Browsing by study line "Education"

Tiivistelmä Tiedekunta: Teologinen tiedekunta Maisteriohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Laura Väisänen Työn nimi: ”Äidit ovat kristikunnan äitejä”: Kristillisen naisen roolit Kotiliedessä vuosina 1960–1963 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Marraskuu 2021 Sivumäärä: Avainsanat: Kotiliesi, aikakauslehdet, 1960-luku, rooliodotukset, Suomen kirkkohistoria, naispappeus, naisteologit, naiset, kristillinen kasvatus, uuskansankirkollisuus, yhteiskunnallinen äitiys Säilytyspaikka: E-thesis, Helsingin yliopisto Muita tietoja: Tiivistelmä: Kotiliesi oli aikansa suurin naistenlehti ja se julistautui olevansa kodin, uskonnon ja isänmaan asialla. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia odotuksia Kotiliesi asetti naiselle kristinuskoon liittyvillä alueilla vuosina 1960–1963. Tutkin, mitä Kotiliesi odotti naiselta hengellisellä alueella kotona, millaista toimintaa se odotti naiselta kirkon piirissä ja millaisia kristillisiä roolimalleja Kotiliesi naiselle tarjosi. Ennalta odotin lehden olevan melko konservatiivinen naisiin kohdistuvissa odotuksissaan, mutta kävi ilmi, että konservatiivisten arvojensa lisäksi Kotiliesi myös voimakkaasti puolusti naisen roolin uudistamista kirkon piirissä. Tämä näkyi esimerkiksi naisteologien aseman uudistamisvaateissa ja naispappeuden ajamisessa. Tutkimusta varten luin kaikki Kotiliedet vuosilta 1960–1963 ja valitsin aineistokseni artikkelit, joissa oli hengellisyyteen liittyviä lukijoihin kohdistuvia odotuksia. Tutkin Kotilieden naiselle antamaa roolia maternalistiselta pohjalta nousevan yhteiskunnallisen äitiyden kehyksessä, jolla tarkoitetaan naisen roolin samaistamista äitiyteen ja perheenemännyyteen ja näkemystä sukupuolten eri luonteista. Kotiliesi odotti naisen ottavan Raamatun kertomuksen Martan ja Marian tapaan haltuunsa, sekä käytännöllisen, että hengellisen kristillisyyden. Käytännöllinen kristillisyys saattoi tarkoittaa esimerkiksi ompeluseuroja lähetystyön hyväksi tai seurojen emännöintiä. Hengellisellä puolella Kotiliesi toivoi naisten rakentavan aktiivisesti omaa hartauselämäänsä ja sivistävän itseään. Esikuvaksi naisille lehti tarjosi esimerkiksi pappilan emäntiä ja naisteologeja. Keskeinen Kotilieden naiselta odottama asia oli kotien hengellisestä ilmapiiristä ja lasten kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen. Uuskansankirkollisuus lisäsi kirkon erityistyömuotoja ja maallikoiden vaikutusta. Tutkimuksessani selvisi, että Kotilieden linja oli aatteen mukainen ja se katsoi, että erityisesti naiset sopisivat äidillisyyteen ja hoivaan liitettyjen ominaisuuksien vuoksi toteuttamaan uusia työmuotoja, kuten naistyötä. Toisaalta nämä työmuodot olivat sellaisia, joiden piiriin Kotiliesi patisti myös maallikkonaisia ja uskoi erityisesti suomalaisen yhteiskunnan kaupungistumisen myötä uusiin oloihin siirtyneiden yksinäisten naisten hyötyvän seurakuntayhteydestä. Kotilieden mukaan kristillinen ihannenainen oli rohkea, aktiivinen ja osallistuva sekä valmis uusiin haasteisiin myös kirkossa. Lehti katsoi naisen olevan yhteiskunnallisen äitiyden hengessä erittäin pätevä erityisesti äitiyteen liitetyissä ominaisuuksissa, kuten hoivan ja kasvatuksen alalla. Lehti katsoi, että nämä ominaisuudet tekisivät naisesta sopivan myös vaativampiin tehtäviin ja uusiin aluevaltauksiin naisteologina tai kirkon kansainvälisissä tehtävissä. Samoilla syillä lehti kannatti myös naispappeutta. Lehti toivoi, että naiset osallistuisivat aktiivisesti keskusteluun naispappeuden puolesta ennen vuoden 1963 kirkolliskokousta ja sen aikana. Lehti kuitenkin odotti naisten olevan nöyriä ja kärsivällisiä ja ajavan muutoksia maltillisesti. Lehti suhtautui torjuvasti pelkkään naisasian ajamiseen ja sen mielestä oli tärkeää, että naiset pitivät kiinni kirkon ykseydestä. Naisen oli tarkoitus täydentää miehen työtä, ei korvata sitä. Lehti oli uudistushenkinen, mutta ei radikaali ja sen kannat heijastelivat tarkasti kirkossa samaan aikaan meneillään olleita keskusteluja naisen roolista.

Työ on vertaileva sisällönanalyysi, joka tarkastelee pohjoisen mytologian käyttöä elokuvaviihteessä. Työn aineistona toimii pohjoisen mytologian puolella Eddan jumalrunot, jotka ovat osa pohjoisen mytologian keskeisimpiä lähteitä. Elokuva-aineistona toimii Marvel- elokuvayhtiön Thor - ja Avengers -elokuvat, jotka pitävät sisällään pohjoisen mytologian hahmoja ja teemoja. Näiden aineistojen pohjalta tutkimuksen tehtävä on selvittää, kuinka paljon Marvel on ottanut elokuvissaan vaikutteita Eddan jumalrunoista. Eddan jumalrunojen lisäksi työssä on hyödynnetty myös muita pohjoisen mytologian lähteitä jumalrunojen tulkinnan apuna, sekä eri tutkijoiden tulkintaa pohjoisesta mytologiasta. Aineistossa olevat jumalrunot ovat Aale Tynnin suomenkielisiä käännöksiä, ja työssä on hyödynnetty Tynnin lisäämiä tulkintoja runoista. Tutkimus tarkastelee erityisesti mytologian ja elokuvissa esiintyvien hahmojen ja hahmoihin liittyvien elementtien yhtäläisyyksiä. Koska tutkimusaineistoon kuuluu erityisesti jumalhahmoista kertovat jumalrunot, tutkimuksen hypoteesi on, että jumalrunojen rooli on merkittävä nimenomaan elokuvissa esiintyvien hahmojen rakennuksen kannalta. Tutkimuksen keskeisin tulos on, että Eddan jumalrunoja on käytetty erityisesti hahmojen rakennuksessa. Runoja ja elokuvia vertailtaessa huomattiin, että yhdistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi hahmojen rooli suhteessa muihin hahmoihin, ja hahmoihin liitettävät elementit. Itse tarinoissa on huomattavia eroja, mutta yhdistäviä yksityiskohtia on runsaasti. Elokuvat kuitenkin hyödyntävät mytologiaa kokonaisuutena, joten jumalrunot toimivat osana tätä kokonaisuutta. Tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että erityisesti Marvelin jumalhahmojen rakentumisen kannalta Eddan jumalrunoilla on tärkeä rooli osana elokuvien käyttämää pohjoisen mytologiaa.

Tämä tutkimus on diskurssianalyysi, joka tarkastelee islamilaisia ääriliikkeitä Yle Uutisten ja Suomen Uutisten verkkouutisartikkeleissa vuoden 2021 Afganistanin kriisin aikana. Kriisin taustalla oli Talibanien maa-alueiden valloitus ja lopulta vallankaappaus, joka tapahtui elokuussa 2021. Tutkimus selvittää, millaisia diskursseja islamilaisista ääriliikkeistä muodostuu vuoden 2021 Afganistanin kriisiin liittyvässä uutisoinnissa ja miten nämä diskurssit rakentavat ja ylläpitävät kuvaa islamista. Vertailen myös medioiden esittämiä kuvauksia toisiinsa. Tutkimuksen aineisto koostuu 28 artikkelista, joista 18 on julkaistu Yle Uutisten internetsivuilla ja kymmenen Suomen Uutisten verkkosivuilla. Artikkeleista 26 on uutisartikkeleita ja kaksi reportaasia. Tutkimuksen metodina käytetään diskurssianalyysia. Analyysin avulla muotoutui kuusi diskurssia, jotka koostuivat aineistosta löytyneistä islamilaisiin ääriliikkeisiin liittyvistä toistuvista teemoista ja viittauksista. Diskurssit ovat valtakamppailudiskurssi, uhkadiskurssi, julkisuusdiskurssi, epävakausdiskurssi, naisvihadiskurssi sekä väkivallan uskonto -diskurssi. Valtakamppailu- ja naisvihadiskurssi esiintyi vain Talibania käsittelevissä uutisissa. Muut diskurssit esiintyivät myös muita äärijärjestöjä koskevissa uutisissa. Aineistossa islamilaiset äärijärjestöt kuvataan väkivaltaisina ja brutaaleina toimijoina, jotka eivät piittaa muusta kuin omista intresseistään. Taliban esiintyy aineistossa keskeisimpänä äärijärjestönä, mutta aineistossa puhutaan myös Isiksestä, Isis-K:sta ja al-Qaidasta. Aineistossa islam kuvataan hyvin yksinkertaistettuna ja yhtenäisenä uskontona, jossa vallitsee tiukat normit ja määräykset. Islamiin liittyviä käsitteitä käytetään epämääräisesti erityisesti islamilaisen lain kohdalla. Median luoma kuva islamista noudattaa tutkimuksen perusteella stereotyyppistä ja yleistynyttä kaavaa, jota tuntuu olevan haastavaa muuttaa. Islamilaisia ääriliikkeitä koskevassa aineistossa islam näyttäytyy vanhoillisena ja väkivaltaisena uskontona, joka ei kuulu moderniin länsimaalaiseen yhteiskuntaan.

Tiivistelmä Tiedekunta: Helsingin yliopisto Koulutusohjelma: Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelma Opintosuunta: Opetus- ja kasvatustehtävien asiantuntijatyö Tekijä: Veera Kovanen Työn nimi: E.J. Dionne katolilaisena Trump-kriitikkona Työn laji: Maisterin tutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2022 Sivumäärä: 45 Avainsanat: Katolisuus, E.J Dionne, Donald Trump, Yhdysvallat, Commonweal Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkimuksessani tavoitteena on selvittää politiikantoimittaja E.J Dionnen kannanottoja koskien Donald Trumpia ja hänen hallituksensa politiikkaa. Tutkimuskysymykseni on, miten uskonnollisuus ja erityisesti E.J. Dionnen katolilaisuus nousee esille kyseisissä kannanotoissa. Lisäksi aion tutkimuksessani selvittää, kuinka Donald Trump ja hänen hallituksensa on ottanut esille uskonnollisia teemoja presidenttivaalien ja presidenttikauden aikana. Lisäksi otan selvää, millä tavalla katolinen kirkko on jakaantunut Yhdysvalloissa, ja millaista paavi Franciscuksen kannatus on Yhdysvaltojen katolilaisten parissa. Lähteenä tutkielmassa on katolisen Commonweal sanomalehden artikkelit, jotka E.J. Dionne on kirjoittanut. Rajaan käyttämäni aineiston käyttämällä hakusanaa Donald Trump ja osastona on uskonto. Käyn rajauksen mukaiset artikkelit systemaattisesti aikajärjestyksessä läpi alkaen vuodesta 2015 Donald Trumpin presidentin vaalikampanjasta ja päättyen vuoteen 2020. Tutkimuksessa selvisi, että E.J. Dionnen kannanotoissa Donald Trumpia kohtaan ilmenee selkeästi uskonnollisuutta ja kirjoittajan omaa katolista taustaa. Dionne perustelee kritiikkiään Trumpia kohtaan Raamatun teksteillä ja katolisuuden keskeisillä periaatteille, kuten sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja yhteisellä hyvällä. Lisäksi Dionne kertoo avoimesti omasta uskonnollisuudestaan artikkeleissaan. Trumpia kritisoidaan Dionnen artikkeleissa usein tekopyhyydestä ja Dionnelle tärkeiden kristinuskon periaatteiden rikkomisesta. Donald Trump ja tämän hallituksen uskonnolliset teemat olivat perinteisten kristillisten arvojen puolustaminen, muslimien maahantulokielto ja presidentinvaalien aikana Trump nosti esille muiden ehdokkaiden uskonnollisuutta ja usein kritisoi muiden ehdokkaiden uskonnollista taustaa puheissaan. Yhdysvaltojen katolisuus oli jakautunut kahtia, joka ilmenee myös paavi Franciscuksen kannatuksessa Yhdysvalloissa. Katolisuus oli jakautunut Yhdysvalloissa konservatiiviseen linjaan, joka kritisoi paavi Franciscusta ja liberaaliin linjaan, joka kannatti paavi Franciscusta.

Pro gradu -työssäni tutkin katolisen nunnan Jeanne de Jussien kuvausta Geneven reformaatiosta sen alkuvuosina 1526–1535. Pääkysymykseni on miten Jussie kuvasi vastustajiansa, eli reformaattoreita. Vastaan samalla miten hän kuvasi omansa, eli katoliset. Tutkin, millaisia tapoja Jussie käytti kuvatessaan ihmisiä, ja eroaako se silloin kun oli kyse “meistä” ja “muista”. Päälähteeni on Jeanne de Jussien kirjoittama Lyhyt kronikka. Se on kirjoitettu ranskaksi, ja oletettavasti aloitettu pian sen kuvaamien tapahtumien jälkeen, ja se on valmistunut vuoteen 1547 mennessä. Teoksen on kääntänyt englanniksi Carrie F. Klaus ja se on julkaistu sarjassa The Other Voices in Early Modern Europe. Kronikassa Jussie kuvasi miten reformaation aiheuttamat levottomuudet alkoivat Genevessä. Keskiössä on miten reformaatio uhkasi katolisia, ja erityisesti Pyhän Klaaran luostarin nunnia. Reformoidut olivat kuvauksessa “kurjia koiria”, ja katoliset rohkeita, hyviä ja uskollisia. Menetelmiini kuuluvat lähteen syväluku ja sisällön analyysi, sillä pro gradu -työni perustuu vahvasti sille, mitä kirjoituksista löytyy. Vastatakseni kysymyksiini, tarkastelen tekstissä erityisesti kohtia, joissa Jussie kuvasi muiden toimintaa. Apukysymyksinäni ovat: Kuka tai ketkä olivat toimijoita? Miten toimittiin? Kehen tai keihin toiminta vaikutti ja miten? Miten Jussie suhtautui siihen? Kronikassa Jeanne de Jussie kuvasi monipuolisesti reformaation vaikutuksia erityisesti Pyhän Klaaran luostarin nunniin. On selvää, että reformaatio oli Jussiesta suuri virhe, ja erityisesti reformaattorit olivat suuria pahantekijöitä. Reformoitujen rangaistukset ja pahoinpitelyt edustivat jopa taivaallista oikeutta. Sitä vastoin katolisiin kohdistuvat rikkeet olivat väärin ja kohdistuivat myös Jumalaa vastaan. Jeanne de Jussien kuvaukseen vaikutti voimakkaasti se, kenestä hän kirjoitti. Katoliset olivat hyviä ja luotettavia, reformoidut petollisia ja ilkeitä. Katolisille oli sallittu asiat, jotka reformoitujen tekemänä olivat häpeällisiä ja jopa rangaistuksen arvoisia. Reformoidut toiseutettiin alistaen heidät vain pahantekijöiksi ja heidät esitettiin aina negatiivisessa valossa.

The formation and development of religious interpretive tradition can be characterized as transformation through transmission. Later annotations are always built upon earlier accounts and some details are lost whereas others may be altered – in addition, material can also be added. In Jewish interpretive tradition, this can particularly be seen within rabbinic literature, and rabbinic discourse on the creation of woman does not deviate from this fundamental assumption. The biblical passages discussing human creation have been interpreted accordingly, with context-dependent and ever-changing premises, enabling explications conniving asymmetry of genders and potentially affecting the legal status of woman who has often been seen as subordinate to man based on her derivative creation from man’s rib. The present study was designed to examine the diachronic development of rabbinic interpretations on the creation of woman. The timeframe of the study is from the 5th to the 9th century, concentrating on the era of most voluminous rabbinic activity. The theoretical framework of the study can be best described as feminist critical discourse analysis as the focus of the analyses is on gender-sensitive reading of the rabbinic texts, specifically addressing the accumulation of misogynous elements along the trajectory. The texts are analyzed paying attention to the all-encompassing patriarchal ethos, taking into account both contentual and linguistic features. Based on the material analyzed in the study, the evolution of rabbinic discourse concerning the creation of woman took place in three consecutive discursive stages. The writings of the first one of them (5th century) comprises Genesis Rabba and Leviticus Rabba, well-known pieces of early exegesis to the Hebrew Bible, establishing the corpus of rabbinic traditions as the basis of rabbinic interpretations on the creation of woman. In spite of the rabbis’ efforts to harmonize the two different biblical creation narratives, the creation of genders is understood as two consecutive events. Dubious characteristics and indigenous feebleness of women are, among others, related to the creation of Eve. Further-more, man has to subjugate his wife and confine her indoors, as her role is mainly domestic and ornamental.  The next discursive stage of rabbinic writings (6th century) was examined through an ample set of traditions collected into the gigantic compilation of Babylonian Talmud, reinforcing the previous traditions. Linguistic features of the biblical account on Eve’s creation – perhaps from a face or a tail of Adam – are used to explain her basic shape, ideal for bearing a child. Eve is needed to serve as a handmaid, but women are also acknowledged for their entertaining potential. Owning a wife is parallelized with possessing land. The third discursive stage, examined through four different kinds of rabbinic writings – Targum Pseudo-Jonathan, Avot de-Rabbi Nathan, Pirkei de-Rabbi Eliezer, and Alphabet of Ben Sira – compiled during the 7th–9th centuries, is characterized as expanding the earlier interpretive tradition. According to these augmentations, Eve was made out of Adam’s thirteenth rib and flesh from his heart. The creation narrative is used to attest sexual exploitation of women, interpreted as bad-tempered and fast-aging, among other frailties. Adam, however, had two wives – and his first wife, Lilith, offers a distinctive solution to the classical exegetic problem caused by the two different biblical accounts on human creation. Furthermore, her story teaches women that demanding equality can have serious consequences as she, herself, became a devil who loses a hundred of her own children on a daily basis.

Tarkastelen tutkimuksessa Hengellisen kuukauslehden kirjaesittelyitä vuosina 1888–1908. Aloitan lehtien tarkastelun lehden perustamisesta eli vuodesta 1888 ja jatkan sitä vuoteen 1908, jolloin niin sanottu Malmivaaran kausi loppui. Malmivaaran kaudella tarkoitan Malmivaaran ehdotonta päätösvaltaa Hengellisen kuukauslehden sisältöön vuosina 1888–1908. Malmivaaran kauden katsotaan päättyneen vuonna 1908 toimituksen laajentuessa. Malmivaaran vaikutus lehdessä näkyi kuitenkin hänen kuolemaansa saakka. Jaoin tutkittavan ajan kolmeen eri mittaiseen ajanjaksoon, 1888–1892, 1893–1898 ja 1899–1908. Ensimmäinen ajanjakso käsitti ajan, jolloin Malmivaara vastasi yksin lehden kirjallisuusosuudesta yhtä kirja-arvostelua lukuun ottamatta. Toisella ajanjaksolla 1893–1898 lehden toimitus sekä kirjojen ja kirja-arvioitsijoiden määrä kasvoi huomattavasti. Kolmas ajanjakso käsittää ajallisesti ensimmäisen sortokauden ja toisen sortokauden alkamisen. Tarkastelen tutkimuksessa kirjaesittelyjen esiintymismäärää, niiden kirjoittajia sekä arvostelujen sisältöä ja niiden mahdollista merkitystä herännäisyydelle. Tutkin aineistoa laskemalla lehdessä esiintyvät kirja-arvostelut ja vertaan niiden määrää lehden muihin kirjoituksiin. Erottelen esitellyt kirjat kotimaisiin ja suomeksi käännettyihin ulkomaisiin teoksiin, jotta saan niiden verrannollisen määrän. Mekaanisen työskentelyn lisäksi analysoin kirja-arvostelujen sisältöä ja liitän niissä esiintyvät ajankohtaiset aiheet historialliseen kontekstiin. Analysoin myös, minkä takia kirjaesittelyiden määrät vaihtelivat vuosittain. Selvitän, ketkä kirja-arvosteluja kirjoittivat ja millaisia kirjoja he arvioivat. Vuosien 1888–1908 aikana Hengellisen kuukauslehden kirjallisuuspalstalla arvioitiin yhteensä 151 kirjaa. Näiden kahdenkymmenen vuoden ajalla kirjaesittelyiden osuus oli kymmenen prosenttia lehden sisällöstä. Kotimaisen kirjallisuuden osuus oli 58 prosenttia ja ulkomaisen 42 prosenttia. Eniten esittelyjä kirjoitettiin hartauskirjoista, mutta myös muuta kirjallisuutta esiteltiin. Malmivaaran osuus arvostelluista kirjoista oli 87 prosenttia, jolloin muiden osuudeksi jäi ainoastaan 13 prosenttia. Tämän vuoksi tutkimuksestani tuli lähinnä Malmivaaraa ja hänen arvioimiaan kirjoja tarkasteleva tutkielma. Tarkoitukseni on selvittää, millaisia kirjoja ja teemoja kirjallisuuspalstalla käsiteltiin. Lisäksi pohdin, miten esittelyiden avulla pyrittiin vaikuttamaan heränneiden lukutottumuksiin. Kiinnitän myös huomiota siihen, miten toimituksen suhtautuminen kirjallisuuteen muuttui kahdenkymmenen vuoden aikana. Hartauskirjallisuus koettiin selkeästi tärkeimmäksi kirjallisuuden lajiksi koko Malmivaaran kauden aikana. Kirja-arvostelut keskittyivät lehden ensimmäisinä vuosina kulttuuris-poliittisiin kysymyksiin, kun taas 1800-luvun lopusta alkaen niissä nousivat vahvemmin esille yhteiskunnallis-poliittiset kysymykset. Suhtautuminen muihin uskonnollisiin liikkeisiin muuttui myös sallivammaksi vuosituhannen vaihteessa.

Tarkastelun kohteena ovat mielenterveyden ja henkisyyden tai New Agen välille rakennettavat rajanvedot kehityspsykologi Pehr Granqvistin kehittämässä henkisyyden kiintymyssuhdeteoreettisessa selitysmallissa. Työn pääkysymyksenä selvitetään sitä, miten New Agen ja mielenterveyden välistä suhdetta rakennetaan Granqvistin kiintymyssuhdeteoreettisessa mallissa. Tätä analysoidaan tarkemmin kahden alakysymysten avulla: 1. Mikä tai millainen New Agen kategorian merkitys on kiintymyssuhdeteoreettisessa mielenterveysdiskurssissa? 2. Miten dissosiaation käsitettä käytetään ja millaisia merkityksiä sen käyttötavoilla luodaan ja välitetään? Puran tutkimuskysymyksiä yhdistellen metodologiassani Norman Fairclough’n kehittämää kahta diskurssianalyyttistä lähestymistapaa eli kriittistä dialektis-relationaalista diskurssianalyysiä sekä sosiaalisen muutoksen analyysiin tarkoitettua tekstuaalista diskurssianalyysiä. Fairclough’n mallit ovat myös työni laaja teoreettinen viitekehys, johon yhdistyvät myös diskursiivisen uskonnontutkimuksen teoriatausta paikantuen New Agen ja uskonnollisen tai henkisen kokemuksen rakentamisen prosesseihin sekä terveyssosiologiset selitysmallit mielenterveyden ja psykopatologian muodostumisesta sosiaalisessa todellisuudessa. Aineistona on kaksi lukua Granqvistin akateemisesta monografiasta Attachment in Religion and Spirituality: a Wider View (2020) eli luvut 7: Religion as Attachment in Relation to Mental Health ja 8: Altered Spiritual States, Dissociation, and Attachment Disorganization. Yhteensä ne ovat 50 sivua pitkiä. Keskeisimpänä löydöksenä hahmottuu New Agen ja dissosiaation normalisoinnin ja uudelleen kontekstualisoinnin prosessi. Tämä tarkoittaa näiden merkityssisällön kääntämistä mielenterveyden kannalta arvotettuna normaaliksi tai positiiviseksi eli selviytymistä palvelevaksi. Normalisoinnissa ja uudelleen kontekstualisoinnissa New Age ”puhdistetaan” psykopatologiaan yhdistettävästä jäsentymättömän kiintymyssuhteen merkityssisällöstä liittämällä se henkisen vallankumouksen diskurssijärjestykseen eli turvattoman psykologisen kehitystaustan sijaan voimakkaammin nykyaikaisia yhteiskuntia luonnehtivaan henkisen kentän vallankumoukseen, joka käsitteellistetään väestötasolla suosiotaan kasvattavana suuntauksena. Samalla dissosiaation normalisoinnin prosessi mahdollistuu, kun se liitetään osaksi New Age-henkisyyden kenttää eli diskurssijärjestystä sille ominaisena kokemustyyppinä henkisen kokemuksen diskurssissa. Prosessi etenee psykopatologisoinnin diskurssijärjestyksestä eli trauman ja kriisin diskurssijärjestyksistä kohti normalisointia, joka rakennetaan mikrotasolla henkisen kokemuksen ja makrotasolla henkisen vallankumouksen diskurssijärjestyksissä. Uskontotieteellisesti erityisen relevanttia on havainto siitä, että aineisto kuvastaa näytteenomaisesti sitä, että New Age- liike ja dissosiaatio voidaan normalisoida kehityspsykologisista traumaan viittaavista merkityssisällöistään psykologian alan teorianmuodostuksessa silloin, kun ne liitetään henkisyysdiskursseihin.

Tutkielman tavoitteena on luoda systemaattinen esitys Jean Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksestä. Tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä Calvin pitää epäjumalanpalveluksena? (2) Mistä ihminen saa tiedon siitä, mikä on epäjumalanpalvelusta? (3) Mikä on epäjumalanpalveluksen alkuperä? Kuka on siitä vastuussa? (4) Miten epäjumalanpalvelus ilmenee? Millaista epäjumalanpalvelusta Calvin erityisesti kritisoi? Tutkielman primäärilähteinä ovat Institutio Christianae Religionis (1559) ja Catéchisme (1552). Sekundaarilähteinä hyödynnän Calvinin Raamatun kommentaareja, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, saarnoja ja muita tekstejä. Kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti tarjolla suoraan tutkimusaiheesta, joten se on koostettu aina kuhunkin alaluvun aiheeseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimustulos voidaan tiivistää seuraavasti: Calvinin mukaan epäjumalanpalvelus on Jumalan väärin ilmentämistä ja hänen kunniansa loukkaamista tavalla, joka ilmenee vastoin hänen itseilmoitustaan etenkin Raamatussa. Epäjumalanpalvelus on läsnä jokaisen ihmisen olemuksessa, halussa ja teossa, mutta se näyttäytyy erityisesti katolisen kirkon kuvain- ja pyhäinpalvonnassa sekä messussa. Muita johtopäätöksiä on Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksen kattavuus. Sen lisäksi, että teema näyttäytyy jokaisessa Calvinin opinkohdassa, voidaan havaita sen myös suorasti vaikuttaneen näistä suureen osaan. Esimerkiksi Calvinin pelastusoppi rakentuu hyvin paljon hänen käsityksensä päälle ihmisestä täydellisen kykenemättömänä edes kaikkein pienimpään mahdolliseen hyvään. Calvinin käsitys jokaisesta ihmisestä taukoamattomana epäjumalien takomona ulottuu myös uudestisyntyneisiin kristittyihin. Vaikka Pyhä Henki vaikuttaa heissä hyviä tekoja, ne sotkeutuvat heidän luontonsa saastaisuuteen, eivätkä heidän ”parhaimmatkaan” tekonsa kelpaa Jumalalle muuta kuin Kristuksen sovitustyön kautta.

Tutkielmani tavoitteena on narraatiokriittistä metodia hyödyntäen tutkia Vanhan testamentin kohdissa 1. Moos. 6:1-4; 4. Moos. 13, 1.Sam.17, 1.Sam.21:1-10 ja 1.Sam.22:6-10 esiintyviä jättiläishahmoja, joihin kuuluvat Goljat ja ja נפלים-hahmot. Tutkimuskysymykseni on, miten kyseisiä jättiläisiä kuvataan kertomuksissa ja millaisia merkityksiä ne voivat saada. Narraatiokriittisessä lähestymistavassa keskeistä on tekstien tutkiminen kirjallisuutena ja kokonaisina teoksina. Lähestymistavassa sovellan Adele Berlinin esittämiä Vanhan testamentin kertomusten kirjallisia piirteitä, jotka keskittyvät kertomusten hahmojen ja eri näkökulmien hahmottamiseen. Lähetysmistavan haasteena on esimerkiksi sen suhde historialliallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen. Tutkimuksen haasteena on נפלים-hahmojen kertomuksellisen materiaalin niukkuus, sekä sanaan tulkintaan liittyvät haasteet. Kertomusten ymmärtäminen vaatii sanojen ja tekstien tulkinnallisten ongelmien taustoitusta, joita kartoitan muuhun tutkimukseen tukeutuen. Tutkimuksestani käy ilmi, että tarkasteltavina olevien kertomusten jättiläiset ovat 1.Moos.6:1-4 ja 4.Moos.13 tapauksissa niukasti kuvattuja. 1.Moos.6:1-4 jättiläisten merkitys ei avaudu kertomuksessa eksplisiittisesti ja 4.Moos.13 jättiläiset toimivat kertomuksessa lähinnä kerronnallisena välineenä, eikä ensisijaisesti hahmoina. Goljat on tarkastelluista jättiläisistä laajemmasti kuvattu, muiden hahmojen ja kertomuksen kertojan kautta. Kuvaus on kuitenkin yksipuolinen sotilaallisuuden ja israelin kansan vastustamisen kautta ja oleellisimmin Goljat hahmottuu kontrastien kautta suhteessa Daavidiin.