Browsing by Title

Tutkielmani käsittelee puritaanisaarnaaja John Bunyanin (1628–1688) millenaristista maailmankuvaa erityisesti hänen teostensa The Holy City (1665) ja Of Antichrist and His Ruin (1692) kautta ja sitä kysymystä, miten Bunyanin maailmankuva rakentui suhteessa aikaisempaan puritaaniseen, kalvinistiseen, protestanttiseen ja independenttiseen eskatologiaan. Bunyan eli aikana jolloin Englanti koki sisällissodan (1642–1651), Oliver Cromwellin protektoraatin ajan (1647–1653) sekä Kaarle II:n restauraation ajan (1660–1685),ja yhteiskunta ja valtionkirkko muuttuivat radikaalisti noina aikoina. Sisällissodan aikana nousi esiin millenaristisia eli lopunaikaa korostaneita liikkeitä, esimerkkinä The Fifth Monarchy – liike, The Ranters- yhteisö ja kveekarit. Millenaristia teoksia julkaistiin myös paljon. Osa kirjoittajista oli valtiokirkkoa tukevia latitudinaristeja ja pappeja, toiset taas yliopiston tutkijoita ja osa independenttejä saarnaajia näkökulman vaihdellessa esimerkiksi valtionkirkon puolesta ja kirkkoa vastaan. Millenarismi kosketti kokonaista yhteiskuntaa. Näkökulmani tutkimukseen on aatehistoriallinen, eli se, miten John Bunyan suhteutuu ajattelussaan aikalaishistorian muihin protestanttisiin, puritanistisiin tai independentteihin ajattelijoihin tai kirjailijoihin ja se, missä mielessä Bunyanin ajattelu oli omintakeista ja riippumatonta muusta teologisesta kirjallisuudesta. Tutkimuksessani olen päätynyt siihen tulokseen, että Bunyanin millenaristisessa ajattelussa ja erityisesti teoksissa The Holy City (1665) ja Of Antichrist and His Ruin (1692) Bunyan siirtää paljon kalvinistisen ja puritaanisen sekä independettisen tradition elementtejä teksteihinsä, mutta toisaalta läheni 1640-luvun jälkeen ilmentyneen postmillenarismin piirteitä. Taustatekijöitä Bunyanin ajattelulle löytyy independenttien taistelusta valtionkirkkoa vastaan, sekä hänen omasta 12 vuoden vankeusjaksosta valtionkirkon vainomana. Prostestanttinen eskatologinen syvärakenne lähenee luterilaista ja kalvinistista eskatologiaa sekä puritanismia Martin Lutherin, John Foxen teosten ja The Geneva Bible – raamatunkäännöksen kautta. Myös Puritaanikirjailija Thomas Brightmanin postmillenaristinen maailmankuva tulee hyvin lähelle Bunyanin ajattelua. Bunyanin mukaan lopunajat olivat läsnä hänen aikakautenaan jo, ja ilmeisesti hänen oma raamatuntutkintansa sekä independenttisen The Bedford Church – seurakunnan jänenenä eläminen vakuuttivat hänet siitä, että latitudinaristinen valtionkirkko ja paavi ovat antkristuksia.

Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi.

Tutkimukseni aiheena on Clara Assisilaisen (1193/94–1253) perustama köyhien sisarien sääntökunta ja sen johtaminen. Päätutkimuskysymykseni on, miten Clara halusi köyhiä sisaria johdettavan vuosina 1225–1253. Muita keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: Mikä oli johtamisen ja johtajan yleinen malli köyhien sisarien yhteisössä? Millainen oli Claran vaikutus johtamisen malliin? Millainen johtajan tuli olla? Millainen oli sisarien välinen hierarkia? Mitkä olivat sisarien ja veljien johtamisen erot? Lähteinä käytän Claran kirjoittamia tekstejä: neljää kirjettä Agnesille ja Claran elämänsääntöä. Kaikki käyttämäni lähteet ovat Joan Muellerin tekemiä englanninkielisiä käännöksiä alkuperäisestä latinankielisestä tekstistä. Tarkastelen sitä, miten Claran käsitykset köyhien sisarien johtamisesta näkyvät lähteissäni. Etsin lähteistä johtamiseen liittyviä aiheita ja näkökulmia. Kiinnitän huomioni lähteiden sanavalintoihin, lähteiden tapaan esittää asiat ja siihen, miten aiheeni historiallinen konteksti näkyy lähteissä. Lisäksi tutkin, miten johtamisen käsitykset eroavat eri lähteiden välillä. Päätutkimustuloksena on se, että Claran mukaan köyhien sisarien sääntökunnalla täytyi olla selkeä johto. Koko köyhien sisarien yhteisöllä täytyi olla johtaja, joka huolehti vahvalla otteella koko sääntökunnasta kuten Clara oli itse tehnyt. Lisäksi jokaisella sisaryhteisöllä täytyi olla ohjaajana abbedissa, joka tiesi asemansa oikeudet ja velvollisuudet. Johtaja oli samaan aikaan auktoriteetti, palvelija, opettaja, yhteisönrakentaja ja äidillinen ohjaaja. Johtaja oli osa köyhien sisarien hierarkiaa, jonka pystyy muodostamaan Claran elämänsäännön pohjalta. Johtajalla oli päätösvaltaa ja velvollisuuksia. Vaikutusvaltaa oli myös muilla sisarien yhteisön toimijoilla. Claran mielestä johtamisessa keskeisintä oli kyky pitää sisarien yhteisö pyhän köyhyyden mukaisessa elämäntavassa.

Tutkimuskysymykseni on, miten draamamateriaaleja hyödyntävillä perusopetuksen katsomusaineiden oppitunneilla ilmenee ja tuetaan luovuutta sekä leikillisyyttä sekä miten oppitunneille osallistuvat kokevat oppitunnit. Tunneille osallistuvilla tarkoitan oppilaita ja opettajia. Tutkielmani ja sen aineistonkeruu on toteutettu osana Uskallus – Uskonnot, katsomukset ja osallisuus perusopetuksessa -hanketta. Tutkielmassa käytetyt draamamateriaalit on julkaistu hankkeen sivuilla sähköisesti. Tutkimusaineisto koostuu oppilaiden haastatteluista, opettajan ja oppilaiden palautekyselylomakkeista, havainnoitsijoiden tekemistä luokkahuonemuistiinpanoista sekä kirjallisessa muodossa olevista draamamateriaaleista. Aineisto on kerätty vuoden 2019 lopussa Etelä-Suomessa. Havainnoitavia oppitunteja aineistossa on kaksi, joista toinen on viides- ja kuudesluokkalaisten elämänkatsomustiedon oppitunti ja toinen kahdeksasluokkalaisten evankelisluterilaisen uskonnon oppitunti. Aineistonanalyysi on toteutettu teoriaohjaavana sisällönanalyysinä. Tutkimustuloksissa havaitsin, että luovuutta ja leikillisyyttä ilmenee katsomusaineiden draamaa hyödyntävillä oppitunneilla. Luovuus esiintyy oppitunneilla erilaisina Luovina ajatuksina ja Luovina tuotoksina sekä näiden kahden luokan alakategorioina. Leikillisyyden osalta tutkimustulokset jakautuvat alakategorioihin Lapsellisuus, Leikkisyys ja leikinomaisuus, Leikillinen tunnelma sekä Rooli sekä edellisten alaluokkiin. Tutkimustulosten kolmas pääluokka Kokemus draamatunnista esittää näkökulmat Vaikeustaso-, Tyypillisestä poikkeava oppitunti - ja Draamaharjoitus ja luovuus -kategorioiden kautta. Oppilaiden ja opettajien kokemukset oppitunneista tuovat esille, että draamaoppitunnit koetaan tyypillisestä poikkeavaksi ja harjoitukset osallistavat myös sellaisia oppilaita, jotka eivät usein luokkien tyypillisillä tunneilla osallistu. Luovuutta ja leikillisyyttä ilmenee tutkimusaineiston oppitunneilla ja niitä tukevat muun muassa kannustava, myönteinen palaute ja ilmapiiri. Tutkimusaineistossa on kuitenkin nähtävissä myös mahdollisuuksia tukea niiden ilmentymistä enemmänkin. Haasteina tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttavat olevan ennen kaikkea oppitunnin ajallinen pituus sekä opettajan halu kontrolloida harjoitusten kulkua. Oppilaat kokevat myös oppitunneilla hämmennyksen tunteita. Ne oppilaat, jotka pääsevät erilaisten oivallusten kautta tunteesta yli, vaikuttavat saavan myönteisiä oppimiskokemuksia ja liittävän luovuuden kokemuksen oppituntiin. Draama vaikuttaa tutkimukseni perusteella sopivan hyvin katsomusaineiden opetusmenetelmäksi, ja sen kautta mahdollistuvat luovempi ja leikillisempi opettaminen sekä oppiminen. Tunnit koetaan aineistossa pääosin myönteisiksi, tiedonhalua ja innostusta lisääviksi. Tutkimustuloksissa näkyy, että luovuutta ja leikillisyyttä tukeva draamaoppitunti opettaa oppilaille asiasisällön lisäksi laajempaa sekä tulevaisuuteen suuntaavampaa osaamista.

Tutkielmani tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa etsin vastausta kysymykseen: Mikä on Joonan kirjan alkuperäinen genre? Aikaisemmista eksegeettien antamista genre-ehdotuksista Joonan kirjalle valitsen satiiriteorian, jonka näkökulmasta teen koko Joonan kirjasta genreanalyysin. Satiiri on kirjallisuuden laji, jolla käsitellään aihetta niin, että se näyttää naurettavalta. Sen päätarkoitus on ottaa kantaa poliittisiin, sosiaalisiin tai moraalisiin aiheisiin. Analyysissani osoitan Joonan kirjasta runsaasti satiirisia elementtejä. Lopputuloksena väitän, että nämä elementit ovat ottaneet koko kertomuksen haltuunsa, jolloin on perusteltavaa nimetä koko kirjan genre satiiriksi. Esimerkkeinä fiktiivisen Joonan kirjan satiirisista elementeistä ovat kontrastien luominen ja kertomuksen mielikuvitukselliset tapahtumat ja mittasuhteet, kuten Joonan selviytyminen kalan vatsassa kolme vuorokautta, Niniven kaupungin mieletön suuruus ja sen asukkaiden, ihmisten ja eläinten, katumisen ja parannuksen nopeus. Tutkielmassani esitän teorian, jonka mukaan Joonan kirjan alkuperäinen tarkoitus oli vahvistaa kirjan kirjoittajan oman yhteisön universalistista ideologiaa. Jumalan armo kuuluu koko luomakunnalle, myös pakanoille. Toisinajattelijat samaistetaan kertomuksen Joonaan, joka kuvataan kertomuksessa naurettavana, kontrastina kertomuksen hurskaille pakanoille. Tutkimuskysymykseni toinen osa perustuu satiirianalyysini löytöihin, mutta on näkökulmaltaan tulkintahistoriallinen: Miten Joonan kirjaan ja erityisesti sen satiirisiin elementteihin suhtaudutaan neljässä nykyaikana kirjoitetussa hengellisessä kommentaarimaisessa kirjoituksessa? Lähteitäni ovat suomalaisten luterilaisten teologien Per-Olof Malkin, Mailis Janatuisen ja Pekka Harnen kirjoittamat kirjat ja yhdysvaltalaisen juutalaisen rabbin Meir Levinin kirjoittama internetluentosarja. Tulkitsijani ovat tietoisia satiiriehdotuksesta Joonan kirjan alkuperäiseksi genreksi, mutta he tietoisesti torjuvat tämän ehdotuksen. Satiirigenre ei itsessään ole ongelma, vaan kaikki mahdolliset genre-ehdotukset, jotka sisältävät oletuksen Joonan kirjan fiktiivisyydestä, ovat heille lähtökohtaisesti vääriä. He lukevat Joonan kirjaa historiallisena dokumenttina vastoin kirjan kirjoittajan tarkoitusta. Satiiristen elementtien selittäminen järjellä teettää heille paljon lisätyötä. Esimerkiksi Niniven kaupungin koolle haetaan selitystä muinaisesta kuntaliitoksesta ja suuri kala on Jumalan jo luomiskertomuksessa tähän tehtävään luoma. Lisäksi tulkitsijat lieventävät Joonan ja pakanoiden välistä kontrastia ja Levin jopa kääntää kontrastin päälaelleen. Selitys tulkitsijoiden harjoittamalle lukutavalle löytyy Joonan kirjan sijainnista osana pyhien tekstien kokoelmaa, Raamattua. Heille Raamattu on totta vain, jos se on sitä kirjaimellisesti. Joonan kirja ei voi tehdä poikkeusta. Tärkeäksi syyksi tulkitsijoille nousevat myös heidän uskonnolliset auktoriteetit, jotka heidän mukaansa uskoivat kertomuksen historiallisuuteen. Suomalaisten ylin auktoriteetti on Uuden testamentin evankeliumeiden Jeesus ja Levinin auktoriteetteina ovat aikaisemmat juutalaiset rabbiiniset tekstit. Vaikka tutkielmani tulkitsijat eivät näe satiiria Joonan kirjan genrenä, on heidän toteama kertomuksen sanoma lähes sama kuin satiirianalyysin perusteella todettu: Jumalan armo on rajatonta.

Tämä tutkimus käsittelee keinoja, joilla reformaatioliikettä puolustaneet Argula von Grum-bach ja Katharina Schütz Zell oikeuttivat uskonnollisen toimintansa 1520-luvun Saksassa. Tarkoituksena on selvittää, millaisia strategioita von Grumbach ja Schütz Zell harjoittivat toi-miessaan patriarkaalisessa yhteisössä, sekä millaisina he kokivat naisen roolin ja tehtävän elä-mässään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten von Grumbach ja Schütz Zell näkivät ja rakensivat identiteettinsä uskonnollisina toimijoina, ja mitä yhtäläisyyksiä ja eroja heidän us-konnollisessa toiminnassaan oli. Lähteinä toimivat kolme von Grumbachin kirjoittamaa ja julkaisemaa kirjettä vuodelta 1523 sekä kaksi Schütz Zellin kirjoittamaa ja julkaisemaa kirjettä vuodelta 1524. Kirjeistä on etsitty naisten käyttämiä perusteluja poikkeuksellisena pidetylle toiminnalleen sekä strategioita har-joittaa julkista roolia naisena. Lisäksi kirjeistä on tarkasteltu, millaisen kuvan von Grumbach ja Schütz Zell antoivat ja rakensivat itsestään kirjoitustensa kautta. Tutkimuksen kannalta kes-keisiä teemoja ja termejä ovat sukupuolijärjestelmä ja toimijuus. Von Grumbach ja Schütz Zell rikkoivat toiminnallaan monella tapaa aikakauden sukupuoli-rooleja. Von Grumbach puolusti julkisesti evankelista liikettä miehensä vastustustuksesta ja painostuksesta huolimatta. Schütz Zell puolestaan jakoi hyvin pitkälti julkisen roolin ja tehtä-vän seurakunnan aktiivisena toimijana pappina toimineen aviomiehensä kanssa. Vaikka nais-ten toiminta oli ristiriidassa suhteessa ajan sukupuolijärjestelmään, he yrittivät perustella toi-mintansa naisen rooliin sopivaksi. Von Grumbach ja Schütz Zell oikeuttivat toimintansa Raa-matulla ja evankelisen liikkeen teologialla. He vetosivat kasteeseen ja yleisen pappeuden ide-aan osallistuessaan julkiseen keskusteluun teologiasta. Lisäksi Schütz Zell ja von Grumbach hakivat perusteita toiminnalleen Raamatun henkilöhahmoista ja profetoimisen perinteestä. He väittivät toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti ja puhuvansa Pyhän Hengen voimalla. Kirjeit-tensä kautta von Grumbach ja Schütz Zell rakensivat kahdenlaista kuvaa itsestään: toisaalta he näyttäytyivät kärsivinä ja passiivisina marttyyreina, toisaalta itsevarmoina, oppineina ja aktiivisina teologisina toimijoina. Nämä kaksi varsin erilaista minäkuvaa toimivat keinoina saada näkyvyyttä ja hyväksyntää ajamalleen asialle reformaatioliikkeen puolustukseksi. Von Grumbach ja Schütz Zell omaksuivat ja hyödynsivät aikansa teologiaa, Raamatun tulkintaa ja ideologiaa oikeuttaakseen julkisen toimintansa.

Kun keskiaikaisessa maailmassa hallitsija vaihtui tavallisen ihmisen elämä ei paljoa muuttunut. Mutta kun hallitsija päättää vaihtaa koko uskonnollisen järjestelmän muuttuu tavallisen ihmisen elämä huomattavasti. Tutkielmassani selvitän kuina Englannin reformaatio vaikutti tavallisten ihmisten uskonnolliseen elämään. Tutkielmani tarkasteluvälillä 1547–1570 Englannin uskonnollinen suuntaus vaihtui kolme kertaa aina hallitsijan vaihtuessa. Miten ihmiset suhtautuivat ja kuinka he toimivat muuttuneessa uskonnollisessa maailmassa? Perehdyn tutkielmassani kirkonvartijoiden päiväkirjoihin, joista selviää hyvin paljon ihmisten elämään vaikuttaneita asioita pelkästään tutkimalla seurakuntien taloutta. Yhdessä lähteessäni pääsen perehtymään hieman paremmin kyseisen seurakunnan ihmisten elämään, johtuen kylässä toimineen kirkkoherran tarkasta, päiväkirjamaisesta kirjanpidosta. Rakenteellisesti käyn tutkielmassani läpi Edvard VI:n ja Maria I:n hallintokaudet kokonaan, mutta Elisabet I:sen kohdalla rajaan tarkasteluni hänen ensimmäiseen kahteentoista hallintovuoteensa. Tämä rajaus siksi, että Elisabet I oli pitkäaikaisin Tudor-suvun monarkki, jonka hallinnon ensimmäisen kahdentoista vuoden aikana reformaatio vietiin loppuun. Elisabet I:n myöhemmät hallintovuodet Englannissa keskityttiin enemmän Euroopan ulkopolitiikkaan ja siirtokuntiin. Reformaation aika oli hyvin myrskyisää aikaa Euroopan eri maissa, eikä väkivaltaisuuksilta säästytty Englannissakaan. Englannissa nähtiin kuitenkin poikkeuksellista ikonoklasmia, sillä katolilaisuuden palauttamisen ajan aikana kirkkoja jälleenrakennettiin, jolloin ikonoklasmille tuli niin sanotusti toinen tilaisuus. Mutta oliko tässä kaikessa kyseessä kansalaisten oma halu uudistaa kirkkoa, vaiko kruunun käsky on mielenkiintoinen kysymys. Englannin reformaatio kaiken kaikkiaan poikkeaa monilla osin manner-Euroopan reformaatiosta, myös ihmisten osalta. Englannin reformaatio ei ollut pelkkää väkivaltaa, vaan myös sovintoja eri uskontokuntien kesken. Uskonnollisen kentän muutokset heijastuivat tavallisten ihmisten elämään, välillä jopa yllättävillä tavoilla.

Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava herätysliike, jonka laulukirja on Siionin virret. Siionin virsistä toimitettiin uusi laitos, joka otettiin käyttöön kesällä 2017 Nilsiän herättäjäjuhlilla. Herännäisyydelle on tunnusomaista ikävöivä usko ja alhaalla liikkuva armo. Ihminen on pieni, Jumala on suuri ja luotujaan rakastava ja armahtava. Kristuksen ja ihmisen väliin ei saa asettaa mitään estettä, vaan Jumala armahtaa Kristuksen tähden syntisen ihmisen. Tutkimukseni käsittelee ystävyyttä Siionin virsissä. Herännäisyyden sydänäänet ja kristinuskon tulkinta on luettavissa Siionin virsistä. Virsissä ja puheissa puhutaan usein ystävyydestä. Heränneet kutsuvat toisiaan ystäviksi. Myös suhde Jeesukseen Kristukseen kuvataan usein ystävä-käsitteen avulla. Tämä tekee Jeesuksesta helposti lähestyttävän. Jeesus-ystävä paljastaa salatun Jumalan armolliset kasvot. Ystävyyttä voidaan pitää herännäisyyttä avaavana avainkäsitteenä. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena niin, että virsistä on tehty temaattinen sisällönanalyysi, mutta sen rinnalla on käytetty lähiluvun (close reading) metodia. Ystävyys ymmärretään Siionin virsissä ystävyydeksi, joka muodostuu seura- ja veisuuystä-vyydeksi, jossa jaetaan yhteinen hengellinen kokemusmaailma ja jossa toista tuetaan ja kannetaan Jumalan eteen. Ystävät tarvitsevat vuorotellen toistensa tukea. Moralisointia vältetään ja sitä tulee välttää. Uudistetuissa Siionin virsissä on paljon niitä virsiä, joissa edellisten laitosten minä-muotoisten virsien sanat on muutettu me-muotoisiksi, jota kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja uskonkokemusten kollektiivista luonnetta. Ystävyydellä tarkoitetaan Siionin virsissä ja herännäisyydessä eri asioita kuin tavanomaisesta ystävyydestä puhuttaessa. Kun tavallisesti ystävyys määritellään sosiologisesti ja psykologisesti, Siionin virsien ystävyys on ystävyyttä yhdessä veisattavien virsien ja seuraliikkeen sisällä. Arkisia ohjeita ja ihmissuhteiden mutkikkuutta ei Siionin virsissä ilmene. Sielunhoidollisuus ei poissulje ystävyyttä myös sellaisena ilmiönä, kuin se näyttäytyy sekulaarissa ympäristössä ja nykymediassa, mutta se ei ilmene Siionin virsien ystävyydessä. Ystävyyden korostus herännäisyydessä ja Siionin virsissä on osaltaan peräisin herännäisyyden piirissä 1800-luvulla vaikuttaneesta Margareta Högmanin johtamasta ystäväliikkeestä. Siionin virsissä ystäviä ovat ne, jotka jakavat samankaltaisen hengellisen kokemuksen ja todellisuuden. Ystävät jakavat keskenään hengellisen köyhyyden ja armon ikävöinnin. Siionin virsien Jumala on salattu. Hänen syvin olemuksensa paljastuu ystävässä Jeesuksessa Kristuksessa, jossa Jumala ilmoittaa rakkautensa ja armonsa.

Tämä tutkielma keskittyy Gregorios Nyssalaisen Suureen katekeesiin (Oratio catechetica magna) ja siinä esiintyvään ”pelastushistorialliseen”. Tutkimuskysymys jakautuu kahtia: 1) Millaiseen alkutilaan ihminen Gregorioksen mukaan luotiin? ja 2) Millaiset muutokset ihmiseen ovat vaikuttaneet? Tutkimus keskittyy Gregorioksen antropologiaan ja soteriologiaan, minkä tähden oleelliseksi taustateoriaksi kuuluu tutkimus siitä, kuinka hän ymmärsi partisipaation ja luomakunnan hierarkkisuuden. David L. Balásin ja Johannes Zachhuberin tutkimukset ovat keskeisimpiä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään systemaattisella analyysillä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Gregorioksen tausta-ajatusten sekä keskeisimpien käsitteiden analysointia. Keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat. Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee tämän partisipaatiota jumalalliseen luontoon. Ihmisyydessä vallitsevat mielenkyvyt, kuten tahdon vapaus ohjaavat Gregorioksen tulkinnan mukaan jokaista ihmistä kohti Jumalaa. Kaikki luotu tavoittelee partisipaatiota korkeimpaan hyvään. Lankeemus merkitsee ihmisen mielen huijatuksi joutumista, minkä tähden se erehtyy tavoittelemaan sellaista, joka on vain näennäisesti hyvää. Langennut ihmisluonto on kuolevainen, jotta kuolemassa ruumiin hajoaminen tuottaa vapautumisen turmeluksesta. Jumalan inkarnaatio merkitsee ihmisluonnon vapauttamista paholaisen vallasta, mikä tapahtuu oikeudenmukaisena vaihtokauppana. Paholainen ei tajua vaihtavansa ihmiskuntaa jumalihmiseen, jota hän ei kykene hallitsemaan. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät universaalia pelastusta, joka palauttaa ihmisyyden sen alkuperäiseen tilaan. Samalla Kristuksen jumalallinen luonto jumalallistaa hänen inhimillisen luontonsa. Sakramentit tarkoittavat Kristuksen jäljittelyä. Kasteessa ihminen jäljittelee Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mikä tekee tästä sakramentista kuolleista nousemisen alkupisteen. Kaste tekee jo tässä elämässä osalliseksi uudesta ihmisyydestä. Jäljittely jatkuu kristityn elämässä samalla kun eukaristia parantaa ihmisruumista tuoden sen Pelastajan yhteyteen. Kasteessa tapahtuvan uudelleensyntymän tulee näkyä ihmisen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan lapseksi otettu jäljittelee jumalallisen luonnon ja Kristuksen tekoja. Suuren katekeesin eskatologinen ulottuvuus on moniselitteinen. Siihen sisältyy yhtäältä ajatus yleisestä ennallistamisesta ja toisaalta ihmisen tekojen vaikutus hänen tuomioonsa ylösnousemuksen yhteydessä. Gregorios Nyssalaisen teologiaa Suuressa katekeesissa leimaa partisipaatio ja Jumalan kuva. Hänen ajattelulleen on ominaista, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa. Partisipaatio Jumalaan on kuvana pysymisen edellytys. Niinpä myös soteriologiassa pelastava toiminta tähtää tämän kuvan ennallistamiseen ja ylläpitoon. Kristuksessa luodaan uusi ihmisluonto, joka on jumalallisen luonnon pyhittämä. Gregorioksen soteriologia tähtää siihen, että ylösnousemuksessa kastetut ovat osallisia tästä uudesta ihmisyydestä.

Tutkielman tavoite on selvittää, millä tavalla yhteiskunnallinen muutos vaikuttaa 1800 - luvun lopun ja 1900- luvun alun joulukorttien kristillisiin kuva- aiheisiin. Suomalaisessa agraariyhteiskunnassa alkaa teollinen murros 1800- luvulla, ja se heijastuu koko yhteiskuntaan. Pystyykö yhteiskunta vastaamaan kansalaistensa muuttuneisiin tarpeisiin? Vaikuttaako murros joulukorttien kuva- aiheisiin? Tutkielmassa selvitetään syitä yhteiskunnan muuttumiseen ja sen vaikutukseen joulukorttien kristillisten kuva- aiheitten muuttumiseen. Joulun vietto ei ollut varhaiskristilliseen aikaan itsestään selvää, sillä seurakunta odotti Jeesuksen toista tulemista. Kristittyjen vainot olivat jatkuvat 300- luvulle saakka, jonka jälkeen kristillisyys ilmeni voimallisesti. Seimiä rakennettiin kirkkoihin, Paavi Liberiuksella oli Rooman ensimmäinen seimi, hopeinen, vuonna 360, jota kuljetettiin Rooman kaduilla jouluisin. Myös mysteerinäytelmät kehittyivät, kuuluisin niistä on Fransiskus Assisilaisen, messun yhteyteen, rakentama kokonaisuus 1200- luvun alussa. Seimet, mysteerinäytelmät ja paikalliset tavat joulun kontekstissa olivat esikuvia, joiden mukaan rakentui joulun kuvasto ihmisten mieliin. Tämä kuvasto toimi pohjana joulukorttiteollisuudelle, joka voimistui 1800- luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Teollistumiskautta ennen olivat ylemmät säädyt olleet mahdollisuudessa lähettää visiittikortteihin kirjoitettuja joulun toivotuksia toisilleen. Laajemmalle väestönosalle se ei ollut mahdollista heikon luku- ja kirjoitustaidon vuoksi. Esteenä oli myös tarveaineiden puute joulukorttien kotiperäiseen valmistamiseen. Suurempi este olivat toistuvat nälkä- ja katovuodet. Samaan aikaan, kun Macy´s tavaratalo teki hyvää tulosta, vuonna 1867 New Yorkissa, kärsittiin Suomessa, vuonna 1856 alkaneiden, nälkä- ja katovuosien huipusta, jonka seurauksena 26.000 lasta jäi orvoksi. Tosin samaan aikaan Suomeen tuotiin leluja ja valtiollinen kehitys jatkui. Ongelmien kenttä oli laaja, Suomessa oli ihmisiä, joita katovuodet eivät koskettaneet lainkaan. Tässä kontekstissa luku- ja kirjoitustaidon kehittyminen oli hidasta. Teollinen kehitys eteni ja sai työvoimansa ympäröivältä maaseudulta. Vähitellen työaikalait mahdollistivat koulunkäynnin. Rahapalkkaan siirtyminen teki mahdolliseksi myös joulukorttien ostamisen ja lähettämisen kotiin. Joulukorttien voimakkaasti lisääntynyt tuottaminen toi markkinoille kauniita, monivärisiä kortteja. Visiittikortit ja muut 1800- luvun sekalaisen kuvaston kortit olivat menneisyyttä, uudet kortit toivat joulun kuvaston kaikkien ulottuville. Postimaksujen halpeneminen teki mahdolliseksi lähettää niitä useammille sukulaisille.