Browsing by Title

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asiantuntijatyö Tekijä: Toni Timlin Työn nimi: Hyvä suarna kirkossa, ni se antaa lohdullisuutta ja piäseepi tuas etteenpäin. Miten savolainen kuulija kokee lohdutuksen saarnasta. Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2024 Sivumäärä: 58+9 Avainsanat: saarnakokemukset, kohtaaminen, armonvälineet, oppi Ohjaaja: Johan Bastubacka Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkielman tavoitteena oli tarkastella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksen saarnan kuulijan kokemuksia lohdutuksesta kuormittavassa elämäntilanteessa. Jumalanpalveluksen saarnan kuulijan kokemukseen vaikuttavat useat tekijät, jotka periytyvät jo luterilaisen saarnan alkuajoista asti. 1500-luvulla reformaation ja Martin Lutherin keskeiset näkemykset saarnaan ja saarnan kuulemiseen sekä ennen kaikkea uskon todeksi elämiseen liittyen ovat vieläkin ajankohtaisia. Maailma on muuttunut Lutherin ajoista, mutta uskon peruskysymykset ovat edelleen samoja. Luterilaisen uskon mukaan saarnassa voidaan kuulla Jumalan ääni ja kohdata itse Jumala. Saarnalta haetaan ennen kaikkea kuormittavassa elämäntilanteessa rohkaisua ja toivoa tulevaisuuteen. Saarnan viestin välittymisessä on useita tekijöitä, jotka vaikuttavat saarnan kuulijan kokemukseen. Saarnaajan puhetaito on merkittävässä asemassa erityisesti omasta toiminnastaan ahdistuneen ja kuormittavan elämäntilanteessa keskellä olevan kuulijan saarnakokemuksessa, jotta hän kuulisi siinä Jumalan anteeksiantavan äänen. Isoon osaan huomioitavista asioista saarnaaja pystyy itse vaikuttamaan mutta on myös tekijöitä, jotka ovat kuulijan vaikutuksen alaisia. Yksi tällainen ulottuvuus on saarnan kuulijan luottamus siihen, että saarnatuolista kuuluva ääni todella on Jumalan ääni. Tutkimukseni lähtökohta oli juuri saarnan kuulijan kokemuksissa. Näin tutkimuskysymykseksi muotoutui: mitkä asiat vaikuttavat saarnan kuulijan lohdullisuuden kokemukseen kuormittavassa elämäntilanteessa? Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin marras- joulukuussa 2023. Haastatteluihin osallistuneet henkilöt osallistuivat aktiivisesti paikkakuntansa jumalanpalveluselämään Pohjois-Savon maakunnassa. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisellä sisällön analyysin avulla. Tutkimustuloksina saarnan lohdullisuuden kokemukseen kuormittavassa elämäntilanteessa tutkimuksen mukaan vaikuttavat kuulijan kokemukset kohtaamisesta, anteeksiantava ilmapiiri saarnassa ja opillisten asioiden selkeä selittäminen. Kohtaamisen kokemukseen vaikuttavat niin nonverbaali viestintä kuin empaattinen rinnalla kulkeminen. Synninpäästön kokemus ja anteeksiantava ilmapiiri saarnassa on aivan keskeisessä asemassa erityisesti kuulijan omasta toiminnasta johtuneen ahdistuksen yhteydessä. Se, että oppia ei selitetty, vaikutti kuulijan kielteiseen kokemukseen saarnan lohdullisuudesta. Luterilaisen uskon peruskäsitteistä laki ja evankeliumi selkeästi selitettynä ovat tutkimuksen mukaan saarnan keskeisintä ydintä kuulijan kokemuksissa. Elämäntilanteiden vaikutus saarnan viestin vastaanottokykyyn leikkasi läpi kaikki kolme osa-aluetta tutkimustuloksissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tulkintoja hyvinvointivaltiosta. Tutkimuskohteena on puolueiden periaateohjelmat. Tavoitteena on määrittää, millaisen hyvinvointivaltion puolueet ohjelmissaan muotoilevat ja millainen ajatteluperinne näkyy muotoilujen taustalla. Tutkimuksen metodina on käsiteanalyysi. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että hyvinvointivaltiosta on mahdotonta tehdä kaikissa yhteyksissä pätevää muotoilua. Käsitys hyvinvoinnista ja sen edistämisestä vaihtelee eri kulttuureissa ja aikakausina, ja se on jatkuvan väittelyn aiheena. Puolueiden ohjelmia voidaan kuitenkin tarkastella hyvinvointivaltion käsitteestä tehdyn rajatumman muotoilun pohjalta. Muotoilussa hyvinvointivaltio esitetään hyvinvointirelaationa, jossa valtio on toimija, joka tekee tiettyjä politiikkatoimia edistääkseen kansalaistensa hyvinvointia. Muotoilun perusteella voidaan tutkia sitä, miten puolueet määrittävät hyvinvoinnin, millaisia politiikkatoimia hyvinvoinnin toteuttaminen edellyttää ja mikä on julkisen sektorin vastuu politiikkatoimien toteuttamisessa. Tarkastelun tueksi esitetään kolme suomalaisen hyvinvointivaltion kehitykseen vaikuttanutta taustakertomusta: työväenluokkainen kertomus, luterilaisen lähimmäisenrakkauden kertomus sekä markkinaliberalismin kertomus. Kertomukset auttavat hahmottamaan, miten erilaiset yhteiskunnalliset ideologiat näkyvät puolueiden linjauksissa. Analyysin pohjalta voidaan sanoa, että kolme suurta poliittista puoluetta ovat sitoutuneita hyvinvointivaltiopolitiikkaan. Jokainen puolue pitää tärkeänä, että julkinen sektori edistää kansalaisten hyvinvointia. Näkemykset hyvinvoinnista ja sen edistämisen vaatimista politiikkatoimista kuitenkin eroavat toisistaan. Kokoomus korostaa eniten yksilönvapauden ja markkinoiden merkitystä. Keskusta puhuu egoismin ja hyvän tekemisen yhdistävästä vastavuoroisesta yhteisöllisyydestä. Sosiaalidemokraattien ajattelussa korostuu yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että puolueet eivät ota kantaa moniin hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta olennaisiin kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, kuinka suuret yhteiskunnalliset erot ovat hyväksyttäviä, pitääkö talouden suhdanteita tasata talouspolitiikan keinoin ja millaisia sopeutustoimia hyvinvointivaltion pelastamiseksi voidaan hyväksyä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyössä toimivien maahanmuuttajanaisten osallistumismotiiveja. Tarkka tutkimuskysymykseni on, millaisia motiiveja maahanmuuttajanaisilla on osallistua Punaisen Ristin vapaaehtoistyöhön. Tutkimuskysymyksiä oli alun perin kaksi, joista jälkimmäisen tarkoitus oli kartoittaa arvoja ja maailmankatsomusta ja sitä, millä tavalla ne mahdollisesti vaikuttavat osallistumismotiiveihin. Jälkimmäisen aineiston jäätyä ohueksi päätin sisällyttää tutkimukseen vain yhden tutkimuskysymyksen, ja käsitellä jälkimmäisen aineistoa vain esittelymielessä toisen pääluvun viimeisessä alaluvussa. Aineiston keräsin haastattelemalla englanniksi kuutta maahanmuuttajanaista, joista jokainen toimi haastatteluhetkellä vaihtelevalla aktiivisuudella Helsingin seudun Punaisen Ristin vapaaehtoistyössä erilaisissa toimintamuodoissa. Eri toimintamuotoja ovat kulttuurikahvila, kansainvälinen ensiapuryhmä sekä ystäväpalvelu. Haastateltavat ovat iältään 23–60-vuotiaita ja edustavat viittä eri kansallisuutta. Vain yksi heistä puhuu ensimmäisenä äidinkielenään englantia. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja haastatteluaineisto on analysoitu aineistolähtöisesti sisällönanalyysilla. Sisällönanalyysin perusteella syntyi yhteensä 14 alaluokkaa eli motiivit, jotka vastaavat tutkimuskysymykseeni maahanmuuttajanaisten vapaaehtoismotivaatiosta. Nämä motiivit esitellään tutkimuksen kahdessa pääluvussa. Analyysin lopuksi pääluokista syntyi neljä eri teoreettista käsitettä – aktiivikansalaisuus, merkitys, ulospäinsuuntautuneisuus ja subjektiivisuus –, jotka muodostavat motiiveille teoreettisen viitekehyksen, ja toisaalta myös selittävät, minkä tyyppiset motiivit ovat näille maahanmuuttajanaisille tärkeitä. Nämä teoreettiset käsitteet toimivat myös pääluvuissa otsikoina ja liittävät tutkimuksen kohteena olleen motivaation laajempaan tieteelliseen keskusteluun. Kokonaisuudessaan haastatteluiden punainen lanka on aktiivinen ihannekansalaisuus, jota Suomeen muuttanut siirtolainen pyrkii tavoittelemaan omalla toiminnallaan. Lisäksi merkityksellisyys ja toiminnan mahdollistama sosiaalisuus ovat haastattelujen johtavia teemoja. Haastateltavat ovat arvomaailmaltaan melko perinteisiä – muun muassa myötätunto, rehellisyys ja hyödyllisenä oleminen ovat heille tärkeitä –, mutta maailmankatsomukseltaan he edustavat enimmäkseen humanismia. Kaksi vapaaehtoista ilmoittaa, ettei usko Jumalaan lainkaan, kaksi ilmoittaa uskovansa omalla tavallaan, yksi ei ole varma ja yksi toteaa, ettei asialla ole väliä. Kristillistä taustaa löytyy lähes kaikilta, mutta sen tuomiin arvoihin tai oppeihin suhtaudutaan varsin heterogeenisesti. Vaikka oikeastaan kaikilla on humanistinen lähtökohta elämään, löytyy joukosta myös kiinnostusta esimerkiksi uususkonnollisuuteen.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten historioitsija al-Ṭabarī (k. 923) tulkitsee Marian hahmoa (مریم بنت عمران) ja hänestä kerrottuja kertomuksia historiateoksessaan Taʾrīkh sekä miten Koraanin ja kristillisten lähteiden kertomukset Mariasta vaikuttavat al-Ṭabarīn tekstissä. Tutkielman avulla laajennetaan Mariasta tehtyjä tulkintoja islamilaisessa traditiossa ja osoitetaan, miten Mariasta kertovien tarinoiden mallit liikkuivat yli uskontorajojen. Tutkielmalla liitytään osaksi tutkimusperinteitä, jotka käsittelevät islamin raamatulliseen historiaan perustuvaa tulkintatraditiota, islamilaista historiankirjoitusta ja al-Ṭabarīn historiateoksen tutkimista. Tutkimusaineisto koostuu al-Ṭabarīn historiateoksesta, Koraanista, Jaakobin protoevankeliumista sekä Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeista. Tutkimusmetodina sovelletaan laadullista sisällönanalyysia ja vertailua. Sisällönanalyysi toteutetaan aineistolähtöisesti tunnistamalla ja nimeämällä aineistosta sisällöllisiä elementtejä tutkimuskysymysten mukaisesti, minkä jälkeen tutkittava aineisto järjestetään johtopäätösten tekoa varten. Vertailun perusteena toimii tieto, jonka mukaan Koraani ja kristilliset lähteet vaikuttivat al-Ṭabarīn historiakirjaan. Al-Ṭabarīn tulkinnat koostuvat viidestä eri lähteestä tulevasta kertomuksesta. Johtopäätösten mukaan al-Ṭabarī tulkitsee Marian hahmoa Koraanin sanoman ja ideaalin naiskuvan kautta. Maria on Koraanin sanoman mukaisesti Jumalan valitsema ja puhdistama. Ideaalilla naiskuvalla tarkoitetaan representaatioita eli todellisuutta korvaavaa naiseuden kuvastoa ja tavoiteltavia naisellisia ominaisuuksia, joita ovat puhtaus, neitsyys/siveys ja äitiys. Maria näyttäytyy ristiriitaisuuksien kuten puhtauden ja epäpuhtauden kautta, mikä rikkoo ideaalin naiskuvan määritelmää. Al-Ṭabarīn esittämät kertomukset täydentävät Koraanin viitteellistä tyyliä kristillisissä lähteissä esiintyvillä sisällöllisillä piirteillä eli Mariasta kertovat tarinat olivat vuorovaikutuksessa islamilaisten ja kristillisten yhteisöjen tarinallisten mallien kanssa. Aikaisempaan tutkimukseen verrattuna tutkimustulokset laajentavat al-Ṭabarīn kertomusten Maria-tulkintoja. Marian hahmon ja hänestä kerrottujen narratiivien tutkimus hyötyy tulevaisuudessa feministisestä kirjallisuudentutkimuksesta ja feministisistä teorioista.

Tämä työ käsittelee partioliikkeen arvokasvatusta vuosilta 1917–1918 kahden lehden, Partiolaisen ja Ole Valmis-lehden näkökulmasta. Suomi koki kyseisinä vuosina murroskauden itsenäistymisen ja sisällissodan muodossa. Partio oli uusi harrastus: se oli ehtinyt toimia vuoden ennen kieltämistä ja sallittiin jälleen vuonna 1917. Tutkimus tarkastelee kahden partiolehden näkökulmasta partioliikkeen arvokasvatuksen suhdetta suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin. Erityisen huomion kohteena on se, millaista partioliikkeen arvokasvatus oli ja miten se muuttui yhteiskunnan vaikutuksesta. Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten partioliikkeen arvokasvatus vastasi yhteiskunnan yleisiä kasvatusihanteita. Vuonna 1917 alkoi ilmestyä kaksi partiolehteä, Ole Valmis ja Partiolainen. Kumpikin partiolehti kilpaili samasta lukijakunnasta - partiolaisista. Kummassakin lehdessä esiteltiin partioliikkeen ohjelmaa, arkipäivän vinkkejä, leikkejä ja korkeimman neuvoston viralliset, partioliikettä koskevat päätökset. Lehdet erosivat toisistaan vain suhtautumisella suomen ja ruotsin kielisyyteen: Ole Valmis edusti kaksikielistä linjaa ja Partiolainen suomenkielistä. Partiolehdet olivat lähellä käytännön partiolaisuutta niin, että samalla kerrottiin hallinnon liikkeistä. Lehdet tarjoavat tästä syystä hyvän näkökulman arvokasvatukseen ja sen muutoksiin. Vuonna 1919 partiolehdet yhdistyivät yhdeksi, Partio –nimiseksi lehdeksi. Partioliike myötäeli yhteiskunnan muutoksissa. Partioliikkeen arvokasvatus muuttui osittain yhteiskunnan murrosajan vuoksi, osittain oman uutuutensa takia. Vuonna 1917 Ole Valmis –lehdessä ja Partiolaisessa määriteltiin harrastuksen rajat: mitä partio on, millaisia partiolaiset ovat ja kuinka heitä halutaan kasvattaa. Partioliikkeen sisäinen kehitys keskeytyi vuonna 1918, kun sisällissota puhkesi. Yhteiskunnassa elettiin poikkeusaikaa, samoin partioliikkeessä: varsinainen toiminta keskeytyi ja liikkeen piirissä keskityttiin sodassa toimimiseen. Sodan jälkeen arvokasvatuksessa korostettiin kaatuneiden esimerkillisyyttä rohkeudessa, annettiin vinkkejä ruokapulan helpottamiseksi ja puhuttiin partioliikkeen suomalaistamisesta. Vuonna 1918 alkunsa saaneet kehityslinjat jatkuivat vuodelle 1919. Käytännön taitoihin tehtiin tarkennuksia: vartion kokouksista kirjoitettiin, kilpailemisesta kerrottiin ja tarkkuuden kasvatukseen opetettiin. Katseet voitiin kääntää myös ulkomaille, kun maan sisäiset ongelmat olivat tasoittumassa. Vuoden 1919 yhteneväisyys huipentui uuteen partiolehteen, joka oli tarkoitettu kaikille yhteiseksi, viralliseksi partiolaisten äänenkannattajaksi.

Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.

Tutkielmassani selvitän, millaista toimijuutta profeetta Hesekielillä on Hesekielin kirjan luvuissa 3–4. Kyseisissä luvuissa Hesekielille tapahtuu monia epämääräisiä ja epätavallisia asioita, jotka antavat aihetta perusteelliselle toimijuuden analysoinnille. Hän esimerkiksi syö kirjakäärön sekä saa käskyt maata kyljellään yli vuoden ja paistaa leipää ihmisen lannalla. Tutkin toimijuutta käyttäen sekä sen sosiaalitieteellisiä että kognitiotieteellisiä määritelmiä. Kognitiivisen uskonnontutkimuksen menetelmille on tarvetta erityisesti siksi, että teksti sisältää kuvauksia possessiosta ja rituaalisesta toiminnasta. Tutkielmani siis kokeilee erilaisten toimijuuskäsitysten hyödyntämistä yhdessä – tämän monitieteisen lähestymistavan on osaltaan tarkoitus herättää keskustelua toimijuuden käsitteen määrittelystä. Koska tekstin keskeisenä teemana on Hesekielin profeettuus, analysoin myös erityisesti Hesekielin profeetallista toimijuutta. Analyysini jakautuu viiteen tapaustutkimukseen. Tutkin Hesekielin käärön syömistä (2:8–3:11), Hengen ja Jahven käden esiintymistä (3:12–15, 22–24), Hesekielin mykkyyttä (3:24–27), symbolisia tekoja (4:1–11) ja ruoan puhtauteen liittyvää valitushuutoa (4:12–15). Hesekielin toimijuus tutkimassani tekstissä on välineellistä ja tiukasti rajoitettua. Ajallisesti se suuntautuu eniten taaksepäin eli valmiiksi määritettyihin toimintamalleihin, mutta muitakin suuntautumisia on havaittavissa. Jumala hallitsee Hesekielin toimijuutta käskyillä, rajoituksilla ja myös possessiolla Hengen ja Jahven käden kautta. Tästä yleiskuvasta poikkeaa jae 4:14, jossa Hesekielin toimijuus on henkilökohtaista, itsenäistä ja käytännöllistä; hän pystyy vaikuttamaan toimintansa sisältöön oman identiteettinsä ja moraalikäsityksensä pohjalta. Monipuolinen teoriapohja auttaa luomaan Hesekielin toimijuudesta kattavan kuvan. Parempi käsitys toimijuudesta hyödyttää yleisesti muidenkin Hesekielin henkilöhahmon osa-alueiden tutkimista.

Tässä tutkielmassa analysoin ihmisen ja eläimen kimeereistä käytyä eettistä keskustelua systemaattisella analyysillä. Kimeerillä tarkoitetaan geneettisesti erilaisten eliöiden muodostamaa yksilöä. Eettistä keskustelua on käyty ihmisen ja eläimen geeneistä tehtyjen kimeerisolujen käyttämisestä terapeuttisiin tutkimuksiin, mutta myös tarunomaisesta ihmis-eläinolennosta, joka voidaan ehkä tulevaisuudessa luoda geeniteknologisesti. Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida keskustelussa esitetyistä argumenteista moraalifilosofisia taustatekijöitä. Lähteinä käytän Human Fertilization Embryology Authority:n tutkimuksessa julkaistuja ja BBC:n journalistitoimituksen julkaisemia argumentteja. Kimeereitä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden läpikäynti luvussa 2 paljastaa kimeereistä käytettyjen käsitteiden ja tutkimustulosten esittämisen monitahoisuuden. Lainsäädännön tarkastelu osoittaa, että niissä maissa, missä normistoa on säädetty, ihmisen ja eläimen perintötekijöistä koostuvia kimeerisiä soluja ihmisen aikaansaamiseksi saa kasvattaa enintään kaksi viikkoa. Jaottelen kimeereistä lausuttuja argumentteja puolustaviin ja vastustaviin luvuissa 3 ja 4. Tunnistan puolustavista argumenteista teemoja, joita ovat tutkimuksen vapaus, elämän kunnioittaminen ja vetoaminen uskontoon tai eettisyyteen. Kimeerejä vastustavien argumenttien teemoiksi tunnistan geeniteknologian vastustamisen arvostamalla perinteitä ja eri eläinlajeja luonnossa sekä pelon oikeuksien loukkaamisesta ja pahan aiheuttamisesta. Argumenttien taustalla vaikuttavan moraaliteorian nimeäminen riippuu näkökulmasta. Puolustavien argumenttien taustalta paljastuu erityisesti naturalistiseen, utilitaristiseen ja vastustavien kantilaiseen moraalifilosofiaan perustuvia näkemyksiä. Argumentoijia yhdistää intressi oikeudenmukaiseen elämän kukoistukseen ja hyveellisyyteen erityisesti yksittäisinä toimijoina. Argumenteista paljastuu, että vastakkaisen osapuolen näkemystä huomioidaan siten, että ehdotetaan pragmaattista ratkaisua. Tutkijoiden käymä keskustelu kimeereistä keskittyy selventämään persoonan, identiteetin ja ihmisarvon käsitteitä niiden soveltamiseksi alkioon, kuvitteelliseen kimeeriolentoon ja niiden moraaliseen asemaan. Alkiosolujen elämällä voi olla useita päämääriä, kuten auttaminen terapeuttisesti tai lisääntyminen. Kaikilla eliöillä on oikeus hyvään elämään tulla kohdelluksi eettisesti arvokkaasti. Johtopäätöksinä luvussa 5 esitän, että tämän tutkimuksen perusteella keskustelijoita yhdistää intressi säilyttää ihmisen geeniperimä ehyenä ja haluttomuus luoda eläimen ja ihmisen mytologisen minotaurin kaltaista kimeeriolentoa, koska siihen ei olla valmiita eettisesti eikä teknologisesti. Keskustelijoita erottaa suhtautuminen geeniteknologiaan. Kummankin osapuolen argumenteissa kannatetaan hyvinvoinnin lisäämistä ja riskienhallintaa. Työ osoittaa, että puolustavien ja vastustavien argumenttien taustalta voidaan löytää yhteisiä taustatekijöitä, kuten uskomuksia, asenne hyvään ja oikeaan, intressi lisätä hyvinvointia ja arvo elämän kunnioittamisesta.

Tutkimus koskee lähetystyöhön liittyvää vapaaehtoistyötä lähetysharrastuksen ja lähetyskasvatuksen ilmentäjänä. Tutkimuskontekstina on kristillinen opiskelijajärjestö Opiskelijain Lähetysliitto (OL). Tutkimuskysymykset ovat: Millainen lähetysharrastuksen konteksti OL on ollut vuosina 1972–2000? Millaista on OL:n antama lähetyskasvatus? Miksi nuorena aikuisena on toteutettu lähetysharrastusta OL:ssä? Miten tavoitteisuus ja intentionaalisuus ilmenevät OL:n vapaaehtoisilla? Tutkimusaineistona ovat OL:n arkisto- materiaalista toimintakertomukset ja jäsenanomukset, sekä haastattelut, joihin osallistuivat vuosien 1972–2000 kaikki 25 OL:n entistä puheenjohtajaa. Haastatteluista 20 oli teemahaastattelua ja viisi suoritettiin sähköpostitse. Arkisto- ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella ja määrällisellä sisällönanalyysillä aineisto- ja teorialähtöisesti. Analysoinnin apuna käytettiin Atlas-ti ja Excel-tietokoneohjelmia. Tutkimuksen uskonnon- pedagogisina lähtökohtina ovat tilannesidonnainen oppimiskäsitys, erityisesti Laven ja Wengerin (1999) teoria sekä tavoitteisuuden ja intentionaalisuuden käsitteet Kansasen (1981, 2004) määritteleminä. Analysointirunkona koetellaan kasvatusmenetelmien yhteydessä Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereitä ja osallistumissyiden kohdalla Yeungin (2004) vapaaehtoismotivaation mallia. Arkistoaineiston analyysi osoitti, että OL järjestönä muistuttaa seurakuntien lähetystoimintaa toimintaan osallistuvien määrien ja toimintamuotojen osalta, mutta poikkeaa siitä jäsenistön ikärakenteen puolesta. Haastatteluaineiston pohjalta tutkimuksessa luotiin OL:n lähetyskasvatuksen malli, jossa OL esiintyy oppimis- ympäristönä arvomaailman, kasvatustavoitteiden ja kasvatusmenetelmien näkökulmista. OL:n arvomaailmaa kuvaa post-moderni sekä-että -eetos, mikä näkyy ekumeenisena kristillisyytenä sekä kokonaisvaltaisena lähetyskäsityksenä. OL:n lähetyskasvatuksen mallin ytimen muodostavat tavoitteet. Päätavoitteena on lähetys- harrastuksen synty ja syveneminen, jonka alatavoitteita ovat: lähetyskipinän syttyminen, lähetysidentiteetin kehittyminen ja lähetystyöstä vastuunkantaminen jo nyt. Päätavoite sisältää siten emotionaalisen, kognitiivisen ja pragmaattisen ulottuvuuden. Sivutavoitteista horisontaalisia ovat omaan yhteisöön ja globaaliin maailmaan sosiaalistuminen, vertikaalisia taas ovat kristillisen spiritualiteetin kehittyminen ja uskonnollisen toiseuden kohtaamisen oppiminen. Pää- ja sivutavoitteet kuuluvat yhteen, sillä sivutavoitteiden tarkoitus on tukea päätavoitteen toteutumista. Tutkimus esittää, että tavoitteet kuvaavat yleisemminkin lähetyskasvatuksen tavoitteita, ja että niiden kautta voidaan hahmottaa lähetyskasvatuksen suhdetta missiologiaan ja piirteitä uskontokasvatuksen alueena. Mielekkään oppimisen kriteereistä tärkeimmiksi nousivat kontekstuaalisuus ja transfer. Kontekstuaalisuus merkitsi esimerkiksi lähetystyön konkreettista tukemista. Sen sijaan eri kulttuurien ja uskontojen konteksteissa lähetystyön tekemiseen tutustuminen tapahtui lähinnä asiantuntijaluennoilla. Kriteerien parempaan toteutumiseen havaittiin tarvittavan tiedostavampaa ohjausta ja tavoitteiden hahmottamista OL:n vastuunkantajien, asiantuntijoiden ja osallistujien parissa. OL:ään osallistumissyyt olivat haastatteluaineistossa yhtä moninaisia kuin muissakin vapaaehtoistyön tutkimuksissa, ja toisaalta niissä korostuivat nuorille ja nuorille aikuisille tyypilliset piirteet. Vertailemalla painotuksia Yeungin ja OL:n lähetyskasvatuksen mallien kautta muodostettiin OL:ään liittyvät lähetysharrastuksen orientaatiot, joita ovat: oman spiritualiteetin kehittäminen, yhdessä tekeminen, yhteisön kehittäminen ja lähetysprofessio. Orientaatiot ilmentävät lähetysharrastuksen vertikaalisesti ja horisontaalisesti sekä ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita elementtejä. Tutkimuksen mukaan vahvasti sitoutuneilla vapaaehtoisilla näyttää olevan selkeä käsitys kasvatustoiminnan tavoitteisuudesta. Intentionaalisuudessa havaittiin eroja sekä sisällössä että määrässä. Osalle kasvatukselliset päämäärät ovat olleet vahvemmin osana vapaaehtoistyötä, kun taas osalla painopiste on ollut enemmän omassa osallistumisessa. Paljon intentionaalisuutta ilmeni yhteisön kehittämisen orientaatiossa. Lähetysprofession orientaatiossa tuotiin esille evankeliointia ja/tai lähetyskasvatusta sekä OL:ssä että OL:n ulkopuolella.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä Matteuksen evankeliumissa. Ihmisen Poika -käsite, ὁ υἱὸς τοῦ ἀνθρώπου, esiintyy Jeesuksen suosituimpana tapana viitata itseensä evankeliumin kerronnassa. Retoriikalla tarkoitan sitä, miten käsitettä käytetään puheessa, miksi sitä käytetään ja miten sen on tarkoitus suostutella tai vaikuttaa kuulijoihinsa. Käytän tutkielmassani Vernon K. Robbinsin kehittelemää sosioretorista tulkintamallia. Hyödynnän sen menetelmistä valikoidusti tekstin sisäisiä, sosiaalisia, kulttuurisia ja uskonnollisia kudoksia. Erittelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä kussakin 30 esiintymässään suhteessa sen käyttökontekstiin. Olen luokitellut nämä käyttökontekstit Ihmisen Pojan (1) nykyiseen asemaan, (2) kärsimykseen, kuolemaan ja kuolleista heräämiseen sekä (3) tulemiseen ja uuteen valtakuntaan. Retorisen käytön selvittämiseksi erittelen analysoitavasta tekstistä ja sen lähikontekstista muita tarvittavia kielellisiä ja sosiaalisia rakenteita. Tutkielmani tuloksena Ihmisen Poika -käsitettä käytetään retorisesti vahvistamaan vastakkainasettelua Jeesuksen ja ”tämän sukupolven” välillä, ilmaisemaan opetuslapsille Jeesuksen kärsimyksen ja korottamisen välinen ristiriita hänen kohtalossaan, vahvistamaan opetuslasten uskoa ja motivoimaan heitä seuraamaan Jeesusta. Ihmisen Poika -käsitettä käytetään myös merkitsemään ja korostamaan opetuslapsille sellaisia puheita, joissa käsitteen avulla ladataan voimakasta vastakkainasettelua, jännittyneitä tunteita ja valtavia merkityksiä sekä hänen että opetuslasten kohtaloihin. Jokaisessa kolmessa Ihmisen Poika -käsitteen käyttökontekstissa korostuu toisistaan poikkeavat retoriset käyttötavat. Ihmisen Pojan nykyistä asemaa (1) käsittelevissä tekstikohdissa käsitteen käyttö lietsoo konfliktia Jeesuksen ja hänen seuraajiensa sekä ”tämän sukupolven” välillä. Kärsimyksen, kuoleman ja kuolleista heräämisen (2) kontekstissa Ihmisen Poika -käsitettä käytetään opettamaan opetuslapsille Jeesuksen ristiriitaisesta kohtalosta ja tehtävästä ja luodaan opetuslapsille yhä suurempaa jännitystä tämän ristiriidan ratkeamista varten. Ihmisen Pojan tulemista ja uutta valtakuntaa (3) käsitellessä Jeesus käyttää Ihmisen Poika -käsitettä motivoidakseen opetuslapsia julistustyöhön, epäitsekkäisiin tekoihin ja Jeesuksen seuraamiseen. Tässä retoriikassa Jeesus käyttää tulevan palkinnon lupauksia ja tuomion varoituksia tapoina motivoida opetuslapsia ja valaa heihin rohkeutta tulevia vainoja varten. Retoristen havaintojen perusteella Ihmisen Poika -käsitettä voisi luonnehtia Jeesuksen tehtävänimeksi. Ihmisen Poika -retoriikan kattavampi tutkimus voisi antaa tarkempia ja monipuolisemmin perusteltuja havaintoja sen käytöstä evankeliumeissa ja muissa lähteissä. Tutkielman tulokset ovat kuitenkin hyödyllinen ja varteenotettava vaihtoehto sille, kuinka Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä ja merkitystä tulisi ymmärtää.