Browsing by study line "Samhällspolitik"

Homelessness has been described as a wicked problem due to its complexity and persistence. In the past few decades, Finland has implemented strategies and measures to tackle homelessness and to prevent it. The results have been effective, and homelessness has decreased significantly. However, despite the success of these implementations, there are still thousands of homeless people in Finland who lack a place to call home. As it remains, homelessness is one of the most challenging problems facing Finnish society. In Finland the explanations for the homeless phenomenon have usually wavered between individual characteristics and structural factors. Substance abuse and mental health problems, divorce or a break-up, rent arrears and over-indebtedness are usually highlighted as individual factors for homelessness. In Finland, the most significant structural factor for homelessness is the inadequacy and shortage of affordable rental housing. There is a shortage of affordable housing especially in the Helsinki metropolitan area, where homelessness nationally is concentrated. This ethnographic study approaches the homeless phenomenon in Finland by exploring the daily lives of two homeless men who also suffer from substance use problems. The study is divided into two parts. The first part focuses on the men’s pathways to homelessness and factors that have contributed to these. This is followed by the men’s conceptualisations of home, what it means to them, and how they make home as homeless people. The second part of the results shed light on the men’s survival strategies, daily activities and their encounters with fellow street people. The data, which consists of fieldwork observations and unstructured interviews, were collected between autumn 2015 and winter 2016. Thematic analysis was applied to analyse the data. The results show that the men’s pathways to homelessness are complex, stemming from both individual and structural factors. Troubled childhoods, lack of education and employment, low levels of income, bad credit, lack of supporting social networks and addiction problems contribute to the men’s situations as homeless people. However, this study shows that many of these factors that are usually considered as individual, are actually more connected to structural factors such as insufficient level of social security and inadequate access to social and health care. The study illustrates that people who are in vulnerable positions to begin with, are more likely to be exposed to these structural factors, the main factor being the lack affordable housing. The participants’ conceptualisations of home show that not all housing is considered home. In adverse circumstances home can be for example a staircase or prison. Furthermore, the research findings show that the everyday life of a homeless person is occupied with attempts to meet basic needs such as eating, washing and finding a place to stay. Much of the men’s daily lives are also devoted to making money, which is usually acquired by stealing. The results indicate that the men’s social contacts consist mainly of people who use substances or are otherwise in similar situations, though encounters with fellow people are not always positive and the threat of violence is often present.

Ilmastonmuutoksen kaltaisten haastavien ympäristöongelmien ratkaiseminen edellyttää merkittäviä käyttäytymisen ja toimintatapojen muutoksia, joiden ei voida olettaa tapahtuvan yhteiskunnassa vapaaehtoisesti. Hallinnollinen sääntely, taloudelliset ohjauskeinot ja informaatio-ohjaus ovat keinoja, joita julkisella vallalla on käytettävissä tarvittavien yhteiskunnallisten muutoksien aikaansaamiseksi. Tässä tutkielmassa tarkastelin sitä, kuinka poliittinen ideologia, sosiaalinen ja poliittinen luottamus sekä luottamus teollisuuteen ja muuhun elinkeinoelämään ovat yhteydessä ympäristöpoliittisten ohjauskeinojen hyväksyttävyyteen. Tutkimuskysymykset olivat 1. Minkälaista ympäristöpoliittista ohjausta suomalaiset suosivat? 1.1 Ohjaisivatko suomalaiset yrityksiä ja kotitalouksia suojelemaan ympäristöä samalla tavalla? 1.2 Ovatko veroetuja kannattavat myös valmiita maksamaan korkeampia veroja ympäristön suojelemiseksi? 2. Onko poliittinen ideologia yhteydessä ympäristöpoliittisten ohjauskeinojen hyväksyttävyyteen? 3. Lisääkö korkea yhteiskunnallinen luottamus todennäköisyyttä kannattaa taloudellisia ohjauskeinoja?. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseen käytin suoria jakaumia ja ristiintaulukointia. Poliittisen ideologian ja luottamuksen yhteyttä ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin (tutkimuskysymykset kaksi ja kolme) tutkin multinominaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Aineistona (N=1 137) käytin vuoden 2020 International Social Survey Programme (ISSP) -kyselyaineistoa, jonka teemana oli ympäristö. Tuloksien perusteella suomalaiset suosivat ympäristöpolitiikassa informaatio-ohjausta ja positiivisia kannustimia sisältäviä taloudellisia ohjauskeinoja. Toiminnallaan ympäristöä vahingoittaville yrityksille suomalaiset olivat tuloksien perusteella kuitenkin valmiita kohdistamaan myös pakottavampia ohjauskeinoja, kuten tuntuvampia sakkorangaistuksia. Logistisen regressioanalyysin tuloksien mukaan sosiaalinen luottamus lisäsi todennäköisyyttä kannattaa taloudellisia ohjauskeinoja kotitalouksille. Vastaavaa yhteyttä en kuitenkaan löytänyt poliittiselle luottamukselle ja luottamukselle teollisuuteen ja muuhun elinkeinoelämään. Tulokset antavat enemmän tukea sille johtopäätökselle, että matala yhteiskunnallinen luottamus ohjaa kansalaisten preferenssejä ympäristöpolitiikassa kohti hallinnollisen sääntelyn hyväksyntää muiden ohjauskeinojen sijaan. Tuloksien perusteella myös poliittinen ideologia oli yhteydessä ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin niin, että oikeistolainen poliittinen ideologia lisäsi todennäköisyyttä kannattaa veroetuja yrityksille muiden ohjauskeinojen sijaan. Tulokset viittasivat siihen, että myös oikeistosta löytyy kannatusta taloudellisille ohjauskeinoille ainakin silloin, kun niihin liittyy positiivisia kannustimia. Tulokset tukivat osittain aikaisempien tutkimuksien tuloksia, joissa yhteiskunnallisen luottamuksen on todettu ennustavan hyvin ympäristöpoliittisia ohjauskeinoja koskevia preferenssejä. Aikaisempien tutkimusten mukaan korkea yhteiskunnallinen luottamus lisää taloudellisten ohjauskeinojen kannatusta, kun taas matala luottamus on yhteydessä tiukemman sääntelyn tukemiseen. Poliittisen ideologian yhteys ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin ei ole yhtä selvä. Tutkimusten mukaan kannatuksen ja vastustuksen määrä vaihtelee toimenpidekohtaisesti. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että oikeistossa suhtaudutaan hyväksyvämmin positiivisia kannustimia sisältäviin taloudellisiin ohjauskeinoihin.

Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on johtanut laajamittaisimpaan pakolaistilanteeseen Euroopassa sitten toisen maailmansodan. Useimmille suomalaisille sota ja sen seurauksena kotinsa jättäneet ihmiset tulevat todelliseksi ensisijaisesti mediassa. Medialla on paljon valtaa, ja erityisesti sodan kaltaisessa kriisitilanteessa media osallistuu tunteiden herättämiseen, tuottamiseen ja kierrättämiseen. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että mediassa pakolaiset ja maahanmuuttajat esitetään yleensä hallinnollisesta näkökulmasta turvallisuutta tuottavana uhkana tai passiivisina, äänettöminä uhreina. Mediaesityksissä on korostunut rodullistetut stereotypiat, epäinhimillistävä puhetapa sekä viranomaisten näkökulmat. Tässä maisterintutkielmassa tutkin Ukrainan sotaa paenneiden uutisoinnissa rakentuvia tunnediskursseja. Olen kiinnostunut siitä, millaisia merkityksiä tunteisiin liitetään ja miten nämä merkitykset muokkaavat käsityksiä Ukrainan sodan seurauksena paenneista ihmisistä sekä suomalaisista itsestään. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia tunnediskursseja Ukrainasta paenneita käsittelevissä uutisartikkeleissa esiintyy ja miten näitä tunnediskursseja tuotetaan? Miten tunnediskurssit suhteutuvat aikaisemmassa tutkimuksessa havaittuihin pakolaisuuteen ja maahanmuuttoon kytkeytyviin diskursseihin? Tutkimukseni aineisto koostuu Helsingin Sanomien uutisartikkeleista (N=96), jotka on julkaistu 24.02.2022–24.08.2022 välillä. Tutkimuksen teoreettinen ote tunteisiin perustuu Sara Ahmedin ja Margaret Wetherellin ajatuksiin tunteista sosiaalista todellisuutta säätelevinä, sosiaalisesti ja kulttuurisesti muovautuvina käytänteinä. Teoreettista viitekehystä täydentää kriittinen diskurssianalyysi, joka toimii myös tutkielman tutkimusmetodina. Tunteita tulkittiin aineistosta kiinnittämällä huomiota kerronnan keinoihin, tekstien rakenteisiin, sanavalintoihin ja tunnepohjaiseen identifikaatioon. Analyysin tuloksena löysin ja nimesin viisi toisistaan erottuvaa mutta keskenään keskustelevaa tunnediskurssia: 1) surun ja pelon tunnediskurssi, 2) myötätunnon ja solidaarisuuden tunnediskurssi, 3) kiitollisuuden tunnediskurssi, 4) epävarmuuden ja turhautumisen tunnediskurssi sekä 5) toivon ja ilon tunnediskurssi. Merkittävimmät tuntijoiden ryhmät olivat paenneet, suomalaiset ja auttajat. Sisällöltään rikkaat tunnediskurssit osoittavat, kuinka elämää syvästi järkyttävien tapahtumien ja vaikeiden tunteiden rinnalle nousee myös inhimillisyydestä ja vieraanvaraisuudesta viestiviä sekä tulevaisuuteen toivolla katsovia tunteita. Tutkimus osoittaa, kuinka Ukrainan sotaa paenneiden uutisointi toisintaa joitakin vakiintuneita pakkomuuttoon liittyviä diskursseja, mutta tuottaa myös vaihtoehtoisia merkityksellistämisen tapoja niiden rinnalle ja tilalle. Sotaa paenneille mahdollistetaan monenlaisia tunnerooleja ja aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen he saavat paljon tilaa mediassa. Tunteiden avulla sotaa paenneet merkitään ensisijaisesti välittämisen ja vieraanvaraisuuden arvoisiksi sekä suomalaiset myötätuntoa osoittavaksi affektiiviseksi yhteisöksi.

Pikavipit ovat herättäneet runsaasti julkista keskustelua sen jälkeen, kun pikavippiyritysten toiminta käynnistyi Suomessa vuonna 2005. Pikavippien ottamiseen on suhtauduttu pääosin kielteisesti, ennen kaikkea niiden korkeiden käyttökustannusten ja niihin yhdistyvien velkaongelmien vuoksi. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että ylivelkaantumisella on vakavia riskejä, jotka toteutuessaan aiheuttavat laaja-alaisia negatiivisia seurauksia niin yksilölle ja hänen lähipiirilleen kuin laajemminkin koko yhteiskunnalle. Nämä seuraukset ilmenevät muun muassa taloudellisena puutteena ja köyhyytenä, sosiaalisten suhteiden jännitteinä, heikentyneenä terveydentilana sekä lisääntyneenä sairastavuutena. Pikavippejä on tutkittu aiemmin pääosin velkaantumisen ja maksuhäiriöiden näkökulmasta pikavippien ottamisen taustalla olevien henkilökohtaisten syiden ja motiivien jäädessä vähemmälle huomiolle. Tässä tutkielmassa pyritään paikkaamaan edellä mainittua tutkimustarvetta tarkastelemalla pikavippien ottajista muodostettuja mielikuvia julkisessa keskustelussa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia näkemyksiä ihmisillä on pikavippien ottajista aiheesta käydyn keskustelun valossa ja miten näitä mielikuvia tuotetaan kielen keinoin. Aineisto koostuu kesän ja alkusyksyn 2020 aikana kerätyistä Suomi 24 -keskustelupalstan pikavippejä ja velkaantumista käsittelevistä viestiketjuista. Analyysissa on hyödynnetty diskurssianalyyttisia työkaluja, joiden avulla aineistosta on erotettu neljä pikavippien ottajia kuvaavaa puhetapaa tai diskurssia. Analyysissa selvisi, että pikavipeistä käydyssä julkisessa keskustelussa keskeiset keskustelua motivoivat teemat tiivistyivät vastuun ja kuluttajuuden kysymysten ympärille. Aineistosta ilmenevistä diskursseista kaksi pohjautui näkemykseen siitä, että yhteiskunta on vastuussa pikavippien aiheuttamista velkaongelmista ja niiden haitoista. Kahdessa muussa diskurssissa sen sijaan yksilöllä itsellään nähtiin olevan vastuu pikavippien ottamisesta ja sen seurauksista. Kuluttajuuden teemat puolestaan nousivat pikavippikeskustelussa esiin neuvoteltaessa siitä, millaisen kuluttamisen ajatellaan olevan moraalisesti hyväksyttävää ja miten kuluttajan vastuu pitäisi hahmottaa kulutuskulttuurin vahvasti määrittämässä nyky-yhteiskunnassa. Pikavipeistä käydyssä julkisessa keskustelussa rakennetaan yleistä mielipidettä ja käydään neuvottelua sen taustalla vaikuttavista arvoista ja asenteista. Nämä arvot ja asenteet vaikuttavat viime kädessä siihen, miten pikavippien ottajiin suhtaudutaan ja millaiseksi heidän yhteiskunnallinen asemansa muodostuu. Vastuukysymysten kohdalla painottuu myös sen arvioiminen, ansaitsevatko pikavippien ottajat yhteiskunnan apua, millaista apua heille tarjotaan, ja onko heidän auttamisensa ylipäätään mahdollista. Nämä näkemykset vaikuttavat velkaongelmien muodostamien riskien toteutumiseen, millä puolestaan on velkaongelmista kärsivien yksilöiden itsensä lisäksi välillinen vaikutus koko yhteiskuntaan muun muassa eriarvoistumisen ja marginalisaation sekä niiden lieveilmiöiden kautta. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta pikavippien vuoksi velkaantuneiden yhteiskunnallisesta asemasta ja toimintamahdollisuuksista sekä avun saamisesta ja sen vaikuttavuudesta. Velkaongelmista kärsivien henkilöiden näkökulman vahvempi mukaan tuominen tarjoaisi paremmat lähtökohdat velkaongelmien juurisyiden ymmärtämiselle ja velkaongelmien tehokkaalle hoitamiselle.

Suomalaisen eläkejärjestelmän kehittymisestä huolimatta vanhuusköyhyys ei ole poistunut yhteiskunnallisten epäkohtien listalta. Köyhyyttä kokevien ikäihmisten määrä on lisääntynyt samalla, kun tuloerot eläkeläisten välillä ovat entistä suurempia. Köyhyystutkimuksessa on perinteisesti keskitytty ilmiön tilastolliseen tarkasteluun ja kysymyksenasetteluihin, joten ikääntyneiden omista köyhyyskokemuksista on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Tutkielman tavoitteena on paikata tutkimuskentässä ilmenevää puutetta lisäämällä tietoa köyhyyttä kokevien ikäihmisten arkitodellisuudesta ja selviytymiskeinoista. Vanhuusköyhyyden yhteiskunnalliset ja ihmisten elämänkulkuihin liittyvät syyt ovat moninaisia ja ikäihmiset kokevat köyhyyttä harvemmin, kuin objektiiviset tulomittarit paikantavat köyhyyttä väestöryhmän keskuudessa. Tyytyväisyysparadoksia on selitetty sillä, että ikääntymiseen yhdistyy erilaisia toimintakykyyn, tulonhankintaan ja muuhun toimintaan liittyviä rajoitteita, joiden vuoksi ikääntyneiden on uskottu sovittavan tarpeensa ja vertailustandardinsa matalammaksi kuin aktiivi-iässä. Lisäksi iäkkäämpien sukupolvien nuoruudessa kokema taloudellinen puute voi määrittää myös vanhuuden tarpeita. Tutkielman teoreettinen näkökulma rakentuu köyhyyttä kokevien ikäihmisten toimijuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisen vuorovaikutussuhteen sekä elämänkulkunäkökulman ympärille. Empiirinen analyysi perustuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kirjoituskilpailun kautta kerättyyn narratiiviseen aineistoon. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Miten vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa? Miten vanhuusköyhyys kuvautuu kertomuksissa absoluuttisena puutteena tai relatiivisen deprivaationa? Millaisia toimijuuden muotoja ikäihmisten köyhyyskertomukset sisältävät? Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan narratiivisten tutkimusmenetelmien avulla rakentamalla köyhyyskertomuksista juonikaavioita, joiden avulla aineistosta nousee esiin kaksi tasavahvaa vanhuusköyhyyden kokemusta kuvaavaa tyyppitarinaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen tarkastelu nojaa teoriasidonnaiseen narratiivien sisältöjen analyysiin. Vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa traagiseksi umpikujaksi ja kunnialliseksi selviytymistarinaksi. Kertomuksissa vanhuusköyhyys on luonteeltaan pitkittynyttä ja monimutkaisten hyvinvointivajeiden lisäksi köyhyys aktualisoituu ikäihmisten arjessa absoluuttisena puutteena. Ikäihmisten toimijuus ilmenee kertomuksissa pärjäämisenä, arkisina vastarinnan ilmauksina, yhteiskunnallisena ja poliittisena järjestäytymisenä, mutta kertomukset eivät sisällä kuvauksia, joissa ikääntyneiden strateginen toimijuus merkitsisi köyhyydestä ulos pääsyä. Kertomuksissa vanhuudessa koettuun tuloköyhyyteen ei löydetä ratkaisua. Köyhyyden kokemushistoria ei ole tutkielman tulosten mukaan sukupolvien ketjussa yhteisesti jaettu vaan ikääntyneet tulkitsevat köyhyyskokemuksen merkitystä eri tavoin suhteessa lapsuudessa koettuun agraariköyhyyteen, yleiseen elintason nousuun, omaan elämänhistoriaan ja vanhuuden elämänvaiheeseen liittyen. Lähtökohta tulisi ottaa huomioon sosiaaligerontologisen työn parissa, sekä köyhyyttä vähentävien yhteiskuntapoliittisen toimenpiteiden muotoilussa. Tärkein yksittäinen toimenpide ikääntyneiden kokeman absoluuttisen köyhyyden vähentämiseksi ovat kaikkein alhaisimpien eläkkeiden tasokorotukset. Koska vanhuusköyhyys on Suomessa luonteeltaan pitkittynyttä ja köyhyyden syyt palautuvat laajasti niin yksilöiden elämänkulkuun kuin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, vanhuusköyhyyden vähentämiseksi on tärkeää vähentää eriarvoisuutta ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa yhteiskuntapolitiikan kaikilla sektoreilla.

Luottamus on tärkeää koko yhteiskuntaa ajatellen. On hyvin oleellista, että ihmiset luottavat instituutioihin ja niiden toimintaan, sillä ihmisten elämä olisi turvatonta ja epävarmaa, jos he eivät luottaisi yhteiskunnan instituutioiden kykyyn tai tahtoon hoitaa niille asetettuja velvollisuuksia ja tehtäviä. Suomessa kansalaisten luottamus instituutioihin on perinteisesti ollut hyvin korkeaa. Erityisen luottavaisia ihmiset ovat olleet turvallisuusinstituutioiden eli puolustusvoimien sekä poliisin toimintaan. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu nuorten 18-19 vuotiaiden luottamusta puolustusvoimiin. Luottamus puolustusvoimiin on Suomessa Euroopan korkeinta, mikä tarjosi tutkielmalle mielenkiintoisen kehyksen. Luottamusta puolustusvoimiin on aikaisemmin lähestytty lähinnä mielipidetutkimusten ja selvitysten pohjalta, joiden lähtökohtana on ollut ainoastaan yksi kysymys: ”Luotatko puolustusvoimiin”. Luottamus on kuitenkin luonteeltaan niin abstrakti ja moniuloitteinen käsite, että sen tutkiminen ainoastaan yhden kysymyksen avulla on kyseenalaista. Tässä tutkielmassa onkin pyritty menemään tuota yhtä kysymystä syvemmälle ja selvittämään mitkä tekijät vaikuttavat luottamuksen rakentumiseen ja minkä suhteen nuoret luottavat tai eivät luota puolustuvoimiin sekä miten luottamus käsitteenä koetaan. Tutkielman menetelmä on laadullinen ja aineistonkeruumenetelminä käytettiin lomakehaastattelua sekä ryhmäkeskustelua. Ryhmäkeskusteluja järjestettiin yhteensä neljä, joista jokaiseen osallistui viisi nuorta. Viikkoa ennen ryhmäkeskusteluja, osallistuille jaettiin täytettäväksi kyselylomake, joka johdatteli aiheeseen ja toimi keskustelujen pohjana. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Luottamus näyttäisi aineiston analyysin perusteella kohdentuvan kolmeen eri kategoriaan, jotka ovat: luottamus Suomen puolustuskykyyn, luottamus puolustusvoimien toiminnan asianmukaisuuteen ja tehokkuuteen sekä luottamus puolustusvoimiin tasapuolisen, yhdenvertaisen ja turvallisen palvelusympäristön takaajana. Luottamuksen rakentumiseen vaikuttavat puolustusvoimien oman toiminnan lisäksi yksilötasolla ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvat tekijät. Nämä kolme tasoa eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Luottamus puolustusvoimiin näyttäisi olevan subjektiivinen ja kontekstista riippuva käsite, joka saa uusia merkityksiä yksilön elämäntilanteesta, iästä sekä turvallisuustilanteesta riippuen. Luottamus nähdään usein myös lähes itsestäänselvyytenä, jolloin tietoista arviointia luottamuksesta ei pidetä tarpeellisena.

Työmarkkinoilla on käynnissä maailmanlaajuinen murros, jossa epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät ja yksilön työelämästä tulee pirstaleisempaa. Suomessakin osa-aikatyön trendi on ollut nousujohteinen 2000-luvulla. Osa-aikatyö on yleistä erityisesti tietyillä aloilla, kuten kaupan alalla, ja jotkut osa-aikatyötä tekevät ovat vastentahtoisesti osa-aikaisessa työsuhteessa. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä matalapalkka-alalla tekevä henkilö voi kokea toimeentulo-ongelmia ja siten tarvita sosiaaliturvaa toimeentulonsa varmistamiseksi. Tilastojen valossa sovitellun työttömyysetuuden käyttö on kuitenkin osa-aikaisten työsuhteiden yleisyyteen nähden melko vähäistä, joten on kiinnostavaa, miksi osa-aikaiset eivät nosta heille suunnattua sosiaalietuutta. Ilmiön tutkimiseksi menetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa teoriana on rationaalisen valinnan institutionalismi. Se perustuu olettamukseen, että ihminen ei tee valintojaan aina täysin talousrationaalisesti vaan niitä ohjailee instituutiot. Instituutioilla tarkoitetaan yhteiskunnan pelisääntöjä, jotka muokkaavat ihmisen käyttäytymistä niin sosiaalisesti, poliittisesti kuin taloudellisesti. Instituutioiden lisäksi tarkastellaan normien ja organisaatioiden vaikutusta osa-aikatyöntekijöiden ja sosiaaliturvan käyttämisen suhteessa. Aineisto koostuu yhdeksästä haastattelusta, jotka on tehty kolmen päivittäistavara- tai erikoistavarakaupan osa-aikaisille työntekijöille. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten kaupan alan osa-aikatyöntekijät selittävät sovitellun työttömyysetuuden nostamisen tai nostamatta jättämisen rationaalisen valinnan institutionalismin näkökulmasta? 2. Millä keinoilla osa-aikatyöntekijöiden tilannetta voidaan parantaa ja mitkä instituutiot, normit ja organisaatiot ovat olennaisia tilanteen parantamisessa? 3. Miten haastateltavat kokevat sovitellun työttömyysetuuden kannustavuuden? Tutkielman tulokset kertovat, että kaupan alan osa-aikatyöntekijät jättävät sovitellun työttömyysetuuden nostamatta muun muassa siksi, että eivät tiedä sen olemassaolosta, pitävät hakuprosessia hankalana tai tukea riittämättömänä. Heidän mielestään lisätyön hakeminen on parempi vaihtoehto kuin tuen nostaminen ja pärjääminen omilla ansioilla kunniallisempaa kuin sosiaaliturvaan tukeutuminen. Jotkut haastatelluista pärjäsivät tuloillaan hyvin, eivätkä olleet oikeutettuja tukeen tai eivät tarvinneet sitä. Jotkut heistä kokivat kuitenkin toimeentulovaikeuksia, ja osa-aikatyöntekijöiden tilanteen parantamiseksi tarvitaan muun muassa osa-aikatyön kanssa yhteensopivampi sosiaaliturva ja parempaa informaatiota sosiaalituista. Myös työehtosopimusten avulla osa-aikaisten tilannetta voi parantaa. Soviteltu työttömyysetuus ei tulosten mukaan vaikuta olevan kannustinloukku kaupan alan osa-aikatyöntekijöiden työllistymiseksi korkeampien työtuntien työsopimukseen tai kokoaikatyöhön.

Tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisena ilmiönä peruskoulun eriytyminen näyttäytyy hallinnan analytiikan näkökulmasta ja millaisia syitä sille annetaan. Lisäksi tarkastelen hallinnan tekniikoita, joiden avulla valtio pyrkii hallitsemaan eriytymistä. Tutkielma perustuu peruskoulun eriytymisen problematisoinnin hahmottamiseen. Aiempien tutkimusten viitekehyksessä peruskoulun eriytymisen syyksi on tunnistettu kaupunkien sisäinen alueellinen eriytyminen ja vanhempien tekemät koulutusvalinnat. Näiden perusteella koulut eriytyvät oppilaspohjan sosioekonomisen taustan mukaan, mikä vaikuttaa oppimistuloksiin. Oppimistulosten eriytyminen aiheuttaa huolta yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kehityskuluista. Peruskoulutuksen eriytymistä on tutkittu lähinnä ilmiönä sinänsä, joten tällä tutkielmalla pyrin laajentamaan näkökulmaa varsinaisten ehkäisytoimenpiteiden ja valtion asettamien problematisointien suhteen. Aineistonani käytin Jyrki Kataisen hallituksen asettamaa Tulevaisuuden peruskoulu -hankkeen loppuraporttia. Käytin teoriana Michel Foucaultin hallinnan analytiikkaa ja menetelmänä Carol Bacchin kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapaa. Hallinnan analytiikka ja Bacchin kriittinen diskurssianalyysi tukevat toisiaan ja näitä soveltaen pureuduin peruskoulutuksen eriytymisen ongelmanasetteluihin. Tutkielman tuloksina selvisi kolme peruskoulutuksen eriytymistä aiheuttavaa ongelmanasettelua. Näitä olivat alueelliset erot, opettajien väliset erot sekä oppilaiden taustojen erot. Ongelmanasetteluiden syiksi löytyi kouluihin, kuntiin, opettajien koulutustaustaan sekä oppilaiden kielellisiin ja sosioekonomisiin taustoihin liittyviä tekijöitä. Valtion hallinnan tekniikoiksi hahmottui lisäresursointi, koulutuspoliittiset ratkaisut sekä kouluympäristöön ja opettajien taitotasoon vaikuttavat ratkaisut. Valtionhallinto kohdistaa hallintansa erityisesti kuntien toimintaan ja välillisesti peruskoululaisten vanhempiin. Vastuu sälytetään kunnille ja kouluille uhka- ja tarvediskursseja hyödyntäen, mutta valtion oma rooli jätetään problematisoimatta. Erilaisista taustoista tulevat perheet ja lapset jaotellaan piilevien oletusten mukaisesti, mikä on itsessään eriytymistä edistävää. Vaikka tarkoituksena on edistää oppilaiden ja ihmisten välistä yhdenvertaisuutta, piilevät oletukset “keskiluokkaisesta normaaliuudesta” heijastuvat yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Oletukset tiedostamalla pystytään toimimaan läpinäkyvämmin yhdenvertaisuuden hyväksi.

Palveluverkoston järjestäminen on yksi yhteiskuntapolitiikan toimeenpanon keinoja, joilla voidaan vastata muun muassa kustannusten nousuun, tasa-arvoisten palvelujen saatavuuteen, innovaatioiden edistämiseen sekä elinkeinopoliittisiin tavoitteisiin. New public managementin kaltainen malli on ohjannut julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen kohti markkinaorientoitunutta mallia, jossa palvelun tilaaja ja tuottaja on erotettu toisistaan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä pienillä- ja keskisuurilla yrityksillä (pk-yritykset) on merkittävä rooli. Aiemman tutkimuksen pohjalta on huomattavissa, että pk-yritysten osallistuminen kilpailutuksiin ei ole ongelmatonta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaiset tekijät vaikuttavat pk-yrityksien osallistumiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailutuksiin. Lisäksi tavoitteena on nostaa esiin konkreettisia toimia, joilla kilpailutukseen pääsyä voidaan edistää. Tapausesimerkkinä tutkielmassa toimii Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Aineisto muodostuu neljästä pk-yrityksen edustajalle tehdystä haastattelusta. Haastateltavat edustavat Päijät-Hämeen maakunnan alueen pk-yrityksiä. Analyysi on tehty kvalitatiivista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkielman tulokset osoittavat, että hyvinvointialueen kilpailutuksissa keskeisimmät haasteet osallistumiseen pohjautuivat hankintaprosessin eri vaiheisiin, pk-yritysten rooliin ja vaikutusvaltaan, yhteistyöhön sekä viestinnällisiin haasteisiin. Kilpailutukseen pääsyn edistämiseksi nähtiin tärkeänä avoimen ja tasapuolisen kumppanuuden edistäminen, hankintaprosessin yksinkertaistaminen sekä selkeään ja ennakoivaan viestintään panostaminen. Yhteiskunnallisella tasolla hankintayksiköiden yhteistyön lisääminen sekä valvovan viranomaisen toiminnassa erikokoisten yritysten erityisyyden huomioiminen koettiin pk-yritysten aseman edistämiseksi tärkeänä. Pk-yritysten asemaa julkisissa hankinnoissa on tutkittu jo varhain. Vasta aloittaneiden hyvinvointialueiden kilpailutuksia ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tutkielman tulokset vastaavat aiempaa tutkimusta pk-yritysten aseman edistämisestä yleisesti julkisissa hankinnoissa.

Väestön ikääntyminen johtaa Suomessa työikäisten määrän vähenemiseen ja eläkkeensaajien määrän kasvuun. Yhteiskuntapolitiikan yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on sen vuoksi otettu työurien pidentäminen ja eläkkeelle siirtymisen myöhentäminen. Viimeaikaisissa eläkeuudistuksissa on tuettu tätä esimerkiksi nostamalla vanhuuseläkkeen ikärajoja ja kannustamalla eläkkeen lykkäämiseen. Kuntasektorilla väestön ikääntyminen näkyy palvelutarpeen kasvuna, työvoiman saatavuusongelmina ja työntekijöiden suurena eläkepoistumana, johon on varauduttu paremmin suuremmissa kunnissa ja kuntaorganisaatioissa. Vaikka eläkkeelle siirtyminen on kuntasektorilla myöhentynyt ja työssä jatkaminen lisääntynyt, kunta-alan työolojen muuttuminen henkisesti kuormittavammiksi asettaa haasteita työurien pidentämiselle tulevaisuudessa. Siksi on tärkeää tietää, mitkä tekijät tukevat tai haittaavat työuran jatkamista eläkeikään ja sen yli. Tässä tutkielmassa selvitettiin psykososiaalisten työolojen yhteyttä eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin 40–60-vuotiailla kunta-alan palkansaajilla. Lisäksi tarkasteltiin, muuttuvatko nämä yhteydet, kun vastaajan terveys, ammattiasema ja taustamuuttujat huomioidaan. Aineisto (n=3280) on osa Helsinki Health Study-tutkimuksen vuonna 2007 kerättyä kyselytutkimusta. Selitettävinä muuttujina olivat aikomus jäädä eläkkeelle ennen 63 ikävuotta tai omaa ammatillista eläkeikää, ja aikomus jatkaa työssä sen jälkeen. Psykososiaalisten työolojen mittarina käytettiin Karasekin JCQ-kyselyn työn vaatimuksia ja hallintaa. Muita selittäviä muuttujia olivat ikä, sukupuoli, neliportainen ammattiasema, fyysinen ja psyykkinen terveys, haittaava pitkäaikaissairaus, vastaajan oma eläkeikä ja puolison toiminta. Yhteyksiä analysoitiin ristiintaulukoiden ja multinominaalisen logistisen regression avulla. Malleissa verrattiin potentiaalisia työstä vetäytyjiä heihin, joilla ei ollut eläkeaikomuksia tai jotka aikoivat varmasti jatkaa työssä eläkeikänsä jälkeen. Vahvoja varhaiseläkeaikomuksia esiintyi aineistossa noin neljänneksellä naisista ja miehistä. Ristiintaulukoiden perusteella eläkeaikomukset ja työssä jatkamisen aikomus olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Työolot riippuivat ammatista siten, että ylemmissä ammattiasemissa koettiin enemmän vaatimuksia ja enemmän hallintaa. Ylemmissä ammattiasemissa oli parempi fyysinen terveys ja vähemmän pitkäaikaissairauksista kärsiviä, mutta psyykkinen terveys ei eronnut ammattiasemien välillä. Multinominaalisen logistisen regression malleissa eläkeaikeisiin ja työssä jatkamisaikeisiin olivat yhteydessä jotakuinkin samat tekijät. Kaikkien vakiointien jälkeen, heikot eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä toiseksi vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,30; 95% CI=1,03-1,64). Täysin vakioidussa mallissa vahvat eläkeaikomukset olivat todennäköisempiä kaikista eniten vaatimuksia (OR=1,56; 95% CI=1,18-2,06) ja vähiten hallintaa kokevilla (OR=1,65; 95% CI=1,24-2,20). Työolojen yhteydet eläkeaikomuksiin heikkenivät erityisesti terveyden vakioinnin myötä. Epävarma suhtautuminen työssä jatkamiseen oli kaikkien vakiointien jälkeen todennäköisempää toiseksi vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=1,44; 95% CI=1,10-1,88). Torjuva suhtautuminen työssä jatkamiseen oli täysin vakioidussa mallissa todennäköisempää toiseksi vähiten (OR=1,78; 95% CI=1,31-2,42) ja vähiten työn hallintaa kokevilla (OR=2,01; 95% CI=1,45-2,79). Työolojen yhteydet työssä jatkamisaikomuksiin heikkenivät terveyden vakioinnin myötä, mutta ammattiaseman vakiointi voimisti vähäisen työn hallinnan yhteyttä torjuvaan suhtautumiseen työssä jatkamista kohtaan. Taustamuuttujista sukupuolten välillä ei ollut merkitsevää eroa. Vanhimmassa ikäryhmässä oli eniten varmoja työssä jatkajia. Heikompi fyysinen ja psyykkinen terveys sekä haittaavat pitkäaikaissairaudet olivat lähes poikkeuksetta yhteydessä lyhyempää työuraa koskeviin aikomuksiin. Matalampi ammattiasema oli merkitsevästi yhteydessä vain eläkeaikomuksiin. 63 ja alle 63 vuoden eläkeikä sekä puolison eläkkeellä olo ja työssäkäynti olivat yhteydessä aikeisiin tehdä lyhyempi työura. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Työurien pidentämiseksi erityisesti työn hallintaan tulisi panostaa lisäämällä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja käyttää ja kehittää osaamistaan. Myös työn vaatimuksia, kuten liiallista työmäärää, kiirettä ja ristiriitaisia vaatimuksia, tulisi vähentää. Tulokset viittaavat myös siihen, että terveysongelmat, matalampi eläkeikä ja parisuhde voimistavat ajatuksia siirtyä aikaisemmin työstä eläkkeelle. Tutkielma rajoittui kunta-alaan ja yhteen poikkileikkauskyselyyn. Jatkossa olisi tärkeää tutkia eläkkeelle siirtymistä ja työssä jatkamista pitkittäistutkimuksilla, joissa analysoitaisiin samanaikaisesti erilaisia työhön, yksityiselämään, sosiodemografiseen taustaan ja taloudellisiin kannustimiin liittyviä tekijöitä.