Browsing by Subject "Jumala"
Now showing items 1-15 of 15
-
(2016)Tutkielmassani tavoitteena on analysoida, millainen on Jumalan ja ajan välinen suhde; onko Jumala ajassa vai ajan ulkopuolella, vai voiko Jumala olla samanaikaisesti sekä ajassa että ajattomuudessa. Tarkastelemiani Jumalan ja ajan väliseen suhteeseen vaikuttavia asioita ovat ajan rakenne, fysikaalisen todellisuuden luonne fysiikan teorioiden valossa sekä Jumalan ennalta tietämisen ja ihmisen vapaan tahdon suhde. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmassa tarkastelemani tutkimuskysymykset ovat: Mikä on Jumalan ja ajan välinen suhde?; Mikä on Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon välinen suhde?; Millainen on ajan perimmäinen rakenne? Lähestyn aihetta käyttämällä lähteenäni yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin William Lane Craigin kirjallisuutta. Ensimmäisessä pääluvussa lähteenäni on Craigin teos God, Time and Eternity: The Coherence of Theism II (2001). Toisessa pääluvussa lähteenäni on Craigin teos Divine Foreknowledge and Human Freedom: The Coherence of Theism (1991). Kolmas pääluku perustuu kvanttifysiikan pohjalta esittämääni teoriaan, joten en käytä siinä teologista päälähdettä, vaan kolmannen pääluvun teologinen on pohja suurelta osin kahden ensimmäisen pääluvun perusteella esittämissäni johtopäätöksissä. Ensimmäisessä pääluvussa (luku 2) tarkastelen Jumalan ja ajan suhteeseen vaikuttavia teemoja. Niitä ovat Jumalan läsnäolo ja toiminta fysikaalisessa universumissa, ajan olemus suhteellisuusteorian valossa sekä fysikaalisen universumin luominen. Toisessa pääluvussa (luku 3) tarkastelen Craigin esittämää ratkaisua Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen vapaan tahdon ristiriitaan. Craigin ratkaisun lisäksi tarkastelen aihetta koskevista perinteisistä uskonnonfilosofisista ratkaisuista Boethiuksen esittämää ratkaisua sekä molinismia. Keskeinen kysymys Jumalan ennaltatietämisen ja ihmisen tahdon vapauden suhteen on, määrääkö Jumalan ennaltatietäminen tulevaisuuden, vai onko ennaltatietäminen seurausta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu? Kolmannessa pääluvussa (luku 4) esitän Jumalan ja ajan suhteeseen ratkaisun, joka pohjautuu kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin perustuvan haarautuvien tapahtumankulkujen malliin. Ratkaisu yhdistää Jumalan ajallisuuden ja ajattomuuden, ja pyrkii siten korjaamaan ensimmäisessä ja toisessa pääluvussa osoittamani ongelmat, jotka aiheutuvat siitä, että Jumala on pelkästään ajaton tai ajallinen. Lopuksi syvennän analyysia tarkastelemalla ajan luonnetta multiuniversumiteorioiden näkökulmasta. Johtopäätökseni on, että kvanttifysiikan potentiaalisuuksiin vetoamalla voidaan osoittaa, että Jumala voi olla samanaikaisesti olemukseltaan ajaton ja aksidentaalisesti ajallinen. Tulevaisuus on olemassa kvanttipotentiaalisuuksina, mutta se ei ole vielä aktualisoitunut, ja siten ihmisten vapaan tahdon valintojakaan ei ole ennalta määrätty. Koska Jumala voi samanaikaisesti toimia fysikaalisen universumin nykyhetkessä, jossa tulevaisuus on vielä avoin, ja nähdä aktualisoituneen tulevaisuuden ajattomuudesta käsin, Jumalan samanaikainen ajattomuus ja ajallisuus eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
-
(2017)Tämän tutkielman tehtävänä oli selvittää, millainen rooli Jumalan sanan elävällä ja voimallisella luonteella on F.G. Hedbergin teologiassa. Huomiota kiinnitettiin erityisesti siihen, millä tavalla Hedberg ymmärtää Jumalan sanan toimivan subjektina, joka saa aikaan vaikutuksia ympärillään. Tutkielmassa selvitettiin myös, millaisia välineitä käyttäen Jumalan sana, Hedbergin mukaan, saa em. vaikutuksia aikaan. Metodina käytettiin systemaattista analyysiä. Tutkielman lähteenä olivat Hedbergin teokset Uskonoppi autuuteen ja Baptismens wederläggning och Det heliga Dopets försvar, sekä hänen dogmaattisista artikkeleistaan koostettu Den enda salighetens wäg. Näiden teosten ohella lähteinä käytettiin suomennoksia Hedbergin lyhyestä kirjeestä vanhemmilleen: ”Autuuden tie”, sekä hänen lähettämästään kirjeestä Evankeliumiyhdistyksen hallitukselle vuonna 1884. Tutkielman toisessa luvussa tehtiin selkoa elävän ja voimallisen sanan käsitteestä Raamatussa, Lutherilla sekä modernissa teologiassa. Kolmannessa luvussa analysoitiin elävää ja voimallista sanaa lähdeteoksissa. Neljännessä luvussa esitettiin synteesi tehdystä analyysistä ja esiteltiin Hedbergin ymmärrys elävästä ja voimallisesta sanasta. Viidennessä luvussa esitettiin lyhyt tiivistelmä tutkielman päätuloksista. Tutkimuksessa kävi ilmi, että F.G. Hedbergille Jumalan sana on aktiivinen ja toimiva subjekti, joka asettaa ihmisen toiminnan kohteeksi. Jumalan sana saa aikaan niin synnintuntoa ja kauhua kuin rauhaa ja vanhurskauttakin. Jumalan sanan vaikutukset jakaantuvat kahtia lain ja evankeliumin vaikutuksiin. Lain sana saa aikaan synnintuntoa ja osoittaa ainoastaan Jumalan tahtoa ja vaatimuksia. Evankeliumin sana synnyttää ja ylläpitää uskon, antaa anteeksiantamuksen ja vaikuttaa oikeaa elämää. Lain ja evankeliumin sana tulevat ihmisen luo erilaisten välineiden kautta. Nämä välineet ovat saarna, kaste, ehtoollinen ja rippi. Saarna on ihmisen ulkoa päin tulevaa Jumalan sanan julistusta. Tavoittaakseen ihmisen sydämen vaatii saarna jonkinlaista kielellistä kykyä ymmärtää sanat, joihin Pyhä Henki on saarnassa kätkeytynyt. Kasteessa Jumalan sana on yhdistyneenä veteen ja ehtoollisessa leipään ja viiniin. Kaste on annettu erityisesti pienten lasten armonvälineeksi, sillä he eivät voi ymmärtää sanaa saarnan välineessä. Rippi on kirkon virkaan liitetty erityinen evankeliumin sanan julistus. Viran julistama synninpäästö tulee uskoa, kuin sen julistaisi itse Jumala.
-
(2019)Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida Fredrik Modéuksen kirkkokäsitystä vuonna 2015 suhteessa Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin. Tutkimuksen ensisijaisena lähteenä on Modéuksen väitöskirja Gudstjänstgemenskap i folkkyrkan – Ett studium av gudstjänstgemenskapens identitet och ställning i Svenska kyrkan (2015) ja toissijaisina lähteinä Modéuksen aikaisemmat teokset. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen teologianhistoriallisessa taustaluvussa esitellään ruotsalaisessa kirkkokeskustelussa vaikuttavia kirkkokäsityksiä. Tällaisia kirkkokäsityksiä ovat kansankirkko armonvälineinstituutiona, kollektiivisesti orientoitunut luomisteologinen kansankirkkoajatus, palveluorientoitunut kansankirkkonäky, kansankirkko armonvälineitä jakavana yhteisönä, feministisesti määrittynyt kansankirkkonäky sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllinen kirkkokäsitys. Tutkimuksen pääluvuissa Modéuksen kirkkokäsitystä analysoidaan suhteessa näihin kirkkokäsityksiin. Modéuksen kirkkokäsityksen taustalta keskeisenä käsitteenä hahmottuu varhaiskristittyjen käyttämä ekklesian käsite. Käsite pitää sisällään kolme ulottuvuutta: kokoontumisen ilmiön, paikallisen yhteisön sekä paikallisen ylittävän yhteisön ulottuvuudet. Nämä ulottuvuudet hahmottuvat Modéuksen kirkkokäsitystä jäsentävinä tekijöinä. Varhaiskristittyjen ekklesia-tradition mukaisesti Modéuksen kirkkokäsityksessä armonvälineiden ympärille kokoontuvalla paikallisella jumalanpalvelusyhteisöllä on keskeinen rooli. Tällaiseen yhteisöön ja siinä läsnä olevaan Kristukseen ankkuroituu Modéuksen ajatuksissa kirkko niin paikallisena kuin paikallisen ylittävänä yhteisönä. Paikalliseen jumalanpalvelusyhteisöön ankkuroituva kirkko hahmottuu lopuksi Modéuksen ajatuksissa vielä osallisena Jumalan missiossa, jossa Jumala vie koko ihmiskuntaa kohti valtakuntaansa. Suhteessa erilaisiin Ruotsissa vaikuttaviin kirkkokäsityksiin Modéuksen kirkkokäsitys viittaa tutkielman perusteella selkeästi kohti yhteisöllisiä kirkkokäsityksiä. Yhteisöllisistä kirkkokäsityksistä Modéuksen kirkkokäsityksellä on selkeitä yhtymäkohtia sekä kansankirkkoon kriittisesti suhtautuvien yhteisöllisen kirkkokäsityksen että kansankirkon armonvälineitä jakavana yhteisönä hahmottavaan käsityksen kanssa. Myös feministisesti määrittyneen kansankirkkonäyn suuntaan löytyy viitteitä. Sen sijaan suhteessa sekä kansankirkon armonvälineinstituutiona hahmottavien kirkkokäsitykseen että palveluorientoituneeseen kansankirkkonäkyyn Modéuksen ajatukset ovat aika kaukana.
-
(2023)Tässä tutkielmassa perehdyn Lars Levi Laestadiuksen oppiin sielusta, sen kyvyistä, sielunkykyjen keskinäisistä suhteista, sekä niiden taustalla olevasta korkeammasta voimasta. Tarkoituksenani on selvittää, miten ihminen voi saavuttaa Jumalan armon ja pelastuksen vai voiko hän niitä edes itse saavuttaa. Tutustun aiheeni kannalta olennaisin osin Laestadiuksen ajatteluun vaikuttaneisiin henkilöihin, sekä luterilaiseen oppiin, sillä Laestadius oli itse luterilainen. Lisäksi esittelen hieman yleisiä teorioita sielusta ja aiheen käsitteistä, jotta kokonaisuuden ymmärtäminen olisi helpompaa. Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi ja päälähteeni on Laestadiuksen teologinen pääteos Hulluinhuonelainen. Tutkielmani lopputulos on, että ihmisen sielunkyvyt eli tahto, järki, ymmärrys, omatunto, muisti ja mielikuvitus, toimivat sielun eli hermoelämän alueella, mutta ne ovat riippuvaisia orgaanisesta elämästä eli ruumiista ja sen elimistä. Kaiken keskuksena toimii sydän, sillä ruumiin toiminnot ja elimet ovat sydämestä riippuvaisia. Sielunkyvyt ovat myös riippuvaisia sydämestä, sillä sydän on hyvän ja pahan ensisijainen lähde. Sydämestä lähtee liikkeelle moraalinen tai epämoraalinen aines, joka määrittää sen, onko ihminen hyvä vai paha. Aineksen moraalisuus riippuu siitä, vaikuttaako sydämessä Pyhä Henki vai paha henki, jotka ovat korkeampia voimia. Pyhä Henki herättää ihmisessä moraaliset passiot eli muun muassa katumuksen, rakkauden ja uskon, jolloin ihmisen omatunto herää ja alkaa kaivata sovitusta. Sydämessä voi vaikuttaa myös paha henki, jolloin ihmistä hallitsee alhaiset passiot kuten kunnianhimo ja itsekkyys. Ihminen on luonnollisessa tilassaan pahan hengen vallassa, mutta kääntymyksen kautta hänessä alkaa vaikuttaa Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen voi saada Jumalan armon ja pelastua. Ihminen itse on täysin kyvytön ja korkeamman voiman armoilla.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tutkin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä, millaiselta ihmisen ja Jumalan välinen kontakti näyttää ihmisen näkökulmasta ET-lehden ”Jumalan etsintä”-verkkokeskustelussa. Tutkimustehtäväni on analysoida, millaista ihmisen ja Jumalan ja välinen kontakti on tutkimusaineiston perusteella katsottuna. Ihmisen ja Jumalan välisellä kontaktilla tarkoitan tämän tutkielman kehyksessä ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa, kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ihmisen kokemuksesta käsin katsottuna. Tässä tutkielmassa Jumala-sana viittaa juutalais-kristillisen uskontoperinteen Jumalaan, ellei toisin mainita. Luokittelen aineistoa laadullisen sisällönanalyysin avulla ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin määrän ja laadun mukaan ja kuvailen viesteissä näkyvää kontaktia sanallisesti. Tutkimusaineistoni on osa julkista verkkokeskustelua, johon kuka tahansa suomen kieltä osaava voi osallistua anonyymisti. Verkkokeskustelu alkoi joulun aikaan vuonna 2011 ja se jatkuu edelleen tutkielman kirjoittamisen aikaan syksyllä 2019. Aineistoni koostuu verkkokeskustelun alkuosasta ja olen rajannut aineistosta sisällöllisesti tutkimustehtävääni liittyvät viestit. Tutkielman teoreettinen viitekehys muotoutuu kolmesta osasta. Tutkielman alkuosassa kuvailen, miten uskonnollisuuden ja hengellisyyden toteutumista verkkoympäristössä on tutkittu ja tulkittu. Tämän jälkeen etenen esittelemällä aineistoni, tutkimusmenetelmäni sekä aineiston käsittelyn sisällönanalyysin menetelmällä. Ryhmittelen aineiston viestien sisältöjä sen mukaan, ilmeneekö teksteissä vähän vai paljon kontaktia ihmisen ja Jumalan välillä sekä sen mukaan, onko kontakti persoonallista vai ei-persoonallista. Näiden ryhmittelyn lisäksi mukana on ryhmiä niille viesteille, jotka eivät ole sijoitettavissa näihin ryhmiin. Kuvailtuani aineiston ryhmittelyn ja luokittelun tuloksia, eli ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin laatua ja määrää aineistossa, esittelen muutaman uskonnonpsykologian alaan kuuluvan tavan jäsentää ihmisen ja Jumalan kontaktia. Tämän jälkeen siirryn kuvaamaan tieteellisiä keskusteluja ihmisen kokemuksen merkityksestä hengellisyyden ja uskonnollisuuden kentällä. ”Jumalan etsintä”-aineistossa ihmisen oma kokemus uskonasioista esitettyjen väitteiden ja näkemysten perustana on tärkeässä asemassa. Kokemuksellisuuden merkitystä korostetaan monessa yhteydessä hengellisyydestä keskusteltaessa. Tutkielmani loppupuolella esittelen muutaman erilaisen tavan ymmärtää ja jäsentää nykyajassa suositun vapaan hengellisyyden ja perinteisemmän uskonnollisuuden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Keskustelutan myös valitsemieni teoreettisia viitekehyksiä aineiston analyysissa saamieni tulosten kanssa. Tutkielmani tulokset koostuvat aineiston perusteella luomastani jaottelusta sekä aineiston analyysin tulosten liittämisestä laajempaan teologiseen keskusteluun. Kuvailen aineistossa näkyvää kuvaa ihmisen ja Jumalan kontaktista sekä erittelen, millä tavalla viesteissä puhutaan Jumalasta, uskomisesta Jumalaan sekä suhtautumisesta hengellisiin auktoriteetteihin. Tutkielman lopussa esittelen uskonnon ja hengellisyyden medioitumista koskevia keskusteluja. Medioituminen tarkoittaa median logiikan ulottumista yli median oman toimintakentän. Uskontojen ja hengellisyyden medioituminen tarkoittaa siis sitä, että uskonnot ja hengellisyyden alalla toimivat henkilöt ja instituutiot alkavat noudattaa omassa toiminnassaan medioiden toimintalogiikkaa.
-
(2021)Työssä tarkastellaan John Polkinghornen argumenttia, joka esittää kaaosteoriaan, tarkemmin outoon attraktoriin, perustuvan mallin, jonka mukaan maailma on lopulta indeterministinen. Se mahdollistaa esimerkiksi Jumalan ja ihmisten vapaan toimijuuden maailmassa. Tällöin fysiikan deterministiset yhtälöt eivät määrää täysin ihmisen tai maailman toimintaa, vaan on olemassa ontologisia indeterministisiä aukkoja, jotka haastavat determinismin. Polkinghornen argumentti on eksplikoitu ja jaoteltu premisseihin ja välijohtopäätöksiin, joita on tarkasteltu kirjallisuudessa esitetyn ja kirjoittajan oman kritiikin valossa. Niiden valossa argumenttia voidaan pitää mahdollisena joskin spekulatiivisena. Argumentin pitävyys riippuu kaaosteorian ontologisesta indeterminismistä ja ylhäältä-alaskausaatiosta, jonka Polkinghorne katsoo olevan kausaatiota informaatiolla. Se ei vaadi energian vaihtoa ja on ei-reduktiivinen. Tämä kausaatio on Polkinghornen itsensä kehittämä. Se vaatii toimiakseen ontologisia indeterministisiä aukkoja muutoin deterministiseen maailmaan. Sellaiset mahdollistaa kaaosteoria. Lisäksi kaaosteoria mahdollistaa sen, että pienet häiriöt tuottavat suuria muutoksia kokonaisuuden käyttäytymiseen. Tämä puolestaan mahdollistaa informaation aiheuttaman suuren vaikutuksen.
-
(2017)Tässä työssä tarkastellaan eri kristillisiä suuntauksia edustavien pappien kokemuksia ja käsityksiä Jumalan rakkaudesta ja sitä, miten kokemukset ilmenevät ja mitä ne merkitsevät heidän jokapäiväisessä elämässä. Lähestyn tutkittavaa aihetta kahden erilaisen tietoteoreettisen näkökulman kautta. Aineisto on kerätty, luokiteltu ja kuvattu fenomenologis-hermenuttisella ymmärtävällä otteella, mutta varsinainen analyysi perustuu kognitiivisen psykologian selittävään otteeseen. Työn alussa käsitellään uskontotieteen sisäistä ymmärtävän ja selittävän perinteen välistä dialogia. Aineisto koostuu kahdeksasta noin tunnin pituisesta teemahaastattelusta. Haastatteluihin osallistui kolme luterilaista, kaksi ortodoksista, yksi katolinen, yksi helluntailainen ja yksi tunnustuskuntiin sitoutumaton pappi. Käytän aineiston käsittelyssä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Analyysissa redusointi ja klusterointi sekä aineiston koko kuvaus on tehty fenomenologis-hermeneuttisen perinteen mukaisesti, mutta teoreettiset käsitteet tuodaan analyysiin kognitiivisesta psykologiasta. Analyysiluvut jakautuivat seuraaviin luokkiin. Ensin perehdytään pappien käsitykseen Jumalan rakkaudesta, jonka jälkeen siirrytään varsinaisiin Jumalan rakkauden kokemuksiin, jotka jakautuvat useampaan eri luokkaan, kuten toistuviin, elämää muuttaneisiin yksittäisiin, sekä ihmissuhteisiin liittyviin kokemuksiin. Pappien kokemukset Jumalan rakkaudesta liittyivät aina jollain tavalla myös toisiin ihmisiin, ja ihmissuhteisiin liittyvät asenteet ja muutokset olivat kokemusten keskeisin ilmenemismuoto, koska niillä oli hyvin pitkälle kantavat vaikutukset pappien elämässä. Myös mystisiksi koettuja yksittäisiä tilanteita esiintyi, mutta ne eivät olleet asioita, joita yritettiin tavoitella, vaan ne olivat osia tapahtumaketjussa, joka johti syvempään ymmärrykseen itsestä ja muista. Jumalan rakkauden kokemuksissa pappien omalla uskolla ja vakaumusella oli hyvin keskeinen asema. Se ilmeni tutkittaessa muistiin, uskomusjärjestelmään ja emootioihin liittyviä kognitiivisen psykologian teorioita. Pitkäkestoiseen muistiin tallentuneet ideat ja käsitteet vaikuttavat uskomusten muodostumiseen ja uskomukset vaikuttavat siihen, millaisia emootioita tietyissä tilanteissa syntyy, ja emootiot voivat puolestaan motivoida uskomusjärjestelmän mukaiseen toimintaan. Analyysissa ymmärtävän ja selittävän otteen merkittävin ristiriita liittyi kysymyksenasetteluun. Ymmärtävä ote pyrkii kuvaamaan, miten ihminen ajattelee ja hahmottaa maailmaansa, ja se keskittyy tutkimaan yksilöllisiä ja uniikkeja ilmiöitä. Selittävä ote taas tutkii ihmisen käyttäytymisen ja toiminnan taustalla vaikuttavia syitä, ja se etsii kaikille yhteistä ja yleistä tekijää.
-
(2015)Pro gradu -tutkielmani käsittelee valistusajan yhden merkittävimmän filosofin saksalaisen Immanuel Kantin (1724---1804) näkemystä uskonnosta. Kant syntyi Königsbergissä, nykyisessä Venäjän Kaliningradissa, pietistiseen kotiin. Ennen kaikkea äidillä oli tärkeä vaikutus Kantin uskonnolliseen kehitykseen. Kant ei kuitenkaan pitäytynyt vanhempiensa uskoon, vaikka hän arvosti vanhempiaan ja pietistejä ihmisinä. Kant ei lapsuus- ja nuoruusajan jälkeen enää käynyt säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Ylipiston rehtorinakaan ollessaan hän ei osallistunut jumalanpalveluksiin. Tutkielmani alkupuolella analysoin Kantin filosofian pääkohtia, mikä onkin välttämätöntä hänen uskonnollisen ajattelunsa ymmärtämiseksi. Kant esittää filosofisessa pääteoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft 1781, 1787) näkemyksensä kolmesta perinteisestä jumala-argumentista, siis ontologisesta, kosmologisesta ja fysikoteologisesta. Kantin mukaan mikään näistä kolmesta Jumalan olemassaolotodistuksesta ei kykene todistamaan Jumalan olemassaoloa. Kantin mukaan on niin, ettei teoreettisen järjen avulla voida todistaa myöskään Jumalan olemattomuutta. Kant väittää, että Jumalan käsite ei ole ristiriitainen kuten pyöreän neliön käsite. Jumala voi siis olla olemassa. Kant esittää, että Jumalan olemassaolo, sielun kuolemattomuus ja vapaa tahto eivät ole teoreettisen, vaan käytännöllisen järjen postulaatteja eli vaatimuksia. Emme voi tietää, että Jumala on olemassa, mutta meidän on järkevää ajatella ja toivoa sitä, koska jos hyveellisesti eläneen ihmisen elämä olisi surkea ilman toivoa paremmasta elämästä, se olisi epäoikeudenmukaista ja ihmiselle sietämätöntä. Näin ollen moraalinen ihminen ei voisi olla onnellinen ilman oletusta maailmanhallitsijasta, Jumalasta. Kantin suhtautuminen uskontoon, jota hän käsittelee laajasti uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa (Religion innerhalb der Grenzen der blossen Vernunft, 1793), on ambivalenttinen. Yhtäältä hän arvostaa uskonnossa ilmenevää moraalista toimintaa, toisaalta hän suhtautuu kielteisesti erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin. Kant pitää niitä taikauskoina ja epäjumalanpalveluksina. Näin ollen pappien toimintaan Kant suhtautuu pääasiassa kielteisesti. Kant sanoo uskonnon kuitenkin olevan kaikkien velvollisuuksiemme keskeinen sisältö, ymmärrettynä velvollisuudet jumalallisiksi käskyiksi. Kutsun Kantin näkemystä moraaliseksi järjenuskonnoksi, koska hän korostaa moraalin keskeistä merkitystä uskonnossa ja sitä, että uskonnon idea pitää olla saavutettavissa järjen avulla. Moraalilaki käskee ihmistä tekemään niin, että hän edistää korkeimman hyvän toteutumista maailmassa. Mutta korkeimman hyvän ihminen voi toivoa toteuttavansa ainoastaan silloin, kun hänen tahtonsa on sopusoinnussa pyhän ja hyvän maailmanluojan kanssa. Kant pitää ainoastaan kristinuskoa kaikista maailman uskonnoista sellaisena, jonka perustalta ihanteellista uskontoa voidaan kehittää. Hänen mukaansa ihmisen uskonnollisen pyrkimyksen päämääränä tulisi olla se, että toteutuisi maanpäällinen eettinen valtakunta, joka olisi taivaallisen Jumalan valtakunnan maanpäällinen vastine. Kant käsittelee teoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa laajasti myös pahaa ja radikaalia pahaa. Kant ei tarkoita radikaalilla pahalla järkyttäviä Hitlerin ja Stalinin kaameuksia tai muita niiden kaltaisia pahoja tekoja. Radikaali paha on teoreettinen konstruktio, jonka avulla selitetään, miksi ja miten paha on maailmassa ylipäätään mahdollista. Kant tarkoittaa pahalla sitä, että ihminen valitsee moraalilain eli kategorisen imperatiivin vastaisia toimintaohjeita. Radikaali paha on ’’subjektiivinen perusta’’, joka tekee tällaisen toimintaohjeen valitsemisen mahdolliseksi. Kantin käsitys radikaalista pahasta eroaa kristillisestä perisyntiopista, mutta sitä voidaan pitää augustinolaisen perisyntiopin filosofisena vastineena. Kantin perisynnin tulkinnassa korostuu ihmisen turmeltuneisuuden perustavanlaatuisuus. Jos syyllisyys on synnynnäistä, syyllisyys johtuu ihmisen omasta turmeltuneisuudesta eikä toisen ihmisen pahoista teoista. Tässä Kantin näkemys eroaa augustinolaisesta perinteestä, mutta ei kuitenkaan radikaalisti. Kantin näkemys eroaa kristillisestä traditiosta siinä, että hän väittää, että jopa taipumus pahaan tulee ymmärtää moraaliseksi pahaksi. Kant selittää pahan alkuperän olevan ajan ulkopuolella vapaasti valittavassa teossa. Hän erottaa sanan ’’teko’’ (Tat) kaksi erilaista merkitystä. Teon empiirisellä merkityksellä hän tarkoittaa sitä, että teko tehdään ajassa ja noumenaalisella merkityksellä sitä, että teko tehdään vapaasti ja vapaaehtoisesti ajan ulkopuolella. Kaikkien perustavimpien moraalisten taipumustemme alkuperä on noumenaalinen. Kant tarkoittaa taipumuksen pahaan olevan teko noumenaalisessa merkityksessä. Ajan ulkopuolista valintaa on vaikeaa ymmärtää. Se jää selittämättömäksi. Kantin mukaan sen täytyykin jäädä selittämättömäksi. Kantin suhtautuminen Jumalan olemassaoloon on moni-ilmeistä. Mutta varmaa on se, että hän ei ole ateisti, koska niin kielteisiä hänen näkemyksensä ovat ateismista. Kant väittää, että ateismi saattaa johtaa kannattajansa moraaliseen epätoivoon, koska ateisti ei usko, että Jumala palkitsee, rankaisee ja on korkeimman hyvän toteutumisen ehtona. Ateistilta puuttuu myös usko sielun kuolemattomuuteen, siksi hän voi turvautua toiminnassaan vain moraaliseen motiiviin. Kant ei ole myöskään teisti, panteisti eikä agnostikko, vaan lähinnä deisti, vaikka esimerkiksi Frederick C. Beiserin mukaan Kant on aito teisti. Kaiken kaikkiaan Kant esittää Jumalan olemassaoloa koskevat väitteensä filosofina eikä sen takia voida sanoa mitään täysin varmaa siitä, mitä Kant henkilökohtaisesti ajattelee Jumalan olemassaolosta. Kantin uskonnonfilosofian vaikutus myöhemmälle uskonnolliselle ajattelulle on ollut varsin merkittävä. Hänen ajattelunsa perillisiä ovat pragmaattiset, fideistiset ja eksistentialistiset teologit ja filosofit kuten Sören Kierkegaard, William James ja Ludwig Wittgenstein. Kantin monipuolinen uskonnollinen ajattelu inspiroi nykyajankin uskonnonfilosofeja, koska hänen ajattelustaan voi ammentaa yhä uusia näkökulmia sekä uskonnon ja uskonnollisuuden sekä sekulaarin maailman filosofiseen tutkimukseen ja tulkintaan. Kant onnistuu osoittamaan vakuuttavasti sen, että uskonnolliset kysymykset ja Jumalan olemassaolon pohtiminen pahan ongelmineen eivät vanhene tieteen edistymisen myötä.
-
(2008)Tutkielmassa selvitetään, miten Luther käyttää kategoriaoppia oppaana Jumalan olemuksen ilmaisuun. Päälähteenä on Genesis-kommentaari (1535-1545) mutta muitakin Lutherin tekstejä käytetään soveltuvin osin käsitteiden ja ajatusrakenteiden selventäjinä. Tutkielma jakautuu johdannon jälkeen taustalukuun ja kolmeen analyysilukuun ja loppukatsaukseen, jossa esitetään tutkimuksen tulokset. Taustaluvussa luodaan katsaus filosofisen kategoriaopin sisältöön ja historiaan uskonpuhdistukseen saakka. Aristoteleen luoma olemista määrittävä kategoriaoppi substansseista ja niiden satunnaisista ominaispiirteistä, aksidensseista, tulkitaan aina uudelleen jokaisessa filosofianhistoriallisessa kontekstissa. Länsimaisen teologian ja Lutherin ajattelun kannalta merkittävimmät kategoriaopin tulkisijat ovat Augustinus ja Tuomas Akvinolainen. Luvussa kolme selvitetään Lutherin suhdetta filosofiaan yleensä ja hänen kategoriaopin käyttöään. Luther yhtyy Augustinukseen siinä, että Jumalaa olemuksessaan ei voida tavoittaa kategorioiden avulla, mutta niitä voidaan käyttää oppaana sen ilmaisussa. Lutherin kritisoi skolastista kategoriaoppia, jossa kaikki muut kategoriat predikoidaan ensimmäisistä substansseista, ja käyttää itse Quintilianuksen tapaa, jossa mikä tahansa asia voidaan ottaa tarkasteluun kaikissa siihen soveltuvissa kategorioissa sen ymmärtämiseksi paremmin kokonaisuutena. Neljännessä luvussa analysoidaan substanssi-käsitettä ja substanssin kategoriaa ja viidennessä relaatiota ja relaation kategoriaa Lutherin jumalakäsityksessä ottaen huomioon myös skolastinen tausta. Substanssin Luther ymmärtää sekä raamatullisesti, että filosofisesti. Kategoriaopissa on kysymys filosofisesta substanssi-käsitteestä kokonaisyhteyden ollessa kuitenkin teologinen. Jumala substanssin kategoriassa on tavoittamaton ja absoluuttinen filosofian Jumala, johon ei liity Jumalan ristinteologista ja vastakohtiinsa kätkeytyvää ilmoitusta itsestään.Tällä tavalla ymmärretty Jumala ei ole tekemisissä ihmisten kanssa ja hänen tuntemisensa tavoitteleminen tällaisena on ihmisen omista lähtökohdista tapahtuvaa kunnian teologiaa. Relaation käsitteessä Luther liittyy Aristoteleen määritelmään: Relatiivit ovat subjektissaan ja suhteessa toisiinsa. Relationaalisuus kuuluu Lutherin teologiaan, sekä luotuisuuden että uskon relaationa. Jumalan ja ihmisen suhteessa on kaksi reaalista relaatiota, Jumalan relaatio ihmiseen ja ihmisen relaatio Jumalaan. Edellistä Luther kutsuu ilmoitukseksi ja jälkimmäistä uskoksi tai jumalanpalvelukseksi. Luther hyödyntää myös relatiivien käänteisyyttä ja yhtä aikaa olemassa olemista teologiassaan: Ihmisen käänteisjäsenenä voi olla vain hänelle ilmoitettu Jumala, joka antaa osallisuuden omasta ikuisesta elämästään ja itsestään tässä relaatiossa. Näin relaatiolla on myös ontologinen sisältö. Se tulee näkyviin myös jumalanpalveluksen nimityksessä ”Herran nimen avuksi huutamisena”, sillä Jumalan on nimessään olemuksellisesti läsnä. Tutkielman johdannossa esitetty hypoteesi filosofisen terminologian käytöstä teologisesti osoittautuu oikeaksi: Luther pysyy alkuperäisissä Aristoteleen kategorioiden määritelmissä ja merkityksissä ja käyttää niitä teologiansa ilmaisuvälineenä viittaussuhteenaan teologinen totuus. Kategoriaoppiaan esittäessään Lutherin varsinainen vastustaja ei ole Aristoteles vaan skolastinen teologia, jossa aristoteelinen filosofia on saanut ylivallan ja sivuuttanut Jumalan oman ilmoituksen itsestään. Summa summarum: Luther asettaa Jumalan relaation kategoriaan ilmaistakseen Jumalan olemuksen ristinteologisen itseilmoituksen ihmisille.
-
(2015)Synoptisissa evankeliumeissa esiintyy perikooppi, jossa Jeesukselta kysytään, onko oikein maksaa veroa Rooman keisarille (Matt. 22:15–22; Mark. 12:13–17; Luuk. 20:20–26). Uudemmassa tutkimuksessa tässä perikoopissa on nähty piilotettua kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan. Tällaisen tulkinnan tueksi on esitetty sosiaalitieteellisiä malleja, joiden mukaan verotus ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa oli kohtuuttoman raskasta ja sortavaa, mikä johti vastarintaan. Veronmaksukysymyksen ajatellaan kumpuavan tästä tilanteesta. Tässä tutkimuksessa haastetaan imperiumikriitinen lukutapa veronmaksuperikoopin osalta. Tavoitteena on kyseenalaistaa se sosiaalinen konteksti, joka perikoopin taustalle on sosiaalitieteellisten mallien avulla luotu ja josta veronmaksukysymyksen on nähty kumpuavan. Tutkimuksessa osoitetaan, että tämä konteksti ei ole riittävän uskottava veronmaksuperikoopin tulkinnan lähtökohdaksi, kun sitä tarkastellaan aikalaislähteiden valossa. Tärkeimmät lähteet ovat historioitsija Flavius Josefuksen teokset, etenkin Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaisajat, joihin myös kritisoitavat tutkijat tukeutuvat paljon. Tutkimuksessa osoitetaan, että lähteiden perusteella verotus ei vaikuta olleen niin riistävää, kuin K.C. Hanson ja Douglas E. Oakman väittävät, eikä Josefuksen teoksissa esiintyvillä lainsuojattomilla ole todennäköisesti mitään tekemistä verotuksen tai sen raskauden kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös Josefuksen kuvausta Juudas Galilealaisen vuoden 6 jaa. verokapinasta, johon viitataan toistuvasti veronmaksuperikooppia koskevassa tutkimuksessa ja etenkin imperiumikriittisessä tulkinnassa. Tutkimuksessa osoitetaan, että tapaus ei ole historiallisesti täysin uskottava, minkä vuoksi siihen on tulkinnassa viitattava varauksella. Lisäksi Juudaksen kapinan taustalla ei ole verotuksen sortavuus, vaan ensimmäisen käskyn tulkinta. Kun veronmaksuperikooppia tarkastellaan osana kunkin evankeliumin kokonaiskertomusta, käy ilmi, että kyse on juutalaisuuden sisäisestä kysymyksestä, eikä Rooman ja verotuksen kritisoimisesta. Kysymys on osa jaksoa, jossa juutalaiset johtohahmot haastavat Jeesuksen valtuudet opettaa ja tulkita kirjoituksia. Samalla evankeliumit todistavat, että toisin kuin Jeesuksen vastustajat yrittävät osoittaa, Jeesus opettaa Jumalasta totuudellisesti. Jeesus ei kiellä veronmaksua, koska Rooman keisari ei ole vakavasti otettava haastaja Jumalan suvereniteetille. Tämä imperiumikriittinen näkökulma ei kuitenkaan ole evankeliumien keskiössä, vaan syntyy sivutuotteena niiden kokonaissanomasta.
-
(2017)Tutkielmassa etsitään selitystä Paavalin tekstiin, jonka sisäisiä ristiriitaisuuksia aiemmassa tutkimuksessa ei ole kyetty tyydyttävästi selittämään. Tavoitteena on identifioida sellainen muun tutkimuksen kanssa yhteensopiva, mutta tavallista monimuotoisempi ristiriitatilanne Korintissa, johon Paavalin teksti olisi johdonmukainen ja hänen teologiansa kanssa sopusoinnussa oleva vastine. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen hyödynnetään tutkimusta Korintin sosiaalisesta ympäristöstä ja päädytään siihen, että Paavalin kirjeen yleissanoma on anti-hierarkkinen. Hän haastaa Korintin viisaita ja ylhäisiä huomioimaan muita ja luopumaan asemastaan. Pää-sanan metaforisia merkityksiä Raamatun teksteissä ja niiden ulkopuolella ja selvitetään, kuten myös sitä, minkälainen pukeutuminen olisi ollut niin häpeällistä kuin Paavali antaa ymmärtää. Tulosten pohjalta tarkastellaan ensin jakeita, joissa Paavali antaa konkreettiset ohjeensa. Johtopäätöksenä päädytään siihen, että miesten statuskilpailun lisäksi myös naisten kesken oli luokkasidonnaisia ristiriitoja. Nämä heijastuivat pukeutumisessa. Erityisesti jotkut mysteerikultteihin aiemmin osallistuneet naiset toivat mukanaan tavan päästää hiuksensa valloilleen, silloin kun he etsivät hurmoksellista yhteyttä jumalalliseen. Näin siitä huolimatta, että tapa oli häpeällinen kaikkien ihmisryhmien mielestä uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Viittasivathan avoimet tai leikatut hiukset aviorikokseen tai sen epäilyyn. Paavali käskee erityisesti näitä naisia peittämään päänsä hiuksillaan sanomatta sitä aivan suoraan. Kuitenkin häpeällisen käyttäytymisen kuvaus voi kirjaimellisesti ottaen viitata vain tämän kaltaiseen ilmiöön. Paavali toteaa, että naisilla tulee olla valta ja kontrolli päähänsä enkeleiden tähden. Rukoillessa ja profetoidessa ei ollut sopivaa ajatella, että henget ohjaisivat naista tämän kontrollin ulkopuolelta, vaan naisen oli käytettävä omaa valtaansa päähänsä eli peitettävä päänsä hiuksillaan soveliaasti. Seurakunnassa oli myös yläluokan naisia, joiden reaktio häpeälliseen käyttäytymiseen oli vaatia, että kaikki profetoivat ja rukoilevat naiset peittävät päänsä esimerkiksi aviollista asemaa kuvaavalla ”hupulla”, kuten he itse tekivät. Näin he kenties halusivat jopa rajata alemman luokan naisten osallisuutta. He korostivat omaa asemaansa muiden naisten kustannuksella aivan samoin kuin yläluokan miehet tekivät peittäessään päänsä siten kuin olivat tottuneet valtiollisen kultin uhrimenoja johtaessaan. Nämä miehet toivat jumalanpalvelukseen merkin, joka liittyi kunnioituksen osoittamiseen keisarille, ”Jumalan pojalle”. Näin miehet häpäisivät Kristusta, elämänsä alkulähdettä aivan samoin kuin jotkut naiset häpäisivät miestä, elämänsä alkulähdettä. Luomiskertomuksen avulla Paavali siirtää ryhmittymien huomion Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, pois pakanallisista tavoista, jotka olivat ”hapattamassa” seurakuntaa. Käyttöyhteyksistä voidaan päätellä, että luomisjärjestys, ja päiden suhde, ei merkitse Paavalille hierarkiaa, vaan sen avulla hän korostaa ihmisten, myös miehen ja naisen, arvoa erilaisina, vastavuoroisessa suhteessa olevina, mutta Herrassa samassa asemassa olevina myös julkisessa roolissa profetoitaessa ja rukoiltaessa. Naisen luominen miehestä saattoi olla myös vastine hedelmällisyyskulttien käsitykseen naisesta kaiken elämän lähteenä ja toisaalta filosofien ajatukseen, että nainen oli luotu vähemmän arvoisista aineosista kuin jumalallista lähempänä oleva mies. Paavali tuo häpeän tilalle kunnian. Kunnian antaminen toiselle ja toisen kunniana oleminen on samalla tie sovintoon, johon koko kirje haastaa.
-
(2020)The purpose of this thesis was to study about the interpretation of the Parable of the Wicked Tenants according to the Gospel of Mark (St. Mark 12:1-12/St. Matthew 21:33-46/St. Luke 20:9-19/Gos. Thom. 65, 66). My aim was to find out which details of the Gospel are the most important for the scientific research. Starting from Adolf Jülicher’s Die Gleichnisse Jesu I and II (1899) I continued to examine Joachim Jeremias’ The Parables of Jesus (3. rev. ed. 1975). Both scientists are of the same mind that the Parable is allegorical and originate from the Primitive Church, but behind the present text there is an original saying of Jesus in some form. Unfortunatelythe original text is not possible to be traced anymore because of the only remaining source of the Gospel of Mark. The opinion of C. H. Dodd (The Parables of the Kingdom, 1946) is different. He specifies the Parable being a natural and realistic narrative. The scholars are of the same mind that Mark has been written about 70 CE, Matthew and Luke follow it and the last Gospel is John (about 120 CE). Many scientists say that the Parable is the most difficult to understand and interpret among the Parables of Jesus. The main characters are the landowner (= God), the vineyard (= Israel), the servants (= the prophets of God), the tenants (= the leading figures of Israel at the Temple of Jerusalem) and the son (= Jesus). Or is it so? A bigger problem are the “new” tenants. Some say that they are the members of the Primitive Church (David Flusser, Jesus, 1998; Craig L. Blomberg, Interpreting the Parables, 1990), or the 12 Apostles, or even the Kingdom of God (Kelly R.Iverson, Jews, Gentiles, and the Kingdom of God, 2012). During the occupation of the Roman Empire in Palestine the taxation was high among small farmers and day labourers. The rich Elite could get tax reductions or even collect taxes with a certain provision. Jerusalem in the times of Jesus, a title of Joachim Jeremias, explains accurately the economic situation especially in rural areas of Palestine, the Galilean heights. We must remember that the people of Israel have a special bondage to the Land of Israel. They say that ultimately the Land belongs to God, who promised it to Abraham, and later to Moses and Joshua after the slavery in Egypt. My thesis is explaining what kind of a free atmosphere of the Enlightenment was dominant at the beginning of the Twentieth Century among the European universities. The faculties of Theology did not differ. In USA the situation was somewhat different. Being a young nation the main purpose of Universities in USA was to educate new theologians for the use of the Church. Usually young scholars from USA stayed one to two years in Germany studying Hebrew/Aramic and Greek among Scientific Research. Gradually the multiple Scholarship gained more and more intelligent young people from all over the world. Germany lost it’s favour as the leading Country of Science of Theology and the English language gained the first position. The historic-critical method (Adolf Jülicher, C. H. Dodd, Joachim Jeremias) was widely used among the Scholars of Theology at the beginning of the Twentieth Century. Later the use of hermeneutic criticism (J. D. Crossan, In Parables. The Challenge of the historical Jesus, 1973; D. O. Via, The Parables: Their Literary andExistential Dimension, 1967; E. Fuchs), literary criticism, structuralism and deconstructionism became more common. James D. Hester (Socio-Rhetorical Criticismand the Parable of the Tenants, 1992) uses socio-rhetoric criticism and the interpretation of the Parable depends on historical, sociological and literary critical factors. Martin Hengel (Das Gleichnis von den Weingärtnern Mc 12:1-12, 1968); William R. Herzog II (Jesus, Justice and the Reign of God, 2000); Craig A. Evans (Word Biblical Commentary, 2001) and John S. Kloppenborg (The Tenants in the Vineyard, 2010) are some of the most distinguished scholars during the Twentieth Century. New Archeological excavations have shed new light on the Scientific Research of Theology. My aim was to find out how much the most important discoveries have beennoticed among the Scholars. The Zeno Papyri (Craig L. Blomberg; Martin Hengel ) gives important information about the economic and legal situation of Palestine during the third century BCE. They have had an affect on the Research of the Parable, too. Nag Hammad and the Gospel of Thomas is important especially in the research of the original wording of the Parable. Many scholars have noticed the finding. The Dead Sea Scrolls in the Qumran Caves in the Judaean Desert are importantevidence concerning the Essene sect. The radical Zealots were active especially in the Galilean area. The books of Flavius Josephus are giving us important information about their activities and the history of the Jewish people. This Parable is an excellent example of the vivid, unexpected and poetic spoken Aramaic of Jesus. Although we can read it only in Greek it can show us something of the hard peasant life in Galilee during Jesus’ time and about the hope of the Messiah. The challenge for us is reading the Parable through the lens of local peasants, the first audience – and with open ears.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tutkin C.S. Lewisin näkemystä kristinuskon ytimestä eli ”pelkästä kristinuskosta”. Mikä on kristinuskon luovuttamaton ydin? Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Systemaattisessa analyysissa analysoidaan käsitteitä, väitteitä, argumentaatiota ja taustaoletuksia. Tutkielman pääluvut etenevät niin, että ensin käsittelen Lewisin käsitystä ongelmasta, johon kristinusko vastaa. Sen jälkeen käsittelen Lewisin käsitystä siitä, miten kristinusko vastaa tähän ongelmaan, ja lopuksi käsittelen Lewisin käsitystä siitä, millaista kristityn elämä sitten on. Lewisin mukaan Jumala on luonut maailman ja ihmiset siksi, että hän halusi luoda ikuisia henkiä, jotka vapaaehtoisesti voisivat elää yhteydessä häneen. Tämä kuitenkin edellytti materiaalisen maailman luomista. Ihmisen päämäärä on siis elää Jumalan luona, tulla osalliseksi Jumalan elämästä ja kokea ikuista iloa. Syntiinlankeemuksessa ihminen asetti oman itsensä etusijalle, eikä enää antautunut elämään Jumalalle. Tämän myötä ihmiskunta joutui eroon Jumalasta. Moraalilaki kuitenkin painostaa ja vaatii ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla, mutta kukaan ihminen ei pysty näitä vaatimuksia täyttämään. Tämä on ongelma, johon kristinusko vastaa. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja täytti lain vaatimukset ja sovitti ihmiskunnan synnit kuolemalla ristillä. Kristuksessa luotu ihmiselämä yhdistyi täydellisesti Jumalan ikuiseen elämään, ja tämä elämä leviää ihmisiin ”hyvän tartunnan” kautta. Olemalla lähellä Kristusta, ihminen tulee osalliseksi tästä elämästä. Jumala alkaa muuttaa ihmistä kohti täydellisyyttä, mutta tämä muutos ei tule valmiiksi vielä tämän elämän aikana. Vasta Taivaassa ihminen tulee sellaiseksi kuin Jumala on hänet tarkoittanut. Taivaassa olemassaolo tulee entistä konkreettisemmaksi ja todellisemmaksi. Ihmiset eivät sulaudu Jumalaan vaan tulevat entistä enemmän omiksi persoonikseen. Helvetti puolestaan on vaipumista lähes olemattomuuteen. Taivas ja Helvetti ovat siis tietyllä tapaa olemassaolon ääripäitä. Lewisin ajattelussa ikuinen elämä näyttäisi olevan strukturoiva prinsiippi eli asia, johon kaikki muu jollain tavalla liittyy. Lewisin mukaan kristinuskoa ei voi ymmärtää, eikä siinä oikeastaan olisi mitään ymmärrettävää, mikäli siitä puuttuisi ikuisen elämän toivo. Se onko elämä ikuista vai rajallista vaikuttaa myös siihen, millaiset asiat ihmisen elämässä ovat tärkeitä. Kristinuskon ydin on siinä, että Kristuksen sovitustyön ansiosta ihminen voi lopulta Taivaassa tulla sellaiseksi kuin Jumala on alunperin tarkoittanut.
-
(2020)Jumalan kätkeytyneisyyden ongelma muistuttaa läheisesti klassista teodikeaongelmaa – pahuuden ja kärsimyksen muodostamaa haastetta ja uhkaa teistiselle käsitykselle kaikkivaltiaasta, kaikkitietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Jumalan kätkeytyneisyys on yhtäältä uskonnollinen ikuisuusteema, jota jo Raamatun tekstit heijastavat. Uskonnonfilosofisena keskustelunaiheena ilmiö on kuitenkin paljon nuorempi. Jumalan kätkeytyneisyyttä on käsitelty omana ateistisena argumenttinaan Jumalan olemassaoloa vastaan J. L. Schellenbergin julkaistua teoksensa Divine Hiddenness and Human Reason 1993. Liki kolmessa vuosikymmenessä hänen muotoilemansa argumentti Jumalan kätkeytyneisyydestä on lunastanut paikkansa filosofisessa nykykeskustelussa, jossa sitä käsitellään pahan ongelman rinnalla omana ateistisena argumenttinaan. Schellenberg ei ole historian ensimmäinen uskonnonfilosofinen ajattelija, joka on kiinnittänyt huomiota Jumalan kätkeytymisen ateistiseen todistusvoimaan, mutta hän on eittämättä valtavirtaistanut aihetta koskevan keskustelun. Schellenbergin argumentti perustuu huomioon siitä, että teismin mukaiselta Jumalalta olisi perusteetonta kätkeytyä vilpittömiltä etsijöiltä. Niin sanotun ”vilpittömän epäuskon” olemassaolo muodostaa hänen argumentissaan siis todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan. Jumalan koetun kätkeytyneisyyden pohjalta on mahdollista muotoilla muihinkin ilmiön puoliin vetoavia argumentteja ateismin puolesta. Teistisestä näkökulmasta Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö vaikuttaa puolestaan, ellei haastavan Jumalan olemassaoloa kaikkineen, vähintäänkin saattavan kyseenalaisiksi tiettyjä yleisiä uskomuksia Jumalan ominaisuuksista. Michael C. Rean mukaan Schellenbergin argumentti perustuu kiistanalaisten teologisten oletusten varaan Jumalan rakkauden luonteesta ja ilmenemisestä, ja ne tulisi uudelleenarvioida Jumalan transsendenttisuuden, tuonpuoleisuuden, huomioon ottavassa teologianhistoriallisessa valossa. Jumalan kätkeytyneisyyden tematiikka avautuu moneen suuntaan myös analyyttisen uskonnonfilosofian ulkopuolella. Kristillinen mystiikan teologia kääntää ongelman päälaelleen: sen traditiossa kokemus Jumalan kätkeytymisestä on nähty luonnollisena ja odotuksenmukaisena hengellisen elämän vaiheena, jonka kautta Jumala tuo ihmisen lähemmäs itseään. Tutkielma antaa äänen myös kognitiivisen uskontotieteen näkökulmille: uskon, epäuskon ja yksilöllisen jumalasuhteen tarkastelulle kognitiivisena toimintana. Tämä edistää filosofista kokonaiskeskustelua, sillä Schellenbergin argumentti rakentuu ratkaisevasti epäuskoa ja epäilystä koskevien empiiristen väitteiden varaan. Psykologian kiintymyssuhdeteoria taas antaa kiinnostavan selityksen Jumalan kätkeytyneisyyden kokemuksen inhimilliselle tuskallisuudelle. Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö, tehtiin siitä sitten ateistinen tai teistinen tulkinta, palautuu lopulta yksilön uskonnolliseen kokemukseen.
-
(2021)Zenbuddhalainen filosofi Masao Abe (1915–2006) ajatteli, ettei perinteinen kristillinen ajatus persoonallisesta Jumalasta kestä maallistumisen ja tieteellispohjaisen ajattelun myötä kasvavaa painetta. Hänen esseensä ”Kenotic God and Dynamic Sunyata”(1996) esittää Uuden testamentin Paavalin kirjeistä (Fil. 2:5–8) tunnetun kohdan Kristuksen kenosiksesta zenbuddhalaisen filosofian valossa. Uskontodialogillisella aloitteellaan Aben tarkoitus on luoda uskonnollisuudelle kestävämpi pohja. Tutkimukseni päälähteessä ”Emptying God - A Buddhist-Jewish-Christian Conversation” (1996) Masao Aben esseetä seuraavat valittujen teologien vastaukset. Käsiteltyäni Aben ehdotuksen taustat ja merkityssisällöt keskityn valitsemieni vastaajien näkemyksiin, erityisesti kristillisen ja zenbuddhalaisen transsendenssikäsityksen eroihin ja yhteyksiin. Tutkimuksen tarkoitus on valaista niitä ratkaisevia näkemyksiä, jotka estävät yhteisymmärryksen. Tutkittavakseni valitsin seuraavat edustajat, koska heidän vastauksensa sisälsivät eniten aineistoa kristilliseen transsendenssikäsitykseen: David Tracy (1939–), Jürgen Moltmann (1926–), Schubert M. Ogden (1928–2019) ja Thomas J.J Altizer (1927–2018). Masao Aben sekularisaatiota vastustava agenda vie metafyysistä keskustelua törmäyskurssille traditionaalisten oppien ja käytännöllistenkin ajatusten kanssa. Perinteisemmän linjan vastaajien mukaan Aben esittämä ajatus vaikuttaa kristillisen vääräoppisuuden lisäksi liian vaikeatajuiselta. Kysymykseksi jää, onko oikean opin helppotajuisuus ja ajatus oikeasta opista missä määrin asianmukaista tai tarpeellista. Masao Abe korostaakin, kuinka uskonnollisessa todellisuudessa ei ole kyse pelkästään immanentista todellisuudesta eikä transsendenssistakaan, vaan todellisuuskäsityksestä, joka ylittää näiden molempien välisen erottelun.
Now showing items 1-15 of 15