Browsing by Subject "jäämistöoikeus"

Lesken oikeudellisen aseman parannuksessa otettiin harppaus eteenpäin vuoden 1983 perintökaaren uudistuksessa. Lesken siviilioikeudellista turvaa parannettiin lisäämällä perintökaaren 3 lukuun 1a § (209/1983). PK 3:1a.2:n mukaan leski saa oikeuden pitää puolisoiden yhteisen kodin asuinirtaimistoineen hallinnassaan, mikäli perillisten jakovaateesta tai perittävän tekemästä testamentista johtuen enimmäissuoja purkautuu. Lesken vähimmäissuojaan sovelletaan, mitä perintökaaren 12 luvussa on säädetty testamenttiin perustuvasta käyttöoikeudesta. PK 12:3.2:n mukaan lesken on vastattava omaisuudesta johtuvista tarpeellisista kustannuksista, jotka ovat sen laatuisia, että ne on suoritettava hänen hallinta-aikanaan saatavalla tuotolla. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten osakehuoneiston tarpeelliset kustannukset tulisi jakaa lesken ja uuden omistajan kesken. Tutkielmassa käsitellään käyttöoikeutta ohjaavia periaatteita, etenkin säilyttämis- ja nettoperiaatetta, sekä tutkitaan niiden merkitystä kuluvastuuseen. Kustannuksia tarkastellaan sekä esine- että jäämistöoikeudellisesta näkökulmasta, minkä jälkeen ne pyritään sijoittamaan asunto-osakkeesta tavallisimmin johtuviin kustannuksiin, hoito- ja pääomavastikkeisiin. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä todetaan, että kustannusvastuun määrittelemisessä tulee ottaa huomioon kustannuksesta koituvan hyödyn jakautuminen osapuolten. Leski vastaa häntä hyödyttävistä kustannuksista, mutta enintään käyttöoikeuden nojalla nauttimansa tuoton määrältä. Lesken ei kuitenkaan tarvitse vastata sellaisista kustannuksista, jotka koituvat ainoastaan omistajan hyödyksi, vaikka leskelle koituisikin tällöin nettohyötyä.

Yrityksen sukupolvenvaihdosta pyritään helpottamaan myöntämällä perintö- tai lahjaverotukseen verohuojennus. Huojennuksesta säädetään perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä. Verohuojennuksen tarkoituksena on turvata yritystoiminnan jatkuvuus ja työpaikkojen säilyminen sukupolvenvaihdoksessa. Yrityksen sukupolvenvaihdos aiheuttaa perinnön tai lahjan saajalle veroseuraamuksia, jotka voivat olla monessa tilanteessa hyvinkin suuret. Lainsäädännössä on ajateltu, että yritystoiminnan vaarantuminen perintö- tai lahjaveron takia ei ole tarkoituksenmukaista. Tästä verosta ei ole haluttu kuitenkaan luopua kokonaan. Näin ollen lainsäätäjä on päättänyt, että sukupolvenvaihdokseen myönnettävällä verohuojennuksella päästään tyydyttyvään lopputulokseen. Tutkielmassa syvennyn tutkimaan perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisen yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitettä. Käsitteitä ei ole määritetty laissa eikä lain valmisteluaineistoissa. Lisäksi käsitteiden määrittelyyn liittyy epävarmuutta ja oikeuskäytäntö on ollut vuosien saatossa vaihtelevaa. Näin ollen mielestäni on perusteltua syventyä näiden käsitteiden määrittelyyn. Tutkielmassa käsitteiden määrittelyssä hyödynnän lain esitöitä, oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta ja verohallinnon ohjeistusta. Näiden perusteella kokoan tulkintaohjeita yrityksen ja yritysvarallisuuden käsitteen määrittelyyn. Yrityksen käsitteen määrittäminen on hyvin merkityksellistä sen vuoksi, että sen perusteella rajataan ulkopuolelle huojennuksen alle kuuluvat ja sen ulkopuolelle jäävät yritykset. Yritysvarallisuuden määrittelyssä puolestaan rajataan mihin osaan yrityksen varallisuudesta huojennus voidaan myöntää ja mikä osa yrityksen varallisuudesta jää huojennuksen ulkopuolelle. Tämän lisäksi tutkielmassa käyn läpi sukupolvenvaihdosta yleisesti, jotta prosessista saa kohtuullisen kokonaiskuvan. Omana lukuna on myös huojennuksen laskeminen, joka on monimutkainen tehtävä. Huojennuksen laskemiseen liittyy olennaisesti yritysvarallisuuden käsitteen määrittely tapauksissa, jossa osa varallisuudesta jätetään huojennuksen ulkopuolelle.

Perittävän rintaperillisellä on oikeus lakiosaan, joka suojaa perillisen perintöoikeutta perittävän tekemää testamenttia ja tiettyjä elinaikanaan tekemiä oikeustoimia vastaan. PK 7:3.3:n mukaan pesän varoihin on lisättävä perittävän antama sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Tutkielmassa keskitytään tähän PK 7:3.3:n mukaiseen suosiolahjaan. Tutkielmassa perehdytään suosiolahjasäännöksen säätämisprosessiin. Koska suosiolahjasäännöksen tarkoitus on vahvistaa lakiosaoikeutta, syvennytään myös lakiosaoikeuden taustoihin ja tarkoitukseen. Näin ollen tutkimuskohteena ovat suosiolahjasäännöksen taustalla olevat arvot ja periaatteet. Suosiolahjassa voidaan katsoa olevan kyse perittävän ja perillisen vastakkaisten oikeuksien välisestä jännitteestä ja tasapainosta, sillä perittävällä on oikeus tehdä omaisuuttaan koskevia oikeustoimia ja saada aikaan tietyt oikeusvaikutukset ja perillisellä on puolestaan oikeus periä tietty minimiosuus jäämistöstä perittävän tekemistä oikeustoimista huolimatta. Tutkielmassa selvitetään, mihin asti perittävällä on oikeus määrätä omaisuudestaan ja tehdä eläessään oikeustoimia sellaisin oikeusvaikutuksin kuin hän on tarkoittanut ja missä vaiheessa perillisen perintöoikeus menee tämän disponointivallan edelle. Suosiolahjassa on myös kyse perillisten välisestä tasajaosta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään yksityiskohtaisesti suosiolahjasäännöksen tunnusmerkistöä ja sen tulkintaongelmia. Lopuksi arvioidaan suosiolahjasäännöksen tarpeellisuutta de lege ferenda, eli onko suosiolahjasäännös ylipäätään nyky-yhteiskunnassa tarpeellinen vai onko lainsäädännössä kenties muutostarpeita ja jos on, millaisia muutostarpeita. Tutkielma noudattaa kronologista järjestystä, jossa aluksi tehdään historiallinen katsaus lakiosajärjestelmän kehittymiseen, tarkastellaan voimassa olevaa oikeutta ja lopuksi on de lege ferenda -pohdintaa.

Suomessa henkivakuutusoikeuden ja perintöoikeuden välillä on vain vähäinen lainsäädännällinen yhteys. Henkivakuutusoikeuden merkitys perintöoikeuden kannalta kiteytyy PK 7:4:ään, jonka mukaan perittävän tekemät henkivakuutusmaksut voidaan ottaa huomioon rintaperillisen perintöosaa ja lakiosaa laskettaessa, jos henkivakuutusmaksut eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa perittävän oloihin ja varoihin. Kyse on siten henkivakuutusoikeuden ja lakiosasuojan välisestä yhteydestä, ja erityisesti ylisuurten henkivakuutusmaksujen vaikutuksesta lakiosasuojaan. PK 7:4 on hyvin tulkinnanvarainen, eikä sen soveltamisesta ole juurikaan oikeuskäytäntöä. Myös oikeuskirjallisuudessa on pitkälti tyydytty sivuuttamaan PK 7:4:n mukaiset tilanteet vetoamalla tilanteiden harvalukuisuuteen ja pykälän tarpeettomuuteen. Virallislähteistä ei ole löydettävissä PK 7:4:ää koskevia tulkintaohjeita. Vallitseva oikeustila on epävarmuuden vuoksi ongelmallinen rintaperillisen lakiosasuojan kannalta. Koska rintaperilliselle on päätetty antaa vahva lakiosasuoja, tulee myös PK 7:4:n soveltamista selkeyttää. Tässä tutkielmassa tarkastellaan syvällisesti PK 7:4:n tunnusmerkistöä. Merkittävin tunnusmerkistötekijä on henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuus suhteessa perittävällä olleisiin oloihin ja varoihin. PK 7:4:n mukaisessa kohtuuttomuusarvioinnissa avoimeksi jää ensinnäkin se, minkä ajankohdan mukaan henkivakuutusmaksujen kohtuuttomuutta on arvioitava. Arvioinnin lähtökohdaksi on mahdollista ottaa esimerkiksi perittävällä olleet olot ja varat henkivakuutusmaksun suoritushetkellä, olot ja varat kokonaisvaltaisemmin, tai jäämistön suuruus perittävän kuolinhetkellä. Toiseksi PK 7:4:n nojalla on epäselvää, minkä suuruinen suoritus katsotaan kohtuuttomaksi. Onko henkivakuutusmaksuille edes mahdollista asettaa mitään tiettyä rajaa, jonka ylittäessään henkivakuutusmaksut katsotaan suoraan kohtuuttomiksi? Kohtuuttomuusarvioinnin jälkeen on vielä selvitettävä, millä tavoin henkivakuutusmaksut otetaan huomioon jäämistön laskennallisena lisäyksenä. Ensinnäkin on mahdollista, että kaikki henkivakuutusmaksut lisätään jäämistöön. Toiseksi on mahdollista, että vain yksittäinen ja ylisuureksi katsottu henkivakuutusmaksu lisätään jäämistöön. Kolmanneksi on mahdollista, että yhdestä ylisuuresta henkivakuutusmaksusta tehdään ns. ”kohtuullisuusvähennys”, ja vain kohtuuttomaksi katsottu osa lisätään jäämistöön. Tässä tutkielmassa etsitään vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin tarkastelemalla PK 7:4:n säätämisen syitä ja pykälän tarkoitusta. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan PK 7:4:n suhdetta PK 7:3.3:een ja perittävän tekemään testamenttiin sekä lakiteknisen erottelun syitä ja tarpeellisuutta. Käsittelyn kohteeksi nousee se, olisiko PK 7:4:n mukaiset tilanteet mahdollista ratkaista esimerkiksi PK 7:3.3:n avulla. Loukatulla rintaperillisellä on lakiosaoikeuden loukkauksesta huolimatta lähes aina oikeus saada lakiosansa täysimääräisenä. Tutkielman loppupuolella käsitellään näitä mahdollisuuksia, jolloin tarkastelun kohteena ovat lakiosan vaatiminen ja lakiosan täydennyskanne PK 7:4:n mukaisessa tilanteessa.