Browsing by Title

Japan today faces a series of issues ranging from unsatisfactory working conditions to labor shortages across all sectors, culminating in a labor crisis. To overcome this crisis, the Japanese government led by the Liberal Democratic Party has begun to implement reforms bundled under the “Work Style Related Reform Laws”. In addition, businesses have introduced wage increases after 30 years of stagnation. Several extensive research has been conducted over the years on specific issues such as low unemployment rate or low birth rate. However, none have examined the overall labor issue in terms of crisis. Applying the institutionalist and comparative political economy approaches, this thesis aims to evaluate the potentiality of Japan in overcoming the labor crisis.Using previous research, government data and reports, the thesis examines various aspects related to working life and then compares Japan to Finland, another country where the trend is following a similar path to Japan, exploring the overall labor situation in both countries. Central objective of the thesis is to answer if it is possible for Japan to overcome the labor crisis and what needs to be done to achieve societal transformation. The labor crisis is at a critical point in Japan today, but the foundation for societal transformation exists as all stakeholders; the government, businesses, and the people are in agreement for the need for change. What is more, small actions are starting to be taken and once transformative reforms are enacted, Japan may be able to overcome the labor crisis.

Tutkimuksessa tarkastellaan Etelä-Amerikan alueellista poliittista integraatiota 2000-luvulla uusimman latinalaisamerikkalaisen yhteistyöfoorumin Unasurin kontekstissa. Integraatiolla tai vastaavasti alueellisella integraatiolla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa valtioiden välistä poliittisesti organisoitua yhteistyötä. Tutkin Unasurin jäsenmaiden presidenttien pitämiä puheita ja haastatteluja aikaväliltä 2005 – 2013 ja vertaan näistä esiin nousseita ilmiötä selittäviä tekijöitä konkreettisiin aikakauden tapahtumiin Grounded Theory - menetelmällä. Taustamuuttujina käytän alueellisen kaupan lisääntymistä sekä mantereen sisäisten infrastruktuurin parannushankkeiden toteutusastetta 2000-luvulla. Prosessia ovat pyrkineet selittämään niin eurooppalaiseen kehitykseen nojaavat integraatio-teoreetikot kuin nk. kolmannen maailman kontekstiin keskittyvät regionalismiteoreetikotkin, jotka ovat haastaneet Euroopan unionin pohjalta kehitettyjen integraatiota selittävien mallien sovellettavuuden muiden alueiden kehitykseen. Tässä tutkimuksessa yhdistetään näiden kahden teoreettisen suuntauksen teorioita integraatiosta, alueellistumisesta ja valtioiden välisestä yhteistyöstä. Keskeisiksi prosessia selittäviksi tekijöiksi nostetaan valtioiden presidenttien artikuloimat intressit, jotka analysoitavan aineiston perusteella ovat samalla alueen valtioille yhteisiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään siten sekä neofunktionalismia että nk. uutta regionalismia, jotka on aikaisemmin nähty toistensa vastakohtina. Tarkoituksena on pyrkiä sovittamaan nämä kaksi teoriasuuntausta yhteen ja mahdollisesti löytämään uusia selittäviä tekijöitä GT-metodin kautta.

Lineaariset sekamallit mahdollistavat jatkuvaluonteisen vastemuuttujan mallintamisen yksilötason kiinteillä tekijöillä ja ryhmäkohtaisilla satunnaisilla tekijöillä. Mallin kiinteät tekijät selittävät vastemuuttujan systemaattista vaihtelua, kun taas mallin satunnaiset tekijät selittävät vastemuuttujan satunnaisvaihtelua. Mallin satunnaisosan avulla voidaan arvioida ryhmien sisäisen ja välisen vaihtelun luonnetta. Tällainen aineistossa vallitsevien kovarianssirakenteiden huomioiminen mahdollistaa löydetyn mallin yleistämisen myös sellaisiin ryhmiin, joiden havaintoja eli mittaustuloksia ei käytetty mallia muodostettaessa, mutta joiden ajatellaan kuuluvan samaan perusjoukkoon. Tässä pro gradu -tutkielmassa esitetään lineaaristen sekamallien teoriaa ja näytetään, miten lineaarisia sekamalleja voidaan soveltaa järvien kasviplanktonin tilan arvioinnissa. Päätavoitteena oli selvittää, miten järvien kasviplanktonin tilan arviointia ja seurantaa voitaisiin tehostaa lineaarisilla sekamalleilla. Runsasjärviselle Suomelle kattava järvivesien tilan seuranta on haasteellista, ja valitettavasti tärkeiden biologisten muuttujien seuranta on monin paikoin puutteellista. Järvien tilan arvioinnissa käytetään luokittelua, joka tehdään kuuden vuoden välein. Tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan yhtä luokittelussa käytettyä biologista laatutekijää kasviplanktonia ja sen kolmea luokittelumuuttujaa, joista on olemassa niukemmin mittauksia. Kullekin muuttujalle muodostettiin lineaariset sekamallit olemassa olevan aineiston pohjalta. Selittäjinä malleissa oli aineistossa kattavammin edustettuja muuttujia. Tarkoituksena oli selvittää, voidaanko näiden kolmen tärkeän muuttujan arvoja estimoida luotettavasti lineaarisilla sekamalleilla kun suorat mittaukset puuttuvat. Tällöin järvikohtaiset arviot kasviplanktonmuuttujien tilasta perustuisivat kattavampaan aineistoon, ja entistä useammalle järvelle saataisiin laskettua kyseiset arviot luokittelua varten. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, mitkä muuttujat selittävät muuttujien systemaattista vaihtelua, ja mitkä tekijät vaikuttavat muuttujien satunnaisvaihteluun ja miten. Tutkimusta varten muodostettiin vuodet 2006—2012 kattava havaintopaikka- ja päivämääräkohtainen paneeliaineisto Suomen järvien kasviplankton- ja fysikaalis-kemiallisten muuttujien havaintoarvoista. Jotta mahdollisimman moni puuttuva arvo saatiin täydennettyä estimaatilla, käytettiin kaksivaiheista mallinnusta. Puuttuvat arvot täydennettiin ensin parhaan mallin antamilla estimaateilla, jonka jälkeen mallista rajattiin sellainen selittäjä pois, josta oli vähiten havaintoarvoja, ja loppuja puuttuvia arvoja täydennettiin rajatun mallin estimaateilla. Kaikille kolmelle vastemuuttujalle löydettiin luotettavat lineaariset sekamallit ja muuttujista olevien arvojen määrä saatiin nelinkertaistettua. Edustettujen vesimuodostumien määrää saatiin kasvatettua viidenneksellä. Satunnaisosan perusteella muuttujien satunnaisvaihtelua selittää enimmäkseen vuosi, mutta yhden muuttujan kohdalla myös kuukaudella näyttäisi olevan vaikutusta. Koska muuttujien havaintoarvot saadaan samoista näytteistä, tutkimus alleviivaa sekä vuosi- että kuukausiedustuksen tärkeyttä näytteenotossa. Ennen kaikkea tässä tutkielmassa osoitetaan, että lineaarisilla sekamalleilla voidaan saavuttaa kattavampaa järvien tilan arviointia tuottamalla täydentäviä estimaatteja luokittelussa käytetyistä tärkeistä muuttujista niille järville, joista mittaukset puuttuvat tai ovat vähäiset.

Tässä tapaustutkimuksessa on seurattu kolmen virtuaalisen Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmän (PVP) ryhmäprosessien lisäksi ryhmien aktiivisimpien jäsenten toipumista sekä heidän kokemiaan hyötyjä eri PVP-ryhmissä ja eri ryhmätoiminnan vaiheissa. Aiempia tutkimuksia, jotka olisivat perustuneet samankaltaiseen tutkimusasetelmaan, ei aineistohaussa löytynyt. Aineistona tutkimuksessa on käytetty jäsenten palveluun lähettämiä ryhmätekstiviestejä. Menetelmiä ovat sisällön erittely sekä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Ryhmiä seuraamalla ja niitä toisiinsa vertaamalla on selvitetty, missä ryhmätoiminnan vaiheissa jäsenet ilmaisevat tyytyväisyyttään PVP-palvelua sekä oman ryhmänsä toimintaa kohtaan. Jotta PVP:ssä koettu hyöty olisi eroteltavissa muusta haetusta avusta, on myös tulkittu viestejä, joissa tästä muun avun hakemisesta puhutaan. On myös huomioitu aikaperspektiivi ja tulkittu, kannustavatko ryhmät muun avun hakemiseen ja missä ryhmätoiminnan vaiheessa muuta apua haetaan. Yksilötason sisällönanalyysi on toteutettu seuraamalla aktiivisten jäsenten viestejä ryhmätoiminnan alusta sen loppuun saakka. Viesteistä on tunnistettu jäsenten edistymistä niin Prochaskan ja DiClementen transteoreettisen muutosvaihemallin avulla kuin myös soveltamalla tutkijoiden luokitteluja siitä, miten virtuaalinen ryhmätuki voi edesauttaa yksilön toipumista. Tarkastelen, ovatko PVP-ryhmät edistäneet yksilöiden toipumista tutkijoiden määrittelemien teoreettisten mallien mukaisesti. Tulokset vahvistivat aiempia löydöksiä, joiden mukaan viestintä virtuaaliryhmissä keskittyy pääasiassa muutamalle aktiiviselle jäsenelle. Ryhmien aktiivisten vaiheiden pituudet vaihtelivat aktiivisimman ryhmän kahden–kolmen kuukauden elinkaaresta epäaktiivisimman ryhmän pariin viikkoon. Aktiivisessa vaiheessa jäsenet olivat tyytyväisimpiä palveluun, kokivat hyötyneensä palvelusta eniten ja he olivat optimistisimpia omasta toipumisestaan. Jäsenet olivat ohjattua ryhmää lukuun ottamatta suurin piirtein samalla lähtötasolla ja he olivat ryhmän alussa pääasiassa akuutissa pelaamisvaiheessa. Nopea ryhmän kokoaminen ja jäsenten samalla muutosvaiheen lähtötasolla oleminen edistivät aktiivista ryhmäkeskustelua. Seurantajäsenistä suurin osa edistyi PVP:hen osallistumisen aikana, ja monet kokivat PVP:n myötävaikuttaneen edistymiseensä. Viisi seurantajäsentä yhdeksästä ei pelannut lainkaan PVP:hen osallistumisen aikana. Kuitenkaan ei ole selvästi eroteltavissa, mikä on lopulta palvelun ansio, sillä myös muita apukeinoja käytettiin runsaasti. Aktiivisimmassa ryhmässä jäsenet raportoivat eniten muun avun hakemisesta, kehuivat eniten ryhmäänsä, ilmaisivat rakentavimmin kritiikkiä sekä olivat huolestuneimpia ryhmän aktiivisuuden laskusta. Edellä mainittu viittaa siihen, että aktiivisimman ryhmän jäsenet kokivat muihin ryhmiin verrattuna suurempaa koheesiota. Näyttäisi siltä, että ainakin tämän tyyppinen virtuaaliryhmätuki voi – monesta syystä johtuen – tarjota vain melko lyhytaikaista tukea. Moni jäsen kuitenkin kokee, varsinkin palvelun alussa, hyötyneensä tuesta. Vaikka ryhmässä tapahtuvat prosessit ovat pitkälti ennustamattomia, voitaneen virtuaaliryhmien toimintaa kuitenkin monella tavalla edistää. Tämän selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Tapaustutkimukselle ominaiseen tapaan tuloksista on johdettu useita kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjille sekä pohdittu virtuaalisten vertaistukiryhmien sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä kvalitatiivisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia.

Tutkielmani käsittelee Elina Sanan Luovutetut-tietokirjaa ja sen aiheuttamaa laajaa julkista keskustelua. Graduni tarkoituksena on selvittää, miksi teos aiheutti poikkeuksellisen kiivaan kotimaisen ja osin kansainvälisenkin kohun. Keskustelu käynnistyi marraskuussa 2003. Teoksessa esitettiin, että Suomi luovutti jatkosodan aikana saksalaisille viranomaisille noin 3 000 sotavankia ja siviiliä. Näistä osa oli juutalaisia. Kirjan tietojen vuoksi Simon Wiesenthal -keskus lähetti tasavallan presidentti Haloselle selvityspyynnön. Tämän johdosta valtioneuvoston kanslia tilasi emeritusprofessori Heikki Ylikankaalta selvityksen jatkosodan ihmisluovutusten tutkimustilanteesta. Ylikankaan selvityksen pohjalta päätettiin käynnistää Kansallisarkiston hallinnoima tutkimusprojekti. Tutkielmani aineisto koostuu suomalaisista ja ulkomaisista sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuista uutisista, kolumneista, kirja-arvosteluista ja artikkeleista. Lisäksi olen käyttänyt Internetissä julkaistua aineistoa. Olen rajannut tutkimani keskustelun välille 1.11.2003–31.3.2004. Olen syventynyt Luovutetut-kohuun kolmesta eri näkökulmasta. Jatkosodan ihmisluovutukset ovat osa vaikeaa ja ikävää menneisyyttä. Nimitän niitä menneisyyden kipupisteeksi. Olen eritellyt jatkosodan varjopuolien käsittelystä esitettyjä näkökulmia. Keskityn etenkin puheenvuoroihin oman pesän likaamisesta ja Suomen osallisuudesta holokaustiin. Toiseksi, olen tarkastellut kohua akateemisen historiantutkimuksen ja maallikoiden kohtaamisena. Keskustelussa nousi vahvasti esille historiantutkimuksen tehtävä menneisyyden työstämisessä. Keskeisiä näkökulmia olivat, kuka saa tutkia historiaa, ja olivatko Elinan Sanan esittämät tiedot uusia. Kolmanneksi, olen tarkastellut jatkosodan ihmisluovutuksia muiden sodan varjopuolien rinnalla. Jatkosodan historiakuva on monivivahteinen, jossa nämä pitkään vaietut varjopuolet näyttäytyvät säröinä. Tutkielmani perusteella voi sanoa, että jatkosodan ihmisluovutukset olivat 2000-luvun alussa menneisyyden kipupiste. Keskustelijoiden enemmistölle tiedot luovutuksista ja suomalaisten tiiviistä yhteistyöstä saksalaisten kanssa olivat uusia ja hämmentäviä. Elina Sanan kirja osoitti, että jatkosodan historiakuva oli puutteellinen. Keskustelun varsinaisena katalyyttinä toimi Wiesenthal-keskuksen lähettämä kirje. Juutalaisten osuus luovutetuista nosti esille kysymyksen suomalaisten osuudesta holokaustiin, mikä lisäsi kiinnostusta ulkomailla. Historiantutkijat joutuivat kohussa puolustuskannalle. Heitä syytettiin vaikeiden asioiden tutkimisen laiminlyömisestä. Puolustukseksi he pyrkivät osoittamaan heikkouksia Sanan teoksesta ja korostamaan aiemman tutkimuksen merkitystä.

Opinnäytetyö tarkastelee parisuhdeväkivallan sovittelua. Tutkimus selvittää, miten parisuhdeväkivallan erityispiirteet huomioidaan sovittelussa ja miten sovittelun taustalla olevaan restoratiivisen oikeuden teoriaan kuuluvat ihanteet ja sovittelulle asetetut tavoitteet toteutuvat käytännössä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sovittelun väkivaltakäsityksen merkitystä rikoksen uhrin kannalta. Restoratiivisen oikeuden teoriassa ja sovittelua koskevassa kirjallisuudessa käsitetään parisuhdeväkivalta ensisijaisesti konfliktiksi tai seuraukseksi vuorovaikutusongelmista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksissa parisuhdeväkivallan luonne ymmärretään vallankäyttönä ja huomiota kiinnitetään väkivallan erilaisiin seurauksiin miehille ja naisille. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten sovittelu rikosoikeusjärjestelmää korvaavana tai täydentävänä menettelynä kykenee vastaamaan parisuhdeväkivallan erityshaasteisiin, kun huomioidaan, ettei sovittelussa mielletä vallankäyttöä keskeiseksi osaksi parisuhdeväkivaltaa. Opinnäytetyö ottaa samalla osaa laajalti käytävään keskusteluun miesten ja naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta sekä sukupuolten erilaisista asemista parisuhdeväkivallan uhreina. Sovittelua on tutkittu vain vähän sukupuolen ja vallan näkökulmasta, ja tutkimus on pääosin ollut sovittelutoiminnassa mukana olevien tekemää. Sovittelun kentän ulkopuolisen tekemä opinnäytetyö tarjoaa siksi uudenlaisen näkökulman parisuhdeväkivallan sovitteluun niin poliittisille päätöksentekijöille, viranomaisille kuin asiasta kiinnostuneille kansalaisillekin. Tutkimuksessa käytetään ensisijaisena aineistona parisuhdeväkivaltaa kokeneen miehen ja naisen haastattelua. Toissijaisena aineistona ovat kolme sovittelua käsittelevää keskustelutilaisuutta ja yksi aikaisempi sovittelututkimus. Käytetty metodi on lähiluku. Teoreettinen viitekehys rakentuu suomalaisista perhe- ja parisuhdeväkivaltaa käsittelevistä tutkimuksista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksessa parisuhdeväkivallan erityispiirteiksi on havaittu väkivallan luonne vallankäyttönä, väkivallan toistuvuus ja eskaloitumisen, uhrin vaikeus saattaa tekijä vastuuseen, ja se, että tekijä oikeuttaa väkivallan käyttöä. Kaikki nämä piirteet tulevat aineistossani esille, mutta kun sovittelutoimistossa tehtiin päätös tapausten ottamisesta sovitteluun, niitä ei joko huomioitu tai niitä ei koettu esteeksi sovittelun aloittamiselle. Tutkimus osoittaa, että sovittelulain (9.12.2005/1015) lähtökohtainen edellytys, että sovittelun osapuolet ymmärtävät sovittelun merkityksen, jäi toteutumatta. Tutkimuksessa tuli esille, että toistuvaa väkivaltaa sovitellaan vastoin lakivaliokunnan mietintöä (LaVM 13/2005 vp). Haastattelemani naisen kohdalla väkivalta oli ollut vakavaa ja sen toistuvuus oli tullut sovittelutoimistossa esille, mutta se ei ollut este sovittelun aloittamiselle. Myös miehen kokema väkivalta oli ollut toistuvaa, mutta hän oli sovittelussa ennen sovittelulain voimaantuloa. Aineisto osoittaa myös, että suuri osa sovittelun yleisistä tavoitteista jäi toteutumatta. Miehen kohdalla sovittelun merkitykseksi määrittyi oikeudenkäynnin välttäminen. Hän ei kokenut, että väkivallan tekijän kanssa olisi syntynyt kohtaamista, vaan hän koki sovittelun jatkona väkivallalle ja julkisena tilaisuutena hänen nolaamisekseen. Sovittelu ei ollut hänelle silloin myöskään tukea. Hän ei saanut korvauksia joihin hän olisi ollut oikeutettu. Haastateltu nainen koki sovittelun tukena sitä vastoin. Kummassakaan tapauksessa ei toteutunut sovittelun tavoite moraalisesta oppimisesta ja tekijän vastuunkannosta.Tutkimus osoittaa, ettei sovittelun konfliktiteorettinen ymmärrys väkivallasta tavoita väkivallan haavoittavuutta. Kotona tapahtuva väkivalta on pitkään mielletty perheiden yksityiseksi asiaksi, ja tilastojen mukaan suurin osa tästä väkivallasta kohdistuu naisiin ja seuraukset naisille ovat vakavammat. Tutkimus haastaakin pohtimaan, miten valta ja yhteiskunnalliset rakenteet näkyvät siinä, miten sovittelua käytetään juuri kotona tapahtuneen ja etupäässä naisiin kohdistuneen väkivallan sovitteluun.

Tutkielmani tavoite on avata Ranskan kansallisen rintaman perustajan Jean Marie Le Penin ideologian syntyperusteita. Haluan löytää tutkielmani kautta vastauksia siihen mikä ja millainen Le Penin ideologia on ja mille perusteille ideologia rakentui. Toisen tutkimuskysymykseni tarkoitus on avata Le Penin poliittisen johtajuuden käsite. Voiko menestystä ja pitkää uraa selittää karismaattisella johtajuudella, populismilla tai Ranskan yhteiskunnallisilla ongelmilla, kuten työttömyydellä. Tutkimusmenetelmänä käytän diskurssianalyysia, jonka avulla analysoin Le Penin vaalikampanjoita ja poliittisia keskustelunavauksia. Le Penin esiintymisissä on aina ollut läsnä voimakas patrioottisuus ja politiikan historiallinen kontekstointi, joiden avulla hän loi ajallisesti kestävän jatkumon itsensä ja kansallisen rintaman välille. Le Pen on rakentanut ideologiaansa jo 1970-luvun alusta lähtien johdonmukaisella tavalla ja hän on kyennyt hyödyntämään poliittisten jakolinjojen murroksen. Le Penin karismaattinen johtajuus kesti useita vaalitappioita ja muita takaiskuja toisin kuin monien muiden äärioikeistolaisten johtajien suhteen on käynyt. Tutkimustulosten perusteella voidaan johtopäätöksenä todeta, että Le Penin politiikassa on aito ideologinen pohja. Le Penin ja kansallisen rintaman ideologia rakentuu kansalaisuuden politisoitumiseen, jossa keskeinen vaikutin on schmittiläiset viholliskuvat ja käsitys homogeenisesta kansasta ja kulttuuriperimästä. Johtopäätöksenä voidaan todeta myös se, että Le Penin poliittinen menestys ja pitkä ura politiikan parissa ei ole perustunut vain johonkin yhteen tiettyyn elementtiin tai poliittiseen oivallukseen. Jean Marie Le Penin menestys ja uran pituus ovat monien eri elementtien ja osatekijöiden seurausta, jossa yhdistyvät poliittinen pelisilmä, identiteettipopulismi ja karismaattinen johtajuus. Le Penin johtajuus ei weberiläisessä mielessä koskaan rutinisoitunut, vaan hän säilytti asemansa uskottavana ja innostavana johtajana olosuhteista riippumatta. Le Penin merkitys ja ideologinen perintö kansalliselle rintamalle on edelleen merkittävä. Erityisen mielenkiintoinen huomio on myös kansallisen rintaman ideologian ja arvomaailman leviäminen myös valtavirtapuolueiden ulottuville ja kiinnostuksen kohteeksi. Valtavirtapuolueet ja poliittinen eliitti arvostelivat vuosikymmeniä Le Penin ja kansallisen rintaman politiikkaa pinnalliseksi ja populistiseksi ja nyt se herättää koko ajan entistä laajempaa kiinnostusta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten ilmastonmuutos näyttäytyy espoolaisnuorten elämässä ja millaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin nuoret ovat valmiita tarttumaan. Ilmastonmuutoksen ympärillä vellovaan keskusteluun liittyy käsitys siitä, että nuorempi sukupolvi tulee olemaan ilmastonmuutoksen ensisijainen kärsijä. Nuorempi sukupolvi ehtii elinaikanaan nähdä, mitä ilmastonmuutoksesta seuraa. Tutkimusten perusteella ihmisten motivaatio ilmastonmuutosta hillitsevään käytökseen on heikkoa, jos pelissä on oma mukavuus. Ilmastonmuutosta tulee tarkastella yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Ihmisten asenteet, avoimuus ja saatavilla oleva tieto ovat osa ihmisten ilmastoasenteita ja sopeutettavia ilmastotoimia. Valtioiden, yritysten ja kansalaisten on sopeutettava arkeensa ilmastonmuutosta hillitsevää käytöstä, jotta hiilidioksidipäästöt saadaan vähenemään. Tutkielmassa sovelletaan laadullista asennetutkimusta, jonka avulla selvitetään vastausta nuorten ilmastonmuutosta koskevan huolen tasoon ja kokevatko nuoret voivansa hillitä ilmastonmuutosta omalla käyttäytymisellään. Lisäksi tutkitaan, miten nuoret uskovat ilmastonmuutoksen näkyvän konkreettisesti heidän elämässään tulevaisuudessa. Aineisto kerättiin haastatteluilla, joihin osallistui kymmenen nuorta. Tämän tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, sillä tulosten perusteella valtaosa nuorista ei ole valmis sopeuttamaan ilmastonmuutosta hillitseviä käyttäytymismalleja elämäänsä, jos vaa'an toisella puolella on oma mukavuus. Tulosten perusteella nuorten motivaatio ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on alhainen, sillä nuoret eivät koe olevansa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja he kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa pieniksi. Ilmastonmuutosta hillitsevän käyttäytymisen estäväksi motivaattoriksi osoittautui sosiaalinen paine. Erityisesti kasvisruokavalion ja kierrätettyjen vaatteiden ostaminen nähtiin vaikeaksi muiden negatiivisten mielipiteiden takia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset nähdään koskevan muita maita kuin Suomea, vaikka nuoret uskoivat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä.

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan, miten Charles-Louis de Secondant, baron de Montesquieun muotoilemaa vallanjako-oppia voisi soveltaa nykyisessä mediayhteiskunnassa perinteistä valtiollisen vallan instituutioiden erottelua syvällisemmin. Kysymystä taustoitetaan ensin käymällä läpi klassisten yhteiskuntafilosofien teorioita siitä, millainen yhteiskunta parhaiten tasapainottaa ihmisten itsekkyyden ja yleisen edun näkökulmia ja yhteiskuntaluokkien välisiä jännitteitä. Tätä haastetta voidaan lähestyä esimerkiksi Platonin tapaan tarkasti säädellyn luokkapohjaisen työnjaon kautta, Aristoteleen tapaan valtiomuotoja sekoittamalla ja keskiluokan ehdoilla, Thomas Hobbesin tapaan yksinvaltiutta oikeuttamalla tai John Locken tapaan jakamalla valtiollista vallankäyttöä eri instituutioiden kesken. Näiden ratkaisujen kautta tutkielmassa osoitetaan, että Montesquieun erityismerkitys syntyy siitä, että hän selkeästi yhdistää hallinnollisten instituutioiden erotteluun liittyvän vallanjakonäkökulman todellisten valtapiirien eduntavoitteluun liittyvien pyrkimysten tasapainottamiseen. Montesquieuta seuranneiden Jean-Jacques Rousseaun ja Immanuel Kantin kautta tutkielman huomio kiinnittyy kehitykseen, jotka liittyvät valtakäsityksen muutokseen erityisesti kansalaisuuden alan laajentumisen ja osallisuuden merkityksen vahvistumisen myötä. Samalla alkaa jäsentyä tutkielman toinen keskeinen teema kansalaisyhteiskunnan suhteesta sekä valtiolliseen valtaan että yksityiseen omistukseen. Tällä tiellä päädytään Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ja Karl Marxin kautta Frankfurtin koulukunnan kriittiseen teoriaan ja Jürgen Habermasin teoriaan porvarillisen julkisuuden syntymisestä ja rapautumisesta. Habermasin mukaan Montesquieun aikaan nousussa olleen kauppaporvariston tapa käydä julkista kansalaiskeskustelua muodosti valtion ja kansalaisyhteiskunnan välistä valta-asetelmaa tasapainottavan mielipiteenmuodostuksen alueen. Kuitenkin siirryttäessä myöhäiskapitalismiin tai valtiomonopolikapitalismiin tämä porvarillinen julkisuus ei enää kyennyt toimimaan samansuuntaisena välittäjänä. Habermasin pessimistisen tulkinnan mukaan julkisuuden alueen kontrolli on sittemmin siirtynyt julkisuuden ulkopuolella oleville suuryrityksille, puolueille, työmarkkinajärjestöille ja sosiaalibyrokratialle. Tutkielman kolmantena pääteemana Habermasin julkisuusteorian näkökulmaa laajennetaan etenkin Douglas Kellnerin mediakulttuuriteoriaan tukeutuen. Tämän tarkastelun myötä mediajulkisuuden alueen tulkitaan muodostavan kansalaisyhteiskunnan suunnalta valtiollisen vallan ja keskittyvän yritystalouden intressejä haastavan – mutta samalla monisuuntaisesti toimivan – vuorovaikutussfäärin. Juuri julkisuuden sfäärissä näyttätyvän hegemonisen kamppailun piirissä osoitetaan löytyvän myös rajallisia edellytyksiä Habermasin kuvaamalle vapaalle mielipiteenmuodostukselle. Sen kannalta avainrooleissa tulkitaan olevan Habermasin sivuuttamat kansalaisosallisuutta tukevat journalistiseen ammattiprofessioon sisäistetyt eettiset ihanteet sekä kansalaisvaikuttamiseen kytkeytyvä vastajulkisuuksien perinne. Journalistiprofession ydintä ja kehitystä arvioidaan ajankohtaiseen mediatutkimukseen nojautuen. Kansalaisosallistumisen julkisuussuhteen analyysissä taas tukeudutaan erityisesti Tuomas Ylä-Anttilan tuoreeseen väitöskirjaan. Tutkielman pääväitteeksi kiteytyy ajatus siitä, että habermasilaisittain virittyneessä Montesquieun vallanjako-opin päivityksessä on löydettävissä normatiivinen peruste yhteiskuntajärjestykselle, jossa valtiollis-julkishallinollisen sfäärin, keskittyneiden markkinamahtien hallitseman yksityistalouden sfäärin ja (kansalaisyhteiskunnan sfäärin näkökulmaa tietyltä osaltaan edustavan) mediajulkisuuden sfäärin toisiaan haastavaa ja kontrolloivaa erillisyyttä on tarpeen tehdä läpinäkyväksi, ylläpitää ja edistää. Tutkielman katsotaan antavan tätä kautta myös filosofiset perusteet sellaisen arviointikriteeristön luomiselle, jolla voidaan vertailla demokratian tilaa eri yhteiskuntien välillä ja yhden yhteiskunnan sisällä eri aikoina. Jatkotyön kannalta tutkielma tarjoaisi myös edellytyksiä esimerkiksi journalistien ammatti-identiteettiinsä kuuluvaksi mieltämien valtakäsitysten empiiriseen tutkimukseen. Käsitteellisen selventämisen alueella tutkielma osoittaa, että puhe mediasta neljäntenä valtiomahtina perustuu yhteiskuntafilosofisesti virheelliseen käsitykseen siitä, mitä Montesquieu valtiomahdeillaan tarkoitti.

The aim of the thesis is to explore whether John Rawls’ theoretical concept of property-owning democracy can potentially inform novel avenues in the current debate regarding economic inequality. This concept is used in the thesis to scrutinize the role of property ownership in liberal theory and advocate for a broader, and more equal, interpretation regarding the role of property. More specifically, the attempt is to show that in Rawls’ property-owning democracy there is a possibility for a more equal basis for ownership, which can also enhance broader economic equality. The methodology employed in the thesis is that of concept analysis, which is used to critically examine how some of Rawls’ theoretical concepts have been understood in the academic literature and whether there are more accurate interpretations regarding these concepts. Hence, the aim is to focus on Rawls’ theory’s economic component in the form of property-owning democracy. Furthermore, Rawls’ overall impact amongst mainstream economics is highlighted in order to disclose the narrow nature in which his theory is understood amongst most economists. This narrow interpretation of Rawls’ theory is exemplified by the focus on a single aspect of the theory, namely, the decision theory rule of maximin. However, closer scrutiny reveals that Rawls formulates a complex theoretical structure that aims to formulate macro principles instead of focusing on micro principles. One of the main findings of the thesis is that through Rawls’ property-owning democracy, one can see there to be more space in the liberal political tradition towards greater economic equality than traditionally supposed. This is manifested by the requirement in Rawls’ property-owning democracy for a significant degree of equality in the ownership of the means of production. The importance of equality in Rawls’ theory makes radical interpretations also possible. For instance, Rawls’s property-owning democracy is in accordance with John Stuart Mill’s idea of worker managed firms. Therefore, the ownership and organization of the means of production is potentially a concrete area of improvement where greater economic equality could be achieved. Another interesting finding is that mainstream economics, with utilitarian philosophy as its backbone, seems to have forgotten the question regarding the ownership of the means of production and assumes it to be naturally privately held. One explanation for this is that the paradigm change in economics, from classical political economy to neoclassical economics, also meant shifting focus from the question of ownership of production to other avenues. As a result, questions regarding utility maximization became the focus of attention. The thesis shows that questioning underlying assumptions regarding issues such as economic inequality are crucial in order to properly understand and analyze the issue further. Rawls’ input in this regard is that he emphasizes the normative context, namely, the need to have clear political and moral arguments regarding justice. Therefore, it is important to scrutinize and formulate clearly what are the underlying principles for a just society instead of assimilating principles at face value. In the context of concrete policy outcomes, assuming certain principles without scrutiny also informs policy outcomes that can be detrimental for greater economic equality.