Browsing by Title

Tutkielman aiheena on julkisilla paikoilla tapahtunut nuorisoväkivalta Kallion kaupunginosassa Helsingissä vuonna 1928. 1900-luvun alussa nuorta väkivallantekijää kutsuttin usein huligaaniksi tai sakilaiseksi. Työssä nuori väkivallantekijä pyritään näkemään kuitenkin ilman tällaista leimaa tai stereotypiaa. Tutkimuksen kohteena on paitsi väkivallantekijä myös itse väkivallanteko. Nuorten väkivaltaa tarkastellaan aikakaudelle leimallisten olosuhteiden kontekstissa. Tällaisia ovat väkivallan kasvu 1920-luvulla ja vuodet 1919-1932 voimassa ollut kieltolaki. Lisäksi työssä arvioidaan Kallion poliisipiirin mahdollisuuksia kontrolloida julkista tilaa. Itse väkivallantekoja lähestytään tarkastelemalla niiden rituaalisia piirteitä. Tutkielman pääaineisto koostuu Kansallisarkistossa säilytettävistä Helsingin poliisilaitoksen rikososaston kuulustelupöytäkirjoista. Kuulustelupöytäkirjoista kerätyllä tiedolla hahmotellaan nuoren väkivallantekijän ja väkivallanteon profiilia. Kuulustelupöytäkirjoista muodostuu myös kunkin väkivaltatapauksen kuulustelukertomus. Tilannelähtöisessä tutkimusotteessa aineistosta havainnoidaan rituaalisia piirteitä. Metodologisena apuvälineenä tässä käytetään Pieter Spierenburgin ajatuksia väkivallan positiivisista ja negatiivisista rituaaleista. Rituaalien keskiössä on ajatus väkivallan kunniakoodeista ja ruumiin symboliikasta. Toinen tutkielmassa käytettävä aineisto on Kallion poliisipiirin kirjelmät kaupungin poliisimestarille. Ne kertovat piirin julkisen tilan kontrolliongelmista, mikä osaltaan loi mahdollisuuksia väkivallantekoihin julkisilla paikoilla. Kolmantena aineistona tutkielmassa hyödynnetään vuonna 1931 valmistunutta Komiteamietintöä, jonka tehtävänä oli selvittää väkivallan kasvun syitä 1920-luvulla. Tutkielman keskeisin tulos on, ettei Kallion nuorten väkivallassa ollut juurikaan rituaalisia piirteitä. Tappeluissa ei noudatettu tasavertaisen puukkotappelun kunniakoodistoa, vaan tappelut olivat pääosin jo lähtlkohtaisesti aseellisesti epätasapainoisia. Väkivalta oli paitsi kunniatonta myös paikoitellen raukkamaista. Koska kunniakoodistoa ei noudatettu, tappeluiden edetessä vastapuolen merkkejä tulkittiin väärin ja osapuolten roolit saattoivat vaihtua kesken tappelun. Väkivalta ei myöskään ollut symbolisesti nöyryyttävää tyylittelyä missä tarkoitus ei ole vahingoittaa, vaan jopa hengenvaarallista ja kuolemaan johtanutta silmitöntä väkivaltaa. Väkivallan rituaalisten piirteiden vähyys selittyy ainakin osapuolten humalatilalla, mikä kuulustelupöytäkirjojen perusteella oli yleistä. Runsas alkoholinkäyttö ennen tappeluun ryhtymistä teki väkivallasta arvaamatonta ja impulsiivista. Aineiston nuoret eivät myöskään olleet kovinkaan kokeneita väkivallantekijöitä, sillä vain muutamalla oli pahoinpitelyitä kontollaan. Näin rituaalisia kunniakoodistoja oli mahdoton sisäistää, kun itse tappelukokemus puuttui. On todennäköistä, että perinteisten sakilaisten rinnalle muodostui satunnaisemmin väkivaltaan turvautuva nuorten joukko, joita valtaosa aineiston nuorista edustaa. Kenties kokeneemmaat väkivallantekijät harjoittivat rituaalisempaa väkivaltaa tietoisen salaisesti viranomaisten ulottumattomissa.

Tarkastelen maisteritutkielmassani lukion terveystiedon oppikirjojen seksuaaliopetuksen osioissa esiintyviä eroja suomalaisen ja muiden kuin länsimaisten seksuaalikulttuurien välillä vuosina 2005–2020. Aihetta on tärkeää tutkia vähäisen aiemman tutkimuksen takia ja yhä monikulttuurisemmassa Suomessa oppikirjojen tulee vastata lukijoidensa todellisuuksia, identiteettejä ja tarpeita. Kvalitatiivisen tutkielmani aineistona toimii 21 lukion terveystiedon oppikirjoja 15 vuoden ajalta. Analysoin oppikirjojen tekstisisältöä, rakennetta ja kuvitusta sisällön- ja kuva-analyysien avulla. Seksuaaliopetuksen sisällöt perustuvat suomalaiseen arvomaailmaan. Lukion tehtävänä on vahvistaa myös opiskelijoiden kulttuurien tuntemusta, jonka vuoksi seksuaaliopetuksessa kerrotaan muista seksuaalikulttuureista. Monikulttuurisuuden teeman sisällyttäminen kirjoihin on haastavaa, koska kirjoittajat eivät voi olla normittamatta asioita ja he tasapainoilevat moniarvoisuutta ja yksilöiden oikeuksia kunnioittavien näkökulmien välillä. Sisällöissä ja kuvituksessa luodaan dualistista kahtiajakoa suomalaisen ja muiden kuin länsimaisten seksuaalikulttuurien välille. Kahtiajakoa ilmentää 3 teemaa, joita ovat 1. seksuaalikulttuurin ’’kehittyneisyys’’ ja ’’kehittymättömyys’’, yksilön seksuaalinen ’’toimijuus’’ ja sen ’’puutteellisuus’’ ja 3. etnisyydet kuvituksessa. Oppikirjojen seksuaaliopetuksen osioissa suomalainen seksuaalikulttuuri esitetään historiallisena suunnannäyttäjänä, jota vahvistetaan adjektiiveilla sekä viittauksilla historiaan ja vähäisiin seksuaalisuuden haasteisiin. Muiden kuin länsimaiden seksuaalikulttuureista kerrotaan kulttuurien, arvojen ja uskontojen rajoittavien tekijöiden näkökulmasta. Kuvitus on muutoin valkonormatiivista paitsi puhuttaessa seksuaalisuuteen liitettävistä negatiivisista ilmiöistä. Ensisijaisuuden ja toiseuden representaatiot ovat verhottu sisällöissä avaramielisyyden motiiviin. Suomalaista seksuaalikulttuuria sekä vahvistetaan muiden seksuaalikulttuurien kautta että nostetaan jatkuvasti jalustalle niiden kustannuksella vuodesta ja opetussuunnitelmasta riippumatta.

Tämä maisterintutkielma käsittelee seksuaalisen halun puutteen kokemusta. Se lähestyy aihetta kokemuksen antropologisesta tutkimustraditiosta käsin hyödyntäen erityisesti Kleinmanin ja Kleinmanin analyyttista viitekehystä, jossa kokemus nähdään sekä kollektiivisena että yksilöllisenä tilana. Tutkielma liikkuu näiden kahden tilan välillä kiinnittäen huomiota siihen mitä seksuaalisen haluttomuuden kokijalla on pelissä juuri tässä tietyssä ajassa ja paikassa. Seksuaalisuuden kytkeytyessä länsimaissa vahvasti yksilön minuuteen tulee olennaiseksi käsitellä myös itseyttä ja identiteettiä, joita tarkastellaan Anthony Giddensin ja Michel Foucault’n teorioiden kautta. Foucault’n ajatukset vallasta ja etiikasta ovat tässä erityisen hyödyllisiä. Näkemys seksuaalisesta halusta taloudellisesti ja sosiaalisesti vuorovaikutteisena jatkuvan luomisen ja muuntamisen prosessina nousee myös tutkielmassa relevantiksi näkökulmaksi. Tämän tutkielman tarkoitus ei ole määritellä seksuaalisen halun puutteen kokemus hyväksi tai huonoksi. Sen sijaan tavoitteena on hahmottaa seksuaalisen halun puutteen kokemukseen liittyviä kulttuurisia malleja ja kenties samalla purkaa normaalin ja epänormaalin seksuaalisuuden raja-aitaa. Tutkimuksen pääaineisto on kerätty puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla. Haastattelumateriaalin lisäksi aineisto koostuu kuudesta podcastista, viidestä online-artikkelista sekä näihin artikkeleihin kerääntyneistä kommenteista. Aineisto on analysoitu kolmen henkilökohtaista kokemusta tai/ja ihmisten välistä vuorovaikutusta selittävän kategorian pohjalta. Nämä kategoriat viestivät samalla siitä mitä seksuaalisen haluttomuuden kokemuksessa on pelissä. Tutkielma esittää, että seksuaalisessa haluttomuudessa pelissä on ainakin terveys, identiteetti, parisuhde sekä sosiaalinen normaalius. Seksuaalisen halun puute liitetään ensinnäkin biologiaan ja terveyteen. Tämä ilmenee esimerkiksi ajatuksina siitä, että terve ihminen haluaa seksiä. Seksuaalinen halu saatetaan myös luonnollistaa ja kehollistaa hyvin samalla tapaa kuin biologinen sukupuoli. Toiseksi haluttomuuden kokemus yhdistyy romanttisiin ihmissuhteisiin. Pariseksi nähdään romanttiseen ihmissuhteeseen oleellisesti kuuluvana ja sitä lujittavana toimena. Seksuaalisen halun puutteen kokemus kytkeytyy lisäksi yksilön identiteettiin siinä, että seksuaalisuuden ja seksuaalisen halun työstämisen voidaan katsoa olevan modernin identiteetin edellytys. Tutkielma argumentoi, että tietynlaisesta seksuaalisesta halusta on muodostunut normi, johon yksilöt kokevat velvoittavuutta mukautua. Seksuaalisen halun puute näyttäytyy tässä kehyksessä eettisenä riittämättömyytenä. Seksuaalinen haluttomuus voidaan näin ollen tulkita haluksi haluta olla normaali.

Työn tarkoitus on ollut selvittää, millaisia säätelyn ja vallankäytön muotoja löytyy tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormien taustalta, sekä kuinka tyttöjen pukeutumis- ja ulkonäkönormit ilmenevät käytännössä. Tutkimuksen nimi – Seksuaalisuus, valta ja vaara – viittaa tyttöjen ulkonäkönormeihin liittyvään ristiriitaisten odotusten ja rajoitusten koodistoon. Seksuaalisuus ja sen korostaminen tai häivyttäminen on yksi keskeisesti pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvä elementti. Tyttöjen ja naisten seksuaalisuuteen liittyvät aina myös vallan ja vaaran aspektit. Valtaa käyttävät sekä tytöt itse ulkonäkövalintoja tehdessään, mutta toisaalta tyttöjen ulkonäkönormien taustalla vaikuttavat usein abstrakteina näyttäytyvät, laajemmin kulttuurilliseen ja yhteiskunnalliseen aikaan ja paikkaan liittyvät valtamekanismit. Tutkimuksessa on oltu kiinnostuneita nimenomaan siitä, minkälaista valtaa tytöt itse käyttävät pukeutumis- ja ulkonäkövalintoihinsa liittyen, keitä mahdolliset muut vallankäyttäjät ovat, sekä minkälaisia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä vallankäytön muotoja ulkonäkövalinnat pitävät sisällään. Työssä on hyödynnetty erityisesti feministisen tutkimuksen, nuorisotutkimuksen, tyttötutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen piirissä käytyjä keskusteluja. Työn kannalta olennaisia käsitteitä ovat tyttöjen pukeutumisnormien ja niitä säätelevien valtamekanismien ohella nuoruus, sukupuoli ja ruumiillisuus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu syksyllä 2009 ja keväällä 2010 kerätyistä haastatteluaineistosta. Tutkimusta varten tehdyt kuusi ryhmähaastattelua tehtiin kahdessa helsinkiläisessä yläasteessa, joissa haastateltiin yhteensä seitsemäätoista kahdeksasluokkalaista tyttöä. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on etnografinen lähestymistapa sekä feministinen etnografia. Tutkimuksen kannalta olennaista on ollut tarkastella sitä, kuinka valta tulee näkyväksi tietyissä ulkonäkönormeissa, sekä kuinka osapuolet rakentavat ja purkavat erityisesti sukupuoleen liittyviä valtasuhteita. Työssä on toisaalta kiinnitetty huomiota myös siihen, kuinka tytöt aktiivisesti rikkovat tai karnevalisoivat omaa pukeutumistaan ja ulkonäköään koskevia normijärjestelmiä. Tutkimuksessa on haluttu tuoda esiin tätä tyttöjen jatkuvasti käymää rajanvetoa heihin kohdistuvien sukupuoliodotusten ja -normien, sekä näiden vastustamisen ja rikkomisen välillä. Tytöt eivät aina mukaudu omaa sukupuoltaan koskeviin normeihin, vaan myös aktiivisesti tekevät omanlaistaan, valtaapitävää sukupuolta. Täysin riskitöntä tämä ulkonäkönormien vastustaminen ja toisintekeminen ei kuitenkaan ole, vaan vaarana on aina tulla leimatuksi ja suljetuksi sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Normikontrollin käytäntöönpanijana toimii tällöin tyttöjen sosiaalinen konteksti, useimmiten koulu- ja ikätoverit. Tämä länsimaisissa yhteiskunnissa tyypillinen tyttöjen ja naisten toiminnan rajoittamisen strategia rakentuu heidän toimintansa seksualisoimiselle: tyttöjen mielipiteet, ajattelu, teot ja käytös tulkitaan sukupuoli- eikä persoonalähtöisesti, josta syystä ulkonäkönormit ja niiden rikkominen herättävät niin paljon tunteita. Avoin naisen seksuaalisuus koetaan uhkana vallitsevalle yhteiskunta-, mutta erityisesti sukupuolijärjestykselle, joka asettaa miehen ja mieheyden naista ja naiseutta korkeammalle. Olemuksellisen naiseuden imperatiivi, eli kulttuurissamme tyttöihin kohdistuva vaatimus näyttää kauniilta ja viehättävältä vaikuttaa tyttöjen ulkonäkönormien taustalla yhdessä huoraksi leimautumisen pelon kanssa – on näytettävä kauniilta ja viehättävältä, muttei liikaa. Toisaalta tämän kaksitahoisen vaatimuskehikon ulkopuolelle on suljettu jo huoraksi leimattu tyttö, joka koetaan pelottavana, yhteisön tasapainoa uhkaavana tekijänä. Seksuaalinen maine on edelleen merkityksellinen tyttöjen ja heidän tekemistensä arviointiin käytetty kriteeri, jolloin maineen menettämistä voidaankin tarkastella kulttuurin arvojärjestelmien rituaalisena vahvistamisena ja ylläpitämisenä Vaikka median vahvistama itsenäisen, vahvan – sekä valkoisen ja keskiluokkaisen – tytön ideaali on luonut kuvaa feminismin tarpeettomuudesta nykytyttöjen elämässä, todellisuus näyttäytyy kuitenkin kovin toisenlaisena. Seksuaalisen vapautumisen voidaan ainakin toistaiseksi jääneen illuusioksi, sillä kauneuspaineet ja kehon muokkaaminen kaupallisten ihanteiden mukaisesti näyttäisivät edelleen olevan osa tyttöjen arkea kaikesta tasa-arvon ja valtaistumisen retoriikasta huolimatta.

This thesis investigates the within-school segregation of Finnish students using survey data on friendships. The difference in academic performance between students with and without immigrant backgrounds is large, and in order to make it smaller, the study environment for students with immigrant backgrounds must be understood. Identifying the extent to which students with immigrant background experience a different social environment is one step in that direction. Individual segregation is the extent to which the social network of an individual is composed of individuals similar to each other regarding some specific trait. This study investigates the existence of individual segregation in Finnish schools using information on who the fifth grade students participating in the study are friends with. The individual segregation level is calculated based on the background of friends, dividing students into two groups: students with or without immigrant backgrounds. This gives an indication of the possible segregation at an individual level, created through friend choice. Additionally, the correlation between individual level segregation and age at arrival to Finland and academic skills respectively is studied. Clear evidence of individual level segregation among immigrants is found. Students with immigrant backgrounds are more likely to have friends with immigrant backgrounds and more likely to be lonely, as in have no friends. However, neither correlation between in- dividual segregation and age at arrival nor correlation between individual segregation and academic skills can be found. This could be explained by problems with the data, but can also indicate that peer effects in class are smaller than what was expected based on previous research. It seems that also segregation patterns differ from what has been found in similar American studies. More research need to be done, but this thesis shows that students with immigrant backgrounds experience a different social environment when it comes to friends than students with non-immigrant backgrounds do, as the share of friends with im- migrant backgrounds is significantly higher for students who themselves have immigrant backgrounds.

Because of the common use of picture editing programs for mass media content, such as advertising images, the Western beauty ideal has reached a more rigid and uniform standard. This has not only been proven to be linked to a negative body image, but also stands in close relation to the expectation for women to measure up to it. Even though it has become common knowledge that such media content is not a reflection of reality, selfies on social media networks prove that there are indeed women that embody the desired cultural beauty ideal. Over the past years social media networks, such as Instagram, have experienced a significant rise in popularity. Especially celebrities, but also a large amount of non-celebrities, use social media channels in order to promote themselves by sharing body pictures with other users. This thesis analyzes the effect selfie images of both, a celebrity and non-celebrity woman, have on female recipients. The main question of this research is: How do women feel about their own bodies when being confronted with images of bodies of non-celebrities, as well as celebrities? The conducted focus group interviews and the content and thematic analysis revealed that women do not necessarily experience a negative body image after encountering selfie images that conform to the beauty ideal. Instead, different factors were taken into consideration that allowed making distinctions between celebrities and non-celebrities. Specifically, when considering the circumstances of the different lifestyles, the beauty ideal and a perfect body became less relevant. In this regard, celebrities rely on posting such selfie images on social media platforms in order to uphold their image and maintain a certain status. In contrast non-celebrities were perceived to do so out of existing insecurities, such as depending on reassurance from others. However, even though the celebrity selfie was preferred based on aesthetic reasons, the non-celebrity selfie was more relatable because of its realistic appearance. The expressed perceptions towards the selfies also differed noticeably when considering the participants’ age as a variable.

Immigration to Finland has increased substantially in the last decade. Studies have shown links between immigration, lower socioeconomic class, gender, education and ethnicity with access to care, mortality and morbidity. Little attention- until recently - has been paid to the structural inequalities that contribute health disparities as well as how care is delivered to immigrants. In Finland equality is the standard of providing healthcare, rather than an emphasis on at risk groups. Using data from the Migrant Health and Welfare Study, the impact of quality of life, gender, language ability, treatment barriers and year of migration on self-reported health was assessed in 1000 Russian speaking, 1000 Kurdish and 1000 Somali immigrants aged 18-64 living in Finland for at least a year. Results showed that quality of life and gender have the strongest association with self-reported health. The Somali and Russian speaking groups showed a low moderate correlation with self-reported health while the Kurdish group showed a high moderate correlation with self-reported health. Self-reported health was more strongly related to logistical barriers such as waiting times, cost and transportation. Impact of year of migration and language ability were statistically significant at the p<0.05 level to self-reported health. Finally, the relationship between logistical obstacles to health and perceived language ability with self-reported health after controlling for quality of life and year of migration was assessed. Only language ability was found to be statistically significant. Respondents in the study were primarily from urban areas and thus could have influenced results. As Finland becomes increasingly multicultural, healthcare and public health sectors need to rethink their universal healthcare schemes towards a transcultural model that pays special attention to culturally congruent care as well as the special needs of marginalized groups.

Selkeän kielenkäytön hyödyt on yleisesti tunnistettu viranomaisten ja terveydenhuollon viestinnässä. Selkokieli on yksi tapa lisätä terveyteen liittyvän viestinnän ymmärrettävyyttä ja tukea palvelujen käyttäjien terveyslukutaitoa, mutta sen käytöstä potilas- ja asiakasviestinnässä on niukasti tutkimustietoa. Satasairaalassa selkokieltä on käytetty vuodesta 2012 lähtien kaikille potilaille ja asiakkaille suunnatussa viestinnässä, kuten potilasohjeissa ja sairaalan (nyttemmin hyvinvointialueen) verkkosivuilla. Selkokielen käyttöönotto voidaan nähdä organisaation terveysviestintätaidon interventiona, jonka tavoitteena on lisätä viestinnän saavutettavuutta sekä kaventaa kuilua yksilöiden kyvykkyyksien ja terveydenhuoltojärjestelmän vaatimuksien välillä. Tämä tutkielma käsittelee Satasairaalan potilastyötä tekevien työntekijöiden kokemuksia selkokielen merkityksestä ja vaikutuksista, etenkin selkokielen koetuista hyödyistä ja haasteista potilasviestinnässä sekä sen roolista saavutettavuuden edistäjänä erilaisissa potilasryhmissä. Tutkielma on osa Selkokieli Satasairaalassa -tutkimushanketta, joka selvittää selkokielen käytön vaikuttavuutta ja kokemuksia sen käyttöönotosta sairaalaympäristössä. Tutkielmaa varten haastateltiin keväällä 2022 kahdeksaa työntekijää eri puolilta Satasairaalaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Haastatellut työntekijät suhtautuivat oman työkokemuksensa perusteella selkokielen käyttöön positiivisesti ja kannattivat selkokielen käytön laajentamista myös muille hyvinvointialueille. Useat haastateltavat kertoivat, että selkokieli voi joissain tilanteissa hyödyttää myös työntekijöitä. Selkokielen hyötyjen nähtiin liittyvän etenkin viestinnän ymmärrettävyyteen potilaille ja joissain tapauksissa myös työntekijöille. Osa haastateltavista arvioi selkokielen vähentäneen esimerkiksi toimenpiteiden perumisia tai potilailta tulevia kysymyksiä, vaikkakin näille ilmiöille on myös muita mahdollisia selityksiä. Haasteita arvioitiin liittyneen esimerkiksi potilasohjeiden mukauttamiseen yleiskieleltä selkokielelle ja selkokielen hyväksyttävyyteen työntekijöiden tai potilaiden parissa. Osa haastateltavista myös koki, ettei selkokielestä ollut tiedotettu henkilöstölle tarpeeksi. Haastattelut antoivat viitteitä siitä, että työntekijöiden selkokieleen liittyvät asenteet voivat muuttua myönteisemmiksi ajan mittaan, kun selkokielestä saadaan lisää tietoa ja kokemusta. Perinteisesti selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää tavallista yleiskieltä. Useimmat tämän tutkielman haastateltavista kuitenkin katsoivat, että selkokielestä hyötyvät ainakin jossain määrin muutkin kuin sen perinteiset kohderyhmät. Selkokielen hyödyt potilasviestinnän saavutettavuuden parantamisessa saattavatkin ulottua laajemmalle kuin on ajateltu.

After the all-time low voter turnout in the European elections in 2014, the European Parliament faces its legiti-macy being undermined. While the mass media is often made responsible for being a major contributor to the lack of an active political European public sphere where the EU governance can be debated, social media has been considered as a means to connect the European institutions and its citizens through direct communi-cation. From the viewpoint of deliberative democratic theory, the European Parliament can restore legitimacy through engaging citizens in public deliberation and involving them in the European decision-making process. At the same time, political institutions are known for their attempts to generate legitimacy in social media through promotional campaigns that do not stipulate policy impact. This study contributes to the debate about the European public sphere by exploring the motivations behind the European Parliament’s institutional communication on the social networking site Facebook. Its theoreti-cal underpinning hence links together the debates about the EU’s democratic deficit on the one hand, and the democratic potential of social media on the other. Specifically, this research scrutinises how the members of the European Parliament’s Web Communication unit make sense of their work practices on Facebook and which role they ascribe to themselves and other actors in the construction of a European public sphere. The goal is to offer a critical assessment of the European Parliament’s Facebook communication against the back-drop of the normative framework derived from the deliberative theory of public sphere. The qualitative research is based on two data sets: The first data set was collected through participant obser-vation in the European Parliament’s Web Communication unit in February 2018; the second one through eight semi-structured interviews with the Unit’s communication officials working with Facebook. Based on positioning theory, an interpretative interview analysis is conducted. The findings assert that the European Parliament’s Facebook communication must be understood as a politi-cal, top-down, promotional campaign rather than an attempt to engage ordinary citizens in an online delibera-tion. Thus, it does not provide for a systematic political bottom-up policy impact. The findings hence support the view that the narrative of social media connecting political actors and the citizens is most of all put forward to legitimise political promotion. This study moreover emphasises a liberal representative understanding rather than a deliberative understanding of European democracy within the European Parliament’s administration. Accordingly, the role of the European Parliament web communication officials in the European public sphere is to substitute the weak media coverage about the Parliament and raise aware-ness about its benefits to the voters.

Tutkimuksen taustalla on yleisesti esitetty huoli demokratian tilasta ja tulevaisuudesta, johon yhtenä ratkaisuna on tarjottu erilaisia lähidemokratiasuunnitelmia ja -sovelluksia. Lähidemokratiahankkeet ovat kuitenkin toistuvasti johtaneet pettymyksiin, kun odotettuja tavoitteita tai vaikutuksia ei ole saavutettu. Tutkimuksen tavoitteena on mahdollisten tulevien lähidemokratiahankkeiden itseymmärryksen lisääminen demokratiateoreettisen viitekehyksen kautta. Tutkimustehtävinä on selvittää, minkälaisia demokratiakäsityksiä tutkittavasta aineistosta välittyy ja miten ne ovat aineistossa rakentuneet. Konstruktionistisen tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat viimeaikaiset demokratiateoreettiset paradigmasiirtymät edustuksellisesta deliberatiiviseen ja edelleen agonistiseen ja kommunikatiiviseen demokratiakäsitykseen. Aineistona on Helsingin kaupungin alueellisen osallistumisen kokeiluun liittyviä dokumentteja vuosilta 2009–2013. Tutkimusmenetelmänä käytetään kriittistä kehysanalyysia, jossa äänenkäsite (kuka saa käyttää ääntään ongelmien määrittelyssä ja ratkaisujen ehdottamisessa) on keskeisessä osassa. Aineistosta välittyy edustukselliseen demokratiakäsitykseen perustuva edustuksellinen makrokehys, joka määrittää alueellisen osallistumisen kokeilua kauttaaltaan. Makrokehyksen lisäksi aineistosta välittyy myös kolme lähidemokratian edistämisen kehystä – toimintamalli-, toimielin- ja vaihtoehtokehys – jotka kytkeytyvät tiiviisti kaupunkilaisille annettuihin rooleihin. Kehyksiin sisältyy lisäksi oletuksia lähidemokratian hierarkkisuudesta ja sen tiedollisista ulottuvuuksista. Löytyneet kehykset kertovat, että edustuksellinen demokratiakäsitys on tutkittavassa hankkeessa läpileikkaava. Sekä toimintamalli- että toimielinkehys nojaavat vahvasti edustukselliseen demokratiakäsitykseen, joskin toimintamallikehys sisältää myös mekaanisia elementtejä deliberatiivisesta demokratiakäsityksestä. Vaihtoehtokehys on aineistossa harvinainen, mutta erottuu selvästi muista näkemyksistä. Vaihtoehtokehyksestä välittyy piirteitä agonistisesta pluralismista. Tutkimustuloksista voi päätellä, että demokratiakäsitysten ja eri toimijoille annettujen roolien tiedostaminen on olennainen osa lähidemokratiahankkeiden itseymmärryksen kehittämistä heti hankkeiden alkumetreiltä lähtien.