Browsing by Subject "autonomia"

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää dialogin edellytyksiä hoitajan ja muistisairaan välisessä hoitosuhteessa. Koska dialogisuus ymmärretään usein kahden tasavertaisen osapuolen väliseksi vuorovaikutukseksi, tarkastelen suhdetta, joka voi saada helposti paternalistisia piirteitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Daryl Koehnin käsite dialoginen etiikka, jonka hän määrittelee perinteisen etiikan ja feministietiikan kautta lähdeteoksessani Rethinking Feminist Ethics: Care trust and empathy. Koehnin ajattelun pohjalta oletan, että dialogin osapuolet ovat rationaalisia ja tasavertaisia, jotta hyvä dialogi toteutuisi. Selvitän Koehnin dialogisen etiikan periaatteet ja arvioin niiden sovellettavuutta hoitajan ja muistisairaan välisessä suhteessa toisen lähteeni Hallikaisen yms. toimittaman teoksen Muistisairaan kuntouttava hoito pohjalta. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat ehdot muistisairaan henkilön ja hoitajan välisen dialogin syntymiselle. Tutkimus lähtee liikkeelle rationaalisuuteen ja tasavertaisuuteen liittyvistä olettamuksista. Jos dialogin osapuolet ovat rationaalisia, oletan, että heillä on paremmat edellytykset tasavertaiseen suhteeseen. Lisäksi oletan, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat autonomisia moraaliagentteja. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla voidaan selvittää käsitteiden syntyä ja niiden keskinäisiä suhteita. Systemaattinen analyysi metodina mahdollistaa vuoropuhelun tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välillä. Tutkimus rakentuu kuudesta pääluvusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Daryl Koehnin ajatteluun vaikuttanutta perinteisen etiikan ja feministietiikan välistä suhdetta sekä dialogisen etiikan määritelmän syntyyn vaikuttaneiden feministieetikoiden Carol Gilliganin, Diana Meyersin ja Trudy Govierin keskeisiä näkökulmia. Kolmannessa luvussa esittelen Koehnin määrittelemät dialogisen etiikan periaatteet. Neljännessä luvussa selvitän muistisairaiden hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Viidennessä luvussa keskityn hoitajan ja muistisairaan väliseen dialogiin. Viimeisessä luvussa ennen johtopäätöksiä käsittelen hyvän dialogin ehdoiksi tutkimusaineistoni pohjalta olettamiani rationaalisuutta ja tasavertaisuutta. Tutkimusaineiston perusteella päädyn asettamaan luottamuksen ja kunnioituksen dialogin syntymisen kannalta olennaisimmiksi tekijöiksi, sillä ne korostuvat hoitajan ja muistisairaan suhteessa. Luottamus mahdollistaa yhteistyön, jonka määrittelen yhdeksi dialogin osatekijäksi. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaan mahdollistaa yksilön kokemuksen autonomiasta, jolloin myös tasavertaisuus dialogin edellytyksenä toteutuu. Aluksi oletettu rationaalisuus dialogin ehtona ei sen sijaan korostu tutkimusaineistossa.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lääkärin kliinistä autonomiaa eli potilaan tutkimusta, diagnoosia ja hoitoa koskevaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kuvataan, määritellään ja perustellaan. Aiemman tutkimuksen perusteella lääkärin kliinisen autonomian käsite on selkiytymätön jopa osalle lääkärikuntaa. Lähteenä tutkimuksessa on Lääkärin etiikka -kirjan 7. painos vuodelta 2013. Kirjan katsotaan edustavan suomalaisten lääkärien ja hammaslääkärien ammattietiikkaa. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia. Tutkielman taustaluku kuvaa lääkärin etiikan historiaa ja kehittymistä, ja perehdyttää sen keskeisiin periaatteisiin. Lääkärin etiikan perusteiden tuntemus on tarpeen, sillä lääkärin kliininen autonomia on sidoksissa lääkärin etiikkaan. Osoittautuu, että lääkärin etiikka on joutunut muuttumaan lääketieteen ja teknologian nopean kehittymisen ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistumisen myötä. Tutkimuksen kolmannessa luvussa selvennetään aiheen kannalta keskeisiä moraalisen toimijuuden, lääkäriprofession eli lääkärien ammattikunnan ja ammattietiikan käsitteitä. Käy ilmi, että lääkärin kliininen autonomia on lääkärin moraalisen toimijuuden ja lääkärin tehtävän toteuttamisen ehto. Neljäs luku on tutkimuksen keskeisin sisältöluku. Luvun alussa muotoillaan lääkärin kliinisen autonomian määritelmä lääkäriprofession, professiososiologian ja lainsäätäjän määritelmiä apuna käyttäen. Pääosa luvusta keskittyy lääkärin kliinisen autonomian tarkasteluun analysoimalla sen suhdetta potilaaseen, lääkärin toimintaympäristöön ja lääkäriprofessioon Lääkärin etiikka -kirjan valossa. Seitsemän tapausesimerkin avulla havainnollistetaan lääkärin kliinisen autonomian merkitystä lääkärin työssä ammattietiikassa annettuja ohjeita ja neuvoja esimerkkeihin soveltaen. Tutkimuksen kuluessa käy ilmi, että lääkärin kliinisen autonomian suhteessa potilaaseen korostuu suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kliinisen autonomian rooli potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuuden takaajana. Muutoin ammattietiikka ei ole kiinnostunut lääkärin kliinisen autonomian suhteesta potilaaseen eikä sen tarkastelemisesta lääkärin moraalisen toimijuuden ehtona. Tilanteen todetaan muuttuvan, kun huomio siirtyy lääkärin kliinisen autonomian suhteeseen lääkärin toimintaympäristöön. Havaitaan, että ammattietiikka katsoo useiden asioiden voivan vaarantaa lääkärin kliinisen autonomian tai pyrkiä rajoittamaan sitä. Tutkimuksessa päädytään johtopäätökseen, että Lääkärin etiikka -kirja ei riittävästi selkiytä, miten lääkärin kliininen autonomia suhtautuu esimerkiksi resurssien rajallisuuteen tai hoitotapahtuman ulkopuolelta määrättyihin reunaehtoihin, joiden esitetään voivan rajoittaa lääkärin kliinista autonomiaa. Lääkärin kliinisen autonomian määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi ja selkiytettäväksi tältä osin. Lääkärin kliinisen autonomian ja profession suhteen tarkastelu johtaa lopulta johtopäätökseen, että luottamus on lääkäriprofessiolle keskeinen arvo. Luottamuksesta puhuttaessa voidaan erottaa potilas, joka luottaa kliinisen autonomiansa varassa toimivaan lääkäriin, ja yhteiskunta, joka luottaa professioon, jolle se on antanut tehtäväksi tuottaa laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Koska yhteiskunta luottaa professioon, se turvaa lainsäädännön kautta yksittäisen lääkärin kliinisen autonomian. Ammattietiikka korostaa lääkärin vastuuta ja velvoitteita, mikä sitouttaa profession jäseniä ammattikunnan käytänteisiin ja etiikkaan. Sitoutumalla profession velvoitteisiin ja etiikkaan yksittäiset lääkärit toteuttavat käytännössä yhteiskunnan haluamat laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Yksittäisen lääkärin kliininen autonomia on näin välttämätön osa kokonaisuutta, jonka kautta lääkäriprofessio toteuttaa yhteiskunnan sille antamaa tehtävää.