Browsing by department "Uskontotieteen laitos"

Yhteiskuntaorientoituneen uskonnon teorian mukaan länsimainen kirkko on palannut julkiseen tilaan modernien ja universaalien arvojen puolustajana. Omien oikeuksiensa puolustamisesta se on siirtynyt yksilön vapauden ja uskonnon vapauden puolustamiseen. Taustaa vasten voi olettaa, että arkkipiispa puheissa ihmisten asema korostuu, kirkon aseman sijaan. Tutkimus selvittää mistä näkökulmista tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja arkkipiispa Kari Mäkinen tarkastelevat suomalaista yhteiskuntaa. Arkkipiispan ja tasavallan presidentin valta on merkittävässä määrin yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikuttavaa valtaa. Heille on osoitettu tila areenalla, jossa yhteistä ymmärrystä rakennetaan. Tutkimusaineistona on tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja arkkipiispa Kari Mäkisen verkkosivuilla julkaistut puheet vuodelta 2014. Molemmat kritisoivat vallitsevaa keskustelukulttuuria. Mäkinen mukaan tarinat siloitellaan muotoon, jossa on kertojalle itselleen mielekäs järjestys. Niinistö muistuttaa että vain yhden näkökulman vastaukset eivät ole rehellisiä, eivätkä kestäviä vastauksia. Vaurauden jako on esillä molempien puheissa. Niinistö mukaan vähempikin varallisuus on jaettava oikeudenmukaisesti. Mäkinen muistuttaa, että kirkko itse istuu rikkaan miehen pöydässä. Mäkinen toteaa myös, että talous on se ikkuna, jonka kautta tarkastellaan muita elämän alueita. Niinistön mukaan suomalaisten vahvuudet ovat vastuuntunto, yhteisöllisyys ja koulutus. Näillä vahvuuksilla Suomi pärjää tulevaisuudessakin. Kirkolle tuleva on ongelmallisempi. Muuttuva yhteiskunta haastaa kirkon oppia. Mäkisen puheiden peruspilareina ovat ihmisen tiedon rajallisuus, lähimmäisen rakkaus ja usko jumalalliseen armoon. Tältä pohjalta Mäkinen rakentaa kuvaa kirkosta, jonka opilliset tulkinnat eivät ole erehtymättömiä tai muuttumattomia. Tutkimuksen keskeiseksi elementiksi nousi valitun näkökulman vaikutus ymmärrykseen. Alasdair MacIntyren näkemyksen mukaan valittaessa tulkinnan premissit, valitaan myös tulkinnan loogiset rajat. Tutkimuksen teoreettisen taustan ja aineiston pohjalta näyttää siltä, että valittaessa premissit ja tulkinnallinen näkökulma, valitaan myös argumentaation looginen lopputulos. Tämän ilmiön ymmärtäminen näkyy molempien puhujien puheissa.

Emmanuel Levinas on ranskanjuutalainen filosofi, jonka filosofia keskittyy etiikkaan ja toisen kohtaamiseen. Tämä pro gradu keskittyy Levinaksen estetiikkaan, joka on riippuvainen hänen ”ensimmäisestä filosofiastaan”, eli etiikasta. !Työn tutkimuskysymykset ovat Kuinka Levinaksen estetiikka on muodostunut sekä kuinka Mark Rothkon Seagram Murals-maalauksia tulisi arvioida Levinaksen estetiikan pohjalta. Tämän lisäksi työ pohdiskelee juutalaisen filosofian mahdollisuutta ja fiosofian luonnetta. !Pro gradussa arvioidaan ensin Levinaksen laajempaa filosofiaa feministisen dekonstruktion avulla, joka paljastaa filosofian näennäisen rationaalisuuden ja Levinaksen naisvihamielisen paikantumisen. Tämän jälkeen gradussa arvioidaan Levinaksen estetiikkaa ja pohditaan Levinaksen estetiikan rajoja ensin tarkastelemalla Levinaksen argumenttien koherenttiutta hyväksikäyttäen Jacques Derridan kuva — merkki-analyysia, ja tämän jälkeen soveltamalla feministisen dekonstruktion paljastamia ongelmia spesifisti estetiikkaan. Lopuksi analysoin Mark Rothkon The Seagram murals-maalauksia käyttäen Levinaksen estetiikkaa, sekä vertaan sitä Rothkon omiin kirjoituksiin. !Tämä työ tulee siihen tulokseen, että Levinaksen etiikka sekä estetiikka pohjaa juutalaisuuteen, ja näin ollen on oikeutettua puhua juutalaisesta filosofiasta. Levinaksen etiikkaa kuitenkin heikentää hänen naisvihamielisyytensä, joka heikentää hänen esteettisiä argumenttejaan. Levinaksen pohjalta Rothkoa ja hänen töitään tulisi arvioida mukavuustuotteena, joka ei kuitenkaan täytä Levinaksen eettisen toiminnan määreitä.

Tutkielmassa tarkastellaan Manaaja-elokuvan (The Exorcist, vuodelta 1973) eksorsisminarratiivin prototyypin pohjalta kauhuelokuvien kerronnan muutosta. Työn hypoteesi uskonpelko on kasvanut 1970 luvun Manaaja- elokuvan jälkeen kauhuelokuvassa osoittautuu tutkielmassa perustelluksi. Uskonpelko määritellään intuitiivisen ja intuitionvastaisen tietotason jännitteen problematisoinniksi. Nykyuskonnollisuus koostuu monelta eri elämänalueelta ammennetulta merkitykseltä ja sisällöltä. Elokuva median merkittävänä osana peilaa nykyuskonnollisuutta. Uskontotieteellinen tutkimus elokuvien uskonnollisia sisältöjä toisintavana kanavana on kasvava tutkimussuunta. Kauhuelokuvat ovat kiehtova uskontotieteellinen kohde, sillä ne esittävät pelon kehyksessä syviä eksistentiaalisia ja katsomuksellisia aiheita. Kauhuelokuvat eivät ole yhdentekeviä mielikuvien synnyttäjiä. Tutkielman analysissa käytetään kognitiivisen uskontotieteen käsitteistöä sekä tutkimuskehystä. Eksorsismi on elokuvissa ilmenevän tarinan lisäksi monen etnografisen tutkimuksen kohteena. Kognitiivisen poetiikan kehystä sovelletaan analyysin narratiivin universaalien tarinankerrontaperinteiden määrittämisessä. Elokuvaeksorsismin narratiivi ilmentää uhrinarratiivia, joka tarjoaa katsojalle yhtäläisiä samaistumiskohteita. Kognitiivisesti samaistumiskohteet ovat tärkeitä narratiivin jatkuvuutta ja vaikuttavuutta edistäviä piirteitä. Tutkielman perusteella kauhuelokuvien suosio perustuu narratiivien kykyyn takertua mielen tarpeisiin yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Muutoksen vertailuaineistona toimii kaksitoista eksorsismielokuvaa, joita tarkastellaan temaattisen narratiivisen analyysin kautta. Narratiivi on jaettu demonisoinnin, possession ja eksorsismin teemojen perusteella. Manaaja ilmentää perinteistä paradigmaa maskuliinisen sankaritarinan, institutionaaliseen uskontoon pitäytymisen ja elämäntyylien rappeutumisen pohjalta. Vertailuelokuvat edustavat uuden paradigman eksorsismielokuvia hahmovalintojen, kirkollisen sekularisaation ja synkretismin perusteella. Analyysin mukaan elokuvien eksorsismi narratiivisena teemana nousee uskon merkiksi. Uskon menettäminen demonisoidaan, jonka tähden demoninen possessio uhkaa. Eksorsismin toimenpide osoittaa uskon todellisuuden ja siten kehotuksen katsomuksellisuuteen. Elokuvat keskustelevat intuitionvastaisen tietotason hyväksymisen ja uskomisen puolesta. Eksorsismielokuvien viestimä pelon emootio asettaa uskon kehotuksen pelottavaksi. Uskolle esitetään haaste, sillä usko persoonalliseen hyvään merkitsee uskoa persoonalliseen pahaan. Uskon hinta merkitsee uskonpelkoa. Kauhuelokuvat ja eksorsismielokuvat ovat universaalien narratiivisisältöjen ajattelupakkeja. Näistä katsojat poimivat itselleen sopivat kohdat ja ainekset omalle eksistentiaaliselle ajattelulle.

Astangajooga perustuu intialaisen Sri K. Pattabhi Joisin (1915-2009) opetukseen, ja siitä on viime vuosina tullut eräs suosituimmista ja kansainvälisesti laajimmalle levinneistä modernin joogan muodoista. Joogaa voidaan pitää yleisnimityksenä Intian uskontojen piirissä muotoutuneille askeettisille soteriologisille opeille. Käsitteellä moderni jooga kuitenkin viitataan sellaisiin intialaisesta joogatraditiosta tehtyihin tulkintoihin, jotka ovat syntyneet länsimaalaisten ja länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirissä olleiden intialaisten toimesta viimeisen n. 150 vuoden aikana. Vaikka varhainen jooga olikin kiinteä osa intialaista uskonnollisuutta, modernin joogan suhde uskonnollis-filosofisiin juuriinsa on vähemmän yksiselitteinen. Tämä on havaittavissa myös Astangajoogan tapauksessa. Tutkielmani käsittelee suomalaisten Astangajoogan harjoittajien käsityksiä joogan merkityksistä. Ensisijaisena aineistonani toimivat kymmenen Helsingin Astanga Joogakoulussa harjoittelevan Sri K. Pattabhi Joisin opetusperinteeseen pohjautuvan Astangajoogan harjoittajan haastattelut. Astangajoogan harjoittajilta ei Helsingin Astanga Joogakoulussa vaadita sitoutumista mihinkään oppeihin tai elämäntapavalintoihin. Painopiste on voimakkaasti liikunnallisen ?sana-harjoittelun säännöllisessä ylläpitämisessä. Kuitenkin myös Astangajoogan menetelmissä ja Helsingin Astanga Joogakoulun opetuksessa on piirteitä, joiden perusteella Astangajoogan ei voida sanoa olevan täysin riippumaton sen taustalla vaikuttavasta uskonnollis-filosofisesta perinteestä. Tutkimuskysymykseni ovat 1) liittävätkö Astangajoogan harjoittajat joogaan uskonnollisiksi tai henkisiksi tulkittavia merkityksiä, ja 2) millaisia nämä merkitykset ovat ja miten ne liittyvät harjoituksen muihin ulottuvuuksiin (esim. terveydellinen, sosiaalinen, psykologinen). Tältä pohjalta toivon 3) pystyväni tarkastelemaan, miten Astanga asettuu nykypäivän uskonnolliseen kenttään, ja mitä sen harjoittajien näkemykset mahdollisesti kertovat uskonnon asemasta ja luonteesta nykyaikana. Analyysimetodinani käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Vertaan analyysissa esiin nousseita teemoja Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaan. Holistisella henkisyydellä Heelas tarkoittaa subjektia ja subjektiivista kokemusta painottavaa, ulkoisista instituutioista riippumatonta uskonnollisuutta, jossa ruumiillisuudella, terveydellä ja sosiaalisilla suhteilla on tärkeä asema. Haastatteluaineiston analyysin pohjalta totean, että Astangajoogalla on usein harjoittajilleen henkisenä pidetty ulottuvuus. Haastattelemieni Astangajoogan harjoittajien henkisyyttä määrittelevät sisäisyys, omaehtoisuus ja holistisuus. Astangajoogasta etsittiin mm. vaihtoehtoa dogmaattiseksi koetulle kristinuskolle. Astangajoogan harjoittamista ei kuitenkaan voida pitää uushindulaisuuden muotona, vaan sitä pidettiin ”uskontovapaana henkisyytenä”. Analyysin perusteella voidaankin todeta, että haastateltujen esittämät näkemykset vastasivat yleisesti varsin hyvin Paul Heelasin holistisen henkisyyden teorian keskeisiä teemoja. Kuitenkin myös merkittäviä poikkeuksia tästä esiintyi. Ne antavat aihetta mahdolliselle jatkotutkimukselle.

Tutkimukseni tavoitteena on kartoittaa eroavaisuuksia, joita ilmenee Irlannin valtaväestön ja irlantilaiseen kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa. Aion myös selvittää ryhmien välillä ilmeneviä mahdollisia yhtäläisyyksiä, sekä tutkia mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ryhmien naisten asemien muutoksiin ja toisaalta niiden pysyvyyteen viimeisten vuosikymmenien aikana, aina nykypäivään saakka. Tutkimukseni on luonteeltaan vertaileva ja teen siinä esiintyvän vertailun valtaväestöön sekä kiertolaisyhteisöön kuuluvia naisia käsittelevän tutkimuksen perusteella. Irlannin valtaväestön naisia koskevaa tutkimusta on saatavilla runsaasti ja moni hyödyntämäni tutkimus käsittelee heidän asemaansa avioliitossa, sekä laajemmin koko irlantilaisessa yhteiskunnassa. Kiertolaisnaisia koskevaa tutkimusta oli sen sijaan hankalampaa löytää ja erityisesti ajankohtainen tutkimus odottaa vielä tekijäänsä. Merkittävimmät tässä tutkimuksessa hyödyntämäni kiertolaisnaisia käsittelevät tutkimukset ovat luonteeltaan etnografisia. Niiden tekijät viettivät pidempiä aikoja kiertolaisyhteisön keskuudessa ja saivat sen ansiosta arvokasta tutkimustietoa kiertolaisten omista näkökulmista heitä koskevien aiheiden suhteen. Valitsin tutkimukseni teoreettiseksi näkökulmaksi marxistisen feminismin, sillä naisten työelämään liittyvät teemat kytkeytyvät olennaisesti tutkielmassani vertailun kohteena oleviin naisryhmiin. Tekemäni vertailun avulla selvisi, että valtaväestöön ja kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa ilmenee merkittäviä eroja, mutta kaikki niistä eivät ole yksiselitteisiä. Kiertolaisyhteisön ja valtaväestön naisten asema avioliitossa oli hyvin samankaltainen 1950-luvulle saakka, jolloin alkanut Irlantilaisen yhteiskunnan modernisaatio loi pohjan naisen aseman tasa-arvoistumiselle. Valtaväestön naiset näyttäisivät olevan tänä päivänä vahvemmassa asemassa suhteessa aviomiehiinsä, kuin kiertolaisnaiset ovat. Valtaväestön naisilla näyttäisi myös olevan laajempi vapaus valita ja päättää omasta elämästään ja moni heistä osallistuu myös aktiivisesti moderniin työelämään. Suurin osa kiertolaisnaisista noudattaa yhä perinteistä naisen roolia vaimona ja äitinä. Kiertolaisyhteisössä vallitsevat sukupuoliroolit ovat luonteeltaan fundamentalistisia. Valtaväestön naiset ovat keskimäärin kouluttautuneempia ja solmivat avioliiton, sekä perustavat perheen keskiarvoisesti vanhempana, kuin kiertolaisyhteisön naiset. Moni hyödyntämäni tutkimus näkee kiertolaisnaiset miesvaltaisen kulttuurin alistettuina uhreina, vaikka todellisuudessa asia on monimutkaisempi. Kiertolaisnaiset eivät itse välttämättä koe asemaansa alisteiseksi, vaan pitävät perinteisiä sukupuolirooleja luontaisina ja äidin sekä vaimon rooleja naisen elämälle tärkeimpinä tehtävinä. Tämän ristiriidan vuoksi on tärkeää, että tulevaisuudessa kiertolaisnaisten omia näkemyksiä asemansa ja perinteisten sukupuoliroolien suhteen tutkittaan lisää.

Tutkielmassa tarkastelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sosiaalisen median toimintaa Facebookissa aikavälillä 8.4.2012-8.4.2013. Kirkko Suomessa –sivun aineisto on jaettu sisällön erittelyn avulla kolmeen eri kehykseen: uskonnolliseen kehykseen, sekulaariin kehykseen ja välimaastokehykseen. Tulkitsevan kehysanalyysin avulla aineisto on jaettu pienempiin kategorioihin, jotka kertovat millaista sisältöä kirkko sivullaan jakaa. Määrällisen sisällön erittelyn avulla olen tutkinut millaisia teemoja sivun käyttäjät suosivat. Tutkimukseni toinen aineisto koostuu Taloustutkimus Oy:n tekemästä haastattelusta, jossa on haastateltu Kirkko Suomessa –sivun käyttäjiä. Haastattelun kohderyhmänä olivat kirkon passiivijäsenet. Laadullisen asennetutkimuksen avulla on selvitetty käyttäjien asenteita Kirkko Suomessa –sivua ja sen päivityksiä kohtaan. Asennetutkimuksen tarkoituksena on ollut tutkia ovatko käyttäjien asenteet kirkkoa kohtaan muuttuneet sen jälkeen, kun he ovat alkaneet seurata Kirkko Suomessa –sivua Facebookissa. Haastattelun aineisto on myös jaettu sisällön erittelyä käyttäen kahteen kehykseen: korkeamman asteen uskonnolliseen kehykseen ja protouskonnolliseen kehykseen. Näiden kehysten sisällöt on jaettu pienempiin kategorioihin ja niitä on analysoitu käyttäen laadullista kehysanalyysiä. Kirkko Suomessa –sivun analyysin tuloksia on verrattuna keskenään haastattelun analyysin tuloksiin ja niistä on etsitty yhteneväisyyksiä ja erovaisuuksia. Aineistojen kehyksiä verrattaessa huomattiin, että yhteistä aineistoille oli ainoastaan uskonnolliset teemat. Kirkko Suomessa –sivulla tämä uskonnollinen aineisto oli luokiteltu uskonnollisen kehyksen alle ja haastattelussa korkeamman asteen uskonnollisen kehyksen ja protouskonnollisen kehyksen alle. Työni keskeinen tulos on, että kirkko jakaa Facebook –sivullaan kolmenlaista sisältöä: uskonnollista, sekulaaria ja näitä kahta yhdistävää sisältöä, jonka nimesin välimaastopäivityksiksi. Haastateltavat eivät kuitenkaan pitäneet päivityksiä sekulaareina, vaan protouskonnollisina ja suurin osa toivoi päivityksiltä heikkoa uskonnollisuutta. Tutkimuksen tulokset korreloivat aikaisemmin tehtyjen tutkimusten kanssa, joissa on huomattu suomalaisten suosivan yksityistä uskonnon harjoitusta ja hengellisyyden kaipausta institutionaalisen uskonnollisuuden sijaan. Haastateltavat myös toivoivat kirkon ottavan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jota kirkko ei kuitenkaan näyttänyt sivullaan tekevän.

Tässä uskontoantropologiaan ja rituaalitutkimukseen sijoittuvassa tutkielmassa nepalilaisen samaanin ja hänen asiakkaidensa sekä toisaalta samaanin ja yliluonnollisten henkien välistä vuorovaikutussuhdetta tarkastellaan teoriasidonnaisesti rituaalisen neuvottelun näkökulmasta. Toisena taustateoriana toimii Victor Turnerin teoria liminaalisesta tilasta rituaaliin kuuluvan transformatiivisen prosessin mahdollistajana. Tutkimuskysymykseni koskee sitä, millä tavalla erilaiset rituaalisen neuvottelun muodot näyttäytyvät analysoimassani aineistossa, ja millä tavalla ne ilmentävät samaanin, henkien ja samaanin asiakkaiden keskinäisiä asemia. Tutkimuskysymyksiin vastaamisen lisäksi pyrin antamaan lukijalle yleiskuvan siitä, millaista nepalilainen samanismi on, ja mikä on sen asema suhteessa maan uskonnolliseen kenttään. Aineisto on kerätty 3.7.–28.7. 2013 Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa sekä läheisessä Chillaunin kylässä perinteisin etnografisin menetelmin. Tutkielma on kvalitatiivinen sisällönanalyysi 228 sivusta muistiinpanomateriaalia, joka sisältää kuuden samaanin sekä neljäntoista heidän asiakkaansa litteroidut haastattelut, sekä havainnointimuistiinpanot neljän eri samaanin toimittamien parannusrituaalien seuraamisesta. Tulokset osoittivat samaanin uskonnon olevan hyvin yksilöllinen konstruktio, jossa näkyy vaikutteita sekä hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta että kansanuskosta. Samaanin ja hänen asiakkaidensa välinen vuorovaikutus perustui luottamukseen ja eettiseen koodiin, joka velvoittaa samaanin yhteisön palvelemiseen. Asiakkaiden haastattelut ja rituaalien havainnointi avasivat mm. sitä, mitä samaani yhteisölleen merkitsee, ja millaisen vuorovaikutuksen koetaan pitävän yllä hyviä suhteita samaanin ja yhteisön välillä. Vuorovaikutus hyvien henkien kanssa esiintyi aineistossani samaanin ja henkien liittona, jossa molemmilla oli velvoitteita toista osapuolta kohtaan. Samaanin oikeanlainen vuorovaikutus ihmisten ja luonnon kanssa miellyttää hyviä henkiä, jotka vastineeksi takaavat parantavaa voimaa. Pahat henget näyttäytyivät sairauden aiheuttajina. Parannusrituaalissa samaani pyrki neuvottelemalla tekemään sairauden aiheuttajan ja sairastuneen välisen konfliktin itsensä ja hengen välillä ratkaistavaksi. Rituaali ei kuitenkaan jättänyt havainnoimiani potilaita ulkopuolelle, vaan kohdistui heihin hyvin kokonaisvaltaisesti sekä psyykkisellä, fyysisellä että hengellisellä tasolla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.

Yōkait ovat tuttuja hahmoja japanilaisissa kansansaduissa. Näihin hirviöiksi luokiteltaviin otuksiin voi törmätä edelleen nykypäivänäkin mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Yōkaita esiintyy muun muassa animessa, mangassa, peleissä ja maskotteina. Tämän pro gradututkielman aiheena on kappa, joka on eräs yōkaiden-heimoon kuuluva olio. Kappa on vähän tutkittu aihe ja varmasti melko tuntematon monille. Yōkait ovat hieman laajemmin tutkittu aihe, mutta eivät kovinkaan tunnettu aihe suomalaisen uskontotieteen piirissä. Siksi pro gradu-tutkielman alkupuoliskolla käsitellään ensin yleiselle tasolla yōkaiilmiötä, ennen kuin tutkimus keskittyy tarkemmin kappaan. Kapan hahmoa ei kykenisi ymmärtämään kunnolla, jos yōkai-ilmiö olisi lukijalle tuntematon. Kapan hahmoa lähestytään siitä kertovien tarinoiden kautta. Tarinoita kapasta on koottu analyysia varten japanin kansantarustosta, nykyaikaisista japanilaisista tarinoista sekä länsimaalaisista tarinoista. Aineistonani on kirjallisia lähteitä, animaatiosarjoja sekä elokuvia, sarjakuvia ja peli. Metodina on narratiivinen analyysi, koska analysoin tarinoita. Tutkimuskysymyksinä on tutkia sitä, miten kappaa kuvataan ulkoisesti, millaisena sen persoona esitetään tarinoissa ja mikä on kapan merkitys tarinan juonen kannalta. Nämä kolme näkökulmaa ovat kappaa käsittelevien tarinoiden analyysin keskiössä. Kappa on erityinen muihin yō kaihin nähden sen suhteen, että kappaan voi törmätä myös länsimaalaisissa tarinoissa. Useat yōkait ovat sellaisia, että ne esiintyvät vain japanilaisissa tarinoissa. Koska kappaa koskevia tarinoita on kerätty aineistoksi eri aikakausilta ja erilaisista kulttuurikonteksteista, työssä vertaillaan sitä, miten kappaa mahdollisesti kuvataan eri tavalla erilaisissa tarinoissa. Tavoitteena on saavuttaa mahdollisimman kattava kuva siitä, minkälainen olio tarinoiden kappa on. Toisen tutkimuskysymyksen kapan hahmon tutkimisen lisäksi muodostaa japanilaisten tarinoiden kapan vertaaminen länsimaalaisten tarinoiden kappaan. Haluan tutkia sitä, eroavatko japanilainen ja länsimaalainen kappa toisistaan. Tämän tutkimuksen tuloksia ovat siis kootut kuvaukset kapan hahmosta sen ulkoisten piirteiden, sen persoonan ja sen tarinan juonellisen merkityksen kannalta. Tällaiset tiivistelmät kapasta on koottu niin japanilaista kansantarinoista, nykypäivän japanilaisista tarinoista sekä länsimaalaisista tarinoista. Yhtä ainoaa kuvausta kapasta, joka olisi ollut selkeästi muita yleisempi, ei löytynyt. Vertaillessa japanilaista ja länsimaalaista kappaa löytyi kuitenkin selkeitä eroja kapan hahmon merkityksessä tarinoissa. Länsimaalaisissa tarinoissa kappa oli yleensä esitetty vain hirviönä, jota vastaan taistella, kun puolestaan japanilaisissa tarinoissa kappa ei ikinä ollut läpeensä paha hahmo. Japanilaisten tarinoiden kapan kanssa kykeni muun muassa neuvottelemaan. Tulkintani mukaan japanilaisissa tarinoissa kappa oli usein kuvattu enemmänkin varoittavana esimerkkinä kuin pahana hahmona.

Tutkimus käsittelee kirkkoa ja metallimusiikkia ensimmäisen Metallimessun herättämässä mielipiteenvaihdossa. Aineistona on internetissä käyty keskustelu kolmella eri foorumilla: Metalliunionissa, Imperiumissa ja Metallimessun www-sivujen vieraskirjassa. Tutkimus kysyy millaisia diskursseja kirkosta, metallimusiikista ja näiden kahden välisestä suhteesta Metallimessun herättämässä keskustelussa esiintyy, ja miten nämä diskurssit rakentuvat. Työn taustana on metallimusiikista ja -kulttuurista, erityisesti äärimetallista ja kristillisestä metallista tehty aiempi tutkimus. Tutkimus kuuluu uskonnonsosiologian alaan, ja sen teoreettisena viitekehyksenä toimii yhteiskunnan funktionaalinen erilaistuminen sellaisena kuin se ilmenee Niklas Luhmannin järjestelmäteoriassa ja sen uskontotieteellisissä sovelluksissa. Tutkimuksen metodina on diskurssianalyysi. Analyysi etenee tutkimalla eri subjektipositioita, niistä käsin tapahtuvan argumentaatiota ja argumentaatiosta rakentuvia diskursseja. Analyysin esiin tuomia diskursseja tarkastellaan sekä suhteessa aiempaan tutkimukseen että teoreettiseen viitekehykseen valossa. Analyysini perusteella Metallimessun herättämässä keskustelussa esiintyy kirkosta, metallimusiikista ja näiden välisestä suhteesta viisi erilaista diskurssia: kristillinen metalli, äärimetalli, aikamme metalli, aikamme kirkko ja maallistunut kirkko. Kristillinen metalli -diskurssi rakentuu argumenteille kristillisen sanoman ensisijaisuudesta ja metallimusiikin soveltuvuudesta ylistämiseen. Äärimetalli -diskurssia rakentavat argumentit metallin antikristillisyydestä, tuomitsevasta ja tuputtavasta kirkosta sekä uskontojen haitallisuudesta. Aikamme metalli -diskurssissa esitetään metallin ja kristinuskon välisen vastakkainasettelun olevan paikkansapitämätön. Aikamme kirkko -diskurssissa rakentuu kuva kirkosta tehtäväänsä toteuttavana, uudistuvana ja elämyksiä tarjoavana, kun taas maallistunut kirkko -diskurssin mukaan kirkko on periaatteistaan luopunut, markkinavoimien pauloissa ja rahanahne. Kristillisen metallin ja äärimetallin diskurssit ovat analyysini mukaan yhteneväiset äärimetalli- ja kristillisen musiikin skeneistä tehdyn aiemman diskursiivisen tutkimuksen kanssa. Diskurssit aikamme kirkko ja maallistunut kirkko ilmentävät toisilleen vastakkaisia käsityksiä, kun diskursseja tarkastellaan yhteiskunnan funktionaalisen erilaistumisen teorian valossa. Aikamme kirkko -diskurssissa Metallimessu esitetään täysin kirkon funktion mukaisena toimintana. Tämän diskurssin argumentaatiota voidaan tarkastella myös kirkon itsereflektiona, jolloin se näyttäytyy tradition uudelleentulkintana. Maallistunut kirkko -diskurssissa Metallimessu puolestaan näyttäytyy toimintana, jossa kirkon performanssi painottuu funktion kustannuksella.