Browsing by study line "Ministry"

Tässä tutkielmassa tarkastelen Justinos Marttyyrin uskoa tuhatvuotiseen valtakuntaan tämän Dialogi Tryfonin kanssa -teoksen luvuissa 80–81. Pyrin selvittämään, perustuvatko Justinoksen millennium-käsitykset pääosin Ilmestyskirjan lukuun 20, vai juontuuko tämän argumentaatio laajemmasta eri traditioiden kokonaisuuksista. Sikäli kuin se on mahdollista, tarkastelen myös näiden lähteiden luonnetta. Justinoksen viittaa erityisesti Hesekieliin, Jesajaan ja ”muihin” profeettoihin millennium-uskon todistusteksteinä, mutta käsittelee tuhatvuotisen Kristuksen valtakunnan teemaa, joka löytyy eksplisiittisesti vain jakeista Ilm. 20:1–10. Luon vertailevan katsauksen Ilmestyskirjan ja Dialogin millennium-tematiikkaan, ja analysoin sekä Justinoksen käyttämistä lähteistä esitettyjä teorioita että Dialogin sisältämiä suoria mainintoja lähteisiin liittyen. Lopuksi analysoin Justinoksen tulkinnalle keskeisen jakeen Ps. 90:4 poikkeavaa lukutapaa ja tulkintaa sekä variantin esiintymistä muissa varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Jotta useiden toisistaan eroavien eskatologisten käsitysten vertailu olisi helpompaa, ja jotta tutkimuksessa yleisesti käytössä olevien termien millennialismi, kiliasmi ja millenarismi epämääräisyys ei koituisi ongelmaksi, käytän tutkielmassa niiden sijasta yleistermiä millennium-usko. Tutkielman tuloksista käy ilmi, että Ilmestyskirjan millennium-uskon merkitys Dialogin kuvaukselle on merkittävä, ja teokset ovat kosketuksissa samoihin Vanhan testamentin teksteihin. Ilmestyskirja on Justinokselle todennäköisesti tulkintaa ohjaava ikkuna Hesekielin ja Jesajan profetioihin, mutta tärkeydestään huolimatta vain yksi osa sitä tradition kokonaisuutta, johon Dialogi tukeutuu. Justinoksen keskeinen argumentti millennium-uskonsa puolesta on tämän jakeista Jes. 65:17–25, Ps. 90:4 sekä 1. Moos 5:5 johtama eksegeesi, jonka elementit juontuvat jo juutalaisesta tulkintaperinteestä. Jakeen Ps. 90:4 lainaus esiintyy kohdassa Dial. 81:3 poikkeavassa muodossa ἡμέρα κυρίου ὡς χίλια ἔτη, ja variantti toisintuu vain hyvin pienin muunnoksin myös muissa ensimmäisen ja toisen vuosisadan kristillisissä kirjoituksissa. Psalmin lainaus liittyy kaikissa teoksissa eskatologiaan, mutta sen tukemat tulkinnat eivät ole keskenään yhteneviä, mikä aineiston perusteella viittaa Justinoksen käyttäneen lähteenään kristillistä testimonia-kokoelmaa, joka on sisältänyt Septuagintan lukutavasta osittain poikkeavan psalmin 90 jakeen.

Tutkielma käsittelee Basileios Suurta, joka on yksi merkittävimmistä teologeista 300-luvulla. Hänellä on valtava kirjallinen tuotanto, joista tutkielman kannalta merkittävimmät ovat hänen esipuheensa ensimmäiseen Psalmiin ja kuuluisa puhe Ad adolescentes. Tutkielmassa tarkastelen erityisesti Basileioksen käsitystä mimesiksestä, jolla on sielua tai tunteita parantava luonne, joka näkyy kolmella tavalla hänen teksteissään: negatiivinen mimesis, positiivinen mimesis ja antiikin kirjallisuuden jäljittelevä ominaisuus suhteessa pyhiin kirjoituksiin. Mimesiksellä on myös kolmitasoinen luonne: se näyttäytyy sekä suoraan että epäsuoraan ja sillä on yhteisöllinen ulottuvuus. Basileioksen käsitys mimesiksestä on olla välineenä hyveeliseen elämään, ja sillä on myös sielun therapeiaan liittyvä ulottuvuus. Ensimmäinen pääluku antaa aatehistoriallisen pohjan Basileioksen mimesis-käsitteelle. Keskityn tässä luvussa antiikin ajan mimesis-käsitteeseen, jota tarkastelen runoudessa ja musiikissa esiintyvän mimesiksen avulla. Antiikin ajan mimesiksellä on muun muassa jäljittelevä, kopioiva tai matkiva luonne sekä sillä on vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Toinen pääluku käsittelee varhaiskirkon hymnografiaa, jossa tutkin mimesistä nimenomaan jumalanpalveluskontekstissa. Tässä luvussa otan huomioon askeettien tavan käyttää mimesistä, sillä Basileios on askeettisesti elävä luostarin johtaja. Tämä toinen pääluku osoittaa myös Basileioksen kontekstin yhteisöelämiseen suuntaavaan luonteeseen, jossa on mimeettisiä aineksia. Kolmas pääluku ottaa huomioon antiikin ja varhaiskirkon hymnografian, kun kyseessä on Basileioksen mimesis-käsite, jota tarkastelen hänen esittämän antiikin kirjallisuuden ja musiikin valossa. Mimesiksellä on hyveelliseen elämään ja sielun parantumiseen liittyviä ominaisuuksia Basileioksen ajattelussa.

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Koulutusohjelma: Käytännöllinen teologia Opintosuunta: Uskonnonpedagogiikka Tekijä: Susanna Böhling Työn nimi: Hyväksyvä tunnustaminen Kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa Työn laji: Maisteritutkielma Kuukausi ja vuosi: Helmikuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Kristillinen koulu, opetussuunnitelma, tunnustus, identiteetti, sisällönanalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Tapani Innanen, Pietari Hannikainen Säilytyspaikka: Helsingin Yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksen tehtävänä on selvittää miten hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset ulottuvuudet rakkaus, kunnioitus ja arvostus näkyvät kristillisten koulujen opetussuunnitelmissa. Lisäksi halusin selvittää, miten koulujen kristinuskoon liittyvät merkitykset ilmenevät hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksien yhteydessä. Vastauksia näihin kysymyksiin pyritään löytämään analysoimalla kahta kristillisen koulun opetussuunnitelmaa ja poimimalla sieltä ilmauksia, jotka edustavat hyväksyvän tunnustamisen ulottuvuuksia. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa Axel Honnethin (1995) hyväksyvän tunnustamisen teorian mukaiset kolme ulottuvuutta, rakkaus, kunnioitus ja arvostus. Hyväksyvä tunnustaminen pohjautuu filosofiaan siitä, että identiteetti muodostuu dialogissa toisten kanssa. Valitsin teorian tutkimukseen, koska hyväksyvään tunnustamiseen liittyy piirteitä, jotka ovat mielestäni saman suuntaisia kristillisen ihmiskäsityksen kanssa. Tästä syystä koen teorian sopivana tähän tutkimukseen. Hyväksyvä tunnustaminen on tunnustettavan positiivisten luonteenpiirteiden vahvistamista. Rakkauden ulottuvuudella vahvistetaan itsetuntoa, kunnioituksen ulottuvuudella tasa-arvoa ja arvostuksen ulottuvuudella omanarvontuntoa. Hyväksyvän tunnustamisen päämäärä on henkilön hyvinvoinnin lisääminen. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta kristillisen koulun opetussuunnitelmasta vuodelta 2016. Tutkimukseen käytetty aineisto on rajattu opetussuunnitelmien yleisiin osiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksesta ilmenee, että hyväksyvän tunnustamisen mukaisia ilmaisuja löytyi runsaasti. Eniten niitä oli arvostuksen ulottuvuudessa. Myös kristinuskoon liittyvää merkitystä ilmauksista löytyi paljon, erityisesti rakkaus ja arvostus ulottuvuuksissa. Rakkauden ulottuvuudessa oli prosentuaalisesti eniten kristinuskoon liittyvää merkitystä sisältäviä ilmaisuja. Koulukohtaiset erot eivät olleet suuria. Rakkauden ulottuvuudessa keskeiseksi asiaksi nousi oppilaan kokemus siitä, että hänet on tultu kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena, kuin on. Välittämisen ilmapiiri, armo ja oppilaan rakkaudellinen ohjaus olivat tässä ulottuvuudessa esiin tulevia asioita. Myös oppilaan itsetunnon rohkaiseva kehittäminen myönteisen palautteen kautta oli keskeinen teema. Kunnioituksen ulottuvuudessa tuloksissa näkyi koulujen halu kasvattaa lapsia ”kunnioituksen kulttuuriin”. Tällä tarkoitettiin tasavertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nousivat esiin olennaisina ilmaisuina. Arvostuksen ulottuvuudessa korostui jokaisen ihmisen mittaamaton arvokkuus ja ainutlaatuisuus. Oppilaita opetettiin arvostamaan itseä ja muita. Omanarvontuntoa vahvistettiin eri tavoin, kuten omien vahvuuksien tunnistamisella ja myönteisellä palautteenannolla.

Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä Matteuksen evankeliumissa. Ihmisen Poika -käsite, ὁ υἱὸς τοῦ ἀνθρώπου, esiintyy Jeesuksen suosituimpana tapana viitata itseensä evankeliumin kerronnassa. Retoriikalla tarkoitan sitä, miten käsitettä käytetään puheessa, miksi sitä käytetään ja miten sen on tarkoitus suostutella tai vaikuttaa kuulijoihinsa. Käytän tutkielmassani Vernon K. Robbinsin kehittelemää sosioretorista tulkintamallia. Hyödynnän sen menetelmistä valikoidusti tekstin sisäisiä, sosiaalisia, kulttuurisia ja uskonnollisia kudoksia. Erittelen Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä kussakin 30 esiintymässään suhteessa sen käyttökontekstiin. Olen luokitellut nämä käyttökontekstit Ihmisen Pojan (1) nykyiseen asemaan, (2) kärsimykseen, kuolemaan ja kuolleista heräämiseen sekä (3) tulemiseen ja uuteen valtakuntaan. Retorisen käytön selvittämiseksi erittelen analysoitavasta tekstistä ja sen lähikontekstista muita tarvittavia kielellisiä ja sosiaalisia rakenteita. Tutkielmani tuloksena Ihmisen Poika -käsitettä käytetään retorisesti vahvistamaan vastakkainasettelua Jeesuksen ja ”tämän sukupolven” välillä, ilmaisemaan opetuslapsille Jeesuksen kärsimyksen ja korottamisen välinen ristiriita hänen kohtalossaan, vahvistamaan opetuslasten uskoa ja motivoimaan heitä seuraamaan Jeesusta. Ihmisen Poika -käsitettä käytetään myös merkitsemään ja korostamaan opetuslapsille sellaisia puheita, joissa käsitteen avulla ladataan voimakasta vastakkainasettelua, jännittyneitä tunteita ja valtavia merkityksiä sekä hänen että opetuslasten kohtaloihin. Jokaisessa kolmessa Ihmisen Poika -käsitteen käyttökontekstissa korostuu toisistaan poikkeavat retoriset käyttötavat. Ihmisen Pojan nykyistä asemaa (1) käsittelevissä tekstikohdissa käsitteen käyttö lietsoo konfliktia Jeesuksen ja hänen seuraajiensa sekä ”tämän sukupolven” välillä. Kärsimyksen, kuoleman ja kuolleista heräämisen (2) kontekstissa Ihmisen Poika -käsitettä käytetään opettamaan opetuslapsille Jeesuksen ristiriitaisesta kohtalosta ja tehtävästä ja luodaan opetuslapsille yhä suurempaa jännitystä tämän ristiriidan ratkeamista varten. Ihmisen Pojan tulemista ja uutta valtakuntaa (3) käsitellessä Jeesus käyttää Ihmisen Poika -käsitettä motivoidakseen opetuslapsia julistustyöhön, epäitsekkäisiin tekoihin ja Jeesuksen seuraamiseen. Tässä retoriikassa Jeesus käyttää tulevan palkinnon lupauksia ja tuomion varoituksia tapoina motivoida opetuslapsia ja valaa heihin rohkeutta tulevia vainoja varten. Retoristen havaintojen perusteella Ihmisen Poika -käsitettä voisi luonnehtia Jeesuksen tehtävänimeksi. Ihmisen Poika -retoriikan kattavampi tutkimus voisi antaa tarkempia ja monipuolisemmin perusteltuja havaintoja sen käytöstä evankeliumeissa ja muissa lähteissä. Tutkielman tulokset ovat kuitenkin hyödyllinen ja varteenotettava vaihtoehto sille, kuinka Ihmisen Poika -käsitteen retorista käyttöä ja merkitystä tulisi ymmärtää.

Venäjän ortodoksinen kirkko (VOK) ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko (SELK) käsittelivät vuoden 2005 kahdenvälisissä oppineuvotteluissaan kristillistä ihmiskäsitystä. Neuvotteluissa lausuttiin 14 lopputeesiä, joita pohjustivat neuvotteluissa pidetyt taustaesitelmät, pienryhmien muodostamat teesiluonnokset sekä niistä käyty yleiskeskustelu. Tutkielmassani tutkin, miten nämä 14 teesiä ovat syntyneet ja muodostuneet neuvottelujen aikana esitelmien, teesiluonnosten ja yleiskeskustelujen pohjalta sekä millainen ihmiskäsitys niiden pohjalta hahmottuu. VOK:n ja SELK:n välisissä vuoden 2005 neuvotteluissa Turussa pidettiin neljä esitelmää, jotka käsittelivät kristillistä ihmiskäsitystä. Näistä esitelmistä on runsaasti selviä linkkejä neuvottelujen lopputeeseihin. Lisäksi kahdesta neuvotteluissa pidetystä sosiaalietiikkaa ja Euroopan arvoja käsitelleestä taustaesitelmästä löytyy suoria linkkejä ihmiskäsitystä käsitteleviin teeseihin. Monien teesien kohdalla suoraa linkkiä johonkin tiettyyn esitelmään ei näy, jolloin teesi on syntynyt yksinomaan teesiluonnosryhmän sekä yleiskeskustelun pohjalta. Neuvotteluissa lausuttiin kristillisestä ihmiskäsityksestä 14 teesiä, jotka käsittelivät ihmistä luomisessa ja alkutilassaan ennen syntiinlankeemusta, synnin vaikutuksia ihmiseen, pelastusta ja ihmisen tahdon asemaa siinä sekä pelastuksen vaikutuksia ihmiseen. VOK:n ja SELK:n yhteinen käsitys ihmisen luomisesta pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomuksiin. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Alkutilassaan ihmisellä ei ollut taipumusta syntiin ja ihmisen vapaa tahto piti yhtä Jumalan tahdon kanssa. Osapuolten yhteinen käsitys synnin alkuperästä pohjautuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan syntiinlankeemuskertomukseen, jota täydentää Paavalin Roomalaiskirjeen jae 5:12. Synnin nähdään johtavan hengelliseen eroon Jumalasta, itsekkyyteen ja tahdon vääristymiseen. Synnin vaikutuksia käsitteleviä teesejä muodostaessa ero luterilaisen ja ortodoksisen opin välillä tuli esille kysymyksessä ihmisen tahdon kyvyistä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksesta pohjautuu Jumalan armoon ja Kristuksen pelastustyöhön, joka vapauttaa ihmisen synnin vallasta. Pelastus on kokonaisvaltainen ja toteutuu täysin vasta ikuisuudessa, mutta siitä voi saada Pyhän Hengen vaikutuksesta kokemuksen jo tässä elämässä. Osapuolilla ei ollut yksimielisyyttä ihmisen tahdon asemasta pelastuksessa, minkä seurauksena siitä ei esiinny lausumia teeseissä. Osapuolten yhteinen käsitys pelastuksen vaikutuksista ihmiseen korostaa kirkon ja seurakunnan merkitystä kristityn ihmisen elämässä. Selkeää yksimielisyyttä osapuolten välillä näkyi ihmisen luomiseen ja alkutilaan liittyvissä teeseissä sekä kolmen viimeisen teesin lausumissa kirkon ja seurakunnan merkityksestä kristityille. Runsaasti keskusteluissa käsitellyistä ihmisen tahdon asemasta kääntymyksen hetkellä sekä tekojen vaikutuksesta pelastukseen ei löytynyt yhteistä näkemystä.

Tässä maisterintutkielmassa selvitän seurakunnan ikääntyneiden parissa toimivien vapaaehtoisten motivaatiota vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyö on palkatonta ja kaikille avointa muita ihmisiä tai yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa, joka perustuu yksilön omalle tahdolle osallistua toimintaan. Tutkimustehtäväni jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mistä koostuu vapaaehtoisten motivaatio seurakunnan vapaaehtoistyössä? 2. Miten vapaaehtoisten kokemukset sekä heidän seurakunnilta saamansa koulutus ja tuki vaikuttavat motivaatioon? 3. Millainen on vapaaehtoisten käsitys vapaaehtoistyön positiosta sekä myös kirkon ja yhteiskunnan roolista vanhustyön kentällä, ja miten se vaikuttaa motivaatioon vapaaehtoistyössä? Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jota varten olen tehnyt teemahaastatteluja, jotka olen analysoinut käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineiston keräsin haastattelemalla kahdeksaa espoolaista seurakunnan vapaaehtoistyöntekijää, jotka toimivat ikääntyneiden parissa ArkiYstävä-lähimmäispalvelussa ja vanhusten kerhoissa. Aineisto on kerätty helmi-maaliskuussa vuonna 2019. Tutkimuksen tausta ja teoreettinen viitekehys luovat pohjaa aineiston analyysin tulosten käsittelylle. Aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä saatiin kuuluviin aineistosta haastateltavien oma ääni. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tuloksena syntyi neljä pääluokkaa, joista kunkin alle kuuluu vapaaehtoisten erilaisia motiiveja, joista vapaaehtoistyön motivaatio syntyy sekä muita motivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Aineiston analyysin pääluokat ovat: 1. Vapaaehtoinen 2. Asiakas-avuntarvitsija 3. Vakaumus ja kirkkoinstituutio 4. Yhteiskunta. Ensimmäiset kaksi pääluokkaa liittyvät motivaatioon vapaaehtoistyön käytännön tason toiminnassa, ja kaksi viimeistä pääluokkaa liittyvät motivaatioon kirkollisen ja yhteiskunnallisen tason konteksteissa. Vastaukset tutkimuskysymyksiin integroituvat pääluokkien alle. Aikaisemmassa tutkimuksessa vapaaehtoisten motivaatioon on liitetty egoistisia, altruistisia ja solidaarisia motiiveja, joita myös omassa aineistossani esiintyi. Näiden motiivien lisäksi aineistoni perusteella vapaaehtoisten motivaatioon vaikuttavat olennaisesti myös vapaaehtoisten oma elämänhistoria ja nykytilanne, velvollisuudentunto, työn koettu vastavuoroisuus sekä yhteiskunnallinen tilanne erityisesti vanhus- ja hoivapolitiikan näkökulmista. Seurakunnilta saatu koulutus ja tuki koettiin haastatteluissa positiiviseksi ja motivaatiota tukevaksi ja niiden puute taas vastaavasti epävarmuutta luovaksi ja motivaatiota syöväksi. Kirkollisen kontekstin merkitys ja joillakin haastateltavilla myös hengellisyys näyttäytyivät merkityksellisinä tekijöinä ja tukivat halua osallistua vapaaehtoistoimintaan seurakunnan kautta. Vapaaehtoiset kokivat vapaaehtoistyön olevan arvokas lisä vanhustyössä, jossa päävastuu kuuluu heidän nähdäkseen kuitenkin julkiselle sektorille, omaisille ja merkittävissä määrin myös kirkolle. He kokivat osallistuvansa merkittävään yhteiskunnalliseen työhön, mikä osaltaan tuki heidän motivaatiotaan. Tutkimukseni perusteella seurakunnan vapaaehtoisten motivaatio koostuu useista erilaisista motiiveista, mutta niiden lisäksi vapaaehtoisten motivaation tutkimuksessa tulee ottaa huomioon myös yksilöiden elämänhistoria sekä vapaaehtoistyötä järjestävän tahon ja yhteiskunnallisen kontekstin vaikutus. Aineistoni perusteella kaikki nämä ulottuvuudet vaikuttavat yhtä aikaa vapaaehtoisten motivaatioon ja muokkaavat sitä vapaaehtoistyössä.

Antiokian piispa Ignatios kirjoitti toisen vuosisadan alussa kuusi kirjettä Vähän-Aasian alueella sijaitseville seurakunnille ja yhden Smyrnan piispalle, Polykarpokselle. Kirjeissä Ignatios painottaa muun muassa Kristuksen todellista ihmisyyttä ja kärsimystä, seurakunnan ykseyttä ja kuuliaisuutta piispalle. Niistä käy myös ilmi, että Ignatios on tuomittu taistelemaan petoja vastaan ja sen vuoksi parhaillaan vangittuna matkalla Roomaan. Ignatiosta on varhaiskirkon ajoista lähtien arvostettu sekä teologina että marttyyrinä siitäkin huolimatta, että hänen elämästään tai esimerkiksi hänen tuomionsa syystä ei tiedetä juuri mitään. Tässä tutkielmassa Ignatioksen kirjeisiin sovelletaan sosiaalisen identiteetin ja siihen pohjautuvan johtajuustutkimuksen näkökulmia ja pyritään selittämään, mihin hänen vaikutusvaltansa perustuu. Sosiaalisessa identiteetissä on kyse siitä, miten ihmiset määrittelevät itsensä tietyn ryhmäjäsenyyden kautta, vertaavat omaa ryhmäänsä muihin ryhmiin ja pyrkivät positiiviseen erottuvuuteen tässä vertailussa. Se ei heijasta todellisuutta sellaisenaan vaan sisältää myös tulkintaa, minkä vuoksi sitä on mahdollista muovata. Sosiaalisen identiteetin viitekehyksessä johtajuus ei tarkoita käskemistä tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle vaan pikemminkin suostuttelua, joka perustuu kokemukseen siitä, että johtaja kuuluu samaan ryhmään seuraajiensa kanssa ja ajaa oman etunsa sijasta koko ryhmän yhteistä etua. Lisäksi johtajan pitää vakuuttaa seuraajansa siitä, että ryhmään kuuluminen kannattaa. Ignatios vaikuttaa kirjeissään tulkitsevan sosiaalista todellisuutta tavalla, joka palvelee hänen omia päämääriään. Hänen mielestään se, että joku sanoo itseään kristityksi, ei tee ihmisestä todellista kristittyä, vaan kristittynä oleminen edellyttää oikeanlaista uskoa, oppia ja toimintaa. Näin Ignatios ottaa itselleen oikeuden määritellä, mikä on todellista kristillisyyttä. Toisin sanoen hän muokkaa seurakunnan sosiaalista identiteettiä. Itseään Ignatios ei halua nostaa ryhmän yläpuolelle. Hän ei vetoa omaan asemaansa piispana vaan rakkauteensa kirjeiden vastaanottajia kohtaan. Hän ei käske vaan kehottaa, ja sekä nämä kehotuksensa että lähestyvän kuolemansa hän esittää niin, että ne näyttävät palvelevan seurakunnan yhteistä hyvää.

Ilmastonmuutos on nykytutkimuksen mukaan etenevä globaali ilmiö, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä niin valtioilta kuin kansalaisiltakin. Poliittisia toimenpiteitä on usein pidetty liian vähäisinä, ja ilmastonmuutoksen etenemisen hidastaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi toteuttaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia ilmastonmuutoskeskustelun argumentaatiota eduskunnan täysistuntopuheenvuoroissa. Näkökulma on sosiaalieettinen, ja pyrkimyksenä on löytää puheenvuorojen taustalla olevia motiiveja, yhteisiä teemoja ja näkökulmia. Vaikka hallitusohjelmissa kautta eduskunnan historian on sitouduttu edistämään yhteistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia, näkemykset siitä, mitä toimenpiteitä näiden yhteisten päämäärien saavuttamiseksi tulisi toteuttaa, vaihtelevat huomattavasti. Yksimielisyyttä edes siitä, mitä nämä yhteiset päämäärät aina kussakin ajassa ja kontekstissa ovat, ei ole helppo saavuttaa. Vuonna 2023 julkaistu Parlamenttisampo, eduskunta semanttisessa webissä -palvelu tarjoaa luettavaksi lähes miljoona vuosina 1907–2022 eduskunnassa pidettyä puheenvuoroa. Lisäksi palvelussa on julkaistu puhujia koskevaa taustadataa. Palvelu mahdollistaa nyt täysistuntopuheenvuorojen tutkimisen aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa. Tutkittava aineisto valittiin aiheen esiintyvyyden perusteella. Suurin osa aineistosta kerättiin käyttämällä ilmastonmuutokseen liittyviä johdannaishakusanoja kuten ilmastonm*. Lisäksi mukaan lisättiin Parlamenttisammon muita relevantteja hakusanayhdistelmiä sekä biografisia tietoja. Eniten ilmastonmuutosta käsiteltiin täysistuntopöytäkirjoissa vuosina 2008 ja 2019, ja näiden vuosien täysistuntojen puheenvuorot muodostavat suurimman osan tutkimusaineistosta. Puheenvuoroja tutkittiin tulkinnallisen tekstianalyysin avulla. Päämääränä oli tehdä aineiston perusteella keskustelua kuvaavia luokitteluja ja tunnistaa toistuvia teemoja, mutta antaa samalla kansanedustajien oman äänen kuulua mahdollisimman paljon suorien lainauksien muodossa. Lisäksi tekstianalyysissä hyödynnettiin poliittisten puheiden tutkimuksessa käytettyä Narrative Policy Framework Research -lähestymistapaa, jossa poliittisia prosesseja tutkitaan useilla eri tasoilla ja eri konteksteissa. Tämä lähestymistapa mahdollisti tavallista laaja-alaisemman aiheen käsittelyn sekä auttoi sitomaan keskustelun kuhunkin aikaan ja kontekstiin. Ilmastoaiheisia tai siihen läheisesti liittyviä täysistuntopuheenvuoroja kertyi aineistoksi yli 1000. Aineiston perusteella eduskunnan keskustelussa ilmastonmuutosta pidettiin ennemmin uhkana kuin uusia mahdollisuuksia tarjoavana ilmiönä, joskin suomalaiseen teknologiaan viitattiin usein puhuttaessa ilmastonmuutoksen mahdollisuuksista. Tutkimus paljasti, että eduskunnassa käyty ilmastonmuutoskeskustelu koostuu monista eri teemoista. Ilmastonmuutos sidottiin muun muassa liikenteeseen, energiaan, metsiin, biodiversiteettiin, maatalouteen, ruokaan tai eläimiin. Ilmastonmuutosta käytettiin myös politiikan välineenä yhdistämällä se muihin teemoihin kuten kaupunkisuunnitteluun tai liikenneratkaisuihin. Vaikka yhteisesti oltiin sitä mieltä, että ilmastonmuutos vaatii toimia, niiden laadusta saatettiin olla täysin vastakkaista mieltä. Tekstianalyysi osoitti kansanedustajien käyttävän eri vaikuttamisen keinoja käsitellessään ilmastonmuutosta. He eivät kuitenkaan laajemmin ottaneet kantaa ympäristöeettisiin kysymyksiin. Eettiset arvot ovat puheenvuorojen valossa sidoksissa useisiin muihin muuttujiin, jotka vaihtelevat kulloisenkin poliittisen agendan, hallitusvastuun tai vaikkapa eturyhmäintressien mukaan. Vaikka puheenvuoroissa oltiin yhtä mieltä siitä, että ilmastotoimenpiteillä on kiire, niiden sisällöllinen hajanaisuus paljastaa tarpeen pohtia yhteisiä ilmastoeettisiä periaatteita. On kysyttävä, kenen etuja ilmastotoimilla ajetaan ja mikä on asemamme globaalissa maailmantaloudessa.

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Isä meidän -rukousta rituaalitutkimuksen ja sosiaalisen identiteetin näkökulman keinoin. Pyrin työssäni vastaamaan kysymykseen siitä, mikä oli Isä meidän -rukouksen vaikutus varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisen prosessissa. Tuon työssäni esille rukousta ja identiteettiä yhdistävän tutkimuksen tarpeellisuuden. Lähden työssäni liikkeelle asetelmasta, jossa tutkin kolmea kuvausta Isä meidän -rukouksesta. Tarkasteltavana olevat katkelmat löytyvät Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Didakhesta (Matt. 6:5–13, Luuk. 11:1–4, Did. 8:2–3). Käsittelen näitä kolmea katkelmaa rinnakkain ensin tekstianalyysissa, ja tämän jälkeen syventyessäni Isä meidän -rukoukseen sen monitahoisuudesta käsin. Isä meidän -rukouksen rituaali näyttäytyy sen monitahoisuuden analyysissa prosesseiltaan vaihtokauppaa muistuttavana rituaalina, jonka luonne on toistettavuudessaan rutiininomainen. Näiden havaintojen jälkeen kavennan tarkasteluni Matteuksen evankeliumin sisältämään kuvaukseen Isä meidän -rukouksen rituaalista, josta teen tulkinnan sosiaalisen identiteetin näkökulman menetelmin. Viimeisessä analyysini pääluvussa etsin rituaalin ja sosiaalisen identiteetin yhtymäkohtaa. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, mikä rooli Isä meidän -rukouksella lopulta oli varhaisten kristittyjen identiteetin muodostumisessa. Tuon työssäni esille mielenkiintoisia havaintoja. Merkittävimmät Matteuksen Isä meidän -rukouksen katkelmassa havaitsemani prosessit liittyivät lopulta yhteen sosiaalisen identiteetin teorian johtoajatuksista – sosiaaliseen vertailuun. Sosiaalisen vertailun kautta rajanveto ulko- ja sisäryhmän välillä tulee näkyväksi. Tämä vertailu tapahtuu pääasiallisesti rituaalin suorittamiseen liittyvissä intentioissa, jotka Matteuksen katkelmassa naamioidaan kritiikiksi rituaalin suorittamisen tapoja kohtaan. Vertailun ohella Isä meidän -rukous vaikuttaa muodostuvaan varhaiskristilliseen identiteettiin sisältäpäin ryhmän koheesiota jäsentävänä. Ryhmän yhtenäisyyttä yhdistävät prosessit tulevat esille itsekategorisointiteorian persoonattomaksi tekemisestä aiheutuvien ryhmäkäyttäytymismallien seurauksena. Lopulta päädyn Isä meidän -rukouksen olevan kontekstissaan Matteuksen evankeliumissa rituaalinen innovaatio. Sen tehtäväksi muotoutuu rajanveto muihin ryhmiin, joiden sisälle varhaiset kristityt eivät enää koe kuuluvansa. Tämä innovaatio on tärkeä rakennusaines, joka osaltaan antaa ryhmälle uuden rituaalin ja näin omaleimaisen piirteen, mutta samalla antaa syyn erottaa identiteetin muodostumisprosessia käyvän varhaiskristillisen ryhmän muista ryhmistä.