Browsing by study line "ei opintosuuntaa"

Tämä tutkimus keskittyy psykologian popularisoitumisen historialliseen muutokseen ja sen tarjoamaan itsetutkiskelun kieleen. Foucault’laisen yksilöllistävän vallan näkökulmasta popularisoituneen psykologian eri muodot ja välineet voidaan nähdä psykoteknologioina, joiden avulla pyritään suoraan tai epäsuorasti puuttumaan ihmisten elämään. Nämä onnellisuuden, emotionaalisen hyvinvoinnin ja itsensä kehittämisen terapeuttiset teknologiat ovat nykypäivänä vaikuttava kulttuurinen ilmiö. Itsensä kehittäminen ja toteuttaminen voidaan nähdä yhtenä yksilöllisyyden korostumisen ilmiönä. Identiteettityöhön liittyy yksilön persoonallisten ominaisuuksien kehittäminen tiettyjen yhteiskunnassa ja kulttuurissa vallitsevien ihanteiden suuntaan. Yksilöön kohdistuvat oman identiteetin muokkaamisen ja psyykkisen kyvykkyyden paineet vaativat ihmistä luo maan omaa elämäänsä ja ylittämään itsensä, mikä voi aiheuttaa samalla epäonnistumisen pelkoa, haavoittuneisuutta ja epävarmuutta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten psykologian popularisoituminen ja sen tuottama identiteettityön kieli ja tekniikat esiintyvät humanistisen psykologian analyysikehyksestä käsin suomalaisessa populaarikulttuurissa. Analyysikehys koostuu neljästä teemasta, jotka ovat yksilöllisyys, itsensä kehittäminen, itsensä toteuttaminen ja yksilön vastuu. Tutkimuksessa selvitetään miten nämä teemat ovat esiintyneet vuosien 1947–2017 Eeva-lehtiaineistossa ja millaisia ajallisia muutoksia niissä on havaittavissa eri aikakausina. Kyseessä on laadullinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on teorialähtöinen sisällönanalyysi. Aineistosta nousee esiin viisi eri tuloksia kuvaavaa teemaa, jotka ovat itsetietoisuus, vastuu, vapaus, kasvu ja kehitys sekä elämän sisältö. Tulokset osoittavat, että yksilöllisyyden, itsensä kehittämisen, itsensä toteuttamisen ja yksilön vastuun esiintyminen on korostunut ja lisääntynyt selkeästi populaarikulttuurissa 1960-luvulta lähtien. Popularisoitumisen myötä humanistisen psykologian kieli ja tekniikat ovat tulleet nykypäivänä osaksi normaalia elämisen käytäntöä, jolloin yksilön vastuu itsestään ja omasta elämästään sekä jatkuva itsensä kehittäminen ja toteuttaminen voi alkaa näyttäytyä välttämättömänä ja luonnollisena osana ihmisen elämänkulkua.

Vuoden 2020 alussa Suomeen rantautunut koronapandemia ja siitä johtuvat poikkeusolot ovat vaikuttaneet monen korkeakouluopiskelijan elämään. Korkeakoulut siirtyivät pandemian vuoksi nopeasti etäopetukseen samalla kun opiskelijaelämään kuuluvat vapaa-ajan tapahtuvat peruttiin. Korkeakouluopiskelijat ovat viettäneet lähes kaksi vuotta eristyksissä etäopetuksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja koronapandemian aikana korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä on Helsingin Sanomissa tuotettu. Tässä tutkielmassa käydään tarkemmin läpi korkeakouluopiskelijoiden mielenterveydestä käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa koronapandemian aikana. Tarkoituksena on analysoida Helsingin Sanomien artikkeleita laadullisen sisällönanalyysin sekä diskurssianalyysin keinoin. Tutkielman aineisto koostuu kaikista koronaan ja korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyteen liittyvistä Helsingin Sanomien kirjoituksista aikavälillä 1.3.2020-31.8.2021. Aineistosta on havaittavissa kuusi päädiskurssia: yksinäisyyden, nuoruuden elämänvaiheen, eriarvoisuuden, ahdingon, syyllistämisen ja vastuun diskurssit. Yksinäisyyden diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä koronapandemian kourissa. Nuoruuden elämänvaiheen diskurssi korostaa nuoruusajan haavoittuvaa kehitysvaihetta, jolle koronapandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on asettanut haasteita. Eriarvoisuuden diskurssi paljastaa koronapandemian ja rajoitustoimien erilaiset vaikutukset eri ihmisiin. Ahdingon diskurssi kuvaa korkeakouluopiskelijoiden kokemaa ahdinkoa mielenterveysoireilun lisääntymisen kautta. Syyllistämisen diskurssi kuvailee korkeakouluopiskelijoiden kokemaa vähättelyä ja syyllistämistä yhteiskunnan ja päättäjien taholta. Vastuun diskurssissa pohditaan vastuun jakautumista niin koronan kuin korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin suhteen. Tutkielmassa on koronapandemian aikana havaittu korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyden heikentymistä. Pandemia yhdessä rajoitustoimien kanssa on lisännyt opiskelijoiden uupumusta, yksinäisyyttä, motivaation puutetta, sosiaalisten taitojen rappeutumista ja mielenterveyden oireilua. On kuitenkin tärkeä huomata, että koronapandemian ja rajoitustoimien tuomat kuormat eivät ole langenneet kaikille opiskelijoille samalla tavalla.

Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijuutta eduskunnan valiokuntien asiantuntijakonsultaatioiden valossa. Tutkin koronapandemian päätösaineistoon kuuluvien hallituksen esitysten valiokuntakäsittelyihin kutsuttuja asiantuntijoita aikavälillä 12.3.2020–31.12.2022. Käsitteellistin tutkittavaa ilmiötä luokittelemalla valiokuntien tekemiä asiantuntijakonsultaatioita (n= 3387) asiantuntijoiden edustaman organisaation perustella. Aineisto kerättiin eduskunnan avoimen verkkopalvelun kautta. Aikaisemman tutkimuksen perusteella voidaan olettaa, että koronakriisi sai aikaan tarpeen konsultoida ja hankkia uutta tietoa erilaisilta asiantuntijoilta, kuin normaaliaikana. Eduskunnan valiokunnilla on suuri painoarvo eduskunnan sisäisessä työskentelyssä, mm. siksi, että valiokunnan mietintö toimii eduskunnan täysistuntokäsittelyn pohjana. Tutkimuksen tarkoituksena olikin kartoittaa minkälaisen asiantuntemuksen valiokunnat ovat nähneet tarpeelliseksi koronaresponssin lainsäädännön laatimisessa. Asiantuntijuuden käytön jäsentämiseksi tarkastelen asiantuntijakonsultaatioita kolmesta näkökulmasta. Nämä ovat 1) tiedontuotannon regiimin ja 2) reaktiivisen substanssineuvonnan näkökulmat, joiden avulla voidaan kuvata keskenään limittäinen osa aineistosta sekä 3) organisaatiotahoina, jonka avulla koko aineisto on luokiteltavissa. Strukturoitu luokittelurunko rakentui aiemman tutkimuksen perusteella. Luokittelun jälkeen kvantifioin tuloksia; syntyneitä luokkia kuvataan sanallisesti sekä ristiintaulukoimalla. Organisaatiotahojen osalta voidaan todeta kolmannen sektorin ja yrityssektorin kutsujen osuuden kasvaneen ja julkisen sektorin saamien kutsujen osuuden vähentyneen aiemmasta. On mahdollista, että koronapandemiaa edeltänyt, institutionalisoitu toimintamalli on kehystänyt valiokuntien ja asiantuntijoiden vuorovaikutusta myös covid-19-pandemian hallintaan tähtäävissä toimissa. Tiedontuotannon regiimin teoriaa sovellettaessa ongelmaksi voi muodostua se, että merkittävä joukko asiantuntijuutta edustavia tahoja jää tarkastelun ulkopuolelle; regiimin toimijoiksi määriteltyjen yksityisten tutkimuslaitosten sijaan valiokunnat näyttävät kääntyvän herkemmin suoraan niiden taustatahojen puoleen.

Maahanmuutto on maailmanlaajuisesti eri syistä kasvanut, ja myös Suomessa ulkomaalaistaustaisten määrä on noussut kolmen viime vuosikymmenen aikana. Tämän lisäksi Suomessa kehitetään työvoiman maahanmuuttoa tavoitteena ratkaista väestön ikääntymisestä ja syntyvyyden laskusta johtuvia työttömyyden ongelmia. Samaan aikaan keskustelu maahanmuuttajien kotoutumisesta on politisoitunut, ja saanut jopa ideologisia muotoja. Aiemman tutkimuskirjallisuuden mukaan kotoutumisen edistämisen vaikuttavuuden arviointi on mahdollista, mutta sitä on tehty Suomessa vain vähäisesti. Suomen kotoutumispoliittisen toteutuksen ja arvioinnin kenttää kuvataan kirjallisuudessa pirstaleiseksi. Tämä johtuu erilaisista määräaikaisista ja paikallisista hankkeista, sekä pilottikokeiluista, joiden tulosten hyödyntämismahdollisuudet on nähty kapeina. Tutkimus on toteutettu, koska kotoutumisen edistämisen ilmiön käsittelyyn tarvitaan tietoperusteisempaa lähestymistapaa, jotta voimme selvittää missä määrin asioita tehdään oikein ja tuloksellisesti. Tässä tutkimuksessa pyrkimyksenä oli kuvata kotoutumisen edistämisen vaikuttavuuden arvioinnin onnistumista mahdollistavia ja estäviä tekijöitä. Näiden lisäksi tavoitteena oli selvittää, millä tavalla kotoutumisen edistämisen vaikuttavuuden arvioinnin onnistumisen edellytyksiä voitaisiin kehittää. Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä ja aiempaa tutkimuskirjallisuutta. Empiirisenä haastatteluaineistona oli viiden Espoon Omnian osaamiskeskuksen vaikuttavuustutkimuksen suunnitteluun tai toteutukseen osallistuneiden henkilöiden puolistrukturoidut yksilöhaastattelut, jotka toteutettiin lokakuussa 2023. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kotoutumisen edistämisen vaikuttavuuden arvioinnissa onnistuminen vaatii nykyistä syvällisemmän ymmärryksen kotoutumisen ilmiön moniulotteisuudesta, ja näiden eri ulottuvuuksien keskinäisten riippuvuussuhteiden tutkimista. Tämä vaatii olemassa olevien eri rekisteriaineistojen monipuolisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa käyttöä, sekä kattavampien pitkittäisseurantatutkimuksien toteuttamista. Vaikuttavuuden arvioinnin haasteiksi tunnistetaan tietoaineistoissa esiintyvät puutteet, sekä hallinnollisista ja lainsäädännöllisistä syistä johtuvat tutkimushankkeita hidastavat tekijät. Tutkimuksellisena lähtökohtana vertailuryhmäasetelman muodostaminen tunnistetaan yhdeksi merkittävimmäksi vaikuttavuusarviointien luotettavuutta ja tulosten hyödynnettävyyttä mahdollistavaksi tekijäksi. Tutkimuksen johtopäätös on, että emme voi sanoa kotoutumisen edistämisen vaikuttavuudesta, koska tutkimus on riittämätöntä. Tutkimus on tunnistanut puutteita vaikuttavuuden arviointiin välttämättömissä tietoaineistoissa, ja niiden hyödyntämisessä vaikuttavuuden arvioinnin toteuttamisessa. Koska luotettavaa tutkittua tietoa kotoutumista edistävien toimien vaikutuksista on vain vähän, tai ei lainkaan, emme voi väittää kotouttavamme vaikuttavasti.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että yksittäiset kuormittavat työolotekijät ovat yhteydessä fyysiseen terveyteen tai sairauspoissaoloihin ikääntyvillä työntekijöillä. Työolojen ja kroonisen kivun välistä yhteyttä on tutkittu vähän alle 40-vuotiaiden työntekijöiden osalta. Tässä tutkielmassa selvitetään, miten kuormittavat työolot ovat yhteydessä krooniseen kipuun alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Helsinki Health Study on Helsingin kaupungin työntekijöiden laaja terveyttä ja hyvinvointia sekä työoloja tutkiva hanke, jonka ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 2000. Tutkielma on kvantitatiivinen tutkimus ja tutkimusaineisto on vuoden 2017 HHS poikkileikkausaineisto. Tutkielmassa selvitetään kuormittavien työolojen; fyysisesti kuormittavan työn, oikeudenmukaisen johtamisen ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutumisen yhteyttä krooniseen kipuun. Analyysit on suoritettu SPSS-tilasto-ohjelman avulla. Ristiintaulukoinnit ja logistinen multinomiaalinen regressioanalyysi olivat keskeiset analyysimenetelmät. Työoloilla oli gradientti krooniseen kipuun. Fyysisesti kuormittava työ oli yhteydessä krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella miehillä (vakioitu OR 3,98 95 % LV 1,74–9,13) ja naisilla (vakioitu OR 3,62 95 % LV 2,53–5,18). Epäoikeudenmukainen johtaminen oli yhteydessä krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (vakioitu OR 2,70 95 % LV 0,87–8,43) miehillä ja naisilla (vakioitu OR 1,52 95 % LV 1,01–2,24). Työpaikkakiusaamisen kohteeksi aiemmassa työssä joutuminen oli yhteydessä krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (vakioitu OR 3,97 95 % LV 1,01–15,66) miehillä. Naisilla nykyisessä koettu työpaikkakiusaaminen oli vahvemmin yhteydessä krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (vakioitu OR 2,92 95 % LV 2,95–4,39). Tutkielman tuloksena oli, että kuormittavat työolot ovat yhteydessä erityisesti krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella. Tulosten perusteella fyysisiä ja psykososiaalisia työoloja tulee kehittää kunta-alan organisaatioissa, johtamisessa ja psykososiaalisten riskien hallinnassa.

Nuoruus on ajanjakso, jolloin yksilö muodostaa terveyskäyttäytymisellään pohjaa aikuisuuden terveydelle ja hyvinvoinnille. Nuorten elintapoihin vaikuttavat monet tekijät kuten sosioekonominen asema lapsuudessa ja nuoruudessa. Elintavat ovat keskenään yhteydessä ja vuorovaikutuksessa usein eri tavoin. Nuorten elintavat ovat yhteydessä myös heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaansa aikuisuudessa. Toisaalta myös sosioekonominen asema vaikuttaa aikuisuuden koulutukseen ja työmarkkina-asemaan. Elintapoja voidaan tarkastella yhdessä, muodostaen niistä tilastollisin menetelmin profiileita. Tutkimustietoa on niukasti nuorten elintapaprofiilien yhteydestä aikuisuuden sosioekonomiseen asemaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia pohjoissuomalaisten nuorten sosioekonomisen aseman ja nuoruuden aikaisten elintapaprofiileiden välisiä yhteyksiä nuorten koulutukseen ja työmarkkina-asemaan myöhemmin aikuisuudessa. Tutkimus on pitkittäistutkimus, jonka aineistona on Pohjois-Suomen syntymäkohortin 1986 nuoret ja heidän vanhempansa. Kyselyaineisto on kerätty vuosina 1986 ja 2001, ja rekisteriaineistot nuorten koulutuksen ja työmarkkina-aseman osalta ovat vuosilta 2017 ja 2018. Koko syntymäkohortin aineisto käsittää 9479 lasta, ja tämän tutkimuksen aineisto koostuu 4303 nuoresta ja heidän vanhemmistaan. Aineisto analysoitiin tilastollisin perus- ja monimuuttujamenetelmin poikien ja tyttöjen osalta erikseen. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että vanhempien sosioekonominen asema on yhteydessä nuorten elintapaprofiileihin. Lisäksi nuorten elintapaprofiilit ovat yhteydessä heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaan aikuisuudessa. Apu- tai sekatyöntekijä vanhempien nuoret kuuluvat useimmin epäterveelliseen elintapaprofiiliin kuin korkeammassa työmarkkina-asemassa olevien vanhempien nuoret (pojat OR 2,06: lv 95 % 1,17–3,65, tytöt OR 1,85: lv 95 % 1,07–3,18). Tytöillä myös vanhempien peruskouluasteen koulutus oli yhteydessä epäterveelliseen elintapaprofiiliin verrattua korkeakoulutettujen vanhempien nuoriin (OR 1,80: lv 95 % 1,20–2,70). Nuoruudessa epäterveellinen elintapaprofiili oli yhteydessä peruskouluasteen tutkintoon aikuisuudessa (pojat OR 2,98: lv 95 % 1,97–4,51, tytöt OR 2,91; lv 95 % 1,63–32,48), silloinkin kun vanhempien koulutus ja terveydentila huomioitiin malleissa. Tytöillä epäterveellinen elintapaprofiili oli voimakkaimmin yhteydessä työntekijä työmarkkina-asemaan aikuisuudessa (OR 2,25; lv 95 % 1,53–3,30) ja pojilla työmarkkinoiden ulkopuoliseen työmarkkina-asemaan (OR 2,67; lv 95 % 1,78–3,97). Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että elintavoilla sekä myös vanhempien sosioekonomisella asemalla on merkittävä vaikutus myöhempään sosioekonomiseen asemaan. On tärkeää pyrkiä mahdollisimman kattavasti ja tasa-arvoisesti edistämään jokaisen nuorten mahdollisuuksia terveellisiin elintapoihin, sekä tukea perheiden mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Maisterintutkielmassa tarkasteltiin millaisia merkityksiä lasten hyvinvointi saa tyhjänä merkitsijänä kansallisessa lapsistrategiassa. Tavoitteena oli selvittää, mitä lasten hyvinvointi on strategiadiskurssissa ja millaisia lasten hyvinvointiin liittyviä tulevaisuuden päätöksentekoa ohjaavia piirteitä strategiasta on tunnistettavissa. Tutkielma perustui sosiaalisen konstruktionismin näkökulmaan, jonka mukaan kielenkäyttö sekä heijastaa että luo sosiaalista todellisuutta. Strategiatyössä valta on kielen valtaa ja erityisesti strategiadiskurssille on ominaista, että se muodostuu helposti kyseenalaistamattomaksi totuudeksi. Toinen teoreettinen oletus oli kielenkäytön seurauksellisuus. Tämä on olennaista erityisesti strategioissa, sillä niiden perusolemus on, että ne saavat aikaan toimintaa ja erityisesti muutoksia. Tutkielmassa hyödynnettiin diskurssiteorian käsitteitä ja kriittistä diskurssianalyysiä sekä keskityttiin niiden diskursiivisten käytäntöjen analysointiin, joilla asioita tosiasiallistetaan tai oikeutetaan. Tutkielman aineistona käytettiin valtioneuvoston julkaisusarjaan kuuluvaa julkisesti saatavilla olevaa kansallista lapsistrategiaa. Aineisto on dokumenttina ja tutkimusaineistona erityinen, sillä se on Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Aineisto teemoiteltiin neljään teemaan strategiatekstille ominaisten tekstin osien mukaisesti. Tämän jälkeen analyysissä edettiin tekstuaaliselta tasolta tulkinnan kautta kriittiseen diskurssianalyysiin. Analyysissä oli eroteltavissa eri vaiheita, mutta analyysiprosessi oli jatkuvaa liikettä kokonaisymmärryksen ja ilmiön tarkan mikrotason analyysin välillä. Tutkielman keskeiset tulokset voidaan tiivistää neljään kohtaan. 1) Lasten hyvinvointi on polarisoitunutta ja tämä on ongelma, johon strategialla pyritään vastaamaan. Strategiassa päähuomio on huonosti voivissa lapsissa ja hyvinvointia uhkaavissa tekijöissä, mikä vie huomion pois hyvinvoinnista voimavarana ja toiseuttaa niitä lapsia, joilla menee hyvin. 2) Oikeusvelvoitteiden toteutuminen turvaa lasten hyvinvoinnin ja ne toimivat myös oikeutuksena puuttua lasten hyvinvointiin. Tulevaisuuden toimien osalta epäselvää kuitenkin on, miten oikeusvelvoitteiden toteutuminen todennetaan ja mikä tässä suhteessa on riittävää hyvinvoinnin toteutumiseksi. 3) Laadukkailla sivistys- sekä sosiaali- ja terveyspalveluilla ja monialaisella yhteistyöllä taataan lasten hyvinvointi. Tulevaisuuden toimien osalta haasteena kuitenkin on, että palvelut ovat nykytilanteessa hyvinvoinnin kannalta lähes vastakkaiset voimat ja yhteistyön toteutumisesta muodostuu itsestäänselvyys. 4) Julkinen valta on vastuussa lasten hyvinvoinnista. Lasten ja perheiden oma rooli on kapeutunut, mutta lasten kanssa toimivien aikuisten tulee olla koulutetumpia ja osaavampia, jotta lasten hyvinvointia voidaan edistää. Yhteiskunnallisten toimien korostuessa mikrotason toiminta jää vähemmälle huomiolle, vaikka hyvinvoinnin tasot ovat yhteen kietoutuneita. Tutkielma tuotti yhden tulkinnan hyvinvoinnin merkityksistä ja tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmien laadinnassa. Tulosten perusteella jatkossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota muun muassa hyvinvoinnin myönteisiin kehityskulkuihin, lasten hyvinvointitiedon muodostamiseen ja hyödyntämiseen sekä yhteistyötä mahdollistaviin rakenteisiin. Jatkossa olisi hyödyllistä tutkia esimerkiksi sitä, miten tavat esittää lasten hyvinvointi muuttuvat strategian toimeenpanossa eri hallituskausien aikana. Tällöin saataisiin tietoa myös siitä, miten strategia onnistuu tavoitteessaan luoda kestävä, johdonmukainen ja pitkäjänteinen pohja kansalliselle lapsi- ja perhepolitiikalle.

Tässä tutkielmassa kuvataan sairaanhoitajien näkemyksiä laatujärjestelmän käyttöönotosta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa erään magneettisairaalan statusta tavoittelevan keskuksen sairaanhoitajien laatujärjestelmän käyttöönottoon liittyvistä näkemyksistä sairaalan esimiesten muutosjohtamisen tueksi. Tässä tutkielmassa vastattiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia näkemyksiä sairaanhoitajilla on laatujärjestelmän käyttöönotosta? Miten laatujärjestelmän käyttöönotto on muuttanut yksikön toimintaa? Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluiden avulla kolmesta yksiköstä, joissa oli samankaltainen potilasprofiili ja hoitotyötä oli kehitetty magneettisairaalamallin mukaisesti. Yhteensä haastateltuja sairaanhoitajia oli seitsemän (7). Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkielman tuloksien perusteella sairaanhoitajille laatujärjestelmän käyttöönotto näyttäytyi johtamisen muutoksena, hoitotyön muutoksena ja vetovoimaisuuden muutoksena. Laatujärjestelmän käyttöönotossa on edetty hoitotyön mittareiden kautta ja hoitotyötä on kehitetty tasalaatuisemmaksi. Työympäristön kehittämiseen tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Laatujärjestelmän tavoitetila on jäänyt vielä osin epäselväksi. Laatujärjestelmän käyttöönotto on käynnistynyt kaikissa tutkituissa yksiköissä. Henkilökunta ei kuitenkaan tunnista, mitkä kaikki yksiköissä tehdyt toimet liittyvät laatujärjestelmän käyttöönottoon.

Viime vuosien aikana sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat yhä enemmän raportoineet mielen hyvinvoinnin haasteista ja uupumisestaan. Erityisesti huonot työolot ja huono johtaminen ovat myös ajaneet ammattilaisia pois alalta. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalalla vallitsee krooninen henkilöstöpula, joka entisestään heikentää alalle jääneiden työntekijöiden hyvinvointia. Myös koronapandemia on vaikuttanut negatiivisesti työntekijöiden mielen hyvinvointiin. Mielen hyvinvoinnin ongelmat ovat iso taakka sekä yksilölle itselleen, organisaatiolle että koko ympärillä olevalle yhteiskunnalle. Tarkastelen tässä maisteritutkielmassa mielen hyvinvoinnin johtamista sosiaali- ja terveysalalla. Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin sote-toimialalla työskentelevien lähiesihenkilöiden näkemyksiä työntekijöiden mielen hyvinvoinnin haasteista sekä lähiesihenkilöiden keinoista ja käytännön mahdollisuuksista tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia. Tutkielman tavoitteena on tuottaa uutta tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat työntekijöiden mielen hyvinvoinnin haasteisiin sekä minkälaisia keinoja ja mahdollisuuksia lähiesihenkilöillä on tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia työn arjessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta Helsingin sote-toimialalla työskentelevän lähiesihenkilön haastattelusta. Haastattelut on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimustulokseni osoittavat, että riittämättömät resurssit ja kapeat johtamisen keinot heikentävät lähiesihenkilöiden mahdollisuuksia tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia työn arjessa. Lähiesihenkilöt tarvitsevat lisää aikaa ja ammattitaitoista työvoimaa työntekijöidensä mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Aikaa tarvitaan myös työntekijän ja esihenkilön luottamussuhteen rakentamiseen, vapaamuotoiseen keskusteluun ja koko työyhteisön yhteistyön rakentamiseen. Mielen hyvinvointia tukevat arvokeskustelu, työn autonomia sekä avoin ja psykologisesti turvallinen ilmapiiri, jota edesauttaa lähijohtaminen ja pienet työyhteisöt. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kehitettäessä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työoloja, työntekijöiden mielen hyvinvoinnin tukemista ja mielen hyvinvoinnin johtamista sekä pohdittaessa sosiaali- ja terveysalan resursseja tulevaisuudessa.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä, mitä ihmiset kertovat asioinneistaan Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa covid-19 pandemian alkuvaiheessa. Tutkielmaa kehystämässä on Suomea ja koko maailmaa kuormittanut koronaviruksen tuottama pandemiatilanne. Tutkielmassa aineisto muodostui ihmisten omista kirjoituksista ja näkemyksistä heidän asioinneistaan palveluissa tämän pandemian aikana. Tutkielman teoreettinen taustoitus käsittelee Suomen aiempia epidemia- ja pandemiatilanteita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään lisäksi aiemmissa tutkimuksissa esille nostettua kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä pohditaan asiakkuuksien tai potiluuksien määritelmää ja muodostumista. Tutkimuksen aineisto on kerätty verkossa kaikille avoimena olevalla kirjoituskutsulla. Kirjoitusten jättäminen Tietoarkiston ylläpitämän Pennan verkkosivuilla oli avoinna kaikille täysi-ikäisille suomalaisille huhtikuusta heinäkuuhun vuonna 2020. Kirjoituskutsua jaettiin eteenpäin verkossa sosiaalisessa mediassa sekä suomalaisten potilasjärjestöjen avustuksella. Tutkimukseen osallistuvalta kysyttiin muutamia esitietoja, joiden jälkeen tutkimukseen osallistuva pääsi jättämään tutkimukseen kirjoituksensa omaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa asiointiaan koskien. Kerätty aineisto (n=17) analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen vastanneet toivat esille näkökulmiaan liittyen ajan saamiseen haluttuun palveluun, tapahtuneeseen asiointiin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelussa, tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen saatuun palveluun nähden sekä palveluissa oleviin puhtaustoimiin ja varautumiseen liittyen. Haluttu aika sosiaali- ja terveydenhuollon palveluun saatiin pääsääntöisesti hyvin. Koronavirustilanne aiheutti myös joitakin aikojen peruutuksia. Asioinnit tapahtuivat yleisimmin julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa joko käyntinä tai etäasiointina. Palvelusta saatu asiointikokemus oli useimmiten myönteinen. Tutkimukseen osallistuneet toivat esille kielteisinä piirteinä tilanteet, joissa etäyhteys ei korvannut asiointia, henkilökunta tuntui kiireiseltä tai stressaantuneelta ja julkisen puolen hoidon saanti oli hankalaa. Terveydenhuollossa havaittiin lisäksi useita koronavirustilanteeseen liittyviä puhtaus- ja varautumistoimia. Näistä keskeisimmät olivat luodut turvavälit, henkilökunnan antamat ohjeistukset, koronaviruksen ennaltaehkäisy eri muotoineen sekä suojainten ja desinfektion käyttö. Tutkimuksen keskeisin tulos ja uusi löydös oli tutkimukseen vastanneiden esille tuomat vahvat näkökulmat covid-19 pandemian aikaisia asiointeja kuvanneisiin puhtaus- ja varautumistoimiin. Vaikka asioinnin syynä ei useimmiten ollut koronavirustilanne, väritti pandemian mukanaan tuomat seikat kuitenkin sosiaali- ja terveyspalvelussa asioinnista saatua kokemusta.