Browsing by Title

Tutkielma selvittää koronaviruspandemian vaikutuksia vanhoillislestadiolaisten nuorten elämään ja arkeen. Vanhoillislestadiolainen liike joutui muun yhteiskunnan mukana sulkemaan ovensa yhteisiltä tapahtumilta keväällä 2020, kun koronaviruspandemia levisi ympäri maailman. Useat tärkeät toimintamuodot ja tapahtumat peruuntuivat tai siirtyivät verkkoon. Vahvasti yhteisöllinen vanhoillislestadiolainen liike oli uuden edessä. Tutkimuskysymys onkin, miten koronaviruspandemia on vaikuttanut vanhoillislestadiolaisten nuorten elämään yhteisössä? Keräsin materiaalia tutkielmaani haastattelemalla oululaisia sekä helsinkiläisiä vanhoillislestadiolaisia nuoria. Haastattelut ovat tehty kevään 2022 aikana, kun koronaviruspandemia oli jyllännyt jo kaksi vuotta ja kerennyt vaikuttaa yhteisön toimintaa monin eri tavoin. Haastateltavia oli neljä ja he olivat iältään 21- 25 -vuotiaita. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, joissa haastateltavat saivat itse vapaasti muotoilla vastauksena kysymyksiini tai kerto aihealueista, jotka heille annoin. Aineistostani kävi ilmi, että vanhoillislestadiolaisilla nuorilla oli varsin kahtalaisia kokemuksia yhteisöllisyydestä ja liikkeen turvasta koronapandemian aikana, vuosina 2020-2022. Toisaalta osa nuorista koki yhteisön vahvana tukiverkkona pandemia-aikana, eivätkä edes peruuntuneet tapahtumat olleet esteenä vahvalle yhteisöllisyydelle. Toinen puoli oli se, että valmiiksi heikommat yhteydet liikkeen sisällä eivät kantaneet kovin vahvasti pandemia-aikana. Tällöin koettiin yksinäisyyttä ja etäisyyttä toisiin vanhoillislestadiolaisiin nuoriin. Suojaavia asioita näyttivät siis olevan jo valmiiksi vahvat sosiaaliset taidot sekä tukiverkot yhteisön sisällä, kun pahiten koronaviruspandemiasta kärsineet yhteisön nuoret kokivat, ettei vahvoja tukiverkkoja ollut ennen pandemiaakaan. Tällöin nuori koki, että pandemian aiheuttama eristäytyneisyys on etäännyttänyt erityisesti vanhoillislestadiolaisesta yhteisöstä kauemmaksi.

Lapsen menettäminen on yksi elämän vaikeimmista kriiseistä. Uskonnollisuuden merkityksen sanotaan nykypäivänä vähentyneen, mutta vaikeissa elämäntilanteissa siitä voidaan saada myös lohtua ja turvaa. On tutkittu, että joidenkin ihmisten uskonnollinen ajattelu aktivoituu haastavissa elämänvaiheissa. Tutkimuskysymyksenä selvitettiin mitä uskonnollisuus merkitsee lapsensa menettäneille, ja millaisia uskonnollisia kokemuksia heillä on. Tutkimuksessa analysoitiin sitä, mitä uskonnollisuus lapsen kuoleman kokeneiden mukaan on ja miten se on muuttunut heidän elämänkokemustensa myötä. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia uskonnollisia merkityksiä he ovat antaneet kokemuksilleen. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla 12 lapsensa menettänyttä. Haastateltavat löydettiin lumipallo-otannan avulla. Haastattelut toteutettiin kesä-lokakuun 2016 aikana. Aineisto analysoitiin abduktiivisella eli teoriaohjaavalla analyysilla. Tutkimustulokset jaettiin uskonnollisiin käsityksiin, käyttäytymiseen ja kokemuksiin eli elämyksiin. Tulosten mukaan haastateltavat olivat saaneet melko uskonnollisen kasvatuksen. Uskonnollisuutta oli pohdittu paljon ja uskonnollisista käsityksistä kerrottiin runsaasti. Uskonnollisuus koettiin henkilökohtaisena, vapauttavana ja koko elämän läpäisevänä korkeamman voiman antamana turvana sekä johdatuksena. Uskonnollisuudesta esiintyi sekä myönteisiä että kielteisiä käsityksiä. Uskonnollisena käyttäytymisenä kuvattiin pääasiassa lapsen kuoleman aikaisia rituaaleja. Tulosten mukaan uskonnolliset elämykset olivat yleisiä, yhteensä kerrottiin 37 eri elämyksestä. Elämyksinä kerrottiin tunteista, tietoisuudesta tai muista aistimuksista siitä, että joku johdattaa, tapahtuu ihmeitä tai että pidetään huolta. Elämyksinä kuvattiin myös unia sekä konkreettisia tapahtumia, joita pidettiin uskonnollisesti merkityksellisinä. Elämykset jaettiin tuloksissa Starkin ja Glockin uskonnollisen taksomian mukaisiin intensiteetin asteisiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että kaikki haastatellut olivat jollain tavalla uskonnollisia. Suurin osa kertoi uskovansa Jumalaan tai johonkin muuhun korkeampaan voimaan. Haastatellut käyttivät uskonnollista termistöä ja olivat tulkinneet lapsen menettämisen lisäksi myös monenlaisia muita elämänkokemuksiaan uskonnollisesti. Lapsen menetyksen voidaan ajatella herkistäneen uskonnollisille kokemuksille ja tämä herkkyys oli säilynyt useammalla haastatellulla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan Matteuksen evankeliumissa (Matt.19:12) mainittuja eunukkeja queer-teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Tutkimusmateriaalin avulla pyritään muodostamaan näkemys siitä, millaiseksi jakeessa mainittujen eunukkien sukupuoli tulkittiin siinä kontekstissa, jossa Matteuksen evankeliumi on tuotettu kirjalliseen muotoonsa. Tutkielman tarkoituksena on ottaa kantaa myös siihen, millaisena näiden eunukkien sukupuoli on mahdollista tulkita tänä päivänä. Teologisesta näkökulmasta se ottaa kantaa sukupuolen moninaisuuteen nykypäivän kristillisessä kontekstissa. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan niiden kulttuurien näkökulmasta, joiden vaikutusta Matteuksen evankeliumin kirjoittajaan voidaan pitää merkittävimpinä. Näitä ovat varhainen juutalaisuus, antiikin kreikkalainen kulttuuri sekä antiikin Rooman kulttuuri. Lisäksi tutkielmassa käydään läpi jakeen varhaisinta kristillistä tulkintahistoriaa. Queer-teoreettisesta viitekehyksestä käsin tarkasteltuna eunukkien sukupuoli näyttäytyy lähdetekstien kuvauksissa ambivalenttina, normeja rikkovana ja binääriset sukupuolikategoriat kyseenalaistavana. He eivät näytä mahtuneen sen enempää naisen kuin miehenkään määritelmään. Näin heitä voidaan perustellusti luonnehtia termillä ”queer”. Myös antiikissa vallinneet käsitykset sukupuolesta paljastuvat lähdeaineiston perusteella oletettua moninaisemmiksi ja muuntuvammiksi. Kulttuuriin sidonnaisina antiikin sukupuolirakennelmat erosivat merkittävästi muun muassa länsimaisessa kulttuurissa yhä tänä päivänä vallalla olevasta dikotomisesta, heteronormatiivisesta binääristä sukupuolijärjestelmästä. Antiikin kulttuureissa eunukit näyttäytyivät kummajaisina, joiden sukupuoli edusti jonkinlaista kolmatta kategoriaa. Etenkin Roomalaisessa kontekstissa he edustivat runsaslukuisena vähemmistönä eksoottista, mutta yhteisön sisällä olevaa toiseutta. Heitä halveksittiin ja säälittiin, mutta heidän olemassaoloaan ei kyseenalaistettu. Tällaisina hahmoina eunukit olivat osa Matteuksen evankeliumissa kuvattua taivasten valtakuntaa, jossa väheksytyt ja parjatut saavat viimein ansaitsemansa arvon. Mallina näille eunukeille toimivat erityisesti Kybelen kulttiin kuuluneet gallit, jotka kastroivat itsensä vapaaehtoisesti uskonnollisista syistä.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Paavalin kristologiaan ja eskatologiaan tekstijakson 1.Kor. 15:20–28 avulla. Tutkielmassa ei keskitytä yksinomaan vain 1.Kor. 15:20–28, vaan sen rinnalle otetaan muitakin Paavalin kirjeiden kohtia, joiden nähdään auttavan tarkasteltavan tekstijakson tulkinnassa. Tutkielmassa tarkastellaan tekstijakson sanoja ja niiden merkityksiä. Lisäksi tekstijaksossa keskitytään Paavalin käyttämiin Vanhan testamentin kohtiin. Näitä kohtia ovat erityisesti psalmi 8 ja 110, joihin Paavali eksplisiittisesti tekstijaksossa viittaa. Lisäksi keskitytään siihen, mitä Paavali tarkoittaa kirjoittaessaan, että kaiken lopussa Kristus/Poika luovuttaa kuninkuuden Isälle. Tutkielman johtopäätöksissä päädytään käsitykseen siitä, että Paavalille eskatologiset tapahtumat ovat jo alkaneen Kristuksen ylösnousemuksessa ja että Paavalilla on varsin korkea kristologinen käsitys. Kirjoittaessaan, että Kristus/Poika luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Paavali tarkoittaa tätä Kristuksen luodussa asemassa, eikä hänen ikuisessa Jumalan Pojan asemassaan. Näin ollen päädytään käsitykseen siitä, että Paavalin ajattelussa on nähtävissä kaksitasoinen ymmärrys Kristuksesta, jossa Paavali näkee Kristuksen saman aikaisesti luotuna ja ikuisena Jumalan Poikana. Tekstijakson konteksti on täysin maallinen ja Kristuksen kuninkuuden luovuttamisella Paavali viittaa hänen rooliinsa luotuna messiaana. Luotuna messiaana Kristus täyttää psalmien 8 ja 110 sanoman ja palauttaa epäjärjestykseen ajautuneen luomakunnan Jumalan tahdon mukaiseen järjestykseen, jossa Jumala on kaikki kaikessa. Kaiken tämän Paavali näkee toteutuvan Pojan välityksellä, jonka takia Isän eskatologinen identiteetti on riippuvainen Pojan tehtävästä.

Tiivistelmä Referat Tässä työssä käsittelemäni kalliokaiverrukset sijaitsevat Äänisen tai Äänisjärven itärannikolla, tarkemmin ottaen sen keskivaiheilla sekä Vienanmereen laskevan Uikujoen suulla. 44 prosenttia kaiverruksista kuvaa vesilintuja, erityisesti joutsenia, joita etupäässä työssä tutkin. Pääasiallinen tutkimusongelma on: miksi joutsenen kuvia löytyy niin runsaasti Äänisjärven kallioilta? Tämän alle sijoittuu vielä kaksi alakysymystä, joista ensimmäinen on se, mitä joutsen mahdollisesti tarkoittaa tai symboloi, ja toinen se, miten tämä symboliikka kaiverruksista välittyy. Työn yksi keskeisimmistä argumenteista on, että joutsen saattaa symboloida jotain uskomusta. Primäärilähteenä käytän itse kaiverruksia sekä ottamiani valokuvia niistä. Tärkeimmät sekundäärilähteeni ovat Eero Autio, joka teki 80-luvulle asti yltävän kattavan kokonaisesityksen Karjalan kalliokaiverrusten tutkintahistoriasta kirjassaan Karjalan kalliopiirrokset, sekä Nadezhda Lobanova, joka julkaisi vuonna 2017 teoksen (vapaasti käännettynä) samalla nimellä. Erottelen työssä ne menetelmät, joita käytän sekundääri– ja primäärilähteiden käsittelemiseen, eli kaiverruksista jo tehdyn tutkimuksen ja itse kaiverrusten arvioimiseen, seuraavasti: sekundäärilähteiden tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana ja menetelminä toimii Mikko Louhivuoren arkeologisen merkityksenannon tulkintatapa sekä James Hillin TLA ja EGT –metodit eli ”Tight Local Analogy method” ja ”Established Generalization Testing method”. Kaiverrusten tutkimisen ja niistä tehdyn laskennan arvioinnin menetelminä puolestaan toimivat itse kehittämäni luokittelu– ja laskentatapa sekä myös James Hillin TLA ja EGT –metodit. Analyysiosiossa käytän sekä TLA:ta että EGT:tä, kun ensin rekonstruoin äänisläistä muinaisuskoa sen avulla, mitä muista maantieteellisesti ja ajallisesti riittävän lokaaleista (local) ja tiukoista (tightness) uskonnoista tiedetään, ja kun peilaan laskennallisella menetelmälläni saatua tulosta tätä rekonstruoitua uskontoa vasten. Keskiarvoanalyysin sekä TLA:n ja EGT-arvion perusteella lopputulema on, että joutsen kosmisena symbolina saa parhaimman keskiarvon, ryhmää edustaa suurin määrä kuvia ja se sopii rekonstruoituun uskontoon kaikkein parhaiten. Tulkinta ilmenisi täydellisenä kaiverruksissa niiden nämä kriteerit täyttäessä: joutsenen läheisyydessä on kosmisiksi symboleiksi tulkittavia ympyröitä, joutsenella on liioitellun pitkä kaula ja sen keskiruumiissa on viivoja. Tulosta ei välttämättä voida yleistää koko Äänisen aluetta koskevaksi, mutta se voi antaa vihjeitä alueen uskonnosta ja esimerkiksi muinaisista suomalais-ugrilaisista uskonnoista yleensä. Työ tuo myös esiin kysymyksiä uskonnollisen ajattelun ja kuvallisen ilmaisun välisistä yhteyksistä, mikä voi toimia pohjana antoisalle jatkotutkimukselle.

Tutkimukseni kohteena on Mauno Koivunevan (1904 -1989) toiminta Utajärven virkaa hoitavana kirkkoherrana 1953?1971. Tutkimuksessa tarkastelen Utajärven seurakunnallista elämää ja toimintaa sodanjälkeisessä maaseutuseurakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Kirkkohistorialliseen tutkimukseni on myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan kuvausta, jossa yhdistyvät Koivunevan roolit seurakunnan kirkkoherrana, metsä-, ja uitto- ja poromiesten sielunhoitajana ja vanhoillislestadiolaisena saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Luonto, liikunta sekä herännäiskodin karjalainen ja suomalais-kansallinen mentaalinen perintö juurtui jo lapsena osaksi viipurilaispojan maailmankuvaa. Tutkimuskohdetta tarkastelen pääasiassa piispantarkastuspöytäkirjojen, Koivunevan Paimenpojan kierroksilta -pakinoiden ja hänestä tehtyjen haastattelujen sekä muun lähde- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Koivuneva aloitti Utajärven kirkkoherrana 1953. Valinta Utajärven kirkkoherraksi ei sujunut ongelmitta valituksien vuoksi. Kiintoisa yksityiskohta liittyy Koivunevan kirkkoherranvaaliin, jolloin kommunistit asettuivat joukolla Koivunevan taakse vastustaakseen sitä osa seurakunnasta, joka ei halunnut lestadiolaista Koivunevaa kirkkoherraksi. Koivunevan herännäistausta näkyi niin sanottuna uuskansankirkollisuutena ja arjen ja kokemuksellisen teologian korostumisena hänen kirkkoherran toiminnassaan. Uuskansankirkollisuus merkitsi Koivunevan kohdalla sitä, että hän pyrki tavoittamaan hengellisessä mielessä metsätyö-, uitto- ja poromiehet. Luultavasti monille heistä hengellinen anti olisi jäänyt hyvin ohueksi ilman Koivunevan työpanosta heidän parissaan. Herännäisyydelle tyypillinen arjen ja kokemuksellisuuden teologia ilmeni Koivunevan toiminnassa siten, että hän ei halunnut ikään kuin korottaa jalustalle omaa papin rooliaan, korostaen sen erityistä arvoa ja statusta. Hän halusi liikkua ihmisten parissa. On huomattava, että Koivuneva edusti sodankokeneiden sukupolvea. Elinkeinoelämässä koettiin suuri mullistus sotien jälkeen, kun Oulujoki-yhtiö rakensi pitäjään useita suuria voimalaitoksia. Vuosien 1954-1963 välillä jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä kasvoi yli 50 %. Tähän oli useita syitä. Pyhäkoulutilastojen valossa pyhäkoulutoiminta lähti rajuun kasvuun Koivunevan tullessa Utajärven kirkkoherraksi. Koivuneva kiersi myös pitämässä kinkereitä, joihin osallistuttiin maaseutuseurakunnassa ahkerasti. Koivunevan identifioitui vanhoillislestadiolaisuuteen parannuksenteon jälkeisinä vuosikymmeninä hyvin vahvasti. Historiatieteen alaan kuuluva tutkimus on henkilöhistoriallinen, osaelämä- ja toimintaelämäkerrallinen. Tutkimuksessani käyn tiivistetysti läpi Koivunevan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän varhaisvaiheet. Koivunevan kääntyminen herännäistaustaisesta ja allianssihenkisestä vanhoillislestadiolaiseksi 1945, oli niin merkittävä vaihe hänen elämässään, että sen perusteellinen tarkastelu oli tarpeen tutkimuksessani. Päivämiehessä julkaistuja nimeltään pääasiassa Paimenpojan kierroksilta -pakinoita hän kirjoitti 611 vuosina 1955-1971. Koivuneva jatkoi pakinoiden kirjoittamista vuosien ajan tämän jälkeenkin. Ne sisälsivät yhteensä 786 seurakuvausta. Seurojen lisäksi pakinat sisälsivät yhteiskunnan ja kirkon ilmiöiden kuvausta. Koivuneva vaikutti pappina, saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Lisäksi hän oli 1959-1978 SRK:n toimitusneuvoston puheenjohtaja ja sen jäsen vielä vuoteen 1979 saakka. Hän oli mielipidevaikuttaja, joka otti rohkeasti kantaa niin kirkkopoliittisiin kuin teologisiinkin kysymyksiin. Pitkät pakinat sisälsivät monien, niin paikallisten kuin muidenkin ihmisten ja tapahtumien kerrontaa.Koivuneva pitäytyi vankkumattomasti niin sanotun maallikkosiiven kannalla 1960-luvun hajaannuksessa. Koivunevalla oli omaperäinen huumori, jota hän viljeli paljon. Koivuneva sai kritiikkiä siitä, että hän kirjoitti niin paljon urheilusta ja omista asioistaan. Laajasta ystäväverkostosta huolimatta Koivunevan kanssa oli hankala keskustella kahden kesken. Häntä kritisoitiin myös siitä, että hän oli niin paljon poissa omasta seurakunnastaan lukuisten seuramatkojensa vuoksi.

Tarkastelen tutkielmassani Jumalan rangaistuksia Hesekielin kirjan avioliittometaforissa luvuissa 16 ja 23. Niissä Jumalan toteuttaa metaforiselle vaimolleen Jerusalemille väkivaltaisia rangaistuksia tämän aviorikosten takia. Tutkin Jumalan rangaistuksia niiden syntytilanteen valossa ja pyrin ymmärtämään niiden merkitystä Hesekielin aikalaiskuulijoiden näkökulmasta: minkälaisia ajatusmalleja rangaistusten taustalla on? Aikalaiskuulijoiden ajatusmaailman ymmärtämiseksi vertaan rangaistuksia vastaavanlaisiin ilmaisuihin Vanhassa testamentissa sekä muinaisen Lähi-idän muissa lähteissä: aviorikoslainsäädännössä, liittoteksteissä ja sotaretoriikkassa. Hahmotan tutkielmassani metaforia kognitiivisen metaforateorian avulla. Sen mukaan metaforat ovat ajattelun kannalta tärkeitä työkaluja, jotka esimerkiksi auttavat ymmärtämään abstrakteja käsitteitä rinnastamalla niitä muihin, helpommin ymmärrettäviin käsitteisiin. Avioliittometaforissa Jumalan ja Israelin välinen liitto rinnastetaan Jumalan ja Jerusalemin väliseen avioliittoon, jossa Jumala on mies ja Jerusalem vaimo. Metaforien muodostamissa kertomuksissa Jumala ei kuitenkaan rangaistusten kohdalla toimi enää avimiehen roolista käsin, vaan Jumalan, jolla on tuomiovalta. Olen jaotellut tutkimuksessani Jumalan rangaistukset teemojensa mukaan eri kategorioihin: Jumalan kateuden ja vihan ilmaisut (16:38; 23:25), ”Jerusalemin antaminen hänen rakastajiensa käsiin” (16:37; 23:22, 28, 46), väkivaltaretoriikka (16:40–41; 23:24–25, 46–47) sekä sukupuolisuuteen liittyvä retoriikka (16:37, 39; 23:26, 29), jossa erityisen keskeinen on ilmaisu ”alastomuuden paljastaminen”. Vertaan kutakin kategoriaa aikalaislähteisiin, joista löytyy verrokkeja rangaistuksissa käytettäville ilmaisuille. Metaforissa annetut rangaistukset eivät määräydy aviorikoksen näkökulmasta, vaan liiton rikkomisen näkökulmasta. Sen takia Jerusalem saa rangaistukseksi tyypillisen muinaisen Lähi-idän liittokirouksen: hänet annetaan hänen rakastajiensa eli liittolaistensa käsiin, mikä merkitsee sitä, että Juudaan hyökätään. Sotateeman kautta selittyvät rangaistusten muutkin osat. Lukujen 16 ja 23 rangaistuksissa kuvatut väkivallanteot vastaavat muinaisen Lähi-idän sodankäyntiin liittyneitä raakuuksia. Myös sukupuolisuuteen liittyvä ilmaus ”paljastaa alastomuus” selittyy sotakontekstin kautta. Sekä ikonografiset että kirjalliset lähteet osoittavat, että sotiin liittyi alastomuutta ja häpäisyä, joka kohdistui sodan hävinneen osapuolen sotilaisiin. Toisaalta paljastamista merkitsevällä verbillä hlg on ollut toinenkin merkitys, ’mennä pakkosiirtolaisuuteen’. Molemmat merkitykset ovat avioliittometaforien rangaistuksen kannalta olennaiset. Tutkimissani avioliittometaforissa peilautuu myös kaksi sotaan liittynyttä metaforaa muinaisesta Lähi-idästä. Toinen metafora on, että sodan hävinneitä miehiä on kuvattu feminiinisinä. Toisessa metaforassa taas kaupunkiin tai maahan hyökkäämistä on kuvattu naiseen kohdistuvana seksuaalisena väkivaltana. Molemmat metaforat kuvaavat muinaisen Lähi-idän ajattelutapoja, jotka ovat myös Hesekielin kirjan lukujen 16 ja 23 rangaistusten taustalla.

Tutkielma käsittelee juutalaisia yhteisöjä ja niiden parissa vaikuttaneita jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävät tunnetaan pääsääntöisesti siitä, että he olivat omaksuneet juutalaisen monoteistisen jumalakuvan ja osallistuivat synagogan toimintoihin tarkemmin määrittelemättömällä tavalla kuitenkaan kääntymättä juutalaisuuteen. Tutkimusaineistosta ilmenee, että jumalaapelkääväksi saatettiin kutsua myös juutalaisia yhteisöjä poliittisesti tai ekonomisesti tukeneita, vaikka he eivät osallistuneet juutalaisen uskonnon harjoittamiseen. Tutkielman päälähteenä on Luukkaan kuvaus jumalaapelkäävistä Apostolien teoissa. Luukas kuvaa toistuvasti Paavalin keskusteluja synagogissa, joissa hänen kuulijakuntansa koostuu kahdesta toisistaan erotetusta ihmisryhmästä: juutalaisista ja jumalaapelkäävistä. Näiden lisäksi Luukas mainitsee nimeltä joitakin jumalaapelkääviä. Jumalaapelkäävillä on merkitystä Luukkaan teologian ja kerronnan kannalta. Siksi tutkimuskirjallisuudessa esiintyy ajoittain näkemys, että Luukkaan kuvauksessa jumalaapelkäävistä on kyse vain teologisesta narraatiosta. Tutkielman aineiston valossa vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että jumalaapelkäävät eivät palvele vain Luukkaan teologisia tai kirjallisia päämääriä. Luukkaan kuvaus on osoittautunut relevantiksi sitä taustaa vasten, että antiikin kirjallisissa lähteissä on useita kuvauksia jumalaapelkäävistä. Näitä kuvauksia on sekä juutalaisissa että ei-juutalaisissa lähteissä. Kirjallisten lähteiden ohella jumalaapelkääviin viittaavat piirtokirjoitukset ovat keskeinen lähdeaineistokokonaisuus. Tutkielmaan on valittu näistä sellaiset, joilla on eniten informaatioarvoa. Suurin osa jumalaapelkääviin viittaavista piirtokirjoituksista on löydetty Vähän-Aasian alueelta. Aiheen kannalta keskeisin piirtokirjoitus on Afrodisiaksesta löydetty kivipaasi, johon on kirjoitettu selvästi eroteltuina kategorioina juutalaiset, proselyytit ja jumalaapelkäävät. Afrodisiaksen piirtokirjoitukset ovat tutkimushistoriallisesti merkittäviä siksi, että niiden kautta on saatu vakuuttava näyttö jumalaapelkäävistä synagogan yhteydessä. Toisaalta Afrodisiaksen piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen myös epäselvempiä piirtokirjoituksia on alettu enenevässä määrin tulkita niiden valossa. Jumalaapelkäävät tunsivat ennestään juutalaista kulttuuria ja pyhiä kirjoituksia, joihin kristillinen sanoma pohjautuu, siksi he olivat merkittävä potentiaali varhaiselle kristinuskolle. Luukas esittää useiden heistä kääntyneen kristityiksi, muuten viittaukset jumalaapelkääviin kristillisissä lähteissä ovat niukat. Tutkielman viimeisessä kappaleessa esille otetut patristiset lähteet viittaavat kuitenkin siihen, että varhaisen kristinuskon parissa käytiin kiistaa ei-juutalaisista, jotka olivat eri tavoin omaksuneet synagogayhteisön käytäntöjä. Osa kristityistä osallistui juutalaisten yhteisöjen toimintaan tavalla, joka viitaa pikemminkin pitkään jatkuneeseen perinteeseen kuin siihen, että he olisivat tulleet tuntemaan juutalaisuutta vasta käännyttyään kristityiksi. Juutalaisille yhteisöille jumalaapelkäävät merkitsivät tärkeää yhteiskunnallista tukipilaria. Tutkielman aineiston valossa on ilmeistä, että juutalaiset yhteisöt olivat avoimia muuhun yhteiskuntaan nähden ja kykenivät kasvattamaan jumalaapelkäävien määrää vielä 300-luvulla, oletettavasti myöhemminkin.

Tässä tutkielmassa tarkastelen ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajattelua inkarnaation teologian viitekehyksessä. Kysyn, miten inkarnaation prosessia voi tarkastella Bataillen kehittämän transgression käsitteen kautta. Lisäksi kysyn, millainen on ihmisen ja Jumalan välisen rajan merkitys inkarnaatiossa transgression prosessin kautta ymmärrettynä. Bataillen ajattelussa transgressio on rajan ylittämistä prosessissa, jossa raja sekä sen ylittäminen ylläpitävät toisiaan. Tutkielman aluksi kontekstualisoin tutkimuskysymykseni kristologisen ongelman viitekehykseen esittelemällä teologisia ratkaisuja Kristuksen ihmisen ja Jumalan luonnon ristiriidan ratkaisemiseksi. Sen jälkeen analysoin Bataillen transgression käsitettä niiltä osin, kun se mielestäni vastaa kristologisessa ongelmassa esiintyvään kahden ristiriitaisen todellisuuden samanaikaisen olemassaolon mahdollisuuteen. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysia. Bataille näkee Jumalan inkarnaation ja ristinkuoleman mahdottomaksi tulemisena. Tämä mahdottomuus ilmenee pyhän ja profaanin välisen rajan äärimmäisyyden viitekehyksessä. Profaanin maailman suhde rajan äärimmäisyyteen edustaa paradoksaalista riippuvuussuhdetta. Tässä suhteessa profaani maailma on riippuvainen pyhästä todellisuudesta juuri äärimmäisen erotuksensa kautta. Näin ollen luodun määrittelee sen erotus luojasta ja profaani on olemassa vain erotettuna pyhästä. Bataillen kuvaamaa mahdottomuuden ajatusta ja sen merkityksiä analysoin teologisen mystiikan, mannermaisen filosofian sekä ontoteologisten teemojen kautta. Mahdottomuus sekä olemattomuus implikoivat Bataillen ajattelussa jatkuvuutta sekä äärettömyyttä. Inkarnaatiossa toisilleen vastakkaisten käsitteiden rajat ylittyvät tavalla, jossa kumpikin käsite tulee mahdottomaksi siinä merkityksessä, että kumpikaan ei enää määrity toisesta erotuksen kautta. Inkarnaation prosessin näkeminen transgressiona merkitsee pyhän ja profaanin todellisuuden rajan äärimmäistä ylittämistä, joka kuroo niiden erotuksen umpeen.

Paavalin Roomalaiskirje 1:26–27 otetaan usein esiin, kun puhutaan homoseksuaalisuudesta Raamatussa. Tässä Paavali puhuu niin naisista kuin miehistäkin, jotka ovat vaihtaneet luonnollisen käytöksen luonnottomaan. Syynä tällaiselle käytökselle nähtiin epäjumalanpalvonta, jonka seurauksena Jumala rankaisi ihmisiä hyläten heidät häpeällisten himojen valtaan. Se, mitä tämä luonnonvastainen käytös sekä häpeälliset himot pitävät sisällään, on jakanut mielipiteitä. Näiden kahden jakeen sisälle mahtuu paljon tulkinnallisesti haastavia termejä ja sanoja. Paavali on 1. Korinttolaiskirjeessä sekä 1. Timoteuksen kirjeessä puhunut miesten kanssa makaavista miehistä. Hän on käyttänyt termejä arsenokoitesja malakoi, joiden enemmistö tutkijoista katsoo viittaavan homoseksuaalisuuteen. Paavali ei kuitenkaan ole käyttänyt näitä termejä Roomalaiskirjeessä. Tavoitteena on ollut selvittää, millä tavalla mahdollisesti suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen. Antiikin aikana ei ollut omaa termiä homoseksuaalisuudelle, joka määriteltiin vasta 1800-luvulla. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla antiikin aikaiset kirkkoisät ovat käsitelleet homoseksuaalisuutta ja Roomalaiskirjeen kohtaa. Tutkimusmetodeja on käytetty monipuolisesti saaden mahdollisimman laaja-alainen ja monipuolinen käsitys kirjeen taustoista että vaikutuksesta muihin kirjoittajiin. Tutkielmassa on tekijän oma käännös kreikankielisestä alkutekstistä. Käännösvaihtoehtoja on verrattu useisiin suomenkielisiin käännöksiin sekä englanninkielisiin käännöksiin. Apuna on käytetty Uuden testamentin eksegetiikan sanakirjoja. Varhaisten kirjoittajien kohdalla on käytetty lähteinä heidän omia tekstejä. Paavalin aikaan elämä oli hyvin sukupuolittunutta. Elämään vaikutti sukupuoliroolit, jotka luokittelivat niin miehille kuin naisille oman sukupuolen edellyttämät käytöstavat. Näistä poikkeavaa käytöstä pidettiin luonnonvastaisena. Myös seksuaalisuus luokiteltiin naisille ja miehille omanlaisekseen. Miehille kuului aktiivinen rooli ja naisille passiivinen rooli. Roolien sekoittamista ei katsottu hyvällä. Kreikkalaiseen kulttuuriin kuului pederastia eli niin sanottu poikarakkaus. Kyseessä oli vanhemman miehen ja nuoremman pojan välinen suhde. Roomalaisessa kulttuurissa ilmeni prostituutiota, johon kuului myös miesprostituoituja. Miesten välistä seksuaalista kanssakäymistä käytettiin myös valtasuhteissa, kuten isännän ja orjan välillä. Taustaa tälle löytyy Vanhan testamentin puolelta niin sanotusta Sodoma-kertomuksesta, jossa sodomalaiset miehet haluavat raiskata Lootin luokse tulleet vieraat. Luonnonvastaiselle ja mahdolliselle homoseksuaaliselle käytökselle kirkkoisien kirjoituksissa esiin nousi luonnollinen laki, epäjumalanpalvonta sekä Jumalan asettama rangaistus. Ihmiset olivat hyljänneet tuntemansa Jumalan, jonka takia Jumala suuttui ja langetti rangaistukseksi luonnottoman käytöksen. Luonnottoman käytöksen kriteereiksi vahvemmin nousi jälkeläisten saaminen. Tällainen seksuaalinen käytös, josta ei seurannut jälkeläisiä, pidettiin luonnonvastaisena. Luonnonvastaista voi siis olla saman sukupuolten välisessä kanssakäymisessä tai yhtälailla miehen ja naisen välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Paavalin ongelmana Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan ole ollut homoseksuaalinen käytös. Paavalin pääaihe on ollut pakanoiden syntisyys, joka ilmeni epäjumalanpalvonnassa. Paavali käytti kirjeissänsä oman aikansa tapaa laatia hyve- ja paheluetteloita. Nämä toimivat retorisina keinoina, kun haluttiin painottaa itse pääasiaa. Roomalaiskirjeessä tämä myös tulee esiin, jossa luonnonvastainen käytös on yhtenä paheena muiden joukossa. Paavali varoittaa epäjumalanpalvonnasta ihmisiä ja näin haluaa osoittaa oikeaa suuntaa elämässä.