Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.

Tutkimukseni käsittelee helsinkiläisen Kannelmäen seurakunnan työntekijöiden kokemuksia seurakuntalaisten huono-osaisuudesta.Tutkimuksen aihe huono-osaisuus on ilmiönä hyvin moniulotteinen; sen taustalla voi olla kouluttautumattomuus, terveyteen ja talouteen liittyvät vaikeudet, työttömyys sekä osattomuus yhteisöllisyydestä. Huono-osaisuutta on käsitelty laajasti; Eduskunnan kyselytunneilla on usein keskusteltu niin ihmisten kokemasta eriarvoisuudesta kuin huono-osaisuudesta. Helsingin katukuvassa näkyvistä leipäjonoista on käyty myös keskustelua niin tv:n ajankohtaisohjelmissa kuin lehdissä. Huono-osaisuuden moniulotteisuudesta on tehty useita tutkimuksia niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa. Tutkimukseni aihetta olen lähestynyt seuraavien tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten Kannelmäen seurakunnan työntekijät kokevat ihmisten huono-osaisuuden omassa arkityössään? 2) Miten he pyrkivät tukemaan huono-osaisiksi kokemiaan ihmisiä ja millaisena he näkevät seurakunnan roolin? Menetelmä tässä tutkimuksessa on laadullinen tutkimus, jossa aineisto koostuu kuuden työnekijän haastattelusta.Tutkimusaineistoani olen täydentänyt kenttähavainnoilla, kun havainnoin Sitratorin ja Malminkartanon soppatykkitapahtumia, Jennyn olohuoneruokailuja sekä Kannelmäen D-aseman toimintaa. Havaintojen välityksellä sain kokemuksen ihmisten osallisuuden vahvistamisesta seurakunnan alueella. Useat tutkimukset vahvistavat minulle ajatusta siitä, että huono-osaisuus on monen ihmisen osa tänä päivänä. Tutkimukseni tuloksissa näyttäytyy koulutuksen puute, terveyteen liittyvät ongelmat ja taloudellinen niukkuus olevan keskeisiä tekijöitä ihmisen kokemassa huono-osaisuudessa. Muutokset toimintaympäristössä vaikuttavat myös Kannelmäen seurakunnan toimintaan, joka strategiansa mukaisesti haluaa tukea ja rohkaista eri työalojen kautta heitä, jotka kokevat monenlaista huono-osaisuutta. Aiheeni tarjoaa mahdollisuuden tutkia jatkossa seurakuntien järjestämiä yhteisöruokailuja, miten ruokailuun osallistuvat kokevat yhteisöruokailut seurakuntien apuna ja osallisuutta vahvistavana mahdollisuutena?

Tutkielmassa tarkastelen uskonnollisen retoriikan ilmenemistä Ugandan presidentti Yoweri Musevenin puheissa vallankäytön näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten presidentti Museveni hyödyntää uskonnollista retoriikkaa julkisissa puheenvuoroissaan, ja miten vallankäyttö problematisoi sen. Tutkielmassa keskityn erityisesti helluntailais-karismaattisuuden vaikutukseen Ugandan poliittisessa ilmapiirissä moraalisen arvokeskustelun kautta. Kartoitan retorisen analyysin avulla presidentti Musevenin puheiden uskonnollista retoriikkaa ja reflektoin analyysin tulosten pohjalta Ugandan presidentin käyttämää uskonnollista retoriikkaa vallankäytön problematiikkaan. Tutkimusmenetelmänä käytän retorista analyysia ja teoreettisena viitekehyksenä toimii vallankäytön näkökulma erityisesti auktoriteettiaseman kautta. Aineistoksi olen valinnut ”The State House of Uganda” – sivustolta vapaasti luettavissa olevia puheita valitsemieni rajattujen käsitteiden avulla. Tutkielmassa käytetty aineisto löytyy edellä mainitulta Ugandan valtion ylläpitämältä sivustolta ja käyttämäni aineisto koostuu yhdeksästä presidentti Musevenin pitämästä puheesta, joista kahdeksan on julkaistu sivustolla. Yksi puhe on haettavissa kristilliseltä ”Breaking Christian News” – sivustolta, ja se on sisällöltään relevantti tutkielman kannalta. Tutkielmassa uskonnollinen retoriikka ilmenee presidentti Musevenin puheissa seuraavien teemojen kautta: kansakunnan vahvistaminen ja kristillinen nationalismi, islamin ja kristinuskon yhteistyö moraalin ylläpitämisessä sekä seksuaalivähemmistöihin negatiivisesti suhtautuminen niin uskonnollisen kuin poliittisen ulottuvuuden kautta. Teemoissa voidaan nähdä presidentti Musevenille tutkielman aineiston kautta tyypillisiä argumentointitapoja, kuten eksklusiivinen me-muut – ajattelu, jota hän hyödyntää puhuessaan afrikkalaisista ja länsimaalaisista ja asettaa nämä ryhmät vastakkaisiin positioihin. Myös seksuaalipoliittisissa aiheissa, kuten seksuaalivähemmistöistä argumentoidessa, Musevenin puheista on mahdollista saada käsitys homoseksuaalisen orientaation olevan peräisin länsimaista. Analyysin tuloksia peilaan vallankäytön näkökulmaan, jossa auktoriteettiaseman käyttöön kulminoituu presidentti Musevenin puheiden tausta. Johtopäätöksinä voidaan sanoa, että presidentti Musevenin uskonnollista retoriikkaa sisältävien puheiden taustalla on pyrkimys auktoriteettiaseman kautta saada yleisönsä vakuuttuneeksi puheiden sisällöistä, sekä pyrkimys saada yleisö sisäistämään puheiden pääajatukset omaan ajatteluunsa.

Teologisen etiikan ja sosiaalietiikan maisterintutkielmassa keskitytään datasubjektin käsitteeseen digitalisaation etiikan kautta. Datan käsite on suhteessa tiedon käsitteeseen. Subjektin käsite taas kytkeytyy ihmisyyteen ja toimii ihmisarvon perustana. Datafikaation seurauksena subjektiviteetin ja objektiviteetin suhde ihmisyydessä muuttaa painotustaan, kun ihminen ajetaan datasetteihin ja älykkäisiin järjestelmiin, joissa korostuu kvantitatiivinen laskennallinen logiikka. Digitalisaatio edellyttää digitointia, eli aineiston muuttamista dataksi. Kun ihminen, subjekti muutetaan dataksi, hänet objektivisoidaan Tutkielmassa tutkitaan dataan liitettyjä totuusväitteitä pureutumalla datanmuodostuksen prosessiin ja biased datan problematiikkaan. Tämän jälkeen tutkitaan eettisiä kulmakiviä ihmisen käsittelyyn sekä data-aineistona että automatisoidun käsittelyn tuloksena. Kaikkia vaikutuksia yksilön autonomiaan moraaliagenttina ei vielä tiedetä tai tunnisteta, mutta huoleen on aihetta, sillä keinoäly aiheuttaa häiriön moraalisiin ehtoihin. Yhteiskunnallisessa analyysissä kiinnitetään huomiota vallan luonteen ja rakenteen muutokseen. Suuret datamäärät ja mahdollisuudet hyödyntää big dataa sopivilla työkaluilla on vaikuttanut valtiorakenteeseen, joskin kehitys poispäin selkeärajaisista valtasuhdejaoista on ollut vallalla jo 1900-luvulta alkaen. Tutkielmassa selvitetään konevaltaan ja konevallan vaikutuksiin liittyvää legitimiteettiä. Lopuksi tutkielmassa esitellään suomalaista julkishallinnon hanketta AuroraAI:ta, joka tämän tutkielman palautushetkellä on ohjelman virallisen aikataulun mukaan noin puolessavälissä ja eettinen ryhmä on koonnut ensimmäisen väliraporttinsa. Ohjelman tarkoituksena on tehostaa palveluita ja niiden saatavuutta tekoälyn tuella. Tehokkuus ja eettinen kestävyys eivät ole sanapari, joka kuulostaa hyvältä yhdessä. Näin myös AuroraAI-ohjelman näkökulmat näyttävät polarisoituvan

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, millainen kuva Suomen vielä muotoaan hakevasta kristillisestä oikeistosta muodostuu teologian tohtori, dogmatiikan dosentti Juha Ahvion kirjoitusten perusteella. Konservatiivisen kristillisen Patmos lähetyssäätiön tutkimusjohtajana toimiva Ahvio kirjoittaa blogia säätiön verkkosivuilla ja ottaa teksteissään kantaa ajankohtaisiin poliittisiin teemoihin. Olen rajannut aineistooni Ahvion laajasta tuotannosta 31 blogitekstiä, seitsemän kirjaa ja neljä muuta kirjoitusta. Tarkastelen aineistoa kysymällä, mitä Ahvio tarkoittaa klassisella kristinuskolla, konservatiivisuudella ja kansallismielisyydellä, miten hän perustelee niiden tärkeyttä ja millainen on se aatteellinen maaperä, josta hänen ajattelunsa nousee. Ahvion aatteellinen tausta nojaa yhtäältä Yhdysvaltain kristilliseen oikeistoon, toisaalta eurooppalaiseen uusoikeistolaiseen liikehdintään. Keskeisiä ulottuvuuksia Ahvion ajattelussa ovat klassinen kristinusko, konservatiivisuus ja kansallismielisyys. Ahvio pitää klassista kristinuskoa aitona, alkuperäisenä ja ideologioista vapaana kristinuskon muotona, ja hän perustaa sille koko argumentaationsa. Klassisen kristinuskon auktoriteetteja ovat Raamatun lisäksi muun muassa Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Luther ja luterilaiset tunnustuskirjat. Taustalla vaikuttaa aristoteelinen käsitys luonnon päämäärähakuisuudesta ja luomisjärjestyksistä. Raamatun tulkintatapa perustuu sanainspiraatio-oppiin. Konservatiivisuus on Ahvion mukaan välttämätöntä, koska klassinen kristinusko on itsessään konservatiivista, säilyttävää. Luomisen teologia ja luomisjärjestykset ovat olennaisia, minkä vuoksi kristityn tulee pyrkiä vaalimaan konservatiivisia hierarkioita ja järjestyksiä. Ahvion mukaan tällaisia järjestyksiä ovat muun muassa patriarkaalisuus, heteronormatiivisen avioliiton varaan rakentuva perhe sekä kansa ja kansallisvaltio rajoineen. Ahvion mukaan kristityn tulee olla kansallismielinen, koska hän katsoo, että etnisesti, kielellisesti ja kulttuurisesti toisistaan eroavat kansat ovat Jumalan luomisjärjestyksiä. Ahvio pitää avoimia rajoja ja pyrkimyksiä vihapuheen kitkemiseen hyökkäyksinä konservatiivisuutta ja kansallismielisyyttä vastaan. Ahvion ajattelu vastaa monin paikoin yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja eurooppalaista uusoikeistoa. Hän käyttää ranskalaisen uusoikeiston teoreetikon Renaud Camus’n lanseeraamaa teoriaa väestönvaihdosta ja viittaa eurooppalaisiin oikeistokonservatiivisiin poliitikkoihin. Yhdysvaltalaista kristillistä oikeistoa ja Ahvion ajattelua yhdistää muun muassa varauksellinen suhde valtavirran uutismediaan. Ahvio myös viittaa suoraan konservatiivisiin yhdysvaltalaisiin medioihin. Ahviolla, Yhdysvaltain kristillisellä oikeistolla ja eurooppalaisella uusoikeistolla on jaettu viholliskuva, joka muodostuu seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavasta liberaalista vasemmistosta ja islamista, joiden nähdään liittoutuneen keskenään konservatiiveja ja kansallismielisiä kristittyjä vastaan. Ahvion mukaan kaikkien konservatiivien tulisi nousta yhteiseen kansallismieliseen rintamaan.

Kansallisvaltiolaki – liberaalin demokratian loppu? –tutkielma selvittää Israelin demokratian tilaa ja sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu heinäkuussa 2018 hyväksytyn Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -lain kautta tulkittuna. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälainen demokratia Israel on ja millainen Israelin demokratia kehitys on kansallisvaltiolain myötä. Tutkielman tutkimusaineisto on Israel - juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki. Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimukseni analyysiluvuissa, tutkimusaineisto on jaettu pienempiin kokonaisuuksiin artikloiden perusteella. Jaottelun jälkeen tutkija on tulkinnut ja verrannut lain artikloita erilaisiin demokratioiden viitekehyksiin ja muodostanut analyysin. Lain osien analysoinnin jälkeen, tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi tulkinta lain sisällöstä kokonaisuudessaan ja siitä, miten laki vaikuttaa Israelin demokratiakehitykseen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Tutkimuksen tulos on, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki etäännyttää Israelia liberaalin demokratian viitekehyksestä. Israel sopii lain sisältä nousevien teemojen kautta tulkittuna etnisen demokratian viitekehyksen sisälle. Tutkimustulosta tutkija on perustellut sillä, että Israel – juutalaisen kansan kansallisvaltio -laki nostaa yhden etnisuskonnollisen ryhmän oikeudet vähemmistöjen oikeuksia suuremmiksi. Liberaalista demokratiasta etäännytään, sillä vähemmistöjen edustajat eivät voi etnisyytensä takia tulla täyttä itsemääräämisoikeutta nauttiviksi kansalaisiksi Israelissa. Lisäksi laki laskee yhdenvertaisuuden toteutumista Israelissa, sillä lain myötä vain juutalaisilla on täysi itsemääräämisoikeus ja vähemmistöillä vain kollektiiviset oikeudet. Kansallisvaltiolain myötä Israel on ennen kaikkea yhden etnisuskonnollisen ryhmän valtio, jonka toimintoihin juutalainen uskonto linkittyy.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee valistusajan yhden merkittävimmän filosofin saksalaisen Immanuel Kantin (1724---1804) näkemystä uskonnosta. Kant syntyi Königsbergissä, nykyisessä Venäjän Kaliningradissa, pietistiseen kotiin. Ennen kaikkea äidillä oli tärkeä vaikutus Kantin uskonnolliseen kehitykseen. Kant ei kuitenkaan pitäytynyt vanhempiensa uskoon, vaikka hän arvosti vanhempiaan ja pietistejä ihmisinä. Kant ei lapsuus- ja nuoruusajan jälkeen enää käynyt säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Ylipiston rehtorinakaan ollessaan hän ei osallistunut jumalanpalveluksiin. Tutkielmani alkupuolella analysoin Kantin filosofian pääkohtia, mikä onkin välttämätöntä hänen uskonnollisen ajattelunsa ymmärtämiseksi. Kant esittää filosofisessa pääteoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft 1781, 1787) näkemyksensä kolmesta perinteisestä jumala-argumentista, siis ontologisesta, kosmologisesta ja fysikoteologisesta. Kantin mukaan mikään näistä kolmesta Jumalan olemassaolotodistuksesta ei kykene todistamaan Jumalan olemassaoloa. Kantin mukaan on niin, ettei teoreettisen järjen avulla voida todistaa myöskään Jumalan olemattomuutta. Kant väittää, että Jumalan käsite ei ole ristiriitainen kuten pyöreän neliön käsite. Jumala voi siis olla olemassa. Kant esittää, että Jumalan olemassaolo, sielun kuolemattomuus ja vapaa tahto eivät ole teoreettisen, vaan käytännöllisen järjen postulaatteja eli vaatimuksia. Emme voi tietää, että Jumala on olemassa, mutta meidän on järkevää ajatella ja toivoa sitä, koska jos hyveellisesti eläneen ihmisen elämä olisi surkea ilman toivoa paremmasta elämästä, se olisi epäoikeudenmukaista ja ihmiselle sietämätöntä. Näin ollen moraalinen ihminen ei voisi olla onnellinen ilman oletusta maailmanhallitsijasta, Jumalasta. Kantin suhtautuminen uskontoon, jota hän käsittelee laajasti uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa (Religion innerhalb der Grenzen der blossen Vernunft, 1793), on ambivalenttinen. Yhtäältä hän arvostaa uskonnossa ilmenevää moraalista toimintaa, toisaalta hän suhtautuu kielteisesti erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin. Kant pitää niitä taikauskoina ja epäjumalanpalveluksina. Näin ollen pappien toimintaan Kant suhtautuu pääasiassa kielteisesti. Kant sanoo uskonnon kuitenkin olevan kaikkien velvollisuuksiemme keskeinen sisältö, ymmärrettynä velvollisuudet jumalallisiksi käskyiksi. Kutsun Kantin näkemystä moraaliseksi järjenuskonnoksi, koska hän korostaa moraalin keskeistä merkitystä uskonnossa ja sitä, että uskonnon idea pitää olla saavutettavissa järjen avulla. Moraalilaki käskee ihmistä tekemään niin, että hän edistää korkeimman hyvän toteutumista maailmassa. Mutta korkeimman hyvän ihminen voi toivoa toteuttavansa ainoastaan silloin, kun hänen tahtonsa on sopusoinnussa pyhän ja hyvän maailmanluojan kanssa. Kant pitää ainoastaan kristinuskoa kaikista maailman uskonnoista sellaisena, jonka perustalta ihanteellista uskontoa voidaan kehittää. Hänen mukaansa ihmisen uskonnollisen pyrkimyksen päämääränä tulisi olla se, että toteutuisi maanpäällinen eettinen valtakunta, joka olisi taivaallisen Jumalan valtakunnan maanpäällinen vastine. Kant käsittelee teoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa laajasti myös pahaa ja radikaalia pahaa. Kant ei tarkoita radikaalilla pahalla järkyttäviä Hitlerin ja Stalinin kaameuksia tai muita niiden kaltaisia pahoja tekoja. Radikaali paha on teoreettinen konstruktio, jonka avulla selitetään, miksi ja miten paha on maailmassa ylipäätään mahdollista. Kant tarkoittaa pahalla sitä, että ihminen valitsee moraalilain eli kategorisen imperatiivin vastaisia toimintaohjeita. Radikaali paha on ’’subjektiivinen perusta’’, joka tekee tällaisen toimintaohjeen valitsemisen mahdolliseksi. Kantin käsitys radikaalista pahasta eroaa kristillisestä perisyntiopista, mutta sitä voidaan pitää augustinolaisen perisyntiopin filosofisena vastineena. Kantin perisynnin tulkinnassa korostuu ihmisen turmeltuneisuuden perustavanlaatuisuus. Jos syyllisyys on synnynnäistä, syyllisyys johtuu ihmisen omasta turmeltuneisuudesta eikä toisen ihmisen pahoista teoista. Tässä Kantin näkemys eroaa augustinolaisesta perinteestä, mutta ei kuitenkaan radikaalisti. Kantin näkemys eroaa kristillisestä traditiosta siinä, että hän väittää, että jopa taipumus pahaan tulee ymmärtää moraaliseksi pahaksi. Kant selittää pahan alkuperän olevan ajan ulkopuolella vapaasti valittavassa teossa. Hän erottaa sanan ’’teko’’ (Tat) kaksi erilaista merkitystä. Teon empiirisellä merkityksellä hän tarkoittaa sitä, että teko tehdään ajassa ja noumenaalisella merkityksellä sitä, että teko tehdään vapaasti ja vapaaehtoisesti ajan ulkopuolella. Kaikkien perustavimpien moraalisten taipumustemme alkuperä on noumenaalinen. Kant tarkoittaa taipumuksen pahaan olevan teko noumenaalisessa merkityksessä. Ajan ulkopuolista valintaa on vaikeaa ymmärtää. Se jää selittämättömäksi. Kantin mukaan sen täytyykin jäädä selittämättömäksi. Kantin suhtautuminen Jumalan olemassaoloon on moni-ilmeistä. Mutta varmaa on se, että hän ei ole ateisti, koska niin kielteisiä hänen näkemyksensä ovat ateismista. Kant väittää, että ateismi saattaa johtaa kannattajansa moraaliseen epätoivoon, koska ateisti ei usko, että Jumala palkitsee, rankaisee ja on korkeimman hyvän toteutumisen ehtona. Ateistilta puuttuu myös usko sielun kuolemattomuuteen, siksi hän voi turvautua toiminnassaan vain moraaliseen motiiviin. Kant ei ole myöskään teisti, panteisti eikä agnostikko, vaan lähinnä deisti, vaikka esimerkiksi Frederick C. Beiserin mukaan Kant on aito teisti. Kaiken kaikkiaan Kant esittää Jumalan olemassaoloa koskevat väitteensä filosofina eikä sen takia voida sanoa mitään täysin varmaa siitä, mitä Kant henkilökohtaisesti ajattelee Jumalan olemassaolosta. Kantin uskonnonfilosofian vaikutus myöhemmälle uskonnolliselle ajattelulle on ollut varsin merkittävä. Hänen ajattelunsa perillisiä ovat pragmaattiset, fideistiset ja eksistentialistiset teologit ja filosofit kuten Sören Kierkegaard, William James ja Ludwig Wittgenstein. Kantin monipuolinen uskonnollinen ajattelu inspiroi nykyajankin uskonnonfilosofeja, koska hänen ajattelustaan voi ammentaa yhä uusia näkökulmia sekä uskonnon ja uskonnollisuuden sekä sekulaarin maailman filosofiseen tutkimukseen ja tulkintaan. Kant onnistuu osoittamaan vakuuttavasti sen, että uskonnolliset kysymykset ja Jumalan olemassaolon pohtiminen pahan ongelmineen eivät vanhene tieteen edistymisen myötä.

Tutkielmassani käsittelen shiiamuslimien uskonnollisten juhlien vuodenkiertoon kuuluvan imaami Husainin suru- ja muistojuhlan merkitystä pääkaupunkiseudulla asuville ensimmäisen sukupolven shiianaisille. Imaami Husainin ja hänen perheensä ja seurueensa kohtaama kärsimys ja uhraukset taistelussa Karbalan aavikolla Irakissa vuonna 680 on shiiaislamin ytimeen kuuluva traaginen ja myyttisiä piirteitä saanut tapahtuma, jota shiiat muistavat ja surevat eri puolilla maailmaa vuosittain järjestettävissä suru- ja muistojuhlissa. Tutkimukseni tehtävänä on selvittää, mitä merkityksiä shiianaiset antavat Muharramin aikaan vietettävälle imaami Husainin suru- ja muistojuhlalle. Halusin selvittää, mitä ovat kohderyhmäni antamat uskonnolliset merkitykset, yhteydet nykyisyyteen ja omaan elämään sekä merkitykset oman identiteetin ja yhteisöllisyyden näkökulmasta. Lähestyn tutkimusaihettani etnografisen tutkimusotteen menetelmin ja käytän tutkielmani ajatuspohjana kollektiivisen muistamisen teoriaa. Tutkimusaineistoani varten haastattelin viittä pääkaupunkiseudulla asuvaa shiianaista ja osallistuin kolme kertaa Resalatin shiiamoskeijassa järjestettyihin suru- ja muistojuhlailtoihin. Kollektiivisen muistamisen teoriaan kuuluvaa yhteisön jakamaa narratiivia edustaa myyttinen kertomus Karbalan tapahtumista, josta eri ryhmiä edustavat shiiat luovat tulkinnallaan sub-narratiiveja erilaisin kulttuurisin välinein ja yksilöt omien lähtökohtiensa ja elämänkokemustensa pohjalta. Narratiivia tulkitaan ja uusinnetaan shiiayhteisön yhteen kokoavissa suru- ja muistojuhlailloissa. Kollektiiviseen muistamiseen liitetään aina myös ilmiö, jossa nykyisyys ja yksilön omat elämänkokemukset yhdistyvät menneisyyteen myyttisten narratiivien tai keskeisten henkilöhahmojen välityksellä. Tutkimusaineistoni osoittaa, että uskonnollisen ulottuvuuden keskeisimmät merkitykset liittyvät vastaajien uskonnollisuuden vahvistumiseen, rukouksen erityisyyteen suru- ja muistojuhlailloissa, opillisiin merkityksiin ja shiiaislamin mukaisiin hyveisiin sekä uskontoperinteen siirtämiseen lapsille. Nykyisyys sekä oman elämän yhteys Karbalan myyttisiin tapahtumiin koetaan niin ikään usealla eri tavalla. Omassa elämässä kohdattuja vaikeuksia ja tapahtumia tulkitaan ja selitetään Karbalan narratiivin avulla ja esimerkkiä oman elämän haasteiden kohtaamiseen haetaan Karbalassa kärsineiden toiminnasta. Suru- ja muistojuhlailloissa merkittäväksi nähdään myös mahdollisuus rituaalien ja muistamisen avulla ottaa osaa ja jakaa menneisyyden keskeisten henkilöhahmojen kärsimys, lausua rukouksia ja tehdä hyviä tekoja heidän puolestaan ja nimissään. Sureminen ja vuodatetut kyyneleet nähdään ansioksi ei vain tässä elämässä, vaan myös eskatologisessa mielessä. Karbalan tragediaa todistaneiden naisten roolimallia voimakkaina ja rohkeina sekä perheistään vastuuta kantavina vaimoina ja äiteinä halutaan noudattaa omassa elämässä. Laajemmassa kuvassa nykyisyys yhdistyy menneisyyteen analogialla sorron, väkivallan ja terrorismin sekä Karbalan tapahtumien välillä. Identiteetin ja yhteisöllisyyden ulottuvuuden näkökulmasta suru- ja muistojuhlaillat vahvistavat vastaajan identiteettiä ja ryhmään kuuluvuutta ei ainoastaan jaetun shiialaisuuden, vaan myös esimerkiksi kulttuurisen ja kansallisen taustan viitekehyksessä. Muharramin suru- ja muistojuhlailtojen vietto koskettaa haastattelemiani shiianaisia monella eri tavalla ja monella heidän elämänsä alueella. Kokoontuminen muistojuhlaan ja Karbalan narratiivin uusintaminen ja tulkitseminen vahvistaa kokemusta omasta identiteetistä ja moninaisesta ryhmään kuuluvuudesta, mutta myös voimaannuttaa naisia sekä yksityisessä että julkisessa tilassa. Muistojuhlassa oman elämän traumaattiset kokemukset saavat selityksen narratiivin tulkinnan avulla ja itkeminen ja sureminen sururituaalin aikana toimii siten tärkeänä terapeuttisena välineenä. Muistojuhlassa imaami Husainin kärsimyksen ja uhrausten merkityksen syvällinen ymmärtäminen koetaan koko ihmiskuntaa koskettavana ja yhdistävänä sekä keskinäistä ymmärrystä ja rauhaa lisäävänä voimana nykyisyydessä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sosiaalisen identiteetin paradigmaan perustuvaa johtamistutkimusta. Tutkimustehtäväni on kuvata, analysoida ja arvioida sosiaalisen identiteetin paradigmassa kehitettyä johtamisteoriaa ja johtamisoppia. Käytän tutkimusmetodina käsiteanalyysiä. Tutkielmani päälähde on Haslamin, Reicherin ja Platow’n teos The New Psychology of Leaderhip. Identity, Influence and Power. Sen lisäksi käytän lähteinäni Haslamin organisaatiokäyttäytymisen oppikirjaa Psychology in Organizations. The Social Identity Approach, Hoggin artikkelia “A Social Identity Theory of Leadership”, Haslamin ja Ellemersin artikkelia ”More Than a Metaphor: Organizational Identity Makes Organizational Life Possible”, Hoggin ja Terryn artikkelia ”Social Identity and SelfCategorization Processes in Organizational Contexts”, van Knippenbergin ja Ellemersin artikkelia ”Social Identity and Group Performance: Identification as the Key to Group Oriented Effort” ja Ellemersin, Haslamin, Platow’n ja van Knippenbergin artikkelia “Social Identity at Work: Developments, Debates, Directions.” Ensimmäisessä luvussa tarkastelen sosiaalisen identiteetin ja organisaatioidentiteetin käsitteitä. Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa ihmisen käsitystä itsestään tietyn ryhmän jäsenenä. Sosiaalinen identiteetti muodostuu depersonalisaatioksi kutsutussa prosessissa, jossa ihminen samastuu johonkin ryhmään. Ryhmään samastumisen vaikutuksesta ihminen motivoituu toimimaan yhteistyössä ryhmänsä jäsenien kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin ryhmästä tulee kiinteä yksikkö. Organisaatioidentiteetti tarkoittaa organisaation jäsenten jakamaa ymmärrystä siitä ”keitä me organisaationa olemme”. Organisaatioidentiteetti mahdollistaa organisaatiokäyttäytymisen. Toisessa luvussa käsittelen sosiaalisen identiteetin paradigmaan perustuvaa johtamisteoriaa ja -oppia. Johtaminen ymmärretään vaikuttamiseksi, jonka tarkoituksena on saada ryhmän jäsenet samastumaan yhteiseen ryhmään. Ihmisten samastumiseen voi vaikuttaa määrittelemällä ryhmän yhteistä identiteettiä. Tätä kutsutaan identiteettijohtamiseksi. Johtajuus on henkilön kyky vaikuttaa muiden ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Johtajuus perustuu yksilön asemaan ryhmän prototyyppinä ”yhtenä meistä”. Johtaja voi pyrkiä vaikuttamaan myös oman prototyyppisyyteensä. Kolmannessa luvussa arvioin kriittisesti identiteettijohtamista. Johtaminen ei voi perustua yksistään identiteetin hallintaan ja suostutteluun, vaan johtajan on myös toisinaan käytettävä muita johtamiskeinoja, kuten sanktioiden ja kannusteiden asettamista. Liiallinen samastuminen työyhteisöön voi myös haitata yksilön perhe-elämää ja se voi tehdä irtisanomisesta erityisen traumaattista. Neljännessä luvussa selvitän, luoko identiteettijohtaminen yhdenmukaisuuden painetta ryhmissä ja organisaatioissa. Ryhmään samastumisen vaikutuksesta syntynyt kiinteä ryhmä ei automaattisesti estä ryhmän sisäistä kritisointia. Organisaatio voidaan järjestää niin, että sen sisällä on useita erillisiä identiteettejä ja vahvoja ryhmiä, jotka neuvottelevat yhteisestä organisaatioidentiteetistä. Näin järjestettyä organisaatiota kutsutaan pluralistiseksi organisaatioksi. Pluralistisessa organisaatiossa valta jakautuu usealle taholle. Loppukatsauksessa huomautan, että identiteettijohtamisen malli kuvaa paremmin poliittisen johtamisen prosesseja kuin taloudelliseen tuotantoon suuntautuvien liikeyritysten johtamista, sillä poliitikot haalivat kannatuksensa määrittelemällä kansakunnan identiteettiä.

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Mohandas Gandhin vegetarismin syntyä ja kehitystä. Tarkastelen tutkimuksessani Gandhin omia kirjoituksia ja puheita peilaten niitä historialliseen kontekstiin ja Gandhin elämänvaiheisiin. Pyrkimyksenäni on tarkastella Gandhin vegetarismia eri näkökulmista. Tutkin sitä, mistä lähtökohdista hänen kasvissyöntinsä syntyi ja kehittyi, millaiset tekijät siihen vaikuttivat matkan varrella ja sitä, millaiseksi Gandhin vegetarismi lopulta muotoutui. Kiinnitän huomiota erityisesti uskonnollisiin tekijöihin. Selvitän samalla, miten Gandhi pyrki levittämään kasvissyöntiä ihmisten keskuudessa. Gandhi kirjoitti elämänsä aikana hyvin paljon. Päälähteitäni ovat puhe The Moral Basis of Vegetarianism vuodelta 1931, teos Key to Health vuodelta 1948 ja omaelämäkerta Autobiography. My Experiments with Truth vuodelta 1927. Kymmeniätuhansia sivuja sisältävä kokoelma The Collected Works of Mahatma Gandhi on apunani päälähteitäni tukemassa.Tutkimukseni alkaa vuodesta 1888, jolloin Gandhi muutti Englantiin ja päättyy hänen kuolemaansa vuonna 1948. Mohandas Gandhi oli kasvissyöjä jo taustansa takia. Hänen kasvissyöntinsä oli perua hänen vanhemmiltaan, joiden vegetarismi oli luonteeltaan uskonnollista. Hindulaisen perheen kasvissyöntiä väritti usko ahimsaan, jainalaiseen väkivallattomuuden periaatteeseen, joka nousi myöhemmin Gandhin elämän ja toiminnan prinsiipiksi. Muuttaessaan Englantiin 1888 Gandhi tutustui englantilaiseen vegetarismiin, joka painotti terveyttä ja etiikkaa. Englantilainen vegetarismi oli myös yhteiskunnallisesti kantaaottava vaihtoehtoliike, jonka piirissä eli voimakkaasti ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kasvisruokavalion avulla. Gandhi sai vegetarismin filosofiaansa perusteet intialaisen uskonnollisuuden kentästä, mutta sen yhteiskunnallinen ulottuvuus oli perua englantilaisesta vegetarismista. Englantilaisista kasvissyöjistä Gandhia inspiroivat etenkin Henry S. Salt, Anna Kingsford ja Howard Williams. Henry S. Saltilta Gandhi sai kipinän vakaumukselliseen kasvissyöntiin. Gandhin ajatus kasvissyönnistä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä oli myös Saltilta lähtöisin, kuten myös ajatus vegetarismin ekonomisista mahdollisuuksista. Anna Kingsford tuki kasvissyönnin ekonomisuutta ja yhteiskunnallisuutta ja toi Gandhin filosofiaan painotuksen kasvissyönnin terveydellisistä hyödyistä. Howard Williamsilta Gandhin voidaan havaita saaneen idean ihmisen ja ihmiskunnan positiivisesta kehityksestä. Gandhin vegetarismi kehittyi koko hänen elämänsä ajan. Siirtyessään Englannista Etelä-Afrikkaan vuonna 1891 Gandhin tärkein motiivi kasvissyönnille oli terveys. Etelä-Afrikassa hän kuitenkin koki uskonnollisen heräämisen, jonka ansiosta uskonnosta tuli pääsyy hänen vegetaristiselle elämäntavalleen. Gandhin usko väkivallattomuuteen kasvoi ja se ilmeni sekä hänen yhteiskunnallisessa toiminnassaan että vegetarismin filosofiassaan. Intiaan siirryttyään 1915 Gandhin vegetarismi sai vielä uuden ulottuvuuden, kun hän pyrki käyttämään sitä yhteiskunnallisen muutoksen työkaluna. Hänen tavoitteenaan oli auttaa Intian väestöä niin terveydellisesti, moraalisesti kuin uskonnollisesti unohtamatta yhteiskunnallista aspektia. Gandhi levitti kasvissyönnin aatetta lehtiartikkeileilla, puheilla, keskusteluilla, kirjeillä ja kirjoituksilla. Gandhin kasvissyönnin filosofian voi nähdä olleen symbioosi intialaisesta kasvissyönnistä ja viktoriaanisen Englannin vegetarismista. Se muotoutui näiden vaikuttimien sisällöistä jakehittyi Gandhin omien ruokavaliokokeilujen myötä. Vegetaristinen ruokavalio oli Gandhin työkalu hänen pyrkimyksessään yhteiskunnan uudistamiseen. Gandhi uskoi, että oli ihmisen moraalinen ja uskonnollinen velvollisuus pitää huolta terveydestään ja pitäytyä väkivallattomassa ruokavaliossa. Se oli hänelle jumalanpalvelusta, joka auttoi ihmistä tämän matkalla kohti mokshaa, vapautumista. Samalla se kehitti ihmistä ja yhteiskuntaa paremmiksi – Gandhi pyrki uudistamaan myös yhteiskunnan moraalia.