Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p216"

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Aapo Korhonen Työn nimi: Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen keskittyvä ideologia vuosina 1975–1981 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 120 Avainsanat: Elinkeinoelämän valtuuskunta, ideologia, markkinatalous Ohjaaja tai ohjaajat: Johanna Rainio-Niemi Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Muita tietoja: Tiivistelmä: Tutkielma tarkastelee Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen keskittyvää ideologiaa vuosien 1975–1981 välillä. Tutkielmassa menneisyyden ajattelua välittävää alkuperäisaineistoa (Elinkeinoelämän valtuuskunnan arkiston kolmea kansiota ja järjestön vuosien 1975 ja 1981 välillä julkaisemia valikoituja käsikirjoja) tarkastellaan ideoiden ja ideologian kvalitatiivisen analyysin avulla. Pyrkimyksenä on systemaattisen analyysikehikon ja analyyttisenä käsitteenä käytettävän ideologian avulla selvittää, millainen oli se Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimijoiden artikuloima markkinatalouden säilyttämiseen suuntautuva ideasysteemi eli ideologia, jonka avulla järjestö pyrki perustelemaan markkinatalouden soveltumista suomalaisen yhteiskunnan taloudelliseksi perusratkaisuksi ja puolustamaan sitä valtion ja julkisen sektorin laajentuvalta laadulliselta ja määrälliseltä taloudelliselta vallalta. Alkuperäisaineiston analyysi jakautuu kolmeksi luvuksi, joissa jokaisessa määritellään yksi markkinatalouden säilyttämiseen liittyvän Elinkeinoelämän valtuuskunnan ideologian osa. Luvussa kolme määritellään valtuuskunnan toimijoiden esittämien arvoväittämien pohjalta ideologian normatiiviset ideat, luvussa neljä valtuuskunnan toimijoiden esittämien kuvailevien väittämien pohjalta ideologian positiiviset ideat ja luvussa viisi valtuuskunnan toimijoiden esittämät preskriptiiviset johtopäätökset. Suoritetun analyysin tuloksena tutkielmassa on määritelty ne aineistosta nousseet markkinatalouden säilyttämiseen liittyvät normatiiviset ja positiiviset ideat sekä preskriptiiviset johtopäätökset, jotka muodostivat järjestön julkisuuteen tarjoaman markkinatalouden säilyttämiseen kohdistuvan markkinatalousideologian. Luvussa kuusi esitetään johtopäätökset ja tarkastellaan, muodostivatko alkuperäisaineistosta nousseet normatiiviset ja positiiviset ideat valtuuskunnan toimijoiden esittämiä preskriptiivisiä johtopäätöksiä tukevan tai niihin johtavan, Mats Lindbergin ideologisen ajattelun ytimeksi määrittelemän, kvasiloogisen rakenteen. Tutkielma rakentaa alkuperäisaineiston analyysiin pohjautuvan historiallisen teorian Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalouden säilyttämiseen kohdistuvasta ideologiasta vuosien 1975–1981 välillä. Sen keskeinen tutkimustulos on aiemmassa tutkimuksessa määrittelemättömäksi jääneen Elinkeinoelämän valtuuskunnan markkinatalousideologian sisällön tarkentaminen. Keskeisiä tutkimustuloksia ovat myös valtuuskunnan ideologian näkemys valtion taloudellisen vallan määrällisen ja laadullisen laajenemisen muodostamasta uhasta markkinataloudelle sekä tätä kautta markkinatalouden mahdollistamille normatiivisille tavoitteille ja arvoille. Analyysin perustuessa aatehistorialliselle näkemykselle poliittisen toiminnan tavoitteellisuudesta analyysi havainnollistaa myös ajatusta normatiivisten ja positiivisten premissien merkityksestä poliittisen toiminnan suuntaajina.

Populismi on 2020-luvulle tultaessa erittäin suosittu tutkimuskohde akateemisessa maailmassa. Terminä populismia kuitenkin sovelletaan jatkuvasti useissa eri yhteyksissä tuntematta sen tarkkaa teoreettista taustaa tai määritelmää. Siksi populismiteorioiden analysointi on tärkeää myös filosofisessa kontekstissa. Teoriat eliittiä vastustavasta 'kansasta' ovat merkittävässä osassa myös populismin filosofisissa teorioissa, mutta populismin luomat ja etenkin Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oikeistopopulismiin viittaavat mielikuvat ovat usein tehneet populismiteorioiden käsittelystä vähintäänkin haastavaa. Tässä työssä puolustetaan populismi-termin käyttöä poliittisen filosofian kontekstissa ja osoitetaan, miten Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen vuonna 1985 muotoilemalla populismiteorialla voidaan selittää politiikan ontologiaa, 'kansan' hegemoniaa ja jälkiperustahakuisuutta. Työssä käsitellään Ernesto Laclaun omintakeista jälkimarxilaista populismiteoriaa ja verrataan sitä Slavoj Žižekin ideologiakäsitykseen. Työssä hyödynnetään muun muassa Oliver Marchartin vakiinnuttamaa jälkiperustahakuista filosofiaa, joka kyseenalaistaa essentialistisen käsityksen politiikasta. Työn tavoitteena on löytää Laclaun ja Žižekin teorioista vasemmistopopulistisia piirteitä. Laclaun omintakeisessa populismiteoriassa populismi kuvaillaan artikulaation logiikkana, jossa tyhjillä merkitsijöillä ja ekvivalenssin ketjulla on merkittävä rooli. Žižekin ideologiakäsityksessä puolestaan ideologisen fantasian käsite on tärkeässä roolissa. Molempien teorioita yhdistää niiden lacanilainen perintö, jossa muun muassa point de capitonit, antiessentialismi ja merkitsijät ovat tärkeässä osassa. Työssä todetaan, että Laclaun populismiteoriassa on vasemmistopopulistisia piirteitä, mutta ne eivät ole yksinomaan vasemmistopopulistisia. Kuitenkin Laclaun synnyinmaassa vaikuttanut ja vasemmistopopulistisia elementtejä sisältänyt peronismi on vaikuttanut hänen teoriaansa. Erityisesti Chantal Mouffen radikaalin demokratian projekti on saanut vaikutteita Laclaulta, ja siinä vasemmistopopulistiset piirteet ovat korostuneita ja postmoderneja identiteettipoliittisia elementtejä hyödyntäviä. Myös Žižekin ideologiakäsityksestä on löydettävissä vasemmistopopulistisia piirteitä muun muassa kapitalismikritiikin muodossa, mutta Žižek itse ei määrittele teoriaansa populistiseksi. Kuitenkin Laclaun ja Žižekin teorioita leimaa vahva lacanilais-marxilainen ja antagonistinen perintö, joka näkyy heidän teorioissaan monella tavalla.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa tarkastellaan Suomen Kansan Demokraattisessa Liitossa (SKDL) toimineiden SKDL:n sosialistien ideologista profiilia 1980-luvulla. Tarkastelun kohteena on myös ryhmän järjestöllinen kehitys vuodesta 1970 aina SKDL:n sosialistien keskusjärjestön lakkauttamisvuoteen 1990 asti. Tavoitteena on analysoida ryhmän ideologisen profiilin teemoja SKDL:n sosialistien keskusteluiden ja kannanottojen kautta. Tarkoituksena on hahmottaa, mihin keskusteluihin eri teemojen käsittelyllä otettiin osaa ja mihin erilaisten näkökantojen esiintuonnilla pyrittiin. Esittelemällä ryhmän järjestöllinen kehitys sekä ideologinen ajattelu pyritään luomaan kokonaiskuva siitä, minkälainen ryhmä SKDL:n sosialistit olivat, mihin he toiminnallaan pyrkivät ja mitkä teemat olivat erottamaton osa heidän ideologista profiiliaan. Kun SKDL perustettiin 1944, liiton johdossa merkittävimpinä ryhminä olivat Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä vuonna 1940 Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta (SDP) erotettu oppositio, niin sanotut kuutoset. Tästä perusasetelmasta juontui SKDL:n sosialistien omassa historiakuvassa vahvasti omaksuttu näkemys siitä, että SKDL:n sisällä vaikutti kaksi ideologista päälinjaa: kommunistinen ja sosialistinen. SKDL:n sosialistit kokivat olevansa kuutosten sosialistisen linjan perinteen jatkajia. Kommunistit toimivat SKDL:ssä puolueeksi järjestäytyneenä, mutta sosialistien toiminta oli lyhytikäisen Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen (SYP) hajottua vuonna 1955 pitkään järjestäytymätöntä. Vuonna 1970 sosialistit perustivat yhteistyötoimikunnan, jonka tavoitteena oli ensisijaisesti toimia yhteydenpitoelimenä SKDL:n ei-kommunistisille toimijoille. Toiminta jäi kuitenkin vaatimattomaksi 1970-luvun alussa ja heräsi uudelleen henkiin vasta vuosikymmenen lopulla. Vuonna 1982 perustettiin SKDL:n sosialistien keskusjärjestö, jonka tavoitteena oli luoda muodolliset ja säännölliset puitteet toiminnalle. Keskusjärjestö toimi aina vuoteen 1990 asti, jolloin sen toiminta lakkautettiin sosialistien päättäessä keskittyä toimimaan uudessa Vasemmistoliitossa. Keskusjärjestön perustamisen taustalla vaikutti halu toimia SKDL:ssä vastapainona SKP:lle, jonka 1960-luvun lopulta alkanut sisäinen riitely heijastui voimakkaasti liiton toimintaan ja julkiseen kuvaan. Keskusjärjestön perustaminen vuonna 1982 loi sosialisteille kunnollisen foorumin keskustelulle sekä organisaation, jonka nimissä saatettiin ottaa ryhmänä yhteisesti kantaa ja osallistua keskusteluihin järjestönä. Tästä syystä tutkimuksessa keskitytään ideologisen profiilin kartoittamisessa ensisijaisesti 1980-lukuun. Tutkimuksessa käy ilmi profiilin eri teemojen varhaisemmat juuret, mutta varsinaisena ajallisena fokuksena toimii SKDL:n keskusjärjestön toimintavuodet. Ideologisen profiilin analyysissa lähdetään liikkeelle Quentin Skinneriltä omaksutusta lähtöolettamuksesta, jonka mukaan kielellinen toiminta on aina aktiivista ja osallistuvaa toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kielellisellä toiminnalla on aina jokin tietty pyrkimys ja se ottaa osaa johonkin tiettyyn keskusteluun tiettynä aikana. Selvittääkseen mitä toimija tekee ja mihin keskusteluun hän osallistuu, täytyy tutkijan selvittää toiminnan konteksti mahdollisimman hyvin. Tässä tutkimuksessa pyritään siis selvittämään, mihin SKDL:ssä ja yleisesti 1980-luvulla käytyihin keskusteluihin SKDL:n sosialistit toiminnallaan ottivat osaa ja mihin he tällä pyrkivät. SKDL:n sosialistien ideologinen profiili siis heijastelee paitsi ryhmän ajattelua, myös aikansa yhteiskunnallista keskustelua sekä SKDL:n sisäistä tilaa ja kehitystä. Tärkeimpänä lähdeaineistona tutkimuksessa käytetään Kansan Arkiston säilyttämiä SKDL:n sosialistien kokousaineistoja sekä ryhmän julkaisemaa Vapaa Sana -tiedotetta. Kokouspöytäkirjoista aukeaa näkymiä ryhmän omiin keskusteluihin, kun taas erilaisista julkilausumista käy ilmi sosialistien selkeästi ulospäin suunnattu viesti. Vapaa Sana -tiedote oli toisaalta sisäisen keskustelun foorumi, mutta samalla tekstit oli selvästi suunnattu ryhmästä ulospäin. 1980-luvun yhteiskunnallisen keskustelun kontekstin luomisessa tutkielmassa nojaudutaan ennen kaikkea yhteiskunnallisiin liikkeisiin keskittyvään tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimustuloksena esitetään, että SKDL:n sosialistien ideologisen profiilin teemojen (sosialismi, pasifismi, itsehallinto, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä ekologisuus ja maailmanlaajuinen tasapaino) kautta osallistuttiin 1980-luvun yhteiskunnallisiin keskusteluihin, jotka nousivat esimerkiksi vihreän liikkeen voimistumisesta, ydinvoiman lisärakennushankkeista, 1980-luvun alun kiristyneestä maailmanpoliittisesta tilanteesta sekä tasa-arvolainsäädännön kehityksestä. Yleisempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin osallistumisen lisäksi pyrittiin herättämään keskustelua ja ajamaan muutosta SKDL:ssä. SKDL:ään suunnattuja teemoja olivat erityisesti itsehallintokeskustelut, joiden tarkoituksena oli tuoda näkökulmia sosialistiseen aatekeskusteluun, sekä tasa-arvokysymykset.

Työssä selvitetään, miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ on Helsingin Sanomissa käsitelty vuosina 2007–2018. Työn teoreettinen viitekehys on kielen ja ideologian suhde, jossa kielen muutokset ennakoivat ja heijastelevat yhteiskunnan muutoksia. ’Maahanmuuttokriittisyys’ liittyy maahanmuuttovastaiseen ideologiaan, joka nousi internetin keskustelupalstoilta osaksi politiikkaa ja julkista keskustelua 2000-luvulla. Perussuomalaisilla on ollut tässä keskeinen rooli, sillä monet ‘maahanmuuttokriitikot’ ovat ponnistaneet politiikkaan juuri perussuomalaisten listoilta. Myös journalismi ja tavat, joilla pakolaisuutta, maahanmuuttoa ja maahanmuuttopolitiikkaa on suomalaisessa mediassa käsitelty, ovat vaikut-taneet ‘maahanmuuttokriittisen’ ideologian vakiintumiseen. Tutkimuksen aineistona ovat Helsingin Sanomissa vuosina 2008–2017 julkaistut journalistiset jutut, joissa mainitaan joku variaatio sanasta ‘maahanmuuttokriittisyys’. Aineiston laajuus on 350 juttua. Tutkimuksessa sovelletaan Nor-man Faircloughin kriittistä diskurssianalyysiä sekä määrällistä sisällön erittelyä. Kriittisessä diskurssianalyysissä teksteistä etsitään diskursseja, puhetapoja, jotka määrittävät, millaista todellisuutta tekstit rakentavat. Työn tutkimuskysymykset ovat 1) Miten ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään julkisessa keskustelussa? ja 2) Miten sanan käyttö on muuttunut vuosina 2008–2017?. Lisäksi työssä pohditaan termin käytön syitä ja seurauksia. Analyysissa aineistosta saatiin seuraavat tulokset. Ensinnäkin Helsingin Sanomissa on nähtävissä diskurssiformaa-tio, jossa termi ’maahanmuuttokriittisyys’ on luonnollistettu osaksi Helsingin Sanomien omaa kieltä. Sanan alkuperä, Homma-foorumi ja Jussi Halla-ahon Scripta-blogi, on häivytetty jutuissa alusta asti. ’Maahanmuuttokriittisyys’ ilmiö-nä yhdistetään kyllä voimakkaasti Halla-ahoon ja Homma-foorumiin, mutta sitä, että sana on peräisin Homma-foorumilta ja Jussi Halla-ahon blogista, ei tuoda esille. Toisekseen ’maahanmuuttokriittisyys’ muodostuu nopeasti itsenäiseksi termiksi, jota voidaan käyttää sellaisenaan, ilman siihen liitettäviä määreitä. Kuvailevasta adjektiivista tulee siis itsessään merkityksen sisältävä substantiivi, mikä on omiaan tekemään sanasta itsestäänselvyyden. Kolmanneksi aineistosta on erotettavissa kolme erilaista diskurssia. Ensimmäisessä diskurssissa ’maahanmuutto-kriittisyys’ yhdistyy Jussi Halla-ahoon ja perussuomalaisiin. Toisessa diskurssissa ’maahanmuuttokriittisyys’ liitetään osaksi eurooppalaisia populistisia puolueita ja erityisesti brittiläistä Ukip-puoluetta. Kolmannessa diskurssissa ’maa-hanmuuttokriittisyyttä’ käsitellään yleisenä, yhteiskunnallisena ilmiönä. Neljänneksi sanan ’maahanmuuttokriittisyys’ avulla voidaan legitimoida rasismia, sillä ’maahanmuuttokriittisyyttä’ käytettään jutuissa rasismin rinnalla tavalla, joka antaa ’maahanmuuttokriittisyydestä’ kuvan rasismista irrallisena maahanmuuton kritiikkinä. Tämä palvelee ’maahanmuuttokriitikoiden’ tavoitteita, sillä he korostavat usein sitä, kuinka ’maahanmuuttokriittisyydellä’ ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Viidenneksi sanan käyttö on hyvin systemaattista eikä sitä juurikaan kyseenalaisteta jutuissa. Vuonna 2015 Helsin-gin Sanomien silloinen toimituspäällikkö linjaa kolumnissaan, että sanan käytöstä tulisi luopua, mutta sana on jo niin vakiintunut, ettei linjaus juurikaan näy Helsingin Sanomien sivuilla. Perussuomalaisten puoluekokous kesällä 2017 ja Jussi Halla-ahon valinta puolueen puheenjohtajaksi näyttävät, että termi elää ja voi hyvin Helsingin Sanomissa eikä ole mitään viitteitä siitä, että sanan käyttöä oltaisiin vähentämässä.