Browsing by Title

Tässä tutkielmassa käsitellään ikääntyvien naisten näkemyksiä alkoholinkäytöstä. Tavoitteena on saada tietoa heidän omista näkemyksistään ja koota niitä yhteen. Ikääntyvät naiset muodostavat hyvin heterogeenisen joukon ja he omaavat myös erilaisia käsityksiä alkoholin käytöstä. Tutkimukseen osallistuneet naiset ovat iältään 55–85-vuotiaita. Tutkimusaineisto kerättiin pienen kaupungin alueella Keski-Suomessa. Tutkimus on toteutettu puolistrukturoiduilla kyselylomakkeilla ja 2 teemahaastattelulla. Kyselylomakevastaukset muodostavat tutkimuksen pääaineiston. Kyselylomakkeita jaettiin kolmekymmentä kappaletta ja niitä palautui kaksikymmentäyhdeksän kappaletta. Tutkimuskysymykseni on: Minkälainen on ikääntyvien naisten näkemys omasta ja ikäistensä naisten alkoholinkäytöstä? Aineistoni analyysitapa on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jossa teemoittelun avulla saadaan monipolvinen aineisto tiivistettyä ja sieltä voidaan etsiä tutkimuskysymykseen vastaavia tietoja. Vastauksia analysodaan neljän eri teeman avulla. Ne ovat ensinnäkin paikka, jossa alkoholia käytetään, toisena rituaalinen tapa eli miten alkoholia käytetään, kolmantena alkoholikulutusmäärät ja neljäntenä alkoholinkäytön tarkoitus. Näkemyksiä toisten naisten alkoholinkäytöstä lähestytään suopean suhtautumisen ja kriittisemmän suhtautumisen avulla. Vastaajat suhtautuivat omaan alkoholin käyttöönsä kuvaten sitä sopivaksi ja hyväksyttäväksi. Alkoholinkäytön kontrolli oli vastaajien mielestä koko ajan läsnä. Oma alkoholinkäyttö liittyi selvästi joko nautintoon tai rituaaliseen tapaan. Vastauksissa tulee vahvasti esiin feminiininen juomatapa, jossa alkoholinkäyttö ei ole humalahakuista. Toisten, ikäistensä naisten alkoholinkäytössä nähtiin jonkin verran ongelmia ja kontrollin katoamista. Humala liitetään yleensä toisiin naisiin kun oma alkoholinkäyttö on samaan aikaan kohtuullista. Ikääntyvät naiset käyttävät ja ovat tottuneet käyttämään alkoholia enemmän kuin aiemmat sukupolvet. He ovat hyvin heterogeeninen joukko ja heidän syyt käyttää alkoholia ovat yksilöllisiä. Tutkimuksen tulisi painottua näihin yksilöllisiin syihin, jotta tulevaisuudessa voidaan vastata ikääntyvien naisten alkoholinkäytön aiheuttamiin kysymyksiin ja mahdollisiin ongelmiin.

Tässä tutkielmassa selvitettiin, kuinka vangeille luotavissa rangaistusajan suunnitelmissa huomioidaan ikääntyminen ja sen mahdollisesti mukanaan tuomat haasteet vankeusrangaistuksen aikana. Väestön ikääntyminen on maailmanlaajui-nen ilmiö, joka vaikuttaa etenkin Suomessa ja näkyy väistämättä myös vankiloissa. Etenkin Yhdysvalloissa vanhempien vankien määrä jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan. Lisäksi kansainvälisten tutkimusten mukaan vankien terveys on merkit-tävästi huonompi kuin saman ikäisellä normaaliväestöllä. Nämä seikat tukevat ikääntymisen tutkimuksen merkittävyyttä. Myös rangaistusajan suunnitelmia on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu toistaiseksi varsin vähän. Tutkielmassa esitelläänkin varsin kattavasti maailmalla tehtyä tutkimusta desistanssista ja ikääntyvistä vangeista, sillä kotimaista ai-neistoa on hyvin vähän saatavilla. Tutkielmassa pohdittiin, kuinka ikääntyvän vangin omaa, uuden ja paremman toimijuuden löytymistä ja sen kautta desis-tanssia koetetaan vankeusaikana edesauttaa. Suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea pyrkiä ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tähän rikoksista irtautumisen prosessiin eli desistanssiin rikoksista tuomittuja ohja-taan vankeusaikana erilaisilla vankitoiminnoilla ja kuntoutuksella. Useat tutkimukset eri maissa osoittavat, että ikääntymi-nen on yksi merkittävimmistä desistanssin taustavaikuttajista. Tutkielmassa analysoitiin 20 rangaistusajan suunnitelmaa ja niihin liittyvää riski- ja tarvearviota yli 50-vuotiaana ehdot-toman rikostuomion saaneilta, vuonna 2017 vapautuneilta miesvangeilta. Kirjallisuudesta nousseita tarkastelukysymyksiä rangaistusajan suunnitelmia läpikäytäessä olivat ikääntymisen ohella desistanssiin pyrkiminen kuntoutuksen kautta sekä ikääntyvän vangin terveys. Tärkeimpänä tuloksena voidaan todeta, että ikääntymistä ei juurikaan käsitellä rangais-tusajan suunnitelmissa. Sen sijaan uusintarikollisuutta ja desistanssia pyritään vankilaolosuhteissa selkeästi edistämään erilaisilla kuntoutustoimilla kuten päihdekuntoutuksella. Myös sosiaalisten suhteiden ylläpito, koulutusmyönteisyys ja työskentelyyn kannustaminen nousivat merkittäviksi tekijöiksi rangaistusajan suunnitelmissa ja sitä kautta näyttäytyivät tärkeinä kriminaalipoliittisina toimenpiteinä. Jatkossa ikääntyvien vankien rangaistusajan suunnitelmien vieläkin syvälli-sempi tarkastelu tai erilaisten vankiryhmien, kuten nuorten rikoksentekijöiden, rangaistusajan suunnitelmien vertailu toisi hyvää uutta tutkimustietoa.

Suomalainen yhteiskunta on ikääntyvä. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella ikääntymisen ja digitalisaation vuoropuhelua. Tämä pro gradu -tutkielma paikantuu LähiVerkko-projektiin, jossa pilotoidaan nettiopastajatoimintaa. Projektin tarkoituksena on kehittää toimintarakenne ikäihmisten vertaisohjaajuudelle tietotekniikan parissa. Nettiopastoiminnan toimintamallin luomisen lisäksi on tärkeää tutkia myös itse nettiopastajien mielipiteitä ja ajatuksia, heidän omia kokemuksiaan vapaaehtois- ja vertaistoiminnasta, kun kyse on juuri vertaistuellisesta tietotekniikkaopastuksesta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ikääntyneitä nettiopastajia vapaaehtoisina ja vertaisina sekä kuvataan nettiopastajia teknologian käyttäjinä ja avun antajina. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millainen on ikääntyneen nettiopastajan oma suhde teknologiaan sekä kuinka nettiopastaja kokee vapaaehtoistoiminnan vertaisten parissa. Tutkielmassa esitellään vapaaehtoisuuden, vertaisuuden ja teknologian käsitteet sekä pohditaan niiden suhdetta ikääntymisen ilmiöön. Tutkielman aineiston keruu oli kaksivaiheinen. Aineisto kerättiin LähiVerkko-projektin nettiopastajatoiminnan pilottiin osallistuneilta opastajilta. Aineisto on muodostettu kyselylomakkeen ja fokusryhmähaastatteluiden avulla. Kyselylomakkeen avulla kerättiin nettiopastajista esimerkiksi taustoihin ja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön liittyviä tietoja. Haastatteluissa puolestaan keskityttiin enemmän haastateltavien kokemuksiin tutkimusaiheesta. Tutkielman haastatteluaineisto koostui kolmesta nettiopastajien fokusryhmähaastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkielman mukaan ikääntyneen nettiopastajan suhde teknologiaan on ristiriitainen. Suurinta osaa nettiopastajista pystyy kuvaamaan valveutuneiksi tieto- ja viestintätekniikan käyttäjiksi mutta suhtautumisessa omaa osaamista kohtaan on myös epävarmuutta. Lisäksi tutkielmassa havaitaan nettiopastajien pitävän nettiopastajatoimintaa aidosti vertaisuuteen perustuvana. Vertaisohjaukseen perustuvalla toiminnalla nähdään olevan suurta merkitystä ikääntyneiden tietoteknisten taitojen opettelussa, apua on helpompaa pyytää ikätoverilta. Nettiopastajatoiminta antaa myös tekijöilleen paljon. Toimintaan mukaan hakeutuneet ovat aidosti kiinnostuneita ja innostuneita nettiopastamisesta. Opastustoiminta on tekijöilleen mielekästä tekemistä ja se antaa sisältöä arkeen. Vertaisohjauksella nähdään siis olevan hyötyä niin yhteiskunnallisesta kuin yksilöllisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Myös vapaaehtoistoimintaa organisoivalla taholla on oma merkityksensä toiminnan tukemisessa. Tämän tutkielman merkitys sosiaalialalle avautuu julkisten palveluiden sähköistymisen sekä vapaaehtoisuuden ja vertaisuuden kautta. Tutkielman perusteella vapaaehtoisuuteen perustuva vertaisohjaus on osoittautunut toimivaksi tietotekniikkaopastuksen käytännöksi ikääntyneiden parissa. Vertaiset nettiopastajat auttavat sitoutuneella toiminnallaan ikätovereitaan pysymään mukana yhteiskunnan teknologisessa kehityksessä. Kyse ei kuitenkaan ole kestävästä ratkaisusta, sillä ikääntyneiden tietotekniikkaopastuksen tarve kasvaa jatkuvasti. Tietotekniikkaopastuksen ei tulisi tulevaisuudessa perustua ainoastaan vapaaehtoisuuteen.

Ikääntyneiden tutkiminen on yhteiskunnallisesti tärkeää väestön ikääntymisen vuoksi. Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tarve kasvanee jatkossa ja gerontologisen sosiaalityön merkitys kasvaa. Kotona asumisen ensisijaisuus luo tilaisuuksia ikäihmisten kaltoinkohtelulle, joka on yhteiskunnassa piilevä ja vaikeasti puututtavissa oleva ongelma. Ilmiötä on tutkittu sosiaalityön näkökulmasta vähän. Pro gradu -työn tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia muotoja kaltoinkohtelu saa, kuka kaltoinkohtelija on ja minkälaista tukea kaltoinkohtelutilanteisiin on tarjolla. Tutkimus oli hermeneuttis-fenomenologinen dokumenttitutkimus, jonka aineistona käytettiin 89 Suvanto-linjan puheludokumenttia aikaväliltä 2012–2014. Suvanto ry:n Suvanto-linja on kaltoinkohtelua kokeneiden tai sen uhan alla elävien ikäihmisten auttava puhelin. Luonnollinen tutkimusaineisto muodostui Suvanto-linjaan vastanneiden ja ikääntyneiden, heidän läheistensä tai ikääntyneiden parissa työskentelevien vuorovaikutuksessa, joten tieteenfilosofialtaan tutkimus mukailee sosiaalista konstruktionismia. Tutkimusta kyseisenlaisesta aineistosta ei ole aiemmin tehty. Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia sekä sisällönerittelyä. Aineiston analyysin perusteella tullaan tulokseen, että ikääntyneiden kokema kaltoinkohtelu on fyysistä väkivaltaa ja pahoinpitelyä, seksuaalista kaltoinkohtelua, psyykkistä häirintää, uhkailua ja loukkaamista sekä sosiaalista eristämistä. Se on taloudellista hyväksikäyttöä, luvatta asumista, perintöasioihin liittyviä väärinkäytöksiä, kiristämistä, taloudellisten oikeuksien rajoittamista, varastamista ja petoksia. Laiminlyönti on itsen, läheisten tai yhteiskunnan taholta tapahtuvaa ikäihmisen tarpeiden huomiotta jättämistä. Yhteiskunnallinen kaltoinkohtelu on palvelujen ja tarpeiden kohtaamattomuutta, yhteiskunnallista laiminlyöntiä, kuulluksitulemattomuutta, syrjintää ja työntekijöiden asiatonta käytöstä ikääntyneitä kohtaan. Yleisin kaltoinkohtelija on puoliso, jonka lisäksi ikääntyneitä kaltoinkohtelevat lapset, muut sukulaiset ja tuttavat sekä yhteiskunnan toimijat. Myös yhteiskunnallinen tilanne ja yleinen asennoituminen voidaan katsoa kaltoinkohteleviksi. Kaltoinkohtelu on tutkimuksen mukaan useimmiten moninaista usean kaltoinkohtelumuodon esiintyessä yhtäaikaisesti. Kaltoinkohdelluille on tarjolla monialaisesti tukimuotoja, joista keskeisiä ovat sosiaalityön palvelut. Suvanto ry on erikoistunut kaltoinkohdeltujen ikäihmisten tukemiseen. Suvanto-linjan tärkeitä tehtäviä ovat kuunteluapu ja palveluohjaus. Palveluohjaus on tärkeä menetelmä, jolla voidaan välttää laiminlyönnin kokemukset. Kaltoinkohdeltujen ohella tukea tarvitsevat myös kaltoinkohtelijat, joilla on monenlaisia ongelmia.

Ikäsegregaatiosta ja perheissä tapahtuneista muutoksista johtuen ikäpolvet ovat eriytyneet toisistaan, eikä luonnollisia arjen kohtaamisia eri-ikäisten välillä välttämättä ole. Muistisairauksien vuoksi yhä useamman ikääntyneen arki siirtyy kotoa pitkäaikaishoidon piiriin erilleen muusta yhteisöstä. Toisaalta monet lapset viettävät suuren osan ajastaan päiväkodeissa. Tutkielma sijoittuu pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan hoivakotiin, jonka yhteydessä toimii päiväkoti. Yksiköiden välillä on pyritty kehittämään yhteistä toimintaa lasten ja muistisairauksia sairastavien vanhusasukkaiden välillä. Mitä tapahtuu, kun nämä hoivainstituutiot yhdistetään yhteiseksi yksiköksi? Tutkimuskentällä on ehdotettu siirtymää ikääntyneiden toimintakyvyn näkökulmasta kohti toimijuutta. Ikääntyneitä tulisi tarkastella valintoja tekevinä, toimivina subjekteina silloinkin, kun toimijuus on heikkenemässä muistisairauksien vuoksi. Toimijuuden ulottuvuuksia ovat yksilön haluaminen, kykeneminen, voiminen, osaaminen, tunteminen ja täytyminen, jotka ovat yhteydessä toisiinsa ja tilanteiden kontekstiin moniulotteisena kokonaisdynamiikkana. Tutkimusten mukaan ikäpolvien kanssakäyminen voi tuottaa iloa ja edistää ikääntyneiden aktiivisuutta hoivakotiympäristössä. Jotta se voi olla mielekästä molemmille ikäryhmille, suunnittelussa ja toteuttamisessa on kuitenkin huomioitava yksilön ja kontekstin näkökulmat. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selvittää, millaista ikäpolvien kanssakäymistä hoivakodissa on, ja miten vanhusasukkaiden toimijuus siinä ilmenee. Toinen tutkimuskysymys laajentaa näkökulman yksilöstä rakenteisiin: millaisena kokonaisdynamiikkana ikäpolvien kanssakäyminen näyttäytyy toimijuuden kontekstissa? Tutkielman aineisto on kvalitatiivinen. Se kerättiin etnografisen havainnoinnin ja yksikön työntekijöille toteutettujen ryhmähaastattelujen avulla. Tutkielmassa havainnoitiin noin kahtakymmentä vanhusasukasta hoivakodin arjessa. Pääpaino oli lapsille ja vanhusasukkaille järjestettyjen yhteisten tapahtumien havainnoinnissa. Yhteisiä tapahtumia olivat viisi lauluhetkeä, kaksi koululaisten vierailua, ystävänpäiväjuhla ja laskiaisrieha. Havainnoinnin tarkoituksena oli saada tietoa siitä, miten ikääntyneiden toimijuus ilmenee kanssakäymisessä ja millaisia haasteita siihen voi liittyä. Työntekijöille toteutettiin kolme ryhmähaastattelua: haastattelut erikseen kummallekin yksikölle ja yksi yhteishaastattelu. Kuhunkin haastatteluun osallistui kuusi työntekijää. Niiden tarkoituksena oli tukea havainnointiaineistoa ja tuoda esiin työntekijöiden ymmärrystä vanhusasukkaiden ja lasten välisestä kanssakäymisestä omissa yksiköissään suhteessa niiden toimintakulttuureihin ja rakenteisiin. Haastatteluiden kautta saatiin tietoa siitä, millaista toimijuutta työntekijät näkevät ja toivovat kanssakäymisen tuottavan, sekä siitä, millaisia ratkaisuja ilmenneisiin haasteisiin voidaan löytää. Tutkielman tulosten mukaan ikääntyneiden toimijuus näyttäytyy ikäpolvien kanssakäymisessä erilaisina toiminta-alueina. Toimintaalueita ovat yhteisen toiminnan katseleminen ja seuraaminen, osallistuminen ja kehon kieli, puhe ja äänet, tunteiden ilmaisu, passiivisuus sekä aktiivinen vetäytyminen. Pääasiassa lasten näkeminen virittää vanhusasukkaissa eri tavoin ilmeneviä ilon ja ihastuksen tunteita, mutta tilanteittain vaihdellen myös passiivisuutta tai vetäytymisen halua. Toimijuuden kontekstista tarkasteltuna kanssakäymiseen vaikuttavat neljä toisiinsa liittyvää rakenteellista ulottuvuutta, joihin voi liittyä erilaisia haasteita. Ulottuvuuksia ovat osallistujat ja toiminnan sisältö, hoitajien roolit, resurssit, eli aika ja paikka, sekä yksiköiden toimintakulttuurit ja -käytännöt. Ulottuvuudet muodostavat dynaamisen kokonaisuuden ja määrittävät osallistujien toimijuutta kanssakäymisen tilanteissa. Tutkielman tuloksia voi soveltaa ikäpolvien kanssakäymisen suunnittelussa ja kehittämisessä hoivakotiympäristöissä. Tutkielma liittää ilmiön toimijuuden teoreettiseen viitekehykseen, josta käsin sitä ei aikaisemmissa tutkimuksissa ole tutkittu. Tulokset laajentavat myös toimijuuden näkökulmia ikäpolvien välisiin suhteisiin ja kontekstiin. Tarkoituksena on herättää keskustelua siitä, miten ikäpolvien kanssakäymistä voidaan soveltaa palveluverkostossa ja siten lieventää ikäpolvien eriytymistä toisistaan.

This research aims to examine the identity construction processes of sexual and gender minorities who are also a part of visible ethnic minorities. There is very little research conducted on the topic by social psychology scholars in the Finnish context. The present research is interwoven with critical social psychology drawing its’ framework from intersectional theory, queer theory, and notions of hybrid identity, theorized by Ang (2001), Bhabha (2012) & Hall (1999). The main framework of the study is constructionism which treats the established understandings of the social world and identities as phenomena that are constructed in social practices, rather than as natural truths (see e.g. Gergen, 1985). This research examines how and in relation to which social environments BIPOC and queer identities are constructed, whilst considering how local and global interlocking systems of oppression and privilege challenge and enable such identity negotiations which are done from a state of “in-betweenness” of cultural identities as visible ethnic minorities often describe, and hybridity theories suggest. Using the framework of intersectionality and hybridity capacitates the examination of both, challenges, as well as possibilities of identity construction from the intersections of BIPOC and queer identities in the Finnish context. The research questions are: 1. What kind of challenges and possibilities of cultural identity construction do BIPOC and queer people face in the Finnish context? a. How were the intersections of their identities negotiated? b. How did hybridity figure in their identity negotiations? The data consists of three focus group interviews conducted in the context of insider research. The analysis method used was Reflexive Thematic Analysis. As a result, three themes were generated from the data: (1) Hybrid identity as a necessity, (2) Queerness is white, and (3) Hybrid identity is inherently queer. The analysis suggests that queerness and BIPOC:ness create an intersection of identities, which demand and enable hybrid construction of identities, not only in terms of cultural or BIPOC identity but also in terms of queerness. However, identity construction is done in relation to the available communities which either support and enable exploring and constructing such identities or challenge and limit these processes.

Työssäni tarkastelen Suomessa kouluampumisten jälkeen yleistyneitä koulu-uhkauksia ja tutkin, liittyykö niihin samanlaisia piirteitä kuin toteutuneisiin kouluampumistapauksiin. Tähänastisen kansainvälisen sosiaalitieteellisen tutkimuksen valossa tiedetään, että kouluampujat ovat yleensä miespuolisia ja teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia. Iskut sijoittuvat usein maaseutumaisille tai lähiömäisille paikkakunnille, eivät suurkaupunkeihin. Tekijät ovat saaneet haltuunsa aseen ja joillakin heistä on ollut diagnosoituja mielenterveysongelmia. He ovat useimmiten tulleet kiusatuiksi tai muuten syrjäytyneet kouluyhteisöstään. Ulossuljetuksi tuleminen omasta kouluyhteisöstä voi aiheuttaa yksilössä häpeää ja katkeruutta, mikä saattaa pitkittyessään purkautua aggressiivisena iskuna toisia ihmisiä kohtaan. Ostrakistiset, ulossulkevat rakenteet ovat usein läsnä etenkin pienten paikkakuntien kouluissa, jossa ihmisten sosiaaliset verkot ovat tiiviit ja kaikki tuntevat toisensa. Ostrakismin kokemus tällaisessa yhteisössä voi olla intensiivisempi kuin suurissa, moniulotteisemmissa yhteisöissä. Tämä saattaa lopulta johtaa niin sanottuun häpeäraivon purkaukseen muita kohtaan. Työssäni tutkin, missä määrin koulu-uhkauksissa ilmenee kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, ja liittyykö uhkauksiin ostrakistisista rakenteista juontuvaa turhautumista ja häpeäraivoa omaa kouluyhteisöä kohtaan. Aineistoni on poliisin tutkintailmoitukset ja esitutkintapöytäkirjat koulu-uhkauksista 27 kuukauden ajalta vuodesta 2010 alkaen. Asiakirjojen vertailussa hyödynnän Charles Raginin kvalitatiivisen vertailevan analyysin keinoja (Qualitative Comparative Analysis, QCA). Muodostan aineistosta löydettävistä tapausten ominaisuuksista dikotomisia muuttujia. Kun aineisto koodataan muuttujien mukaan, kokonaiskuva tapausten tyypillisistä piirteistä ja piirteiden yleisyydestä tarkentuu. Tutkin ensin kaikkia tapauksia niiden saamien muuttujien arvojen perusteella ja esitän aineiston jakautumisen muuttujien arvojen mukaan. Sen jälkeen syvennyn tapausten kvalitatiiviseen sisältöön ja luokittelen uhkaustapauksia pienempiin ryhmiin sen mukaan, miltä ne toistuvan tarkastelun ja ymmärtävän luentatavan perusteella näyttävät. QCA ja ymmärtävä luenta täydentävät toisiaan heterogeenisen aineistoni tutkimisessa. Koko aineistoni ei näytä jakavan kouluampumisille tyypillisiä piirteitä, mutta aineistoni vakavimmille tapauksille ja kouluampumisille yhteistä on usein tekijän sukupuoli, ikä, ongelmat sosiaalisessa elämässä sekä alueellinen sijoittuminen maaseutumaiselle tai pikkukaupunkimaiselle paikkakunnalle. Toteutuneista kouluampumisista uhkaukset poikkeavat siinä, että myös naispuoliset henkilöt tekevät koulu-uhkauksia, tosin miespuolisia harvemmin. Aineistossani oli myös kaksi vakavaa, toteutunutta väkivaltatapausta. Ymmärtävän luennan perusteella voi todeta, että näihin väkivaltatapauksiin liittyy vahvasti ostrakismin ja häpeäraivon kokemuksia. Samanlaista häpeää ja aggressiivisuutta liittyi myös muihin aineistoni vakaviin uhkaustapauksiin. Tutkimukseni valottaa koulu-uhkausten moninaisuutta. Yli kymmenesosa aineistostani näyttäytyy vakavina tapauksina ja niihin liittyy samanlaisia piirteitä, kuin kouluampumisiin. Tällaista tapausta voi pitää eräänlaisena uhkaajan antamana ennakkovaroituksena. Myös monet kouluampujat ovat antaneet viitteitä aikeistaan ennen iskuaan, joten uhkauksiin tulee suhtautua kaikella vakavuudella. Vakavimpien tapausten ohella aineistoni osoittaa, että koulu-uhkaus voi olla ilkivaltainen teko, henkilökohtainen uhkaus, avunhuuto omiin ja kouluun liittymättömiin ongelmiin tai pelon ilmapiirin vuoksi koulu-uhkaukseksi tulkittu ilmiö. Työni vahvistaa uhkausten ja etenkin aineistoni toteutuneiden väkivaltatapausten osalta oletusta, että kouluampumiset ja -uhkaukset käsittävän ilmiön juuret ovat yhteisöjen rakenteessa ja ostrakismin kokemuksessa. Yhteenveto-osiossa arvioin myös kansainvälisten koulu-uhkausten käsittelyyn kehitettyjen välineiden soveltamismahdollisuuksia Suomessa.

Tässä maisterintutkielmassa keskitytään saavuttamattoman halun kokemukseen ja mitattuun minuuteen liittyvään terveemmän minuuden illuusioon. Tutkielma korostaa itsensä mittaamisen merkitystä terveyden edistämisessä ja analysoi sitä Jaques Lacanin saavuttamattoman halun, Michel Foucaultin itsen teknologioiden sekä itsensä hallinnan käsitteen valossa. Tutkimuskysymykset liittyvät terveemmän ideaaliminän muotoutumiseen, puettavien terveyttä mittaavien laitteiden toimijuuteen ja narratiiveihin itsen mittaamisessa. Teoriaosuus korostaa terveyteen liittyvän datan hyödyntämisen yhteiskunnallista keskustelua ja itsensä mittaamisen teknologioiden roolia terveydenhallinnassa. Terveiden elämäntapojen tukeminen on tutkimuksen tärkeä yhteiskunnallinen painopiste. Samalla se rakentaa edellä mainituista teorioista toimivan viitekehyksen ja pohjan tutkimukselle. Tutkielma on toteutettu aiheen subjektiivisuudesta ja kokemuksellisuudesta johtuen laadullisin menetelmin. Tutkielman tieteenfilosofisen pohjan muodostaa postruktionalistinen tieteenfilosofia. Aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti ja analyysin viitekehyksenä toimivat edellä mainitut teoriat. Lisäksi haastatteluissa on hyödynnetty photo elicitation -menetelmää aineiston keräämisessä. Tutkielman tulokset tuovat uutta ymmärrystä itsensä mittaamisen yhteydestä saavuttamattomaan haluun ja itsen teknologioihin. Ne osoittavat, että terveemmän ideaaliminän muodostuminen käsittää fyysiset, henkiset ja suorituskykyyn liittyvät näkökohdat ja paljastavat yksilöihin vaikuttavat valtarakenteet ja ajatukset itsensä hallinnasta. Lisäksi tutkielma osoittaa, miten puettava laite ja sen tarjoama data vaikuttavat yksilön toimintaan ja identiteettiin. Laite toimii subjektina yksilön ollessa samalla alisteinen valtarakenteille. Tulokset laajentavat ymmärrystä itsensä mittaamisen teknologioista ja niiden vaikutuksesta yksilön käyttäytymiseen. Lisäksi tutkielma yhdistää Lacanin ja Foucaultin teorioita itsensä hallintaan, tarjoten uuden näkökulman ilmiöön. Swanin (2013) huomiot siitä, miten ihmiset eivät ajattele asioita tilastollisesti vaan tarinallisemmin, osoittavat, että terveysdatan saattaminen laadulliseen muotoon voi auttaa yksilöitä ymmärtämään omaa kehoaan paremmin ja tarinallistamaan sen. Tämä tekee ideaaliminästä merkityksellisen, koska se mahdollistaa yksilön kehon tarinallistamisen. Tutkielma luo sovellettavan jaottelun saavuttamattoman halun ja itsensä hallinnan analysoinnille, ja jaottelua on mahdollistaa hyödyntää ja soveltaa myös jatkotutkimuksissa. Samalla tutkielma onnistuu dokumentoimaan mielenkiintoisen hetken tässä ajassa, jolloin opettelemme elämään suhteessa digitaaliseen minäämme kuvitellen datan tekevän meidät todeksi. Tutkielma osoittaa, että terveempi ideaaliminä on dynaaminen ja monimutkainen kokonaisuus, joka liittyy sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin ja suorituskykyyn. Puettava laite ja sen tarjoama data vaikuttavat yksilön identiteettiin ja toimintaan toisintaen niitä, samalla kun yksilö on erilaisten valtarakenteiden vaikutuspiirissä. Motivaatio laitteen käyttöön voi olla monisyinen ja liittyä muihin tavoitteisiin, kuten terveyden tavoitteluun. Itsehallinnan ja datan seurannan kokemus tukevat terveellisiä elämäntapoja, mutta voivat myös lisätä stressiä. Samaan aikaan yksilöillä voi olla ristiriitainen suhde laitteeseen.

Maisterintutkielmani käsittelee ilmastoahdistusta. Tutkin sitä, miten eri ilmastoahdistuksen sisältämät tunteet ja käyttäytymistavat, ilmastohuolen takana olevat motivaatiot ja ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetyt selviytymisstrategiat ilmenevät ja kuinka paljon niitä esiintyy. Lisäksi tutkin, onko näillä asioilla yhteyttä sukupuoleen ja ikään. Tutkin vielä, ovatko huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat yhteydessä toisiinsa. Käytän teoreettisena taustana sosiokognitiivista teoriaa ympäristöhuolesta (socio-cognitive theory for environmental concern) ja transaktionaalista selviytymismallia (transactional model of coping). Ilmastoahdistuksen määrittelemisessä olen hyödyntänyt tutkimustietoa liittyen sen eri ulottuvuuksiin. Tutkielmani siis nojaa vahvasti aiempaan tutkimukseen ja teoriaan, mutta olen avoin myös uusille aineistosta esiin nouseville ilmiöille. Aineistoni on Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeen keväällä 2019 tekemä kysely, jossa kysytään ympäristöahdistukseen liittyviä kysymyksiä. Kysely on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille. Kyselyyn on vastannut yhteensä 538 henkilöä. Teen tutkielmani ns. mixed methods research -lähestymistavan mukaisesti, eli käytän sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Käyttämäni analyysimenetelmät ovat sisällönanalyysi, kvantifiointi, faktorianalyysi, varianssianalyysi ja korrespondenssianalyysi. Tutkielmani tulokset osoittavat, että ilmastoahdistuneet ihmiset voivat kokea surua, pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, epävarmuutta, huolta, toivoa, toivottomuutta, turhautuneisuutta, avuttomuutta/voimattomuutta, vihaa/ärtymystä ja ristiriitaisuutta. Myös toisten syyttely/asian ulkoistaminen ja ympäristöystävällinen käyttäytyminen ovat ilmastoahdistukseen kuuluvia ilmiöitä. Ilmastoahdistusta koetaan eri syistä, joita ovat egoistien huoli, altruistinen huoli ja biosfäärinen huoli. Ilmastoahdistuksen kanssa selviytymisessä käytetään erilaisia strategioita, joita ovat ongelmakeskittynyt strategia, merkityskeskittynyt strategia ja tunnekeskittynyt strategia. Ongelmakeskittyneen strategian mukainen toiminta on yleistä, sillä sitä esiintyy noin 46 prosentilla vastaajista. Häpeää ja egoistista huolta esiintyy kaikkein vähiten, ei juuri ollenkaan. Biosfäärinen huoli näkyy esimerkiksi huolena eläimistä tai ympäristöstä koko maapallon tulevaisuuden kannalta. Altruistinen huoli näkyy esimerkiksi huolena omien lapsien tulevaisuudesta. Egoistinen huoli näkyy huolena vain omasta tulevaisuudesta. Ongelmakeskittynyt strategia näkyy paljolti ympäristöystävällisenä käyttäytymisenä. Tunnekeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi ilmastonmuutoksen vakavuuden vähättelynä. Merkityskeskittynyt strategia näkyy esimerkiksi tutkimustiedon arvostamisena. Tutkielmani osoittaa tukea asettamalleni hypoteesille 1: ”Nuoret ja naiset ilmaisevat enemmän ilmastoahdistukseen liittyviä tunteita kuin muut”. Naiset käyttäytyvät enemmän ongelma- ja merkityskeskittyneiden strategioiden mukaisesti kuin miehet. Tutkielmani mukaan huolen motivaatiot ja selviytymisstrategiat eivät ole merkittävästi yhteydessä toisiinsa. Tutkielmani ei osoita tukea hypoteesille 2: ”Biosfäärinen ja altruistinen huoli ennustavat ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”. Hypoteesi 3: ”Biosfäärinen huoli ennustaa huolen motivaatioista kaikkein todennäköisimmin ongelmakeskittynyttä ja merkityskeskittynyttä strategiaa”, saa lievää tukea. Tutkielmani osoittaa vahvaa tukea hypoteesille 4: ”Egoistinen huoli ei ennusta ainakaan ongelmakeskittynyttä, tai merkityskeskittynyttä strategiaa”.

Tässä tutkielmassa tarkastelen advocacy coalition frameworkia (ACF) hyödyntäen ilmastolakiin johtanutta prosessia. Ilmastolaki astui voimaan pääministeri Juha Sipilän hallituskauden alussa vuonna 2015 pitkään jatkuneen lakia ajaneen kampanjan tuloksena. Ilmastolakia voidaankin pitää laajan Polttava Kysymys nimisen koalition voittona. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää ketkä ilmastolain syntymiseen pyrkivät aktiivisimmin vaikuttamaan ja löytyikö prosessissa muita koalitioita tai kuuluiko samaan ilmastolakia ajaneeseen koalitioon muita toimijoita kuin ilmastolakia ajaneen koalition ilmoittamat. Selvitän advocacy coalition frameworkiin tukeutuen ilmastolainalasysteemin koostumuksen sen keskeiset uskomuskoalitiot ja koalitiot laajaa lausuntoaineistoa käyttäen. Lisäksi taustahaastattelujen avulla selvitän myös löytyneiden koalitioiden resursseja sekä ilmastolain syntymistä edesauttaneita alasysteemin ulkopuolisia tekijöitä. Alasysteemi on advocacy coalition frameworkin mukaan se paikka, jossa politiikan muutos tapahtuu. Alasysteemiin kuuluu kaikki ne tahot, jotka pyrkivät aktiivisesti ja säännönmukaisesti vaikuttamaan tietyn politiikkalohkon alalla. Alasysteemin sisältä löytyy puolestaan erilaisia uskomuksiin perustuvia koalitiota, jotka toimintaa keskenään koordinoidessaan muodostavat koalition. Koalitioilla on käytössään erilaisia resursseja, joista yhtenä tärkeimmistä voidaan pitää formaalia ja legaalia oikeutta käyttää valtaa. Politiikan muutos ei kuitenkaan ole useimmiten mahdollinen ilman alasysteemin ulkopuolelta tulevaa niin sanottua shokkia, joista useimmiten tärkein on hallitsevan koalition muutos. Ilmastolaki nytkähti toden teolla eteenpäin ja käytännössä varmistui vuonna 2011, kun se kirjattiin pääministeri Jyrki Kataisen johtaman hallituksen ohjelmaan. Aineistoni ajoittuukin vuosille 2013-2015. Alasysteemi määrittyykin tänä aikana aktiivisesti ilmastolain parissa toimineiden ja siihen vaikuttamaan pyrkineiden tahojen perusteella. Aktiivisuuden määrittelemiseksi olen käyttänyt kolmea lain kannalta tärkeää kohtaa, joista on saatavilla julkista tietoa 1) ilmastolakia valmistellut seminaari 2) ilmastolakiluonnoksesta jätetyt lausunnot ja 3) valiokuntakuulemiset. Tutkielman tärkeimmän aineiston muodostavat lakiluonnoksesta jätetyt lausunnot, joista käsittelyyn alasysteemin hahmottumisen jälkeen päätyi 34 kappaletta. Lausuntojen avulla etsittiin politiikan ytimen (policy core) uskomuksiin perustuvia uskomuskoalitioita. Aineiston teemoittelussa apuna käytettiin Atlas.ti ohjelmaa. Koodausrunko perustuu ilmastolain historiaan sekä kummankin havaitun koalition tärkeimmän toimijan edustajan haastatteluista saatuihin tietoihin. Tutkielman tulokset eivät tarjonneet yllätyksiä. Alun perin lausunnon ilmastolaista jätti 68 eri tahoa, joista aktiivisiksi voitiin laskea 34. Lisäksi ympäristöministeriö lain valmistelusta vastanneena ministeriönä oli yksi aktiivisista alasysteemin toimijoista eli kaiken kaikkiaan ilmastolain alasysteemiin kuului 35 eri tahoa. Jo pelkästään Polttava Kysymys -koalitioon kuului kampanjan mukaan 34 eri toimijaa, joista suurin osa ei lopulta kuulunut ilmastolain alasysteemiin. Lausuntojen perusteella muodostui kaksi erillistä uskomuskoalitiota. Toinen näistä ajoi mahdollisimman sitovaa ja soveltamisalaltaan laajaa ilmastolakia. Toinen puolestaan vastusti ilmastolakia ja varsinkin sen sitovuutta ja soveltamisalan ulottamista myös päästökauppasektoriin. Toinen näistä käsitti Polttava Kysymys -koalitioon alun perinkin kuuluneiden järjestöjen lisäksi myös Sitra ja Ilmastopaneeli. Toiseen puolestaan useita elinkeinoelämän keskusliiton jäsenliittoja, työ- ja elinkeinoministeriö, maa-ja metsätalousministeriö, Motiva sekä MTK. Tarkasteltaessa toimijoiden keskinäistä koordinaatiota haastattelujen avulla havaittiin, että koalitiot kutistuivat pieniksi. Laajaa ja sitovaa ilmastolakia ajanut koalitio käsitti vuosina 2013-2015 vain viisi toimijaa ja tätä tavoitetta vastustanut koalitio vain neljä toimijaa. Tärkein ilmastolakiin vaikuttanut alasysteemin ulkopuolinen tekijä oli vähemmän yllättäen vuoden 2011 eduskuntavaalit ja niitä seuranneet hallitusneuvottelut, joiden myötä ilmastolakiin positiivisesti suhtautuneet puolueet Vihreät, Vasemmistoliitto ja SDP päätyivät hallitukseen ja ilmastolaki erityisesti Vihreiden ajamana hallitusohjelmaan. Katsaus resursseihin paljasti hieman yllättäen sen, että ilmastolakia ajaneella koalitiolla oli lopulta jopa hiukan paremmat resurssit kuin sitä vastustaneella koalitiolla.