Browsing by Subject "yhdenvertaisuus"

Kansalaisten kasvava kiinnostus eläinten hyvinvointiin sekä uskonnollisesti ja aatteellisesti moninaistuva Eurooppa ovat nostaneet rituaaliteurastukset puheenaiheeksi kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Vaikka EU:ssa vaaditaan lähtökohtaisesti eläinten tainnuttaminen ennen verenlaskua, tainnutusvaatimuksesta poikkeaminen sallitaan teurastettaessa eläimiä uskonnollisten rituaalien määrittämiä erityismenetelmiä käyttäen. EU-jäsenvaltiot ovat kuitenkin tehneet erilaisia lainsäädäntöratkaisuja eivätkä läheskään kaikki niistä salli tainnuttamatta teurastamista. Tutkielma tarkastelee rituaaliteurastusten sääntelyyn liittyvää perus- ja ihmisoikeusproblematiikkaa keskittyen uskonnonvapauteen, yhdenvertaisuuteen ja syrjintäkieltoon sekä sitä, miten ihmisten oikeuksia ja eläinten intressejä punnitaan vastakkain näissä tapauksissa. Tutkielmassa selvitetään, voidaanko rituaaliteurastuksiin kohdistaa teurastusta edeltävän peruutettavissa olevan tainnutuksen vaatimus, kun otetaan huomioon uskonnonvapaus, yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto siten, miten ne on EU:n perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattu. Arviointi nojaa vahvasti unionin tuomioistuimen joulukuussa 2020 aiheesta antamaan ratkaisuun Centraal Israëlitisch Consistorie van België ym. Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön lisäksi kysymystä arvioidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannalta, sillä tainnutuskysymystä ei välttämättä ole vielä käsitelty loppuun, vaan se saattaa tulevaisuudessa päätyä ihmisoikeustuomioistuimen pöydälle. Tutkielmassa todetaan uskonnonvapauden ulottuvan sekä uskonnolliseen rituaaliin, eli teurastamiseen toimintana, että uskonnon määrittämien ruokasääntöjen noudattamiseen. Tämän jälkeen tuodaan esiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen toisistaan poikkeavat kannat siitä, muodostaako vaatimus tainnuttaa eläin ennen verenlaskua uskonnonvapauden rajoituksen, ja arvioidaan tämän rajoituksen hyväksyttävyyttä. Uskonnonvapautta koskevan tarkastelun yhteydessä tuodaan esiin myös eläinsuojeluaatteen mahdollisuus saada suojaa vakaumuksena ja arvioidaan tästä rituaaliteurastusten sääntelyyn mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia. Uskonnonvapauden lisäksi tutkielmassa käsitellään tainnutusvaatimuksen suhdetta yhdenvertaisuuteen ja syrjintäkieltoon, sillä siitä aiheutuvat negatiiviset vaikutukset kohdistuvat tiettyihin uskonnollisiin ryhmiin. Tässä yhteydessä tarkastellaan sekä välitöntä että välillistä syrjintää. Tainnutusvaatimuksen argumentoidaan täyttävän välillisen syrjinnän tunnusmerkit, mutta sille olevan kuitenkin objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. Tarkastelun lopputulemana voidaan todeta EU-lainsäädännön näkökulmasta jäävän jäsenvaltioiden tehtäväksi luoda oikeudenmukainen tasapaino uskonnonvapauden ja eläinten hyvinvoinnin välille tainnutusvaatimuksesta päätettäessä. EU-jäsenmaat saavat siten antaa painoarvoa eläinten hyvinvoinnille, vaikka se tarkoittaisi uskonnonvapauden rajoittamista. Tämä heijastaa eläinten asemaa koskevaa yhteiskunnallista kehitystä ja on askel kohti oikeusjärjestelmää, joka huomioi paremmin myös muut eläimet kuin ihmisen.

Yhdenvertaisuus on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu keskeinen perus- ja ihmisoikeus. Yhdenvertaisuusperiaatteen asettamista vaatimuksista johtuen rangaistuskäytännön on oltava yhtenäistä. Rangaistuksen määräämisessä yhdenvertaisuuden vaatimus linkittyy kiinteällä tavalla suhteellisuuden vaatimukseen. Rangaistusten on oltava sekä yhdenvertaisuusperiaatteen että suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tästä seuraa, että rangaistuksen mittaamisen on perustuttava tekojen vertailulle. Rangaistuksen mittaaminen on toisaalta luonteeltaan sen kaltaista toimintaa, että sitä on mahdollista säännellä lähinnä periaateluonteisilla normeilla. Rangaistuksen mittaamisessa on perinteisesti käytetty apuna normaalirangaistusajattelun nimellä tunnettua päätöksentekomallia, jossa mittaaminen perustuu oikeuskäytännössä muotoutuneeseen kuvaan rikosten tyypillisistä ilmenemis-muodoista ja niitä vastaavista rangaistuksista sekä käsillä olevan rikoksen vertailuun kyseisen rikos-tyypin ilmenemismuotoihin. Vastaavasti korkeimman oikeuden ennakkopäätösten merkitys rangaistuksen mittaamisessa on perinteisesti ollut pieni. Ratkaisussa KKO 2011:102 korkein oikeus kuitenkin linjasi mittaamisessa huomioon otettavia oikeuslähteitä osin perinteisen normaalirangaistusajattelun kanssa ristiriitaisella tavalla korostaen omien ennakkopäätöstensä merkitystä. Ratkaisun antamisen jälkeen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä on annettu aiempaa enemmän. Tutkielman tarkoituksena on hahmottaa kokonaiskuva tapahtuneesta muutoksesta ja selvittää, mikä merkitys korkeimman oikeuden linjauksella on. Lisäksi tavoitteena on tutkia, minkälainen rooli nor-maalirangaistusajattelulla on uudessa muuttuneessa tilanteessa. Tutkielma piirtää kuvan rangaistuksen mittaamisesta ja siinä noudatettavista keskeisistä periaatteista sekä normaalirangaistusajattelusta. Tutkielmassa on läsnä historiallinen tulokulma, jossa tapahtunutta muutosta ja nykytilannetta suhteutetaan menneeseen. Tutkielmassa havaitaan, että tapahtunut muutos ei ehkä lopulta olekaan niin dramaattinen normaali-rangaistusajattelun kannalta. Normaalirangaistusajattelu on vain päivitettävä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Keskeistä on ennen kaikkea yhdenvertaisuuden ja suhteellisuuden toteuttaminen rangaistuksen määräämisessä parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielmassa havaitaan lisäksi, että korkeimman oikeuden roolin vahvistuminen rangaistuksen mittaamiseen liittyen näkyy ennen kaikkea mahdollisuutena linjata uudelleen vakiintunutta rangaistuskäytäntöä. Konkreettisessa rangaistuksen mittaamistilanteessa alemmassa tuomioistuimessa mittaamista koskevien ennakkopäätösten merkitys sen sijaan jää pitkälti riippumaan kyseistä rikostyyppiä koskevien mittaamisratkaisujen määrästä sekä niiden tarjoamasta vertailumahdollisuudesta käsillä olevan tapauksen kannalta.

Jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen. Suomessa maanpuolustusvelvollisuus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen, joka ei kuitenkaan koske kaikkia yhtäläisesti. Asevelvollisuus määritellään väestötietojärjestelmään kirjatun juridisen sukupuolen perusteella ainoastaan miehille. Velvollisuudesta seuraa merkittäviä rasitteita ja vapaudenrajoituksia. Juridisten naisten on mahdollista hakeutua varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Asevelvollisuuslaki asettaa henkilöt erilaiseen asemaan heidän sukupuolensa perusteella, mikä lähtökohtaisesti loukkaa perustuslain 6 §:n syrjinnän kieltoa, ellei erottelulle ole hyväksyttävää perustetta. Väestötietorekisteriin merkittävä juridinen sukupuoli määritellään biologiaan perustuen joko naiseksi tai mieheksi. Asevelvollisuus pakottaa yksilöt binääriseen sukupuolijaotteluun, vaikka henkilöiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa väestötietorekisteriin merkittyä juridista sukupuolta. Toisaalta sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä nähdään tasa-arvolaissa nimenomaan sukupuoleen perustuvana. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kriittisesti asevelvollisuuden sukupuolirajausta pääasiassa yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon kannalta erityisesti sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään myös itsemääräämisoikeutta, yksityiselämän suojaa sekä henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Tutkielmassa käytetään metodeina kriittistä oikeusoppia, naisoikeutta ja queer-oikeutta nostamaan esille oikeusjärjestelmän epäkohtia. Nykyisessä kansallisessa oikeustilassa asevelvollisuuden sukupuolirajaus ei lainsäätäjän heikoista perusteluista huolimatta muodollisesti loukkaa sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksia. Yhteiskunnan sukupuolikäsityksen sekä perus- ja ihmisoikeuksien kehittyessä tilanne voi kuitenkin muuttua.

Samapalkkaisuus on paitsi perus-ja ihmisoikeus, myös yksi työelämän keskeisimmistä tasa-arvokysymyksistä. Sukupuolten välinen palkkatasa-arvo kaventuu Suomessa hitaasti, mikä on myös johtanut moitteisiin kansainvälisten sopimusten valvontaelinten toimesta. Palkka-avoimuus on viimeisimpien vuosien aikana noussut sekä kansainvälisesti että kansallisesti keskeiseksi keinoksi parantaa sukupuolten palkkatasa-arvoa. Sosiaali- ja terveysministeriö asettikin kolmikantaisen työryhmän ajalle 21.8.2020 – 31.8.2021 valmistelemaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman palkka-avoimuuskirjaukseen perustuvat muutokset tasa-arvolakiin. Palkka-avoimuustyöryhmä ehdotti, että tasa-arvolaissa lisättäisiin henkilöstön, henkilöstön edustajien ja syrjintää epäilevien työntekijöiden tiedonsaantioikeuksia palkoista ja näin estettäisiin sukupuoleen perustuvaa palkkasyrjintää ja edistettäisiin samapalkkaisuuden toteutumista. Tutkielman tarkoituksena on luoda yleiskatsaus palkka-avoimuustyöryhmän esittämiin tasa-arvolain muutoksiin ja niiden vaikuttavuuteen tarkastelemalla ensin tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden perusteita ja tämän osion jälkeen palkka-avoimuustyöryhmän loppuraporttia, hallituksen esitysluonnosta sekä erilaisia lausuntoja.

Uskonnonvapaus on merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on suojeltu useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä Suomen perustuslaissa. Tässä tutkielmassa keskiössä on positiivinen uskonnonvapaus, eli perustuslain 12.2 §:ssä ilmaisu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa. Tutkimuskysymyksenä on tarkastella sitä, mitkä asiat Suomen lainsäädännössä, julkisen vallan käytännöissä ja yksilöiden välisissä suhteissa tukevat positiivista uskonnonvapautta ja mitkä taas rajoittavat. Koska toisella perus- ja ihmisoikeudella, syrjintäkiellolla, on keskeinen merkitys uskonnonvapauden toteutumisen kannalta, analysoidaan uskonnonvapautta myös sen näkökulmasta. Tutkielma on oikeusempiirinen tutkimus, joka pohjautuu olemassa olevaan kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen aineistoon. Sikäli kuin tutkielmassa analysoidaan voimassa olevaa oikeutta, käytetään lainopin metodia. Aineistoa lähestytään critical legal studies -näkökulmasta. Tutkielmassa käytettyä aineistoa on jaoteltu ihmisoikeusindikaattorityössä käytetyllä tavalla rakenne-, prosessi- ja lopputulosindikaattoreihin. Työssä esitellään ensin uskonnonvapautta perus- ja ihmisoikeutena, keskittyen erityisesti positiiviseen uskonnonvapauteen. Luvussa kaksi käsitellään myös uskonnon ja valtion suhdetta Euroopassa, uskontoihin kohdistuvia rajoituksia sekä uskonnollisia vähemmistöjä Euroopassa. Luvussa kolme analysoidaan keskeistä kansallista lainsäädäntöä, julkisen vallan toimia sekä oikeuskäytäntöä ja ylimpien laillisuusvalvojien ynnä muiden oikeusturvatahojen ratkomia tapauksia. Luvun lopussa käsitellään omana osanaan kansallisia ja kansainvälisiä syrjintätutkimuksia uskontoon perustuvasta syrjinnästä. Luvussa neljä esitetään johtopäätökset. Uskontoihin ja uskonnon harjoittamiseen kohdistuu Euroopassa paljon rajoituksia. Pew-tutkimuskeskuksen tekemän tutkimuksen mukaan rajoitusten määrä on noussut vuodesta 2007. Joissain maissa erityisesti vähemmistöjen totutusta poikkeavien uskonnollisten symboleiden käyttöä pyritään rajoittamaan vetoamalla neutraliteettiin ja sekularismiin. Kristinuskoon liittyviä symboleita ja traditioita saatetaan myös pitää osana kulttuuria niin, ettei niitä nähdä enää osana uskontoa. Tämä voi asettaa vähemmistöuskonnot huonompaan asemaan. Rajoitusten ja rakenteellisten ongelmien taustalla voi olla myös ymmärryksen puute uskonnonvapauden merkityksestä ja sen luonteesta perus- ja ihmisoikeutena. Rakenteellisia eriarvoisuuksia eri uskontokuntien välillä Euroopassa luo myös se, että useassa maassa valtiolla ja kirkolla on erityissuhde, jonka johdosta yleensä yksi uskontokunta on muita paremmassa asemassa. Suomessa valtion ja erityisesti evankelis-luterilaisen kirkon välinen suhde on vahva. Kirkon erityinen asema näkyy Suomessa lainsäädännössä ja muualla yhteiskunnallisessa kulttuurissa. Suomessa ei kuitenkaan varsinaisesti ole esimerkiksi sellaista lainsäädäntöä, jolla suoraan rajoitettaisiin uskonnon harjoittamista. Poikkeuksena tästä on esimerkiksi se, että ainoastaan evankelis-luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on verotusoikeus ja että poliisin virkapuvun kanssa ei ole sallittua käyttää uskonnollisia symboleita, kuten ei myöskään armeijassa. Ongelmat ilmenevat erityisesti rakenteissa ja ne voivat merkittävällä tavalla vaikuttaa yksilön uskonnonvapauteen. Useat näistä liittyvät kirkon erityisasemaan. Esimerkiksi vankiloissa ja armeijassa työskentelee pappeja, joiden palkan valtio maksaa, mutta muiden uskontokuntien edustajat työskentelevät omakustanteisesti. Ongelmia on ilmennyt myös vähemmistöuskontojen jäsenten mahdollisuuksissa harjoittaa uskontoaan työpaikalla sekä palvontapaikkojen rakentamisessa. Uskonnonvapauden tosiasiallisen toteutumisen turvaaminen voi edellyttää julkiselta vallalta aktiivisia toimia ja perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Suomessa on myös positiivista uskonnonvapautta tukevia rakenteita, kuten uskonnonvapauslaki, jossa säädetään uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröimisestä, sekä erilaiset rahalliset avustukset uskonnollisille yhdyskunnille. Lisäksi yhdenvertaisuuslaissa on säädetty viranomaiselle, koulutuksen järjestäjälle ja työnantajalle velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Osan tutkielmaa muodostaa uskontoon perustuvan syrjinnän analysointi. Syrjintä on Suomessa yleistä. Syrjintä vaikuttaa myös muun muassa yksilön mahdollisuuksiin ja kykyyn harjoittaa uskontoaan. Suomessa ei kuitenkaan ole juurikaan tehty nimenomaan uskontoon perustuvasta syrjinnästä tutkimusta. Tutkielma osoittaa tarpeen tutkia ensinnäkin tarkemmin positiivisen uskonnonvapauden toteutumista Suomessa, uskontoon perustuvaa syrjintää sekä syrjinnän vaikutuksia uskonnonvapauteen. Tutkimusta olisi perusteltua tehdä erityisesti muslimeista, joiden uskonnon harjoittamiseen Euroopan laajuisesti kohdistuu ja kohdistetaan erityisiä rajoituksia. Lisäksi muslimit kokevat vähemmistönä syrjintää monella tasolla ja heihin myös suhtaudutaan uskonnollisista vähemmistöistä kielteisimmin. Tutkielma osoittaa myös tarpeen suhtautua kriittisesti neutraaliksi koettuun lainsäädäntöön ja tapoihin, sillä ne voivat tosiasiassa vaikuttaa vähemmistöuskontoon kuuluvien henkilöiden mahdollisuuksiin harjoittaa uskontoaan.

Urheiluympäristössä kielenkäyttö on usein poikkeuksellisen värikästä. Viime aikoina niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa on noussut esiin urheiluun ja sananvapauteen liittyviä ongelmatilanteita. Urheilukilpailut ovat tapahtumina ainutlaatuisia, sillä sen lisäksi, että urheilijat kilpailevat keskenään, myös katsojat jakautuvat usein eri joukkueiden tai osallistujien kannattajaksi. Tämä urheilulle tyypillinen vastakkainasettelu vaikuttaa myös erilaisten ilmaisujen luonteeseen. Monissa urheilulajeissa onkin tyypillistä pyrkiä vaikuttamaan kilpailun lopputulokseen niin ”omaa” joukkuetta kannattamalla kuin kilpailevia tahoja häiritsemällä. Etenkin korkeamman tasoiset urheilukilpailut herättävät myös vilkasta keskustelua ja erisuuntaisia mielipiteitä, joita ilmaistaan myös erilaisilla alustoilla, kuten sosiaalisessa mediassa. Perinteisesti sananvapautta on rajoitettu muun ohessa rikosoikeudellisella kunnianloukkaussäännöksellä, jonka voidaan katsoa sallivan tavanomaista laajemman sananvapauden käytön urheilun piirissä. Tutkielmassa käsitellään myös muita rikosoikeuden asettamia sananvapauden rajoituksia. Myös urheiluoikeudessa keskeisessä asemassa olevalla yhdistysautonomialla on tärkeärooli sananvapautta tarkasteltaessa. Yleisesti sananvapauden aineelliset rajoitukset löytyvät lähinnä rikoslaista (39/1889), mutta yhdistysautonomia antaa urheilujärjestöille mahdollisuuden rajoittaa sananvapautta myös urheilun itsesääntelyyn perustuen. Tällöin sananvapauden rajat ylittäviä ilmaisuja saatetaan tutkia useiden eri tahojen toimesta, jolloin samoista rikkomuksista voi seurata niin kurinpitoseuraamus kuin rikosoikeudellinenkin rangaistus. Yhdenvertaisuuslakia sekä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia koskevissa asioissa toimivalta voi olla edellä mainittujen lisäksi myös näitä lakeja valvovilla viranomaisilla. Siten urheilun vakavien eettisten rikkomusten tilanteissa voi syntyä ongelmia sen suhteen, mikä taho on toimivaltainen käsittelemään asian ja miten toinen ratkaisu tulee mahdollisesti huomioida myöhemmässä päätöksenteossa. Tähän liittyy keskeisesti myös erilaiset toimivaltuudet tapausten tutkinnassa, mikä puolestaan vaikuttaa eri tahojen mahdollisuuksiin selvittää todellinen tapahtumainkulku käsiteltävänä olevissa asioissa. Tutkielmassa käsitellään niin itsesääntelyn asettamia sananvapauden rajoituksia kuin päällekkäisen toimivallan tilanteita. Urheilujärjestöjen asema yksityisinä toimijoina vaikuttaa lisäksi perusoikeuksien tarkasteluun. Perinteisesti perusoikeuksilla on katsottu olevan tärkeämpi rooli yksilöiden suojaamisessa julkisen vallan käytöltä eli niin kutsutussa vertikaalisuhteessa. Moderni perusoikeusajattelu kuitenkin yhä enenevässä määrin korostaa perusoikeuksien suojan merkitystä myös yksityisten toimijoiden välillä eli horisontaalisuhteessa. Urheilutoiminnan organisointi pyramidimallin mukaisesti korostaa edelleen horisontaalivaikutuksen tärkeyttä urheilijoiden aseman parantamiseksi. Urheilujärjestöillä on sääntelymonopoli, jossa perusoikeuksien toteutumista ei juuri seurata. Siitä huolimatta, että urheilijat teoriassa vapaaehtoisesti sitoutuvat noudattamaan itsesääntelyä, käytännössä vaihtoehtoa ei kuitenkaan useimmiten ole, mikäli haluaa osallistua kilpailutoimintaan edes jollain tasolla. Sinänsä pyramidimalli on todettu toimivaksi ratkaisuksi urheilun organisoinnissa, mutta sen voidaan katsoa heikentävän merkittävästi urheilijoiden perusoikeussuojaa ilman tehokasta itsesääntelyn laillisuuden valvontaa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella jäämistöoikeudessa esiintyvän tasajaon periaatteen ja perintö- ja lahjaverolaissa säänneltyjen sukupolvenvaihdoshuojennussäännösten suhdetta oikeuden-mukaisuuden ja erityisesti tasajaon periaatteen sekä sen taustalla vaikuttavan yhdenvertaisuuden nä-kökulmasta. Tutkielma rajataan koskemaan ainoastaan listaamattomien osakeyhtiöiden sukupolven-vaihdoshuojennuksia. Tutkimuksen lähtökohtana on, että perintö- ja lahjaverosta ei ole toistaiseksi mielekästä luopua ja siten tutkielman huomio on kohdistettu sukupolvenvaihdoshuojennusten kehittä-miseen ja uudistamiseen. Käytetty tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, eli tutkielmassa tutkitaan voimassa olevaa oikeutta. Tutkielmassa on sovellettu erityisesti ongelmakeskeistä lainoppia. Ongelmakeskeinen lainoppi lähtee siitä, että kun oikeudellinen ongelma on tunnistettu, pyritään löytämään keinot, joilla lainsäätäjä voi korjata oikeudellisen epäkohdan. Tutkimuksessa avataan tasajaon periaatetta, sen kaksitahoisuutta ja sen taustalla vaikuttavaa yhden-vertaisuusperiaatetta sekä niiden vaikutusta sukupolvenvaihdoksen huojennussäännöksiin. Huojennus-säännöksillä tarkoitetaan perintö- ja lahjaverolain 55–57 §:n sekä tuloverolain 48 §:n säännöksiä. Li-säksi tutkimuksessa on perehdytty voimassa oleviin sukupolvenvaihdoksen huojennussäännöksiin, jotta ymmärretään paremmin niiden mahdolliset puutteet ja kehitystarpeet. Tutkielmassa on nostettua esille kritiikkiä huojennussäännöksiä kohtaan ja kartoitettu miten sukupolvenvaihdoshuojennukset suh-teutuvat perustuslakiin nähden. Tutkimuksen mukaan huojennussäännökset eivät ole kaikilta osin ajan tasalla suhteessa tasajaon peri-aatteeseen ja sen taustalla vaikuttavaan yhdenvertaisuuteen ja niihin on syytä tehdä täsmennyksiä. Tasajaon periaatteella on vaikutusta sukupolvenvaihdoksen huojennussäännöksiä tulkittaessa. Tut-kielman mukaan suomalainen yhteiskunta ei ole vielä valmis luopumaan tasajaon periaatteen asemasta keskeisenä jäämistöoikeudellisena periaatteena ja tasajaon periaatteen asema jäämistöoikeuden kes-keisenä periaatteena ei ole edelleenkään horjunut. De lege feranda -kannanotoissa tehdään ja sukupol-venvaihdoksen huojennussääntöihin muutosehdotuksia. Muutosehdotuksissa keskeisin on perintö- ja lahjaverolain 55 §:n kumoaminen koska ei ole täyttä varmuutta täyttääkö se perustuslain rajoitukselle asetetut vaatimukset. Kumoamisen vastapainona tulisi muuttaa ja kehittää tuloverolain 48 §:ää.

In my thesis I will analyze discrimination as it appears in different types of contractual relations and propose my own interpretation on the application of valid law that deals with equality and inclusivity in the Nordic countries. The main focus of my thesis is the legislation and case law of Finland, but I will also refer to the legal systems of Sweden, Norway, and Denmark for comparison. It can be summarized that the most common factors that may result in a person experiencing discrimination are his gender, age, nationality, disability, health, language, religion, and political or ideological convictions. My thesis will explore different instances of discrimination in various contract types, such as consumer contracts, work contracts, and contracts between businesses, as well as long-term contracts. I have also selected a few topics for more thorough analysis, such as discrimination occurring in the workplace and discrimination based on gender. My aim is to form a general principle on the application of the relevant legislation: do national courts interpret the law leisurely or strictly, are there differences between contract types, is one party favored over the other. I also explore so called permitted discrimination in my thesis, with a particular emphasis on comparing the wording of various laws of the Nordic countries. Lastly, I will also present my own thoughts about the state of the valid legislation in addition to offering possible outcomes for future development.

Tutkielmassa keskeisenä teemana on oikeudellinen yhdenvertaisuus. Oi-keudellisesta yhdenvertaisuudesta säädetään kansainvälisissä lähteissä esimerkiksi Euroopan unionin tasolla sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jonka tulkinnasta vastaa pääasiassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Kansallisella tasolla oikeudelli-sesta yhdenvertaisuudesta säädetään perustuslaissa sekä esimerkiksi yleislakina so-vellettavassa yhdenvertaisuuslaissa sekä rikoslaissa. Kaikille mainituille säädöksille on yhteistä, että syrjinnän kiellosta säädetään myös ”muun syyn” perusteella. Tämän tutkielman keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on selvittää, mitä tällaisella ”muulla syyllä” tarkoitetaan muun muassa mainituissa säädöksissä. Lisäksi tutkimuksessa keskitytään esimerkiksi yhdenvertaisuuden ennakolliseen turvaamiseen sekä ”muu-hun syyhyn” liittyviin prosessuaalisiin kysymyksiin, kuten näyttötaakkaan sekä hyvitys- ja korvauskäytäntöön. Tutkielman metodina on lainopillinen tutkimus, eli tutkielmassa systematisoidaan ja tulkitaan voimassaolevaa oikeutta. Tärkeimpinä oikeuslähteinä ovat jo mainitut sää-dökset. Säädöksiä tulkitaan käyttäen hyväksi esimerkiksi lain esitöitä sekä oikeuskir-jallisuutta. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä oikeuskäytäntöön, sillä ”muuta syytä” ei ole riittävällä tavalla käsitelty oikeuskirjallisuudessa. Keskeisenä tutkimustuloksena voitiin muun muassa havaita, että ”muuta syytä” kos-keva lainsäädäntö on pluralistista sekä epäkoherenttia. Tätä ilmentää esimerkiksi se, että ”muun syyn” sisältö poikkeaa toisistaan tutkielmassa käsitellyissä säädöksissä ja sitä ei voida tulkita kaikissa säädöksissä yhteneväisesti.

Pro gradu -tutkielman aiheena on Rikoslain 17 luvun 10 §, jossa kielletään rangaistuksen uhalla Jumalanpilkka, pyhän herjaaminen sekä uskonnonharjoituksen häirintä. Tutkielmassa käydään lyhyesti läpi säännöksen historia ja tehdään analyysi sen perusteluista ja suojelukohteista. Tutkimuskysymykseksi on valikoitu selvittää miten hyvin säännös kestää oikeuden sisäisistä seikoista johdettua kritiikkiä. Tähän vastataan heijastamalla pykälää oikeuden sisäisiin rangaistavuuden rajoitteisiin. Rajoitteet katsotaan tutkimuksessa olevan perusoikeudet ja oikeudelliset periaatteet. Uskonrauhasäännös on saanut nykyisen muotonsa pitkän kehityksen tuloksena. Alkujaan jumalien pilkkaaminen kiellettiin kirouksen pelosta ja myöhemmin varjeltiin valtauskonnon puhdasoppisuutta. Modernit “jumalanpilkka” -säännöt perustellaan puolestaan uskonnollisten tunteiden suojalla. Näin on myös tutkielman aiheena olevan Suomessa voimassaolevan säännöksen laita. Säännös rajoittaa sananvapautta joka on perusoikeus. Näin ollen sen tulee olla perusteltavissa perusoikeusrajoitteiden näkökulmasta. Hallituksen esityksessä säännöksen suojelukohteeksi määritelty uskonnollisten tunteiden suoja ei suoraan oikeuta perusoikeusrajoitukseen. Perustuslakivaliokunta esitti tulkinnan jonka mukaan uskonnollisten tunteiden suojalla myös yleinen järjestys ja uskonnonvapaus tulevat suojelluiksi ja siten se katsoi säännöksen olevan hyväksyttävissä. Tutkielmassa pyritään selvittämään kuinka hyvin nämä perustelut kestävät kriittistä tarkastelua. Lainsäätäjältä on jäänyt ottamatta kantaa ja siten myös perustelematta säännöksen suhde yhdenvertaisuuteen. Tutkielmassa pyritään hahmottamaan säännöksen mahdollista ristiriitaa yhdenvertaisuuden kanssa. Säännöksestä on korkeimman oikeuden tapaus. Tutkielman lopuksi pyritään analysoimaan ja kommentoimaan tapausta aikaisemmin selvitetyn valossa.