Browsing by discipline "Allmän statslära, forskning i världspolitik"
Now showing items 101-120 of 162
-
(2017)Tarkastelen tutkielmassani Carl Schmittin ja Hans Morgenthaun kansainvälispoliittista ajattelua ja heidän välistä akateemista suhdetta. Esitän tutkielmassa kaksi väitettä. Ensinnäkin argumentoin, että Carl Schmitt tulisi ymmärtää maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta ultrarealistina. Carl Schmittin merkitys 1900-luvun poliittiselle ajattelulle on jo pitkään tunnistettu poliittisen teorian tutkimuksen piirissä. 2000-luvulta alkaen hänen teoksiaan on ryhdytty käyttämään myös maailmanpolitiikan tutkimuksen parissa. Hänen universalismin kritiikkiään ja poliittisuuden sekä suvereenisuuden käsitteitään on hyödynnetty pääosin postmodernien maailmanpolitiikan tutkimuksen teorioiden valossa. Tämä on perustunut puhtaan tekstuaaliselle lukemiselle hänen töistään. Hyödyntämällä Quentin Skinnerin hermeneuttista metodologiaa tulkita poliittisia tekstejä kysyn, mitkä olivat Schmittin intentiot kirjoittaa hänen teoksensa, ja millaisia käsitteellisiä uudelleen määrittelyjä ne sisältävät. Väitän, että Schmitt pyrki teoksissaan argumentoimaan ultrarealistisen kansainvälispoliittisen järjestyksen puolesta, jossa konfliktit ja suurvaltojen dominointi saivat hyveelliset määritelmät. Keskeisessä osassa Schmittin kansainvälispoliittista teoriaa oli poliittisen antagonismin näkeminen rajoittamattomana ja kaikkialla läsnä olevana sosiaalisena suhteena, mikä johti konfliktien ikuiseen mahdollisuuteen. Tämän analyysin pohjalta päädyn johtopäätökseen, jonka mukaan Carl Schmittin kansainvälispoliittisen ajattelun ymmärtäminen postmodernista maailmanpoliittisesta perspektiivistä on ongelmallinen. Sen sijaan meidän tulisi nähdä hänet maailmanpoliittisena ultrarealistina. Toiseksi argumentoin, että Hans Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemat kansainvälisen politiikan merkittävät teokset tulisi ymmärtää osin vastauksena tälle Schmittin ultrarealismille. 2000- ja 2010-luvulla Hans Morgenthaun ajattelua on merkittävästi uudelleen tulkittu. Perinteinen näkemys hänestä valtaa ja valtioiden omaa etua korostavana realistina on muuttunut monitahoiseksi kuvaksi aiempaa ymmärrystämme paljon filosofisemmasta ajattelijasta. Yhtenä merkittävänä uudelleen tarkastelun kohteena 2000-luvun saatossa on ollut Carl Schmittin vaikutus Morgenthaun poliittiselle ajattelulle. Vallitsevan tulkinnan mukaan Schmittin ajattelu vaikutti nuoren Hans Morgenthaun ajatteluun 1920- ja 30-lukujen vaihteessa, mutta Schmittin vaikutuksen merkityksestä Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemiin teoksiin esiintyy erilaisia tulkintoja. Tähän liittyen esitän, että Schmitt tulisi nähdä yhtenä, mutta ei suinkaan ainoana vaikutteena Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiin teoksiin. Argumentoin, että Morgenthau hyväksyy pienin muutoksin Schmittin antagonistisen poliittisuuden käsitteen oman kansainvälispoliittisen ajattelunsa pohjaksi. Tästä huolimatta väitän, että Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiä teoksia läpileikkaavana teemana on nimenomaan Schmittin ultrarealismin kritisointi. Osoitan, että Morgenthau painotti vastuuetiikkaan perustuneita moraalisia minimiperiaatteita ja vastuullista diplomatiaa keinoina vastustaa schmittiläisestä antagonismista seuraavaa väkivallan läsnäoloa sosiaalisissa suhteissa. Pitkällä aikavälillä Morgenthau kuitenkin näki maailmanvaltion parhaimpana keinona varmistaa kansainvälinen rauha. Tutkielmani johtopäätökset edistävät 2000-luvulla käytyä akateemista keskustelua koskien Schmittin integroimista osaksi maailmanpolitiikan tutkimusta ja Schmittin ja Morgenthaun ajattelun välistä suhdetta.
-
(2018)ISIS, the Islamic State of Syria and Iraq, is a relatively new player on the field of international politics. ISIS managed to strengthen its position in Syria and Iraq especially during 2013-2015 with its nearly full-fledged army and by building and providing basic infrastructure in areas torn by the war in Syria. The aim of this research is to look at the violence ISIS practises against LGBTQ minorities and how this violence helps build ISIS’s legitimacy both regionally and as an international actor. To help answer the research question, a theoretical framework has been built on the paradigms of power by Michel Foucault. The paradigms used for the theoretical framework are sovereign power, biopolitical power and disciplinary power. The advantage of the chosen theoretical framework is that with it the research is able to discuss the formation of legitimacy and power through certain mechanisms of power, and when the state is not at the centre of the analysis of power formation, but rather different regimes of power. Thus, the research is able to discuss an actor like ISIS that cannot be discussed as a nation-state without reservations, and its legitimacy building. The data in this research is comprised of photo and video material from public executions of victims that are accussed of engaging in homosexual activities. The data in this research has been transcribed from their visual form to a textual one in the form of short scripts. In addition to the scripts, there are three supporting methods of analysis: ”mash-up” technique for photo editing, where multiple photographs have been made slightly transparent and place on top of one another, photo collections and generalising models of the different phases in the executions drawn with a computer program. The research finds that the role of audience is essential witnessing these events. If there is not audience, present on witnessing distributed material of the events, the executions do not help to build or foster ISIS legitimacy or authority. Through these executions, ISIS is taking advantage of an already stigmatised minority and its weak societal position in the area where ISIS is active to build its own legitimacy and credibility regionally and to shock the international community and gain its attention by distributing execution material online and in social media. The central findings of this research are that ISIS is using these executions to build legitimacy in two ways. On the one hand, ISIS portrays itself as the protector of the local population, purging the community of disdained homosexuals. On the other hand ISIS manages to place itself in stark contrast to Western liberal values that support the rights of sexual minorities. Therefore, ISIS is building its legitimacy with violence towards sexual minorities on two levels.
-
(2011)Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tämän hetken maailmanpoliittinen metakonflikti, sota terrorismia vastaan, rakentuu kielessä. Kiinnekohtana toimivat Lontoon 7.7.2005 itsemurhapommi-iskujen tekijöistä kirjoitetut tekstit. Tutkielman tavoitteena on purkaa poststrukturalistisen diskurssiteoreettisen analyysin avulla poliittisia prosesseja, joissa Lontoon iskut sijoittuvat tuohon laajempaan konfliktiin. Lähtökohtana on diskurssiteoreettinen näkemys, jonka mukaan diskurssi on joukko merkkejä, jotka saavat sisältönsä ja merkityksensä ainoastaan suhteessa muihin merkkeihin ja näiden merkityksiin. Se miten iskun tekijät määritellään, on poliittinen teko, joka omalta osaltaan luo konfliktia ja sen osapuolia. Tuota diskursiivista prosessia tutkielman analyysi purkaa. Postmodernin feministisen maailmanpolitiikan tutkimuksen sekä kriittisen miestutkimuksen ja kriittisen terrorismin tutkimuksen näkökulmiin nojaten tutkielma tarkastelee, kuinka Lontoon iskujen tekijät asettuvat laajempaan kulttuuriseen kontekstiin ja taustalla olevaan konfliktiin. Primääriaineisto koostuu The Guardian -sanomalehdessä julkaistuista Lontoon iskujen tekijöiden profiileista. Tutkimustehtävänä on paikallistaa teksteissä esiintyviä diskursseja joiden kautta subjektipositioita luodaan. Tutkimuskysymyksiä ovat: Minkälaisia subjektipositioita diskurssit luovat ja miten subjektipositiot asettuvat suhteessa toisiinsa? Miten subjektipositioiden mahdolliset sisäiset ja ulkoiset ristiriidat pyritään profiileissa ratkaisemaan? Miten maskuliinisuutta representoidaan profiileissa ja miten nuo representaatiot luodaan suhteessa hegemonisen maskuliinisuuden ideaaleihin? Miten subjektiviteetit ja löydetyt diskurssit asettuvat laajempaan kulttuuriseen kontekstiin, terrorismin vastaisen sodan konfliktiin? Keskeisimmäksi diskurssiksi löytyi ristiriitaisen itsemurhapommittajan subjektin diskurssi. Profiileissa tekoa ei pystytä selittämään tekijöiden henkilöhistorian tai yhteiskunnallisten taustatekijöiden kautta vaan se asetetaan näitä vastaan. Tämän subjektin sisäisen antagonismin ratkaisuksi profiilit siirtävät teon vastuuta tekijöiden ulkopuolelle, samalla vahvistaen kuvaa ulkopuolisesta pahasta vihollisesta sekä oikeuttaen laajempaa konfliktia. Siirtämällä vastuuta teoista ulkopuolelle, siirtyvät teot samalla läntisen subjektiviteetin ulkopuolelle. Profiileista löytyneet maskuliinisuuden diskurssit luovat omalta osaltaan ristiriitaa tekijöiden ja tekojen välille. Hegemoninen maskuliinisuus vaatii kykyä ja valmiutta väkivaltaisiin urotekoihin, joiden nurinkääntymisenä itsemurhaiskut ovat profiilien kautta luettavissa. Subjektien ristiriitaisuuden ratkaiseva teko (vastuun siirto ulkopuolelle) on poliittinen teko, joka sulkee pois mahdollisuuden nähdä iskujen väkivallan osana läntistä liberaalia subjektiviteettia ja hegemonista maskuliinisuutta. Profiilit omalta osaltaan pitävät yllä ja uusintavat sotaa terrorismia vastaan, joka piirtyy näin konfliktina sivistyksen ja barbarismin välillä. Analyysi omalta osaltaan osoittaa, kuinka todellisuus, jonka pohjalta ihmiset assosioivat identiteettinsä määrättyihin subjektipositioihin, syntyy kielessä, ja kuinka tuo prosessi on poliittinen. Identiteetit ja diskurssit joihin identiteetit nojaavat ovat aina tuotettuja, eivät pysyviä ja muuttumattomia.
-
(2013)Tutkielmassa arvioidaan Indonesiaan Acehin maakuntaan vuonna 2005 neuvotellun rauhan kestävyyden edellytyksiä konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden näkökulmasta. Konfliktia tarkastellaan erityisesti Raimo Väyrysen konfliktin transformaatioteorian ja Edward Azarin pitkittyneen sosiaalisen konfliktin teorian näkökulmasta. Tutkielmassa arvioidaan Achin konfliktia koskevien tieteellisten ja journalististen artikkeleiden pohjalta, ovatko Acehin konfliktirakenteet muuttuneet vuonna 2005 käytyjen, rauhansopimuksen allekirjoittamiseen päättyneiden rauhanneuvotteluiden ansiosta. Metodina on kriittinen tekstianalyysi. Tutkielmassa vastataan kysymykseen, onko Acehin rauhanprosessin seurauksena tapahtunut muutoksia konfliktien toimijoissa, asiakysymyksissä, säännöissä tai rakenteissa. Nämä neljä osa-aluetta ovat valikoituneet Raimo Väyrysen konfliktiteorian pohjalta: Väyrysen mukaan konflikti voi transformoitua jonkin näistä suhteen. Tutkielmassa todetaan, että keskeisin muutos konfliktissa on tapahtunut sen asiakysymyksissä. Nämä muutokset ovat tapahtuneet Acehin alueelle hieman ennen rauhansopimuksen allekirjoittamiseen johtaneiden neuvotteluiden aloittamista iskeneen tuhoisan tsunamin seurauksena. Muutokset eivät tapahtuneet varsinaisesti rauhanneuvotteluiden ansiosta, vaan keskeisenä rauhaan johtaneena tekijänä oli tsunami. Työn keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat konfliktin transformaation tärkeyttä painottavien teorioiden lisäksi rakenteellisen rauhan teoriat. Nämä teoriat korostavat, että todellinen rauha ei tarkoita vain väkivallan puuttumista, vaan syvällistä yhteiskunnan rakenteisiin asti ulottuvaa tasa-arvoa. Tutkielmassa todetaan, että vaikka Acehin rauhansopimusta on juhlittu suurena voittona, pysyvän rauhan saavuttaminen vaatii ponnisteluja, eikä pidä tuudittautua sen varaan, että nyt voimassa oleva rauhansopimus kestää.
-
(2017)Tutkielmassa tutkitaan julkisen muistamisen vaikutusta konfliktin kokeneisiin yhteisöihin. Tutkielman lähtökohta on, että julkisen muistamisen tutkimus keskittyy tyypillisesti julkisen muistamisen yhteisöä vahingoittavan vaikutuksen tutkimiseen selittämättä, mistä vahingoittavuus johtuu. Tutkielman tavoitteena on siten selittää, miksi julkinen muistaminen vaikuttaa yhteisöön usein vahingoittavasti, mutta voi vaikuttaa myös parantavasti. Tutkielman argumentti on, että julkinen muistaminen heijastelee yhteisön tunnustuskamppailun tai tunnustuksen tilaa ja tämän vuoksi julkinen muistaminen voi joko vahingoittaa tai parantaa. Tutkielma väittää, että julkisen muistamisen ei ole pakko vahingoittaa yhteisöä vaan sen vaikutus voi olla myös yhteisöä parantava. Argumentti jakautuu kahteen väitteeseen. Ensimmäinen väite on, että julkinen muistaminen vahingoittaa yhteisöä, jossa ei vallitse toisen tunnustamista tai tunnustuskamppailu on kesken. Toinen väite on, että julkinen muistaminen näyttäytyy parantavana yhteisössä, jossa vallitsee toisen tunnustaminen. Tutkielmassa julkisen muistamisen vahingoittavuutta ja parantavuutta selitetään tulkinnoilla Hegelin tunnustuskamppailusta sekä herran ja rengin dialektiikasta. Herran ja rengin dialektiikan tulkinnoista erotetaan ehtoja, jotka muodostavat teoreettisen mahdollisuuden sille, että tunnustuskamppailu voi purkautua. Keskeinen ehto on ihmisarvon intersubjektiisuuden ymmärtäminen, mikä pitää sisällään yhteisöllisen kunnioituksen ja arvostuksen kehittymisen. Tutkielmassa osoitetaan, että julkisen muistamisen vahingoittavina pidetyt piirteet, kuten ryhmän omien subjektiivisten narratiivien korostaminen ja vallan legitimoiminen ovat selitettävissä tunnustuskamppailun avulla. Havainnollistaminen tapahtuu käyttämällä Bosnian ja Hertsegovinan Prijedor-nimisen kunnan julkista muistamista osoittamaan, että julkinen muistaminen vahingoittaa tunnustuksen puuttuessa yhteisöstä. Tutkielmassa argumentoidaan myös, että yhteisöllisen arvostuksen ja kunnioituksen puutteen lisäksi kollektiivisen identiteetin puute mahdollistaa yhteisöä satuttavan julkisen muistamisen ja estää tunnustussuhteen muodostumisen. Tutkielmassa argumentoidaan, että julkinen muistaminen voi olla parantavaa, jos se edesauttaa menneisyydestä oppimista, synnyttää keskustelua ja kasvattaa empatiaa. Julkisen muistaminen parantava vaikutus yhteisöön osoitetaan käyttämällä esimerkkinä toisen maailmansodan jälkeisen Saksan tapaa muistaa julkisesti kansallissosialistisen Saksan rikoksia. Saksan julkinen muistaminen toteuttaa tunnustuksen muodostumisen ehtoja, minkä lisäksi Saksaan on muodostunut menneisyyden käsittelyn kautta kollektiivinen identiteetti. Tutkielmassa ehdotetaankin, että julkinen muistaminen voi olla yhteisöä parantavaa myös, kun se käsittelee julkisesta muistamisesta vastaavien yhteisöjen menneisyyttä keskittyen heidän rooliinsa historian kulussa. Tutkielman keskeinen saavutus on osoittaa, että julkisen muistamisen ei ole pakko vaikuttaa yhteisöön vahingoittavasti. Työ osoittaa, että julkisella muistamisella ei ole vahingoittavaa luonnetta vaan vahingoittavuus johtuu tunnustuksen puutteesta yhteisössä.
-
(2013)This study addresses the security situation in Tunisia from the perspective of emancipatory security. In the field of world politics, it adopts the position that security should be studied on various levels, including enquiry into how individuals and groups politically negotiate their security concerns vis-à-vis the state. This phenomenon is addressed through the police-citizen relations in Tunisia with a particular focus on the dynamics of secularism and political Islam, approached through the two student unions in the country. Through an exclusive interview case study and various supporting data, the study seeks to answer how the respondents construct constraints to their security in their discourses about the police, how these notions of security are politically negotiated, and what alternative ways to frame security emerge from the analysis. The main theoretical framework is security as emancipation in the field of critical security studies, with a particular focus on the ideas of Ken Booth. The study employs reflexive methodology combined with selected discourse analytical tools. The study finds that the respondents’ discourses of the police and security constraints are deeply connected to political negotiation, expressed in how accepting they are of the transition government that they view as advancing political Islam. The police as the face of the state are used as a narrative tool for constructing political identities and for legitimising or delegitimising the state. A divide between the respondents of the two student unions is found, but when the respondents construct their own ideal notions of security, this divide is bridged and similar emancipatory notions emerge. These findings bring about suggestions for both the practice and the study of security. The study points to the importance of understanding the political nature of security construction in reforming the police and other in acute processes in Tunisia and other states undergoing a transition to democracy. For the study of security, the results show way to how security as emancipation can be applied to different levels of world security and suggest further research on how various value communities negotiate security.
-
(2015)This research inquires into change in the relations between Iran and the United States after the Iranian presidential elections in June 2013 and until the achievement of the Joint Comprehensive Plan of Action on Iran’s nuclear program in July 2015. The author argues that moving beyond the definition of the state as a unitary actor and the international as well as challenging the dominant understanding of causality is necessary in order to gain deeper understanding of the social phenomena under study within the discipline of World Politics. Through empirical analysis based predominantly on qualitative evidence the research addresses the questions of whether there has been change in the relations between Iran and the United States, what has caused this change and what information the process provides about future developments in these relations. The theoretical basis of the study consists of Alexander Wendt’s theorization of the cultures of the international system as well as relevant critical realist criticism of Wendt’s ideas. The study employs the (meta)methodology of iconic modeling as introduced by Heikki Patomäki for structuring the study of change in open systems. In line with the reductive approach to iconic modeling, a set of the most important causal components responsible for the process is identified and an explanatory story told. The research discovers that significant but limited change has taken place in Iran—US relations. This change has been driven by reflexive thinking on behalf of the Obama administration and the Rouhani government to change the logic of enmity in order to avoid destructive outcomes. Several important causal forces enabling and constraining the actors are found including the positions of the main actors within their respective states, as well as the dominant norms of the international system. It is argued that the international sanctions regime against Iran has been an important but not a sufficient cause in bringing about the end result. The author maintains that without compromise and responsiveness from the other party, the process would have developed in a different direction. The findings of this study draw attention to the importance of adequate methodological and theoretical tools in grasping the complexity of the social world in the discipline of World Politics. The study constitutes an example of how intricate processes can be studied by moving beyond the definition of the state as a sole unit and the international as a separate sphere from other social structures. It also demonstrates how Wendt’s theorization can be combined to the insights of the critical realist approach and how this can lead to deeper understanding of important processes in world politics.
-
(2017)Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen sekä terrorismin, että radikalisoitumisen torjunta ovat olleet keskeisiä kysymyksiä Ranskassa. Yksi tapa vastata tammikuussa 2015 Charlie Hebdon toimitukseen ja kosher-lihakauppaan tehtyihin iskuihin oli käynnistää internet-kampanja, jolla pyritään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista Ranskassa. Tämä kampanja, ”Stop Djihadisme” eli vapaasti suomennettuna ”Seis Jihadismille”, on tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohde. Pro gradu -tutkielmassa pyritään selvittämään, miten terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt kuvataan kampanjassa ja miten tällainen esittäminen näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta. Kysymyksiin pureudutaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian ja Michel Foucault’n kurinpidollisen vallan käsitteen kautta. Turvallistaminen kuvaa prosessia, jossa turvallistava toimija ilmaisee jonkin objektin olevan vaarassa, mikä vaatii hätätilan ja normaalipolitiikasta poikkeavia toimia. Sen avulla pyritään tässä tutkimuksessa tutkimaan, miten radikalisoituvat henkilöt konstruoidaan turvallisuusuhkiksi. Perinteisen turvallistamisen teorian lisäksi tutkimus hyödyntää visuaalisen turvallistamisen teoriaa tutkiakseen Stop Djihadismen visuaalista puolta. Foucault’n kurinpidollisen vallan käsite taas kuvaa valtasuhdetta, jonka avulla yksilöistä pyritään tekemään mahdollisimman hyödyllisiä. Tässä tutkimuksessa aineiston tarkastelu kurinpidollisen vallan näkökulmasta mahdollistaa sen, että tutkimuksessa voidaan syventyä pohtimaan kampanjan taustalla olevia valta-aspekteja. Tutkimuksen aineisto koostuu kampanjan internetsivuista, mutta ei keskity pelkästään sen teksteihin, vaan myös kampanjan kuvia, videoita ja yleistä ulkoasua tutkitaan. Tutkimuksen tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi. Koska kyseessä on internetaineisto, tutkimuksessa eritellään myös internetissä tehtävän tutkimuksen erityispiirteitä. Tutkimuksessa käy ilmi, että terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt esitetään kampanjassa turvallistettuina toimijoina, jotka ovat ulkopuolinen uhka Ranskalle ja ranskalaisille. Tutkimuksessa käy lisäksi ilmi, että vasta radikalisoitumisvaiheessa olevat henkilöt nähdään kampanjassa uhkan sijaan uhrin roolissa, jotka ovat osa ”meitä.” Syyt radikalisoitumiselle tulevat kampanjan mukaan ulkopuolisesta uhasta, terrorismista, joka pakottaa ja manipuloi radikalisoituvat henkilöt mukaan toimintaansa. Tutkimustuloksista käy myös ilmi, että kampanjassa tehty erottelu normaalisti käyttäytyvien, tavallisten ranskalaisten ja epänormaalisti käyttäytyvien, ulkopuolisten terroristien ja radikalisoituneiden välillä näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta keinona tehdä tavallisista ranskalaisista mahdollisimman hyödyllisiä ja tottelevaisia kansalaisia. Sosiaalisten massojen hallintaa helpottaa lisäksi muun muassa yksilöiden valvonta ja valvontaan kannustaminen. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että radikalisoitumiseen johtavia syitä ovat olleet esimerkiksi syrjintä ja vastakkainasettelu yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella tutkimuksessa tarkasteltu aineisto, Stop Djihadisme -kampanja, ei kuitenkaan ota tällaisia syitä lainkaan huomioon pyrkiessään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista. Tämän vuoksi kampanjan tehokkuutta ja onnistumista voidaankin jossain määrin kyseenalaistaa.
-
(2017)Yritysten poliittinen vaikutusvalta on joidenkin tutkijoiden mukaan kasvanut viime vuosina entisestään. Yritysten suoran edunvalvonnan lisäksi on yhä tavallisempaa, että yritykset toteuttavat yhteiskunnallisia hankkeita yritysvastuun kautta. Yritysvastuuprojektien lisäksi yritykset ovat viime aikoina alkaneet yhä avoimemmin osallistua ajankohtaiseen poliittiseen keskusteluun esimerkiksi puolustamalla seksuaalivähemmistöjen tai maahanmuuttajien oikeuksia. Tällaisia yritysten poliittisia kannanottoja on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Tässä Pro gradu -tutkielmassa jatketaan yritysten poliittisten kannanottojen tutkimista analysoimalla Googlen vallankäyttöä ja vertaamalla Googlen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustavia kannanottoja muihin Googlen poliittisen toiminnan muotoihin. Google on tapaustutkimuksen kohteena kiinnostava määräävän markkina-asemansa ja laajan palvelutarjontansa vuoksi. Monet tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota Googlen monipuoliseen vaikutusvaltaan yhteiskunnassa. Lisäksi Google on tukenut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia jo pitkään toisin kuin monet vasta viime aikoina aiheen yleistyttyä kantaa ottaneet yritykset. Tutkimus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä analyysin osassa pureudutaan Googlen poliittisen toiminnan muotoihin ja analysoidaan erilaisia Googlen toiminnassa ilmeneviä vallankäytön tapoja. Analyysi tukeutuu erityisesti Barnett ja Duvallin (2005) neliosaiseen käsitykseen vallasta, sekä Fuchsin (2007) käsitykseen yritysten vallankäytöstä. Analyysin toisessa osassa siirrytään tarkastelemaan Googlen julkaisuja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta esimerkkinä Wettsteinin ja Baurin (2016) määrittelemistä yritysten poliittisista kannanotoista. Aineisto koostuu Googlen virallisessa blogissa julkaistuista teksteistä sekä näiden yhteydessä esiintyvistä videoista ja kuvista. Aineistosta analysoidaan vastauksia kolmeen kysymykseen: mitä syitä kannanottojen tekemiselle annetaan, mihin toiminnalla pyritään vaikuttamaan ja millaista vallankäyttöä kannanotoissa esiintyy. Googlen poliittista toimintaa tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta. Nämä ovat Googlen suora vaikutusvalta valtion päätöksentekoon ja kilpailijoiden toimintaan, Googlen epäsuora valta vaikuttaa maailmankuvaamme sekä Googlen yritysvastuu. Erityisesti kaksi viimeistä osoittautuvat kiinnostaviksi, sillä niissä on kyse myös huomaamattomista vallan muodoista, jotka vaikuttavat vallankäytön kohteiden mahdollisuuksiin ja intresseihin. Erilaisten poliittisen toiminnan muotojen analysoiminen antoi Googlen toiminnasta kokonaisvaltaisen kuvan, johon kannanottoja oli mahdollista sovittaa. Analyysin toisesta osasta käy ilmi, että poliittisilla kannanotoilla on yhteisiä piirteitä sekä yritysvastuun että Googlen epäsuoran vallankäytön kanssa. Kannanottoja perustellaan ennen kaikkea Googlen työntekijöiden oikeuksien kautta. Erityisesti uudemmissa julkaisuissa kyse on myös entistä enemmän Googlen omien tuotteiden esittelemisestä ja markkinoinnista. Myös omien tuotteiden markkinointi LGBTQ-yhteisölle voi kuitenkin vaikuttaa käyttäjien maailmankuvaan ja vähemmistöjen identiteettiin, mikä on esimerkki produktiivisesta vallasta. Pro gradu -tutkielma osoittaa, että Googlen seksuaalivähemmistöjä tukevia poliittisia kannanottoja tulisi tarkastella ennemmin yritysvastuuna kuin lobbauksena, sillä sekä vallankäytön kohde että tapa ovat samantyyppisiä kuin yritysvastuuhankkeissa. Kannanotot eivät kuitenkaan ole niin arvoperustaisia tai proaktiivisia kuin aikaisempi tutkimus antaa ymmärtää, minkä vuoksi näkemys Googlesta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavana aktivistina ei tämän tutkimuksen perusteella pidä paikkaansa. Yritysten poliittiset kannanotot saattavatkin ennemmin olla esimerkki uudesta tavasta viestiä yrityksen yritysvastuusta.
-
(2016)The paper examines the relationship between violence against women, and in particular sexual violence against women, and the use of political power in Egypt after the 2011 uprising. The paper aims to explore and understand the prevailing power dynamics in the post-uprising Egypt and how these have affected women’s rights and position in the Egyptian society. The objective is to understand how the situation has changed from a peaceful and liberal uprising calling for social justice for all in January 2011 to a situation where violence against women in the public space has increased. Research in this topic can be justified as in the field of political science sexual violence has traditionally been approached as an instrument of war, while violence against women in the context of conflicts within the borders of the state and political transitional phases has received less attention. Violence against women is not a new phenomenon in Egypt. Domestic violence, female genital mutilation or cutting, and child marriage are all common. Political violence against women was also used during president Mubarak’s 30-year reign. International human rights organisations have recently reported on an increase in violence against women, and in particular sexual violence against women in the post-uprising Egypt. Human rights organisations report on incidents of sexual violence and gang rapes in demonstrations and growing sexual violence by the state police and army forces for instance during arrests and in detention. The narrative qualitative research aimed to examine political and societal events and the dynamics behind these events in Egypt between January 2011 and December 2015. Research relies largely on reports by international human rights organisations as well as Egyptian non-governmental organisations on sexual violence against women. With the theoretical framework provided by the social movements theory and cultural theory, it aims to understand the birth of the social movement and the change occurred. Social movements theory helps to understand how the uprising started and eventually changed, while cultural theory is helpful in understanding culture’s role in the events that followed the January 2011 events. The evidence presented in the paper show that the upheaval and political power struggles prevailing in the Egyptian society following the 2011 uprising have weakened women’s position in the society and increased harassment and violence against women. It shows how the government has aimed at silencing the opposition with violence, or the threat of thereof, and violence against women has been used as one instrument for repression. The unstable political situation that followed the 2011 uprising has allowed for the different sides to resort to the strategic use of culture. Egyptian society is largely governed by patriarchal norms and values, and for instance sexual violence against a female member of a family can tarnish whole family’s reputation. Thus sexual violence against women, or threat of such violence, has been an effective deterrent and instrument to keep women away from the public space. On the one hand violence against women has aimed at controlling women, and on the other hand it has been used to threaten and intimidate the opposition. The fact that the attacks follow similar patterns would imply planned and systematic use of such violence. The conclusion highlights the role of patriarchal values and culture in the Egyptian society. The research focuses on sexual violence against women specifically in Egypt, thus conclusions drawn from this particular research are not valid for instance for other countries that experienced the Arab spring uprisings.
-
(2013)Tämän pro gradu –työn tarkoituksena on tutkia siviilikriisinhallintaa palestiinalaisalueilla. Selvityksen kohteena oli erityisesti selvittää suomalaisten EUPOL COPPS -missiossa työskennelleiden asiantuntijoiden näkemyksiä siviilikriisinhallintamission merkityksestä, kehitettävistä osa-alueista sekä vaikuttavuuden arvioinnista, ja verrata näitä näkemyksiä kansainvälisten järjestöjen raportteihin samoista aiheista. Tutkimuksen aineistona on EUPOL COPPS –missiossa työskennelleiden suomalaisten poliisi-, vankeinhoidon- ja turvallisuusasiantuntijoiden haastattelut sekä palestiinalaisalueiden turvallisuussektorireformia ja mission toimintaa käsittelevät kansainvälisten järjestöjen raportit. Haastattelut tehtiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineistonanalyysimetodina käytettiin teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Analyysi jakautuu kolmeen osaan. Ensin käsitellään poliisireformin merkitystä yleisellä tasolla ja mitä annettavaa suomalaisilla asiantuntijoilla on kriisialueilla. Toiseksi käsitellään EUPOL COPPS –mission kehitettäviä osa-alueita ja vahvuuksia. Lopuksi tarkastellaan suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä siviilikriisinhallinnan vaikuttavuuden arvioinnista. Tulosten mukaan poliisi- ja turvallisuussektorireformi vaatii vielä kehittämistä toimiakseen rakenteellisena transformaationa konfliktissa. Haastateltavien näkemysten mukaan suomalaisilla asiantuntijoilla on osaamista ja asiantuntemusta, jota voidaan hyödyntää. EUPOL COPPS -missiossa on kuitenkin suuria kehittämistä vaativia osa-alueita ja raporttien mukaan mm. poliittinen ympäristö tulisi ottaa paremmin huomioon siviilikriisinhallinnassa.
-
(2017)This thesis deals with two cases of insurgent organisations that incorporated violent methods in their repertoire in the late sixties and the early seventies. The first case is that of Northern Ireland, where protests and counter-protests escalated into a violent conflict known as the Troubles. The second case is that of United States, during the same period. In both cases, there was first a nonviolent civil right movement which then fragmented and was superseded by groups endorsing more confrontational forms of protest. Despite many similarities in the initial phases of protest in both locations, violent political conflict ensued only in Northern Ireland. In the United States, confrontation peaked at the very end of the sixties, and then declined rapidly in early seventies. The aim of the thesis is to identify reasons for this difference. Social movement theory is used as the theoretical framework of the thesis. The organisations studied are the Weather Underground, the Black Panther Party, the Black Liberation Army and the Provisional IRA. Personal narrative analysis is used to study the material. The primary material consists of six autobiographies. Other personal accounts, government reports, contemporary newspaper articles and secondary research literature are used as complementary material. Both Northern Ireland and the United States were characterised by horizontal inequality. In Northern Ireland, however, inequality was not only socio-economic but also more clearly political. Movement fragmentation, rivalry and violent outbidding also had a significant impact on the escalation of conflict. Violent protest seems to be more likely to emerge in places where the level of state repression is not the harshest imaginable, but where opportunities to demand change through litigation are nonetheless limited. How state authorities then react to protests has significant impact on whether further radicalisation takes place. Overt, dramatic and widely publicised repression usually backfires, weakening the peaceful segments of the movement while strengthening the radical fringes. Violence tends to escalate if the conditions are such that there is acceptance of violent protest among wider population and especially if groups in these conditions end up competing with one another through violent outbidding. Any country’s best preventive measure against political violence is to reinforce its legitimacy through genuinely democratic and liberal practices both in its domestic affairs and its foreign relations.
-
(2014)Sodan moraalin ja oikeutuksen kysymykset ovat keskeisiä kansainvälisissä suhteissa. Ulkopuolisen tahon suorittaman humanitaarisen intervention eli väliintulon oikeutus nousi keskeiseksi kysymykseksi myös Naton aloittaessa ilmakampanjansa Kosovossa keväällä 1999 päättääkseen alueen väkivaltaisuudet. Pro gradu -työssäni tutkin voidaanko Naton operaatio Kosovossa nähdä oikeutettuna Michael Walzerin oikeutetun sodan teorian valossa. Tutkin Kosovo-operaatiota koskevaa raporteista, puheista ja kriittisestä historiakatsauksesta koostuvaa aineistoani historiallisen tutkimuksen keinoin. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostava Walzerin oikeutetun sodan teoria sijoittuu normatiivisten teorioiden kenttään. Walzerin mukaan sotaa voidaan nähdä määrittävän kansainvälisten sääntöjen lisäksi myös moraalisfilosofiset opit ja doktriinit. Täten realpolitik ei välttämättä aina ole riittävä keino selittämään kansainvälisiä suhteita vaan tarvitaan normatiivisempaa lähestymistapaa. Oikeutetun sodan teoria pyrkiikin lähestymään aihettaan poliittisen filosofian, etiikan ja lain yhdistelmän muodostamasta näkökulmasta. Päivittämällä legalistista paradigmaa voidaan luoda neljä kriteeriä, joiden avulla voidaan arvioida humanitaarisen väliintulon oikeutusta. Kosovon operaatiota tarkastellessa voidaan löytää puoltavia sekä heikentäviä argumentteja humanitaarisen väliintulon oikeutukselle. Voidaan nähdä että Kosovossa tapahtui järjestelmällistä väkivaltaista, albaanisiviileihin kohdistuvaa toimintaa, joka järkytti kollektiivista moraalista omaatuntoa. Länsiliittouman moraalinen vastuu toistuu Naton retoriikassa operaation oikeutuksessa. Toisaalta myös heikentävinä argumentteina voidaan todeta molempien osapuolten harjoittama väkivalta ja tähän liittyvä länsiliittouman puolen valinnan moraalinen ongelmallisuus. Rauhan palattua historiallinen muisti oli yhä vahva ja väkivalta leimahti uudelleen osapuolten välillä. Lisäksi Naton strategiavalinnat antavat aihetta epäillä operaation oikeutusta. Tuplavaikutuksen käsitteellä voidaan pyrkiä selittämään humanitaarisesta väliintulosta koituvat epäsuotuisat lopputulemat, mutta sen ei voida nähdä vapauttavan väliintulon suorittajaa tämän moraalisesta velvollisuudesta pyrkiä välttämään kärsimyksen aiheuttamista siviileille.
-
(2019)Sota on saanut laajalti huomiota yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, mutta yleensä sota on käsitteenä edustanut joko seurausta jostain muusta, ontologisesti ottaen primaarimmasta, tasosta tai sitten sitä on kohdeltu eräällä tapaa ihmiskunnan patologiana, josta päästään eroon sivilisaatiokehityksen myötä. Systemaattisen tarkastelun sijaan sota on yleensä päätynyt monokausaalisen selittämisen kohteeksi, joka ei ota huomioon sen kytkeytymistä järjestäytyneen ihmiskunnan historiaan kompleksisilla tavoilla. Sodalla on yhteiskuntaa ja politiikkaa konstituoiva luonteensa, mutta omana ilmiönään se on jäänyt traditionaalisen strategisen turvallisuudentutkimuksen ja toisaalta kriittisemmän laajan turvallisuudentutkimuksen tarkastelun ulkopuolelle. Tutkielmassa lähestytään kysymystä sodan ja yhteiskunnan keskinäisestä suhteesta työstämällä käsiteanalyyttista mallia sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta. Ideaalityyppinen malli rakentuu John R. Searlen analyyttisen sosiaalisen ontologian pohjalta tehtyihin parannusehdotuksiin, jotka koskettavat hänen naturalistista tieteenfilosofista positiota ja siihen liittyviä ongelmia sosiaalisena ontologiana. Mallin ”sosiaalistaminen” kytkeytyy pääasiassa kontekstualistiseen sosiaalisten faktojen teoriaan ja pluralistiseen näkemykseen sosiaalisen todellisuuden entiteettien ankkuroitumisesta. Sosiaalista relaationaalisuutta ja konstruktivismia edustava sosiaalisen ontologian malli tarkastelee sosiaalisen todellisuuden rakentumista statusfunktionaalisen kaavan ”X kontekstissa C lasketaan Y:ksi” avulla. Kaavassa kausaalishistorialliset prosessit X kontekstissa C toteuttavat sosiaalista merkityksenantoa Y:tä Searlen ”Taustan” (”the Background”) mahdollistamana. Tausta perustuu monin tavoin Wittgensteinin näkemykselle sääntöjen seuraamisesta ja merkityksellisen toiminnan pohjautumisesta laajalti ”sanattomalle taustalle”. Tällainen luenta sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta auttaa osaltaan ymmärtämään sodan kaltaisen instituution jatkuvuutta ja muuttumista historiallisesta kontekstista toiseen. Sosiaaliset instituutiot syntyvät, häviävät ja muuttuvat jatkuvasti. Tästä huolimatta ne eivät ole mielivaltaisia vaan historiallisia, kompleksisia ja verraten stabiileja entiteettejä, jotka uusiutuvat toimijoiden ja Taustan keskinäisen vuorovaikutuksen tuloksena. Sosiaalinen instituutio pitää ymmärtää tässä kontekstissa yhteiskuntateoreettisen tulkinnan kautta. Tästä näkökulmasta oikeastaan kaikki kompleksisemmat sosiaalisen todellisuuden entiteetit, jotka eivät ole yksinkertaisimpia, ainutkertaisia tai hyvin lokaaleja luonteeltaan, ovat ymmärrettävissä sosiaalisena instituutiona. Sosiaalisena instituutiona sota on erityislaatuinen sen keskeisen määrittävän elementin perustuessa eksplisiittiselle antagonismille: järjestäytynyt väkivalta yhdistää temaattisesti sotaa niin yleisellä kuin partikulaarisemmalla tasolla. Argumenttia sodan sosiaalisinstitutionaalisesta luonteesta lähestytään havainnollistavien tapausesimerkkien kautta. Historiallisen lähestymistavan tarkoituksena on monia useita tutkimuksia vaivanneen presentismin välttäminen. Havainnollistavat tapausesimerkit muun muassa Napoleonin sotien ajalta, Irlannin itsenäisyyssodasta ja ensimmäisestä maailmansodasta tuovat osaltaan esille, kuinka kontekstuaalisuus vaikuttaa monilta osin yksilöiden toimintaan ja toisaalta, kuinka näiden toiminta kausaalishistoriallisena prosessina vaikuttaa kontekstin muuttumiseen. Tutkielman esittelemä teoreettinen malli on alustava hahmotelma sosiaaliontologisen käsiteanalyysin työkalujen hyödyntämisestä sodantutkimuksen saralla. Tällaisessa teoretisoinnissa on vaarana, että tulkinta epäonnistuu syyllistymällä alaan paremmin syventyneiden näkökulmasta teorioiden ja käsitteiden väärintulkintoihin. Tästä huolimatta kontekstuaalisuuteen perustuva näkemys voi osoittautua hedelmälliseksi tarkasteltaessa sodan generatiivisia vaikutuksia poliittisille ja sosiaalisille konteksteille.
-
(2011)Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisin diskurssein naissotilaat ymmärrettiin Irakin sodan (v. 2003-2010) aikana Yhdysvalloissa. Kysymyksen kautta pyritään yleisemmin löytämään perusteita pohtia, ovatko naissotilaiden kasvanut määrä ja laajentunut tehtävänkuva Irakin sodassa muuttaneet sodan sukupuolittuneita rakenteita muuttamalla sodan sukupuolirooleja. Tutkielman lähtökohtana toimii feministitutkijoiden huomio siitä, että sota on sukupuolittunut ilmiö ja riippuvainen sukupuolittuneista rakenteista, normeista ja käytännöistä, joita se samalla vahvistaa. Sodan sukupuolittuneeseen luonteeseen kuuluu, että sukupuolille määrittyvät sodassa tietyt roolit, joiden perustellaan juontuvan biologisista ja luonnollisista eroista sukupuolten välillä. Perinteisesti miehet on määritetty taistelijoiksi, naiset suojelluiksi, uhreiksi ja miesten tukijoukoiksi kotirintamalla. Tämä tutkielma osallistuu tähän feministisen sodan tutkimuksen perinteeseen tarkastelemalla naissotilaiden diskursseja Irakin sodan aikana Yhdysvalloissa. Naissotilaat muodostavat kiinnostavan ryhmän, sillä toimiessaan maskuliiniseksi määrittyvässä roolissa he rikkovat perinteistä feminiinistä roolia sodassa. Tutkielma purkaa poststrukturalistisen diskurssianalyysin kautta, erityisesti Laclaun ja Mouffen käsittein sekä nojaamalla Butlerin määritelmään sukupuolten performatiivisyydestä, niitä hetkiä ja strategioita, joissa ymmärrystä Irakin naissotilaista tuotetaan ja nostaa esiin näiden merkitysjärjestelmien sisäisen rakenteen sekä suhteen muihin diskursiivisiin kenttiin. Näin ollen tutkielman tuloksena on mahdollista saavuttaa aiempaa syvällisempi ja kokonaisvaltaisempi käsitys niistä tavoista, joilla ymmärrystämme naissotilaista muodostetaan. Analyysin perusteella tutkielmassa hahmotetaan kolme keskenään kilpailevaa naissotilaita määrittävää diskurssia Yhdysvaltoihin rajatulla diskursiivisella kentällä; hegemoninen niin sanottu asesiskot-diskurssi, naissotilaiden itsensä tuottama sotamies Jane -diskurssi sekä äitisotilaita tuottava äidit sotapolulla -diskurssi. Vaikka Irakin naissotilaiden diskurssien voidaan tutkielman tulosten perusteella nähdä kohdistavan vain rajoitettuja muutoksia sodan sukupuolirajoihin ja -rooleihin, voidaan tutkielman perusteella kuitenkin samalla määrittää naissotilaat ja heihin liittyvä diskursiivinen muutos oleellisena tekijänä tuotettaessa yhteiskunnan laajempia määritelmiä sukupuolista. Tutkielman perusteella Irakin sodan naissotilaiden voidaan siis todella arvioida taistelevan varsin merkityksellistä sotaa, jonka toisena rintamana toimii raja sukupuolien välillä ja kiistely siitä mihin, miten ja kuka sen saa piirtää, ja tärkeimmin, tarvitaanko tällaista rajaa lainkaan?
-
(2012)Turkin ulkopoliittisen linjan on havaittu muuttuneen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tutkijat ovat usein analysoineet muutosta kysymällä, onko Turkin ulkopolitiikka eurooppalaistunut. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, miten eurooppalaistumisen käsite määritellään Turkin ulkopolitiikan kontekstissa ja minkälaisia merkityksiä tutkimusaineistossa liitetään eurooppalaistuneeseen ulkopolitiikkaan. Lisäksi pohditaan, käytetäänkö eurooppalaistumista tutkimusaineiston teksteissä geopoliittisena käsitteenä – rakennetaanko niissä toisin sanoen jonkinlaista tiettyä kuvaa Turkista ja Euroopasta. Tutkielmalla osallistutaan myös keskusteluun eurooppalaistumisen käsitteen ongelmista ja käsitetutkimisen merkityksestä yhteiskuntatieteissä. Tutkielmassa sovelletaan tulkitsevan käsitetutkimuksen menetelmää, joka tähtää käsitteisiin ja niiden määritelmiin sisältyvien merkitysten tulkintaan. Käsitteet nähdään menetelmässä monimerkityksisinä, muuttuvina sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakennettuina. Tutkielman tutkimusaineisto koostuu kahdestatoista akateemisesta tekstistä, joissa eurooppalaistumisen käsitettä on käytetty Turkin ulkopolitiikan kontekstissa. Tekstit ovat tieteellisten lehtien tai tutkimuslaitosten julkaisemia. Niissä esiintyviä eurooppalaistumisen merkityksiä tulkitaan tutkielmassa kriittisen geopolitiikan näkökulmasta. Sen edustajat pitävät geopoliittisia ilmiötä sosiaalisesti ja poliittisesti tuotettuina. Tutkijoilla nähdään olevan keskeinen rooli geopoliittisten alueiden rakentamisessa, ja heidän käyttämillään geopoliittisilla käsitteillä uskotaan olevan poliittisia seurauksia. Eurooppalaistumisen tutkimuskirjallisuudessa vallitsevan trendin mukaisesti tutkimusaineistossa viitataan käsitteellä pääasiassa Euroopan unionin (EU) kanssa käydyistä liittymisneuvotteluista suoraan tai epäsuorasti tuleviin paineisiin, jotka vaikuttavat Turkin ulkopolitiikkaan. Eurooppalaistumiseen liitettyjä mielikuvia ovat ulkopoliittisen päätöksenteon demokratisoituminen ja demilitarisoituminen, pehmeän vallan käyttäminen ja EU:n ulkopoliittiselle linjalle asettuminen. Eurooppalaistuneen ulkopolitiikan esitetään olevan tyyliltään sovittelevaa, monenkeskistä ja yhteistyökykyistä. Tutkimusaineistossa liitetään eurooppalaistumiseen niin monia merkityksiä, että käsite näyttää toimivan enemmän eräänlaisena kattokäsitteenä muille Turkin ulkopolitiikan muutoksen selitystavoille kuin tarjoavan selkeän työkalun muutoksen tutkimiseen. Tutkimustulosten perusteella eurooppalaistuminen on tulkittavissa geopoliittiseksi käsitteeksi. Eurooppalaistumiseen liitetyt positiiviset merkitykset toistavat Eurooppaan liitettyjä geopoliittisia stereotypioita kuten alueen demokraattisuutta ja rauhanomaisuutta. Turkin eurooppalaista identiteettiä rakennetaan teksteissä suhteessa Lähi-itään ja Euraasiaan sekä maan omaan lähihistoriaan. Lisäksi teksteissä luodaan kuva geopoliittisesti merkittävästä Turkista, jonka jäsenyydestä EU hyötyisi. Eurooppalaistumisen käsitettä käytetäänkin tutkimusaineistossa sekä Turkin EU-jäsenyyden että maan nykyhallinnon ulkopoliittisen linjan tukemiseen.
-
(2015)Tämä työ käsittelee sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Aihetta tarkastellaan ympäristöongelmien ja taloudellisen eriarvoisuuden kautta. Aluksi käydään läpi tutkielman välttämättömät tieteenfilosofiset lähtökohdat, joita ovat erityisesti tutkielman ontologisen position esittely sekä sen normatiivisen lähtökohdan perustelu. Tämän jälkeen esitellään keskeisintä sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta käytyä historiallista keskustelua ja sekä aiheelle ominaisia filosofisia haasteita. Teoriahaasteiden läpikäynnin jälkeen siirrytään tarkastelemaan John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriassaan hahmottelemaa sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkemystä. Rawlsin näkemys osoitetaan puutteelliseksi erityisesti ympäristönäkökulman osalta. Koska Rawlsin malli ei voi tarjota tyydyttävää ratkaisua sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymykseen, hahmotellaan vaihtoehtoisen mallin perusperiaatteita ympäristöllisen oikeudenmukaisuuden kolmen keskeisen peruslähtökohdan (aika, paikka, laji) kautta. Työn lopuksi arvioidaan sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen edellytyksiä todellisessa maailmassa. Tarkastelussa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan vallitsevat taloudellisen ja poliittisen toiminnan tavat eivät tarjoa hyviä edellytyksiä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumiselle.
-
(2019)Tutkielman aiheena on suojeluvastuun periaate Euroopan unionissa. Suojeluvastuun periaate on kehitetty korvaamaan humanitääristä interventiota, joka on kohdannut kritiikkiä 1990-luvulta alkaen. Euroopan unionia on pidetty suojeluvastuun periaatteen vahvana kannattajana. Kuitenkin 2010-luvulla unionin alueelle suuntautuva muuttoliike ja kuolemat Välimerellä ovat herättäneet jonkin verran keskustelua siitä, kuuluisiko suojeluvastuun periaatteen soveltua myös ainakin osittain unionin alueelle pyrkiviin henkilöihin. Tutkimuskysymys on tämän pohjalta seuraava: Vallitseeko suojeluvastuun periaatteeseen sitoutumisessa ristiriita Euroopan unionin ulko- ja sisäpolitiikan välillä? Euroopan unionia käsitellään tutkimuksesa normatiivisena ylikansallisena poliittisena yhteisönä, joka käyttää normatiivista valtaa. Tutkimus sijoittuu normatiivisen maailmanpoliitikan tutkimuksen alueelle. Tutkielman teoreettinen tausta muodostuu universaaleja moraalisia velvoitteita ajavasta kosmopolitanismista ja poliittisen yhteisön roolia painottavasta kommunitarismista. Näitä ajattelutraditioita ei voi helposti sovittaa yhteen, sillä ne ovat usein ristiriidassa keskenään. Keskeisessä roolissa ovat etenkin Andrew Linklaterin ja Michael Walzerin teoriat poliittisesta yhteisöistä ja poissulkemisen muodoista. Tässä mielessä tutkielma on yritys vastata kommunitarismin ja kosmopolitanismin ydinkysymykseen, joka koskee poliittisen yhteisön ulkopuolisiin ulottuvia velvollisuuksia ja niiden rajoja suojeluvastuun näkökulmasta. Suojeluvastuun periaate keskittyy uhrin näkökulmaan, minkä vuoksi se rikkoo perinteisiä valtiosuvereniteetin rajoja. Tutkimuksen metodina käytetään retorista diskurssianalyysia, jossa diskurssien ja retoriikan tarkastelun kautta yritetään ymmärtää, miten unioni tekee selkoa muuttoliikkeestä ja suojeluvastuusta. Tutkimusaineistona käytetään unionin keskeisten toimielinten eli Eurooppa-neuvoston, komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöslauselmia, päätelmiä ja tiedonantoja. Retorinen diskurssianalyysi mahdollistaa samalla erilaisten oikeuttamiskeinojen ja faktuaalistamisstrategioiden käytön. Analyysissa esiin nousi kuusi keskeistä diskurssia. Diskurssit eivät eronneet merkittävästi unionin muuttoliikepolitiikan sisäisen ja ulkoisen ulottuvuuden osalta. Suojeluvastuun periaatetta käsiteltiin kuitenkin vain ulkoisen ulottuvuuden yhteydessä ja silloinkin vain rajatussa kontekstissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Euroopan unionin suojeluvastuun periaatteeseen sitoutumisessa vallitsee ristiriita sekä ulko- että sisäpoliitikan välillä. Ristiriita vallitsee kuitenkin myös ulkopoliittisessa kontekstissa muuttoliikettä koskevien dokumenttien ja muun perinteisempää ulkopolitiikkaa koskevien dokumenttien välillä. Tutkimuksen tulosten avulla on mahdollista ymmärtää paremmin suojeluvastuun periaatteen merkitystä kommunitarismin ja kosmopolitanismin välisen debatin muodostamsasa kontekstissa. Tutkimuksessa pohditaan myös ristiriitojen merkitystä unionin toiminnan koherenssin kannalta.
-
(2006)Tutkimus käsittelee kahden Euroopan unionin pienen jäsenvaltion, Suomen ja Portugalin, julkisen kehitysyhteistyön ja kehitysyhteistyöpolitiikan eurooppalaistumista. Eurooppalaistuminen määritellään Euroopan unionin politiikkojen, instituutioiden, arvojen, normien ja käytäntöjen vaikutuksiksi kansallisella tasolla. Tutkimuksessa pyritään selvittämään 1) miten EU ja Euroopan yhteisö ovat vaikuttaneet tutkimuskohteisiin, 2) miksi vaikutukset ovat havaitunlaisia ja 3) onko eurooppalaistumista todella tapahtunut. Tutkimuskohteita tarkastellaan aiemman eurooppalaistumistutkimuksen muodostamassa teoreettisessa viitekehyksessä, mutta myös laajemmin osana ulkopolitiikkaa ja laajentunutta turvallisuuskäsitystä. Eurooppalaistuminen ilmiönä sisältää myös sisäänrakennetun oletuksen siitä, että Euroopan unioni vaikuttaa, minkä vuoksi tutkimuksessa arvioidaan myös tämän 'eurooppalaistumisen perushypoteesin' paikkansapitävyyttä. Tutkimusmetodina käytetään vertailevaa politiikantutkimusta. Eurooppalaistuminen ilmiönä hahmotellaan muuttuja-ajattelun avulla, top-down -näkökulmasta. Asetelma vaatii muiden mahdollisten selittävien tekijöiden huomioimista, jotta todelliset kausaalisuhteet saataisiin esille. Tämän lisäksi käytetään kontrafaktuaalista päättelyä parantamaan tutkimuksen sisäistä validiteettia. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu pääosin Suomen ja Portugalin julkisen kehitysyhteistyön virallisista asiakirjoista: linjauksista, raporteista, vuosikertomuksista, lausunnoista ja selvityksistä sekä tutkimuksista ja tilastoista. Aineiston tarkastelu rajataan ajallisesti kummankin maan koko EU/EY-jäsenyysaikaan ja muutamaan sitä edeltävään vuoteen. Tutkimuskohteissa havaitaan Euroopan unionin vaikutuksia, jotka kuitenkin ovat suurelta osin erityyppisiä. Eniten eurooppalaistumista havaitaan tapahtuneen jäsenyyttä edeltävinä ja heti sen jälkeisinä vuosina. Kehitysyhteistyön alueista eniten vaikutuksia löydetään rahoituksesta ja monenkeskisestä yhteistyöstä. Vähiten EU/EY on vaikuttanut kahdenväliseen yhteistyöhön ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Myös kehitysyhteistyöhallinnossa ja kansalaisjärjestöjen asemassa havaitaan eurooppalaistumista. Tutkimuksessa myös esitetään, että muut selittävät tekijät osin selittävät ja ehdollistavat sitä, miten eurooppalaistuminen ilmenee tutkimuskohteissa. Kehitysyhteistyön muutosta ja muuttumattomuutta EU-jäsenyyden ajalla Suomessa ja Portugalissa selittäviksi ulkoisiksi tekijöiksi nostetaan EU:n lisäksi kehitysajattelun globalisaatio, kylmän sodan päättyminen, viiteryhmät ja siirtomaavaltatausta. Kyseisten tekijöiden tarkastelu yhdessä kontrafaktuaalisen päättelyn kanssa antaa myös vahvoja viitteitä siitä, että eurooppalaistumista on tapahtunut, jolloin europpalaistumisen perushypoteesi jää voimaan.
-
(2014)Pro gradu -tutkielman aiheena ovat Suomen kehityspoliittisen identiteetin representaatiot, joita tutkitaan analysoimalla valtioneuvoston kehityspoliittisia ohjelmia vuosilta 2007 ja 2012. Tutkielman viitekehyksenä on poststrukturalistinen diskurssiteoria ja menetelmänä diskurssianalyysi. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle aiempaan tutkimukseen perustuvasta ajatuksesta, että Pohjoismailla on ainakin ollut jonkinlainen yhteinen identiteetti kehitysaputoimijana, vaikka Suomen kohdalla tämä kollektiivinen identiteetti ei ole ollut yhtä merkittävä kuin muiden Pohjoismaiden. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten suomalaista identiteettiä kehitysaputoimijana representoidaan ja mitkä ovat keskeisiä diskursseja? 2) Minkälaisia viittauksia pohjoismaisuuden ja eurooppalaisuuden identifikaatioihin tekstistä löytyy? 3) Representoidaanko aineistossa uusliberalistisia ja vastaavasti globalisaatiokriittisiä identifikaatioita, miten? Yksi keskeisistä tuloksista on, että kehitysavun perustelut ovat samankaltaistuneet globaalilla tasolla, siten, että esimerkiksi YK:ssa määritelty tavoite köyhyyden vähentämiseksi on nykyisin lähes kaikkien kehitysavun antajamaiden tärkeimpiä julkilausuttuja tavoitteita. Köyhyyden vähentäminen onkin yksi aineiston keskeisistä diskursseista, muita ovat: ihmisoikeudet, tasa-arvo ja turvallisuus sekä kestävä kehitys. Kehitysavun perustelujen samankaltaistuminen muokkaa myös identiteettejä. Pohjoismaille yhteisen identiteetin kehitysaputoimijana voidaan sanoa olleen laclaulainen imaginaari aina 1990-luvulle asti, sittemmin pohjoismainen identiteetti on menettänyt kehityspolitiikassa merkitystään ja muuttunut enemmänkin myytiksi. 1990-luvun alkupuolella kehityspolitiikassa syntyi rakenteellinen dislokaatio, kun kylmä sota päättyi, Suomi ajautui syvään lamaan ja aloitti Euroopan unionin jäsenyysneuvottelut. Kehitysavun määrärahoja jouduttiin leikkaamaan, mutta niitä ei laman jälkeenkään ole enää nostettu kehitysavun huippuvuosien tasolle, sillä kehityspoliittinen identiteetti oli rekonstruoitu, eikä Suomi enää kokenut tarvetta olla kuulua kehitysaputoiminnassa aktiivisimpaan kärkeen. Suomalaisen identiteetin kannalta EU-jäsenyyden lisäksi merkityksellistä on uusliberalistisen markkinatalousajattelun yleistyminen julkishallinnossa. Uusliberalistiset talousopit alkoivat saada jalansijaa 1990-luvulla siten, että käynnistyi laajamittainen läntisten teollisuusmaiden julkisten talouksien supistaminen. Kehityspolitiikkaa voidaan pitää eräänlaisena globaalille tasolle laajennettuna sosiaalipolitiikkana ja uusliberalistiset ajatusmallit ovat haastaneet myös perinteisiä kehityspolitiikan perusteluja. Toisaalta samanaikaisesti uusliberalistisen markkinatalousajattelun suosion nousun kanssa, on tultu yhä tietoisemmiksi siitä, että globalisaatiolla on myös negatiivisia vaikutuksia, joita voidaan torjua kehityspolitiikalla.
Now showing items 101-120 of 162