävarmuus voitontavoittelun rajoihin liittyvästä oikeustilasta ei yksinään riitä perusteeksi suomalaisen benefit corporation -lain säätämiselle. Toiminnan tarkoitusta koskevat benefit corporation -mallilainsäädännön säännökset eivät toteuta tavoitettaan sidosryhmien huomioimisesta selkeästi, kun tulkinnanvaraisuuksia on enemmän kuin käytännön suuntaviivoja. Lisäksi uuden yhtiömuodon lisääminen osakeyhtiön ja yleishyödyllisen yhteisön väliin voisi kuitenkin horjuttaa olemassa olevia yhteisömuotoja. Benefit corporation -yhtiömuotoa voitaisiin väärinkäyttää luomalla benefit corporationeista mielikuvaa ”hyvänä yrityksenä” siinä missä tavalliset osakeyhtiömuotoiset kilpailijat olisivat ”huonoja yrityksiä”, jotka eivät toimi vastuullisesti. Lain säätäminen voisi vahvistaa väärää käsitystä siitä, että perinteisiä osakeyhtiöitä johdetaan pelkkä osakkeenomistajien taloudellinen voitto tähtäimessä. Benefit corporation -raporttia laadittaessa käytettävän standardin vapaa valittavuus, tilintarkastajan varmentamisvelvollisuuden puuttuminen ja virallisen sanktion puute raportin julkaisematta jättämisestä tekevät benefit corporation -mallilainsäädännön mukaisesta raportointivelvollisuudesta alttiin väärinkäytölle ja viherpesulle. Lisäksi benefit corporation -mallin yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen täytäntöönpanomenettely näennäisesti laajentaa osakeyhtiölain mukaista kanneoikeutta, mutta loppujen lopuksi säännökset tuovat vähän konkretiaa ja paljon epäselvyyttä. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että benefit corporation -mallin mukainen voitontavoittelun ja yhteiskuntavastuun yhdistävä ”hybridiyhtiö” on mahdollista luoda olemassa olevan yhtiöoikeudellisen sääntelyn puitteissa. Lähitulevaisuuden vahvan yhteiskuntavastuun periaatteen mukainen yhtiö syntyy yleishyödyllisen toiminnan tarkoituksen mahdollistavalla yhtiöjärjestysmääräyksellä ja EU-sääntelyn mukaisilla vastuullisuusvelvoitteilla, eikä benefit corporation -laille näin ollen ole paikkaa suomalaisessa yhtiöoikeudessa.
-
(2024)Kasvojentunnistusteknologian käyttö rikostorjunnassa on yksi tämän hetken polttavimmista kysymyksistä, sillä myös lainvalvontaviranomaiset ovat huomanneet teknologian kehitykseen liittyvät mahdollisuudet. Biometrisen etätunnistamisen avulla ihmisiä voidaan tunnistaa ja paikantaa nopeasti ja helposti, mikä tehostaa rikostorjuntaa ja helpottaa erityisesti vakavaan rikollisuuteen puuttumista. Biometrinen etätunnistaminen toimii tyypillisesti siten, että julkiseen tilaan asennetaan internet-yhteydellä varustettu valvontakamera, joka skannaa jokaisen valvottuun tilaan astuvan henkilön kasvot. Kasvoista luodaan biometrinen malli, jota verrataan tietokannassa oleviin kasvokuvatietoihin. Hyötyjen lisäksi kasvojentunnistusteknologian käyttöön liittyy myös erilaisia riskejä ja ongelmia perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, sillä biometrinen etätunnistaminen julkisessa tilassa kohdistuu rajoittamattomaan joukkoon henkilöitä, joita ei voida ennakolta määritellä. Biometrisen etätunnistamisen voidaan sen vuoksi katsoa tarkoittavan varsin vakavaa puuttumista perus- ja ihmisoikeuksiin, sillä biometrisellä etätunnistusjärjestelmällä käsitellään myös rikollisuuteen ja turvallisuusuhkiin täysin liittymättömien henkilöiden biometrisiä eli erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja. Omat haasteensa kasvojentunnistusteknologian käyttöön tuo myös se, että tekoälylainsäädäntö on EU:ssa vasta tuloillaan, joten kasvojentunnistusteknologian rikostorjuntakäyttöä sääntelee tällä hetkellä lähinnä rikosasioiden tietosuojalaki. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, minkälaisia rajoituksia henkilötietojen suoja perusoikeutena asettaa biometriselle etätunnistamiselle rikostorjunnassa Suomessa ja EU:ssa. Lisäksi tutkielmassa käsitellään myös muita aiheeseen liittyviä oikeudellisia reunaehtoja ja haasteita. Biometrisen etätunnistamisen hyväksyttävyyden rajoja hahmotellaan tutkielmassa erityisesti perusoikeuksien rajoitustestin avulla tarkastelemalla sitä, miten biometrinen etätunnistaminen julkisissa tiloissa rikostorjuntaa varten suhteutuu hyväksyttävän rajoitusperusteen, suhteellisuusvaatimuksen, ytimen koskemattomuuden sekä lainsäädännön täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksiin. Perusoikeuksien rajoitusten hyväksyttävyyden arvioinnissa on hyödynnetty erityisesti EU-tuomioistuimen kohdentamattomaan valvontaan liittyviä ratkaisuja. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskejä biometrisen etätunnistamisen näkökulmasta erityisesti rikosasioiden tietosuojalaista nousevien tietosuojaperiaatteiden ja henkilötietojen käsittelyn yleisten edellytysten kautta. Tutkielman tavoitteena on erityisesti tuoda esiin ne haasteet, joita biometriseen etätunnistamiseen liittyy perusoikeuksien näkökulmasta, ja esitellä rajat julkisissa tiloissa tapahtuvalle biometriselle etätunnistamiselle tilanteissa, joissa biometristä etätunnistamista suoritetaan rikostorjuntaa varten. Tutkielman perimmäisenä kysymyksenä on kuitenkin se, voidaanko biometristä etätunnistamista pitää lopulta lainkaan hyväksyttävänä rikostorjunnan keinona. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että biometrinen etätunnistaminen tavalla, joka riittävästi huomioisi henkilötietojen suojan sille asettamat ehdot ja rajoitteet, ei käytännössä ole mahdollista. Biometrisen etätunnistamisen voidaan katsoa olevan niin vakavaa puuttumista perus- ja ihmisoikeuksiin, että sille ei tulisi olla sijaa edes vakavan rikollisuuden torjunnassa. Tutkielma jakaa siten saman näkemyksen biometrisestä etätunnistamisesta kuin Euroopan parlamentti sekä lukuisat ihmisoikeusjärjestöt, joiden mukaan biometrinen etätunnistaminen tulisi lähtökohtaisesti kieltää täysin myös lainvalvontaviranomaisten käytössä.
-
(2024)This master’s thesis offers a thorough exploration of the integration of legal design in shaping privacy policies to meet the GDPR's requirements for transparency and user-centricity. The thesis begins with a critical review of the prevailing legal practices in drafting privacy documents, highlighting their complexity and inaccessibility, which often result in a failure to achieve the transparency and informed consent aspired by the GDPR, particularly in the context of its Articles 5 and 12. The research merges theoretical insights with practical applications, centering on an empirical case study that applies legal design principles to design a law firm's privacy policy. This case study serves as a concrete example of how legal design methods can transform privacy policies into more understandable and user-centric formats, thereby fulfilling the GDPR's goals. The study not only highlights the benefits of legal design in enhancing the clarity and accessibility of legal documents but also emphasizes its role in ensuring that consent is genuinely informed, as mandated by the GDPR. Building upon these insights, the thesis advocates for a transformative change in legal education and practice, emphasizing the need for legal professionals to adopt an empathetic, inclusive, and user-focused approach in creating legal documentation.
-
(2023)Tässä tutkielmassa perehdytään EU:n datatalouden sääntely-ympäristöön. Olemme keskellä digitaalista vallankumousta, joka on yli kahden vuosikymmenen intensiivisen kryptografian ja hajautetun tiedonkäsittelyn tutkimuksen tulos. Kehitys on synnyttänyt uraauurtavan teknologian: lohkoketjun. Lohkoketjuteknologia on hajautettu pääkirjajärjestelmä, joka mahdollistaa transaktioiden turvallisen ja muuttumattoman kirjaamisen tietoverkossa. Lisäksi lohkoketju helpottaa uusien hallintojärjestelmien luomista hajautettujen organisaatioiden avulla, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti tietokoneverkossa ilman ihmisen väliintuloa. Nämä innovatiiviset sovellukset ovat johtaneet vertailuihin lohkoketjun ja internetin välillä, mikä on taas ruokkinut ennusteita siitä, että tämä teknologia häiritsee keskitettyjen viranomaisten vaikutusvaltaa. Vastatakseen yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin EU on ottanut käyttöön uuden toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on säännellä digitaalisia sisämarkkinoita. Lähtökohtana tässä tutkielmassa tarkastellaan uusia sääntelyjärjestelmiä ja esitellään lohkoketjuteknologioiden pääpiirteet (tunnetaan myös nimellä Distributed Ledger Technologies eli hajautetut kirjanpitoteknologiat), sekä tarkastellaan samalla niitä konkreettisia haasteita, joita tämä teknologia asettaa lainvalvonnalle. Sen jälkeen siirrytään kolmeen tapaustutkimukseen sääntely- ja käyttöesimerkkeinä. Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa keskitytään lohkoketjun ja yleisen tietosuoja-asetuksen yhteensopivuuteen. Lohkoketjujen rakenne itsessään asettaa merkittäviä haasteita yhteensopivuudelle GDPR:n kanssa. Tämä johtuu lohkoketjuun tallennettujen tietojen muuttumattomuudesta, joka onkin yksi lohkoketjun keskeisistä ominaisuuksista. Toisessa tapaustutkimuksessa valotetaan sitten sitä, miten lohkoketjujärjestelmää voidaan hyödyntää immateriaalioikeuden yhteydessä, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien rekisteröinnissä. Kolmannessa tapaustutkimuksessa tarkastellaan, miten lohkoketjua ja NFT:tä voidaan hyödyntää luovalla alalla, ja esitetään suosituksia havaittuihin haasteisiin.
-
(2024)Uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa pidetään yhtenä merkittävimpänä luontokadon aiheuttajana ja luonnon monimuotoisuuden uhkaajana. Kauppaa rajoittamaan solmittiin vuonna 1973 uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva CITES-sopimus (The Convention on International Trade in Endangered Species of Fauna and Flora). Sopimukseen kuuluu kolme liitettä, joiden sisältämien kasvi- ja eläinlajien kauppa on luvanvaraista tai kielletty kokonaan niiden uhanalaisuuden asteen mukaisesti. Suomi liittyi CITES-sopimukseen vuonna 1976. Sopimuksen vastaiset teot on kriminalisoitu Suomessa luonnonsuojelurikkomuksena ja luonnonsuojelurikoksena. Tutkielman tarkoituksena on selvittää suomalaista tuomioistuinkäytäntöä laadullisesti tutkimalla, millä tavalla CITES-sopimusta on sovellettu luonnonsuojelurikostuomioissa. Tutkimuksessa vastataan myös kysymykseen siitä, millaisia johtopäätöksiä uhanalaisten lajien kaupasta Suomessa voidaan tuomioistuinkäytännön perusteella tehdä. Vaikka CITES-sopimusta pidetään kansainvälisen luonnonsuojeluoikeuden uranuurtajana, sitä kohtaan on esitetty runsaasti kritiikkiä. Osa kritiikistä on yhdistettävissä suomalaiseen oikeuskäytäntöön, esimerkiksi rikosten matalat sakkorangaistukset ja tuomioistuinten yhtenäisen linjan puuttuminen. Matalien rangaistusten lisäksi tutkimuksen kohteena olevat tuomiot poikkeavat toisistaan luonnonsuojelullisen merkityksen arvioinnissa ja menettämisseuraamusten soveltamisessa. Suomessa ei vaikuta olevan yhtenäistä linjaa CITES-sopimuksen rikkomisesta annettujen rangaistusten suhteen. CITES-sopimuksen ympäristöoikeudelliset taustat ja tavoitteet huomioiden kansallinen rikosprosessimme ei täysin vastaa sopimuksen asettamiin tavoitteisiin. Valtaosa luonnonsuojelurikoksista on piilorikollisuutta, johon puuttuminen vaatii laajaa osaamista niin viranomaisilta kuin tuomioistuimiltakin. CITES-sopimuksen luonnonsuojelullista merkitystä ei ole tunnistettu kaikissa tuomioistuimissa, eivätkä matalat sakkorangaistukset toimi sopimuksen tarkoittamalla ennalta estävällä tavalla.
-
(2023)Climate migration raises both justice and human rights concerns, yet no existing treaty explicitly addresses it, leaving climate migrants in a legal limbo. This study assesses how the European Union's international protection system can evolve to effectively mitigate the vulnerability of climate migrants. The analysis incorporates the principle of non-refoulement from the European Convention on Human Rights and the principle of Common but Differentiated Responsibilities and Respective Capabilities in climate agreements. Using a legal doctrinal approach, the study analyses existing legal frameworks, uniquely integrating the perspective of vulnerability theory. This ethical framework emphasizes the universal vulnerability of individuals and seeks strategies to reduce vulnerability, rooted in societal structures and legal constructs. The study applies vulnerability theory specifically to the context of climate migration. Vulnerability analysis reveals that both the vulnerabilities driving migration and the uncertain legal status of climate migrants are products of the international community necessitating a collective response. The study centers on the 1951 Refugee Convention and the interpretation of the principle of non-refoulement by the European Court of Human Rights. It examines the right to life in the context of environmental disasters and its application to socio-economic rights. The research investigates the compatibility of the European Union’s international protection residence permit system with the non-refoulement principle and climate agreement burden-sharing principles. Relevant sources include recommendations from the United Nations Refugee Agency, decisions from the European Court of Human Rights and the Court of Justice of the European Union, along with existing scholarly literature. The Qualification Directive (2011/95/EC) mirrors the refugee definition of the Refugee Convention. The study reveals that individuals seeking international protection due to the adverse effects of climate change may have legitimate fears of persecution when addressing climate change's adverse effects in the broader social policy framework. Additionally, the study argues that adopting a vulnerability-based approach, especially under Article 3 of the European Convention on Human Rights, can broaden the scope of the non-refoulement principle in the context of climate change and enhance substantive equality, addressing climate migrants' material deprivation in their countries of origin. However, the European Convention on Human Rights does not regulate residence permits; instead, they fall under European Union law. The Court of Justice of the European Union has clarified that subsidiary protection necessitates the deliberate infliction of severe harm by a specific actor and cannot be attributed to general deficiencies in the country of origin. This perspective diverges from the interpretation of the European Court of Human Rights. To bridge the gap in current protections, the European Union should introduce a new category of residence permits for climate migrants, humanitarian protection, recognizing the connection between human rights and the environment. Such humanitarian protection would reflect fair burden-sharing, safeguard against refoulement, and address the vulnerability experienced by climate migrants within the framework of international human rights law.
-
(2024)Tutkielmassa käsitellään kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n (Corporate Sustainability Reporting Directive, (EU) 2022/2464) raportointivaatimusten vaikutuksia arvopaperimarkkinaoikeudelliseen viherpesuun. Lisäksi tutkielmassa selvitetään mitä viherpesu on ja miten se vaikuttaa pörssiyhtiön osakkeen arvoon. Pörssiyhtiöiden kestävyystietojen kysyntä on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Kysynnän kasvuun on vaikuttanut paitsi yrityksiin kohdistuvien riskien muuttuva luonne, myös jatkuvasti vastuullisuustietoisemmin toimiva sijoittajayhteisö. Kestävyystiedonannoille on asetettu Euroopan unionissa (EU) laadullisia ja muotoseikkoja koskevia edellytyksiä. Yksi tiedonantoja sääntelevistä kokonaisuuksista on uusi CSRD, joka astui voimaan 1.1.2024. CSRD:n tarkoituksena on lisätä kestävyystiedonantojen läpinäkyvyyttä ja vertailukelpoisuutta, jotta EU:n alueella liikkuva pääoma kohdentuisi kestävämpiin sijoituskohteisiin. Lisäksi CSRD pyrkii vähentämään yhtä 2020-luvun merkittävintä sijoittajansuojaa uhkaavaa tekijää – viherpesua. Tutkielmassa todettiin, että viherpesu näyttäytyy pörssiyhtiön markkinoinnissa tyypillisesti epäedullisten tietojen pois jättämisenä sekä harhaanjohtavien tai perustelemattomien vastuullisuusväitteiden esittämisenä. Lisäksi tutkielmassa tehtiin siinä esitettyjen esimerkkitapausten perusteella johtopäätös, jonka mukaan pörssiyhtiön viherpesu vaikuttaa lähes poikkeuksetta negatiivisesti sen osakkeen arvoon. Tutkielmassa esitettyjen havaintojen pohjalta myös todettiin, että CSRD:n sääntely voidaan nähdä onnistuneena arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun estämiseksi. Erityisesti kestävyysraportointidirektiiviä täydentävät ESRS-standardit luovat pörssiyhtiöille niin laajat ja yksityiskohtaiset raportointivelvollisuudet, että arvopaperimarkkinaoikeudellisen viherpesun mahdollisuudet vähenevät merkittävästi uuden sääntelyn myötä. Myös pörssiyhtiöiltä edellytettävä olennaisuusanalyysi tuottaa sijoittajayhteisölle tärkeää uudenlaista tietoa, joka turvaa sijoittajien tiedonsaantioikeutta ja näin ollen myös vähentää viherpesun mahdollisuuksia.
Now showing items 1-20 of 256