Browsing by Subject "suullinen käsittely"

Välimiesmenettely on tuomioistuimen ulkopuolinen riidanratkaisukeino, jossa voidaan selvittää ja ratkaista yksityisoikeudellisia riita-asioita. Välimiesmenettelyn yksi keskeisimpiä periaatteita on asianosaisautonomia. Välimiesten on asian käsittelyssä noudatettava, mitä asianosaiset ovat menettelystä sopineet. Jos asianosaiset eivät ole sopineet mitään tai eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten menettely on järjestettävä, on välimiehillä laaja harkintavalta, välimiesmenettelylain (VML) säännöksiä noudattaen ja ottaen huomioon tasapuolisuuden ja joutuisuuden vaatimukset, päättää asian käsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko välimiehillä oikeus määrätä suullinen käsittely järjestettäväksi virtuaalisena sellaisessa tilanteessa, jossa yksi osapuoli vastustaa tällaista käsittelyä. Tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla sitä, voiko tällainen menettely vaarantaa asianosaisen VML 22 §:ssä säädettyä oikeutta tarpeelliseen asianajotilaisuuteen. Aihetta lähestytään aluksi tarkastelemalla sitä, millä edellytyksin välimiesmenettelyssä voidaan järjestää suullinen käsittely. Välimiesmenettelylaissa ei ole nimenomaista säännöstä suullisen käsittelyn järjestämisestä, mutta ilman nimenomaista säännöstäkin, on suullinen käsittely usein järjestettävä, jos asianosainen sitä pyytää. Jos välimiehet eivät suostu asianosaisen pyyntöön, on riskinä, että asianosainen kokee, ettei hänelle ole varattu tarpeellista asianajotilaisuutta. Jos välimiesmenettelyssä on järjestetty suullinen käsittely, on se tyypillisesti järjestetty niin, että kaikki osapuolet ovat fyysisesti paikan päällä. Covid 19 -pandemian takia suullisia käsittelyitä on kuitenkin jouduttu järjestämään virtuaalisesti, jotta vaatimus menettelyn joutuisasta käsittelystä on saatu toteutettua. Mitään ongelmaa ei ilmene, jos kaikki osapuolet suostuvat virtuaaliseen käsittelyyn. Vastaavasti asianosaiset voivat sopia, ettei virtuaalista käsittelyä voida järjestää. Yhtä mieltä olevilla asianosaisilla on autonomiansa perusteella mahdollisuus päättää menettelyn järjestämisestä niin kuin haluavat. Ristiriita ilmeneekin vasta siinä tilanteessa, kun yksi asianosainen nimenomaan vastustaa virtuaalista menettelyä eli joudutaan tilanteeseen, jossa ei päästä yhteisymmärrykseen sovellettavasta menettelystä. Tämä ongelma kulminoituu VML 22 §:n tarkasteluun. Tutkielmassa tarkastellaan välimiehen harkintavallan ja tarpeellisen asianajotilaisuuden välistä suhdetta. Tarkoituksena on havainnollistaa, mitä tarpeellisella asianajotilaisuudella käytännössä tarkoitetaan, miten huolehditaan riittävän asianajotilaisuudesta varmistamisesta (virtuaalisessa menettelyssä) ja miten huomioidaan myös muut menettelyn intressit kuten riidan joutuisa käsittely. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan, miltä osin virtuaalinen käsittely, joka on järjestetty vastoin yhden osapuolen suostumusta voi johtaa moitekanteen menestymiseen VML 41.1 §:n 1 tai 4 kohdan nojalla. VML 41.1. §:n 1 kohtaa voidaan soveltaa tilanteessa, jossa välimiehet eivät noudata sitä, mitä asianosaiset ovat käsittelysopimuksessaan sopineet asian käsittelystä. Koska asianosaiset harvoin ovat laatineet nimenomaista käsittelysopimusta on VML 41.1. §:n 4 kohta tutkielman kannalta kiinnostavampi, eli tilanne, jossa välimiehet eivät ole varanneet asianosaiselle tarpeellista asianajotilaisuutta. Se, että moitekanne käytännössä menestyisi 4 kohdan perusteella, vaatii kuitenkin suhteellisen painavia perusteluja ja vakavia menettelyllisiä virheitä eikä virtuaalinen käsittely ainakaan sellaisenaan itsenäisenä perusteena johda välitystuomion kumoamiseen. Tarkastelun kohteena on myös ns. New Yorkin yleissopimus. Yleissopimuksen mukaan välitystuomion tunnustaminen ja täytäntöönpano voidaan evätä, jos asianosainen on ollut estynyt ajamasta asiaansa. Lähtökohtaisesti asianosainen on ollut estynyt ajamasta asiaansa vain tilanteissa, jossa on kyse vakavasta epäoikeudenmukaisuudesta tai radikaalisesta poikkeamasta tavanomaisista due process -vaatimuksista, joten lienee epätodennäköistä, että virtuaaliset menettelyt olisivat kategorisesti peruste välitystuomion täytäntöönpanon tai tunnustamisen epäämiselle New Yorkin yleissopimuksen nojalla. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, ettei virtuaalisiin suullisiin käsittelyihin jopa vastoin yhden osapuolen suostumusta sinänsä liity ongelmaa tarpeellisen asianajotilaisuuden näkökulmasta. Arvio tarpeellisen asianajotilaisuuden täyttymisestä on kuitenkin tehtävä aina tapauskohtaisesti. Ratkaisuksi esitetään, että välimiesmenettelylakiin lisättäisiin säännös suullisen käsittelyn järjestämisestä, jollainen useimpien maiden välimiesmenettelylakeihin sisältyykin ja lisäksi lisättäisiin säännös virtuaalisten käsittelyiden käytöstä suullisissa käsittelyissä.