Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmani käsittelee demokraattisten järjestelmien ja kansalaisten välistä suhdetta viimeaikaisissa demokratiateorioissa. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miksi demokratia vaatii aktiivisia kansalaisia toimiakseen. Mikä on demokratioiden suhde kansalaisiin ja ei-kansalaisiin, kuten maahanmuuttajiin? Miten demokraattisessa järjestelmässä vastakkain asettuvat kansanvalta ja demokraattisten enemmistöjen tahdon ylittävät perusperiaatteet ovat neuvoteltavissa keskenään jotta demokraattisen järjestelmän vallankäyttö olisi mahdollisimman oikeutettua? Mitkä ovat demokraattisten kansalaisten toiminnan rajoja? Viimeaikaisen demokraattisen filosofian ytimessä on kaksi keskeistä paradoksia: Kuinka määritellä kansalaisten rajat, ketkä kuuluvat kansalaisiin ja ketkä eivät? Mikä on ihmisoikeuksien suhde perusoikeuksiin? Deliberatiivisen demokratian edustajat ovat yrittäneet ratkaista paradokseja kun radikaalidemokraattiset ja agonistiset filosofit ovat ottaneet paradoksien ylläpitämän jännitteen demokratian voimavarana. Tutkimukseni kannalta keskeiset ajattelijat ovat Seyla Benhabib ja Bonnie Honig. Benhabibin teoria demokraattisista toistoista on yksi yritys neuvotella demokraattisten kansalaisten tahdon ja ne ylittävien ihmisoikeusnormien välillä. Tutkin systemaattisesti Benhabibin ajattelun taustoja ymmärtääkseni, mistä demokraattisissa toistoissa on kyse. Tutkin Benhabibin oman esimerkin, Ranskan huivikiistan, avulla demokraattisia toistoja käytännössä. Pyrin esittämään parannusehdotuksia joilla tehdä demokraattisista toistoista avoimempia ja demokraattisempia. Asetan Benhabibin neuvottelevan kansalaisuuskäsityksen vasten Bonnie Honigin käsitystä kansalaisista ottajina. Benhabib puolustaa ihmisoikeuksien kaltaisten kosmopoliittisten normien leviämistä kansainvälisten instituutioiden välityksellä. Honigin mukaan yksilöitä tulisi kannustaa vaatimaan oikeuksia instituutioista riippumatta. Yksi esimerkki on kansainvälisen Slow Food-liikkeen ajama oikeus makuun. Analysoin Honigin luentaa Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta -teoksessa esittämästä lakienlaatijasta vierasmaalaisen perustajan myyttinä. Pyrin selventämään esimerkein, mitä seurauksia vierasmaalaisen perustajan myytistä on demokraattisten kansalaisten muodostumiselle. Tutkimuksessani selvisi, etteivät demokraattiset toistot ole niin demokraattisia kuin Benhabib olettaa. Ne preferoivat osapuolia jotka asettuvat lähtökohtaisesti demokratian perusperiaatteiden ja länsimaisten ihmisoikeusnormien puolelle. Demokratioiden on luotava instituutioiden turvaamaa tilaa eri tavoille olla demokraattinen kansalainen ja uudelleentulkita demokratian perusperiaatteita.

Tämä maisterintutkielma tarkastelee sukupuolten välistä tasa-arvoa ajanutta yhdistystä nimeltä Yhdistys 9, joka toimi Helsingissä vuosina 1966–1970. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millainen toimija Yhdistys 9:n oli, minkälaisia tavoitteita se toiminnalleen asetti ja kuinka se pyrki edistämään niitä. Tasa-arvopolitiikkaa on pääasiallisesti tutkittu toteutuneen lainsäädännön kautta, mutta tässä tutkielmassa keskiöön on nostettu tasa-arvopolitiikalle asetetut tavoitteet. Yhdistyksen jäsenistö koostui nuorista naisista ja miehistä. Monia heitä yhdisti akateeminen tausta ja lehdistö. Yhdistyksen jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1970, kun yhdistykseen kuului liki 800 jäsentä. Yhdistyksen päämääränä oli muuttaa yhteiskunnassa vallitsevaa sukupuolten välistä roolijakoa siten, että jokaisella yksilöllä olisi mahdollisuus toteuttaa itseään sukupuolesta riippumatta. Yhdistys ajoi toiminnassaan radikaalia sukupuolirooli-ideologiaa, eli näkökulmaa, jonka mukaan sekä naisilla että miehillä on kaksi roolia: ansiorooli ja perherooli. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Kansan Arkistoon tallennettua Yhdistys 9:n arkistokokonaisuutta, joka koostuu yhdistyksen tuottamasta materiaaleista, kuten jäsenkirjeistä, toimintakertomuksista ja työryhmien raporteista. Yhdistys 9:ää tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää ja vuosikymmenen aikana syntyneitä niin kutsuttuja yhden asian liikkeitä. Yhden asian liikkeet omaksuivat samanlaiset toimintakeinot, joiden kautta ne lähestyivät niiden toimintapiiriä koskevia yhteiskunnallisia ongelmia. Yhdistys 9:n toimintakenttään kuuluivat sukupuolten tasa-arvoon liittyvät epäkohdat. Yhdistyksen toiminta ohjautui työryhmien kautta, joiden tehtävänä oli perehtyä omaan erikoisalaansa. Näitä olivat muun muassa seksuaalikysymykset, roolikasvatus ja lasten päivähoidon ongelmat. Tutkielma osoittaa, että yhdistys vaikutti laaja-alaisesti perehtyen erilaisiin epätasa-arvon ilmentymiin. Tutkielma ottaa osaa Yhdistys 9:stä esitettyihin tulkintoihin korostaen, että Yhdistys 9:n pyrkimyksenä oli muuttaa sekä miesten että naisten sukupuolirooleja. Aiemmassa tutkimuksessa yhdistyksen rooli on kiteytynyt naisen aseman muuttamiseen. Täten miehen ja lasten rooleihin esitetyt muutokset ovat jääneet taka-alalle. Tutkielma osallistuu feminismin toisesta aallosta käytyyn keskusteluun, kyseenalaistaen vakiintuneen tavan käsittää toisen aallon toimijoita. Tutkielman esittää puheenvuoron, jonka mukaan vallitsevaa määrittelyä tulisi laventaa.

In this thesis, the relationship between art and public discussion is studied in the context of the maker of art. The starting point of this work is the observation that in the discussion and research about the role of art in society, the viewpoint of the maker often plays the role of a walk-on. Art is frequently the object of different societal desires and expectations that concern for example art’s impact in the societal activation of citizens. These desires commonly disregard the context and condition that effect the process of the making of art. In this study, the ideals of the role of art in public discussion, the structures that effect the actualisation of these ideals, and the potential of art as a part of public discussion, are discussed from the perspective of the maker. The relationship between art and public discussion is considered in the light of Jürgen Habermas’ ideal of communicative rationality, Chantal Mouffe’s idea of agonistic politics, and Jacques Rancière’s concept of the distribution of the sensible. Their ideas are put into dialogue with the point of view of the maker both through interviews of artists as well as through reflective autoethnographic artistic research. The interviews are conducted by using a semistructured theme interview method and the autoethnography leans on the tradition of artistic research. The interviewees are from the fields of visual arts and dance, as these fields share similarities for instance in their economic structures. Part of the material of the thesis consists of statistics and reports on the conditions of the making of art. In the interviews, art’s role in society is seen through the modern idea of art as a field that is to a certain extent detached from the rest of society, thus forming a radical sphere of freedom in relation to public discussion. Art is located in the margins of society which both enables the freedom of art but also suppresses it. Economical and institutional structures as well as structures related to publicity effect the actualisation of the ideals of art’s role in society. Changes in the societal structures seem to influence art’s makers perception of the place of art in society and in public discussion. In the study, art comes out as an activity that has either a supportive or a resisting political position in relation to the hegemonic order. The possibility for art to influence public discussion through mainstream media doesn’t appear strong in the interviews. Journalism related to art is criticised for concentrating on stories of the artists or on the success of the art, instead of on the contents of the art. The picture that is formed in the study of the relationship between art and public discussion shares similarities with the ideas of both Habermas and Mouffe as well as Rancière. Art is seen to have an important role in public discussion because it can for example challenge the existing power structures and bring forth things that have formerly been invisible in society. Through art it is possible to raise emotions and effect people especially through provoking shared affects. In the autoethnographic artistic research, art forms an affective and performative moment of discontinuity in relation to public space and discussion.

Radikal högerpopulism har uppnått märkbara framgångar i politiken i många europeiska länder under 2000-talet. I Finland har denna trend följts i och med Sannfinländarnas valframgångar under 2010-talet. Den allmänna forskningen om radikala högerpopulistiska partifamiljen i Europa har fått väldigt mycket uppmärksamhet men Sannfinländarna har relativt sällan inkluderats i sådan forskning, dels på grund av att partiet åtminstone inte hittills varit särskilt radikalt, dels för att partiets valframgångar är så nya. Således är Sannfinländarnas plats i denna partifamilj oklar. Den här avhandlingen granskar den europeiska radikala högerpopulismens värderingar och jämför Sannfinländarnas ideologi med dem. Avhandlingen söker svar på ifall Sannfinländarna hör till den europeiska radikala högerpopulistiska partifamiljen och därmed kan klassas som ett sådant parti. Avhandlingen ställer upp en allmän definition av radikal högerpopulism utgående Reidar Larssons sju dimensioner (grundvärderingar, människosyn, metod för samhällsförändring, viktigaste enheten i samhället, politisk styrelseform, samhällets ekonomiska organisation och det goda samhället) för jämförelse av politiska ideologier. Den granskar i detalj vad som definierar radikal högerpopulism utgående från litteratur om ämnet och ställer sedan upp en egen definition av begreppet. Utgående från definitionen skapas en analysram som används för den kvalitativa analysen av sannfinländarnas ideologi. Metoden som tillämpas är riktad innehållsanalys. Enligt avhandlingens definition av radikal högerpopulistisk ideologi präglas den av invandringskritik, kulturalism, utmanandet av det politiska etablissemanget, välfärdschauvinism, efterlysandet av direkt demokrati och ett kulturellt homogent ”heartland”. Det analyserade materialet är Sannfinländarnas i dagsläge gällande politiska program som de publicerat efter att partiet splittrades i juni 2017. Materialet inkluderar även deras principprogram och valprogram för riksdagsvalet 2019. Analysen visar att Sannfinländarnas ideologi korrelerar väldigt starkt med den uppställda definitionen av radikal högerpopulistisk ideologi. Den enda nämnvärda skillnaden är att Sannfinländarna inte efterlyser direkt demokrati eller folkomröstningar i sina politiska program. Tolkningen är att denna skillnad är för obetydlig för att partiets ideologi inte skall kunna anses vara radikalt högerpopulistisk och fastslår därmed att Sannfinländarna hör till den radikala högerpopulistiska partifamiljen.

Suomalaiset pelaavat paljon rahapelejä. Iso osa suomalaisista pelaa rahapelejä ja Suomessa Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmälle perustuvalla rahapelaamisella on pitkä historia ja vahva näkyvyys. Suurimmalle osalle pelaajista rahapelien pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, ja heidän kohdallaan rahapelaamisesta ei aiheudu suurempia ongelmia. Rahapelaaminen voi kuitenkin muuttua myös ongelmaksi. Tässä maisterintutkielmassa tutkin rahapelien pelaamista kotona. Tutkin erityisesti selittävätkö tietyt henkilön elämäntilanteeseen liittyvät tekijät kotona tapahtuvaa rahapelaamista ja esiintyykö rahapelejä kotona pelaavien keskuudessa enemmän ongelmapelaamista kuin rahapelaajien keskuudessa yleensä. Tutkimusaineistona käytän Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Rahapelitutkimus 2019 –aineistoa. Analyysimenetelminä käytän ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Suomessa rahapelejä voi pelata hyvin moninaisissa paikoissa. Yli puolet suomalaisista rahapelaajista pelaa rahapelejä kotonaan. Enemmistö rahapelejä kotona pelaavista henkilöistä oli miehiä. Kotona rahapelejä pelasivat nuoremmat ikäluokat, korkeamman koulutustason omaavat henkilöt ja kokopäivätöissä olevat palkansaajat. Rahapeliongelmien yleisyyden osalta rahapeliongelmia on hieman enemmän kotonaan rahapelejä pelaavien keskuudessa, kuin muualla rahapelejä pelaavien joukossa. Erot eivät ole suuria, mutta kotona rahapelejä pelaavien keskuudessa rahapeliongelman kaikkia tasoja on enemmän sekä SOGS- että PGSI-rahapeliongelmamittareilla mitattuna. Jos rahapelaaminen tulevaisuudessa siirtyy entistä vahvemmin koteihin ja osaksi ihmisten arkea, tulevat rahapelaamiseen liittyvät ongelmat näkymään vielä nykyistä laajemmin sosiaalityön työkentällä. Rahapeliongelmat kietoutuvat usein yhteen muiden elämän ongelmien kanssa, esimerkiksi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämisen, taloudellisten vaikeuksien ja mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa.

Pro Gradu -tutkielmani on systemaattinen kirjallisuuskatsaus rahapeliongelman hoidosta ja sosiaalityöntekijän tehtävistä. Tutkimuksessa olen kerännyt tarkalla systemaattisella metodilla olemassa olevasta tutkimuskirjallisuudesta tutkimusartikkeleita, jotka käsittelevät rahapeliongelman hoitoa sekä sosiaalityöntekijän tehtäviä rahapeliongelman hoidossa. Keräämälläni tutkimusaineistolla etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini: 1) Mitkä tekijät vaikuttavat rahapeliongelmaisten toipumisprosessiin aiempien tutkimusten mukaan? 2) Miten sosiaalityöntekijän tehtäviä rahapeliongelman hoidon yhteydessä on tutkittu? 3) Millaisena sosiaalityöntekijän tehtävät kuvataan rahapeliongelman hoitoa käsittelevissä artikkeleissa? Aluksi käyn läpi olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden kautta, millaisena ilmiönä ja käsitteenä rahapeliongelma esiintyy, miten rahapeliongelmaa on tutkittu, minkälaista hoitoa rahapeliongelmaan tarjotaan ja millainen on sosiaalityöntekijän asiantuntijasuhde rahapeliongelman hoitoon. Käyn lyhyesti läpi systemaattista kirjallisuuskatsausta tutkimusmetodina. Tämän jälkeen käyn tarkasti ja systemaattisesti läpi sitä, miten olen kerännyt tieteelliset artikkelit tutkimusaineistooni. Analyysiosiossa vastaan tutkimuskysymyksiini tutkimusartikkelista nostamien teemojen avulla. Ensimmäisessä analyysiosiossa käsittelen sitä, millaisia tukevia tekijöitä rahapeliongelmaiset ovat tuoneet esiin kuntoutusprosesissaan. Nämä ovat 1) henkilökohtaiset tekijät, 2) hoitavan työntekijän ja rahapeliongelmaisen vuorovaikutussuhde sekä hoitokertojen tiiviys ja määrä, 3) GA-ryhmät ja 4) perhe ja läheiset. Toisessa analyysiosiossa tuon esiin, miten rahapeliongelman hoitoa ja sosiaalityöntekijän yhteyttä on aikaisemmissa tutkimuksissa tutkittu. Viimeisessä analyysiosiossa käyn tieteellisten artikkelien kautta läpi sitä, millaisia ovat sosiaalityöntekijöiden tehtävät rahapeliongelman hoidossa.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten MiFID lainsäädäntöä on implementoitu Aktia pankin sijoitusneuvonnassa sijoitusasiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, miten sijoitusasiantuntijat kokevat MiFiDin direktiivin myötä tulleiden muutosten vaikuttaneen heidän työhänsä ja minkälaisina he ovat muutokset kokeneet. Teoriapohjana käytetään mm. Timo Santalaisen organisaatiomuutoksen teoriaa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, joka perustuu fenomenografiseen analyysiin. Fenomenografiassa on tarkoitus selvittää ihmisten kokemus jostain asiasta ja tutukimuksen kannalta on relevanttia, miten asioiden ymmärretään olevan kuin se, miten asiat todellisuudessa ovat. Tutkimusmenetelmänä käytetään puolistrukturoituja haastatteluja eli teemahaastatteluja, jonka haastattelumuoto on keskustelunomainen. Tutkimuksessa haastateltiin sijoitusasiantuntijoiden lisäksi Aktian varatoimitusjohtajaa ja pankkilakimiestä. Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin, MiFIDin, mukaiset lainsäädännöt tulivat voimaan Suomessa v. 2007. Direktiivin tarkoitus oli yhtenäistää ja kehittää EU:n sisämarkkinoita sekä parantaa sijoittajan suojaa markkinoilla. Direktiivin myötä sijoituspalveluiden tarjoajan vastuu sijoituspalveluiden myynnissä kasvoi merkittävästi. Sijoituspalvelun tarjoajalle asetettiin tiedonantovelvollisuus, joka määräytyi asiakasluokitusten mukaan. Ei-ammattimaiselle asiakkaalle on annettava kaikkein eniten tietoa sijoitustuotteista. Sijoituspalvelun tarjoajat velvoitettiin selonottovelvollisuuden kautta myös kartoittamaan asiakkaan taloudellinen tilanne ja selvittämään asiakkaan sijoituskokemus- ja tietämys sekä dokumentoimaan tehdyt selvitykset. Tästä syystä pankit ja muut rahoituslaitokset joutuivat muuttamaan työohjeistustaan ja työrutiinejaan sijoitusneuvontaa antaessaan MiFID direktiivin tullessa voimaan. Organisaation muutostarve lähtee Timo Santalaisen mukaan jostakin kolmesta 'muutosten moottorista', joita ovat kriisi, vahvat signaalit tai strateginen näkemyksellinen toiminta. Organisaation muutosprosessin onnistuminen edellyttää organisaation muutosvalmiutta, johon kuuluu riittävä osaamistaso sekä oikea asenne, sekä muutoksen käytännön toteutusta suunnitellusti vaiheittain. On myös tärkeää, että vakiinnutetaan toteutettu muutos organisaatioon. Aktia pankissa kehitettiin MiFID direktiivin mukainen säästäjä- ja sijoittajaprofiili. Tämän työkalun avulla käydään läpi asiakkaan talouden kokonaistilanne ja tulevaisuuden suunnitelmat sekä asiakkaan kokemus ja tietämys sijoitustuotteista. Profiili sisältää kysymyksiä, joita käydään asiakkaan kanssa läpi ja kirjataan vastaukset. Ohjelman avulla saadaan asiakkaalle sijoitussuositus, joka allekirjoitetaan ja tallennetaan. Aktian varatoimitusjohtajan ja pankin lakimiehen mukaan MiFIDin direktiivin muutosprosessiin panostettiin sekä henkilöstöresursseja että taloudellisia resursseja ja heidän mukaansa koulutus oli kattavaa ja implementointiprosessi kokonaisuudessaan hyvin läpiviety. Sijoitusasiantuntijoiden haastatteluissa esille tulleista keskeisistä käsityksistä muodostettiin kuvauskategorioita, jotka jäsensivät vastauksia tutkimuksen kannalta tärkeiden osa-alueiden osalta. Vastauksista voidaan päätellä, että yhteisenä kokemuksena MiFIDin mukanaan tuomista muutoksista oli kokemus työn määrän lisääntymisestä ja dokumentoinnin lisääntymisestä. Suurin osa haastatelluista sijoitusasiantuntijoista myös koki, että uusista toimintatavoista saatiin riittävästi koulutusta. Muutoksen koettiin myös tulleen kuitenkin yhtäkkiä vaikka siihen olikin saanut valmistautua. Melkein kaikki haastatelluista kokivat oman asenteensa muutokseen olleen positiivinen, vaikka organisaatiossa koettiin olevan myös muutoksen vastustajia. Toiset sijoitusasiantuntijoista kokevat, että heille asetetut myyntitavoitteet ja myyntikeskusteluiden kautta tulevat myyntipaineet ovat joskus ristiriidassa asiakkaalle soveltuvuus- ja asianmukaisuusarvioinnin kautta tulevien suositusten kanssa.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten pääministeri Sanna Marinin hallitus perusteli Suomen valtakunnan ja Uudenmaan maakunnan rajoille asetettuja liikkumisrajoituksia keväällä 2020. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoria. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko tutkimusaineistossa havaittavissa turvallistamisen piirteitä ja voiko hallituksen katsoa yrittäneen turvallistaa rajanylitykset keväällä 2020, sekä minkälaisia mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroja on havaittavissa Suomen valtion rajoja ja Uudenmaan maakuntarajaa koskevissa päätöksissä ja niiden perusteluissa. Tutkimuksen aineiston muodostavat valtioneuvoston rajapolitiikkaa koskevien päätösten perustelumuistiot sekä hallituksen rajapolitiikkaa koskevat tiedotustilaisuudet aikavälillä 17.3.2020–12.6.2020. Aineiston analysointia varten luodaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteoriaa mukaileva viitekehys turvallistamisargumentin piirteistä, minkä jälkeen aineistoa tarkastellaan tämän viitekehyksen läpi. Aineiston perusteella voi todeta, että turvallistamisargumentteja on esitetty systemaattisesti ja ne muodostavat molemmissa tarkastelluissa tapauksissa selkeitä turvallistamisyrityksiä. Uudenmaan rajapäätösten tapauksessa turvallistaminen oli voimakkaampaa, valtakunnan rajojen tapauksessa hieman lievempää, mutta turvallistamisargumentit olivat molemmissa tapauksissa hyvin samankaltaisia. Tutkimusulosten voi katsoa hyödyttävän tutkimusta korona-ajan rajapolitiikasta sekä Suomen kontekstissa että laajemmin. Vaikka hallituksen turvallistamisyritykset todennäköisesti saivat suomalaiset hyväksymään rajoitustoimenpiteet helpommin, jatkossa on syytä tutkia, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia korona-ajalla ja turvallistamisella tulee olemaan Suomen rajapolitiikalle tai laajemmin vapaalle liikkuvuudelle.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen avulla pääkaupunkiseudulla asuvien vanhempien näkemyksiä lastenkasvatuksesta. Tutkielma tuo siis täydentävän näkökulman aikaisempaan tietämykseen suomalaisesta lastenkasvatuksesta analysoimalla vanhempien haastatteluissa esittämiä perusteluja näkemyksilleen. Haastateltavat vanhemmat ottivat kantaa läheisyyteen, vanhemman auktoriteetinkäyttöön sekä lapsen itseohjautuvuuteen liittyviin väittämiin. Aineisto koostui kuudesta haastattelusta: haastateltavana oli neljä äitiä ja kaksi isää. Heidän selontekonsa koskivat pääosin päiväkoti-ikäisiä lapsia. Haastateltavien lapset olivat 2-5-vuotiaita, mutta osalla heistä on lisäksi sitä nuorempia tai vanhempia lapsia. Selvitän tässä tutkielmassa ensinnäkin sitä, millä tavoin haastateltavat vanhemmmat perustelevat kasvatuksellisia näkemyksiään ja valintojaan. Toiseksi olen kiinnostunut siitä, minkälaisena lapsen ja vanhemman välinen suhde nähdään, tai minkälaiseksi se puheessa rakentuu. Laadullisen asennetutkimuksen kaksivaiheisen analyysimenetelmän ensimmäisessä vaiheessa, luokittavassa analyysissa, haastateltavien kannanottoja ryhmitellään aineiston kirjaimellisen lukemisen kautta. Tässä työssä selvitän ensin puoltavatko vai vastustavatko haastateltavat esitettyjä väittämiä. Toiseksi ryhmittelen selontekoja näkökulman mukaan. Tarkastelen myös sitä, yhdistyvätkö eri näkökulmat haastateltavien puheenvuoroissa ja millaisia yhdistelmiä niistä muodostuu. Toisessa vaiheessa, tulkitsevassa analyysissa, tulkitsen haastateltavien selontekoja suhteessa kolmeen vanhemmuustyyliin, autoritääriseen, auktoritatiiviseen ja sallivaan. Aikaisemmin on esitetty, että suomalainen vanhemmuus on ajan saatossa kulkenut autoritäärisestä sallivaksi. Sovitan myös haastateltavien perustelut vanhemmuuden perustelun asteikolle (eng. Level of parental reasoning scale) kuvaillakseni selontekojen yksilöllistyneisyyttä tai yksilöllistymättömyyttä. Soveltuvilta osin käytän tulkintakehyksenä myös kiintymyssuhdeteoriaa eri kiintymystyylien kuvausten muodossa selvittääkseni, löytyykö haastateltavien kielenkäytöstä viitteitä etenkin Suomessa yleisen välttelevästä kiintymystyylistä. Tulokset näyttävät, että haastateltavista valtaosan selonteoissa korostui rationaalisuuteen pyrkiminen ja lapsikeskeisyys. Tämä näkyi siten, että haastateltavat monesti häivyttivät omaa vanhemman näkökulmaansa ja rooliaan ja keskittyivät puheenvuoroissaan lapseen tai yleiseen käsitykseen lapsista. Osa haastateltavista ilmaisi jonkin verran tietämystä ja tiedostavuutta lapsen psyykkisestä kehityksestä. Haastateltavat myös kertoivat spontaanisti esimerkkejä omasta perheestään ja tavoistaan. Luokittavan analyysin kautta ilmeni, että haastateltavat olivat yleisesti samaa mieltä ja eri mieltä samoista väittämistä - selkeää mielipiteiden jakautumista näkyi yhden väittämän kohdalla. Haastateltavat tarkastelivat väittämiä useasta eri näkökulmasta, eli he päätyivät keskenään samankaltaisiin lopputulemiin eri reittejä pitkin. Toistuvia näkökulmia oli kuitenkin luokittavan analyysin avulla löydettävissä: väittämiä tarkasteltiin useamman kerran kykyjen näkökulmasta ja opetusnäkökulmasta. Tulkitsevassa analyysissa haastateltavien suhtautuminen lastenkasvatukseen näyttäytyi pääosin auktoritatiivisena, jossa oli paikoin autoritäärisiä piirteitä. Sallivasta vanhemmuudesta löytyi muutamia viitteitä. Vanhemmuuden perustelun asteikolla haastateltavilla näyttäytyi yksi ns. perustaso, jolta joidenkin väittämien kohdalla saatettiin poiketa ylöspäin tai alaspäin. Haastateltavat olivat perustelutyyleissään johdonmukaisia myös sikäli, että yksilöllistymättömät ja yksilöllistyneet perustelutavat usein olivat peräisin samoilta haastateltavilta. Suomessa yleisestä välttelevästä kiintymystyylistä löytyi jonkin verran viitteitä joidenkin haastateltavien puheenvuoroista. Aineistosta nousi lisäksi esiin haastateltavia yhdistäviä näkökulmia ja suhtautumistapoja. Näitä olivat suhtautuminen jäähyyn soveltuvana kurinpitokeinona pienille (alle 4-vuotiaille) lapsille, sekä taipumus pohtia perheidensä päätöksentekijöitä samalla sivuuttaen lapsen kuunteleminen hänen omissa asioissaan ilmiönä. Myös lapsen kehuminen nähtiin haastateltavien parissa harkittuna asiana sikäli, että vaikka haastateltavat kertoivat pitävänsä kehumista tärkeänä, heillä oli tarkat näkemyksensä siitä, minkälaisissa tilanteissa he eivät kehu(isi) lapsiaan. Jotkut haastateltavat esittivät perusteluissaan lisäksi kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä huomioita. Monesti näitä huomioita esitettiin kriittisesti, etäisyyden ottamiseksi koetuista epäkohdista, mutta joissakin puheenvuoroissa arvostettiin myös yhteiskunnallisesti merkittäviä arvoja, kuten tasa-arvoa. Voi siis todeta, että tämän tutkielman tarkastelemat lastenkasvatusasenteet eivät olleet yksioikoisia, vaan haastateltavat edustivat puheenvuoroissaan useaa eri näkökulmaa ja näkökulmayhdistelmää, mikä teki heidän selonteoistaan vivahteikkaita.